Puolitoistavuotias juoksee pienen kotimme pisimmässä käytävässä niin kauas minusta kuin suinkin pystyy. Tai juoksee ja juoksee - ehkä pitäisi sanoa, että horjuu nopein ja varmoin askelin.

Istun lattialla ja ihailen tyttöä. Tuollainen aivan omien liikkumistaitojen ylärajoilla tapahtuva “juokseminen” on luultavasti maailman toiseksi sympaattisin tapa liikkua. Jep, sympaattisimpia ovat ne ensimmäiset kunnon askeleet.

Vaikka olen ollut päivät kotona kesäkuun alusta saakka, en kyllästy ihailemaan vaappuvaa menoa: mikä usko itseensä, mikä tahto eteenpäin, mikä kehittymisen tahti!

Poispäin juokseminen on kuitenkin vain hienon leikin pieni osa. Käytävän päässä taapero kääntyy ja katsoo leikkisän anovasti minuun. Sanoja ei ole, mutta viesti tulee selväksi: “Vielä kerran iskä - jookos?”

Niinpä levitän käteni lähes kahdettakymmenettä kertaa ja tyttö ryntää vielä äskeistäkin vaappumista vauhdikkaammin, horjuvammin ja varmemmin suuntaani. Viimeisen puoli metriä hän syöksyy halaukseen. Kiepsahdan istualtani selälleni ja nostan muksun “lentokoneeseen” suorien käsien päähän.

Tyttö nauraa kihertää. Elämä on tässä. Elämä on ihanaa!

Yksivuotiaan kanssa on mahtavaa olla kotona. Hänen viihdyttämisekseen ei tarvitse osata tanssia Macarenaa Gangnam stylen musiikilla. Yksivuotiaalle riittää syli ja reipas yhdessäolo.

Ja se yksivuotiaan ilo. Se on aitoa! Aikuinen ei sellaiseen aitouteen pääse herkimmilläänkään.

Aitouden alkulähteillä

Aitoudesta puheenollen: kun yksivee suhauttaa pottaan, Elon Musk ja Donald Trump voivat tulla opettelemaan miltä näytetään, kun ollaan tyytyväistä omiin tekemisiin. Kun yksivee pudottaa vahingossa juomalasin, hän muistelee tilannetta neljä päivää tapahtumapaikalla pantomimisoiden ja näyttää aina pahoittelevalta. Jäden saadessaan yksivuotias nauraa ääneen tyytyväisyyttään.

Jos lapsen kehityksen seuraaminen yleisesti on vähintäänkin mielenkiintoista, niin yksivuotiaan taitojen kasvun havainnointi se vasta mahtavaa onkin.

Jossain määrin sanoja ja suomea rakastavana yksiä suurimpia ilon aiheitani ovat tenavan kielelliset harppaukset. Aina siinä kolmiloikassa ei pysy perässä, vaikka olen samassa hiekkalaatikossa 24/7.

Esimerkki: olimme puistossa kaveriperheen kanssa. Yksivee tökki minua ja viittiloi puistohärvelin suuntaan, kun kertasimme kaverin maastopyöräkisan tuntemuksia. En varmaan uskonut itsekään, että tenava ymmärtäisi, kun sivulauseen väliin kiilattuna totesin hänelle: “Meneppä edeltä, tulen pian perässä.”

Lopun arvaatkin: muksu lähti vaappumaan kohti viittomiensa kohdetta. Taisin mainita kaverillekin, että ohhoh, sehän ymmärsi vaikken edes muuttanut ääntäni!

Hienoa on myös huomata ymmärtävänsä yksivuotiaan kommunikaatiota, vaikka siinä kieltämättä vielä vahva salaus onkin päällä. Sydäntä lämmittää, kun hiffaan, että aaaaoooo on kysely hukassaolevan harson perään.

Nukutukset ja lohdutukset ovat klassikkoesimerkkejä vanhemmuuden pienistä sykähdyttävistä hetkistä. Ei niitä voi yksivuotiaan kohdallakaan ohittaa: kun pienen ihmisen ison itkun saa rauhoiteltua tai lapsen nukahtamaan, tuntee olevansa ainakin yhdelle ihmiselle maailman tärkein.

 

Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa lisää hyviä ja huonoja hetkiä vanhemmuudesta.

Kommentit (4)

Isivuosi
1/4 | 

Meillä 2v tytön kanssa yksi suosikkileikkejä on edelleen tuo juoksu lentokoneeseen. Toinen suosikki on salilla opittu painiminen;isiä kaadetaan kädestä ja jalasta ja milloin mistäkin.
Muutenkin kaikki nujuaminen yhdessä on tytön mieleen.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, että jätit kommentin! Lentsikasta tykkäävät myös 6v ja 4v, mutta tuo yksi- (ja varmasti myös kaksi-) vuotiaan kyltymättömyys siihen on ihan omaa luokkaansa. Nujuaminenhan on ihan parasta! Läheisyyttä, liikuntaa, leikkiä! Muistaakseni jopa kuningas Sinkkonen on kehottanut nujuamaan enemmän lasten kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Instagram