Kirjoitukset avainsanalla arki

Melkein neljäsataa grammaa suklaata. 24 pientä kirjaa tai läpeensä muovista minifiguuria. 500 Lego-palikkaa…

Joulukalenterit ovat paisuneet viime vuosina tahdilla, jolle pärjää vain Suomen valtion velka. Hyvän maun raja on ylitetty ajat sitten. Järkevyydestä puhumattakaan.

Syitä kalenterinärästykselleni on monia. Eniten poltetta aiheuttaa se, että mielestäni kalenterin pitäisi olla “aamukampa”, jolla lasketaan öitä vuoden odotetuimpaan päivään? Isoimmista nykyisistä kalentereista tulee lahjoja määrä, josta moni 90-luvun alun joulupukki olisi kateellinen. Onko ihme, jos lapsi päivittelee aattona pakettien vähyyttä, jos hän on saanut koko joulukuun ajan pienen paketin päivittäin?

Mahahapot tahtovat nousta ruokatorveen myös, kun ajattelen kalentereiden ekologisuutta. Aika monen luukun takaa paljastuu (muovi)esine, jonka todellinen käyttöikä jäänee lähemmäs tulitikun kuin tupakan paloaikaa.

Rahaakin kalentereihin saa upotettua niin, että summa näyttelee merkittävää osaa keskivertoperheen joulubudjetista. Kyllä, kolmekymmentäeuroa joulukalenterista on minusta aivan hirvittävän paljon liikaa.

Mitä minä juuri kuulin - tylsä?

Lapsillamme on esinekalenterit. Kahdelle isommalle ostimme hyvästä tarjouksesta Legoa, nuorimmainen sai oman palikkakalenterinsa syntymäpäivälahjaksi.

Ja nyt tullaan syyhyn, miksi ylipäätään tämän postauksen väsäsin. Vaikka 7v ja 4v pitävät paljon Legoista, olen huomannut, ettei kumpikaan hihku luukkuja avatessaan. Yhtenä aamuna kuulin jopa sanan tylsä liitettynä päivän yllätykseen!

Tavarakalentereiden lisäksi perillisillämme on tädiltä saadut kuvakalenterit. Yllättäen niiden luukuista avautuneita kuvia on esitelty isälle ainakin yhtä paljon kuin kalentereista kaivettuja esineitäkin.

Selkeästi kovimmassa käytössä meillä ovat Ipanaisen “Ihanien yhteisten juttujen joulukalenteri” ja Pikku-Kakkosen sovellus, johon ilmestyy uutta tekemistä joka aamu jouluun saakka.

Olen melko vakuuttunut, että vuoden päästä kuvakalenteri ja noiden “aineettomien” kalentereiden tyyliset aamukammat riittävät hyvin adventin ajankulun seuraamiseen.

Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa ei ole joulukalenteria.

Kommentit (0)

  1. Kaikki lelut mukaan -vaihe: Kahden tai kolmen unilelun sijaan lapsi haluaa sänkyynsä kaksi- tai kolmekymmentä unilelua. Vanhemman käsityskyvyn ulkopuolella on se, että lapsi todellakin huomaa, jos yksi puuttuu.
  2. Olepas tarkkana -vaihe: jos erehdyt laulamaan nukutuslaulussa yhdenkin sanan väärin, taapero pomppaa sängyssään ylös, nostaa nyrkin uhmakkaasti ilmaan ja huutaa “Ei. Ei noin!”
  3. Kaikki ulos sängystä -vaihe: Ensin unilelut. Sitten tyyny. Hetken päästä peitto. Lopuksi patja tai ainakin aluslakana.
  4. Minulla on tarpeita -vaihe: Vaiheeseen kuuluvat olennaisena lauseet “Jano!”, “Pissattaa!”, “Kuuma!”
  5. Maailman synty -vaihe: Tämä hieman taaperoikää myöhemmin esiintyvä vaihe rakentuu kysymyksien varaan. Esitetyt kysymykset ovat sitä vaikeampia, mitä enemmän kello on. “Miten maapallo on syntynyt?”, “Mikä on solu?”, “Mistä avaruus alkaa?”
  6. Jotain putosi -vaihe: Unilelu, tyyny tai tutti. Mikä tahansa voi pudota sängystä, vaikka siinä olisi kolmekymmentä senttimetriä korkeat pinnasuojukset. Tosi asiassa esineet eivät putoakaan vaan luultavasti teleporttaavat laitojen lävitse. Älä mainitse teleporttaamista lapselle, sillä seurauksena voi olla siirtyminen maailman synty -vaiheeseen.
  7. Hyvät yöt unohtuivat -vaihe: Lapsi kokee unohtaneensa sanoa hyvää yötä äidille, isälle tai sisaruksille. Vähintäänkin hyvää yötä on jäänyt toivottamatta parille pehmolelulle.
  8. Karkaaminen on hauskaa -vaihe: Iltasuukon jälkeen lapsi lähtee juoksemaan sängystään ja hihittää juostessaan. Vanhemman kannattaa huomioida, kuinka spontaanisti lapsi pystyy hahmottamaan pisimmän mahdollisen pakoreitin asunnossa ennen umpikujaan ajautumistaan.
  9. Huomatkaa taitoni -vaihe: Nukahtamisen kynnyksellä lapsi alkaa laulaa, puhua tai jumpata. Hän ei suinkaan yritä estää unentuloa vaan haluaa esitellä vanhemmille jonkin taitonsa ns. päivän kunnon.
  10. Minua pelottaa -vaihe: Pimeä, tuleva yö, sängyn alla varmasti oleva örkki, oven päällä kuivuva pyyhe, you name it… Tai oikeammin your kid names it.
  11. Nukun väärin päin -vaihe: Pääpää tuonne päin, eikun tänne päin, mutta kuitenkin tuonne päin.
  12. Ja viimeisenä klassikkojen klassikko: en saa unta -vaihe: muiden vaiheiden jälkeen tämä saattaa tuntua rehelliseltä luovutukselta. Vanhemman ei kuitenkaan kannata vielä huokaista helpotuksesta, sillä vaihe vaihtuu erittäin helposti esimerkiksi minua pelottaa -vaiheeksi.

On hyvä tiedostaa, että vaiheet esiintyvät usein limittäin, päällekkäin ja sikin sokin. Yksi on kuitenkin varmaa: vaiheita on tässä esitettyä enemmän ja ne palaavat muuttolintujen lailla oltuaan hetken aikaa pois. Vaiheet voi havaita myös lapsen yöhuhuilussa, josta puolisollasi ei välttämättä ole mitään käsitystä.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram

Kommentit (0)

Otimme joulukorttikuvat. Rehellisemmin sanottuna huusimme ja kuvasimme. “Kiva” yhteinen jouluperinne - kyseessä oli jo kahdeksas kerta. Jäin miettimään, että melkoisesti on homma muuttunut ensimmäisen vuoden taljapötköttelystä tämän vuoden paljuvangitsemiseen.

2011: Vajaan kuukauden ikäinen vauva

Maailma ei vielä ollut murjonut synnärillä syttynyttä isän ylpeyttä. Joulukorttikuvien ottamiseen ryhdyttiin asenteella, jonka voisi kuvitella vallitsevan SM-liigan voittaneen joukkueen ryhmäpotrettia otettaessa: “Me saimme tämän ja haluamme näyttää sen kaikille!”

Kuvia otettiin useana iltana. Vanhan sanonnan mukaisesti: “edestä ja takaa, vauva istuu, vauva makaa!” Käytännössähän silmäterä makasi paikoillaan, joten kuvia läpikäydessä pystyi pohtimaan esimerkiksi valon ja varjon suhteita.

2012: Yksivuotias lapsi

Taapero oli vielä iässä, jossa häntä pystyi hämäämään. Nostimme joululyhdyn keskellä olohuoneen lattiaa ja jouluvalosarjan sinne. Poju ihmetteli, että mikäs kumma se tämä on ja ei muuta kuin RÄPS-RÄPS-RÄPS! Kuvia läpikäydessä valot ja rajaukset olivat kohdallaan ja huomion pystyi kiinnittämään lapsen ilmeisiin.

2013: yksi parivuotias lapsi

Kaksivuotiasta ei hämätä kiinnittämään pitkäksi aikaa huomiota mihinkään. Tämä taisi olla ensimmäinen joulu, kun kuvatessa äänenvoimakkuus nousi hetkittäin: “Täällä, katso tänne, mikä täällä iskällä on, TÄÄLLÄ!” Hyvin monessa kuvassa näkyi pelkkä kuvauspaikalta pakeneva lapsi. Väärin tarkentuneita kuvia oli enemmän kuin oikein tarkentuneita.

2014: Kolmevuotias ja vajaan vuodenikäinen

Keväällä syntynyt tyttö oli iässä, jossa hän sinkoili paikasta toiseen kuin pukki aattona. Kuvat otettiin kiikkutuolissa, jossa kolmevuotias piti pikkusiskoaan sylissä. Paino sanalla piti. Suurimmassa osassa kuvista pikkusisko riuhtoi itseään irti, rääkyi suu ammollaan ja silmäkulmat kosteina. Kuvissa hyvin paljon taiteellista materiaalia kuten liike-epäterävyyttä ja keskeltä kasvoja kulkevia rajauksia.

2015: Neljä- ja yksivuotias

Kuin 2012, mutta mukaan otettiin lahjonta. Kuvassa lapset leipovat pikkuleipiä leikkikeittiön hellan päällä. He pysyivät paikallaan, koska saivat samalla maistella “hieman” taikinaa. Hieman tarkoitti sellaista osaa kaupan taikinapaketista, että en uskalla vieläkään olla asiasta rehellinen edes itselleni.

2016: Viisi- ja kaksivuotias sekä juuri syntynyt

Korttikuvahistorian toiseksi helpoin vuosi. Juuri syntynyt kolmonen oli kannettu kotiin edellisenä päivänä. Maailma ei vielä ollut murjonut isosisarusten ylpeyttä pikkusiskostaan. Lapset makasivat selällään lattialla ja pitivät toisiaan herttaisesti käsistä. Kuvien läpikäynnissä joutui silti ihmettelemään, kuinka moneen suuntaan 5- tai 2-vuotias voikaan katsoa, kun hän luulee katsovansa suoraan ylös kameraan.

2017: Kuusi-, kolme- ja yksivuotias

En ole koskaan ennen käyttänyt blogissa kuvaa, jossa lasten kasvot on peitetty naurettavasti jollain kuvankäsittelyohjelman “tarralla”. Mutta nytpä sen teen. Yksi kuva nimittäin kertoo kaiken kuvaussessiosta.

2018: 7-, 4- ja 2-vuotias

Useina jouluina monessa hyvässä kuvassa on ollut vain yksi vika. Kuvassa on ollut vähemmän lapsia kuin perheen senhetkinen koostumus olisi antanut olettaa. Tai sitten joku lapsista on ollut läsnä vain esimerkiksi kolmekymmentäprosenttisesti – useimmiten yhden raajan verran. Superpallovertaus toimii myös joulukorttikuvissa.

Pelasimme varman päälle - nostimme lapset paljupyörän kyytiin. Turvavöitä emme sentään kiinnittäneet. Eivät päässeet pakoon, mutta naapurit kuulivat aivan varmasti “tänne, tänne, TÄNNE KAMERAAN” -huudahduksia ja epätoivoisia yrityksia saada lapset hymyilemään yhtä aikaa.

Ja samalla naapureille tiedoksi: pörinän aiheuttivat lapsia yleensä huvittavat SUUpierut.

ps. Ilmeisesti maailmassa on toinenkin perhe, jossa joulukorttikuvien ottaminen aiheuttaa “joulufiilistä”. (K)Akkavallan joulun bucket listit lapsille -kirjoituksessa mainitaan yhtenä tavoitteena: “Epäonnistu korttikuvauksissa”.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram – jouluista realismia jo vuodesta 2015!

Kommentit (2)

Maria-

Pystyn niin samaistumaan. Pari viikkoa sitten käytiin ottamassa kuvat 2v pojanviipeltäjästä. Reissu sai jo valmiiksi muutaman hikikarpalon ohimoille. Kassiin pakattiin muutamia suosikkitavaroita joita sitten sitä mukaan nosteltiin kamerasedän takaa ilmaan kun kuvattavan mielenkiinto alkoi loppua (lue 30sek.). Muutama yllärijuttukin oli kaikenvaralta ja joutuipa sitä taas turvautumaan myös omaan mielikuvitukseen mitä nyt ympärillä sattui olemaan. Sessio kun oli ohi istuimme koko porukka ekat kilometrit hiljaa autossa kuin olisimme saapuneet maratoonilta maaliin. Niin, kuvissa esiintyi myös jo teini-ikään päässeet sisarukset. Enkä edes erityisemmin pidä lapsikorttikuvista joten miksi ihmeessä itseni ko.tilanteeseen järjestin 😊 Tämä siis eka kerta, mutta en sano "ei koskaan" enää uudestaan. Iloista joulumieltä 🎄

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos näkökulmasta - joulukorttikuvaus todellakin on fyysinen suoritus! Ainakin verenpaine nousee :) Meillä noista lapsikorteista tykätään ja siksi niihin panostetaan. Silti olen jo useampana vuonna kysynyt itseltäni, että onkohan kuitenkaan sen hässäkän arvoista.

Mukava kuulla, että et kuitenkaan "ei koskaan" ole sanomassa!

Mukavaa joulun aikaa koko perheellenne!

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö babboe.fi kanssa.

“Olet aina kehunut, kuinka kätevä peräkärry on lasten kuljettamiseen ja nyt vaihdoitte tuollaiseen laatikkopyörään”, ihmetteli tuttavani avoimesti hämmästyneenä muutama viikko sitten.

Luonnollinen jatko puuskahdukselle oli tietenkin: “Miksi?” Samaa kysymyssanaa on käyttänyt aika moni muukin. Tässäpä perustelut.

Pyöräkärry on mielestäni edelleen hyvä, kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät. Tärkein niistä on, että lapset mahtuvat sinne hyvin. Meidän kaksi pienempää lastamme (4v on jo 120 cm) eivät enää mahtuneet sujuvasti ja sopuisasti kärryyn. Kolmea lasta sinne ei tietenkään kannattanut edes yrittää. Käyn mielelläni kaupassa naperoiden kanssa, mutta ruokaostoksemme ovat nykyään sellaista kaliiberia, että pyöräkärryn takakontti jäi liian usein pieneksi.

Ostamallamme Babboe Curve-E pyörällä kuljettaa neljää lasta tai kahta lasta ja neljää ruokakassia erittäin sujuvasti. Jopa hieman yli 130-senttinen seitsenvuotiaamme mahtuu myös sadekatoksen alle kypärä päässä, kun istuu keskipaikalla.

Toinen pyöräkärrystä pois työntänyt seikka oli yksi maailman yleisimmistä kemiallisista yhdisteistä. H2O. Kärryn kastuminen oli rivarikämpässä asuville pienoinen ongelma. Kuivattaminen nimittäin tapahtui nostamalla koko komeus olohuoneeseen. Kaunis pyörä olohuoneen seinällä voi olla sisustuselementti, mutta pyöräkärry olohuoneen nurkassa ei. Myöskään kärryn mukanaan tuoma hiekka ja pöly eivät varsinaisesti edesauttaneet kodin sisustuslehtimäisyyttä.

Babboessa ei ole vakiovarustettuna lainkaan tekstiileitä. Sateelta ja viimalta suojaavan katoksen irrottamiseen menee minuutti ja se voi kantaa sylissä suoraan kylppäriin kuivumaan.

Jälkeläisemme eivät ole lapsikatalogin harvasanaisinta mallia. Pyöräkärryssä istuessaan keskimmäinen huuteli vähän väliä iskälle huomioitaan, mutta enhän minä niitä fillarin satulaan kuullut. Tympäisi huutaa vähän väliä, että jutellaanpa perillä. Ohjaustangon edessä olevassa paljussa matkustavien nassikoiden kanssa on todella helppo jutella koko ajan.

Curve-E:ssä on nimensä mukaisesti myös E-vitamiinia. E niin kuin electricity. Sähköavusteisuus on ainakin toistaiseksi toiminut niin kuin kuvittelin sen toimivankin: voin käydä hakemassa ekaluokkalaisen koulusta kaksi tai kolmet penskaa laatikossa ilman, että kotona tarvitsee vaihtaa vaatteita hikoilun takia. Onnistuuko tämä talvellakin, jää nähtäväksi.

Olen ajanut paljupyörällä nyt pari sataa kilometriä. Se on enemmän kuin pyöräkärryn korvaaja. Ainakin syksyn säässä se on todellinen kakkosauto. Lähden huomattavasti mieluummin kauppaan sillä kuin autolla. Perhepyörään nimittäin näyttää pätevän sama kuin kaikkeen fillarointiin – silloin tuppaa hymyilyttämään.

 

Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa pyöräillään paljon ja säännöllisesti. Hyppää kyytiin! Blogia voi kätevästi seurata myös blogit.fi-palvelun avulla.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram