Sosiaalisella medialla on kyllä vahva vaikutus. Somessa on nimittäin ollut käynnissä valtava The Cock hehkutus ja mainoksen uhrina päätin vihdoin varata pöydän meidän perheelle paikan viime viikonlopun lauantaibrunsille.

The Cock sijaitsee entisen Kellarikrouvin tiloissa Helsingin Kasarmitorilla. Royal Ravintolat ovat mukana toiminnassa kuten Kellarikrouvinkin aikana. Lisäksi ravintolan taustalla häärii Sandron perustaja Richard McCormick sekä Ville Relander. Odotukset olivat siis suuret, kun tällaiset ammattilaiset ovat perustaneet uuden ravintolan.

Ravintola on taidettu remontoida totaalisesti Kellarikrouvin jälkeen ja se on sisustettu trendikkäästi ja viihtyisästi. Erityisesti tykkäsin kotoisista tiiliseinistä ja sympaattisista pöytäryhmistä. Vauvallekin löytyi oma syöttötuoli.

Me emme paikkaan ihastuneet. Palvelu oli paikassa hiukan sekaisin ja vielä alkutekijöissään. Ja kun brunssilla on hintaa jopa 25€, niin voisi olettaa, että kahvi ja mehut kuuluisivat hintaan. Mutta ei pidä olettaa.

Brunssipöydässä oli tarjolla erilaisia salaatteja, pieniä voileipiä, piirakkaa, puuroa, jugurttia, mysliä ja lämpimänä lihaa. Meidän ehdoton suosikki oli kasvispiirakka, niin herkullista. Jälkkäripöytä oli runsas, ehkä hiukan kuivahko, ja siinä oli tarjolla mm. marjapiirakkaa, kakkuja, tuulihattuja ja keksejä. Eli kivan erilaisia juttuja oli buffetpöytään katettu. En kuitenkaan ollut aivan varma sainko rahalleni vastinetta.

Olen onnellinen, että Helsinkiin avautuu uusia paikkoja, joissa on tarjolla brunssia. Jokainen löytää tarjonnasta varmasti sen oman suosikkipaikkansa.

Kommentit (5)

Vierailija

Kiitos kommenteistasi sekä tietysti iso kiitos myös visiitistä ravintolaamme! Palautteesi koskien palvelua ja brunssimenun hintaa jeesaavat meitä toimimaan jatkossa entistä paremmin ja tarvittaessa myös muokkaamaan toimintaamme.

Olemme innokas, nuori porukka ja uusi ravintola uudella konseptilla, eli opimme edelleenkin päivittäin. Toivottavasti annat The Cockille uuden mahdollisuuden ja ensi kerralla onnistutaan ylittämään odotuksenne!

Terveisin Ville & Richard & The Cockin jengi

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Hienoa, että vastasitte bloginkin kautta.

The Cock on kyllä todella magee ravintola, ehkä tulen testaamaan seuraavalla kerralla mitä teillä on iltaisin tarjolla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram