Kirjoitukset avainsanalla arki

Rintaperillisistäni kaksi kolmesta alkaa ymmärtää rahan päälle. Sama kaksikko osaa käyttää kotitöistä keskusteltaessa sujuvasti sellaisia lauseita kuin “Ei nyt!”, “Miksi aina minä?”, “Ei ole minun vuoroni!”

Jos nämä havainnot niputtaisi, olisiko yritysmaailman termejä käyttäen synergiaetuja saatavilla? Pitäisikö kohottaa arkipuhteiden kiinnostavuutta maksamalla niistä?

Ajatus on kiinnostava siksikin, että jokainen lapsen suorittama kotihomma on pois aikuisilta. Teoriassa. Aika monessa puuhassa on toistaiseksi tehokkaampaa tehdä itse kuin paikata muksun jälkiä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Astianpesukoneen tyhjäämisessä saa olla ihan tosissaan, kun apuna on tehokas yksivuotias.

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

Lapsi oppii, ettei raha kasva puissa. Samalla karttuu käsitys työn ja palkkion suhteesta. Rahan arvon ymmärtäminen parantuu. Näin kotitöistä maksamista perustellaan. Joku argumentoi niinkin, että koulussa ja harrastuksissa on lapselle tarpeeksi kuormaa.

Nihkeämmin suhtautuvat muistuttavat, että ei aikuinenkaan saa kotitöistä palkkaa. Ja varoittavat, että jatkuva rahalla palkitseminen voi johtaa vaikeuksiin. Sellaisiin, joissa lapsi vaatii kaikista askareistaan vanhemman kukkaron nyörien hölläämistä.

“Perhe on osakeyhtiö, jossa jokainen tekee osuutensa”, muistan äitini perusteleen lapsuudessani, kun kotityöt eivät maistuneet minulle. Muistan lauseen hyvin. Ilmeisesti maistumattomuutta oli havaittavissa usein. Omena ei siis ole lasteni kommenteissa pudonnut kovin kauaksi puusta. Tässäkään asiassa. Jännä.

Kolmenkymmenen vuoden takainen perhehistoria toistaa itseään toisinkin - meidänkään kodissamme ei makseta kotitöistä. Tärkein perustelu on se, että askareet ovat osa arkea ja lasten on syytä se oppia. Eivät kotityöt herkkuja ole vanhemmistakaan. Silti ne on tehtävä.

Palkitsemisen sijaan yritämme (usein toki epäonnistuen) pitää kotihommiin liittyvän ilmapiirin positiivisena. Lasten kanssa jopa leikinomaisena. Astianpesuvedellä saa lotrata ja tavaroiden järjestelyn voi tehdä leikkimällä trukkia. Ja ennen kaikkea, että kotihommatkin tehdään yhdessä.

En osaa olla huolissani, että kotityöt kuormittaisivat lapsia liikaa. Jos tavaroiden kotipesiin palauttelu, APK:n tyhjentäminen ja satunnainen pölyjen pyyhintä käy liian raskaaksi, on syytä tarkastella sitä muuta kuormitusta ensiksi.

Toistaiseksi vanhempien kukkarot pysyvät siis kotitöihin liittyen kiinni, vaikka eskarilaisen europalkitseminen olikin menestys.

Lisää Isäkuukaudet-luettavaa rahaan liittyen:

* Kuusi syytä, miksi puolisoiden yhteinen tili ei ole hyvä idea

* Kulutamme vettä lähes puolet keskimääräistä vähemmän - rahassa erotus on viikoloppuloman luokkaa

* Kuinka puhua lapsille uhkapeleistä ja havainnollistaa riski ymmärrettävästi

* Kuusi syytä miksi jokaisella kotona lapsia hoitavalla pitäisi olla yhteinen tili puolisonsa kanssa

* Irtisanoimme lasten terveysvakuutukset - säästö 700 euroa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ovellamme kävi tuomiopäivän kauppias. En tarkoita nyt ovella säännöllisesti maailmanloppua markkinoivia lentolehtisten jakelijoita, vaan kodinturvajärjestelmän puoliagressiivista helppoheikkiä. Hänellä oli paljon meidän asumismuotoomme sopimattomia kysymyksiä ja teesejä. Yhtä jäin kuitenkin miettimään.

Kaupattuun tuotteeseen olisi kuulunut turvanappi, jota painamalla lapset olisivat voineet hälyyttää apua, jos vanhemmalle sattuu jotain. Tällaista sattumusta ei ole vaikea keksiä, vaikka todennäköisyydet ovatkin pieniä: paha liukastuminen, putoaminen keittiöjakkaralta lamppua vaihtaessa tai sairaskohtaus…

Torppasin myyjän ovella toteamalla, että siihen on toivottavasti 40 vuotta ennen kuin tarvitsen turvanappia. Rehellisesti sanottuna hän oli kuitenkin hyvin oikeilla jäljillä. Olen päivittäin kotona kahdeksisen tuntia pelkästään lasten kanssa. Osaisivatko he auttaa, jos minulle sattuisi jotain dramaattista?

Osaako lapsi soittaa hälytyskeskukseen?

Illalla juttelimme seiska- ja neljäveen kanssa hälytyskeskukseen soittamisesta. Ekaluokkalainen selvisi “tentistäni” aika hyvin. Hän muisti hätänumeron, osoitteemme ja hieman neuvojakin hätänumeroon soittamiseen liittyen.

Neljävuotias muisti hienosti hätänumeron. Mutta sormi meni suuhun, kun katsoimme puhelimellani, kuinka soittaminen oikeasti tapahtuisi. En myöskään usko, että hän muistaisi osoitettamme, jos isä makaisi lattialla tiedottomana. 112-sovelluksestakaan ei ole apua, sillä lapsi ei saa auki puhelimen suojakoodia.

Mitä asialle voisi tehdä?

Olemme jutelleet asiasta viime aikoina useampaan kertaan. Myös kaksivee on ollut “valistumassa”, vaikken oikeasti oleta häneltä vielä mitään tähän asiaan liittyen.

Olen takonut lasten päähän yksinkertaista kaavaa: jos iskä tai äiti makaa lattialla, eikä puhu tai vastaa, niin mene takaovesta parkkipaikalle tai naapuriin ja huuda apua. Joku tulee siihen ennemmin tai myöhemmin. Pyydä hänet sisälle ja soittamaan apua.

Takaoven käyttäminen on yllättävän olennainen asia. Jos tenava menee ulos etuovesta, hän mitä luultavimmin lukitsee itsensä vahingossa ulos. Takaovemme on mallia, jossa näin ei voi käydä.

Olen myös miettinyt, että laittaisin puhelimeeni nelivuotiaan sormenjäljen. Siten hän saisi puhelimen periaatteessa auki ja voisi soittaa 112-sovelluksella apua. Mutta mitähän siitä tulisi puuttuvien konsonanttien kanssa hädän hetkellä? Avun huutaminen parkkipaikalla on mielestäni parasta, mitä lapsi voi hädässä tehdä.

Onko teillä juteltu aiheesta? Millaisia ratkaisuja olette löytäneet?

Aihe toivoakseni herättää keskustelua myös Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa. Tule mukaan!

Kommentit (6)

myöspohdittu
1/6 | 

Älypuhelin aukeaa lukosta, kun lapsi siihen katsoo. (kasvojentunnistus)Itse käytän sitten sormitunnistusta, joka hankalampi. Lapsi 3v osaa valita soittovalikon. Yhtä nappia painamalla aukeaa lapsen soittolista, jossa kasvojen kuvat numeroiden lisäksi. Listassa on tätiä, mummoa, isä, ukki. Kaikki kenelle saa soittaa. Lapsi päivittäin avaa puhelimen, menee soittolistaan ja soittaa yleensä isälle. Tunnistaa läheiset helposti, kun selvät kuvat. Laittaa puhelun kaiuttimeen soiton ajaksi. Harjoituksen vuoksi. Hätätilanteessa olen neuvonut soittamaan kaikille niin kauan kun joku vastaa. Jolloin aikuisen on helpompi soittaa häkeen.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Anteeksi, olen skeptinen: toimiihan tuo kasvojentunnistus myös itkuisilla kasvoilla? Minulla ei ole sellaista koskaan ollut käytössä ja jäin miettimään. Muuten systeemi kuulostaa minusta hyvältä ja taidan apinoida ideastasi sekä lapsen oman soittolistan että läheisten kuvien lisäämisen kontakteihin.

Kiitos kommentistasi ja mukavaa kevään odotusta!

Vierailija
2/6 | 

Lapset 7v ja 9v ja kerrostalossa asutaan. Olen hätänumeron sijaan neuvonut menemään soittamaan naapurien ovikelloja ja huutamaan apua rappukäytävään. Lapset ovat välillä yksin/kahdestaan kotona, enkä luota lapsen arvioon siitä mikä on hätätilanne. Lapsen mielestä esim. iso haava ja paljon verta voi tarkoittaa kaikkea asfaltti-ihottumasta lähtien, joten ambulanssin vaivaamisen sijaan naapurin puhallus ja laastari on toimivampi ratkaisu. Luotan siihen, että aikuinen osaa arvioida tilanteen paremmin.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Ymmärrän hyvin (mikä ei tietenkään ole yllätys sen perusteella, mitä tuohon postaukseen kirjoittelin)! Avun huutamisessa on myös se hyvä puoli, että se onnistuu pienessä paniikissakin varmemmin kuin hätäpuhelu kaikkine kommervenkkeineen.

Kiitos, että kommentoit ja mukavaa kevättä!

Vierailija
3/6 | 

Tyttäreni oli n. 5 vuotias, kun kotona laskuja maksaessani nousin sohvalta läppäri sylissä hakeakseni tunnuslukutaulukon. Ylös päästyäni iski valtava huimaus ja palasin takaisin sohvalle. Vaakatasossa huimaus vain lisääntyi ja tuntui, että seinät kaatuvat päälle ja että taju lähtee. Pelästyin, sillä siihen aikaan tytär ei osannut soittaa matkapuhelimella, eikä edes saanut itse etuovea auki, sillä se vaati samanaikaisesti voimakkaan nykäisyn sisäänpäin samanaikaisesti kun lukkoa käänsi. "Kohtaus" osoittautui myöhemmin sinänsä vaarattomaksi asentohuimaukseksi, mutta sai aikaan sen, että opetin tytölle hätänumeron ja puhelimen käytön. Ensimmäisenä kuitenkin opettelimme sen oven avaamisen ja ohjeistin ensisijaisesti menemään naapurin ovelle, jos äiti ei yks kaks tolkuissaan olisikaan... Pelästytti kyllä yksinhuoltajaa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Ei ole vaikea ymmärtää ja uskoa, että on ollut totinen paikka ja laittanut ajattelemaan! Huh! Naapurit ovat kyllä aika hyvä suunnitelma tällaisten tilanteiden varalle. Jospa se olisi myös niin, että kun varautuu, niin ei koskaan tarvitse niitä taitoja/suunnitelmia... Vähän niin kuin vakuutuksia ottaessa aina toivoo, ettei niitä koskaan tarvitsisi.

Blogissa on helmikuussa seilattu ajoittain kaukana koti-isyyden kotilammikolta: pohdittu vedenkulutusta, avattu kokemuksia perhepyörän soveltuvuudesta perheen kakkosautoksi ja jopa leivottu juurileipää!

Arjen leppoisat tuulet ja oikukkaat puhurit ovat kuitenkin näkyneet helmikuussa poikkeuksellisen hyvin Isäkuukausien Instagramissa ja osittain myös Facebookissa. Tässä helmikuun helmiä noista palveluista koostettuna (ja yksi ihan uusi juttu).

Nämä ovat niitä hetkiä, joita arvostan koti-isyydessä hurjan korkealle. Pientä arjen tuiketta, jonka säteet eivät tavoittaisi minua, jos istuisin päivät kaasujousen jatkeena.

Musiikkia aamupalapöytään

Jos olet pystynyt välttämään tuon nallen loilotukset, niin kerrottakoon, että se "laulaa" muutamia biisejä nätisti sanoen ärsyttävällä tavalla.
Jos olet pystynyt välttämään tuon nallen loilotukset, niin kerrottakoon, että se "laulaa" muutamia biisejä nätisti sanoen ärsyttävällä tavalla.

Juomapullovyön uusi elämä...

...samoin laskettelumonojen

Lukuinto saavutti esikoisen

Vaikka poju oppi lukemaan melko varhain, lukukärpänen tuntuu purreen kunnolla vasta viime kuukausina. Nyt on menossa kolmas Konsta-sarjan kirja, jota lapsi ahmii iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Maailmaa tekstien kautta hahmottavana, sanoja maistelevana ja kirjoittamisesta pitävänä olen tästä asiasta erityisen ylpeä ja iloinen.

Ulkoilua!

Jo pääkuva kertoo paljon olennaista: ulkona on oltu kelistä riippumatta. Totta kai! Alkukuussa Oulun seutua kuritti pakkanen. Loppukuussa helli auringon lämpö, joka sai unohtamaan, että ollaan vielä helmikuulla.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on


 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

Aurauskuva oli perheellemme todellinen hyvänmielen kuva, sillä se pääsi MTV3:n illan säälähetysten taustakuvaksi. Hymyilytti. Hymyilyttää vieläkin.

Lapset loihivat lausumahan (tässäkin kuussa)

Kauppareissut - yllätyksiltä ei voi välttyä

Ruutuaika se vain jaksaa olla pinnalla

Välipalaa A la syöttötuoli

Lisää tätä? Seuraa Isäkuukausia Facebookissa tai Instagramissa!

Kommentit (0)

Mikä on paikka, jossa parasta ennen -päiväyksensä ohittaneiden konvehtien tuhoamisen voi joukkoistaa? Paikka, jossa voi hävittää hieman palaneen kuivakakun jopa bioroskistakin ekologisemmin? Paikka, jossa juhlista jääneet leivonnaiset katoavat salaperäisesti, mutta tehokkaasti?

Työpaikan kahvihuone, tietenkin! Kokemusteni mukaan siellä häviävät jopa lihaliemikuutiot (totta se on, tästä lisää postauksen lopussa).

Olen hörppinyt piristävää juomaa elämäni aikana jo aika monessa kahvihuoneporukassa. Edelle kirjoitettu on pätenyt ihan jokaiseen. Lähes yhtä monessa yhteisössä olen huomannut, että leipomuksien menekki pienenee, kun kertoo lasten osallistuneen leipomiseen.

Miksi näin?

Onko lasten kanssa leivottu huonompaa? Syötkö sinä lasten leipomaa?

Olen kaikessa leipomisessa esikoululainen tai korkeintaan ykkösellä. Sen verran olen kuitenkin jauhoja pöllyyttänyt lasten kanssa, että tiedän miten homma menee: jos pikkuleipurin kädet eivät välillä eksy suuhun, jotain on pahasti pielessä.

Torttutäytteen annosteluun tarkoitettu lusikka on joskus saattanut pudota lapsen syliin ja sillä on kuitenkin täyttötyötä jatkettu. Kaksivuotiaan body on leipomussession jälkeen aivan jauhoissa. Leipomuksienkin voi siis olettaa kontaminoituneen bodyn kankaasta (ja siinä bodyn etumuksessa olevasta viikon ruokalistasta)...

Esimerkkejä löytyy. Turha väittää, että lasten kanssa leipoessa hygieniataso olisi sama kuin huolellisen aikuisen väsätessä macaroneja klassisen musiikin tahtiin.

Mutta onko väliä?

Niin kauan kuin kyseessä on uunin kautta tarjoiltavaksi tuleva herkku, niin mielestäni ei mitään väliä! Tai ehkä kuitenkin sen verran, että on kohteliasta kertoa, että herkut on loihdittu yhdessä nassikoiden kanssa. Se on hienovarainen tapa antaa hiusvaroitus.

Miksi asialla ei sitten ole merkitystä? Uunitus tietenkin tappaa suurimman osan pöpöistä. Toisaalta ainakin lapsiperheissä kaikenmaailman bakteereita ui tupaan joka suunnasta muutenkin sellaista tahtia, ettei yksi hieman väljemmissä olosuhteissa väsätty pulla tai piirakkapala heilauta tilannetta mihinkään suuntaan.

Palataanpa lopuksi vielä niihin lihaliemikuutioihin. Kuinka sellaiset voivat hävitä kahvihuoneessa?

Ison työpaikan kirjoittamaton sääntö kuului, että työmatkalta pitää tuoda jotain kahvihuoneeseen maisteltavaksi. Kollegat kävivät Pekingissä. Lentokentältä oli ostettu kiireessä suhtellisen halpa, mutta iso karkkipussilta vaikuttava tuliainen. Kun pussi sitten aukaistiin kahvihuoneessa, alkoi pienimuotoinen kakominen: nyt on erikoista herkkua.

Niin vain nekin “herkut” hiljalleen pussista vähenivät.

Sitten taukotilan sohvalle istahti kiinalainen kollega, joka alkoi tutkia pussia. Hän kysyi hämmästyneenä, että miksi täällä tällaisia on? Joku selitti käytännön. Kollega repesi nauruun ja kertoi, mitä nätteihin papereihin pakatut “makeiset” ovatkaan. Tiivistettyä keitinlientä. Lihalientä. Suomeksi siis ihan lihaliemikuutioita.

Ps. Miksi kirjoitan tästä juuri nyt? Vastaus löytyy edellisestä postauksesta. Meillä on innostuttu hapanjuurileivonnasta. Sen työvaiheet ovat yksinkertaisia. Lapset auttavat mielellään. Vaadin aina, että kädet tulee pestä ennen auttamista, mutta aniharvoin jaksan valvoa pesuhuolellisuutta. Luotan uunin lämpöön!

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram