Kirjoitukset avainsanalla kuulumiset

Kolmesti lääkärissä. Kaksi tai kolme antibioottikuuria. Kolme kuratautia. Siinä kolmilapsisen perheemme kiertotautitilasto kuuden ja puolen vuoden ajalta!

Meillä on ollut valtava onni pysyä perusterveenä viime vuodet (kuten kerroin jo, kun irtisanoimme lasten terveysvakuutuksia). Toki tavallista pikkunuhaa ja arkiköhää on meilläkin sairastettu. Niistä on kuitenkin selvitty pehmopaperilla ja tulehduskipulääkkeillä.

Jotain tilanteesta kertonee, että jonkin aikaa sitten mieleeni tuli piimä, kun kaverini puhui AB-kuurista.

Vaikka olemme sairastaneet harvoin, on Mr. Murphy osannut astua parrasvaloihin tyylilleen uskollisilla hetkillä. Lasten sairasteluiden takia on jäänyt väliin yksi kaveriporukan viikonlopun mökkireissu, ystävien lapsen ristiäiset ja lomamatka Belgian joulutoreille.

Uskon, että vähäiseen sairastamiseen on kaksi syytä. Ensinnäkin lapsemme ovat olleet aina kotihoidossa. Toisekseen poimimme kesäisin niin paljon marjoja, että selkä oikenee vasta marraskuussa. Vaivan palkkana on se, että pakastimesta löytyy joka päivälle “suomalaista superfoodia”.

Vaikka tenavat ovatkin olleet kotihoidossa, niin kyllä meille mitä luultavimmin on pöpöjä eksynyt. Minun työpaikallani parveilee nelinumeroinen työntekijämäärä. Vaimon työpaikalla taas satoja lapsia. Perillisemme ovat myös käyneet päiväkerhoissa heti siitä lähtien, kun ovat saavuttaneet osallistumiseen vaadittavan kolmen vuoden iän.

Joka tapauksessa olin syksyllä täysin varma, että päiväkotien bakteerikirnuihin tottumaton esikoinen olisi eskarivuodestaan ison osan sairaana. Toisin on kuitenkin käynyt. Hän ei ole kirjauttanut tilastoihin yhtään sairaspoissaoloa. Pessimisti ei taaskaan pettynyt.

Miksi sitten kirjoitan vähäisestä sairastamisesta?

Sain Facebookissa edelliseen bloggaukseen erittäin hyvän kommentin. Sen ydinsanoma kuului:
“Pitäisi pysähtyä useammin arvostamaan sitä mitä on saanut!”

Olen soitellut viime aikoina blogissa jossain määrin mollisäveliä, vaikka kaikki on perushyvin ja oikeastaan aika mukavastikin. Oli siis korkea aika kirjoittaa yhdestä asiasta, josta todellakin pitää olla kiitollinen.

Lue myös Sormet suuhun -blogistin pohdinta siitä, saako lapsiperheessä ylipäätään iloita julkisesti hyvin olevista asioista?

Kommentit (7)

Jenni / Ilopiikki

Se on tosiaan onni, että perheessa ollaan terveitä. Meillä ei onneksi ole tarvinnut lääkärissä lasten kanssa käydä tai antibiootteja syödä. Tänä talvena on kyllä ollut useampi flunssa riesana. Kyllä hyvistä asioista saa ja kuuluukin kirjoittaa. Mulle tuli ainakin hyvä mieli tästä tekstistä. Itse haluan myös ilahduttaa lukijoitani postauksillani. Aitoa positiivisuutta ei mielestäni ole koskaan liikaa😊

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Ja mukava kuulla, että teilläkin on lääkärit ja piimäkuurit vältetty. Noita perusnuhia ei varmaan pysty yksikään perhe kaikkia välttämään. Onneksi niiden aiheuttama särö arjessa ei ole kovin iso, eikä kovin pitkäikäinen.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tässä asiassa eivät tosiaankaan nallekarkit mene tasan, mutta eivätpä ne taida mennä missään elämään kuuluvassa. Toivottavasti pöpögenrejen keräily talttuu teilläkin, kun muksut kasvavat.

Kiitos kommentista ja aurinkoista kevään jatkoa!

Arjenmiljonääri

Joo, kyllä se liian usein unohtuu itselläkin tuo että pitäisi olla tyytyväinen ja pohtia enemmän näitä asioita joista pitäisi olla kiitollinen. Sitä ei vaan arjessa aina hoksaa, mutta kiitos muistutuksesta. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Perustuu tositapahtumiin

14.00 Isän viaton ehdotus: “Lähdetäänpä ulos!” Vastaus kahdesta suusta: “En halua - haluan olla sisällä!”

14.07 “Meillä on just nyt paras leikki ikinä menossa. Ei me nyt haluta ulos!”

14:10 Ulkovaatteet valmiina eteisen käytävässä. Lapset leikkivät hippaa. Sisällä.

14.15 Neljä- ja kuusivuotiaalla vähemmän päällä kuin varttia aikaisemmin. Nuorin itkee, koska kakka.

14.17 Isä vaihtaa vaippaa. Kaksi isompaa lasta ovat toistensa kimpussa: “Tuo laittoi mun kaulurin!”

14.18 Isommat lapset pikkuhoususillaan: “On niin kuuma!”

14.19 Ensimmäinen uhkaus, kiristys, lahjonta tai katteeton lupaus lipsahtaa isän suusta.

14.22 Keskimmäinen itkee: “Paita ei mene päälle. Olen liian nihkeä!”

14.24 Viimeinen kumisaapas löytyy pesuhuoneen alakaapin alta. Nuorin peilaa itseään vessassa - pöntön vedestä.

14.25 Keskimmäiselle on katettu väärän värinen pipo. Itkua.

14.27 Ensimmäinen lapsi ulkona.

14.28 Isä muistaa viedä keskimmäisen pissalle. Riisutaan suurin osa ulkovaatteista. Nuorin täydentää kivennäistasapainoa imemällä keskimmäisen kumisaappaan pohjaa.

14.30 Ulko-ovelta kuuluu turhautunut ääni: “Ettekö te tulekaan?”

14.32 Keksimmäisellä ulkovaatteet uudelleen päällä.

14.34 Pipo on väärän värinen. Pitää olla se pipo, joka alunperin oli lähdössä ulos.

14.35 Toinenkin lapsi ulkona. Kämppä hiljenee. Isä heittää vakiovitsin puolisolleen: “Voiko ulko-oven nyt lukita?”

14.38 Nuorimmainen puettu, köytetty rattaisiin ja rattaat pukattu ulos.

14.39 Isän ulkoiluhanskat löytyvät Brio-junan laatikosta. Vaimo löytää.

14.41 Vihdoinkin kolme lasta ja yksi isä ulkona

Päivän parhaat hetket: Paljon loskaläträämistä. Hippaa. Kärryttelyä. Nuorimmaisen kanssa "käveleskelyä". Sählyä. Jalkapalloa. Kolmeen varttiin mahtuu paljon liikettä ja paljon iloa.

15.30 Isän viaton ehdotus: “Alkaa olla aika lähteä sisälle!”

15.31 “En halua - haluan olla ulkona!”

15.35 Viimeisetkin ulkoleikkikalut on levitetty pihalle.

15.37 Lapsen sovitteluyritys: “Lähden sisälle, jos sinä siivoat lelut!”

15.40 Itkua: “En halua sisälle!”

15.41 Taapero sisälle. Perään hienovarainen huuto vaimolle: "Tee tälle jotakin - ulkona on kriisi!"

15.43 Vihoviimeinen leikki ulkona.

15.45 Keskimmäinen sisällä.

15.47 “Tyhmä isä” nostaa itkua tihrustavan esikoisen sisälle.

15.50 Isä aloittaa ulkoilukamppeiden putsauksen ja kuivumaan ripustamisen.

15.59 Ulkoilukamat kuivumassa. Nuorimmainen herkuttelee vanhimman litimärällä kinttaalla.

16.03 Isän ajatukset vaihtuvat hetkessä näkymättömän työn huokailusta Vuoden isä -palkinnon vastaanottopuheen suunnitteluun, kun vanhin tulee kysymään: “Mentäisiinkö uudelleen ulos? Siellä oli kivaa!”

Vielä on iltaa jäljellä

16.45 Isällä tulee mieleen, että lasten kengätkin pitäisi ehkä laittaa kuivumaan. Tai ainakin ottaa villasukat pois saappaista.

17.35 Isä hoksaa, että leikkikalut taisivat jäädä pihalle sikin sokin. Koska itku.

17.39 Isä miettii leikkikaluja pihalta etsiessään, että olisi kannattanut jo alunperin tarttua lapsen ehdotukseen, kun hän lupasi lähteä sisälle, jos isä siivoaa lelut.

17.48 Ulkoleikkikalut siivottu.

18.20 Isä ihmettelee, mikä vaatemytty on eteisen lattialla -> oma ulkoilutakki kuivumaan.

Nukkumaanmenoaika

Isä esittää esikoisen vieressä pötkötellessään tutun kysymyksen: “Mikä on ollut tänään parasta!” Lapsi vastaa empimättä: “Se, kun oltiin yhdessä ulkona!”

ps. Lukaise myös vähän vanhempi postaus, jossa asiantuntijat listaavat loskan plussat!

Isäkuukausien Facebook ja Instagram ovat loskattomia, mutta eivät kuivia. Tervetuloa seuraamaan! 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

”Millainen yö? Taisi olla rauhallinen?” kysyn aamulla vieressäni aivotoimintaansa käynnistelevältä vaimoltani.

Vastauksena murahdus ja haista itte -ilme.

Mikä meni mönkään? Miksi aamu lähti väärälle jengalle jo oikeastaan ennen aamua?

Asian selitys löytyy siitä, että kolmannen lapsen myötä perheemme jakautui kahteen yksikköön – äiti ja vauva + isä ja kaksi isompaa lasta. Vauvavuoden jälkeen jakolinja alkoi onneksi hävitä, mutta yötöissä se on edelleen selvästi nähtävissä: vaimo hoitaa taaperon tarpeet ja kaksi isompaa lasta tarjoavat minulle htyliikuntaa.

Osa öisistä hälytyksistä lasten huoneisiin on sympaattisia.

Unisenakin hymyilyttää, kun nelivuotias tiedustelee keskellä pimeintä yötä: ”Onko Suomessa krokotiileja? Entäs Kiinassa?”

Tai kun kuusivuotias sopertaa unisena: ”Iskä, minä… Minä haluaisin. Minä haluaisin. Minä haluaisin, että…” Ja juuri kun lause tuntuu jatkuvan objektiin, poju kaatuu istualtaan sivulle, pää mäjähtää tyynyyn ja uni saa vallan.

Suurimmassa osassa yöhälytyksistä isän tehtävä on kuitenkin arkinen: peiton vinssaminen lattialta takaisin sänkyyn, muksu vessaan, jano tai pahan unen poispuhuminen.

Vaimo ei tiedä läheskään kaikista näistä kukkumisista mitään. Ja vastaavasti minä en tiedä monistakaan taaperon öisistä oikuista mitään.

Asia on sinänsä ovela. Taapero nukkuu huoneessamme kämpän eteläpäädyssä, mutta en herää läheskään aina hänen ääniinsä. Isommat muksut puolestaan lataavat akkujaan kämpän pohjoisosassa. Heidän huhuiluihinsa herään vallan herkästi, mutta vaimon tietoisuuteen unen läpi nämä äänet eivät kovin usein pääse.

Olisi mielenkiintoista tietää, mistä tällainen ”aistien herkistyminen tiettyjen lasten äänille” johtuu. Niin tai näin, selvästi vaimon aivot ovat säätyneet taaperon taajuudelle ja omat vastaanottimeni ovat herkistyneet kahden isomman signaaleille.

Niin, se aamuinen haista itte -ilme. Se on johtunut useamman kerran siis siitä, että jompikumpi on erehtynyt arvioimaan toisen yötä omien havaintojensa perusteella. Toinen on voinut olla "krokotiilisafarilla" tai keinuttelemassa pienintä kaksi tuntia keinutuolissa uneen, kun itse on vain kääntänyt Nukkumatin ohjelmaa kanavalta toiselle.

Kommentit (2)

Tuttutäti

Kuulostaa tutulta! Itse kun olen tällä hetkellä vähän flunssanen ja opiskelujutut työllistää normaalia enemmän, nukun öisin kuin tukki-tänä aamuna en edes kuullut herätyskelloa. Taapero nukkuu seinän toisella puolella ja useampana aamuna olen "ihastellut" yhtenäisiä yöunia, saaden vastaukseksi mieheltä sen haista ite-ilmeen ja "nukuin kaksi tuntia"-vastauksen.
Mielenkiinnolla odotan miten työjako menee mikäli lapsia enemmän siunaantuu. Tällä hetkellä (yhden kanssa) sanaton sopimus on että se nousee kumpi tarpeen kuulee ja jaksaa nousta.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja flashbackista! Olinpa jo unohtanut, että meilläkin oli yhden kanssa tuollainen sanaton sopimus jossakin vaiheessa ja silloin saattoi tosiaankin käydä juuri kuvailemallasi tavalla. Facebookin puolella lukija hoksautti minusta hyvin, että kyseessä on varmaan luottamus. Sitä luottaa tarpeeksi väsyneenä siihen, että puoliso hoitaa homman tarpeeksi hyvin.

Ja tsemppiä opiskelujuttuihin! Nostan hattua korkealle teille, jotka jaksatte opiskeluhommia ja pikkulapsiarkea samaan aikaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Maailman hauskin ihminen Ismo Leikola väittää suositussa tarinassaan, että ”no niin” olisi suomen kielen tärkein sana. Leikolalla on väitteelleen hyvät perustelut: "no niin" käy melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Se on oikea avain moneen sosiaaliseen hetkeen.

Hyvistä argumenteista huolimatta Leikola on väärässä. Suomen kielen tärkein sana ei nimittäin ole ”no niin”, vaan ”äää-ä”.

"Äää-ä" on kommunikaation yleisavain, joka käy mihin tahansa keskusteluun.

”No niin” ja ”äää-ä” jakavat joitain yhteisiä piirteitä. Molemmat esimerkiksi tarkoittavat täysin eri asiaa käytetystä äänenpainosta riippuen. Kumpikin sana on myös erittäin monimerkityksinen. Tulkinta saattaakin mennä pieleen kuin tuoreen avioliiton ensimmäisen kehityskeskustelun palauteosio.

Kauneudessaan ”äää-ä” on kuitenkin omassa luokassaan. Vain yksi vokaali ja sekin sama, jolla suomen kaunein sana - äiti - alkaa. Äää-ä on myös sama etu- ja takaperin luettuna. Palindromi on aina plussaa.

Kielellisvisuaalisessa neroudessaan ”äää-ä” häviääkin vain paikkakunnan nimelle Ii. Ii liikennemerkkiin kapitaalein kirjoitettuna muodostaa pausen merkin, joka kuvaa hienosti paikkakunnan meininkiä.

Mitä äää-ä sitten esimerkiksi tarkoittaa?

”Iskä, sun hanskat jää tuonne naulakkoon.”

”Täällä keittiökaapiston alimmassa vetolaatikossa on todella mukava istua.”

”Haluan lisää ruokaa!”

”En halua lisää ruokaa!”

”Missä on minun harsoni?”

”Iskä, tule nostamaan minut pois täältä pulpetin päältä.”

”Kyllä, minulla on kakka vaipassa.”

”Minä haluan kotivideot videokamerasta pyörimään, kun syön lounastani.”

”Minäkin haluan isompien lasten leikkeihin.”

"Ymmärsin kyllä, että olette lähdössä ulos. Tulen mukaan!"

Parhaimmillaan ”äää-ä” on sekä viesti että osoitus puhujan kehittyvästä vahingonilosta: olin hiljattain taaperon kanssa kaupassa. Tenava istui kärryssä ja pärähti yhtäkkiä puhumaan: ”äää-ä!” Kuvittelin hänen haluavan jotain hyllystä ja jatkoimme matkaa. Hetken kuluttua huomasin kauppalistan pudonneen ja taivastelin asiaa ääneen taaperolle. Hän vastasi hymyillen ja takaisin tulosuuntaamme osoittaen: ”äää-ä.”

ps. Kirjoitin tämän postauksen, koska taaperomme on nyt siinä pari kellonlyömää kestävässä tilanteessa, jossa vanhempana huomaan päivittäin aliarvioivani taaperon kielellisen käsityskyvyn. Syy lienee se, ettei hän puhu mitään (muuta kuin ”äää-ä”), mutta tuntuu ymmärtävän jota kuinkin kaiken hänelle puhutun. Ymmärtävän halutessaan.

Lisää Isäkuukaudet-lukemista vauvan kommunikaatiosta: Kaikkia harmittaa, kun yksi ei puhu

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017