Kirjoitukset avainsanalla arki

Viime pääsiäisenä lapsikolmikkomme istui keittiössämme virpomisreissun jälkeen saaliinjaossa. Kaksi ja puolivuotias kuopuksemme oli mukana keskustelussa täysivaltaisesesti - hän ei todellakaan halunnut Ryhmä Hau -munaa, vaan Kinderin.

Taapero siis tiesi, että suosikkihahmoilla verhotut munat olivat selkeästi huonompia kuin vitsajuhlan klassikot. Havahduin siihen, että esikoisen kohdalla olimme pitkään tarkkoja sokerittomuudesta. Iässä, jossa kuopus tunnisti pääsiäismunien erot, esikoisen läsnäollessa pystyi syömään vaniljajäätelöä – kunhan vain annosteli hänen kuppiinsa raejuustoa!

Kolmas lapsi saa ainakin meidän perheessämme lähes kaiken huomattavasti aikaisemmin kuin esikoinen. Tämä koskee makean lisäksi esimerkiksi liikkuvan kuvan katsomista, pikku-Legoja, suhteellisen vapaata ulkoilua…

Erinomainen esimerkki ovat myös sakset. Kun esikoinen tutusteli saksiin, olin lähes neuroottisesti apuna. Kuopus on napannut sakset sisarustensa askarteluhommista ties kuinka nuorena ja opetellut niiden käyttämistä varsin vapaasti (joskin valvotusti). Jännä, että vajaan kolmen iässä hän leikkaa jo ihan mallikkaasti.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

Toiselta, ja varsinkin kolmannelta, tulee kuitenkin vaadittua myös ei-niin-mukavia asioita aikaisemmin kuin esikoiselta. Välillä suoraan sanottuna unohdan, että kuopus on vieläkin alle kolmevuotias. Niin hyvin hän on oppinut isompien lasten edesottamuksia seuratessaan esimerkiksi vessahommat, pukemisen ja leluilla vuorottelun.

Kauppareissu on malliesimerkki. Esikoinen mahtoi istua viittä vaille kolmevuotiaana vielä tukevasti kärryissä. Kuopuksemme sen sijaan pääasiassa kävelee kauppareissut ja osallistuu jo tavaroiden keräämiseenkin. Esikoisen kohdalla en olisi voinut kuvitellakaan sanovani aamupäivän tyhjässä hehtaarimarketissa, että “haepa kahvipaketti, iskä menee lastaamaan maitoja kärryyn.”

Palataanpa vielä pääsiäiseen. Virpomisrientoon kiteytyy aika paljon esikoisen ja kuopuksen elämän eroista. Nuorempi tunnisti karkkien erot, mutta oli jo kaksivuotiaana “tienaamassa” karkkejaan. Nuorempi lapsi saa aikaisemmin, mutta häneltä myös vaaditaan aikaisemmin.

Seuraatko jo arkeamme Instagramissa? Ellet, niin tervetuloa mukaan. Varsinkin storyissa on kiillottamatonta materiaalia päivittäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Meillä on vain kaksi lasta, mutta tunnistan silti ilmiön. Juuri eilen vedin taas hirveät kilarit kun en saanut 2,5v:tä millään ilveellä osallistumaan lelujen siivoamiseen, vaan pisti koko homman vain hulinaksi. Siinä tilanteen jälkeen huonoa omaatuntoa potiessani aloin miettiä, että vaadittiinko oikeasti ikinä esikoiselta kaksivuotiaana, että pitää siivota lelut ilman ilman että äiti on vieressä nostamassa joka lelua yhdessä laatikkoon? No ei todellakaan vaadittu.

Sama juttu noiden karkkien kanssa. Esikoista niiltä "suojeltiin" niin hartaasti, ja kuopus viettää onnellisesti karkkipäivää oman irtokarkkisäkkinsä kanssa. Sakset on edelleen tiukan vartioinnin alla, koska kuopus on joka kerta ne vahingossa käsiin saatuaan livahtanut saksimaan jotain kiellettyä. Esikoisella ei olis käynyt mielessäkään. Mutta hän ei myöskään ollut ikinä yksin missään, vaan aikuisen piti olla aina vieressä. Eikä se ollut aikuisten puolelta tullut päätös.

Pikkulegojen ja hamahelmien kanssa en myöskään pelkää että se niitä nenäänsä tai kurkkuunsa tunkisi, mutta onpa keksinyt järjestää hamahelmisateen huoneessaan, kun esikoinen jätti hamahelmet levälleen ulos juostessaan. Siinä en erityisesti taaskaan kiitellyt kumpaakaan, vaikka täysin odotettavaa käytöstä sekä 6v:lta, että 2v:lta. Jotenkin sitä kuitenkin typerästi odottaa siltä nuoremmalta samaa mitä on tottunut odottamaan siltä vanhemmalta. Mitä ei tosiaankaan odottanut siltä vanhemmalta silloin kun se oli tuon nuoremman ikäinen.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Iso kiitos kommentistasi! Ihanhan tässä niska kipeytyi, niin paljon nyökyttelin havaintojasi lukiessani. Tämä lauseesi kiteyttää asian toisen puolen niin hyvin: "Jotenkin sitä kuitenkin typerästi odottaa siltä nuoremmalta samaa mitä on tottunut odottamaan siltä vanhemmalta."

Mukavaa alkutalven jatkoa teille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuopuksemme kiihtyy nollasta sataan kuin henkilövaaka sellaiselle astuessani. Tyttö on perheemme kolmas lapsi ja vasta hän on opettanut minulle, mitä vahva tahto tarkoittaa. Luulin toki tietäväni jo kahden muksun jälkeen, mutta olinkin nähnyt vasta trailerin todellisesta tahdosta.

Esimerkiksi käy hyvin keskustelu, jossa vaimo yritti hellitellä nauravaa kuopusta: “Sinä olet minun ihana taaperoni!”

“EN OLE!” moukaroi lapsi vastapalloon ja väänsi kasvonsa mutruun.

“Etkö ole?” ihmetteli vaimo romahtanutta tunnelmaa.

“En! En ole taapero. Minä olen appelsiiniperhonen!”

“Et ole taapero, vaan appelsiiniperhonen. Selvä!” vaimo jatkoi ja tyttö käänsi suupielensä takaisin hymyyn.

Ikävä kyllä suurin osa tahtotuulen riepottelevista puuskista ei käänny yhtä lauhkeaan suuntaan. Aivan liian usein tyttö sinkauttaa kädestään jotain tai vähintäänkin uhkaa mottaavansa, jos hänen tahtoaan ei noudateta. Käytöstä, jollaista en muista kahden ensimmäisen lapsen harrastaneen koskaan.

En myöskään muista vanhempien sisarusten ajautuneen umpikujaan halujensa kanssa. Kuopus sen sijaan on päivittäin tilanteessa, jossa toteutumaton tahto kääntyy itkuksi ja solmuksi, jossa lapsi ei itsekään enää tiedä mitä tahtoo! Ei, vaikka vaihtoehtoja olisi vain kaksi. Hän ei esimerkiksi halua ulos, mutta ei halua olla sisälläkään.

Kädet puuskaan ja katse sivuun. Lattialle makaamaan. Seinän viereen istumaan kädet polvien ympärille kiertäen. Tahtomisen kehonkieli on tullut minulle kunnolla tutuksi vasta pian kolme täyttävän kanssa.

Huippu-urheilijat eivät ole esikoisia

Olen jutellut kolmannen vahvasta tahdosta puolenkymmenen kolmilapsisen perheen vanhemman kanssa. Hämmentävästi kaikki ovat sanoneet, että kyllä kolmas on sisaruskatraan voimakastahtoisin.

Eräs äiti taisi osua asian punaiseen lankaan todetessaan, että luultavasti kolmannen on pakko oppia vahvatahtoisimmaksi. Muuten ei kerta kaikkiaan pärjää isosisarusten kanssa. Eikä välttämättä saa edes tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan.

Urheilulehdessä julkaistiin vuoden päivät sitten (28.11.18) artikkeli, joka vahvistaa ajatusta. Sen ingressissä sanotaan: “Harva asia valmistaa huippu-urheiluun yhtä hyvin kuin isoveli.” Itse jutussa viitataan useaan tutkimukseen, joiden mukaan huiput ovat huomattavan harvoin perheidensä esikoisia.

“Nuorten pitää kehittää nopeasti taitojaan ja kekseliäisyyttään, jotta he pärjäävät vanhempia ja vahvempia vastaan. Usein heille kehittyy myös vahva tahto päihittää isoveljensä, hankkia omat kannuksensa ja saada huomiota”, jutussa tiivistetään.

Kuulostaa uskottavalta ja olisin taipuvainen ajattelemaan, että ilmiö pätee yleisemminkin menestykseen. Urheilulehden huomioita tukee se, että kolmen lapsen perheessäkin huomaa, kuinka pienemmät oppivat monia taitoja vanhinta aikaisemmin. Se vaatii lujaa tahtoa!

Lue myös, millaista samaisen lapsen kanssa oli uhma-aikaan.

Kommentit (0)

Harrastustoiveistaan puhuva lapsi on kuin kansalaisopiston opinto-ohjelma: jalkapallo, kokkikerho, jääkiekko, tanssi, kamppailulajit, tubettaminen...

Vuosi sitten kerroin esikoisen harrastusvalintojen ahdistavan minua. Pääasiassa juuri siksi, että toiveet vaihtelivat päivästä toiseen kuin syksyiset säät. Puoli vuotta myöhemmin hänen toivelistansa supistui niin paljon, että kuskasimme hänet jalkapallokentän laidalle.

Se harrastus tuotti hymyä yllättävän lyhyen aikaa. Sitten mollisointuja alkoi hiipiä yhä enemmän vastaukseen, kun kysyin millaista treeneissä oli: liikaa ohjeita - liian vähän leikkimielisyyttä, kaikki haluavat vain voittaa, liian vähän pelaamista...

Patistelimme vaimon kanssa lasta kuitenkin jatkamaan. Ehkä ilo löytyisi, kun harjoituskuviot tulisivat tutuiksi. Melkein joka ilta pohdimme puolison kanssa, kuinka paljon vanhemman kuuluu painostaa lastan harrastamaan.

Koulujen alettua tein havainnon, että poitsi keskittyi harjoituksissa enemmän tekonurmen rakenteen tutkimiseen ja kärrynpyörän harjoittelemiseen kuin yksi vastaan kaksi -tilanteiden treenaamiseen. Lopetimme patistelun ja sovimme, että jalkapallo saa jäädä.

Samaan aikaa harmitti ja helpotti. Harmitti, koska lapselle ei löytynyt mieluista harrastusta. Helpotti, kun lasta ei tarvinnutkaan enää patistaa viheriölle.

Olen kuitenkin lohduttanut itseäni sillä, että sopivan harrastuksen löytyminen ensiyrityksillä on lähes yhtä harvinaista kuin perhekuva, jossa kaikki kolme lasta katsovat kameraan.

Nyt kun nappulakengät pölyttyvät naulakosa, olemme jälleen harrastuksiin liittyvän ison peruskysymyksen äärellä. Tarvitseeko lapsi ylipäänsä ohjattua harrastusta? Eivätkö yli puolta perheestämme liikuttava Pokemon Go, lukeminen ja ennen kaikkea pihaleikit ikätovereiden kanssa riitä?  

Totuuden nimisssä pitää jatkaa, että ilmoitimme esikoisen kamppailulajin perusteisiin. Kerran viikossa kokoontuvan ryhmän harjoituksista on toistaiseksi tullut pukuhuoneeseen hymyilevä tokaluokkalainen. Kyllähän se tuntuu vanhemmasta hyvältä.

Lue myös havainto samaisen lapsen eskarivuodelta: Harrastuksissakin liika on liikaa.

Seuraatko jo Isäkuukausia Instagramissa tai Facebookissa?

Kommentit (4)

Mammuli
1/4 | 

Semmostahan se on. Yksilöllistä. Minulla 5 lasta, kaikki erilaisia. Vanhinta poikaa veri veti joukkuelajeihin jo ihan pienestä ja ehkä pari vuotta pystyi olla poissa, kun taas nyt aikuisena oli pakko päästä joukkueeseen. Tytöillä taasen oli vaihe, kun ei huvittanut ja sanoin, että anti olla. Nyt esim yksi tytöistä syyllistää minua: "Äiti mikset pakottanut minua jatkamaan taitoluistelua, kyllä kaduttaa" Ota näistä sitten selvää, mikä ois kullekin paras mihinkin elämäntilanteeseen. Toisaalta koska olen kannustanut pienestä urheilun ja muiden harrastusten pariin, nyt aikuisena ovat sitä mieltä, että kyllä jokaisella joku harrastus pitää olla tai elämästä puuttuu jotain.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos näkemyksellisestä kommentista! Tuon yksilöllisyyden allekirjoitan kyllä jo ohuellakin harrastavien lasten isän kokemuksella. Esikoinen ei ole vielä lämmennyt "viimeisen päälle" mistään, mutta keskimmäinen tuntuu hinkuvan tanssiharrastukseensa kuin isä blogin tekemisen pariin. Mitä tulee pakottamiseen, niin mielestäni lasta ei saa liikaa patistaa. Harrastuksen pitää kuitenkin olla pääasiassa mukavaa. Varmasti on kausia ja kertoja, jolloin lasta ei huvita. Mutta keskimäärin harrastuksen pitää kuitenkin tarjota mukavaa tekemistä. Älä siis ainakaan syyllisty, sanoisin!

Vierailija
2/4 | 

Uskon kyllä, että lapsi pärjää ilman harrastusta. Pienillä pihaleikitkin riittää, mutta mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä vähemmälle ne yleensä jäävät.

Siksi itse liputan harrastuksiin kannustamisen nimeen. On ehkä helpompi myöhemmin myös tarvittaessa vaihtaa esim liikuntaharrastusta, jos on aiemmin harrastanut jotain muuta.

Meillä siis lähtökohtana ollut että lapsia kannustetaan kokeilemaan harrastuksia (nyt 1 krt / vko kun vielä pieniä), joita sitten tarpeen tullen vaihdetaan ja kokeillaan jotain uutta. Toki tiedostan että jossain vaiheessa voi tulla eteen sekin, ettei lapsi halua harrastaa mitään. Tai haluaa lopettaa ehkä pitkäkestoisenkin harrastuksen. Ne onkin sitten vähän kaksipiippuisia juttuja kuten aiempi kommentoija totesi.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista - hienosti katselet asiaa useammista näkökulmista! Tässäkin ehkä tullaan siihen, että mikä lasketaan harrastukseksi ja mikä ei. Minusta esimerkiksi lukeminen on hyvä harrastus, vaikka sitä varten ei tarvitsekaan lähteä mihinkään, eikä kenenkään ohjaukseen. Tuo pitkäkestoisen harrastuksen lopettaminen on varmasti vanhemmalle vaikea paikka, joka vaatii paljon eri näkökulmien pohtimista.

Ajatus on houkutteleva. Uloslähtiessä napinpainallus ja vilkaisu, kuinka paksu matto leivänmuruja onkaan vuorokaudessa kertynyt keittiön pöydän alle. Sisääntullessa hiekattomat, muruttomat ja hiuksettomat lattiat. Seinänvieressä ulkoiluajan kodin imuroinnissa huhkima robotti raukeana itseään seuraavaan koitokseen latailemassa.

Saimme kokeiluun muutaman vuoden ikäisen robotti-imurin. Odotukset olivat suuria. Edellisen kerran kokeilimme roboa kymmenisen vuotta aikaisemmin. Silloin robotti-imurit olivat uusi juttu ja irtipäästettyään robo oli parempi komiikassa kuin siivouksessa. Imuri kun saattoi jäädä kiertämään sohvapöytää puoleksi tunniksi tai tuuppimaan keittiön tuoleja edestakaisin.

Melkein kymmenessä vuodessa tekniikka kehittyy paljon. Siksi suuret odotukset.

Mutta kuinkas kävi? Ei robotin siivoustaktiikan seuraaminen enää hauskoille kotivideoille vetänyt vertoja, mutta kyllä surkuhupaisia piirteitä oli edelleen liikaa. Vaikka kotimme on varsin pelkistetty, ei robotti raukka osannut siivota läheskään joka paikasta. Käsittämättömän usein se myös jäi itkemään apua, ettei löydä reittiä uuteen paikkaan, vaikka vapaita suuntia oli tarjolla useampiakin.

Siivousjäljessäkään robo ei vielä yltänyt kuin korkeintaan tyydyttävälle tasolle. Se kyllä löysi lattioiltamme hämmentävän paljon moskaa. Mutta paljosta on hyvä nyhjäistä. Kolmen lapsen jäljiltä imuroitavaa riittää. Vaikka robotti imuroi tästä ryönästä ison osan, liikaa jäi myös lattioille. Näin siitä huolimatta, että siivous pinta-alaa oli vain 50-60 neliötä.

Kokeilemamme robotti-imurin parhaaksi puoleksi osoittautui hullunkurisesti asia, jota robotti ei tehnyt. Robotti ei ymmärrä varoa tai siirrellä lattioilla lojuvia kenkiä, leikkikaluja tai tyynyjä. Lattiat on siis pakko pitää puhtaana irtotavaroista, jos haluaa robotin imuroivan.

Robotti-imurin hankinnan syvin filosofia on kai siinä, että ikävähkön kotityön voi ulkoistaa koneelle ja saada vastaavasti itselleen lisää vapaa-aikaa. Kokeilemallamme imurilla tämä kaunis ajatus jäi kuitenkin toteutumatta. Jouduin imuroimaan päivittäin automaatin jäljiltä. Aikaa paloi lähes yhtä paljon kuin ilman robon suorittamaa esipuhdistusta.

Lähipäivinä robottimme muuttaa. Takaisin sinne mistä tulikin.

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 | 

Väärä lähestymistapa. Neato imureita olen käyttänyt jo 6v ja hyvin työnsä tekevät. Imurin lasertutka pitää olla puhdas että se näkee.
Kun imuri vuositolkulla siivoaa n. 3x viikossa, niin tavalliseen imuriin ei tarvitse tarttua kuin muutaman kerran vuodessa.
Jatkuvuus on tärkeää. Imuri ei pääse ihan joka paikkaan, mutta kun koko ajan viedään pölyä pois niin tavallista kaaosta ei pääse syntymään.
Meillä kaksikerroksisessa talossa on kaksi imuria helppouden vuoksi.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, että jollakin homma toimii, sillä ajatus on houkutteleva!

Meillä ei riittänyt 7 x viikko eli kerran päivässä. Homma luultavasti toimisi, jos kämpässä kävisi lähinnä nukkumassa ja asujat olisivat aikuisia, jotka eivät murenna lattialle mitään, eivätkä tuo hiekkaa sisälle. Silloin siivottavaa olisi sen verran vähän, että tuo robo saattaisi selvitä siitä. Kolmen lapsen ja kahden aikuisen perheessä, jossa kolme ihmistä on kotona kokopäiväisesti... Ei valitettavasti toimi muuta kuin siinä, että lattia tulee pidettyä siistinä tavaroista. 

Vierailija
2/6 | 

Meiltä sai Neato kenkää ja tilalle tuli irobot roomba. Pyörii muutaman kerran viikossa 5 hengen koiraperheessä ja puhdasta tulee. Koiran takia ei lattioilla voi tavaroita olla, joten lähinnä nostellaan koiran kupit ja ruokapöydän tuolit pois imurin tieltä. Tavalliseen imuriin en taida tarttua edes kuukausittain.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Vau! Nyt nousi kyllä kuume päästä kokeilemaan Roombaa! Tuo kuulostaa melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta. Paljonko teillä suunnilleen on imuroitava pinta-ala?

joopu
3/6 | 

Anoppilassa on ollut neato kohta neljä vuotta. Ovat tykänneet, 9 hengen (1 alle kouluikäinen, 4 peruskoululaista, 2 ammattikoululaista ja 2 aikuista) taloudessa pyörii liki joka päivä olohuone-keittiö-käytävä-aula -alueen läpi, neliöitä tässä on varmaan ainakin se 60. Muissa tiloissa (makkarit, yläkerta) käyttävät perinteistä imuria siivouspäivänä, samoin satunnaisesti paremman siivouksen ollessa tarpeen myös robotin siivousalueella. Tavarat tosiaan pitää nostella pois tieltä, mutta tottumisen jälkeen ei ole iso homma. Vähän epäloogiselta robotin kulkeminen välillä näyttää, mutta kiltisti on siivonnut aina määrätyn alueen, joka on sovelluksen avulla rajattu. Robotti ei siis mene esim makuuhuoneisiin, vaikka ovi olisi auki. Neaton saa kytkettyä etänä päälle älypuhelimella. Ainut ongelma on ollut se, että koko laite on vaihdettu takuuseen pari-kolme kertaa, kun on yhtäkkiä lopettanut toimintansa. Ei ole siis lähtenyt päälle lainkaan, siivousjäljessä ei ole ollut moitittavaa kun säännöllisesti putsaa koneen ohjeen mukaan. Niin ovat kuitenkin tykänneet, että ovat uuden samanlaisen halunneet tilalle :) 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja anteeksi myöhäinen vastaus!

"Tavarat tosiaan pitää nostella pois tieltä, mutta tottumisen jälkeen ei ole iso homma." Ainakin meillä se tosiaan oli suorastaan positiivista, että tavarat tuli nosteltua pois päivittäin tai jopa useamman kerran päivässä. Eivätpähän kertyneet niin paljon lattialle.

Mukava kuulla, että jossakin toimii roboimuri isossakin perheessä noin hyvin! Ja onhan tuo tosiaan aika vahva merkki, että homma toimii, jos ovat halunneet samanlaisen särkyneen tilalle.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2019
2018
2017