Tomera! Se kuvaa yksittäisenä sanana sinua parhaiten. Haluat ja osaat pukea itse. Välillä haluat hupsutella kiemurtelemalla paidan väärinpäin päälle. Silloin on turha ehdottaa kääntämistä. Tällaisessa tilanteessa “ei” on suustasi painokas kuin betonileka.

Osaat syödä itse. Useimmiten myös haluat. Aamu- ja iltapuurot ovat säännön vahvistavia poikkeuksia. Et ole ollenkaan nirso. Pikemminkin päinvastoin. Myös ruoansulatuskanavan toisen pään jutut olet hoitanut posliinilla jo pitkään. Päivällä ja yöllä.

Yöstä puheenollen - nukut todella hyvin. Useimmiten puoli yhdeksästä reiluun seitsemään. Ja päivällä tunti siihen päälle. Mutta nukahtaminen - se on melkoista touhua se. Et vain malta nukahtaa. On kiva leikkiä harsolla, pehmokoiralla (jonka nimesit Pandaksi) tai ihan vain omilla käsillä. On mukava laulaa. On mukava puhua. On mukava käydä vielä kerran pissalla - ja todeta sen jälkeen, että "nyt saan varmasti vahvat unet!"

Kädentaidoistasi olen ylpeä. Leikkaat hyvin ja halutessasi pysyt väreillä hyvin viivojen sisällä. Pikku-Legojen pienimmätkin hilut painuvat käsissäsi kiinni juuri haluamiisi kohtiin. Tulkitset myös ohjeita hyvin, mutta kovin montaa aukeamaa et vielä jaksa keskittyä. Mieluummin vaihtelet Lego-hahmoille päitä ja housuja.

Muistat mielestäni uskomattoman määrän laulujen sanoja. Lauluissakin näkyy ajoittain tomeruutesi ja itsenäistymisesi. Jos muistat laulun sanat hyvin ja lauleskelet, on useimmiten turha yrittää laulaa mukana. Toteat ykskantaan: “Ei, minä yksin!”

Musiikki- ja loruleikit ovat yksi parhaista asioista, joita tiedät. Ja tanssijalkasi - se jaksaa ja jaksaa ja jaksaa.

Isoveljen touhujen matkiminen on osa sinua. Niin hyvässä kuin huonossakin. Välillä veljen käytöksen copy-pasteaminen omaan tekemiseesi saa suorastaan surkuhupaisia piirteitä: kun veljeä sattuu polveen, on sinunkin polvesi hetkessä kipeä. Osaat kuitenkin jo pistää veljellesi vastaan. Niin halutessasi et todellakaan ole veljen vietävissä.

Pikkusiskollesi olet hellä, huomaavainenkin. Viet tutin, yrität piristää itkevää. Tähän liittyy myös kohteliaisuutesi, joka on suorastaan ihmeellistä. Muistat kiittää, tervehtiä ja lohduttaa niin kattavasti, etten ymmärrä mistä olet taitosi perinyt.

Rakastat syliä ja hitaita heräämisiä. Se on tietenkin vanhemmastakin mukavaa.

Puhut paljon. Oikeastaan koko ajan. Ei ihme, että riimittelimme äidin kanssa syntymäpäiväkorttisi loruun lopetukseksi näin: “Asiaa riittää valtavasti, puhuisi vaikka aamuun asti!”

Täältä löydät vastaavan kirjoitukseni viisivuotiaalle ja täältä vähän saman tyylisen kolmikuiselle.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017