Lapset tekivät ensimmäiset äitienpäivälahjat jo viikkoja sitten ja eilistä toukokuun toista sunnuntaita edeltävä viikko sisälsi paljon normaalia enemmän supatusta.

Tenavamme ovat vielä sen verran pieniä, että heidän sipinäsalaisuutensa ovat kovin hellyttäviä. Nelivuotias kyseli äidiltään, että miten äiti kirjoitetaan ja tuli sen jälkeen supattamaan korvaani, että äidille ei missään nimessä saa kertoa, että hän kirjoittaa äitienpäiväkorttia!

Ei siis ihme, että eilen aamulla kihistiin jännityksestä. H-hetki oli vihdoin käsillä.

Kun värkkäsin aamupalaa, lapset tarkistivat sataan kertaan, että kaikki kortit olivat tallessa. Laskujeni mukaan niitä oli viisi. Yhteen korttiin esikoinen oli kuvannut itsensä ja äitinsä tanssimaan. Keskimmäinen naljaili puurolla, että ei äidillä ole tuollainen pystytukka. Esikoisen mukaan on, jos äiti tanssii tarpeeksi lujaa!

Myös lahjoja oli tänä vuonna aika paljon. Hama-helmet olivat parhaiten edustettuina, niistä oli värkätty pari lahjaa. Eskarissa olivat askarrelleet geolaudan: ensin oli katkaistu laudasta pätkä, sitten hiottu, maalattu OIKEILLA maaleilla ja lopuksi hakattu nauloja joihin voi kiinnittää kuminauhan erilaisten geometristen muotojen havainnollistamiseksi.

Keskimmäinen paketoi omat lahjansa nätisti yöharsoonsa edellisenä iltana ja ilmoitti juhlavasti, että voi nukkua yhden yön ilman harsoa, koska harsolla on niin tärkeä väliaikainen tehtävä.

Kuopus ojensi aamulla itsetehdyn kauniin karmean lahjamme, joka näkyy kuvassa jugurttikakun takana.

Aamulla kaksi vanhempaa lasta hoksasivat myös, että Paljon onnea vaan pitää säestää. Esikoinen haki ukulelen, päräytti sitä pari kertaa ja totesi, että "harjoittelin Paljon onnea vaan valmiiksi". Keskimmäinen laittoi puolestaan melodicasta demobiisin soimaan, kun olimme saaneet laulettua onnittelulaulun sängyn laidalla.

Päivän täydensivät varsin vauhdikkaat videopuhelut mummuille.

Useampaan otteeseen päivän aikana mietin, että ovathan nämä kultaisia hetkiä, kun kaikki tenavat ovat vielä pieniä, aitoja ja avoimia! Kovin veikkaan äitienpäivärutiinien olevan erinäköisiä viiden vuoden kuluttua.

Keskimmäisen kerhossa väsätyssä omassa kortissaan kukkivat kukat.
Keskimmäisen kerhossa väsätyssä omassa kortissaan kukkivat kukat.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017