En ole muistanutkaan, kuinka vahvoja tunteita nolous ja häpeä ovat.

Tämän postauksen piti hehkuttaa esikoisen eskarissaan käsityöstämää hienoa peflettiä. Kävi vain niin, että isä ehti hukata laudeliinan oikeastaan jo ennen ensimmäistä käyttökertaa.

Olen pitkin syksyä kertonut Isäkuukausien Facebookissa, kuinka minulta on unohtunut monenlaista liittyen esikoisen eskariin. Poitsi on esimerkiksi joutunut kävelemään kotiin hajamielisyyteni takia, kun olen kurvannut aamulla eskarin pihasta lapsen pyörä takakontissa.

No, eilen esikoulussa alkoi uimakoulu. Se on hieno homma! Eskarista toivottiin, että vanhemmat kävisivät lapsen kanssa hallilla etukäteen. Ikään kuin tutustelemassa. Ei jäänyt mitenkään viime tinkaan. Kävimme polskimassa toissailtana.

Uimakouluun liittyen tulevaisuuden toivot ovat värkänneet eskarissa vohvelikankaasta itselleen laudeliinat. Poju sai omansa käyttöön erikoisluvalla jo uimakoulun aattona, kun kertoi, että on menossa illalla isän kanssa uimaan.

Peflettiä ihasteltiin kotona ennen uintireissua. Näppärästi oli esikoinen nimensä kirjaillut.

Uimahallilla keskityimme tällä kertaa lotraamista enemmän käyttäytymisen pohdintaan ja omien tavaroiden muistamiseen. Kertasimme puolenkymmentä kertaa, mitä uimakassiin pitää pudottaa hallilta lähtiessa: "Neljä tavaraa - lasit, pyyhe, pefletti ja uikkarit!"

Selvä homma!

Hyvin menneen reissun jälkeen ripustelin kotona kamamme kuivumaan. Olin jo hammaspesulla, kun vaimo kysyi kuivaustelinettä vilkuillen: "Missä pojan pefletti on? Se pitää saada aamuksi kuivaksi!"

Ei voi olla totta! Unohdimme, UNOHDIN, unohdimme, UNOHDIN sekä poitsin itsetekemän että oman peflettini uimahallille.

Aamulla ajoimme hallin kautta eskariin, mutta peflettejä ei löytynyt. Esikoulun parkkipaikalla sanoin pojalle, että minua harmittaa hirveästi. Poju mutisi hiljaisesti: "Niin minuakin."

Voin kertoa, että ihan vasta ei ole nolottanut samassa määrin kuin tätä asiaa eskarin aikuisille selittäessäni. Että pojalla ei nyt ole sitä peflettiä, jonka teitte tätä uimakoulua varten.

Että näin!

Vahingonilo on vanhan kaskun mukaan aidoin ilo. Jos allekirjoitat, niin suosittelenkin lämpimästi lukaisemaan myös postauksen siitä, kuinka yksi jos-sana muuttaa isän huippufiiliksen vähemmän hohdokkaaksi.

ps. Haluatko pysyä kärryillä Isäkuukausien nolouksista ja muista tunteista? Mikäli, niin seuraa blogia Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa tai blogit.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Eeva
1/3 | 

Outs, otan osaa ... :) Surullisen nolo tapaushan tuo sinun juttusi on.  Mutta. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja tämänkin voi kääntää hyvin päin. Ensinnäkin siitä jää jännittävä muisto ja toiseksi sattumus saattaa jopa yhdistää isää ja poikaa, kun tunteistanne yhdessä puhutte. Kolmanneksi, isä voi opetella pefletin tekoa ...

Eeva

Mahtava vaimo todella, jos noin on auttavainen ja ymmärtäväinen.  Kiva kuulla, että olette poikasi kanssa saaneet tukea ja apua tällaisessa ihan oikeasti aika ikävässä kokemuksessa :) .  Nyt kohti uusia seikkailuja ...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017