Pian kuusi täyttävä, alati tietoa elämänsä ensyklopediaan imuroiva poika on timanttista seuraa tapahtumiin. Siinä pääsee itsekin katsomaan tuttuja asioita uusin silmin. Viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa Liiga-pelissä. Havaintoja ja kysymyksiä riitti blogiin saakka tallennettaviksi.

Jo liput ostaessamme poju mietti Kärppien ja Ilveksen välistä kohtaamista kieltämättä uudesta perpsektiivistä: "Kumpi voittaisi, jos nuo eläimet kohtaisivat luonnossa?"

Olimme katsomossa kolme varttia ennen aloituskiekkoa. Näimme siis sekä jään kunnostuksen että lämmittelyt. Ei liene yllätys, että Zambonista riitti kysymyksiä. Mutta niin myös lämmittelyistä: Miksi toinen maalivahti ei ole maalilla? Sekoittuvatko joukkueet, kun oikea peli alkaa? Onko kaukalossa lämmittelyssä jokaiselle yksi kiekko?

Ennen cheerleadereita ja sisäänluistelupyrotekniikkaa ehdimme myös miettiä, miten kaukalossa säilyy jää, vaikka sisällä hallissa on lämmin.

Kukapa ei haaveilisi pääsevänsä kerran elämässään kokeilemaan Ferraria ja Zambonia?
Kukapa ei haaveilisi pääsevänsä kerran elämässään kokeilemaan Ferraria ja Zambonia?

Toisella erätauolla kiipesimme alimmalla rivillä olleilta paikoiltamme hallin ylimmälle riville. Poika ihasteli näkymää ylhäältä: "Tämä on minun mieleeni! En niin välitä tuosta pelistä. Periaatteessahan siellä vain luistellaan päästä toiseen, mutta täältä näkee kaikkea kivaa!" Seurasi keskustelu ilmanvaihtokanavista, kaapelihyllyistä ja kattorakenteista.

Poikamme on sosiaalisuudestaan huolimatta perusluonteeltaan hieman arka. Niinpä varoittelin etukäteen, että kotijoukkueen maalista halli räjähtää huutoon ja että ääni on aika kova.

Kun kotijoukkue teki voittomaalin puoli minuuttia ennen loppusummeria silmiemme edessä, kysyin poitsilta tuulettaessamme, että näitkö? Rehellinen vastaus: "En, mutta tiedän, että maali tuli, kun halli räjähti!"

Kuten alussa kirjoitin, viisivuotiaan kanssa asioita pääsee havainnoimaan itsekin uudesta vinkkelistä. Pelissä havahduin siihen, että erätauoilla ei tapahdu yhtään mitään! Jos ei ole kiinnostunut jääkoneen jäljilstä, kolme ja puoli euroa maksavan pullaan käärityn nakin pätkän jonottamisesta tai muovituopeista, niin vaihtoehtoja on tasan nolla. Jäin miettimään, että jo seuraavassa pelissä kahdenkymmenen minuutin erätauko saattaisi leikki-ikäisen kanssa sisältää liian monta koska peli alkaa -kysymystä. Ilokseni huomasin, etten ole ajatuksieni kanssa yksin. Lätkää huomattavasti minua enemmän seuraava Janne Onnela puki asian jo bloginsa otsikkoon: "Yleisö katoaa Raksilasta – Koska Kärpät herää päivittämään ottelutapahtuman nykyaikaan?"

Vaikka poika ei omien sanojensa mukaan pelistä niin välittänytkään, niin kyllä kotiväki pelitapahtumatkin sai seuraavana päivänä kuulla. Poika kertasi jäähallin tapahtumia silmissään palo, jollaisen toivoisi itselleenkin. Mieleenpainuvinta oli, kun poitsi näytti vaimolle hidastuksena kuinka maali syntyi! Osansa saivat myös naapurit pihalla, kun poika selitti: "Yksi rikkoi niin paljon sääntöjä, että se laitettiin suihkuun ja kotiin!"

Vinkeä juttu pelireissuun liittyen tuli itse asiassa esiin vasta seuraavana päivänä kotipihalla. Poika ei ole koko kesänä innostunut juurikaan sählystä ja jalkapallosta. Kärppä-matsin jälkeen niitä piti ehdottomasti pelata ja poika halusi ennen kaikkea olla maalivahtina.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi. Tämä isäblogi kuulostelee viisihenkisen perheen riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram