Juhannus tosiaan vietettiin koko perheen voimin mökillä. Kun arki koitti mieheni palasi töihin, mutta minä päätin jäädä pikkuneidin kanssa vielä nauttimaan leppoisasta maalaiselämästä Joukolaan. Seuranamme ja apunani mökillä on ollut sukulaisia, joten olen päässyt nauttimaan rauhallisista aamuista.

Muistan kun olin vielä raskaana vannotin, että aamuisesta hesarin luvusta, hyvästä aamiaisesta ja arkimeikkauksesta en luovu vauvan myötä. Rauhalliset aamut ovat olleet minulle aina tärkeitä ja työaamuisinkin heräsin melkein pari tuntia ennen töihin lähtöä. Niinpä ne ajatukset ja prioriteetit muuttuvat äitiyden myötä. Hesaria en tainnut avata kotona moneen viikkoon, aamiaisen vetäisen useasti seisten, kahvi jäähtyy aina kuppiin ja meikkauksen olen karsinut minimiin. Tärkeintä onkin nykyään saada rakkaalle tyttärelleni tarjottua maitoa aamiaiseksi, tehdä hänelle aamupesut ja saada puettua siistit päivävaatteet päälle ennen päivän seuraavia askareita.

Mökillä onkin ollut pientä arjen luksusta, kun olen saanut nauttia aamiaisen rauhassa ja lukea lehtiä, samalla kun mummi on hoitanut vauvan aamupesut ja pukemiset tai seurustellut hänen kanssaan. Parasta tässä tietysti ollut, että olen voinut näin tarjota yhteisiä arvokkaista hetkiä heille kahdelle heti alusta alkaen. Ja täytyy myöntää, että kyllä se lämmin rauhassa juotu aamukahvi on hyvää. Kaikki siis hyötyvät.

ps. Minäkin olen viimein löytänyt tämän hittiaamiaisen - turkkilainen jugurtti kotimaisilla mansikoilla - NAM.

Kommentit (2)

Vierailija

Täälläkin nautitaan juuri lämmintä aamukahvia (nam!!). Raskauden ajan kahvi oksetti viimeisille päiville asti ja pelkäsin ettei se enää maistu minulle koskaan, mutta kaikki ällötys onneksi katosi synnytyksen myötä. Nämä "vauvavapaat" aamut ovat kyllä voimauttavia!

 

-Emilie

 

 

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Tälläiset arkisetkin asiat ovat nykyään tärkeitä ja arvokkaita.

Mun suuri heikkous on nykyään aamukahvi kermalla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013

Instagram