Harrastustoiveistaan puhuva lapsi on kuin kansalaisopiston opinto-ohjelma: jalkapallo, kokkikerho, jääkiekko, tanssi, kamppailulajit, tubettaminen...

Vuosi sitten kerroin esikoisen harrastusvalintojen ahdistavan minua. Pääasiassa juuri siksi, että toiveet vaihtelivat päivästä toiseen kuin syksyiset säät. Puoli vuotta myöhemmin hänen toivelistansa supistui niin paljon, että kuskasimme hänet jalkapallokentän laidalle.

Se harrastus tuotti hymyä yllättävän lyhyen aikaa. Sitten mollisointuja alkoi hiipiä yhä enemmän vastaukseen, kun kysyin millaista treeneissä oli: liikaa ohjeita - liian vähän leikkimielisyyttä, kaikki haluavat vain voittaa, liian vähän pelaamista...

Patistelimme vaimon kanssa lasta kuitenkin jatkamaan. Ehkä ilo löytyisi, kun harjoituskuviot tulisivat tutuiksi. Melkein joka ilta pohdimme puolison kanssa, kuinka paljon vanhemman kuuluu painostaa lastan harrastamaan.

Koulujen alettua tein havainnon, että poitsi keskittyi harjoituksissa enemmän tekonurmen rakenteen tutkimiseen ja kärrynpyörän harjoittelemiseen kuin yksi vastaan kaksi -tilanteiden treenaamiseen. Lopetimme patistelun ja sovimme, että jalkapallo saa jäädä.

Samaan aikaa harmitti ja helpotti. Harmitti, koska lapselle ei löytynyt mieluista harrastusta. Helpotti, kun lasta ei tarvinnutkaan enää patistaa viheriölle.

Olen kuitenkin lohduttanut itseäni sillä, että sopivan harrastuksen löytyminen ensiyrityksillä on lähes yhtä harvinaista kuin perhekuva, jossa kaikki kolme lasta katsovat kameraan.

Nyt kun nappulakengät pölyttyvät naulakosa, olemme jälleen harrastuksiin liittyvän ison peruskysymyksen äärellä. Tarvitseeko lapsi ylipäänsä ohjattua harrastusta? Eivätkö yli puolta perheestämme liikuttava Pokemon Go, lukeminen ja ennen kaikkea pihaleikit ikätovereiden kanssa riitä?  

Totuuden nimisssä pitää jatkaa, että ilmoitimme esikoisen kamppailulajin perusteisiin. Kerran viikossa kokoontuvan ryhmän harjoituksista on toistaiseksi tullut pukuhuoneeseen hymyilevä tokaluokkalainen. Kyllähän se tuntuu vanhemmasta hyvältä.

Lue myös havainto samaisen lapsen eskarivuodelta: Harrastuksissakin liika on liikaa.

Seuraatko jo Isäkuukausia Instagramissa tai Facebookissa?

Kommentit (4)

Mammuli
1/4 | 

Semmostahan se on. Yksilöllistä. Minulla 5 lasta, kaikki erilaisia. Vanhinta poikaa veri veti joukkuelajeihin jo ihan pienestä ja ehkä pari vuotta pystyi olla poissa, kun taas nyt aikuisena oli pakko päästä joukkueeseen. Tytöillä taasen oli vaihe, kun ei huvittanut ja sanoin, että anti olla. Nyt esim yksi tytöistä syyllistää minua: "Äiti mikset pakottanut minua jatkamaan taitoluistelua, kyllä kaduttaa" Ota näistä sitten selvää, mikä ois kullekin paras mihinkin elämäntilanteeseen. Toisaalta koska olen kannustanut pienestä urheilun ja muiden harrastusten pariin, nyt aikuisena ovat sitä mieltä, että kyllä jokaisella joku harrastus pitää olla tai elämästä puuttuu jotain.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos näkemyksellisestä kommentista! Tuon yksilöllisyyden allekirjoitan kyllä jo ohuellakin harrastavien lasten isän kokemuksella. Esikoinen ei ole vielä lämmennyt "viimeisen päälle" mistään, mutta keskimmäinen tuntuu hinkuvan tanssiharrastukseensa kuin isä blogin tekemisen pariin. Mitä tulee pakottamiseen, niin mielestäni lasta ei saa liikaa patistaa. Harrastuksen pitää kuitenkin olla pääasiassa mukavaa. Varmasti on kausia ja kertoja, jolloin lasta ei huvita. Mutta keskimäärin harrastuksen pitää kuitenkin tarjota mukavaa tekemistä. Älä siis ainakaan syyllisty, sanoisin!

Vierailija
2/4 | 

Uskon kyllä, että lapsi pärjää ilman harrastusta. Pienillä pihaleikitkin riittää, mutta mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä vähemmälle ne yleensä jäävät.

Siksi itse liputan harrastuksiin kannustamisen nimeen. On ehkä helpompi myöhemmin myös tarvittaessa vaihtaa esim liikuntaharrastusta, jos on aiemmin harrastanut jotain muuta.

Meillä siis lähtökohtana ollut että lapsia kannustetaan kokeilemaan harrastuksia (nyt 1 krt / vko kun vielä pieniä), joita sitten tarpeen tullen vaihdetaan ja kokeillaan jotain uutta. Toki tiedostan että jossain vaiheessa voi tulla eteen sekin, ettei lapsi halua harrastaa mitään. Tai haluaa lopettaa ehkä pitkäkestoisenkin harrastuksen. Ne onkin sitten vähän kaksipiippuisia juttuja kuten aiempi kommentoija totesi.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista - hienosti katselet asiaa useammista näkökulmista! Tässäkin ehkä tullaan siihen, että mikä lasketaan harrastukseksi ja mikä ei. Minusta esimerkiksi lukeminen on hyvä harrastus, vaikka sitä varten ei tarvitsekaan lähteä mihinkään, eikä kenenkään ohjaukseen. Tuo pitkäkestoisen harrastuksen lopettaminen on varmasti vanhemmalle vaikea paikka, joka vaatii paljon eri näkökulmien pohtimista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017