Kirjoitukset avainsanalla Äiti

Lapset tekivät ensimmäiset äitienpäivälahjat jo viikkoja sitten ja eilistä toukokuun toista sunnuntaita edeltävä viikko sisälsi paljon normaalia enemmän supatusta.

Tenavamme ovat vielä sen verran pieniä, että heidän sipinäsalaisuutensa ovat kovin hellyttäviä. Nelivuotias kyseli äidiltään, että miten äiti kirjoitetaan ja tuli sen jälkeen supattamaan korvaani, että äidille ei missään nimessä saa kertoa, että hän kirjoittaa äitienpäiväkorttia!

Ei siis ihme, että eilen aamulla kihistiin jännityksestä. H-hetki oli vihdoin käsillä.

Kun värkkäsin aamupalaa, lapset tarkistivat sataan kertaan, että kaikki kortit olivat tallessa. Laskujeni mukaan niitä oli viisi. Yhteen korttiin esikoinen oli kuvannut itsensä ja äitinsä tanssimaan. Keskimmäinen naljaili puurolla, että ei äidillä ole tuollainen pystytukka. Esikoisen mukaan on, jos äiti tanssii tarpeeksi lujaa!

Myös lahjoja oli tänä vuonna aika paljon. Hama-helmet olivat parhaiten edustettuina, niistä oli värkätty pari lahjaa. Eskarissa olivat askarrelleet geolaudan: ensin oli katkaistu laudasta pätkä, sitten hiottu, maalattu OIKEILLA maaleilla ja lopuksi hakattu nauloja joihin voi kiinnittää kuminauhan erilaisten geometristen muotojen havainnollistamiseksi.

Keskimmäinen paketoi omat lahjansa nätisti yöharsoonsa edellisenä iltana ja ilmoitti juhlavasti, että voi nukkua yhden yön ilman harsoa, koska harsolla on niin tärkeä väliaikainen tehtävä.

Kuopus ojensi aamulla itsetehdyn kauniin karmean lahjamme, joka näkyy kuvassa jugurttikakun takana.

Aamulla kaksi vanhempaa lasta hoksasivat myös, että Paljon onnea vaan pitää säestää. Esikoinen haki ukulelen, päräytti sitä pari kertaa ja totesi, että "harjoittelin Paljon onnea vaan valmiiksi". Keskimmäinen laittoi puolestaan melodicasta demobiisin soimaan, kun olimme saaneet laulettua onnittelulaulun sängyn laidalla.

Päivän täydensivät varsin vauhdikkaat videopuhelut mummuille.

Useampaan otteeseen päivän aikana mietin, että ovathan nämä kultaisia hetkiä, kun kaikki tenavat ovat vielä pieniä, aitoja ja avoimia! Kovin veikkaan äitienpäivärutiinien olevan erinäköisiä viiden vuoden kuluttua.

Keskimmäisen kerhossa väsätyssä omassa kortissaan kukkivat kukat.
Keskimmäisen kerhossa väsätyssä omassa kortissaan kukkivat kukat.

Kommentit (0)

Otsikko valehtelee. Meillä mitään lapsivapaata ollut. Vain kaksi kolmasosaa ydinreaktoreista oli säteilemässä mummulassa. Pelkän taaperon kanssa päivät kuitenkin tuntuivat lapsivapaalta.

Joimme aamukahvit rauhassa. Paketoimme joulupukin selkää ajattelematta kassillisen lahjoja. Kävin lenkillä ilman tunnontuskia siitä, että vaimolla on vastuu kolmesta superpallosta. Rouva puolestaan vei hiuksensa ammattilaisen saksien väliin. Taisi vähän shoppaillakin.

Kävimme myös lounaalla pitkän kaavan mukaan. Ja kyllä, puhuimme lapsista. Samalla reissulla hankimme viimeiset joululahjat. Koska isommat lapset eivät olleet mukana, minun ei tarvinnut näytellä viihtyväni kaupan kyynärpäitä ja otsasuonia vilisevässä joulutunnelmassa. Anteeksi vaimo!

Parasta ”lapsivapaassa” paripäiväisessä oli kuitenkin kuopus. Kerrankin ehti touhuta hänen kanssaan keskeytyksittä. Vanhempien jakamaton huomio näytti olevan pikkunaisen mieleen, sillä hänen olemuksensa oli alati jotain sen kuuluisan lounaissuomalaisen auringon ja Mona Lisan ilmeen väliltä. Niin oli aikuistenkin olemus. Jälleen hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää kahdenkeskinen aika on, vaikka kyseessä ei olisikaan parisuhde.

Sitten hain isommat lapset kotiin mummun lihapadoilta. Aika pian tilanne eteni siihen, että koko perhe pötkötteli olohuoneen matolla. Ikkunasta sisään kurkanneella tontulla olisi eittämättä tullut mieleen ala-asteen läskiläjä-leikki. Kaikki sikin sokin pienellä alalla, vähintäänkin puolittain päällekkäin.

Siinä napa napaa vasten vaihdettiin kuulumisia. Kutiteltiin. Todettiin, että onpa ollut ikävä. Sanottiin ääneen, että mukava, kun oli lomaa, mutta vielä mukavampaa, että ollaan kaikki taas kotona. Sillä hetkellä elämä mahtui viiteen neliömetriin.

Hetken kuluttua mainitsin, että joulukalenterit ovat poissaolopäiviltä aukaisematta. Juniorit lähtivät matolta kuin lukitsematon Jopo marketin pihasta.

Jäin miettimään lähestyvää joulua. Viime viikkoina julkisuudessa on puhuttu, että paras lahja lapselle on aikuisen aika. Kääriytyypä paperista nukke, konsoli tai luistimet - tärkeintä on käyttää niitä yhdessä lapsen kanssa. Täyttä asiaa - joulunkin ydin mahtuu läheisyysläjään viidelle neliömetrille.

Näiden ajatusten myötä onnistunutta ja sopivaa joulua sinulle Isäkuukausien lukija!

ps. Saamme joulun aikana vieraiksi molemmat isovanhemmat ja sisareni perheen. Pitääköhän tässä lähteä vielä ostamaan kuitenkin isompi matto…

Viime vuoden joulupostauksessa esittelin maailman rumimman piparkakkulinnan. Tai siis neljän ulkohuussin muodostaman kokonaisuuden. Nyt hymyilyttää - tänä vuonna tyydymme pipareihin!


Kommentit (0)

Poiminta

Lapsi muuttaa kaiken -mantra tuli tutuksi, kun odotimme esikoistamme. Olikin melkoinen yllätys, kun vauvan kotiuttamisen jälkeen elämä tuntui useimmilla osa-alueillaan soljuvan entisissä uomissaan.

Kuusi vuotta myöhemmin olen valmis allekirjoittamaan väitteen. Lapsi todellakin muuttaa kaiken. Aiheellinen jatkokysymys on kuitenkin, että monesko lapsi? Tässä katsaus asioihin, jotka kolmas lapsi on muuttanut.

Vanhempia on vähemmän kuin lapsia

Kuvittele, että seisot olohuoneessa ja nyrkissäsi on superpallo. Aukaiset sormesi. Superpallo putoaa lattialle ja alkaa pomppia sinne tänne. Pystyt seuraamaan katseellasi minne pallo pomppii. Ehdit jopa väliin kun huomaat pallon pomppivan Sylvi-tädiltä saadun Ming-dynastian aikaisen posliininorsun suuntaan.

Jatketaan ajatusleikkiä. Otat nyrkkiisi kaksi superpalloa. Avaat sormet. Pallot putoavat ja aloittavat sinkoilunsa sinne tänne. Pystytkö seuraamaan katseellasi molempia? Voit toki seurata, ettei kumpikaan osu Sylvi-tädin posliiniin. Huoneen toisella puolella olevan Anni-tädin posliinin ja pallon kohtaamisesta sinulla ei kuitenkaan ole käsitystä ennen kuin räsähdyksen ääni saavuttaa tärykalvosi.

Tehdään vielä yksi ajatuskoe. Siinäkin nyrkissäsi on superpallot, mutta pudotat ne kädestäsi kaupungin keskustassa, ruuhkaisessa ostoskeskuksessa tai vaikkapa huvipuistossa.

Tämä on tilanne kolmen lapsen kanssa. Vaikka molemmat vanhemmat olisivat läsnä, toinen seuraa alati kahta superpalloa. Silmiä ei kuitenkaan ole kuin toisella puolella päätä.

Jakautuminen kahteen tiimiin

Täyttä perheilyä -blogissa pohdittiin osuvasti sitä, kuinka kolmas lapsi muuttaa perhedynamiikkaa: perhe jakautuu kolmannen syntyessä kahteen yksikköön. Isä ja isommat lapset sekä äiti ja vauva. Vaikka bebe on vuoden, yksiköt on vieläkin helppo havaita esimerkiksi iltatoimien yhteydessä.

Auto

Kaksi lasta ja kaksi aikuista on melko helppo siirtää paikasta toiseen millä tahansa peltilehmällä, jossa on tavaratilaa enemmän kuin pyöräkärryssä. Kolme alle kouluikäistä on eri juttu. Yhtään kärjistämättä voi sanoa, että vaihdoimme kaaran kolmannen lapsen vuoksi.

Oma aika - mitä se on?

Jos lähtee viettämään omaa aikaa, puolisolle tyrkätään kolme superpalloa. Ei kovin kohtuullista. Kun pomppiminen illan tullen rauhoittuu, voi ihmetellä, kuinka paljon roskaa, pyykkiä, tiskiä ja muuta pikkutaskia viisihenkinen perhe tuottakaan.

Hoitoapujen väheneminen

Lapsillamme on 2 + 2 isovanhempaa. Superpallovertaus käy myös heihin. Mummo ja pappa vetävät hyvin, kun kummankin tarvitsee pitää silmällä vain yhtä superpalloa. Mutta yhdelle isovanhemmalle kaksi kimpoilevaa on haaste.

Kuulosuojainten tarve

Ei meillä nelihenkisenäkään perheenä varsinaisesti hiljaisuuden retriittiä vietetty. Kolmas lapsi on nostanut äänenpaineen huolestuttavalle tasolle. Kun kaksi vanhempaa leikkii, syntyy ääntä. Totta kai. Kun nuorin haluaa huomion, hän älisee niin, että ääni nousee leikkien ääntä ylemmäksi. Totta kai. Mutta se johtaa taas isompien volumen kasvamiseen. Sitten taapero tarvitsee taas vähän enemmän ääntä saadakseen huomiotarpeensa läpi...

Lähdöt

Lähteminen (talvella) mihin tahansa on sujuvuudeltaan jotain kesäkelillä tapahtuvan murtsikkahiihdon ja suomalaisen julkisen liikenteen väliltä. Parhaiten sitä kuvaa Miljoonasateen 506 ikkunaa -biisi hieman versioituna: “506 vaatetta näillä lapsilla on kaikkiaan. Niitä puetuksi kai milloinkaan en saa. 506 vaatetta. Kun kamppeen viimeisen päälle saan, niin alusta täytyy mun taas aloittaa.”

Väittäisin, että kolmas lapsi muuttaa elämää jopa enemmän kun toinen lapsi ensimmäisen jälkeen. Se näkyy myös vauvavuosissa - ensimmäisellä ja kolmannella on vähän yhteistä..

En kuvitellut kolmea -blogissa on julkaistu tarkkanäköinen analyysi samasta aiheesta. Sen mukaan kolme menee siinä missä kaksikin, vain jos kysymyksessä on pulla.

Isäkuukausien Facebookiin ja Instagramiin mahtuu vielä seuraajia. Tervetuloa mukaan! 

Kommentit (2)

Vierailija

Kokeile tuota pukemista niin että asettelet ulkovaatteet eteisen lattialle tyyliin sukat, mahdolliset välipusero ja -housut, kauluri, haalarit, joissa kengät sisällä ja se kumilenkki kengänpohjan ali hattu ja rukkaset. Lapsi sitten alkaa itse pukea tuossa järjestyksessä. Sisävaatteet voi tietysti laittaa samalla lailla lastenhuoneen lattialle. Kun sujuu nopeasti ja hyvin niin saa tietenkin kehut, päänsilityksen ja suukon, aluksi ehkä jonkin naminkin hyvästä suorituksesta tai ainakin sen yrityksestä. Nami viimeistään siinä vaiheessa kun koko ketju meni nurisematta läpi.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Mukavaa, että kommentoit! Itse asiassa tuollainen "jana" on aina silloin tällöin käytössä. Se kieltämättä helpottaa lähtöä. Nyt kun luin kommenttisi, niin tajusin tekeväni siinä kuitenkin järjestelmällisesti virheen. Kasaan 6-vuotiaan ja 3-vuotiaan jonot nimittäin vierekkäin eteiskäytävään. Siitä tulee usein kitkaa, kun toinen on liian lähellä, liian kaukana, liian nopea tai jotain muuta liian. You know.

Pitäisi tietenkin laittaa jonot lasten omiin huoneisiin kenkiä lukuun ottamatta!

Hyppäsin oravanpyörään kuusi vuotta sitten. Silloin meille putkahti (naiset, älkää ottako verbivalintaa liian kirjaimellisesti) ensimmäinen lapsi. Olen oppinut paljon sellaista, josta kukaan ei puhunut etukäteen mitään.


1. Kuinka paljon lasten varjolla rahastetaan. "Kai haluat lapsellesi parasta?" Joo, kyllä, laitetaan niihin tonnin Emmaljungiin vielä aluvanteet ja lisäpitkät.
2. Vaikka rahastus unohdettaisiin, niin kyllä muksuihin uppoaa dollareita, euroja, puntia ja juaneita. Vaatteet ja kengät maksavat sen mitä aikuisten versiotkin, mutta ne jäävät lapsilla pieniksi jopa nopeammin kuin pikkujouluhynttyyt aikuisilla joulunpyhinä.
3. Kuinka hyvin ihminen mukautuu toimimaan väsyneenä. En ole tottunut väsymykseen. Se on edelleen ankea olotila. Unenpuute on elämänlaatua ankarasti laskeva puutostila. Mutta vielä kuusi vuotta sitten kova väsymys lamautti minut. Nykyään pystyn toimimaan väsyneenäkin.
4. Kuinka ulosteesta tulee luonteva asia. Pienten lasten kanssa skeidaan liittyvää huoltoa joutuu tekemään niin paljon, että siihen itseensä ei kiinnitä enää huomiota. Niin kauan kuin se on omien jälkeläisten pusertamaa.
5. Kuinka lapsiin kiintyy hiljalleen. Ei siellä synnärillä tule mitään hokkus pokkus vili jokkusta, että tässä on sun rakas lapsesi, ole hyvä. Aluksi mies ei pysty tekemään vauvan kanssa juuri mitään. Paitsi sietämään kakkaa. Ja silti pojot vie nainen, joka tarjoaa miellyttävästä pakkauksesta maitoa. Kiintymys kasvaa lapsen varttuessa.
6. Kuinka ajan kulumisen huomaa parhaiten lasten kasvamisesta. Isäni oli (tässäkin) oikeassa jo vuosikymmeniä sitten, mutta minua lause huvitti vielä puolentusinaa vuotta sitten.
7. Kuinka kokonaisvaltaista hommaa vanhemmuus on. Monta kertaa päivässä joutuu kolmen lapsen kanssa toteamaan, että “kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja - please hold!”
8. Kuinka idioottimaisesti lasten vaatteiden koot merkataan. 56 cm, 62 cm, 68 cm, 74 cm... Eli (56 + 6X) cm. Kuuden senttimetrin välein. Haloo! Kenen lapsi kasvaa kuuden senttimetrin kasvupyrähdyksin? No, ei kai viiden sentin pyrähdyksinäkään, mutta jotenkin 55, 60, 65, 70, 75 olisi helpompi. Nykysysteemin on varmasti kehittänyt joku britti.
9. Miten valtavasti lapset syövät ja juovat. Tenaviemme yhteenlaskettu ikä ei ole vielä kymmentäkään, niin hirvittää. Jahka summa on suunnilleen 50, pitänee hommata ruokaostoksia varten kuomukärry.
10. Lapset aiheuttavat tunteiden vuoristoradan. Tai paremminkin sinikäyrän. Huipulta mennään varmasti pohjalle, mutta yhtä taatusti noustaan uudelleen ylös. Viha ja rakkaus. Epätoivo ja toivo. Siinä lapsiperheen jin ja jang. Esimerkkinä voi mainita, kun nukutin lapsiamme hankalana iltana toista tuntia. Kammarissa syntyi jälleen melua. Vihaisena kysyin jo ovelta, että mitä nyt taas. Esikoinen kirkkain silmin: "Tällaisia me olemme!" Eipä siinä voinut kuin nauraa ja leppyä.
11. Kuinka ällöttävistä yksityiskohdista synnyttäneet naiset juttelevat avoimesti. Jos sinulla on lapsia, niin tiedät kyllä. Jos sinulla ei ole lapsia, et varmasti halua tietää.
12. Lasten oppimiskyky ja muisti ovat aikuisen käsityskyvyn ulkopuolella. Selitäpä viisivuotiaalle puolihuolimattomasti momentinrajoittimen toiminta kaapin saranoita kiinniruuvatessasi. Kuukausien päästä lapsi kysyy papalta ruuvaustilanteessa: “Pitäisikö käyttää momentinrajoitinta?”
13. Kuinka paljon aikaa menee ruokarumbaan ja pyykkisambaan. Aamu- ja iltapuuron laittaminen on pala kakkua, mutta syöttämiseen meneekin helposti puoli tuntia per päivän pääty. Lounas ja päivällinen ovat lämpimiä ruokia. Tiedät kyllä, kuinka paljon lämpimän ruuan valmistamiseen kuluu aikaa. Ja sitten vielä hedelmä-kasvis-marja -tyyppisen välipalan loihtiminen iltapäiväksi. Pyykinpesu tiivistyy kolmeen sanaan: joka ikinen päivä.
14. Kuinka käsittämättömän kipeää Duplo-lego käy, kun sen päälle astuu. Tai kun sellaisen päälle kääntää unissaan kylkeään. Omassa sängyssään.
15. Kuinka lujille parisuhde hetkittäin joutuukaan. Välillä tuntuu, että pelaamme eri joukkueissa. Vaikka eihän se niin ole. Ruotsissa on käsittääkseni laki, joka estää avioeron hakemisen, jos parilla on alle kaksivuotias lapsi. Fiksua.
16. Kuinka paljon lapsista huolehtiikaan. Vanhempi kollega lausui osuvasti, että huolten määrä on vakio. Pienet lapset - paljon pieniä huolia. Vanhemmat lapset - harvemmin, mutta isompia huolia.
17. Se on vain vaihe. Hokema todellakin pitää paikkaansa. Vaihe tosin saattaa kestää päivän tai kaksi vuotta. Lasten kanssa ei kannata tottua status quoon. Kun tuntuu, että jokin sujuu, tulee takapakkia. Ja toisaalta, kun tunnet olevasi jonkin asian kanssa katkeamispisteessä, helpotus on yleensä jo nurkan takana.
18. Miten äärettömän paljon noista pikkupaviaaneista voikaan välittää!

+ Kuinka minusta on tullut joissakin asioissa kukkahattuinen. Eskarista leikkeihin tullut väkivalta ärsyttää ja Youtube näyttäytyy ajoittain suorastaan vihollisena. Taitaa vastuu painaa miehen niskassa. Keski-ikäistymisestä ei voi olla kysymys. Eihän?

Isäkuukaudet on myynyt sielunsa somelle: Facebook, Twitter ja Instagram. Tiedät mitä tehdä! Ensiksi mainitun puolella tulossa taas arvontakin ennen ensilumia.

Viikonlopun vauhtia - hienoa katseltavaa, kun sisarusten välinen yhteinen leikki sujuu. Aina niin ei ole. Ei todellakaan!
Viikonlopun vauhtia - hienoa katseltavaa, kun sisarusten välinen yhteinen leikki sujuu. Aina niin ei ole. Ei todellakaan!

Kommentit (6)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olen Eeva varsin onnellinen, että blogini on saanut ensimmäisen vakiokommentoijan. Kiitos, että olet! 

Tätä bloggausta, kuten kaikkea Isäkuukausissa, saa ilman muuta jakaa!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Niin, eiväthän nuo varmasti meidän perheen spesiaaleja ole, vaan samansuuntaisia tuntemuksia lienee useimmilla vanhemmilla. Ellei jopa kaikilla.

Typyjen äiti

Osuttu niin nappiin että meinaa tämä toista odottava äiti ihan kyynelehtiä. (Joo ne hormoonit!) Ehkä lisänä se että vaikka kuinka ajatteli olevansa tietynlainen vanhempi, kun sai sen pienen käärön syliin niin muuttui kyllä kaikki ihan päälaelleen. Huomaa että on paljon pehmeämpi kuin kuvitteli.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, että jätit kommentin! Joo, ne on nimenomaan ne hormoonit. Niitä samoja näyttää jylläävän äitien (ja isienkin) elimistössä esimerkiksi ensimmäisenä eskaripäivänä ja koulujen kevätjuhlissa ;) Täytyy myös myöntää, että pehmenemistä on tapahtunut itsessänikin. Ennen lapsia kuvittelin esimerkiksi olevani uraihminen. En todellakaan ollut. Tai ainakaan enää en ole, koska tiedän uran takomisen olevan pois lapsilta.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram