Pelko – Olen ollut isä pian kuusi vuotta. Esikoulun alkaminen on ensimmäinen asia, jonka takia olen pallotellut pelkoa päässäni ennen nukahtamista. Pystyykö eskari vastaamaan pojan tiedonjanoon ja muihin tarpeisiin? Mitä, jos poikaa kiusataan? Mitä, jos poika kiusaa? Löytääkö lapseni kavereita? Millaisia kavereita? Tapaturmat? Isoja kysymyksiä vailla vastauksia. Ensimmäistä kertaa ikinä lapsestamme vastaa säännöllisesti joku muu kuin häntä yli kaiken rakastava äiti tai isä. Minua pelottaa. Pelottaa, vaikka järki panee vastaan.

Hämmästys – miten ne kaksi viivaa raskaustestissä voivat muuttua näin nopeasti eskariin pyöräileväksi nassikaksi? Jos kului opiskeluaika nopeasti, niin kyllä vanhemmuuden myötä pikakelausnappi on survottu niin lujasti pohjaan, että se on jumittunut sinne.

Ylpeys – kun aikanaan kannoin Maxi-Cosia ensimmäistä kertaa ulos synnäriltä, tuijotin jokaista vastaantulijaa silmiin. Olin niin ylpeä vauvasta, että teki mieli näyttää jokaiselle, joka uskalsi vastata katseeseeni. Eskarin alkaessa olen oppinut elämältä sen verran, että syntymä tai eskarin alku ei ole aivan maailman uniikein tapahtuma, jolla kannattaisi ventovieraille elvistellä. Mutta näin kahden kesken – olen pojasta ja hänen eskarin aloituksestaan aivan timanttisen ylpeä.

Jännitys – mitenkähän kaikki itse asiassa menee? Miten arkemme lähtee rullaamaan uudessa elämäntilanteessa. Kuinka perhedynamiikka mahtaa muuttua?

Nolous – Pitääkö eskariin viedä vaihtovaatteita? Pitääkö osata puunata berberi isomman tyhjennyksen jälkeen? Pitääkö vaatteet nimikoida? Mistä siihen Wilmaan anotaan tunnukset? Nolottaa, että en ole ottanut etukäteen selvää. Emme ole selvitelleet, koska olemme halunneet pitää stressin niin pienenä kuin mahdollista. Vähän nolottaa, mutta käytäntö uskoakseni neuvoo, tarvittaessa isollakin otteella. Ja toisaalta, eikö se ole eskarin tehtävä kertoa noista noviisivanhemmille?

Onnellisuus – Hä, hää sinä lääkäri, joka aikanaan melkein ensimmäisessä vauvaneuvolassa totesit, että “terve poika, mutta kyllä tämän vielä ehtii kasvatuksella pilata!” Olemmepa toistaiseksi saaneet kasvatettua ihan tolkun pojan, josta on hyvin helppo olla niin onnellinen kuin suomalainen mies uskaltaa olla. Ja vielä vähän onnellisempikin. Onnellinen myös siksi, että pojan eskaripaikka vaikuttaa ennakkotietojen valossa ihan toimivalta kommuunilta.

Pst - Täältä voit kurkata, miten ensimmäinen päivä lopulta meni (ainakin bileet ja ketsuppi saivat kotona puheaikaa).

ps. Tsekkaapa tästä Ihanasti sopiva -blogin vinkit esikoulun aloitukseen, jos on ajankohtaista.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram