Ajattelin näin kolmen kuukauden käytön jälkeen kertoa hieman omia käyttökokemuksiani Brio Smileista. Tilastojen mukaan hakusanalla "Brio Smile" blogiini eksyy nimittäin yllättävän paljon lukijoita. Tekemäni Brio Smile vaunuesittely löytyy täältä ja pohdintojani vaunuhankinnoista löytyy täältä, täältä ja täältä.

Olemme pääasiassa olleet todella tyytyväisiä Smileihin. Me toivoimme ketteriä, laadukkaita, pieniä ja kevyitä vaunuja ja ne olemme saaneet. Vaunuilla on ollut todella, siis todella, helppo liikkua kaupungilla ja julkisissa. Kääntyvät etupyörät ovat ihan ehdottomat meille. Sillä vaunut ovat melko kapeat (57cm) on niillä ollut helppo ängetä muun muassa ruuhkametroonkin.

Vaunukoppa on helppo irrottaa kopan takana olevan salvan avulla. Lisäksi aunukopan kantokahva kuomussa helpottaa todella paljon kantamista, kun  se on aina kädenulottuvissa. Nämä kaksi ominaisuutta ovat olleet pelastus meille, sillä olen kantanut päivittäin koppaa kotiin ja sieltä pois, sillä taloyhtiössämme ei ole hissiä. Vaunukoppa on mielestäni sopivan kokoinen ja kolmekuukautta vanha tyttäremme näyttää mahtuvan vielä pitkään olemaan kopassa. Mikäs sellaisessa pienessä kopassa kelliessä.

Vaunukopassa olevaa kiinteää aurinkolippaa emme ole kertaakaan käyttäneet, sillä käytössämme on Dooky kuomuverho. Kopan kuomun takana olevaa ylimääräistä tuuletusaukkoa olisin käyttänyt lähinnä mökillä kovilla helteillä, mutta aukossa olevan verkon aukot näyttävät niin isoilta, että hyttyset pääsevät siitä läpi, joten sekin on jäänyt käyttämättä.

Meidän arkeamme on helpottanut suuresti, että Brio Smile ratas on monikäyttöinen. Runkoon käy käytössämme oleva Brion turvaistuin, joten vauvaa ei ole tarvinnut siirtää pois turvakaukalosta, jos olemme olleet jossain liikkeellä. Tämä on iso plussa, varsinkin kun aluksi vauva viihtyi lähinnä vain turvaistuimessa.

 

Runko on muuten todella helppo laittaa kasaan vetämällä molemmilla puolilla olevista vivuista. Ja käyttöönotto on vieläkin helpompaa nostamalla vaan rungon kasasta pystyyn. Helppoa!

Postauksen kuvat olen ottanut meidän mökiltä Joukolasta, joten todistetusti rattaat soveltuvat myös muuallekin kuin kaupunkikäyttöön. Tosin meidän soraisella mökkitiellämme vaunut tuntuvat tärisyttävän liikaa, aivan samalla tavalla kuin Helsingin mukulakivikaduilla.

Kaksi miinusta olen käytössä huomannut vaunuissa. Ensiksikin tavaratilaan on melko vaikea saada tavaroita laitettua vielä nyt kun käytössä on vaunukoppa. Lisäksi välillä tarvitsi kolmannen käden kun laskee tai nostaa vaunukopan kuomua, sillä liikuttamisessa pitää samanaikaisesti painaa molemmin puolin nappeja.

Kuvettelin ilmatäytteisten pyörien olevan iso miinus, mutta näiden kolmen kuukauden aikana olemme joutuneet pumppaamaan renkaat ainoastaan yhden kerran eivätkä ole puhjenneet onneksi kertaakaan.

Mutta nyt ymmärrän niitä äitejä, jotka innostuvat lastenvaunuista. Olen jo nimittäin katsellut sillä silmällä uusia vaunuja taaperoajalle. Ettehän kerro tätä miehelleni. :)

Kommentit (5)

Vierailija

Itsellä on kokemusta kyseisistä vaunuista myös näin taaperoajalta, ja ovat todella toimivat edelleen. Vaunukopan kanssa tuon tarvittavan kolmen käden lisäksi pidin miinuspuolena tuulensuojan tarrakiinnitteisyyttä. Tarrojen irrotus oli niin äänekästä, että lapsi heräsi siihen aina säikähtäen.

Ratasosassa iso plussa on se, että istumatila on riittävän kapea, tai lyhyt, tai miten sen nyt sanoisi. Sellainen lapsen takamuksen kokoinen, eikä sellanen todella syvä ja hankala, niin kuin monissa rattaissa. Kuomukin aukeaa isoimmillaan niin paljon, että sen saa peittämään melkein koko rattaat. Eikä tarvitse enää kolmea kättä operoimiseen! Vähän äänekäs tosin on sekin käsitellä, jälleen unien aikaan huono. Tuulensuoja ratasosassakin miinuksena, koska kiinnityksenä on vain yksi pikkuinen kuminauha. Lapsi potkii ja venyttää suojaa niin, että saa nähdä kauanko tuo pikku kuminauha kestää katkeamatta. Rattaita ei myöskään saa kasaan, ellei istuinosa ole kasvot menosuuntaan. Siksipä se pitää aina vartavasten kääntää niin, koska meillä lapsi matkustaa vielä selkä menosuuntaan.

Runkohan on edelleen yhtä toimiva ja sulavaliikkeinen kuin kuomukopallakin. Tavarakoriinkin pääsee paremmin käsiksi rattaissa. Isohan se ei ole edelleenkään, mutta toimivampi. Kaiken kaikkiaan olen edelleen hyvin tyytyväinen tähän ostokseen, vaikka sitä edelsikin vain noin puolen tunnin vaunuvertailu :D

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Kiitos kun jaoit kokemuksesi Brio Smileista taaperoajalta.

Yksi monista syistä miksi mekin itseasiassa päädyimme Smileihin oli se, että ratasosakin näytti fiksulta ja mukavalta.

Vierailija

Hei! Meillä on myös Brio Smilet ja tuntemukset on ristiriitaiset. Juuri noiden samojen etujen takia valitsimme kanssa nuo vaunuyhdistelmän. Mutta runko on vaihdettu x2 koska jarrut joko ei pysy lukossa tai ei aukea, eli pitävät jarrupyörän lukossa. Meille sanottiin kaupassa että kovankopn vaunu osaa ei missään nimessä saa nostaa kaaresta, jossa kätevä kahvaosa onkin. Asumme kanssa hisittömässä talossa ja kadun kun emme ostaneet pehmeää koppaa. Kun suosittelivat kovaa tilavuuden takia, joka menee pidempään. Turvakaukalo on kätevä kun saa runkoon kiinni. mutta Meidän tyttö ei vihhdy siinä kun ajoajan. Joten aina siirto. meille olisikin ollut parempi kaukalo jonka selkänoja olisi almpana. mutta mistä tuon olisi tietänytkään ;) Istuin osa on tavallaan kätevä. Hankalaa on kun yhdellä kädellä mitään ei saa laitettua paikoilleen. Tavarakori on hermoja raastavan ahdas vaunukopan kanssa. Tilavin turvakaukalon kanssa tai istuin osa niin että kasvot meno suuntaan. Turvakaukalon teline ei toiminut autosamme, se heilui. Jostain syystä nissan ei ollut hyvä sille. Tärryyttäminen on huono juttu. Niin paljon olisi korjattavaa. Smilellä että ei ole hintansa värtti.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

vierailija 3 - oho, onpa jännä kuulla, että teillä on sattunut huonot rungot kohdalle. Meillä on nyt vuoden käytön jälkeen pari kertaa jarru jäänyt kiinni. 

Ihmeellistä, että teille myyjä sanonut, että kantokopan kahvasta ei koppaa saisi kantaa. Ei meille sellaisesta puhuttu ja koppaa juuri myyjään sen vuoksi, että kuomussa olevan näppärän kahvan ansiosta perusvaunukoppaa on helppo kantaa mukanaan, ja tämän takia meidän tarpeisiin kova kantokoppa oli ihan ehdoton.

Tuon kun tietäisi etukäteen, että missä vauva viihtyy. Meidän vauva ei viihtynyt aluksi laisinkaan vaunukopassa, mutta sitten joskus kolmen kuukauden iässä rupesi tyytyväisenä nukkumaan vaunuissa.

Muistan myös, että tavarakori oli ahdas kovan kantokopan kanssa, mutta nyt istuinosan kanssa tavaratila on ehttoman näppärä.

Sorateillä Smilet tärisevät kyllä kovasti, siitä iso miinus. Olisi kiva tietää mitkä vaunut kulkisivat tasaisesti hiekka/soratiellä.

kaijuli

On vähän vanha viestiketju, mutta haluaisin kysyä brio smileytä käyttäviltä mielipidettä. Esikoisella meillä oli erimerkkiset vaunut ja pehmeä kantokoppa. Siksi halusin nyt tälle kuopukselle kokeilla uusia vaunuja kovalla kantokopalla. Noh, nyt kaduttaa. Taloyhtiössämme ei ole varastoa eikä hissiä, joten joudun kantamaan koppaa ja runkoa erikseen. Kovakoppa melko raskas kantaa vauvan kanssa 😐 Ja toinen miinus kovassa kantokopassa, on se, ettei vauva viihdy enää yhtään makuuasennossa hereillä ollessaan (nyt 6kk). Olen pitänyt kahta tyynyä vauvan selän takana, mutta asento aika hankala. Joten kovan kopan käyttöikä oli kyllä todella lyhyt. Missä iässä olette vaihtaneet kopan ratasosaan?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram