“Minecraft on kuulemma maailman toiseksi suosituin peli”, kuusivuotias kertoo.
“Voi hyvin ollakin. Se on tosi suosittu. Jos oikein muistan, niin sitä pelaa yli satamiljoonaa ihmistä”, vastaan.
“Yli satamiljoonaa! Ja minulla on kunnia olla yksi heistä!”, 6v tuulettaa.


Iskä, minusta tuntuu, että et opi koskaan laulamaan oikeilla sanoilla”, totesi 6v iltanukutuksilla, kun olin juuri päättänyt Lentäjän pojan varovaisesti arvioiden kolmannen sadan kerran.


Lapset toivat uuden kaverinsa ensimmäistä kertaa kylään. Esikoinen kysyi ovella, että haluatko nähdä kalleimman aarteemme. Hetken ehdin jo miettiä, että mitä hän alkaa esitellä. Vei sitten myöntävästi vastanneen kaverin itsekasvatetun tomaatin luo: “Tässä - itsekasvatettu tomaatti!”


Kyllähän vanhemmalla monta roolia elämässä on. Tukija, rajoittaja, kustantaja, kannustaja, lohduttaja, tsemppaaja, you name it.
Silti hieman yllätti, kun astuin ovesta pihalle ja esikoinen huusi isoon ääneen: "Iskä, sun pitää olla nyt lehmä!"


Potkittiin futista pihalla. Poju huusi: "Minä olen Ronaldo!“
Vastasin, että "minäpä olenkin Tuomas!“
Tyttö 4v potkaisi palloa niin lujaa kuin pystyi ja karjaisi: "Minä olen Batman!“


Kuusivuotias on jutellut vastaikään viulunsoitosta ja erilaisista viuluista. Terminologia siirtyy luontevasti Ninjago-leikkeihin: “Tällä on aseena neljäsosamiekka!


Neljävee fiilistelee aamupalan jälkeen: "Iskä, me voitais kyllä rakentaa meille leikkimökki. Tai pieni linna."


Neljävee on tehnyt Duploista eksoottisen tornin ja kysyy: "Arvaa mikä tämä on?"
Seitsemän väärän arvauksen jälkeen tyttö suostuu paljastamaan: "Se on vumputin!"
"A-haa! Enpäs hoksannut. Mitäs vumputtimella tehdään?"
"Etkö tajua? Tietenkin vumputetaan!"


Nelivuotias lohduttaa pikkusiskoaan, joka rääkyy päiväunille lähtiessä, koska ei haluaisi päikyille: "Voi pieni! Minäkin menisin päiväunille, mutta en halua!"


Nelivuotias pohtii perhesuhteita: “Hassua, että mummin lapset ovat meidän kummejamme!”


Minä: "Kyllä kaksi viikkoa teistä erossa oli pitkä aika!"
4v: "Oli, mutta 38 viikkoa olisi ollut vielä pidempi!"


Katsotaan lasten kanssa TV:stä Egypti-Uruguai MM-jalkapalloa. 6V kysyy, että kumpaa joukkuetta kannustamme. Vastaan, että ihan sama. Neljävee hoksaa: “Minä kannustan keltapaitaisia. Niitä ei ole kuin kaksi!”


Iskä ei tajua – iskä on tajuton”, kuusivuotias huokailee isän ymmärtämättömyyttä.


Eskarissa oli naamiaiset. Poju oli Batman. Kun tulin töistä kotiin, supersankari tuli vastaan ja lauloi: "Minä olen Batman - apinamies!"

 

Edellinen lasten suusta -postaus löytyy täältä: Lasken sydämelläni kymmeneen eli lasten suusta vol. 7

Ps. Joko seuraat Isäkuukausien Facebookia ja Instagramia - niissä näitä #lastensuusta-juttuja vilahtelee tuon tuosta.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017