Alaluokkalaisen viikkoraha on sama kuin käytävä luokka. Ekaluokkalaisella euro. Viidesluokkalaisella vitonen.

Olen kuullut edelläkuvatusta “perusohjeesta” usein. Toistaiseksi meillä ei ole mietitty koko viikkorahasysteemin järkevyyttä. Linjaus tuli mieleeni, kun eskarilainen alkoi “tienata” vitosen viikossa.

Miten niin “tienata”?

Lähdemme aamuisin eskarilaisen kanssa kahdestaan kotoa. Muu perhe jää aamutoimille. Alkuvuodesta minun ja eskarilaisen aamuihin meinasi pesiytyä kiukkua ja tiuskimista. Poju unohtui tekemään aina jotain ei-lähtöä-edistävää. Tai siltä minusta tuntui.

Samoihin aikoihin poika alkoi kinuta isoa Lego-sarjaa. Käytimme mahdollisuutta paikalliseen sopimiseen ja löimme kättä päälle: joka aamu, kun junnu on valmis ennen minua, hän saa euron.

Aamuja on nyt takana yli kolmekymmentä. Euro on jäänyt minulle vain kahtena aamuna.

Miten kävi, kun euroja luokka-asteen mukaisesti -ohje luikerteli mieleeni diilin tekemisen jälkeen? Onko lapsen palkitseminen rahalla väärin?

Jo asiasta sopiessamme minua hirvitti. Arvasin, että motivointi toimii ja eskarilainen tulee kuittaamaan palkkionsa lähes päivittäin. Vitosen viikossa. Ja minusta viisi euroa viikossa kuusivuotiaalle ei ole paljon, vaan valtavasti.

Kun sitten muistin tuon ohjeen, minua alkoi hävettää. Esikoisemme puheliaisuuden tietäen arvasin myös, että asiasta tulee puhetta eskarissa ja tuttujen kanssa ennemmin kuin myöhemmin.

Poju ei päässytkään yllättämään, kun hän kymmenen onnistuneen aamun jälkeen retosteli minulle: “Kerroinpa eskarissa, että minulla on jo kymmenen euroa aamuhommista!”

Onko viitonen viikossa liikaa? Onko minulla syytä häpeään?

Summa on toki turhan iso. Euro per aamu -tahdillakin pojalta menee kuitenkin melkein koko kevätlukukukausi haluamansa Lego-paketin tienaamiseen. Ja pitää huomata: olisin saattanut ostaa paketin hänelle jossain vaiheessa joka tapauksessa! Tätä taustaa vasten minulla ei ole syytä häpeään. Eikä vaimokaan ole tällä kertaa irvistellyt kasvatusmetodiani.

Tarrataulu Eurotaulu on myös niin iso, että uskon sen tuoman toimintamallin jäävän pysyväksi. Toistoja on tarpeeksi. Yhtä pitkään harjoitukseen en pystyisi kuusivuotiasta motivoimaan tarroja ja uimareissu -tyyppisellä palkitsemisella.

Euroista on lisäksi auennut monta hyvää rahakeskustelua. Eskarilainen ymmärtää jo euron, kymmenen euron ja jopa seitsemänkymmenen euron päälle. Hänen maailmassaan ne konkretisoituvat lakeripatukaksi, sisäleikkipuistoiluksi ja isoksi Lego-paketiksi.

Odotankin jo tilannetta, jolloin tavoite eli 70 euroa on saavutettu. Raskiiko poju ostaa tienesteillään sen ison paketin vai haluaako hän kenties pienemmän paketin ja sisäleikkipuiston rannekkeen? Aion myös kertoa säästämisen ihanuudesta!

Lopuksi heikko argumentti, joka on kuitenkin nostettava esiin. Tiedän, etten ole “huonon” palkitsemisen kanssa yksin. Kauniiden kasvatusperiaatteiden loiste ei yllä kaikkiin arjen varjoihin, vaan lapsille luvataan rahaa, tavaraa ja jopa herkkuja.

Itse asiassa en koe euro per aamu -sopimuksesta enää huonoa omaatuntoa. Minusta siitä on kehkeytynyt junioria kasvattava ratkaisu. Osin vahingossa, mutta lasketaanhan tuurimaalit urheilussakin!

Lue myös bloggaajakollegan rohkea postaus: Lahjon lastani rahalla, jotta huono omatuntoni hiljenisi

ps. Seuraatko jo Isäkuukausien Facebookia, Instagramia tai Twitteriä?

Kommentit (2)

Eeva

Minä en tuota konstia käyttäisi, mutta ei kai tuo ihan kauhean väärinkään ole. Teillähän on projekti. Pitemmän päälle ei ehkä toimi, jos kaiken aikaa pitää alkaa lapsille käytöksestä maksaa. Oletko ajatellut, miten sinä olisit itse lapsena suhtautunut tällaiseen kannustamiseen? Tai maksettiinko sinulle siitä, mitä oli kuitenkin pakko perheen yhteistyön nimissä tehdä?

Tuosta lasten rahankäytöstä muuten luin juuri eräästä asiantuntijan kirjasta, kuinka hän neuvoi, että paitsi säästämään, lapsia voi opettaa myös antamaan säästöistään pienen murusen vähäosaisille, siis hyväntekeväisyyteen. Se oli minusta paras lasten kasvatusvinkki pitkään aikaan. Itse en ole tullut noin fiksuiksi lapsiani opettaneeksi.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Hienoa pohdintaa! Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että vaarana on ajautuminen maksamaan normaalista perhearkeen liittyvästä käyttäytymisestä.  Tai siis liittyyhän tuokin, mutta yleisemmin ajateltuna. Avainsana lienee tuo projekti. Hommalla on alku ja hommalla on loppu. Sen jälkeen eurot jääköön. Viikkorahasysteemistä varmaan aikanaan puhutaan, mutta se on eri juttu. 

En pysty miettimään, miten itse olisin tuon ikäisenä asiaan suhtautunut, mutta sen tiedän, että raha oli paljon etäisempi asia kuin omien lasteni elämässä. Tekisi mieleni väittää, että se on 80-luku vs. 2010-luku asia, ainakin osittain. Kaikki on nykyään kaupallisempaa ja raha enemmän julkisesti asioissa läsnä. Se on hyvä ja se on huono.

Tuo omistaan vähempiosaiselle antaminen on kyllä kaunis ja hyvä ajatus, joka täytyy pistää korvan taakse. Samalla voinee hieman avata Suomen verotusmallia...

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017