Kirjoitukset avainsanalla vinkit

Kaupallinen yhteistyö Oppi & ilon kanssa.

Millainen on hyvä leikkikalu, peli tai ajanviete? Jos kysyisit minulta, niin vastaukseni punaisessa langassa olisi kolme säiettä: mielikuvitukselle tilaa jättävä, kestävä ja sellainen, että lapset voivat puuhata sen parissa itsekseen aikuisen alkuneuvonnan jälkeen.

Oppi & ilo -brändin pyyhittävät tehtäväkirjat ovat olleet meillä jo kahden innokkaan kynänkäyttäjän armoilla. Ne ovat täyttäneet heittämällä kaksi jälkimmäistä kolmesta kriteeristä.

Kotoamme löytyy pari muutakin Oppi & ilo -tuotetta. Ei siis ihme, että suorastaan hihkuimme, kun pääsimme testaamaan kolmea brändin tämän syksyn uutuustuotetta.

Minä itse osaan vastata – lukutaidotonkin osaa pelata itsenäisesti

Kysymyskorteissa on hauska oivallus. Lapsi voi tarkistaa itse vastauksensa oikeellisuuden. Jokaiseen kysymykseen on nimittäin kolme vastausvaihtoehtoa. Vastaaminen tapahtuu työntämällä sormi oikean vastauksen kohdalla olevasta reiästä. Kortin toisella puolella oikean vastauksen kohdalla bailaa orava. Toisin sanoen: jos lapsen sormi on iloitsevan kurren kohdalla, vastaus meni oikein.

Minä itse osaan vastata -kuution sadan kortin aiheet liittyvät eläimiin, väreihin, muotoihin ja kokoihin. Pelasimme nippua jonkin aikaa 3,5- ja lähes kuusivuotiaan kanssa. Sen jälkeen luistelin vaihtopenkille. Yllätyin melkoisesti, kun nuorempikin osasi päätellä suurimman osan kysymyksistä oikein, vaikkei lukea toki osaakaan!

Piti ihan testata. Kortin kysymys: “Kuka on iloinen?”, kolmevuotiaan veikkaus kysymyksestä: “Mikä näistä on iloisin?”. Kortin kysymys: “Mikä on jäniksen herkku?”, kolmevuotiaan tulkinta: “Mikä on jäniksen ruokaa?”. Kortti: “Minkä värinen on mansikka?”, kolmevuotias: “Mikä on mansikan väri?” Kortti: “Minkä poika laittaa päähänsä pyöräretkelle?”, 3v: “Mikä pitää olla päässä pyöräillessä?”

Kuution ainoaksi miinuspuoleksi osoittautui se, että lapset pelasivat nipun melko nopeasti läpi. Olen kuitenkin varma, että perinteinen temppu eli pelin piilottaminen pariksi viikoksi kiillottaa kerran käytetyn ajanvietteen uutta vastaavaan hohtoon.

Hoksaa! – Touhukas tutkailupeli

Tutkailupelin kaksipuoleinen pelilauta on ovela – vähän kuin pienoispalapeli. Samoin pelimerkit ovat ovelia – hieman kuin tarttuvaa mönjää. Merkki siis tarttuu pelilautaan kiinni. Ja kerää toki lattiaan “teipattuna” itseensä likaa. Ohjeen mukaan merkit voi pestä tällaisen haverin jälkeen vedellä.

Tutkailupelissä laudalta etsitään noppien määräämiä asioita hiekan valuessa tiimalasissa. Helpoimmillaan etsittävä juttu voi olla “punaista”, mutta vaikeimmillaan esimerkiksi “jokin vihreä nelijalkainen eläin”.

Tässäkin Oppi & ilo -tuotteessa materiaalien laatu on tarpeeksi hyvä. Itseäni miellytti se, että ensimmäisen pelikierroksen jälkeen lapset pelasivat usempana päivänä keskenään peliä. Aikuista ei tarvittu kuin tulkitsemaan noppien sanomaa.

Automatkojen pelastus

Korttipakka sisältää 78 pikkutehtävää. Tuotteen nimelle lienee kaksi selitystä. Pieni pakka on ensinnäkin helppo napata autoon tekemiseksi mukaan. Toisaalta tehtävät ovat hengeltään tuttuja vanhemmille, jotka ovat istuneet 80- tai 90-luvulla takapenkillä. Siis aikana, jolloin autosta ei löytynyt elektroniikkaa juuri muualta kuin nuppimankasta.

Pari esimerkkiä.

1)Yksi matkustajista sanoo jonkin sanan ja vieruskaverin on keksittävä uusi sana käyttämällä ensimmäisen sanan viimeistä tavua oman sanansa ensimmäisenä tavuna. Ta-lo, lo-ma, ma-to…

2)Kumpi painaa enemmän: kilo höyheniä vai kilo rautaa?

3)Kukin matkustaja valitsee, mitä kerää katsomalla auton ikkunasta matkan varrella ulos. Yksi voi etsiä lehmiä, toinen hevosia, kolmas punaisia autoja. Se joka saa ensimmäiseksi kymmenen rajan rikki, on voittaja.

Touhukas tutkailupeli on luokiteltu 4-99 -vuotiaille ja Minä itse osaan vastata -kuutio 3-5 vuotiaille. Ne molemmat todistetusti toimivat ilman lukutaitoakin. Sen sijaan Automatkojen pelastuksesta ei irtoa hupia, jos ei osaa lukea. Ei siis ihme, että ikäsuositus on 6-12 vuotta.

Aikuisen avulla nipussa riittää virikettä nuoremmillekin. Meidän 3,5 -vuotiaamme oli liekeissä vanhoista kunnon Mikä kana kasvaa pellossa? -tyyppisistä kysymyksistä. Niitä piti improvisioida matkan aikana lisääkin. Ja hauskaa oli aikuisillakin, sillä leikki-ikäisen vastaus ei todellakaan aina ollut ilmiselvä porkkana.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu huonoista kokemuksista, kun lapsia ja ravintolaruokailua on yritetty mahduttaa samaan lauseeseen. Eikä varmaan täysin syyttä.

Siksi en malta olla kertomatta, kuinka mahtavastikin asiat voivat mennä.

Kävimme hiljattain koko perheellä kauppakeskuksen ketjuravintolassa, jonka ohi kuljemme ainakin kerran viikossa. Isommat tenavat mankuvat aika usein ohimarssiin liittyen, että meidän pitäisi käydä kyseisessä ruokalassa. Mankumisen syy ei tosin ole miljöö, eikä ruoka, vaan kauppakeskuksen käytävään houkuttelevasti näkyvä leikkipaikka.

Eskarilainen sai päättää kohteemme muutamasta vaihtoehdosta, koska hänen syntymäpäivänsä on tässä syystalvella. Ravintolaksi valikoitui siis tuo helposti kauppakeskuksessa maijaileva paikka.

Kun pääsimme pöytään, tarjoilija antoi lapsille omat listansa. Junioreiden ruokalista oli kahdella tapaa maininnan arvoinen. Siinä oli ihan samanhenkisiä ruokia kuin aikuistenkin listassa, eikä vain nauravia nakkeja ja muusia. Lisäksi menun taustalla oli pikkutehtäviä, joiden ratkomista varten tarjoilija kiikutti pöytään penaalillisen tusseja.

Kun keskityimme päivän vaikeimpaan valintaan, vauva repi taidokkaasti yhden menun nurkasta useampia paloja irti. Menu oli toki yksisivuinen paperi, mutta silti. Kun tarjoilija saapui ottamaan valintojamme vastaan, hän kuittasi tuhoutuneen ruokalistan huumorilla: “Jahas, nuorimmainen söi jo alkupalat!”

Ja arvaapa mitä tarjoilija teki, kun lipsautin, että olimme juhlistamassa eskarilaisen syntymäpäivää? Hokkus-pokkus, jostain löytyi lasten keittokirja, jonka tarjoilija signeerasi ja antoi lahjaksi esikoiselle. Poju reagoi eleeseen kuin bussikuski tippiin. Meni hämilleen, kiitti vienosti ja totesi hetkeä myöhemmin: “En osannut arvata, että täältä voi saada tällaisen!”

Tässä vaiheessa isommat muksut saivat luvan mennä testaamaan sitä kaihon karavaanista monet kerrat vilkuiltua leikkipaikkaa. Ja olihan siellä useammanlaista tekemistä.

Tuli ruoka. Ja ruoka katosi. Sitten katosivat muksut jälleen leikkinurkkaan. Ja melkein samalla ilmestyi pöytäämme jälleen tarjoilija. Torppasimme jälkiruokaehdotuksen, jonka jälkeen tilanteen tasalla ollut tyyppi kysyi: “Toisinko saman tien laskun?”

Mitä, eikö tarvitsekaan odottaa puolta tuntia, että pääsee vinguttamaan, niin kuin valitettavan monessa ravintolassa? Vaimon kanssa puoli tuntia laskua odottaen on joskus jopa kiva, mutta kolmen alle kouluikäisen kanssa viihdyttävää kuin hammaslääkärikäynti.

Kiitos Rosso Kempele, well done!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Veräppä. Takaloosteri. Hames. Koria. Alahappäin. Ylähäppäin.

Etelä-Pohjanmaa on kuin Savo. Alkuasukkaiden kieltä on mukava kuulostella. Ainakin, jos murredosettia ei tarvitse avata kuin muutaman kuukauden välein.

Olimme toissa viikonloppuna lakeuksilla ja kielellistä ihmeteltävää riitti jälleen. Tällä kertaa murteen edelle ponnisti kuitenkin esikoisemme. Hän ilmoitti sunnuntaina viisivuotiaan itsevarmuudella: “Nyt minä sitten osaan lukea!”

En voinut olla eri mieltä. Olin juuri auttanut lasta tappamaan aikaa kirjoittamalla kännykkääni lauseita. “Papan auto pitäisi pestä.” “Ossi on musta koira.” “Iskä ajaa vielä tänään kotiin.” Eskarilainen todellakin luki kaiken.

Muu perhe jäi alkuviikoksi etelänlomalle. Minulla oli siis kotona mahdollisuus googlailla, miten lukutaitoa määritellään.

Voiko pojan siis sanoa lukevan?

Ainoan kunnollisen määritelmän lukutaidolle löysin Pisa-tutkimuksen materiaaleista vuodelta 2009. Lukutaito oli tuolloin OECD:n monikansallisen tutkimuksen painopistealueena. Silloin määriteltiin näin: “Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi, tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi.”

Pisa-näkökulmasta lapsemme ei siis osaa lukea. Ei tarvitsekaan. Pisaan osallistuvat mopoautoikäiset.

Poikamme on ollut kirjaimista, sanoista ja teksteistä kiinnostunut noin vuoden ajan. Vanhempina emme ole patistelleet lasta lukemaan. Tietysti olemme vastailleet ja auttaneet lukemisen hahmottamisessa, kun poika on sellaista kysynyt. Ja toki vaimo on istahtanut sohvalle, kun poika on hakenut vanhan aapisen kirjahyllystä ja pyytänyt tutkimaan sitä kanssaan. Taito on itänyt hiljalleen.

Loppusilauksen taisi antaa Ekapeli Alku, jossa lukemisen perusteet on pelillistetty. Jos Ekapeli ei ole tuttu ja lähipiirissä on lukemaan opetteleva, niin suositus plus plus. Toimii melkein millä tahansa laitteella.

Ekapelin vanhemmille-osiossa sivutaan sitä, miten lapsi oppii lukemaan. Lisäksi luetellaan erilaisia lukemisen tasoja. Niistä yksi on, että tavuja yhdistetään sanoiksi liukumalla äänteestä toiseen. Sain vaimolta viestin Etelä-Pohjanmaalta samoihin aikoihin, kun luin tuota vanhemmille-sivua. Viestissä tenava hymyili Miina ja Manu -kirjan kanssa. Saateteksti kertoi, että tässä on ensimmäinen aukeama, jonka luin kokonaan itse.

Tuon perusteella julistan, että esikoisemme osaa lukea. Ta-ta-ta-DAA!

Äänessäni on ylpeyttä ähkyksi saakka! Mutta sen lisäksi tunnepalettiin työntyy pessimismiä. Jos lapsi osaa lukea kouluun mennessään, mitenkähän aika kuluu ekaluokalla?

Onneksi nykyään yhä useampi lapsi oppii lukemaan ennen kouluikää. Ilmiön yleisyyden takia uskon, että opettajat osaavat huomioida tämän ja ruokkia ennen kaikkea lukuintoa. Tätä peräänkuuluttavat asiantuntijatkin.

Lukuinnon ruokkimisessa toivottavasti auttaa sekin, että aiomme lukea tenavalle edelleen mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä kutkuttaa ajatus, että voisi lukea vaikka vuorotellen. Esimerkiksi niin, että aikuinen lukee kaksi virkettä ja lapsi yhden. Idea ainakin kuulostaa mukavalta yhteiseltä tekemiseltä!

ps. Juuri lukemaan oppineelle tuntuu olevan todella niukasti kirjallisuutta tarjolla. Siis kapitaalein ja tavuviivoin kirjoitettuja lyhyitä juonellisia kirjoja. Pääkuvassa näkyvä Kirjatiikeri-sarja on ainoa, jonka olen löytänyt kirjastosta. Olisiko sinulla vinkata muita?

ps2. Ihanasti sopiva -blogissa kasvatusalan rautainen ammattilainen pohtii milloin pitää oppia lukemaan ja kertoo myös, kuinka varhaiskasvatuksessa asiaa tuetaan.

Kommentit (2)

JaanaPaananen

Hei,voisikohan tsekata kirjastosta ekaluokan lukudiplomin kirjalistaa. Ne kirjat on juurikin tarkoitettu juuri lukemaan oppineille.

Ja hienosti koulussa ekalla luokalla huomioidaan jo lukevat ja taitoa vasta opettelevat. Meillä oli esikoinen viime talvena ekalla ja heti syksyllä suomenkielen tunnilla luokka jaettiin kahteen ryhmään: jo lukeviin ja taitoa vasta opetteleviin.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos vinkistä! Joskus tuota listaa on selattu, mutta silloin lukutaito oli vielä vain unelmaa. Mutta nythän sitä pitäisi ehdottomasti tutkailla. Kiitos!

Mukava lukea, että lukutaitoisten huomiointi toimii koulussa hyvin. Tylsistyminen ei tee hyvää koulussa viihtymisen ennusteelle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ok, myönnän. Paras katuliitukausi saattaa olla jossain määrin ohi. Silti viime viikonloppunakin piirreltiin. Ja tulevana viikonloppuna näyttää ennusteiden valossa olevan jälleen kuivaa kanvasta tarjolla. Tässä seitsemän vinkkiä kun peruspiirtely ja hyppyruudukon tekeminen alkavat maistua eineshampurilaiselta.

1)Liikennekaupunki. Piirrä katuun liikennemerkkejä ja tarvittaessa myös “teitä”. Sen jälkeen leikitään liikennekaupunkia joko kävellen, fillarilla tai scootilla. Tenavien mielestä aivan ykkösjuttu tuntuu olevan suojatielle kävelevä aikuinen.

2)Piirrä ja arvaa. Aikuinen piirtää katuun asioita ja tenavat arvaavat. Pictionary taitaa olla kaupallisen sovelluksen nimi vastaavalle leikille paperia käyttäen. Extreme-versiossa lapset piirtävät ja aikuinen arvaa. Tarjoan lounaan sille, joka osaa päätellä oikein kolmevuotiaamme piirtäessä Pelle Hermannia.

3)CSI. Lapset makaavat maassa ja aikuinen piirtää heidän muotonsa ääriviivalla asvalttiin. Lapset saavat värittää hahmot.

4)Ihmiset ja piirrokset. Piirrä katuun esimerkiksi pieni kaarisilta ja pyydä yksi lapsista "ylittämään" siltaa. Tai piirrä puu ja pyydä yksi lapsista istumaan sen alle. Nämä näyttävät kaikkien mielestä hauskoilta.

5)Muodot. Ainakin meidän osoitteessamme perilliset tykkäävät piirtää erilaisten esineiden ääriviivoja asvalttiin ja värittää muodot sen jälkeen. Kolmevuotiaalle pyöräkärryn viiri on oikein sopiva, viisivuotias osaa jo hahmotella hieman kolmiulotteisemmankin esineen ääriviivoja.

6)Mikä muoto? Piirrä asvalttiin kymmenkunta muotoa esineiden ääriviivoja käyttäen. Kerää esineet muotojen viereen. Lasten pitää vuorotellen hoksata, mikä muoto vastaa mitäkin esinettä. Leikkiä voi jatkaa piilottamalla esineet pihaan ja lasten pitää etsiä ne ja tuoda yksitellen oikean piirroksen päälle.

7)Numerot tai aakkoset. Piirrä maahan numeroita tai aakkosia. Ohjaa lapsia yksi kerrallaan taitotason mukaisesti tyyliin “Missä on kolmonen?”, “Mikä numero tulee nelosen jälkeen?”, “Paljonko on kaksi plus kuusi?”, “Kulje aakkoset järjestyksessä?” tai “Etsi sukunimesi kirjaimet?” Tässäkin saa ainakin yhtä hyvät leikit aikaiseksi kun aikuinen heittäytyy lasten ohjattavaksi.

Lisää leikki-ideoita:

8 + 1 sisäleikki-ideaa pingispallolla

Ja ainahan lapsille voi haistatella, jos  ei muuta keksi

Kolmevuotiaan ehostamat hahmot. Jalassa molemmilla kuulemma farkut.
Kolmevuotiaan ehostamat hahmot. Jalassa molemmilla kuulemma farkut.

Kommentit (2)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Loistava idea! Varsinkin, kun pieniksi kuluneet palaset eivät kelpaa kenenkään käsiin. Niistä pitää pyöräyttää ensi kesänä "velli" puolitoistavuotiaan kokeiltavaksi! Ja veikkaan kyllä, että isommatkin ovat sivellintä hamuamassa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi. Tämä isäblogi kuulostelee viisihenkisen perheen riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram