Meillä juhlittiin tänään pienen perheemme ensimmäistä isänpäivää. Tyttären kanssa annoimme iskän nukkua pidempään ja kävimme valmistelemassa aamiaista (tänään oli tarjolla mm. pekonia ja munia isän kunniaksi) ja piirtämässä vauvan kädenjäljen isänpäiväkorttiin. Sitten oli vuorossa laulut, halit, pusut ja lahjapaketit vuoteessa. Yksi lahjoista näkyykin kuvassa - vauvan kuvalla varustettu T-paita kotikäyttöön. Puhekuplassa lukee "iskäää!". Mieheni opettaa nimittäin päivittäin tytärtä sanomaan iskä, saa nähdä onko se lopulta tyttären ensimmäinen sana. :) Seuraa Instagramissa joukolatarta ja näet mm. mitä muuta teimme isänpäivänä.

Olen kyllä onnellinen, että tyttärellämme on näin mieletön isä. Tosin arvasinhan ja tiesinhän minä tämän jo lähes kymmenen vuoden parisuhteemme perusteella.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila haastoi perhebloggaajat kertomaan isän roolista perheessä. #isänkanssa-kampanjan tarkoitus on olla kannanotto isän merkitykselle arjessa äitien roolia väheksymättä. Lapsiaasiavaltuutettu kannusti kertomaan mitä isät ja lapset oikeasti yhdessä tekevät.

Meidän perheessä isä osallistuu arkeen yhtä paljon kuin äiti. Synnytyslaitokselta lähtien aviomieheni on hoitanut tytärtä - syöttää, tekee ruokaa, nukuttaa, vaihtaa vaipat, pukee ja lohduttaa. Isän ja tyttären yhteisiä juttuja ovat muun muassa kylpeminen ja hassut ulkoilut. Iskä leikkii ja hassuttelee. Isä ja tytär viettävät paljon aikaa myös kaksin tai kavereiden kanssa, kun minä olen harrastamassa tai omissa menoissa. Iskän kanssa tytär tekee niitä hurjempia juttuja kuten kuperkeikkoja, heittoja ilmaan, istuu olkapäillä ja sukeltaa vauvauinnissa. Ja voi vitsi miten kivaa tyttärestä on repiä isän silmälaseja. Näin jo tulevaisuudessa miten nämä kaksi käyvät yhdessä pelaamassa tennistä tai kalassa Päijänteellä. Ihana iskä, mieheni ja meidän pieni perhe.

Itse lähetän omalle isälleni rakkaat terveiset pilven reunalle. Kunpa olisit ollut vaikuttamassa elämääni pidempään. Ja kunpa olisit tavannut tyttäreni ja mieheni. Hyvää isänpäivää isäni.

Haastankin nyt sinut mukaan #isankanssa kampanjaan. Ota kuva tai lyhyt video isän ja lapsen hetkestä Instagramiin. Liitä mukaan #isänkanssa. Tunnisteella varustetut kuvat näkyvät kampanjasivulla www.isankanssa.fi. #isänkanssa-kampanja on voimassa 31.12.2014 asti. Lapsiasiavaltuutetun toiminnasta saat lisätietoa www.lapsiasia.fi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram