Mitä pitäisi vastata, kun lapsi kyselee vaikeita? Tätä olen joutunut viime aikoina pohtimaan monet kerrat. Maaliskuussa avauduin aiheesta blogissakin. Asia painaa mieltä yhä enemmän, sillä keskimmäinen on väläyttänyt jo omaa luontaista uteliaisuuttaan pari kertaa tavalla, joka on jättänyt isän mietteliääksi.

Olen päätynyt noudattamaan vastauksissani kahta periaatetta.

Ensinnäkään en väheksy lasta, enkä jätä häntä huomiotta. Olipa kysymys mikä tahansa, en koskaan vastaa tyyliin: “Et sinä sitä vielä ymmärrä” tai ”etkö voisi olla kyselemättä koko aikaa!” Sellainen olisi lapsen aliarviointia pahimmasta päästä. Siihen kuinka mikro lämmittää ruuan, on paljon parempi vastata molekyylien poolisuudella kuin “et sinä ymmärrä.”

Kyllä lapsi osaa jatkokysymykset tehdä. Totisesti osaa.

Parasta on tietenkin, jos pystyy rakentamaan vastauksen vastaamaan nassikan maailmankuvaa. Vertaukset ovat hyviä, mutta eivät helppoja.

Väheksymisen välttämisen ohella toinen tärkeä periaatteeni on se, että hyväksyn oman tietoni rajallisuuden. Tietämykseni ei riitä konkretisoimaan atomin ja molekyylin välistä kokoeroa. En tiedä miksi lohella ei ole ruotoja lähellä pyrstöään.

”En tiedä” on hyvä vastaus. Vielä parempi on, jos jatkaa virkettä klassisella sivulauseella: ”, mutta otan selvää!”

Vastauksen selvittelyyn liittyy myös edellä mainittu väheksyminen. Nykyään jokaisella on ”kaikki tieto” taskussaan näppärässä neljä-kuuden tuuman paketissa. Ei siis ole mitään syytä jättää lasta vastausta vaille. Internet on apu. Monessa tapauksessa kirjasto on kuitenkin vielä parempi apu.

Luin jonkin aikaa sitten Kirsi Heikkisen ja Tiina Hutun eittämättä mainion lapsen aivojen kehitystä kuvaavan Pää edellä -kirjan. Se tuki käsitystäni oikeista vastauksista: “Pyri suhtautumaan kärsivällisesti myös kolmevuotiaan miksi-kysymyksiin ja rohkaise tätä esittämää oma arvauksensa. Älä hätkähdä vaikeitakaan kysymyksiä, vaan kuuntele, mitä lapsi tarkalleen ottaen haluaa tietää. Lapselle ei tarvitse kertoa kaikkea, mutta lapsen tiedonjanoa ei pidä paheksua eikä tyrmätä.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017