Liikunnalle kannattaa yleensä sanoa "kyllä", mutta joskus sille on pakko sanoa "ei".
Jokainen tietää, että raskausaikana pitäisi harrastaa liikuntaa. Siis todellakin pitäisi, koska nyt pelissä on paitsi oma, myös vauvan hyvinvointi! Liikunta auttaa selviytymään raskausajan fyysisestä rasituksesta, nopeuttaa kehon palautumista synnytyksestä, kohentaa mielialaa ja voi ehkäistä liiallista painonnousua, raskausdiabetesta, selkävaivoja, jalkojen turvotusta ja suonikohjuja.

Eikä siinä kaikki! Ylipainoisille äideille syntyy usein painavia vauvoja, ja korkea syntymäpaino on yhdistetty aikuisiän sydänvaivoihin. Kauheaa!

Kyllä nyt todellakin täytyy reippailla, ajattelee tunnollinen raskaana oleva. Mutta valitettavasti mikään tieto tai tsemppihenkinen liikuntavalistus ei auta kaikkia.

Pää pöntössä on paha kuntoilla

On helppoa sanoa, että siitä vaan liikkumaan, jos oma pää ei ole vessanpöntössä. Ne, joiden päät ovat pöntössä, eivät saa ääntään kuuluviin – kenties siksi, että vessanpöntön laidat vaimentavat äänen kuuluvuutta.

Nämä huonovointiset raskaana olevat, joita on aika paljon, haluaisivat ehkä sanoa:

Olkaa hiljaa, tiedän tuon kaiken, liikkuisin, jos suinkin pystyisin.

Jotkut voisivat sanoa myös:

Antaisin mitä tahansa siitä, että pystyisin kävelemään puoli tuntia raikkaassa ulkoilmassa. 

Takuuvarmasti monen tekee mieli todeta:

Haistakaa home.

Sillä jos voi todella pahoin, ei pysty harrastamaan liikuntaa. Tämä on fakta, joka ei muuksi muutu, vaikka kaikista korkea-arvoisin liikuntainstituutti tai jumppa-auktoriteetti huutaisi korvaan, että siitä vaan sauvakävelemään.

Huonommuutta ja syyllisyyttä

Raskausajan liikuntasuosituksissa pitäisi aina ottaa huomioon ne raskaana olevat, joille liikunnan harrastaminen on mahdotonta tai vähintäänkin kohtuuton vaatimus. Monenlaiset raskausajan vaivat ovat hyvin yleisiä, eikä niiden ilmaantumiselle useinkaan voi itse mitään.

Liikuntapiirakoiden oheisteksteihin pitäisi ehdottomasti präntätä edes pienellä: Joskus ei ole mahdollista noudattaa näitä liikuntasuosituksia. Silloin kannattaa hyväksyä tilanne ja jatkaa liikunnan harrastamista sitten, kun se on taas mahdollista.

Tällä tavalla raskaana oleville tyypillisesti puhutaan liikunnasta. Eikä taaskaan sanaakaan siitä, että liikunta voi myös tuntua raskausaikana ylivoimaiselta.

Liikuntavalistajat eivät ilmeisesti useinkaan tule ajatelleeksi, että tsemppipuheesta voi olla myös harmia. Niille, joita raskausajan vaivat estävät kuntoilemasta, liikunnan tärkeyden, helppouden ja iloisuuden korostaminen on omiaan aiheuttamaan huonommuutta ja syyllisyyttä. Odottaja voi miettiä, mitä vikaa omassa kehossa on, kun se ei pysty yhtä aikaa kasvattamaan vauvaa ja kuntoliikkumaan normaalisti.

Liian tuhti liikuntapiirakka

Raskausajan liikuntasuosituksia pitäisi mielestäni kaikkiaan vähän tarkistaa. Väitän, että UKK-instituutin liikuntapiirakka on liian tuhti purtavaksi hyvin monille odottajille etenkin alku- ja loppuraskaudessa. Suositus – miltei neljä tuntia kuntoliikuntaa viikossa – on monelle aivan epärealistinen. Herää epätoivo: tähänkö pitäisi pystyä?

Tavoitteen saavuttamista voi hankaloittaa fyysisten vaivojen lisäksi se, jos perheessä on jo lapsia, joiden hoitamiseen rajalliset voimat kuluvat.

Voimia täytyy säästää myös työssäkäyntiin. Olen kuullut aika monen suusta, ettei alkuraskaudessa jaksanut työpäivän jälkeen mitään muuta kuin maata sohvalla. Eikä siinä ole kyse laiskuudesta, eikä useinkaan myöskään sellaisesta huonosta olosta, joka kaikkoaisi lenkkeilyllä raittiissa ulkoilmassa.

Osalle odottajista jo pelkkä kauppareissu on sykettä nostattava urheilusuoritus, jonka jälkeen meinaa pyörtyä. Vaikeasta hyperemeesistä kärsiville kauppareissukin jää haaveeksi.

Luultavasti aika moni odottaja tuntee itsensä totaaliseksi luuseriksi liikuntapiirakan edessä.

Yritin kyllä liikkua

Itse raahauduin raskausaikana kevyeen joogaan noin viidesti. Jonkinlaisen lihaskunnon ylläpitämiseksi yritin myös käydä kävelyillä, vaikka voin niin huonosti, että kymmenen minuutin taapertamisen jälkeen jouduin olemaan ainakin tunnin vuodelevossa. Raskauden keskivaiheilta alkaen vatsaani myös kivisti kävellessä niin, että irvistelin.

Raskauden loppupuolella pystyin käymään vähän uimassa. Vedessä kaikki tuntui helpommalta ja kevyemmältä, mutta en silti jaksanut uida kuin vartin verran.

Siinä kaikki, mihin raskausaikana kykenin – tätä suuremmat ponnistukset olisivat olleet epäinhimillisiä.

Uuteen nousuun

Nyt joudun rakentamaan kuntoani nollasta, koska olen ollut miltei liikkumatta vuoden päivät. Mutta tästä noustaan.

Kerroin vastikään Instagramissa, että kävin tammi-helmikuussa läpi viiden viikon Vauva Boot Camp -treenin. Ensimmäisten treenikertojen jälkeen oloni oli epätoivoisen väsynyt. Olisin halunnut heittäytyä puoleksi tunniksi X-asentoon lattialle – mikä ei tietenkään ollut mahdollista, koska mukana oli vauva.

Nyt viiden viikon jälkeen voin kuitenkin jo sanoa, että alan taas nauttia liikunnasta. Tavoitteena on pikku hiljaa palata entiseen, liikunnalliseen elämääni. Olo on tällä hetkellä toiveikas ja – sanotaanko – alustavasti energinen.

Lue myös:

Yhdeksän kuukautta krapulassa – Raskauspahoinvointini ei päättynytkään ensimmäisen kolmanneksen jälkeen

FB: www.facebook.com/jalkelainen

IG: www.instagram.com/jalkelainen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen freelancetoimittaja ja bloggaan vanhemmuuden kokemuksesta, sukupuolirooleista ja perhepolitiikasta. Minulla on mieheni kanssa kaksi lasta, joita kutsun blogissa nimillä Soma (4v.) ja Lutu (vauva).

Kuvat on ottanut Pasi Salonen, ellei toisin mainita.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019