Kirjoitukset avainsanalla isäblogi

Syötävän hyvä kaupungintalo

Oulussa järjestettiin viikonloppuna Lumo-valofestivaali. Yksi tapahtuman taideteoksista oli kaupungintalon valaisu muuttuvilla valokuvioilla.

Valaisu muuttui teemasta toiseen pala kerrallaan. Jossain vaiheessa talo alkoi näyttää piparkakkutalolta. Kaksi vanhinta lastamme sekä kummitenavamme saivat päähänsä syödä piparitalon. Voi sitä riemua, kun he ryntäilivät seinän vieressä “syömään” aina siihen kohtaan, johon syttyi uusi piparkakkutalon palanen.

Lopuksi kaikki valot sammuivat. Tässä vaiheessa tenavat palasivat luokseni ja totesivat: “Saimme syötyä sen kokonaan!”

Varsinainen huipennus putosi kuitenkin keskimmäisen suusta kotona: “Minä nuolaisin taloa oikeasti! Oli hyvää!”

Sekaantuvat Jonnet

Laitoin aamulla eskarilaiselle uudet varsikengät. Vaimo kehotti nimikoimaan popot. Tuhersin tussilla sukunimemme molempiin varsiin.

Vaimo haki pojan eskarista kotiin ja “tarkisti” miten olin nimikoinnin toteuttanut. Harmi, etten nähnyt vaimon ilmettä, kun hän luki kengistä “Jonne”.

Kengät olivat luonnollisesti vaihtuneet eskarissa, mutta veikkaanpa rouvan hetken miettineen, että onkohan tämä nyt niin hyvää huumoria.

Lego öisessä sängyssä

"Iskä", kuului pojan huoneesta keskellä yötä. Konkoilin tutkimaan tilannetta. Poju istui patjallaan ja totesi: "Sängystäni löytyi Lego!" Tämän kerrottuaan nuorimies laittoi pään tyynyyn ja jatkoi uniaan. Kiitos vain, en olisi selvinnyt aamuun ilman tätä tietoa. Toisaalta melko vilpitöntä jakaa asia heti, eikä vasta aamulla.

Syömisellä tauteja vastaan

Juttelimme esikoisen kanssa rokotuksista. Melko yllätyksettömästi nuori herra ilmoitti kehittävänsä seuraavana päivänä uuden rokotteen. Eikä mitään yhden taudin täsmäruutausta, vaan “rokotteen, joka estää kaikki sairaudet.”

Seuraavana aamuna poju katseli keittiön kaappeja ja listasi minulle tarvitsemiaan aineita. Ilmassa haisi rokotteen sijaan riita (tällaisesta on kokemusta). Erimielisyys siitä, että pitäisikin lähteä eskariin maailman pelastavan rokotteen sekoittamisen sijaan. Sain selitettyä, että rokotteen tekeminen on liian vaikeaa, mutta terveellisesti syömällä voi myös ehkäistä sairauksia. Innovoisiko suuri keksijä terveellisen ruuan?

Kotiin tullessa repussa oli ollut lappu. Epäilemättä itse kirjoitettu ja mietitty. Valmistusohje oli selkeä: “Kaikki sekoitetaan ja laitetaan siivilään. Läpi mennyt liemi juodaan. Se estää kaikki sairaudet!”

Tässä vielä pari fiilistelyä Lumosta. Kannatti käydä!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

En ole muistanutkaan, kuinka vahvoja tunteita nolous ja häpeä ovat.

Tämän postauksen piti hehkuttaa esikoisen eskarissaan käsityöstämää hienoa peflettiä. Kävi vain niin, että isä ehti hukata laudeliinan oikeastaan jo ennen ensimmäistä käyttökertaa.

Olen pitkin syksyä kertonut Isäkuukausien Facebookissa, kuinka minulta on unohtunut monenlaista liittyen esikoisen eskariin. Poitsi on esimerkiksi joutunut kävelemään kotiin hajamielisyyteni takia, kun olen kurvannut aamulla eskarin pihasta lapsen pyörä takakontissa.

No, eilen esikoulussa alkoi uimakoulu. Se on hieno homma! Eskarista toivottiin, että vanhemmat kävisivät lapsen kanssa hallilla etukäteen. Ikään kuin tutustelemassa. Ei jäänyt mitenkään viime tinkaan. Kävimme polskimassa toissailtana.

Uimakouluun liittyen tulevaisuuden toivot ovat värkänneet eskarissa vohvelikankaasta itselleen laudeliinat. Poju sai omansa käyttöön erikoisluvalla jo uimakoulun aattona, kun kertoi, että on menossa illalla isän kanssa uimaan.

Peflettiä ihasteltiin kotona ennen uintireissua. Näppärästi oli esikoinen nimensä kirjaillut.

Uimahallilla keskityimme tällä kertaa lotraamista enemmän käyttäytymisen pohdintaan ja omien tavaroiden muistamiseen. Kertasimme puolenkymmentä kertaa, mitä uimakassiin pitää pudottaa hallilta lähtiessa: "Neljä tavaraa - lasit, pyyhe, pefletti ja uikkarit!"

Selvä homma!

Hyvin menneen reissun jälkeen ripustelin kotona kamamme kuivumaan. Olin jo hammaspesulla, kun vaimo kysyi kuivaustelinettä vilkuillen: "Missä pojan pefletti on? Se pitää saada aamuksi kuivaksi!"

Ei voi olla totta! Unohdimme, UNOHDIN, unohdimme, UNOHDIN sekä poitsin itsetekemän että oman peflettini uimahallille.

Aamulla ajoimme hallin kautta eskariin, mutta peflettejä ei löytynyt. Esikoulun parkkipaikalla sanoin pojalle, että minua harmittaa hirveästi. Poju mutisi hiljaisesti: "Niin minuakin."

Voin kertoa, että ihan vasta ei ole nolottanut samassa määrin kuin tätä asiaa eskarin aikuisille selittäessäni. Että pojalla ei nyt ole sitä peflettiä, jonka teitte tätä uimakoulua varten.

Että näin!

Vahingonilo on vanhan kaskun mukaan aidoin ilo. Jos allekirjoitat, niin suosittelenkin lämpimästi lukaisemaan myös postauksen siitä, kuinka yksi jos-sana muuttaa isän huippufiiliksen vähemmän hohdokkaaksi.

ps. Haluatko pysyä kärryillä Isäkuukausien nolouksista ja muista tunteista? Mikäli, niin seuraa blogia Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa tai blogit.fi:ssä.

Kommentit (3)

Eeva

Outs, otan osaa ... :) Surullisen nolo tapaushan tuo sinun juttusi on.  Mutta. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja tämänkin voi kääntää hyvin päin. Ensinnäkin siitä jää jännittävä muisto ja toiseksi sattumus saattaa jopa yhdistää isää ja poikaa, kun tunteistanne yhdessä puhutte. Kolmanneksi, isä voi opetella pefletin tekoa ...

Eeva

Mahtava vaimo todella, jos noin on auttavainen ja ymmärtäväinen.  Kiva kuulla, että olette poikasi kanssa saaneet tukea ja apua tällaisessa ihan oikeasti aika ikävässä kokemuksessa :) .  Nyt kohti uusia seikkailuja ...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eskarilainen haaveilee ajoittain koirasta. Niin myös hetki sitten, kun nukutin häntä tapojeni mukaan viereeni.

“Iskä! Eskarissa puhuivat, että joillakin on sellaisia lainakoiria. Että koira tulee kotiin päiväksi tai viikoksi. Eikö sellainen olisi meillekin hyvä?”

“Mukava idea. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että olen allerginen koirille”, vastasin.

“Mutta sinähän voisit mennä johonkin muualle siksi aikaa, kun koira olisi meillä”, poika jatkoi.

En edelleenkään aina muista, että tuon ikäinen hallitsee ironian kuin Bull Mentula balettitanssin. Mutisin siis harkitsemattomasti vastaukseksi, että “vaihtaisitko tosiaan iskän viikoksi koiraan?”

Hiljaisuus.

Toivottelimme hyvät yöt ja aloin nuotinvierittämään Lentäjän poikaa, kuten jokainen ilta menneen puolen vuoden aikana.

“...Vielä lentäisin korkeammelle kuin muut – vielä isäänikin paremmin.”

Hiljaisuus.

Yhtäkkiä poika kääntyi, otti kaulasta kiinni ja totesi: “Iskä, en minä vaihtaisi sinua koiraan. En viikoksi. En edes päiväksi!”

Itsehän tätä kerjäsin, mutta silti. Luulen, että tämän isänpäivän merkityksellisin lause tuli käytettyä jo perjantai-iltana.

Niin tai näin, Isäkuukaudet toivottaa jo tässä vaiheessa kaikille lämminhenkistä isänpäivää!

ps. Kuvituskuva. Ei liity tapaukseen, vaikka lapsille tärkeästä eläimestä onkin kysymys.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vanhemmuudessa tunteet syöksyvät Himalajalta Mariaanien hautaan seitsemässä sekunnissa. Esimerkiksi näin:

Vein keskimmäisen kerhoonsa. Menomatkalla juttelimme. Tunnelma oli hyvä. Viheltelin mielessäni myös siksi, että nyt syksyllä kerhoilu on sujunut hyvin. Toisin oli vielä keväällä, jolloin lasta ujostutti ja jännitti liikaa.

Kerhon pihalla tein virheen. Jäin suustani kiinni kerho-ohjaajien kanssa.

Viisitoista sekuntia riitti – lapsi vilkaisi taakseen. Silmäystä seuranneesta U-käännöksestä Jari-Matti Latvalakin olisi kateellinen: “Vy-hyy, haluan olla isin kanssa! En halua jäädä tänne!”

Neuvottelua ja lohduttamista. Tuloksena lisää itkua. “Haluan leikkiä isin kanssa!”

Päädyimme käveleskelemään kerhopaikan pihalla. Juteltiin lisää. Tyttö rauhoittui. Sovimme, että hän jää kerhoon sillä ehdolla, että tulen myös hakemaan hänet kyseisellä kerralla äidin sijaan.

Olimme puhuneet aikaisemmin päivällä sivulauseessa, että sekä tytön että minun teki mieli Pepsi-Maxia. Meillä ei sitä kuitenkaan ollut. Tilanteen rauhoituttua mainitsin tytölle hakevani “PeeÄmmää”. Voitaisiin sitten kerhon jälkeen juoda yhdessä mustaa.

Lompsin kauppaan tyytyväisenä – sainpa rohkaistua tytön juttelemalla jäämään kerhoon. Enpä sortunut kiristykseen, lahjontaan, uhkailuun tai katteettomiin lupauksiin. Erityisesti mietin, että Pepsinkin mainitsin vasta tilanteen rauettua.

Pari tuntia myöhemmin hain lapsen kotiin. Kerhossa oli jälleen ollut mukavaa.

Hieman ennen kotiovea tyttö kysyi: “Haithan Pepsi-Maxia? Kerroin tädeillekin, että lupasit ostaa sitä, jos minä jään kerhoon!”

“Siis kerroit, että lupasin hakea Pepsi-Maxia, JOS jäät kerhoon?”

“Nii-in!"

ps. Jälkikäteen ajateltuna tässä oli samaa kuin tapauksessa, jossa totesin, että väärin kasvattaminen on helppoa.

Seuraamalla Isäkuukausien Facebookia, Twitteriä ja Instagramia pysyt kärryillä uusista postauksista ja vähän myös vanhemmuuden puheenaiheista.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi. Tämä isäblogi kuulostelee viisihenkisen perheen riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram