Havahduin inhottavaan asiaan – yhdeksän Lego-ukkelia on haljennut toisesta tai molemmista kyljistään! Pidän Legoja erittäin laadukkaina leluina (myös hintansa puolesta), joten olen vähän ihmeissäni.

Lego-kaupungissamme on nykyään 89 asukasta. He ovat muuttaneet meille alle viiden vuoden aikana. Kaikki ovat saapuneet muovipusseissa pahvilaatikon sisässä. Siis uusina.

Ukkelit kaiken lisäksi elävät meillä hyvin rajoitettua elämää: niillä leikitään vain keittiön pöydällä (koska 1v laittaa teoriassa kaiken lattialta suuhunsa). Ja kun ei leikitä, Legot asuvat rasioissa hyllyssä. Pikku-ukot eivät siis ole päässeet satuttamaan isoa aikuista jalkapohjaan tai saaneet hiekkaa rakenteisiinsa.

Perheemme Lego-direktiivi on yksinkertainen: jalkoja ja päitä saa vaihtaa, mutta käsiä ei irroteta koskaan. Piste. Tätä myös noudatetaan kiitettävän hyvin. Kylkien halkeaminen ei siis johdu käsien irti repimisestä.

Yhdeksän noin yhdeksästäkymmenestä on sen verran suuri määrä, että päätin ilmoittaa minifiguureiden osteoporoosista Legolle. Reklamaatio on turhan painava sana, mutta käytin yhtiön tarjoamaa Rikkinäiset palikat -lomaketta.

Lomake oli selkeästi tarkoitettu yksittäisen setin rikkoutuneiden osien raportointiin. En kuitenkaan jaksanut plarata kaikkia kokoamisohjeita lävitse, jotta selviäisi minkä sarjan mukana mikäkin ukko on meille kotiutunut. Kirjoitin siis, että yhdeksän alle viisi vuotta vanhaa minifigua on haljennut kyljestään.

E-rit-täin mielenkiintoista nähdä, miten asia etenee!

 

Jos Legoilu kiinnostaa, niin tässäpä lisää Isäkuukausien Lego-aiheisia postauksia luettavaksi:

Montako tunnetta yksi Lego-paketti sisältää

Miksi ihastelin tänään Legojen mahtavuutta?

Legojen parhaat ja huonoimmat puolet

 

Ps. Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa Legoillaan säännöllisesti. Tule mukaan!

Kommentit (4)

AndZa

Yllättävän paljon kyllä teillä rikkinäisiä! Omat kokemukset Legolle tehdyistä reklamaatioista ovat vain ja ainoastaan positiivisia, 80-luvulla halkeili valkoiset 1x2 peruspalikat ja saatiin iso laatikko kaikenlaisia osia tilalle. Myöhemmin on tullut vastaan yksittäisiä puuttuvia osia paketeista, näihin on saatu sitten aina koruttomasti se puuttuva osa kirjekuoressa ilman saatesanoja, mutta pääasia että setti on taas ollut kokonainen!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

On tuo yllättävän iso prosentti! Toivotaan, että saamme uudet tilalle, noissa ei nimittäin tahdo pysyä jalat enää kiinni. Ymmärrettävästi. Minä olen odottanut sitä sarjaa, josta osa puuttuisi, mutta hämmentävästi sitä ei vielä ole tullut vastaan. Onneksi. Ylimääräisiähän toki on joka setissä.

Hitsipilli

Puuttuvia osia ei tosiaan ainakaan nykyään ole vastaan tullut. Tai hmm. ehkä kerran, silloin kaivettiin jättimäisestä legolaatikostamme uusi osa, kun oli ihan peruspalikka onneksi. Pitääpä tsekata meidänkin hahmot, miten uusimmat ovat kestäneet.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Ihan peruspalikan takia ei välttämättä jaksaisi kaavaketta täyttääkään. Ps. Raportoin blogiin, miten case eteni ;)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017