Tein näitä kuukausikoosteita viime vuonna lähes kuukausittain, joten nyt ajattelin pitkästä aikaa taas tällainen oma listaus syyskuun touhuista.

SYYSKUUSSA

harmittelin, että moni asia kesän to do-listalta jäi tekemättä

punnitsin ruokani

treenasin kotona

laihduin

ulkoilin liian vähän

laitoin tavaroita kiertoon

kysyin työnantajalta mahdollisuutta jäädä osittaiselle hoitovapaalle

annoin kiinteistövälittäjän arvioida kotimme

kävin asuntonäytöissä

asioin pankissa lainaneuvotteluissa

valvoin liian myöhään

päätin viettää kaupunkiviikonlopun mökkiviikonlopun sijasta

en käynyt kertaakaan mökillä

 luin upeita tarinoita Taivas ja Helvetti 2:sta

lahjoitin hyväntekeväisyyteen

kuulin ilokseni, että ystäväni muuttaa Helsinkiin

luin iltasatuja

himoitsin sushia ja voileipiä

tein työmatkoja sekä autolla että julkislla

päätin hankkia toisen auton talouteemme

ostin itselleni kukkia

luin aikakausilehtiä

innostuin töissä

suunnittelin lomamatkaa talveksi - Dubai vai Mauritius

vietin ihan parhaan kaupunkiviikonlopun, kahdesti

kävin kesäkahvilassa

kävin koko perheen voimin uimassa kaksi kertaa

olin leikkitreffeille

ihastelin Glorian Fashion Show'ssa upeita malleja

söin illallista kälyni kanssa Krog Roballa

treffasin ystäviä

ihastuin Koiramäen pajutalliin, peikkometsä oli paras

vein lastenvaatteita myyntiin Velmuun

tutkin tyttären kanssa muurahaisten, kirvojen ja muiden hapskakkiaisten elämää

nukuin huonosti

nukuin hyvin

harjoittelin päiväkotielämää koko perheen voimin

 kävin Tampereella

pohdin varsi-imurin, kännykän ja kannettavan hankintaa

seikkailin Vantaan bussilinjoilla

ostin TV:n ja vedenkeittimen

kävin yksin Habitare-messuilla inspiroitumassa

tein tehoiskun Ikeaan

katsoin elokuvia ulkona pimenevässä illassa naapureiden kanssa

kävin tyttären kanssa HDW:n lasten viikonlopussa

rentouduin kampaamotuolissa

ihmettelin hanhia ja sorsia tyttären kanssa

itkin, että yksi aikakausi on päättynyt, tytär aloitti päiväkodissa

nauroin vedet silmissä katsoaessani Luokkakokousta

herkuttelin juustoilla ja kuoharilla

tein perheretken Suokkiin

kävin ensimmäistä kertaa Habitatissa

nautin lämpimistä illoista

vein tyttäreni päivähoitoon ensimmäistä kertaa

ahdistuin suunnattomasti kun kuulin miten ensimmäinen hoitopäivä oli mennyt

Lancomen National Makeup Artist meikkasi minut

ammattivalokuvaaja kuvasi minua Ruoholahdessa

ostin joululahjoja

katsoin iltaisin telkkaria

möin ensimmäistä kertaa lastenvaatteita facebook-kirppiksillä

vietin tyttöjenviikonlopun tyttäreni kanssa

kävin seurakunnan perhepäivässä

iloitsin ensiaskeleista

hoidin flunssaista lastani

 olin kuumeessa

saunoin tytön kanssa lenkkisaunassa

makasin illat sohvalla

en innostunut mistään

tunsin itseni yksinäiseksi

ostin lippuja joulukonsertteihin

sylittelin kummityttöäni

pääsin hakemaan tyttären hoidosta monta kertaa

ostin liput Tuiskun keikalle <3

 podin syksyistä matkakuumetta - Madrid, Wien, Zurich vai Lissabon

poltin kynttilöitä

kävin ensimmäistä kertaa vanhempainillassa

varasin 1,5v kuvausajan lapsikuvaajalle

join glögiä

liityin takaisin Satsin jäseneksi

kävin yksin shoppailemassa

olin meikattavana Bobbi Brownilla

juhlin lukion luokkakokouksessa

nukuin kokonaisen sunnuntain

 keinuin

 kikattelin

pussailin

kutittelin

pelleilin

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram