Kirjoitukset avainsanalla isäblogi

Reilut viisi vuotta sitten esikoisemme oli jäämässä ensimmäistä kertaa yökylään mummulaan. Siis ilman vanhempiaan. Edellisiltana kirjoitin äidilleni lapsen päiväohjelman aaneloselle. Kellonaikoihin sidottujen juttujen lisäksi lisäsin “muutamia vinkkejä”. Muistan vieläkin, miten teksti pieneni ja pieneni paperin alalaitaa kohti – kaikki huomiot eivät tahtoneet millään mahtua yhdelle paperille.

Paperissa oli mainittu muun muassa D-vitamiinit, erilaiset pukemisvaihtoehdot ja puuron keitto-ohje. Taisinpa listata nukutuslaulutkin, joista poika silloin tykkäsi. Ja tietenkin muistutus xylitol-pastillin (yksi!) ottamisesta jokaisen ruokailun kohdalla.

Kävimme paperin äitini kanssa läpi huolella. En usko, että keskiverto aikuinen pääsee samaan intensiteettiin muutoin kuin löytämällä roskakatoksesta naapurinsa verotiedot. Luultavasti pidin tentinkin aiheesta: “Moneltako pitää olla lounas? Saako antaa karkkia?”

Kun sitten olimme vaimon kanssa reissussa ja taapero sulostutti isovanhempia, emme turhaan stressanneet. Päästimme kellon jopa varttitunnin yli normaalin nukahtamisajan ennen kuin laitoimme tekstiviestikyselyn, että miten nukutus meni.

Kolmannen kohdalla vähän rennommin

Kuopuksemme oli ensimmäistä kertaa molemmista vanhemmistaan erossa viikonloppuna, kun koko kolmen lapsen katraamme tarjosi reilun vuorokauden ajan desibelejä mummin ja papan korville.

Kun olimme lähdössä mummilasta reissuun, ei tullut mieleen kirjoittaa päivärytmiä paperille. Emme jättäneet edes kirjallisia ohjeita lasten pukemisesta. Oikeastaan ainoa asia, josta puhuttiin, oli uusien turvaistuinten “käyttöopastus”.

Yli vuorokauden reissulta taisi lähteä kaksi puolihuolimatonta kuulumisten kyselyä isovanhempien suuntaan: “Ilmeisesti kaikki ok?”

Isovanhempien säännöt ja kodin säännöt

Ensimmäisen lapsen kohdalla olimme rutiininatsituksen ohella ravintonihilistejä. Isovanhemmille tuskin jäi epäselväksi nukkumaanmenoaika tai se, että taaperolle ei anneta sokeria.

Enää noistakaan ei jaksa enempäänsä nillittää. Nykyään ajattelen varsin pitkälle, että niin kauan kuin lasten oleskeluympäristö pysyy turvallisena, niin saavat puolestani valvoa pidempään tai saada normaalia enemmän makeaa.

Viikonlopun reissulla jäin miettimään, että johtuuko asenteen lepsuminen vain väsymisestä. Itse asiassa ei. Olen nimittäin huomannut, että yökyläilystä toipuminen ottaa lapsilla ihan yhtä kauan, onpa kylässä löysemmät säännöt kuin kotona tai ei. Lisäksi olen oivaltanut, että esimerkiksi liian sokerin aiheuttama energiapiikki kohdistuu heihin, jotka makeaa lapsille antavat. Ei niinkään muualla oleviin vanhempiin. Sitä saa, mitä tilaa.

ps. itseni ja vanhempieni puolustukseksi on alun A4-esimerkin valossa sanottava, että esikoinen oli kyseisten isovanhempien ensimmäinen hoidettava taapero 25 vuoteen. Käytännöt olivat ehkä hieman ehtineet unohtua ja muuttua. Mutta hyvin meni.

Nämä kaksi aikaisempaa postausta saattaisivat olla kiinnostavia:

Ensimmäinen vs. kolmas vauvavuosi

Mitkä asiat kolmas lapsi on muuttanut?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tule mukaan!

Kommentit (10)

Satua vai totta
Liittynyt30.5.2018

Ihanan REHELLISTÄ 😂😂 Isäni tuli katsomaan kuopusta ”ihan vaan puoltuntia, käyn nopsaa jälkitarkastuksessa, nukkuu koko ajan” JEPS! Arvaappa nukkuko, oli kakka-kiukku-nälkä episoidi ollut valmis kun lähdin. Eipä ollut Ukko vauvoja hoidellut 32 vuoteen mutta kotona odotti puhdas, kylläinen poika 😁 ja Ukko oli vaan tossa vähän tehtiin juttuja. Muistan aina sen päivän... ja meidän isä ei ole mikään lastentarhan setä vaan vankeinhoitoalalta. Naurattaa vieläkin se välitön asenne 😁

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja mahtavasta muistosta! Aivan uskomaton Ukko. Aivan uskomaton! Tuon sukupolven edustajista löytyy ilman tiheää seulaa miehiä, jotka eivät ole koskaan vaihtaneet lapselle vaippaa, eivätkä vaihda.

*

Joo-o. Ensimmäisen lapsenlapsen kanssa olivat vanhemmat aika tarkkoja. Mutta. Meillä sovittiin jo odotusaikana, että kotona on kotisäännöt ja mummolassa mummolasäännöt (jotka taitavat olla nykyisin osin tiukemmat kuin kotona,hahhaa). Mitä nyt ukki tarjoilee makeita herkkuja, jos ei mummo ehdi väliin. Aina ei ole ehjänä laumaa palautettu, mutta hengissä kuitenkin 😄

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja hyvästä näkökulmasta! Tosiaan itsekin _nykyään_ sitä mieltä, että kahdet eri säännöt on ihan ok. Tuo tosin tuntuu uskomattomalta, että mummolassa olisi tiukemmat kuin kotona. Ei siis ihme, että luin ensin kommenttisi alitajuisesti näin: "Mitä nyt ukki tarjoilee makeita herkkuja, jos mummo ei ehdi."

Vierailija

Kolme peräjälkeen syntynyttä poikaa ja yhteissokerihumala -sitä ei riitä sanat kuvaamaan :DD

Sormet suuhun
Liittynyt14.3.2018

Kuulostaa kovin tutulta tuo esikoisen hoito-ohjemanuaali :-D Jätimme esikoisen ensimmäistä kertaa hoitoon elokuvan ajaksi kun hän oli jo melkein vuoden. Mutta todennäköisesti olemme kuopuksen kanssa yhtä toivottoman tiukkoja, sillä emme ole päästäneet häntä vielä eded 7 kk iässä hoitoon isovanhemmille tuntia pidemmäksi ajaksi. 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Esikoisen hoito-ohjemanuaali! Mahtava termi, tästä irtosi illan hymyt. Kiitos! Kyllähän se kieltämättä melkoinen käyttöohje oli. Olisikin pitänyt soittaa reissun päältä ja kysyä, että olettehan muistaneet lukea sen pienellä präntätyn sivulta kolme...

Rohkeasti vain muksuja hoitoon. Se on kaikkien etu!

kattikoo

Esikoinen lähti ekalle yökyläilylleen vanhemmilleni 10 kk:n iässä. Pikkuveli oli syntymässä muutaman kuukauden kuluttua ja ajattelin, että lapsen on hyvä "harjoitella" (ja äidin ehkä vielä enemmän) erossaoloa vanhemmistaan ennen kuin lähtö laitokselle tulee. Lapsen mukaan lähti myös molemmin puolin täyteen kirjoitettu A5-arkki ohjeineen ja aikatauluineen.
Kuopuksen samaiset isovanhemmat "riistivät" yökylään melko tarkkaan 1-vuotiaana. Lapsi kun ei ollut kovin hyvin nukkuvaa sorttia toisin kuin esikoinen, lasten isä teki vuorotyötä eikä siksi pystynyt olemaan apuna niin paljon kuin olisi halunnut ja äiti alkoi olla jaksamisensa rajoilla vedettyään vuoden keskimäärin 5 tunnin katkonaisilla yöunilla. Kuopuksen mukaan ei lähtenyt ohjevihkosta, mutta kuopuksen haki kotiin uudesti syntymään verrattavissa olevan kokemuksen omannut äiti nukuttuaan lähes 9 tuntia - putkeen!
Sen jälkeen lapsia on kyllä huoletta annettu isovanhemmille yökylään ensin isovanhempien ja nyttemmin myös lasten itsensä toiveesta. Ihanaa on, että sukupolvet voivat ja haluavat viettää aikaa yhdessä (ilman tätä kaiken kieltävää keskimmäistä sukupolvea...).

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, että jaoit mahtavan kokemuksen siitä, kuinka lasten mummulointi antoi melkeinpä uuden elämän äidille. Ymmärrän täysin, vaikka en vauvan takia olekaan koskaan säännöllisesti joutunut heräämään muutaman tunnin välein.

Isovanhemmilla kyläily on kyllä niitä perhe-elämän win-win-win-tilanteita! Kuten kirjoitat sukupolvet saavat viettää aikaa yhdessä ja kyllähän ne vanhempien ajatuksetkin sillä aikaa vähän tuulettuvat ja jaksaa taas olla paremmin hyvä äiti tai isä.

Onkohan meidän viisihenkinen pataljoonamme ainoa, jossa nuorempien taistelijoiden ruutuaikaa seuraa taajaan kärttyisyys? Sanan säilä heiluu ja räjähdyksiäkin tapahtuu, vaikka pelaaminen olisi lopetettu rauhanomaisesti.

Eräällä kirjastoreissulla sain kuusivuotiaalta vinkin, kuinka välttää taisteluita.

Kirjastossa tapanamme on, että lapset saavat piipata kirjat. Siis vilauttaa viivakoodit lainausautomaatille. Varsinkin nelivuotias pitää sitä luultavasti kirjastoreissun toiseksi parhaana asiana. Heti hissin käyttämisen jälkeen. Tuolla kyseisellä kirjastokäynnillä poimin itselleni Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan.

Piippausvaiheessa poju kysyi: "Mikä kirja tämä on?"

“Kuinka kasvattaa diginatiivi”, vastasin.

"Mikä se on?" kuului luonteva jatkokysymys.

Yritin selittää, että opas jossa mietitään, kuinka kasvattaa lapsia käyttämään tablettia, telkkaria, internetiä ja puhelinta.

“Mitä siinä esimerkiksi kerrotaan”, kuusivuotias tenttasi.

“No, esimerkiksi sellaista kasvatusta, että ymmärtäisitte itse, paljonko on hyvä määrä tablettia ja miksi tablettia ei voi käyttää koko aikaa. Osaisitko muuten sanoa, miksi tablettia ei voi käyttää koko aikaa?”

“Voi tulla pää tai silmät kipeiksi. Ei ehdi tehdä muuta mukavaa.”

Se onkin hyvä perustelu. Jos tabletti vie liikaa aikaa liikunnalta tai vaikkapa lukemiselta, niin ei hyvä. Mikään homma ei ole hyvä, jos sitä on liikaa.

Olemme yrittäneet opettaa lapsia löytämään itse sopivan lopetuskohdan peleistä tai ohjelmista. Usein sanomme: “kohta lopetetaan, katsopa sopiva kohta”.

Nelivuotias on oppinut taidon aika hyvin. Kuusivuotiaalla on vaikeampaa. Otin asian puheeksi, kun olimme hänen kanssaan teemaan päässeet: “Olemme äitin kanssa huomanneet, että olet aika usein kärttyisä, kun pelaaminen pitää lopettaa. Mistähän se johtuu?”

Hetken mietittyään poika loihi lausumahan: “Äkäisyys johtuu siitä, että me ei tiedetä, mille tabletin jälkeen aletaan. Silloin ei oikein keksi tekemistä.”

“Mutta kun ehdotamme äitin kanssa, että piirretään, lähdetään ulos tai tehdään palapeliä, niin vastaus on aina huudonsekainen eeeei”, kummastelin.

“Mutta se pitäisi sopia etukäteen. Sillä tavalla, että tietäisi jo ennen tabletin ottamista, että mitä tehdään sen jälkeen!” kuusivuotias perusteli.
 
Fiksua!

Lisää digikasvatuksesta:

Isäkuukaudet: Ruutuaika, miksi se on niin vaikeaa?

Jyllannin suomineito: Nuoret tykkäävät tulla meille, sillä täällä ei nalkuteta pelaamisesta – miksi meillä saa pelata?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa!

Kommentit (6)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Mukava kuulla! Ja kuuluuhan tämä toki sarjaan "ei siinä ainakaan mitään menetä", koska jos jatkotekemistä ei mieti etukäteen, sen joutuu miettimään jälkikäteen... Olisipa mukava kuulla myöhemmin, auttoiko poitsin idea perheessänne!

Vierailija

Jotkut nopeatempoiset pelit aktivoivat sympaattista hermostoa ja sekin voi olla syynä ärtyneisyyteen peliä lopeteltaessa. Toki lapsi voi olla ärtynyt monessa muussakin tilanteessa kun mukava tekeminen pitää lopettaa. Omaa poikaa ärsytti eilen kun jalkapallon pelaaminen piti lopettaa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja pohdinnasta! Hyviä huomioita molemmat. Kyllä meilläkin lapsia kiukuttaa muidenkin mukavien hommien lopettaminen, mutta rehellisyyden nimissä ilmiö on yleisempi tablettipelien kanssa kuin muulloin. Liekö syy sitten sympaattisessa hermostossa vai missä.

Isivuosi

Hieno idea! Kyllä lapset vaan on fiksuja. Itse huomasin aikanaan ollessani iltapäiväkerhossa töissä, että pelit lisäsivät levottomuutta.

Tuo ruutuaika on ido ja vaikea aihe nykymaailmassa, onneksi ei vielä tuon taaperon kanssa ajankohtainen. Paljon kuitenkin jo nyt mietityttää, miten tulevaisuudessa asian kanssa toimitaan.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentistasi!

Kyllä lapset ainakin meillä ovat useimmiten fiksumpia kuin isänsä... Digin käyttö on meikäläisen vajaan seitsemän vuoden kasvatusuran hankalin aihe. Siinä on niin paljon positiivista ja sen käyttö on kiinteä osa nykypäivää, mutta samaan aikaan negatiiviset asiat näkyvät myös erittäin selkeästi. Ei auta kuin toivoa, että vanhemman parhaansa tekeminen riittää tässä(kin) asiassa.

Tänään se tapahtui: “I’m on family care leave. Back in the office December 2019. Have a nice time! Cheers, Tuomas”

Sähköpostin automaattista poissaoloviestiä iltapäivällä näpytellessäni fiilis oli outo. Suorastaan epätodellinen.

Nopeamman viisarin pyörähdyksen päässä odotti unelma – puolitoista vuotta kotona lasten kanssa. Samaan aikaan riemua kuitenkin laveerasi jonkinlainen harmitus: mielenkiintoiset hommat jäivät kesken. Mielessä kävi, että noin pitkän vapaan aikana useampikin työkaveri saattaa vaihtaa hommia. Ja sitten vielä epävarmuuden väristys siitä, että onko vuosikymmenen lopulla enää työpaikkaa johon palata.

Tällaisin tuntein on mennyt jo pari viikkoa. En ole oikein tiennyt kuinka fiiliksiä kuvaisi, mutta eilen eskarin kevätjuhlassa sen ymmärsin. Tunnelma on ollut viime aikoina kuin lapsuuden ja nuoruuden keväinä, kouluvuoden viimeisinä päivinä.

Muistatko kevätjuhlan ja lukuvuoden viimeisen päivän tunnelman? Siinä sekoittuu viimeinkin koittavan kesän vapaus, johon varjon heittää tieto siitä, ettei kesän aikana näe paljon kavereita. Ja mietteet siitä, muuttaako joku kaveri kesäloman aikana pois. Syksyyn tuntuu olevan aikaa puoli ihmiselämää.

Työpaikan alaovella kasvoja huuhtoi kesäaurinko. Kotimatkan hymyilin ja mietin kesä- ja heinäkuuta. Kotona keskimmäinen huusi minut nähdessään: loma-loma-loma-loma!

Tuntui hyvältä. Tästä se alkaa. Ensin loma ja sitten koti-isyys!

ps. Tämän päivän tunnepitoisuuutta ei ainakaan vähentänyt aamu, kun vein pojan viimeistä kertaa eskariin. Haikeus ja vapaus olivat siinäkin vahvasti läsnä.

Kommentit (8)

Vierailija

Nautihan ajasta. Se menee äkkiä. Itsellä taas heinäkuussa paluu töihin reilun kolmen vuoden hoitovapaan jälkeen. Mulla tunteina pelko siitä, että ossaako sitä enää mitään töissä tehdäkään 😄 Toisaalta tuntuu hyvältä palata toisten aikuisten pariin.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olipa mukava, että kommentoit!

Tarkoitus olisi nauttia, vaikka tiedossa onkin, että kaikki päivät eivät ole hunajaa. Eivät tosin elämässä yleensäkään.

Onhan kolme vuotta pitkä aika, mutta uskonpa, että aika nopeasti pääset takaisin kärryille. Aikuismaailman haasteet ja keskustelut sekä lämmin kahvi ovat mukavia juttuja :) Mutta nauttikaahan kesästä ennen kuin työelämä kutsuu!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentistasi! Kyllähän se juuri noim menee - yllättävän pian joutuu etsimään henkilökortin ja avaimet kätköstä. Siis hukasta. Rentoa kesää perheellenne!

Eeva

Onnittelut rohkeasta valinnasta. Ei varmasti tarvitse katua. Työt eivät maailmasta lopu, ne aina järjestyvät. Ja turha sanoakaan: lapsuus on aina liian nopeasti ohi. Toivotan sinulle mielenkiintoisia ja touhukkaita päiviä lasten kanssa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja tsempistä! Noinhan se on, pikkulapsiaika menee törkeän nopeasti, eikä työmaa oikeasti kaadu tai nouse menestykseen yhden työntekijän takia. Minulla on ollut se onni, että esimies on ymmärtänyt ratkaisut todella hyvin.

Touhukkaita, siis elämänmakuisia, päiviä on varmasti luvassa!

Hyvää kesää sinulle ja perheellesi!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentistasi! Kyllä minä pelkään, että liian nopeasti se tuokin pätkä lopulta menee. Ja kyllä, nautin!

Tämä on nolo juttu. Se on kuitenkin pyörinyt eskarivuoden aikana niin monesti mielessä, että kerrottakoon nyt blogissakin.

Lahdessa mittelöitiin vuonna 2001 voimia MM-hiihdoissa. Päätimme kahden kaverini kanssa lähteä haistelemaan kisatunnelmaa. Matkan taitoimme omalla kaverin isän autolla, vaikka Lahteen oli silloiselta kotipaikkakunnalta 400 kilometriä.

Laskeuduimme Suomen Chicagoon hieman turhan myöhään. Meillä oli hirmuinen nuorten miesten kiire kisapaikalle. Niinpä kurvasimme ensimmäiselle etäparkkipaikalle, jonka löysimme. Parkkeerasimme auton ja hyppäsimme pysäköintipaikan ja stadionin väliä suhanneen bussin jousille.

Päivä oli mahtava, vaikka suomalaisuutiset eivät hyviä olleetkaan. Imimme kisatunnelmaa itseemme koko rahalla ja otimme kotiinlähdön puheeksi vasta, kun palkintojenjakoja varten sytytetyt soihdut alkoivat sammahdella Lahden keskustassa.

Siinä vaiheessa joku meistä kolmesta pohti legendaarisesti: “Tuliko kukaan ajatelleeksi mille parkkipaikalle jätimme auton?”

Kolme epäuskoista parikymppistä tuijoitti toisiaan Lahden keskustassa. Kaikilla oli ollut niin kiire bussiin, että parkkipaikasta ei ollut kellään mitään käryä.

Innostusta, kavereita, väkivaltaa ja luottamusta koulujärjestelmää kohtaan

Lahden muisto on pulpahdellut mieleeni esikoisen eskarivuoden aikana siksi, että samaa innostumista on ollut havaittavissa lähes joka päivä pojan käytöksessä. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – hän on ollut lähdössä talvella eskariin ilman päällysvaatteita. Kun huomautin kuistilla menossa olleelle juniorille, että laitas takkia ja lakkia päälle, hän itsekin totesi: “Olin niin kovasti jo menossa, etten muistanut!”

Esikouluvuodesta onkin jäänyt myönteisistä asioista mieleen se, että lapsi on nauttinut eskarista. Se on iso juttu. Ensimmäiset kaksitoista päivää olivat pojat mielestä maailman parhaita päiviä. Viihtymistäkin merkityksellisempää on kuitenkin, että poika on oppinut kaveritaitoja ja saanut kavereita. Jopa niin paljon, että yksi eskarilaisen käytetyimmistä lauseista on nykyään “mä haluan kaverin”.

Etukäteen pelkäsin, että kotihoidosta opintielle astunut juniori olisi alistunut kaikenmaailman kulkutaudeille ja kausivitsauksille. Kuin ihmeen kaupalla hänen ei tarvinnut olla päivääkään saikulla (yhtä ylensyönnin aiheuttamaa pahaaoloa ei lasketa). Tästä olen kiitollinen.

Kiitollinen olen myös esikoululle. Henkilökunnan vaihtuvuus ei ole ollut läheskään sitä jääkiekosta tuttua tahtia, mitä etukäteen pelkäsin.

Ammattilaiset ovat myös suhtautuneet erittäin asiallisesti niihin muutamaan selvitystä vaatineeseen asiaan, joihin olemme vanhempina lapsen kertoman perusteella kysyneet lisänäkemystä. Opettajien ja ohjaajien osaaminen on osaltaan rakentanut luottamuksen kivijalkaa koko koulujärjestelmää kohtaan.

Listasin ennen eskarin alkua kokemiani tunteita. Niistä yksi oli viisivuotiaasta tuntemani suuri ylpeys. Rehellisesti täytyy sanoa, että lukema ylpeysmittarissa ei ole vuoden aikana ainakaan pienentynyt. Miten näppärä ja osaava kuusivuotias voikaan olla!

Yhtä ei käy kuitenkaan kiistäminen - kesäloma tulee tarpeeseen! Kirjoitin jo aikaisemmin, että esikoulu on ollut raskasta sekä juniorille että koko perheelle. Muutkin tuon kirjoituksen opit pitävät edelleen kutinsa.

Eskarin kevätjuhla oli tänään. Pieni roska meinasi mennä silmäkulmaan, kun poju sai elämänsä ensimmäisen koulutodistuksen, ruusun, kortin ja tikkarin.

Huomenna vielä kolme tuntia ja harasoo koulu syksyyn saakka. Nyt on siis ihan hyvä aika kysyä, että mikä menneessä vuodessa kaihertaa eniten?

Täytyy myöntää, että en ole päässyt vieläkään sinuiksi leikkeihin pesiytyneen väkivallan kanssa. Mitä eskarilla on havaintoja tehnyt, niin ilmiö on sen verran yleinen, etten ole enää yhtä järkyttynyt kuin syksyllä. Mutta ärsyttää, puistattaa ja vaivaannuttaa silti.

Kaiken kaikkiaan mukavaa muisteltavaa

Palataanpa vielä Lahteen - miten auto lopulta löytyi?

Tuijottelimme aikamme toisiamme ja hyppäsimme taksiin. Taksikuski vilkaisi hieman ihmeissään, kun pyysimme: "Aja kisojen kaukoparkkeja järjestyksessä läpi!”

Sieltä yhden parkkipaikan syrjäisestä nurkasta se tuttu sininen Peugeot aika pian yksinäisenä löytyikin.

Lahden tapausta on suorastaan mukava muistella melkein 20 vuotta jälkikäteen. Eskaria sen sijaan on pääsääntöisesti mukava muistella jo nyt. Parin vuoden päästä pystynee jo nauramaan sillekin, että repun mukaanottamisesta piti huomauttaa joinakin aamuina ainakin kymmenen kertaa. 

Pst. Isäkuukausien Facebook, saa tykätä!

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017