Keväällä hän teki aurinkolasien kadottamisen ennätyksen. Hukassa neljä kertaa viikossa. Silloin hän oli ekaluokkalainen.

Sama tavaroista huolehtimisen osaaminen on jatkunut läpi kesän. Viime viikolla nykyinen kakkosluokkalainen huomasi, että potkulauta on jossakin. Hetken mietinnän jälkeen syttyi lamppu: “Se jäi varmaan kaverille muutama päivä sitten!”

Sieltä löytyi!

Olen ihmetellyt paljon, kuinka leväperäisesti koulutiensä alussa oleva voi huolehtia tavaroistaan.

Onneksi lapsemme ei näytä olevan yksin. Vertaistuki on tässäkin asiassa armollista.

Lapsen kaverin lippis oli juuri meillä pari yötä yökylässä. Omistaja tuli hakemaan lakkiaan ja muisti ottaa sen mukaansa. Samalla kuitenkin pyörä, reppu ja kypärä unohtuivat meille!

Toisen kaverin pyörä ja kypärä tutkasivat hiljattain niin ikään pihamme liikennettä siihen saakka, että laitoin tenavan äidille viestiä tavaroista.

Huojentavaa, että muidenkin lapsilla on vielä päiväunohtelua.

Oikeastaan tavaroiden unohtelussa ei ole mitään uutta. Siitä lähtien, kun lapsi on oppinut levittämään esineitä ympäristöönsä, olen toivonut, että hän muistaisi myös koota niitä paikoilleen.

Koulun alkamisen myötä elinpiiri on laajentunut niin, että unohtelun huomaa helpommin. Eteisen lattialle unohtuneet aurinkolasit löytää helpommin kuin leikkipuiston roskisen päälle jääneet kakkulat.

Suurin syy unohtelulle on tietenkin se, että lapset toteuttavat luonnostaan aikuisten go with a flow -hokemaa. Skootilla kaverille. Pikkuisen Minecraftia. Sitten vähän tramppaa. Ykskaks joku soittaa Pokettamaan ja sinne lähdetään kaverin kanssa juosten. Ei siinä ehdi muistella, oliko potkulauta taikka lippis mukana!

Ja täytyyhän se myöntää. Olen pian niin vanha, etten voi lotota iälläni. Silti päähine tai hansikkaat saattavat unohtua kyläpaikkaan, jos vielä lähdönhetkelläkin juttua riittää papatukseksi saakka. Sellaisessa tilanteessa on ehkä häivähdys sitä flowta, jossa kakkosluokkalaiset elävät koko ajan. Ei ihme, että materia ei aina pysy mukana.

Ps. Jännästi on kuitenkin yksi esine, joka ei ole unohtunut vielä koskaan. Se on sellainen musta ja pitää ladata joka yö.

 

Lue myös:

Vihdoin tajusin: on erinomaista, että lapsi pitää välituntia koulun parhaana juttuna

Sateenkaarifaijan loistavat pohdinnnat ja havinnot siitä, miten paljon vuosi muuttaa ykkös-kakkosluokkalaista.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017