En ole erityisemmin päiviä laskenut. Mutta näin meidän kesken voin kertoa, että 11 päivää jäljellä ennen puolentoista vuoden koti-isyyttä.

Totta puhuakseni minun on todella vaikea peitellä innostustani kotiin jäämisen suhteen.

Koko aikaa en enää jaksakaan, sillä alitajunta pumppaa tietoisuuteen päivittäin uusia juttuja, joita haluan lasten kanssa kotona tehdä.

Kuvasuunnistusta, pyöräkärryttelyä, muovailuvahoja, perhekerhoa, aamupäivän ulkoilua, muistipeliä, leppoisia kauppareissuja aamulla kauppakeskuksen käytävien kumistessa tyhjyyttään, Perhekuperkeikkaa, animaatioita, valolla piirtämistä...

Eiväthän nuo tekemisinä mitenkään erikoisia ole. Mutta ne ovat sellaisia, joihin palkannauttija ei juurikaan pysty.

Edellisen koti-isyysjaksoni jälkeen en ole päässyt missään vaiheessa kunnolla sinuiksi lyhyiden iltojen kanssa. Hetki töistäpaluun ja iltatoimien välissä on lyhyt kuin taaperon pinna. Ei siinä kunnolla ehdi mitään.

Konkreettinen tekeminen on silti vain hyväksi kiillotettua vahaa syvällisempien ajatusten päällä.

Haluan olla iltapäivissä läsnä, kun esikoinen aloittaa koulutiensä.

Haluan nähdä, kuinka keskimmäinen ahmii maailmaa ja kertoo havainnoistaan innostuksesta pomppien ja silmät Afrikan tähtinä. Samaan aikaan hän on vielä niin pieni, että erittäin tärkeä osa tulevaa “työtäni” on olla hänelle turvallisena sylinä monta kertaa päivässä. Se on duuni, jossa olen maailman paras (ok, jaetulla ykkössijalla vaimoni kanssa).

Haluan parantaa suhdettani taaperoomme, jolle olen tällä hetkellä selkeästi kakkosvanhempi. Olen ehkä naiivi, mutta ajattelen, että vanhemman ja lapsen suhteen rakentumisen kannalta yhdessä koettujen tuntien määrällä on olennainen merkitys. Näin se menee mielestäni muissakin ihmissuhteissa.

Läheisten jälkeen elämäni tärkeimpiä arvoja ovat turvallisuus, terveys ja vapaus. Viimeksi mainittuun kotivanhemmuus vastaa tavalla, josta työelämän pyörää vauhdissa pitävänä oravana voin vain haaveilla.

Tiedän toki, että kaikki päivät eivät tule olemaan hunajaa. Kolmella lapsella riittää tarpeita. Silti uskon, että olen ryhtymässä hommaan jossa viihdyn. Viihdyinhän edelliselläkin kotihoitojaksolla.

Yksi on varmaa, lapsia kotona hoitavana vanhempana teen työtä jolla todellakin on merkitystä.

(K)Akkavallan isäbloggaaja kulkee tällä hetkellä päinvastaiseen suuntaan koti-isyyden ja päivätyön suhteen: Hyvästi koti-isyys, ainakin toistaiseksi!

Miten siirtyminen kaasujousen päältä lasten huoneen lattialle onnistuu? Se selviää seuraamalla Isäkuukausia Facebookissa, Instagramissa tai blogit.fi-pavelussa.

Kommentit (4)

Vierailija

Sitten kun koittaa aika, että molemmat vanhemmat ovat töissä, suosittelen lämpimästi osittaista hoitovapaata. Esim. 80% työajalla saa kivasti pidennettyä iltoja, aamuja tai viikonloppuja! Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen päättyy vasta kun nuorimmainen pääse 2. luokalta, vaikka rahaa siitä ei kelalta saa enää sitten kun kaikki lapset ovat yli 3v. Ihmeteltävän harva käyttää tätä loistavaa mahdollisuutta. Kannattaa ainakin kokeilla!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tuo mahdollisuus on kirkkaana mielessä jo nyt! Kiitos rohkaisusta! Muutama tuttu tuota on "harrastanut" ja todennut sen olevan myös taloudellisesti yllättävän kevyt juttu. Tulot vähän pienenevät, mutta laskeva veroprosentti, pienentyneet työmatkakulut ja ehkä myös pienemmät päivähoitokulut kompensoivat pienempää palkkapussia.

Mukavaa kesää teille!

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017