“Piip! Onneksi olkoon – saavutit päivän tavoitteesi”, Polarin sykemittarin aktiivisuusmittaus ilmoittaa, kun kiskon taaperolle kurahaalaria päälle. Kello on paria tuntia vaille Pikku Kakkonen.

“Bäää-ää”, ilmoittaa puolestaan taapero, kun peukalo ei tule kunnolla haalarin hihan lävitse. Jaa, tämä itkukohan se oli päivän tavoite, hymähdän itsekseni.

Haalari päälle, puuvillaa kaulaan ja päähän. Bootsit jalkaan. Itselle sama setti ilman haalaria, ja eikun koko orkesteri toista kertaa tälle päivää ulos. Roskien vienti ja pikainen tarkistus onko posti sattunut liikkumaan kyseisenä päivänä. Jalkapalloa, hiekkaleikkikalujen kantamista, hippaa. Taaperon heittelyä ilmaan. Lisää jalkapalloa.

Tuntia myöhemmin kaikilla on punaiset posket ja minulla hiki. Päivällinen, vähän leikkiä, iltatouhut, nukutukset ja vähän taloudenpitoa.

Iltayöstä käsiä pakottaa mukavasti. Niissä tuntuu taaperolle heittelemällä osoitettu välittäminen. Muutenkin olotilasta huomaa, että päivään on sisältynyt melkoinen määrä "piiloliikuntaa". Uni tulee nopeammin kuin taaperolla kakka vaippaan ulkovaatteiden pukemisen jälkeen.

Aktiivisuusranneke vahvistaa tuntemukset

Koti-isä on kuin elektroni atomissa – jatkuvassa liikkeessä ja ratakin pysyy useimmiten samana.

Kaivelin ajatusteni tueksi faktaa Polar Flow -palvelusta. Vertasin toukokuun ja syyskuun päivittäisiä aktiivisuusmääriä. Ensin mainittu oli toistaiseksi viiimeinen täysi kuukauteni kaasujousen päällä. Syyskuu puolestaan ensimmäinen kokonainen, kun vaimo ei ollut arkipäivisin kotona. Jätin pois päivät, jolloin olin käynyt lenkillä. Liikuntapäiviä oli sattumoisin kahdeksan molempina kuukausina.

Toukokuussa saavutin Polarin päivittäisestä aktiivisuustavoitteesta keskimäärin 82 prosenttia. Syyskuussa sama lukema oli 110 prosenttia. “Jännästi” myös tunnin paikallaan jäkkimisestä putoilevia epäaktiivisuusleimoja löytyi syyskuulta aika paljon vähemmän kuin keväältä.

Eroa kuin yöllä ja päivällä. Vasemmalla tyypillisen toukokuisen arkipäivän aktiivisuuteni, oikealla syyskuun normipäivä. Mitä tummempi sininen, sitä aktiivisempaa liikettä.
Eroa kuin yöllä ja päivällä. Vasemmalla tyypillisen toukokuisen arkipäivän aktiivisuuteni, oikealla syyskuun normipäivä. Mitä tummempi sininen, sitä aktiivisempaa liikettä.

Tunnustin pari viikkoa sitten, että olin palkannauttijana ehtinyt jossain määrin unohtaa, kuinka kuormittavaa koti-isyys ajoittain on henkisesti.

Ja niinpä vain olin unohtanut fyysisen kuormituksen määränkin. Siitä en kuitenkaan marise – paljon mieluummin jatkuvaa liikettä kuin kahdeksan tuntia istumista pelkkiä sorminiveliä käyttäen.

Koti-isyyden parhaisiin puoliin kuuluu, että ulos pääsee lähestyvästä kaamoksesta huolimatta päivänvalolla. Tänäänkin oli kuulas ja komea päivä. Näissä hetkissä sitä "piiloliikuntaa" kertyy.
Koti-isyyden parhaisiin puoliin kuuluu, että ulos pääsee lähestyvästä kaamoksesta huolimatta päivänvalolla. Tänäänkin oli kuulas ja komea päivä. Näissä hetkissä sitä "piiloliikuntaa" kertyy.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram, tykkäätkö jo?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017