Tunnustus. Olen mies, joka ei välitä kalastamisesta. Mato-onginta on mahtavaa, kunhan ei tee sitä virhettä, että laittaa koukkuun madon. Virvelöintikin on oikeastaan melko ok, kunhan huolehtii, että uistimessa ei ole koukkuja. Suosikkivieheeni on kaksikymppinen, jolla saan kaupan kala-altaasta kerta toisensa jälkeen takuusaaliin.

En tiedä, mistä kiinnostamattomuus johtuu. Tarjoaisihan kalastus mukavia luontohetkiä, terveellistä sapuskaa ja jännitystäkin. Mutta ei, kalastus on minulle tahkeaa kuin keittiömme lattia vauvan sormiruokailupaikan kohdalta.

Lasten sukulaisista sen sijaan löytyy Ahdin antimien oikkujen tulkitsijoita, jopa intohimoisia kalastuksen harrastajia. Tenavat ovat nähneet, kuinka koho katoaa peilityyneen järveen tai virvelin vapa kaartuu eväkkään iskiessä.

Ei siis ihme, että varsinkin viisvee on fisuamisesta kiinnostunut. Iskukoukkujen tai katiskoiden kokeminen lukeutuu hänen mielestään mummilavierailun kohokohtiin. Siitäkin huolimatta, että kerran seniorijuniori säikähti varsin huolellisesti iskukoukusta jäälle nostettua jytkyä.

Hiljan viisivuotias alkoi mankua papalta umpikelaista virveliä. En edes enää muistanut, että on avo- ja umpikeloja, mutta niin vain jälkikasvu osasi speksata tarpeensa. Pappa saattoi hieman edesauttaa tarpeen syntymisessä...

No, pappa osti lapsillemme umpikelaisen lasten virvelin. Laitoimme mutterin vieheeksi ja niin virvelöinnin pihaharjoittelu pääsi alkamaan. Lentäväthän pilotitkin ensin simulaattorissa.

En osaa väännellä sanoja sellaisiin asanoihin, että asennot kuvaisivat sitä intoa, jolla 5- ja 3-vuotiaat suhtautuivat mutterivirvelöintiin. Liioittelematta voi kuitenkin sanoa, että yhden päivän ajan virveli oli koko ajan jomman kumman kädessä!

Vanhempi oppi heittämään päivän aikana niin hyvin, että hänen vaatimukselleen oikean uistimen ostamisesta alkaa olla perusteita. Heitoista 95 % lähtee oikeaan suuntaan. Kolmevuotiaallakin yksi kolmesta. Auttaahan häntä ei tietenkään saa, joten kolmeveen kanssa en vielä koukku-uistinta uskaltaisi virveliin solmia.

Mutta apua! Miten ihmeessä motivoidun muksujen kanssa kalaan? Onko muita motivaation lähteitä kuin kokemus siitä, että lasten kanssa kannattaa mennä epämukavuusalueelle?

ps. Pihaharjoittelun aikana tarvittiin pari kertaa tikapuita, jotta mutteri saatiin irti puusta ja katolta. Täytyy myöntää, että silloin virveliä oli kokeilemassa lasten isä. Simulaattoriharjoittelu taitaa olla hänellekin tarpeen ennen rantaan siirtymistä. Kaksikymmentäviisi vuotta vanhalla virvelöintikokemuksella ei kannata leuhkia.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram