MARRASKUUSSA

vietin kolme ihanaa kotiviikonlopua

vietin kivan tyttöjenillan vanhan ystäväporukan kesken

sairastin tyttäreni kanssa enterorokon

arkistoin viimeisen neljän vuoden aikana kerääntyneet sisustuslehdet

katselin kauhuissani kun tytär sukelteli vauvauinnissa jo pitkiä matkoja

ihastelin kun tytär istui lattialla 1. kerran ilman tukea

kävin 1. kertaa tyttären kanssa vauvajumpassa

 tein inventaarion tyttären leluista

tulin haetuksi 2 kertaa kesken jumppatunnin pois, sillä tytär itki hoidossa

vietin kaksi kotipäivää

keinuin tyttäreni kanssa 1. kertaa

ihastelin tyttäreni kanssa lumisadetta

kävin leffassa

 leivoin. ei ollut menestys

vietin pizza-perjantaita

kävin kaksi kertaa brunssilla

juhlistettiin perheemme ensimmäistä isänpäivää

hiljennyin hautausmaalla

skipparin pari jumppaa

hankin lämpimän talvitakin

kävin treffaamassa kaksosvauvoja ja heidän ihanaa äitiinsä

kuuntelin Elton Johnia livenä

tajusin, et Nokia HERE Transit on todella näppärä

itkin ystäväni vuoksi

kävin kolme kertaa muskarissa

uskaltauduin lähtemään julkisilla Espoon perukoille

istuin puolituntia kehän ruuhkassa

 kävin rentoutumassa spahoidoissa kummitytön kanssa Kokemuksessa

vietin yön kaksin tyttäreni kanssa kotona

join Starbucksin Gingerbread latten

kävin tyttäreni kanssa 1. kertaa yhdessä pressitilaisuudessa

vietin mökkiviikonlopun

sain kuulla olevani liian vanha vanhempana perhevalmennukseen

nautin olostani seurakunnan vauvakerhossa

ostin lastenkirjan, jonka tähti on samanniminen kuin tyttäreni

uskaltauduin jumppiin, joissa en ollut aikaisemmin käynyt

päristelin paljon tyttäreni kanssa

hankin joululahjat. paitsi lahja miehelleni on vielä mietinnässä

kävin lähikaupassa pyjamassa

kävin tyttäreni kanssa 1. kertaa kirjastossa

tein ruokaa

 treffasin ihania ex-kollegoita

treffasin ihanan nykyisen kollegan

kävin 1. kertaa tyttären kanssa nukketeatterissa

kävin kivoilla mammalounailla

treffasin ihania äitejä kahvikupin äärellä

shoppailin lastenvaatekirppiksillä

valvoin usein liian myöhään

laitoin tyttären vaatekaapista syrjään koon 62 vaatteet

vaihdoin tyttären vaippamerkkiä

olin varma, että kaikki järjestyy

kuuntelin Lauri Tähkän joululevyä

nautin sapaksia ja hyvää viiniä hyvän ystävän seurassa

kuuntelin Juha Tapiota livenä

tapasin joulupukin

annoin joulutunnelman pikku hiljaa tulla sydämeeni

kävin viimeistä kertaa tänä vuonna Strong Mamassa

lounastin äitini seurassa

 muistelin vuosi sitten ollut rakenneultaa

koin oloni seesteiseksi

skippasin muskarin, sillä tytär nukkui lähes koko päivän

 tutustuin naapuriini

 halusin viettää illat yhdessä perheeni kanssa

vaihdoin tyttären vaunuihin ratasosan

vietin puurojuhlaa asukaspuistossa

lauloin joululauluja

kävin Antti Tuiskun kirkkokonsertissa

olin onnellinen

vietin perjantai-iltoja katsomalla Possea

laitoin joulua kotiin

suunnittelin tulevaisuutta

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram