“Ne koneet tulevat yöllä ja liiskaavat meidät. Niillä on isot renkaat ja hurjan pitkät jouset, joiden päällä kone on korkealla. Isoimpien koneiden hytti on niin iso, että se yltää meiltä Siwalle (useampi sata metriä). Ne liiskaavat koko talon. Pahimpia ovat silti ne pienet. Ne syöksyvät niin nopeasti, että me ei ehditä tehdä mitään. Ne liiskaavat pelkästään meidän asunnon. Ei naapureita. Kaikilla koneilla on iso moottori ja hirveän ilkeät silmät.”

Parivuotiaana karjuttujen muutamien öisten kauhukohtausten jälkeen seniorijuniori on ladannut akkunsa lopen rauhallisesti. Viimeaikoina viisivuotiaan (uudelleen)nukahtamista ovat kuitenkin häirinneet jossakin määrin pelot. Eräänä iltana poju viimein suostui avautumaan peloistaan sekä vaimolle että minulle. Ensimmäisen kappaleen lainaus on tuosta hetkestä.

Järjen puhumisella ei juurikaan ole merkitystä pelkojen tainnuttamisessa. Ei tietenkään. Rauhoittaako Eivät ne pure -lause esiintymispelon kanssa tärisevää aikuista ennen estradille nousemista? Eivätpä. Samoin päiväsaikaan pelkoa aiheuttavista jutuista turinoiminen on ollut kuin veden viskomista kylmälle kiukaalle.

Vaimo hoksasi, että auttaisikohan pojua, jos hän piirtäisi pelkoa aiheuttavat koneet ja ne toimitettaisiin sitten kaatopaikalle. Poika innostui. Itse asiassa hän sovelsi toimintamallia pidemmälle: Piirroksia syntyi kymmenkunta. Kaikkien päälle vedettiin punainen kieltoviiva kuin taajama loppuu -liikennemerkkiin. Piirroskylttejä kiinnitettiin yöksi kämpän seiniin. Ja seuraavana päivänä koneet sitten rutattiin roskikseen odottamaan matkaa kaatikselle.

Voi olla ajoituksen kohtalokasta sattumaakin, mutta joka tapauksessa tuon piirtelyn ja ruttailun jälkeen poika on maininnut koneet vain kerran! Minä olisin taipuvainen uskomaan, että vaimon ideoima “terapia” toimi erittäin hyvin.

Koneiden jälkeen mielikuvituksen kietoutuminen hämärään on aiheuttanut seniorijuniorissa jonkinasteista henkistä vapinaa. Jalkalista näyttää käärmeeltä, vaatemytty villieläimeltä, tiedäthän?

Näihin pienempiin pelkoihin auttaa onneksi niiden kohtaaminen aikuisen kanssa tutkien. Toistaiseksi iskä on uskaltanut lähestyä olohuoneen lattialle käpertynyttä leijonaa ja poika on päässyt tutkimaan sen olomuotoa pari sekuntia myöhemmin.

Vanha, mutta varsinkin iltaisin toimiva kikkakolmonen on tietenkin ajastusten hellävarainen ohjaaminen muihin juttuihin. Kavereiden ja päivän askareiden miettiminen saattaa tuupata pelkoajatukset vilttiketjuun.

Yksi keino pelkojen taklaamisessa on tietenkin valon lisääminen huoneeseen. Suhtaudun siihen kuitenkin jossain määrin nuivasti. Mielestäni evoluutio on koulinut ihmisen nukkumaan hämärässä ja toisaalta valo pojun huoneessa ei häädä käärmeitä yöllisen vessamatkan varrelta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram