Tällä viikolla täytin ne. Lomakkeet työnantajalle ja Kelalle, joten nyt se lienee siis varmaa. Elämässäni on kesäkuun alussa edessä hyppy altaan syvään päähän.

Tiedossa on puolitoista vuotta koti-isyyttä. Tai kuten työpaikan järjestelmä asian ilmaisi – 2895 tuntia pois työelämästä. Elämästä, jossa kahvi nautitaan lämpimänä.

Kerroin aikaisemmin, että pitkä koti-isyys on minulle riskeistään huolimatta toteutumassa oleva unelma. Vaikka ratkaisu on hyvinkin mieleni myötäinen, en voi sanoa, etteikö pelottaisikin.

Kun viimeksi jäin seitsemäksitoista kuukaudeksi kotiin perillisten kanssa, minua pelotti viisi asiaa: rahan riittävyys, työpaikan säilyvyys, lasten kanssa toimeentuleminen, sosiaalisten suhteiden rapautuminen ja oman ammattitaidon jämähtäminen paikoilleen työelämän ravatessa eteenpäin loputtomalla ovaaliradallaan.

Pelot osoittautuivat järjestelmällisesti turhiksi. Kokemus tuo kai tässäkin asiassa varmuutta. Nyt pelottaa vain kaksi asiaa!

Ensimmäinen pelon aihe on edellisestä listauksestani tuttu. Suu mutristuu, kun mietin, että onko minulla YT-alalla IT-alalla työpaikkaa enää pitkän kotijakson jälkeen. Tämä on kuitenkin asia, jolle en voi tehdä mitään. Niinpä muistelen fiksun ystäväni pohdintaa. Hänen mukaansa mikään ei takaa, että paikkaa kaasujousen päällä olisi olemassa, vaikken hyppäisikään oravanpyörästä kotiterraarioon.

Isompi huoleni on kuitenkin se, että verrattuna edelliseen kotihoitojaksoon, yksi lapsista on kouluikäinen. Hänet pitää roudata aamuisin oppivelvollisuuden pariin. Ja vastaavasti naarata iltapäivisin pois ison koulun pihalla vellovasta lapsimerestä.

Esikoisen kuljettaminen pelottaa, koska tyystin tyhjä kalenteri oli edellisen hoitovapaajaksoni kaviaaria. Pystyimme kyläilemään arkisin kauempana asuvien sukulaisten luona. Pystyimme lähtemään päiväksi ex-tempore naapurikaupunkiin leikkipuistoilemaan. Pystyimme menemään ja tulemaan ihan fiiliksen (ja sään) mukaan.

Tulevana syksynä sen sijaan on oletettavaa olla koulun portilla ”ysiltä ja yhdeltä”. Logistiikkaan liittyy olennaisesti työkaverini - neljävee ja yksivee. Lähdöt ja hommasta toiseen siirtymiset kotona eivät ainakaan tällä hetkellä ole orkesterimme kepeintä duuria. Hieman mietityttää, kuinka piukeiksi pinnat kiristyvätkään, kun seitsemän talvivaatekerrosta pitää pukea aamulla ja iltapäivällä.

Pelottaa, mutta siitä huolimatta en vaihtaisi tulossa olevaa koti-isyyttä mihinkään. Edessä on ainutkertainen mahdollisuus viettää aikaa maailman tärkeimpien ihmisten kanssa.

Niin, se enemmistöstä vähemmistöön siirtyminen. Siis päivätöissä käyvästä miehestä koti-isäksi. Vuonna 2017 Kela maksoi kotihoidontukea 93478 naiselle. Arvaapa monelleko miehelle? Kelan tilastojen mukaan vastaus on 7156.

ps. Jos yhtään kiinnostaa, miten koti-isyys sujuu, niin käyhän tykkäämässä Isäkuukausien Facesta tai Instasta. Niihin on varmasti rakkautta ja anarkiaa luvassa tulevina kuukausina. Toki myös tänne blogiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Jenni - Hutimeni
1/6 | 

Onnea tulevaan! Itse vuosien kotiäitiyden jälkeen hyppäsin juuri toiseen suuntaan, kuuman kahvikupin ääreen töihin.

Omalla tavallaan on kyllä raskasta kun muuten niin vapaata kotiarkea rajoittaa viemiset ja tuomiset, mutta samalla se auttaa pitämään edes jonkinlaisen rytmin. Ehkei sitten ole yhtä hankalaa hypätä taas tulevaisuudessa takaisin päiväkoti-koulu-työarken, kun osaa jo aamuisin sen kaavan.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos! Onhan tuo totta, että rytmiähän pakolliset menot ylläpitävät. Mutta jotenkin minulle riittäisi rytmin ylläpitämiseen kolmen tunnin välein toistuvat ruokailut ;)

Ei se ole helppo tuo hyppy toiseenkaan suuntaan, joten tsemppiä uuteen elämäntilanteeseen teillekin!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos! Varmasti selviää. Enkä nyt varsinaisesti pelkää, etteikö selviäisi, mutta lähinnä pelkään kuinka kireäksi ilmapiiri aikataulujen takia kiristyy huonoina päivinä. Paljon on toki tehtävissä siirtymiä harjoittelemalla ja omalla asenteella.

Minna m
3/6 | 

Lähdöt ja siirtymiset paikasta toiseen. Huokaus! Aikuisena saa välillä olla tosi luova, että keksii miten saada lapset innostumaan pukemisesta ja lähtemisestä juuri nyt. Kannattaa varata aina mielummin hieman liikaa aikaa kuin liian vähän. Pitkää pinnaa huonoihin päiviin! Kyllä ne jaksaa, kun hyvät päivät on niin huikeita!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista!

Huokaus, nimenomaan. Minusta tuntuu, että varma tapa saada tenaville hyvä yhteinen leikki, on alkaa puhua jonnekin lähdöstä. Ihmeellisintä asiassa on tietenkin se, että lähtö on hulinaa, vaikka kohde olisi mieluinen.

Ja kiitos, hyvät päivät todellakin ovat huikeita. Ja niitä on varmasti enemmän kuin huonoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017