Sanna ja doula Veera Gindonis ottavat vastaan supistuksia ammehuoneessa Kätilöopistolla kesällä 2017. Sannaa auttoi se, kun doula painoi selkää ja lauloi synnytyslaulua – pitkää a-vokaalia – yhdessä Sannan ja puolison kanssa. Kuva Eeva Anundin valokuvanäyttelystä LÄSNÄ – PRESENCE, joka avautuu 5. helmikuuta 2019 Keravalla.

Kokenut valokuvaaja, opiskelukaverini Eeva Anundi teki valokuvanäyttelyn synnytysdoulien työstä. Hän haluaa avata keskustelun siitä, onko synnyttäminen sittenkään niin intiimiä, kuin ajattelemme.

Doula voi tehdä synnytyskokemuksesta paremman, joten doulauksen yleistyminen hyödyttäisi koko yhteiskuntaa, Eeva sanoo.

Haluan puhua aiheesta, koska itsekin ostin doulan mukaan ensimmäiseen synnytykseeni, ja koin sen hyväksi ratkaisuksi. Mutta tällä kertaa annan puheenvuoron Eevalle:

Miksi päädyit ottamaan doulan mukaan ensimmäiseen synnytykseesi?

Kuusi ja puoli sitten, odottaessani esikoistani raskausviikolla 34, huomasin, että synnyttäminen aiheuttaa minussa epävarmuutta ja pelkojakin. Olin kuullut joiltakin äitiysjoogassa olleilta naisilta heidän aikeistaan ottaa doula mukaan synnytykseen, ja ajattelin, ettei semmoinen todellakaan ollut mua varten.

Vaikka olin lukenut siitä, että doulan läsnäolo tutkimustenkin mukaan vähentää synnytyksen komplikaatioita ja parantaa naisten arviota omasta synnytyskokemuksestaan, ajattelin että synnyttäminen on sen verran intiimiä, etten todellakaan pystyisi avautumaan ja ottamaan vastaan vierasta tukea.

Sitten tajusin, että minun on parasta – oman itseni takia – kääntää tämä kortti. Oli aika unohtaa pelot siitä, että paljastun ja joudun näyttämään herkät/heikot kohtani.

Myös puolisoni Ilmo piti ajatusta hyvänä. Synnytys kesti kaksi vuorokautta, josta noin vuorokauden mukanani oli yksi Suomen kokeneimmista doulista.

Pian ymmärsin, mihin doulaa tarvitaan. Ei rauhoittelemaan eikä silittelemään, ei tekemään synnytyksestä henkistä kokemusta, eikä varsinkaan siksi, että olisin erilaisuudentavoittelija.

Mitä doula sitten teki synnytyksessä? Mihin häntä tarvittiin puolison ja kätilön lisäksi?

Jokainen, joka on synnyttänyt tai ollut läsnä synnytyksessä, tietää, millaista se on. Synnyttäminen on supistuksesta toiseen selviämistä ja keinojen etsimistä siihen, miten seuraavasta selvittäisiin.

Doulan vahvuus on siinä, että hän osaa ehdottaa asentoja ja tapoja, joilla selvitään seuraavasta supistuksesta. Selviäminen voi olla todella pienestä kiinni. Selviämisellä tarkoitan tässä sitä, että supistuksen loppuessa on sellainen olo, että jes, selvisin! Ja tiedän mitä teen, kun seuraava supistus alkaa.

Kokemus siitä, että en selviä enää seuraavasta supistuksesta, aiheuttaa suurta epätoivoa ja ahdistusta. Tulee semmoinen olo, että olisin mieluummin missä tahansa muualla. Että tämä ei kyllä ole mun hommaa, mä en osaa tätä. Doula uskoo, että osaat. Doula luo tilan, jossa on turvallista synnyttää.

Hyvänä esimerkkinä ovat esikoiseni synnytyksen eri vaiheet. Synnytyksen alkupuolella tarvitsin joka supistukseen yhden henkilön, jonka kaulassa roikuin ja toisen keinuttamaan lantiota takaa päin. Näin meni tuntikausia. Seuraavassa vaiheessa tarvitsin suihkussa henkilön, joka joka ikisessä supistuksessa suihkutti juuri oikean lämpöistä vettä juuri oikeaan kohtaan selässä. Tuntikausia. Onneksi oli doula, joten puoliso sai välissä huilata.

Puolisoni sai myös konkreettista apua ja kokeneen synnytystuen asiantuntijan esimerkin siihen, mitä keinoja voi kokeilla helpottaakseen synnyttäjän oloa.

Myös puolisolla oli turvallisempi olo synnytyksessä, kun mukana oli doula.

Synnytyksen loppuvaiheessa olin altaassa. Puoliso heilutti lantiotani, minä lauloin o-äännettä ja puoliso ja doula yhtyivät mukaan örinään. Koko sali kaikui ääntä, joka muuttui fyysiseksi pilariksi, johon tukeutua. Jokaisessa supistuksessa tuijotin suoraan parinkymmenen sentin päässä oleviin rauhallisiin ja lempeisiin silmiin, ja rauhallinen ja matala o-äänne palautti kirkumaan lähteneen ääneni mataliin ja rentoihin nuotteihin.

Synnytyksen jälkeen olin vakuuttunut siitä, että vauva syntyi synnytystiimin työn tuloksena. Että jokaisella huoneessa oli tärkeä paikkansa, ja jos mikä tahansa asia olisi ollut toisin, en tiedä olisinko selvinnyt.

Koko synnytyksen ajan ponnistusvaiheeseen asti minulla oli olo, että tästä selvitään.

Kätilö vaihtui usein, koska synnytys oli niin pitkä. Kätilöt keskittyivät vauvan tilan tarkkailuun.

Oliko doula mukana myös toisessa synnytyksessäsi?

Toinen synnytykseni oli ns. virka-aikasynnytys, jossa doula saapui sairaalaan noin yhdeltä iltapäivällä ja vauva syntyi altaaseen viideltä. Doula auttoi minua löytämään asentoja, joissa minulla olisi hyvä olla, mutta tällä kertaa en tarvinnut fyysistä tukea.

Doula hengaili synnytysaltaan reunalla, minä synnytin. Minulle riitti se, että doula oli siinä tukena, ja ymmärsi, mitä käyn läpi. Hän katsoi lempeästi ja kiireettömästi silmiin ja hymyili.

Vielä muutamaa minuuttia ennen vauvan syntymään vitsailimme supistusten välissä. Mulle huumori on aina ollut loistava tapa selviytyä haasteista.

Toisessa synnytyksessä doulalla oli enemmän painoarvoa ennen synnytystä, kun kävin läpi edellistä synnytystä ja määritin toiveitani seuraavaa varten. Puhuimme puhelimessa useasti.

 

Sanna ja doula Veera lepäävät supistusten välillä ammehuoneessa Kätilöopistolla kesällä 2017. Kuva Eeva Anundin valokuvanäyttelystä LÄSNÄ – PRESENCE.

Mistä doulan löytää?

Doulan valinnassa kannattaa luottaa omaan näppituntumaan tai intuitioon. Doulia voi tavata doulailloissa, joissa tapaa kerralla useamman oman alueensa doulan. Doulilla on Facebook- ja nettisivunsa, joilta voi ottaa yhteyden ja pyytää tapaamista. Myös Aktiivinen synnytys ry:n keskusteluryhmässä voi kysyä vinkkiä doulista.

Doulan ensitapaaminen ei yleensä maksa mitään, vaan siinä tutustutaan ja sen jälkeen synnyttäjä voi rauhassa päättää, haluaako hän juuri tämän doulan synnytykseensä.

Paljonko doulaus maksaa ja mitä hintaan sisältyy?

Koulutettu ja lisäkursseja käynyt doula on kalliimpi kuin opiskelijadoula. Opiskelijan voi saada mukaan synnytykseen satasella tai parilla, kun taas pitkälle kouluttautunut doula voi maksaa 1500 euroa.

Yleensä doula ja synnyttäjä puolisoineen tapaavat kaksi kertaa ennen synnytystä. Tapaamisissa kartoitetaan synnytystoiveita ja käydään läpi mahdollisten aiemmin synnytysten herättämiä kysymyksiä.

Doula päivystää neljä viikkoa lasketun ajan ympärillä yötä päivää.

Jos doulalle tulee ylitsepääsemätön este, hänellä on yleensä sovittuna varadoula.

Doula on mukana yleensä siitä asti, kun synnyttäjä lähtee sairaalaan, mutta joskus myös kotona ennen sairaalaan lähtöä.

Synnytyksen jälkeen saatetaan soitella puolin ja toisin, ja varsinainen jälkitapaaminen, jossa puretaan synnytystä, sovitaan joidenkin viikkojen päähän synnytyksestä.

Useat doulat tarjoavat lisämaksusta myös imetystukikäyntejä tai muunlaista tukea synnytyksen jälkeen.

Miksi halusit tehdä valokuvanäyttelyn doulien työstä?

Synnytysteni jälkeen minulle jäi arvostus doulien tekemää työtä kohtaan.

Idea työn dokumentoinnista syntyi, kun pohdin sitä, miten doulien työtä voisi tehdä näkyvämmäksi niin, että yhä useampi synnyttäjä harkitsisi doulan hankkimista.

Doulan työhön liittyy paljon ennakkoluuloja ja uskomuksia siitä, että kyseessä on pienten henkisten piirien homma. Projektillani halusin kertoa, että työ on hyvin fyysistä ja käytännönläheistä, ja ettei doulan tarkoitus ole tehdä synnytyksestä jotenkin henkisempää prosessia kuin se on.

Doulat eivät edusta mitään tiettyä uskomusta, vaan he tekevät työtä asiakkaan ehdoilla. Doula etsii kullekin asiakkaalle sopivat tavat olla tukena.

Vaikka projekti kertoo doulista, näkökulma on synnyttäjän ja puolison, sillä heidän kokemuksensa doulasta on se, mikä doulien työssä on tärkeää.

Doulalla ei ole – ainakaan ei pitäisi olla – omaa agendaa synnytyksissä, vaan doula tukee synnyttäjää hänen omien toiveidensa toteutumisessa.

Eevan näyttelystä kerrotaan myös Jälkeläisen Instagramissa. Käy katsomassa ja seuraamassa!

Mitä haluat ilmaista kuvilla?

Halusin projektillani näyttää, mitä doula itse asiassa tekee. Halusin muistuttaa ihmisiä siitä, että synnytystä voi ja kannattaa suunnitella.

Lisäksi halusin avata keskustelun siitä, onko synnyttäminen sittenkään niin intiimiä, kuin ajattelemme. Minusta synnyttämistä ei pidä piilotella, ja synnyttämisestä voi puhua jo lapsille voimaannuttavaan sävyyn.

Jokainen meistä on syntynyt tähän maailmaan ja iso osa ihmisistä synnyttää. Synnyttäminen koskee tavalla tai toisella ihan jokaista.

Haluaisin, että näyttelyni muuttaisi niitä puhetapoja, jolla synnytyksestä puhutaan.

Haluaisin, että synnytyksestä alettaisiin puhua entistä positiivisempaan sävyyn eikä niin, että ”siihen ei voi valmistautua, sinne sairaalaan vaan mennään, ja kätilöt hoitavat kyllä työnsä”.

Mitä väliä sillä on, kuinka synnytys menee, jos lapsi kuitenkin saadaan maailmaan?

Synnyttäjälle synnytys voi parhaimmillaan olla voimaannuttava kokemus pärjäämisestä ja pystymisestä, oman elämänsä ja kehonsa herruudesta. Siihen tyyliin, että minä osasin, minä pystyin ja huh – minä synnytin! Tämä pitäisi pystyä sanomaan hiekkalaatikon reunalla ilman, että tuntee kerskailevansa.

Myös synnytyksen epäkohdista ja synnytyspettymyksestä pitää saada puhua ilman, että traumat kuitataan sanomalla, että tärkeintä on, että äiti ja lapsi selvisivät vaikeasta synnytyksestä hengissä.

Synnyttäminen on oikeasti tärkeää synnyttäjälle ja hänen koko lähipiirilleen, sitä on turha yrittää vähätellä. Synnytyskokemus vaikuttaa lapsivuodeaikaan ja huono synnytyskokemus altistaa synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Ikävät kokemukset halutaan unohtaa pian, ja painaa piiloon sielun sopukoihin, sillä niistä ei ole tapana puhua.

Koska doulan läsnäolo lisää positiivisen synnytyskokemuksen mahdollisuutta, minusta heistä kertominen on tärkeää. Toivoisin, että näyttelyni rohkaisi yhä useampia ihmisiä näkemään, että synnyttäminen on tärkeää ei vain yksittäiselle synnyttäjälle itselleen, vaan koko yhteiskunnalle.

Lapsen syntyminen on herkkä tapahtuma, joka muovaa perheitä ja sitä kautta koko yhteiskuntaa, joka koostuu perheistä. Synnyttäjästä ja puolisosta kasvaa perhe, kuin pieni puro, joista muodostuvat joet ja järvet.

Sosiaalinen äiti Anna (vas.), biologinen äiti Sanna, doula Veera Gindonis ja valokuvaaja Eeva Anundi. Kuva: Eeva Anundi.

-----

Eeva Anundi sai doulien työn valokuvaamiseen työskentelyapurahan Journalistisen kulttuurin edistämissäätiöltä.

LÄSNÄ – PRESENCE -valokuvanäyttely on esillä Galleria Allissa Keravalla 5.–17.2.2019

Myöhemmin palaan blogissani varmaankin siihen, millainen oli oma synnytykseni doulan kanssa. Pysy kuulolla tykkäämällä Jälkeläisestä Facessa ja Instagramissa

Mielestäni jokaisen kannattaa kuunnella itseään siinä, mikä on kunkin lapsen kohdalla itselle oikea tapa synnyttää. Aikaisemmin olen kertonut suunnitellusta sektiostani

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen freelancetoimittaja ja bloggaan vanhemmuuden kokemuksesta, sukupuolirooleista ja perhepolitiikasta. Minulla on mieheni kanssa kaksi lasta, joita kutsun blogissa nimillä Soma (4v.) ja Lutu (vauva).

Kuvat on ottanut Pasi Salonen, ellei toisin mainita.

Käythän tykkäämässä blogistani Facebookissa!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019