Maailman hauskin ihminen Ismo Leikola väittää suositussa tarinassaan, että ”no niin” olisi suomen kielen tärkein sana. Leikolalla on väitteelleen hyvät perustelut: "no niin" käy melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Se on oikea avain moneen sosiaaliseen hetkeen.

Hyvistä argumenteista huolimatta Leikola on väärässä. Suomen kielen tärkein sana ei nimittäin ole ”no niin”, vaan ”äää-ä”.

"Äää-ä" on kommunikaation yleisavain, joka käy mihin tahansa keskusteluun.

”No niin” ja ”äää-ä” jakavat joitain yhteisiä piirteitä. Molemmat esimerkiksi tarkoittavat täysin eri asiaa käytetystä äänenpainosta riippuen. Kumpikin sana on myös erittäin monimerkityksinen. Tulkinta saattaakin mennä pieleen kuin tuoreen avioliiton ensimmäisen kehityskeskustelun palauteosio.

Kauneudessaan ”äää-ä” on kuitenkin omassa luokassaan. Vain yksi vokaali ja sekin sama, jolla suomen kaunein sana - äiti - alkaa. Äää-ä on myös sama etu- ja takaperin luettuna. Palindromi on aina plussaa.

Kielellisvisuaalisessa neroudessaan ”äää-ä” häviääkin vain paikkakunnan nimelle Ii. Ii liikennemerkkiin kapitaalein kirjoitettuna muodostaa pausen merkin, joka kuvaa hienosti paikkakunnan meininkiä.

Mitä äää-ä sitten esimerkiksi tarkoittaa?

”Iskä, sun hanskat jää tuonne naulakkoon.”

”Täällä keittiökaapiston alimmassa vetolaatikossa on todella mukava istua.”

”Haluan lisää ruokaa!”

”En halua lisää ruokaa!”

”Missä on minun harsoni?”

”Iskä, tule nostamaan minut pois täältä pulpetin päältä.”

”Kyllä, minulla on kakka vaipassa.”

”Minä haluan kotivideot videokamerasta pyörimään, kun syön lounastani.”

”Minäkin haluan isompien lasten leikkeihin.”

"Ymmärsin kyllä, että olette lähdössä ulos. Tulen mukaan!"

Parhaimmillaan ”äää-ä” on sekä viesti että osoitus puhujan kehittyvästä vahingonilosta: olin hiljattain taaperon kanssa kaupassa. Tenava istui kärryssä ja pärähti yhtäkkiä puhumaan: ”äää-ä!” Kuvittelin hänen haluavan jotain hyllystä ja jatkoimme matkaa. Hetken kuluttua huomasin kauppalistan pudonneen ja taivastelin asiaa ääneen taaperolle. Hän vastasi hymyillen ja takaisin tulosuuntaamme osoittaen: ”äää-ä.”

ps. Kirjoitin tämän postauksen, koska taaperomme on nyt siinä pari kellonlyömää kestävässä tilanteessa, jossa vanhempana huomaan päivittäin aliarvioivani taaperon kielellisen käsityskyvyn. Syy lienee se, ettei hän puhu mitään (muuta kuin ”äää-ä”), mutta tuntuu ymmärtävän jota kuinkin kaiken hänelle puhutun. Ymmärtävän halutessaan.

Lisää Isäkuukaudet-lukemista vauvan kommunikaatiosta: Kaikkia harmittaa, kun yksi ei puhu

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017