Hän on vaahtosammutinta isompi, mutta onko hän kyllin iso menemään päiväkotiin? Kuva: Jälkeläinen

Meidän Lutu on kohta yhdeksän kuukautta vanha, mikä tarkoittaa sitä, että vanhempainpäivärahakausi loppuu. Tässä kohtaa loppuvat siis ne ansiosidonnaiset vapaat, jotka äiti voi pitää. Tuntuu siltä, että yhteiskunta vihjaa minulle: työelämään siitä.

On kuitenkin aika epätavallista, että lapsi aloittaisi päivähoidon yhdeksän kuukauden ikäisenä. Käytäntö tuntuu olevan se, että äiti jatkaa lapsen kotihoitoa ainakin siihen saakka, kunnes tämä on vuoden ikäinen. Kotona oloa jatketaan tietysti kotihoidontuen – noiden roposien – voimin.

Ihan kuin ajoittainen köyhyysrajalla eläminen kuuluisi normaalina asiana naisen elämänkaareen.

Kotihoidontuella olosta on mielestäni tullut vähän outo normi. Ihan kuin ajoittainen köyhyysrajalla eläminen kuuluisi normaalina asiana naisen elämänkaareen.

On tavallaan erikoista, että äidit suostuvat siihen. Taustalla vaikuttaa uhrimieli: ”Kyllähän minä kituutan, kunhan vain lapseni ei näin pienenä joudu hoitoon!”

Minä kysyn: Jos Suomessa vallitsee yksimielisyys siitä, että lasta olisi hyvä hoitaa kotona vähintään vuoden – tai puolentoista vuoden – ikään, miksi ansiosidonnaiset vapaat loppuvat aikaisemmin?

Meillä oli mielessä ideaali, että lapsen olisi hyvä olla kotona puolitoistavuotiaaksi.

Entä, jos laittaisimme Lutun jo piakkoin päiväkotiin? Ajatus on viime aikoina pyörinyt mielessäni, koska stressiä rahasta olisi vain niin paljon vähemmän, jos me vanhemmat pystyisimme tekemään töitä muutenkin kuin vuorotellen.

Neljä vuotta sitten Soman kanssa olimme aika suojelevaisia. Meillä oli mielessä sellainen ideaali, että lapsen olisi hyvä olla kotihoidossa ainakin puolitoistavuotiaaksi. Olin jopa ajatellut itse hoitavani Somaa ehkä peräti kaksivuotiaaksi kotona. Nyt en voi kuin hämmästellä sitä, miten ikinä kuvittelin kestäväni pelkkää vauvaelämää niin pitkään, ja miten kuvittelin taloutemme kestävän.

Meillä meneteltiin lopulta niin, että minä hoidin Somaa kotona vuoden ja yhden kuukauden ikään, minkä jälkeen mieheni jatkoi kotihoitoa vielä viisi kuukautta. Emme joustaneet ideaalistamme, vaikka jälkeenpäin ajatellen se olisi ollut järkevää.

Suurin yllätys oli, ettei Soma stressaantunut päiväkotielämästä.

Soma nimittäin solahti päiväkotimaailmaan kuin kala veteen. Tutustumiskäynnillä hän viipotti menemään lelujen perässä, ja hänellä oli niin kiire tutustua päiväkodin aikuisiin, että me vanhemmat unohduimme taka-alalle. Kun varsinainen päivähoito sitten alkoi, vain harvoina aamuina Soma itki. Hän rauhoittui heti, kun vanhempi poistui paikalta.

Parin ensimmäisen päiväkotiviikon ajan Soma seurasi ulkoiluissa tarkkaavaisesti etenkin isompien lasten leikkejä. Hän ei ollut ikinä elämässään nähnyt niin paljon muita lapsia kerralla. Elämys oli ilmeisen päräyttävä.

Meille suurin yllätys oli se, ettei Soma stressaantunut päiväkotielämästä lainkaan. Iltaisin hän oli kotona lähes aina hyväntuulinen. Tähän vaikutti varmasti se, että hoitopäivät olivat lyhyitä. Ensimmäisen puolen vuoden ajan Soma oli päiväkodissa vain 3–4 päivänä viikossa noin 6 tuntia kerrallaan.

Koimme, että Soma selvästi hyötyi päiväkotihoidosta jo alle kaksivuotiaana.

Tätä nykyä minulle on aivan selvää, että Soman persoonallisuuden määrittävin piirre on sosiaalisuus. Kun kyläilemme tai kun meillä on vieraita, Soma on älyttömän helppo hoidettava, koska ihmisporukan flow vie häntä mukanaan. Soma on erittäin tyytyväinen niin kauan, kuin leikkikavereita riittää.

Kun taas olemme kotona pelkästään oman perheen kesken, on meillä vanhemmilla monesti työlästä, koska Soma kaipaa jatkuvasti huomiota. Jos häntä kehottaa tekemään edes pienen hetken omia puuhia, hän itkee: ”Mä en VOI leikkiä YKSIN!”

Uskon, että hänen kaltaisensa lapsi olisi kärsinyt pitkästä kotihoidosta yhden aikuisen seurassa. Päiväkodissa hän oppi nopeasti paljon uutta, ja jo alle kaksivuotiaana hän alkoi solmia omia ystävyyssuhteita. Koimme, että Soma selvästi hyötyi päiväkotihoidosta jo alle kaksivuotiaana.

Jälkiviisaasti olen pohtinut, että Soma olisi aivan hyvin voinut mennä päiväkotiin jo paria, kolmea kuukautta aikaisemmin – siis vähän reilun vuoden iässä.

Luotan siihen, että päiväkodin aikuiset osaavat huomioida kaikenlaiset lapset.

Minkä ikäisenä Lutu siis voi aloittaa päivähoidon? Mielestäni tähän vaikuttaa ennen muuta Lutun persoona ja se, millaista vauhtia hän kehittyy. Soma osasi päiväkotiin mennessään kävellä, ja hän myös puhui jonkin verran. Minusta olisi hyvä, jos Lutukin osaisi ennen päiväkotiin menoa kävellä sekä ilmaista sanallisesti tarpeitaan. Minulle on tärkeää, että lapsi ei pelkästään pärjää päiväkodissa, vaan että hän myös saa hoitopäivistä jotakin positiivista. 

Lutu on Somaa rauhallisempi persoona, ja vähän huolettaa se, jääkö hän jalkoihin, jos päiväkotiryhmässä sattuu olemaan häntä vaativampia lapsia. Toisaalta luotan siihen, että päiväkodin aikuiset osaavat huomioida kaikenlaiset lapset. Pikkulasten ryhmät ovat varsin pieniä, joten yksilöllistä huomiotakin saa.

Kauhukuvani tietysti on se, että kävelemätön vauvani makaa päiväkodin pihassa kylmässä kuralätäkössä sillä aikaa, kun minä luon uraa ja nautin lämmintä lounasta omassa rauhassa tai toisten aikuisten seurassa.

Varhaiskasvatuksen tutkija Jonna Kangas kertoi minulle taannoin lehtihaastattelussa, että tutkimusten mukaan 2-vuotias lapsi hyötyy jo päivähoidosta. Sen sijaan 1-vuotiaalle päivähoidosta ei ole todettu varsinaista hyötyä, mutta ei toisaalta myöskään haittaa. Kaikki eivät toki halua laittaa lapsiaan ollenkaan päiväkotiin, ja sekin on ihan ookoo. 

Minkä ikäisenä lapsi sinun mielestäsi voi mennä päiväkotiin?

Jos tykkäsit tästä bloggauksesta, tykkää Jälkeläisestä Facebookissa!

----

Lue myös Vauvan artikkeli: Miten päivähoidon aloitukseen voi valmistautua?

Kommentit (2)

Ei yhtä oikeaa vastausta
2/2 | 

Meillä esikoinen meni jo 11,5kk päiväkotiin, kun sain yllättäen töitä alani huonohkosta työllisyystilanteesta huolimatta. Onneksi otin työn vastaan, sillä sain siitä sittemmin vakipaikan. Koetin kehittää kaikenlaisia hoitorinkiviritelmiä ja vaikka mitä, sillä oma ideaali oli juurikin tuo aikaisintaan 1,5-vuotiaana lapsi päiväkotiin, mieluummin vasta aikaisintaan 2-vuotiaana. Muut viritelmät eivät kuitenkaan onnistuneet ja jouduin huonoa omaatuntoa potien valitsemaan päiväkodin. Vaikka lapsemme oli ja on edelleen rauhallinen ja vähän varautunut sosiaalisesti, kaikki meni todella hyvin! Onnistuimme saamaan hoitoapua isovanhemmista yhdeksi päiväksi viikossa. Lisäksi pystyimme pitämään hoitopäivät 6-7h pituisina ja rauhoitime kaikki illat ja alkuun myös kaikki viikonloput ruokakauppareissuja kummemmilta menoilta. Olin iloinen, että saimme kevennettyä hoitoviikkoa näin, mutta kaikille tämä ei toki ole mahdollista. Olisi hienoa jos Suomessa olisi Ruotsin tapaan aidosti luontevaa ja mahdollista tehdä osa-aikaista työviikkoa - sekä äitien että isien. Ei siis niin, että joutuu tekemään 100% työt 80% ajalla ja palkalla. Eikä niin, että päiväkodissa osa-aikaiset lapset katsottaisiin puolikkaiksi niin että ryhmäkoko kasvaa osa-aikaisuuden takia.

Minkä ikäisenä siis päiväkotiin? Ei tähän varmaan ole absoluuttista vastausta. Lapsen persoonan lisäksi vaikuttaa mm. se voiko hoitoviikkoa keventää (tosin täyttäkin viikkoa tehneet 1-vuotiaat pärjäsivät nähdäkseni hyvin), vanhempien hoitoideaalit ja toisaalta työtilanne sekä perheen rahatilanne ja myös isän halu ja mahdollisuus hoitaa lasta kotona. (Ja se kuinka pitkään äiti kestää olla kotona, mutta tätä ei toki saa sanoa ääneen ;) ) Ja lopulta se mitä valitaankaan tulee lapselle normaaliksi todellisuudeksi ja yleensä ihan tavallisen hyväksi lapsuudeksi.

Vierailija
3/2 | 

Tää on jännä mielikuva, että jos on lapsen kanssa kotona, on lapsen kanssa yksin vain kotona. Uskon, että aika harva on... kaksi alle 4v lastani ovat kotihoidossa, mutta meillä on (kesä poislukien) joka päivälle vähintään yksi harraste (muskarit, kerhot, perhekahvilat jne) ja lisäksi tapaamme muita lapsiperheitä kyläillen. Se, että on "vain kotona" , ei tarkoita että poissulkee lapsen sosialistumisen ja estää häntä tapaamasta ikätovereita ja luomasta kaverisuhteita.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen freelancetoimittaja ja bloggaan vanhemmuuden kokemuksesta, sukupuolirooleista ja perhepolitiikasta. Minulla on mieheni kanssa kaksi lasta, joita kutsun blogissa nimillä Soma (4v.) ja Lutu (vauva).

Kuvat on ottanut Pasi Salonen, ellei toisin mainita.

Käythän tykkäämässä blogistani Facebookissa!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019