Otimme joulukorttikuvat. Rehellisemmin sanottuna huusimme ja kuvasimme. “Kiva” yhteinen jouluperinne - kyseessä oli jo kahdeksas kerta. Jäin miettimään, että melkoisesti on homma muuttunut ensimmäisen vuoden taljapötköttelystä tämän vuoden paljuvangitsemiseen.

2011: Vajaan kuukauden ikäinen vauva

Maailma ei vielä ollut murjonut synnärillä syttynyttä isän ylpeyttä. Joulukorttikuvien ottamiseen ryhdyttiin asenteella, jonka voisi kuvitella vallitsevan SM-liigan voittaneen joukkueen ryhmäpotrettia otettaessa: “Me saimme tämän ja haluamme näyttää sen kaikille!”

Kuvia otettiin useana iltana. Vanhan sanonnan mukaisesti: “edestä ja takaa, vauva istuu, vauva makaa!” Käytännössähän silmäterä makasi paikoillaan, joten kuvia läpikäydessä pystyi pohtimaan esimerkiksi valon ja varjon suhteita.

2012: Yksivuotias lapsi

Taapero oli vielä iässä, jossa häntä pystyi hämäämään. Nostimme joululyhdyn keskellä olohuoneen lattiaa ja jouluvalosarjan sinne. Poju ihmetteli, että mikäs kumma se tämä on ja ei muuta kuin RÄPS-RÄPS-RÄPS! Kuvia läpikäydessä valot ja rajaukset olivat kohdallaan ja huomion pystyi kiinnittämään lapsen ilmeisiin.

2013: yksi parivuotias lapsi

Kaksivuotiasta ei hämätä kiinnittämään pitkäksi aikaa huomiota mihinkään. Tämä taisi olla ensimmäinen joulu, kun kuvatessa äänenvoimakkuus nousi hetkittäin: “Täällä, katso tänne, mikä täällä iskällä on, TÄÄLLÄ!” Hyvin monessa kuvassa näkyi pelkkä kuvauspaikalta pakeneva lapsi. Väärin tarkentuneita kuvia oli enemmän kuin oikein tarkentuneita.

2014: Kolmevuotias ja vajaan vuodenikäinen

Keväällä syntynyt tyttö oli iässä, jossa hän sinkoili paikasta toiseen kuin pukki aattona. Kuvat otettiin kiikkutuolissa, jossa kolmevuotias piti pikkusiskoaan sylissä. Paino sanalla piti. Suurimmassa osassa kuvista pikkusisko riuhtoi itseään irti, rääkyi suu ammollaan ja silmäkulmat kosteina. Kuvissa hyvin paljon taiteellista materiaalia kuten liike-epäterävyyttä ja keskeltä kasvoja kulkevia rajauksia.

2015: Neljä- ja yksivuotias

Kuin 2012, mutta mukaan otettiin lahjonta. Kuvassa lapset leipovat pikkuleipiä leikkikeittiön hellan päällä. He pysyivät paikallaan, koska saivat samalla maistella “hieman” taikinaa. Hieman tarkoitti sellaista osaa kaupan taikinapaketista, että en uskalla vieläkään olla asiasta rehellinen edes itselleni.

2016: Viisi- ja kaksivuotias sekä juuri syntynyt

Korttikuvahistorian toiseksi helpoin vuosi. Juuri syntynyt kolmonen oli kannettu kotiin edellisenä päivänä. Maailma ei vielä ollut murjonut isosisarusten ylpeyttä pikkusiskostaan. Lapset makasivat selällään lattialla ja pitivät toisiaan herttaisesti käsistä. Kuvien läpikäynnissä joutui silti ihmettelemään, kuinka moneen suuntaan 5- tai 2-vuotias voikaan katsoa, kun hän luulee katsovansa suoraan ylös kameraan.

2017: Kuusi-, kolme- ja yksivuotias

En ole koskaan ennen käyttänyt blogissa kuvaa, jossa lasten kasvot on peitetty naurettavasti jollain kuvankäsittelyohjelman “tarralla”. Mutta nytpä sen teen. Yksi kuva nimittäin kertoo kaiken kuvaussessiosta.

2018: 7-, 4- ja 2-vuotias

Useina jouluina monessa hyvässä kuvassa on ollut vain yksi vika. Kuvassa on ollut vähemmän lapsia kuin perheen senhetkinen koostumus olisi antanut olettaa. Tai sitten joku lapsista on ollut läsnä vain esimerkiksi kolmekymmentäprosenttisesti – useimmiten yhden raajan verran. Superpallovertaus toimii myös joulukorttikuvissa.

Pelasimme varman päälle - nostimme lapset paljupyörän kyytiin. Turvavöitä emme sentään kiinnittäneet. Eivät päässeet pakoon, mutta naapurit kuulivat aivan varmasti “tänne, tänne, TÄNNE KAMERAAN” -huudahduksia ja epätoivoisia yrityksia saada lapset hymyilemään yhtä aikaa.

Ja samalla naapureille tiedoksi: pörinän aiheuttivat lapsia yleensä huvittavat SUUpierut.

ps. Ilmeisesti maailmassa on toinenkin perhe, jossa joulukorttikuvien ottaminen aiheuttaa “joulufiilistä”. (K)Akkavallan joulun bucket listit lapsille -kirjoituksessa mainitaan yhtenä tavoitteena: “Epäonnistu korttikuvauksissa”.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram – jouluista realismia jo vuodesta 2015!

Kommentit (2)

Maria-

Pystyn niin samaistumaan. Pari viikkoa sitten käytiin ottamassa kuvat 2v pojanviipeltäjästä. Reissu sai jo valmiiksi muutaman hikikarpalon ohimoille. Kassiin pakattiin muutamia suosikkitavaroita joita sitten sitä mukaan nosteltiin kamerasedän takaa ilmaan kun kuvattavan mielenkiinto alkoi loppua (lue 30sek.). Muutama yllärijuttukin oli kaikenvaralta ja joutuipa sitä taas turvautumaan myös omaan mielikuvitukseen mitä nyt ympärillä sattui olemaan. Sessio kun oli ohi istuimme koko porukka ekat kilometrit hiljaa autossa kuin olisimme saapuneet maratoonilta maaliin. Niin, kuvissa esiintyi myös jo teini-ikään päässeet sisarukset. Enkä edes erityisemmin pidä lapsikorttikuvista joten miksi ihmeessä itseni ko.tilanteeseen järjestin 😊 Tämä siis eka kerta, mutta en sano "ei koskaan" enää uudestaan. Iloista joulumieltä 🎄

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos näkökulmasta - joulukorttikuvaus todellakin on fyysinen suoritus! Ainakin verenpaine nousee :) Meillä noista lapsikorteista tykätään ja siksi niihin panostetaan. Silti olen jo useampana vuonna kysynyt itseltäni, että onkohan kuitenkaan sen hässäkän arvoista.

Mukava kuulla, että et kuitenkaan "ei koskaan" ole sanomassa!

Mukavaa joulun aikaa koko perheellenne!

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram