KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Ahtaassa eteisessämme on tapahtunut pieniä muutoksia, kun hyvin palvellut Ikean Malm lipasto siirtyi makuuhuoneeseemme vauvan hoitopöydäksi ja vauvanvaatteiden säilytysratkaisuksi. Tilalle kaivettiin autotallin perukoilta kymmeniä vuosia vanhoja Lundian hyllyjä ja päätyjä, jotka mieheni kunnosti rakkaasti valkoiseksi. Tykkään ajatuksesta, että kodissamme on nyt sellaisiakin kalusteita, jotka ovat peruja lapsuudenkodistani.

Parasta on kuitenkin hyllyn tuoma lisäsäilytystila. Valitsin nimittäin hyllyille suomalaisten Plastexin kantokoreja, joihin sain järjestykseen lasten ulkoasusteet. Nyt hatut, pipot, lapaset ja kaulaliinat ovat yhdessä paikassa omissa koreissaan; isosiskon omissaan ja tulevan vauvan asusteet omissaan. Kantokorit ovat kevyitä, joustavia, kestäviä ja omaa silmääni niiden ulkonäkö miellyttää. Hankin koreihin myös kannet pitämään vaatteet pölyltä suojassa. Nyt asusteet on näppärästi kädenulottuvilla pukeutumistilanteissa, kun aikaisemmin niitä sai kaivaa eri paikoista. Meidän taapero on itsekin ollut kovin tomera kun on saanut valita omasta koristaan haluamansa asusteet ja kotiin tullessa laittaa tavarat kiltisti omille paikoilleen.

Plastexilta löytyy kantokoreja viidessä eri koossa: 40l, 25l, 15l, 12,5l ja 10l. Meidän eteisessä on koreja kahdessa eri koossa; isommat korit ovat kokoa 25l ja ja pienemmät 10l. Väriksi valitsin valkoisen, joka on enemmän luonnonvalkoinen sävyltään ei sellainen puhdas valkoinen. Koreja on saatavilla myös kirkkaissa väreissä, kuten rosa ja sininen.

Sen lisäksi, että Plastexin kantokorit ovat kivannäköisiä ja kestäviä ovat ne monikäyttöisiä. Isommat kantokorit ovat esimerkiksi näppäriä lelukoreja ja mm. Lasten matkassa bloggaajat ovat oivaltaneet käyttää näitä pikkulegojen säilytykseen. Lasten PR:n tilaisuudessa korit olivat täynnä jäitä ja limonadit, mehut ja kuohuviinit pysyivät astioissa kylmänä. Itse suunnittelin käyttäväni tuota pienempää koria saunakoppana lenkkisaunaan mennessäni. Ja keittiössä näihin voisi lajitella lehti-, pahvi, metalli- ja lasiroskat. Kansien avulla koreista tulee näppäriä säilytyspaikkoja vaatteille ja asusteille. Ja pitää vielä hehkuttaa, että Plastex on perinteinen suomalainen perheyritys, jonka valikoimiin kuuluu monta sellaista tuotetta, jota itsekin olen käyttänyt jo lapsuudessani, muistatko sinä esim. tämän retkipullon.

Ihanaa, että kaikella on paikkansa kotona ja arki pyörii tämänkin ansiosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Ellukka
1/1 | 

Taas yksi ihana blogipostaus kiitos siitä. Tuli näin yhtäkkiä mieleen että löysin sattumalta youtubesta kanavan nimeltä Milli&Abe he ovat suomalaisia mutta asuta amerikassa ja heille on tulossa toinen vauva keväällä.😊 Olen iloinen kun löysin kanavan ja toinen hyvä kanava on Iina katariina. Iina on saamut 12.8(muistakseni) pojan ja Iina kertoo videoitta mm arjesta vauvan kanssa ja muista jutuista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013