Kirjoitukset avainsanalla arki

Tiedän. Olemme etuoikeutettuja. Kaikki on niin hyvin, että allergioistakin perheeseemme on osunut oikeastaan vain ainoa hyödyllinen allergia. Kuulumme siihen sinisen planeetan muutaman prosentin vähemmistöön, jolla kaikki on hyvin.

Siitä huolimatta, tai juuri siksi, kehtaan marista harrastusvalintojen vaikeudesta.

Kun esikoisemme tanssiharrastuksen talvikausi päättyi keväällä, hän ilmoitti jo ennen kevätnäytöstä: “Ensi syksynä en halua tanssia. Haluan pelata jalkapalloa.”

Näytöksen jälkeen aihe onkin sitten kimpoillut puheissa kuin pallot Lotto-koneessa.

Peruskysymys kuuluu tietenkin, että mitä lapsi haluaa harrastaa?

Vastaus puolestaan riippuu ihan päivästä: Tänään puhutaan tanssin jatkamisesta, huomenna jääkiekosta, ylihuomenna tiedekerhosta... Seuraavana päivänä pikkumies ei halua pelata ainakaan jääkiekkoa, koska “en pidä toisten  tuuppimisesta”.

Mitä harrastus antaa?

Vanhempana mietin kuinka todennäköisesti harrastus johtaa rahakkaaseen ammattiin millaista vastapainoa harrastus tarjoaa koululle.

Eskarivuosi lastasi vanhemmuuden kärryyn kaksi oppia. Harrastuksia ei saa ensinnäkään olla liikaa. Niiden pitäisi ladata akkuja, ei suinkaan kuluttaa energiaa.

Toisaalta eskari itsessään oli raskasta. Ykkösluokka on kuulemma vielä raskaampi. Millainen ja kuinka usein toistuva harrastus keventäisi kokonaiskuormaa?

Tästä ajatuksesta on helppo hypätä mietteeseen siitä, että mitä harrastus ylipäätään antaa lapselle? Itse näen lapsen kaverisuhteet yhtenä tärkeimmistä syistä, joiden vuoksi olisin valmis notkumaan jäähallin lehtereillä kolmena iltana viikossa. Pitäisikö kysellä kavereilta, mitä heillä on syksyn harrastussuunnitelmissa?

Kirjoitinko, herra paratkoon, kolmena iltana? Ainakin kahtena. Se kaikki on pois perheen yhteisestä ajasta. Harrastuksen on syytä antaa lapselle paljon, että perheemme on valmis tällaiseen uhraukseen!

Taitoluistelussa ja viulunsoitossa tavoitteellinen harrastaminen aloitetaan viimeistään rakenneultran jälkeen.

Monissa muissakin lajeissa todella aikaisin. Totta kai ajatus kalvaa vanhempaa: jos lapsi ei pääse tarpeeksi aikaisin harrastuksen pariin, osa ovista saattaa jo olla tulevaisuutta ajatellen kiinni.

Mutta mitä sitten? Ne samat ovet sulkeutuvat - tai pysyvät auki - myös siinä tapauksessa, että lapsi harrastaa harrastushyppelyä ja kokeilee vuoden sitä, toisen tätä.

Entäpä sitten eurot? Perheellämme ei ole varaa kartingiin, mutta soittimeen tai jääkiekkoon ehkä. Jatkaisimmeko kuitenkin hyväksi havaitulla linjalla, jossa perheen yhteinen hiihtolenkkikin voidaan katsoa harrastukseksi?

Esikoisen harrastuksia pohtiessa katse kääntyy myös kahteen nuorempaan. Jos vanhempien resurssit vielä esikoisen kohdalla riittäisivätkin vaikkapa jääkiekkoon, niin mikä on tilanne, kun perheessä muutaman vuoden kuluttua on kolme harrastavaa lasta? Mistä eurot ja tunnit sitten irrotetaan?

Ahdistaa!

Ei ihme, että vaimo asiasta keskustellessamme parahti tuskaisesti: “En minä tiedä, soita jollekin muulle!”

Muillakin Vauvan bloggareilla harrastusjutut pyörivät mielessä näin lehtien kellastumista odotellessa:

* Teehetkien koti: Syksyn harrastusrumba lapsiperheessä - mitä ja kenen ehdoilla?

* Terkuin Ninni: Lapsi harrastaa - kuka ja mikä määrää tahdin?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - olet tervetullut seuraamaan perheemme edesottamuksia!

Kommentit (2)

Katta /Arki(paska)ruokaa

Meillä esikoinen (13v) aloitti luistelukoulussa 2,5 vuotiaana ja on ollut jääkiekkojoukkueessa 5-vuotiaasta lähtien. Into treenata ja pelata on iso. Ennemmin maksan ne sataset hyvästä harrastuksesta ja mies käyttää aikaa valmennukseen, kuin katselemme pojan hengailua paikallisessa kauppakeskuksessa. Sama tytön kohdalla. Jalkapallo tuli lajiksi kaksi vuotta sitten ja nyt vuosia jatkunut voimistelu päättyi futiksen viedessä voiton. Parasta tässä on se, että äitikin sai harrastuksen itselleen jalkapallosta, sekä pelaajana että tytön joukkueenjohtajana. 💪💪💪 Kannattavia sijoituksia siis. -Katta /Arki(paska)ruokaa

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olipa mukava, että jätit kommentin!

Mainitsit monta asiaa, jotka harrastuksissa voivat mennä hyvin. Ja silloin, kun nuo menevät hyvin, niin onhan se kaikille ilo. Ja iso ilo, eikä se käytetty raha ja aika varmasti tunnu huonolta sijoitukselta.

Vertailu kauppakeskushengailuun on tyly, mutta ei epärealistinen. Sen myönnän.

Esikoisenne on harrastanut jo niin pitkään, etten malta olla kysymättä: oletko huomannut, että harrastus olisi jossakin vaiheessa ollut raskaampi kuin jossain toisessa vaiheessa? Vai onko harrastus aina ollut ehdottoman selkeästi vastapainoa kouluhommille tarjoava?

Kunnassamme järjestettiin tänään aamulla erikoinen retriitti. Joukko aikuisia kokoontui koulun pihamaalle hieman vaiteliaina päivittelemään toisilleen ajan kulumisen nopeutta.

Koulut siis alkoivat.

Esikoisemme on yksi Suomen noin 61 000 uudesta ekaluokkalaisesta. Eilen illalla kotona oli ilmassa mukava sekoitus innnostuneisuutta ja jännitystä, mutta määrällisesti pysyttiin kohtuudessa. Suuria kysymyksiä juniorilla ei tuntunut olevan tulevaan koulunaloitukseen liittyen. Mitä nyt pohdiskeli, että pitääkö heti alusta lähtien viitata, jos on asiaa.

Veimme poitsin kouluun neljäveen ja yksiveen kanssa. Suuria tuntemuksia ei näkynyt kenenkään perheenjäsenemme olemuksessa. Tai no, neljävee oli kyllä selvästi turhautunut, koska ei päässyt testaamaan pihan suurinta kiipeilypyramidia.

Esikoisen koulun alkaessa pitäisi kai olla liikuttuneessa mielentilassa.

Minulle tunne iski puoli tuntia koulun pihasta lähtemisen jälkeen, kun menimme pienempien kanssa kauppaan.

Venytin ensimmäistä kertaa ikinä kuopustamme kauppakärryistä painamaan hevi-osaston puntarin nappia. Silloin se fiilis iski: “Ei herran jestas, aivan juurihan minä venytin poitsia samalla tavalla ja nyt se plaraa Aapista yhdeksän vuoden yhteiskuntapalveluksen aloituspäivänä.”

Ellei kuopus olisi kihertänyt ääneen, kun tajusi tarran tulostuvan hänen punnitsemanaan, olisi saattanut nieleskelyttää.

Koululaiset eivät kerro kuulumisia

Iltapäivällä koulun pihalla luoksemme asteli rento ykkösluokkalainen. Kun kysyin, että mitenkäs meni, sain melko tyhjentävän vastauksen: “Koululaiset eivät kerro kuulumisiaan!”

A-haa!

Kotiin pyöräillessä politiikka onneksi muuttui ja isäkin alkoi ymmärtää ensimmäisen päivän tapahtumia.

“Meidän piti etsiä Aapiset kirjastosta piilosta. Ope näytti sellaisia vihjeitä ja sitten meidän piti löytää ne kirjat.”

“Me ajettiin yhdellä välkyllä yhtä tyttöä takaa. Tai en minä kauaa ajanut, kun huomasin, ettei se tyttö tainnut tykätä siitä leikistä.”

“Yksi välkky oli puoli tuntia pitkä!”

“Minusta päivä tuntui tosi pitkältä ja tosi mukavalta. Se on mukavaa, kun ensin on tunti, sitten välitunti ja sitten taas tunti. Se on sillä tavalla vaihtelevaa.”

“Mä sanon välitunteja muutes välkyiksi.”

“Lihakeitto ja leipä oli hyvää. Leipä oli sellaista vähän kuin limpusta leikattua.”

“Me saatiin itse valita paikat. X:n viereen tuli ruuhka, joten en päässyt siihen. Mutta pääsin Y:n viereen. Toisella puolella on tyttö.“

“Miksi jotkut yläastelaiset kiusaa pienempiä?”

“Se ei muutes ole yläaste. Se on yläluokka.”

“Ensimmäisellä välkyllä me katsottiin rajat. Toisessa suunnassa rajana on kiipeilyteline. Ja toisessa suunnassa toinen kiipeilyteline. Kolmannessa suunnassa jalkapallokenttä.”

“Mä vakoilin välkyllä vähän muiden leikkejä. Yritin silleen katsoa, että mitä muihin luokkiin menneet eskarikaverit tekivät.”

"Meille tuli läksyä - pitää etsiä Aapisesta joku kiva kuva!"

Raskainta neljäveelle

Ekaluokkalainen itse oli siis eilen ja tänään varsin reippaissa fiiliksissä.

Ja isäkin selvisi melko vähin kosteusvaurion. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa neljäveestä. Kun tulimme aamulla koululta ja kaupasta, hän puhkesi aivan selvään itkuun: “Mulla ei ole enää yhtään kaveria. Kaikki ovat menneet tänään kouluun tai eskariin.”

Lausetta säesti pitkä lista kavereista, joiden kanssa kesällä on leikitty. Yritin lohduttaa, että kerhot alkavat melko pian ja siellä on päivisinkin kavereita. Taisin myös mainita jotain itsestäni ja nuoremmasta siskosta.

Reaktiosta päätellen lohdutti kuin inttileskelle lähetetty poikakaverityyny.

Kommentit (2)

Ansku / Lumikumpu

Meillä oli aikoinaan aivan sama tilanne pikkusiskolla, kun esikoinen lähti kouluun. Reilun viikon hän lähestulkoon istui ikkunan ääressä (josta näkyy koulun pihaan) ja odotti toista kotiin. Jossain vaiheessa hän oivalsi, että vau, nythän saakin leikkiä just niitä leikkejä mitä haluaa ja tehdä omia juttuja. Vasta siinä vaiheessa alkoi hänen todellinen luonne tulla esille. Hiljaisempana ja alistuvampana hän oli aina mennyt isomman mukana.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Oi, kiitos, että jätit kommentin! Nuoremman tuska nimittäin on jatkunut joka päivä. Ehkä hieman laimentuneena, mutta selvästi esiintyvänä kuitenkin. Mutta eihän tässä ole koulua vielä käyty kuin viikko. Mielenkiintoinen myös tuo kertomasi todellisen luonteen paljastuminen - en yhtään ihmettele, jos kyseessä on tosiaan ollut sisaruksista se väistyvämpi!

Kaupallinen yhteistyö Aku Ankka Juniorin kanssa

Esikoisemme oppi lukemaan viime syksynä. Koska hän on erittäin kiinnostunut monesta asiasta kaikesta, olin varma, että lukuintoa riittäisi kuin Martoilla niksejä.

Vaan väärässä olin jälleen. Nassikka on keskittynyt lähinnä teiden nimiin, kauppojen logoihin ja tuotemerkkeihin. Hän ei ole kunnolla innostunut edes kirjahyllyssään asuvista ytimekkäistä kapitaalein ja tavuviivoin kirjoitetuista tarinoista. Ei, vaikka aiheet ovat hänestä varmasti kiinnostavia.

Ennen kuin kirjoitan seuraavan lauseen, kirjoitan tämän: ymmärrän hyvin, että kohta ykköselle menevällä ei varsinaisesti ole kiire Sinuhe egyptiläisen kimppuun. Tajuan myös, että yksittäisistä sanoista ja lyhyistä lauseista se lukeminen alkaa. Niiden ymmärtäminen on varmasti motivoivaa ja palkitsevaa.

Silti päätimme (no ok, minä päätin) keväänkorvilla järjestää poitsille ja Aku Ankka Juniorille treffit.

Minulla oli kaksi taka-ajatusta. Ensinnäkin uskoin pojan innostuvan lukemisesta sarjakuvien kautta. Toiseksi halusin tutustuttaa juniorimme ja Juniorin toisiinsa, koska Akkarit olivat olennainen osa omaa lapsuuttani. Eikä kenenkään käy kieltäminen, että AA sisältää tuoretta ja laadukasta suomea.

Nyt esikoisemme on siis saanut kourallisen Aku Ankka junioreita. On aika vastata kysymykseen, innostiko AAJ häntä lukemaan.

Rehellisesti täytyy sanoa, että vähemmän mitä luulin. Kyllä hän yhden sivun tarinoita lueskelee, mutta ei mitenkään ahnaasti.

Toisaalta olen huomannut, että lapsi yrittää ensin hahmottaa tarinan kuvien avulla. Jos se ei onnistu, hän alkaa lukea ruutu ruudulta.

Esikoisemme on oppinut kesän aikana myös pienet kirjaimet varsin hyvin. Siinä uskon Akkarin olleen avuksi. Vaikka osa tarinoista onkin painettu kapitaalein, suurimmassa osassa jutuista käytetään pikkukirjaimia.

Ja yksi on jännä. Varsinkin 6v, mutta jossain määrin myös 4v, tuntuu palaavan lehtien pariin uudelleen ja uudelleen. Oman käsitykseni mukaan se johtuu siitä, että lehdissä on eri pituisia tarinoita, varsin laaja “henkilögalleria” (tämä tosin häiritsee itseäni, kun Aku Ankassa seikkaileekin yhtäkkiä Autot-hahmoja tai Nalle Puh) ja aina myös puuhaa, kuten värittämistä, sokkeloita tai jonkinlaisia pulmia.

Aku Ankka Juniori, Sanoma Media Finland ja Vauva ovat osa samaa Sanoma-konsernia.

Tykkäätkö sinä Aku Ankasta? Jos, niin maleksipas Isäkuukausien Facebookiin. Siellä on käynnissä parahultainen arvonta, jossa on palkintona Minä Aku Ankka 2 -jättikirjoja.

Kommentit (4)

Jonnaviia

Aku Ankan tilaamista on pohdittu täälläkin! Kouluunlähtijän kummisedän kanssa sovittiin, että tiedotetaan joulupukille asiasta! Jospa siihen mennessä olisi kirjaimet jokseenkin hallussa ja oikeassa järjestyksessä 🙂

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Itse ainakin tykkään lehtilahjoista, koska the päivänä (olipa joulu tai synttärit) lahjoja tulee yleensä useita, mutta lehti jakautuu usealle kuukaudelle. Siksi peukutan kummisedän ja valkoparran diiliä! Ja kirjaimethan kyllä asettuvat - ennemmin tai myöhemmin.

Andza

Tuo on jännä miten lapset oppii lukemaan. Meilläkin esikoisen ensimmäiset sanat olivat bussien päätepysäkkejä, busseista kun oli kiinnostunut. Vielä 1,5 v sitten Aku Ankan lukeminen 6-vuotiaana oli selaamista, mutta ekaluokan alettua olen huomannut että nyt tarinoita oileasti luetaan eikä vain katsella kuvia.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Mielenkiintoista kuulla, että kiinnostus Akkariin on herännyt ekaluokan aikana. Saatamme siis elää hetkiä, jolloin meilläkin tapahtuu "herääminen" :)

Poiminta
  1. Mitä kauemmin jotain on suunniteltu, sitä todennäköisemmin joku on sairaana h-hetkellä.
  2. Mitä enemmän perheessä on lapsia, sitä vähemmän kirjoissa on sivuja.
  3. Lapsi haluaa yöksi viereensä sen pehmolelun, joka on päivän leikeissä laitettu kaikkein epätavallisimpaan paikkaan.
  4. Vauvan puklauksen todennäköisyys on suoraan verrannollinen päällä olevan vaatteen pesemisen vaikeuteen.
  5. Ulko-ovella vaippaan luiskahtavan kakan todennäköisyys puolestaan on suoraan verrannollinen kiireeseen.
  6. Todennäköisyys sille, että lapsi hukkaa kodin avainnipun on korkeimmillaan silloin, kun toinen vanhemmista on avainnippuineen toisessa maassa.
  7. Jos jokin voi kaatua, särkyä tai likaantua. Se myös kaatuu, särkyy tai likaantuu.
  8. Liikkumaan oppineilla lapsilla on vain kahdenlaisia vaatteita: rikkinäisiä ja niitä, jotka eivät vielä ole rikkoutuneet.
  9. Uhmaikä on vain kausi. Se alkaa kolmen ikävuoden tienoilla ja päättyy useimmilla ennen kahdettakymmenettäviidettä syntymäpäivää.
  10. Kun opit, mikä on lapsen lempiruokaa, se ei taatusti ole enää lapsen lempiruokaa.
  11. Lapsi lukitsee itsensä vessaan sitä todennäköisemmin, mitä nuorempi hän on.
  12. Lapsen tarvitsee kuulla sana paska vain kertaalleen oppiakseen sen. Sanan kiitos oppimiseen tarvitaan tuhat toistoa.
  13. Yöllisen pissavahingon todennäköisyys on suurimmillaan petivaatteiden vaihtamista seuravaana yönä.
  14. Se, miten pitkälle lapsi jaksaa pyöräillä tai kävellä, riippuu siitä, milloin sanot “käännytäänpä kotiin päin!”
  15. Juomalasin kaatumisen todennäköisyys on suoraan verrannollinen sekä pöytäliinan hintaan että siihen, kuinka täyteen vanhempi lasin kaataa.

Kommentit (2)

Vuoden Äiti

"Mitä kauemmin jotain on suunniteltu, sitä todennäköisemmin joku on sairaana h-hetkellä."

Voi kyllä. Meidän pitäisi olla just nyt matkalla kohteeseen, mutta eipä olla, koska lapsella nousi kuume täysin yllättäen. 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Voi ei! Tsemppiä! Tuo on kyllä niin harmillinen tilanne.

En osaa lohduttaa muutoin kuin toteamalla, että olette hyviä vanhempia, kun olette prionneet lapsen tarpeen matkan edelle, vaikka tympäisyn määrä on varmasti valtava. Valitettavasti niitäkin tarinoita kuitenkin kuulee, joissa on lähdetty sairastavan naperon kanssa reissuun, koska "eihän tätä voi jättää väliin".

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017