Kirjoitukset avainsanalla arki

Tänään on torstai. Silti huutotuuletin hetki sitten ääneti - TGIF!

Thank God, I'm Free! Olen vapaa. Vapaa lasten harrastusten aiheuttamasta iltastressistä, josta perheemme sai makuannoksen menneiden kolmen viikon aikana.

Annoksen resepti oli yksinkertainen: Eskarilainen osallistui laskettelukouluun. Tunti tasokasta opetusta ti, ke ja to kolmen viikon ajan. Maistui hyvältä. Poika tykkäsi ja oppi tarttui. Laskutaito otti valtavan harppauksen.

Makeudestaan huolimatta makuannoksessa oli kuitenkin havaittavissa katkeraa sivumakua. Töistä kotiutumisen jälkeen ehdittiin juuri sapuskoida, kun jo piti alkaa hoputtaa eskarilaista pukemaan. Harrastuksen jälkeen kotona odotti jälleen kiire, koska mäessä meni myöhään tavalliseen iltatoimiaikaan suhteutettuna.


Hetkinen! Ajauduimme siis harrastuksen myötä juuri samaan tilanteeseen, jonka välttämisestä aamuisin olen viime aikoina palkinnut poikaa euroilla. Eikä vain yhdesti, vaan kahdesti illassa.

Keskimmäinen onneksi lähti monena iltana mukaan. Vietimme hänen kanssaan laatuaikaa esikoisen opetellessa auraamista ja keilojen kiertämistä. Kuopustamme en nähnyt harrastuspäivinä kuin päivällispöydässä. Tästä en tykkää. Eikä tykkää kuopuskaan.

Miltä harrastaminen kolme kertaa viikossa näytti esikoista havainnoiden? Kyllähän hän tykkäsi! Mutta kyllä hän myös väsyi.

Olen aiemmin kirjoittanut, että eskari on ollut hänelle raskasta. Syiksi arvelen muun muassa vaatimusta aikataulussa olemisesta, jatkuvaa sosiaalisuutta ja ohjatun oppimisen mukanaan tuomaa velvollisuuden tunnetta. Melko surkuhupaisaa, että ihan näistä samoista syistä myös harrastus aiheutti väsymystä!

Kolme harrastusiltaa viikossa torpedoi melko tehokkaasti myös ajatukset kavereiden näkemisestä viikolla.

Johtopäätös, sanoisi Knikke Knatterton tässä kohtaa: niin mahtavaa kuin lapsen innostus ja oppiminen ovatkin, noin tiheään toistuva harrastus on kuusivuotiaalle liikaa. Se ei palauta, vaan rasittaa lisää. Harrastusten määrän järkevänä pitäminen on vanhemman tehtävä. Se on tärkeää niin harrastavan lapsen kuin koko perheen näkökulmasta.

Ps. Hieman yllätyin, kun kysyin eilen illalla pojalta, että miltä harrastusmeno kolmena iltana viikossa on hänestä tuntunut: "Raskaalta, haluaisin olla enemmän kotona!" Voi tosin olla, että rinteessä paukkunut parinkymmenen asteen pakkanen oli vaikuttanut mielipiteeseen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Alaluokkalaisen viikkoraha on sama kuin käytävä luokka. Ekaluokkalaisella euro. Viidesluokkalaisella vitonen.

Olen kuullut edelläkuvatusta “perusohjeesta” usein. Toistaiseksi meillä ei ole mietitty koko viikkorahasysteemin järkevyyttä. Linjaus tuli mieleeni, kun eskarilainen alkoi “tienata” vitosen viikossa.

Miten niin “tienata”?

Lähdemme aamuisin eskarilaisen kanssa kahdestaan kotoa. Muu perhe jää aamutoimille. Alkuvuodesta minun ja eskarilaisen aamuihin meinasi pesiytyä kiukkua ja tiuskimista. Poju unohtui tekemään aina jotain ei-lähtöä-edistävää. Tai siltä minusta tuntui.

Samoihin aikoihin poika alkoi kinuta isoa Lego-sarjaa. Käytimme mahdollisuutta paikalliseen sopimiseen ja löimme kättä päälle: joka aamu, kun junnu on valmis ennen minua, hän saa euron.

Aamuja on nyt takana yli kolmekymmentä. Euro on jäänyt minulle vain kahtena aamuna.

Miten kävi, kun euroja luokka-asteen mukaisesti -ohje luikerteli mieleeni diilin tekemisen jälkeen? Onko lapsen palkitseminen rahalla väärin?

Jo asiasta sopiessamme minua hirvitti. Arvasin, että motivointi toimii ja eskarilainen tulee kuittaamaan palkkionsa lähes päivittäin. Vitosen viikossa. Ja minusta viisi euroa viikossa kuusivuotiaalle ei ole paljon, vaan valtavasti.

Kun sitten muistin tuon ohjeen, minua alkoi hävettää. Esikoisemme puheliaisuuden tietäen arvasin myös, että asiasta tulee puhetta eskarissa ja tuttujen kanssa ennemmin kuin myöhemmin.

Poju ei päässytkään yllättämään, kun hän kymmenen onnistuneen aamun jälkeen retosteli minulle: “Kerroinpa eskarissa, että minulla on jo kymmenen euroa aamuhommista!”

Onko viitonen viikossa liikaa? Onko minulla syytä häpeään?

Summa on toki turhan iso. Euro per aamu -tahdillakin pojalta menee kuitenkin melkein koko kevätlukukukausi haluamansa Lego-paketin tienaamiseen. Ja pitää huomata: olisin saattanut ostaa paketin hänelle jossain vaiheessa joka tapauksessa! Tätä taustaa vasten minulla ei ole syytä häpeään. Eikä vaimokaan ole tällä kertaa irvistellyt kasvatusmetodiani.

Tarrataulu Eurotaulu on myös niin iso, että uskon sen tuoman toimintamallin jäävän pysyväksi. Toistoja on tarpeeksi. Yhtä pitkään harjoitukseen en pystyisi kuusivuotiasta motivoimaan tarroja ja uimareissu -tyyppisellä palkitsemisella.

Euroista on lisäksi auennut monta hyvää rahakeskustelua. Eskarilainen ymmärtää jo euron, kymmenen euron ja jopa seitsemänkymmenen euron päälle. Hänen maailmassaan ne konkretisoituvat lakeripatukaksi, sisäleikkipuistoiluksi ja isoksi Lego-paketiksi.

Odotankin jo tilannetta, jolloin tavoite eli 70 euroa on saavutettu. Raskiiko poju ostaa tienesteillään sen ison paketin vai haluaako hän kenties pienemmän paketin ja sisäleikkipuiston rannekkeen? Aion myös kertoa säästämisen ihanuudesta!

Lopuksi heikko argumentti, joka on kuitenkin nostettava esiin. Tiedän, etten ole “huonon” palkitsemisen kanssa yksin. Kauniiden kasvatusperiaatteiden loiste ei yllä kaikkiin arjen varjoihin, vaan lapsille luvataan rahaa, tavaraa ja jopa herkkuja.

Itse asiassa en koe euro per aamu -sopimuksesta enää huonoa omaatuntoa. Minusta siitä on kehkeytynyt junioria kasvattava ratkaisu. Osin vahingossa, mutta lasketaanhan tuurimaalit urheilussakin!

Lue myös bloggaajakollegan rohkea postaus: Lahjon lastani rahalla, jotta huono omatuntoni hiljenisi

ps. Seuraatko jo Isäkuukausien Facebookia, Instagramia tai Twitteriä?

Kommentit (2)

Eeva

Minä en tuota konstia käyttäisi, mutta ei kai tuo ihan kauhean väärinkään ole. Teillähän on projekti. Pitemmän päälle ei ehkä toimi, jos kaiken aikaa pitää alkaa lapsille käytöksestä maksaa. Oletko ajatellut, miten sinä olisit itse lapsena suhtautunut tällaiseen kannustamiseen? Tai maksettiinko sinulle siitä, mitä oli kuitenkin pakko perheen yhteistyön nimissä tehdä?

Tuosta lasten rahankäytöstä muuten luin juuri eräästä asiantuntijan kirjasta, kuinka hän neuvoi, että paitsi säästämään, lapsia voi opettaa myös antamaan säästöistään pienen murusen vähäosaisille, siis hyväntekeväisyyteen. Se oli minusta paras lasten kasvatusvinkki pitkään aikaan. Itse en ole tullut noin fiksuiksi lapsiani opettaneeksi.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Hienoa pohdintaa! Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että vaarana on ajautuminen maksamaan normaalista perhearkeen liittyvästä käyttäytymisestä.  Tai siis liittyyhän tuokin, mutta yleisemmin ajateltuna. Avainsana lienee tuo projekti. Hommalla on alku ja hommalla on loppu. Sen jälkeen eurot jääköön. Viikkorahasysteemistä varmaan aikanaan puhutaan, mutta se on eri juttu. 

En pysty miettimään, miten itse olisin tuon ikäisenä asiaan suhtautunut, mutta sen tiedän, että raha oli paljon etäisempi asia kuin omien lasteni elämässä. Tekisi mieleni väittää, että se on 80-luku vs. 2010-luku asia, ainakin osittain. Kaikki on nykyään kaupallisempaa ja raha enemmän julkisesti asioissa läsnä. Se on hyvä ja se on huono.

Tuo omistaan vähempiosaiselle antaminen on kyllä kaunis ja hyvä ajatus, joka täytyy pistää korvan taakse. Samalla voinee hieman avata Suomen verotusmallia...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sen pukeminen on hankalaa. Kuin yrittäisi solmia karvalakin naruja yhdellä kädellä. Sitä käyttäessä selkä väsyy ja kipeytyy. Siinä on vain muutama remmi, mutta silti se on yksi lämpimimmistä varusteista. Suomeksi sanottuna sitä käyttäessä tulee aina hiki.

Hankaluudestaan ja hiostavuudestaan huolimatta pienelle lapselle tarkoitettu rintareppu on mahtava kampe! Tässäpä täysi kourallinen perusteluita

1)Kantaminen on kuin sylittelyä, mutta samalla pystyy kohtuullisesti tekemään jotain. Hommaa ja läheisyyttä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mikä on todellakin plussa lyhyiden iltatuntien aikana. Imurointi, ruuanlaitto, kevyt ulkoilu, jopa laskujen maksaminen aateekoolla - kaikki onnistuu lapsen tarkastellessa toimintaa tyytyväisenä repustaan.

2)Kolmen lapsen otoksella yleistän ja väitän, että alle metriset tykkäävät rintareppuilusta. En muista kertaakaan, että napero ei olisi ollut innostunut, kun olen kaivanut rintarepun esiin kaapista. Kädet vispaavat ja hymy yltää korviin.

3)Rintarepussa arkitouhuissa mukana olevalle lapselle tulee juteltua tekemisistään. ”Käydäänpä katsomassa onko posti tullut.” ”Viedäänpä nämä kirjat takaisin hyllyyn.” ”Nyt leikataa tästä kurkusta kuutioita tuohon salaattiin.” Käytännössä siis tulee huomaamattaan nimenneeksi asioita lapselle. Nimeäminen on kuulemma hyvää treeniä ajatellen lapsen matkaa kirjallisuuden Nobel-palkintoa kohti.

4)Rintarepussa vauva tai pieni taapero pääsee mukaan isompien lasten leikkeihin. Olen kyyhöttänyt pöydän alla piilossa pienin repussa. Pihalla on pelattu sählyä. Pallon heittelykin onnistuu. Se saa kuopuksen suorastaan kiljumaan riemusta.

5)Kuten sanottua, läheisyys ja kantaminen nostavat isän kehon lämpötilaa. Kantamisen jälkeen onkin suorastaan välttämätöntä kaataa itselleen lasillinen colajuomaa.

Edit 20. helmikuuta: Postauksessa käytettiin alun perin sanaa kantoreppu. Heti kirjoituksen julkaisemisen jälkeen sain hellävaraista, mutta varsin vahvaa palautetta, että kuvassa on rintareppu. Ja että rintareppu sekä kantoreppu ovat yhtä paljon sama asia kuin vyölaukku ja jääkiekkokassi. Suurin ero on siinä, että rintareppu ei ole ergonominen kantajalle eikä kannettavalle. Kantoreppu on.

Myönnän, ei käynyt mielessäkään, että sanat eivät tarkoittaisi samaa. En osannut terminologiaa. Päivitin siis kirjoituksen käyttämään oikeaa sanaa. Postauksen ajatukset luonnollisesti allekirjotan edelleen, vaikka olemmekin käyttäneet rintareppua, emme kantoreppua.

Selän kipeytyminen olisi saattanut olla kantorepulla vähäisempää. Tekisi mieli kokeilla!

Kommentit (4)

Joopu

Tiedäthän, että rintareppu ja kantoreppu ovat kaksi täysin eri asiaa. Näistä jälkimmäinen on ergonominen sekä kantajalle että lapselle, ja niitä voi yleensä käyttää ainakin 20 kg saakka. Rintareppu taas.. valmistajat suosittelevat, että sellaista käytetään max 20 min kerrallaan. Kertonee jotain niiden käyttömukavuudesta.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tiedän toki! Opin sen jo muutama kymmennen minuuttia postauksen julkaisemisen jälkeen, kun useampikin äiti asiasta kertoi. Sitä ennen ei asiasta ollut mitään käsitystä.

Eilen asiaa vähän opiskelin ja ymmärsin, että rintarepussa lapsi jää kauemmaksi kantajan vartalosta. Ei ihme, että selkä meinaa kipeytyä. Pääasia varmaan kuitenkin, että sekä kantaja että lapsi on nauttinut reppuilusta? Toivottavasti lapsetkaan eivät ole ihan lopullisesti menneet pilalle, sillä kantaminen on kuitenkin ollut satunnaista.

Opin eilen myös, että kantovermeasia saattaa nostattaa tunteita pintaan. Kiitän sinua siis paitsi kommentista, myös sen asiallisesta sävystä! Mukavaa viikonloppua!

Joopu

Hienoa, että otit asiasta selvää ja opiksesi :) mielestäni oma mielipide pitää pystyä kertomaan asiallisesti ja perustellen, vaikka kuinka olisi eri mieltä toisen kanssa.

Koska te nautitte kantamisesta, suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan taaperoille tarkoitettua kantoreppua. Merkkejä on esim. Tula, Ergo ja Manduca. Uusien hintoja ei kannata säikähtää, käytettyinä löytyy hyvin ja lainaaminen onnistuu myös Oulussa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kieltämättä olen alkanut harkita tuollaiseen tutustumista. Mainitsin asiasta jo vaimollekin! Lainaaminen ei käynyt mielessänikään, mutta aivan loistava juttu, jos sellainen onnistuu. Lainaamisen/vuokraamisen kauttahan sen pääsisi tuonkin asian kokeilemaan.

Ps. Olen aivan samaa mieltä mielipiteen esittämisestä. Ja myös sitä mieltä, että jos kaikki muistaisivat tämän, niin netti olisi kaikille mukavampi hiekkalaatikko.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pari kuukautta vuoden päättymisen jälkeen alan ymmärtää, miksi perheemme kolmas vauvavuosi tuntui raskaalta. Paradoksaaliseksi asian tekee, että sama vuosi oli myös yksi elämäni onnellisimmista vuosista. Vuoden aikana tapahtui hirvittävästi hyvää, mutta silti koko vuotta sävytti jonkinlainen väsymys. Aivan liian usein tuntui, että eniten tympäisi kaikki.

Vaikka elämä lapsiperheessä on aina tunteiden vuoristorataa, kolmas vauvavuosi pääsi yllättämään. Se kärjisti kaikki tunteet äärimmilleen ja nopeutti siirtymistä ääripäästä toiseen. Himalajalta Mariaanien hautaan kahdessa sekunnissa. Mutta myös takaisin.

Oikeastaan kyse ei liene vauvavuodesta vaan siitä, että kolmen pienen lapsen kanssa elämä on sataprosenttista. Läsnä on oltava täydellisesti ja koko ajan. Tarkkaavaisuuden ei voi antaa herpaantua hetkeksikään. Koko ajan pitää katsoa, ettei kukaan loukkaa itseään. Alati pitää vahtia, ettei kenelläkään tapahdu ylilyöntejä.

Myös lasten tunteita on enemmän kuin kahden lapsen perheessä. Ja niin iloissa kuin suruissa peilinä, tyynynä, nyrkkeilysäkkinä ja kainalona toimii tietenkin vanhempi.

Jatkuva tarkkanaoleminen on raskasta, eikä tilannetta ainakaan helpota, että kaikki keskeytyy koko ajan. Aina ja koko ajan.

Eilinen ei enää kuulu vauvavuoteen, mutta tilanne voisi olla vuoden takaa: Vaimo onki kanakiusausta pois uunista. Juuri, kun kuuma höyry vyöryi kasvoille, keskimmäinen pinnisti itsensä vieressä asanaan, jota kai vaa'aksi kutsutaan. "Kato äiti, kato äiti, kato äiti! Vaakataso!"

Fyysiseen väsymykseen vaikutti toki myös se, että kolmannen lapsen myötä kämppämme desibelit ovat kasvaneet liian isoiksi. Lisäksi yöhiippailua oli vuoden aikana ennätyksellisen paljon. Samaan aikaan ne pari rauhallista tuntia lasten simahtamisen ja oman tuupertumisen välissä tuntuivat henkisen palautumisen kannalta niin tärkeiltä, että nukkumaan ei aina malttanut mennä järkevään aikaan.

Eikä kaikki väsymys ole fyysistä. En varsinaisesti heitellyt kolmoissalkoveita, kun huomasin kerta toisensa perään, että kodissamme on kaksi yksikköä: minä ja isommat tenavat sekä vaimo ja vauva. On melko ynseä tunne, kun miettii, että mehän ollaan vaimon kanssa tässä kuin kämppiksiä.

Tätäkään asiaa ei helpottanut se, että meillä on hyvät tukiverkot, mutta verkon silmäkoko on 130-250 kilometriä.

Oma lukunsa on se, että liikunta jäi vuoden aikana vähälle, kun oli niin raskasta. Vai olikohan niin raskasta juuri siksi, että liikunta jäi vähälle?

Tarkkaavainen lukija huomaa, että käytän edellä imperfektiä. Syystä. Äidin ja vauvan symbioosi on alkanut löyhentyä ja perheemme jako kahteen sitä kautta purkautua. Yöt ovat tällä hetkellä varsin hyviä. Arki rullaa juuri nyt rutiinien muodostaman kivijalan päälle rakennettuna vakaasti.

Valoa kohti mennään siis muutoinkin kuin kalenterissa!

Ja vuoteen todella on mahtunut hienoja hetkiä. Sen huomaa onneksi täällä julkisessa lokikirjassakin juttuja taaksepäin skrollaillessa.

Isäkuukaudet väsyy myös Facebookissa, nuutuu Instagramissa ja tympääntyy Twitterissä. Voit tykätä noista, mutta tiedosta, että se piristää Isäkuukausien isää.

Kommentit (8)

Vierailija

Hymyilin! Onneksi kaikki on väliaikaista, tai toisaalta se on myös harmillista. Meillä on perheessä ”vain” kaksi pientä, mutta silti välillä tuntuu että hajoan. Ainakin pää. Mutta taas toisaalta kun ajattelen että tää aika menee niin älyttömän nopeasti, että aivan se ja sama jos meidän sängyssä nukkuu neljä tyyppiä ja suihkussa kävin yksin viimeksi jouluyönä. Sillä kohta nää kaverit ei tuu kainaloon kun bensarahasta. 😅

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olet enemmän kuin oikeassa, että pian he pyytävät bensarahaa. Ja muuta rahaa. Työkaveri puhuu silloin tällöin lapsiin liittyen seitsemän vuoden ajastimesta, joka nollataan, kun perheeseen saapuu uusi lapsi. Ajastimen raksutettua seitsemään vuoteen on kuulemma jälleen omaa aikaa, kun lapset alkavat olla yhä enemmän kavereidensa kanssa. Tuo ajatus kiinnostaa ja pelottaa yhtä aikaa!

Maria/ Nyt heti

Voin vain kuvitella, kuinka rankka vauvavuosi on, kun on kaksi lasta jo ennestään. Meillä oli rankka vauvavuosi, vaikka tyttö on esikoisemme. Etenkin ensimmäiset 6 kuukautta olivat ihan hirveitä, samalla kun olivat elämämme onnellisimpia. Toivottavasti teillä nukutaan jatkossa hyvin ja unohdetaan yölliset hiippailut. :)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Sehän se paradoksaalista onkin, että samalla on rankkaa, mutta onnellista :) Yöhiippailuiden vähenemistä todella toivotaan!

Marika / Teehetkienkoti

Mietin itse just tänään koko perheen sairastaessa, että kylläpä pikkulapsiaika onnistuu viemään ihmisestä mehut. Vähän kuin huomaamatta.

Vauva-aika on vielä intensiivisempää, kun pieni ihminen omine tarpeineen on eri tavalla huolehdittava. Ja se parisuhde, sille kun löytäis aina arjen pyörityksessä paikkansa.

Onneksi kuvaat imperfektissä. Matka jatkuu kohti kevättä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tuo on muutes totta. Tai ainakin olen saman havainnut, että mehujen häviäminen hiipii puseroon vähän kuin huomaamatta. Sairastelu on tietenkin vielä asia erikseen. Toivottavasti pääsette pian pois sairastuvalta!

Minna M

Nyökyttelin täällä postausta lukiessani. Koin kolmannen lapsemme vauvavuoden rankkana. Rankempana kuin neljännen. Parisuhdekin oli kovilla kolmosen huutaessa, sairastellessa ja valvoessa. Kaikesta onneksi selvittiin yhdessä.
Mukavaa viikonloppua ja hyviä yöunia!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja uudesta näkökulmasta, siis vertauksesta neljänteen! Avainsana taitaa olla yhdessä. Mukavaa viikonloppua teillekin koko perheelle! Ja toki katkottomia öitä myös.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram