Kirjoitukset avainsanalla kuulumiset

Vuosi sitten kirjoitin, että alan kanssasi ymmärtää ensimmäistä kertaa, mitä tarkoittaa että lapsi on yhtä aikaa iso ja pieni. Nyt tiedän sen jo varsin hyvin.

“Kaapo! Ei voisi vähempää kiinnostaa!” huudahdat uhoten iltavillissä, mutta hakeudut kuitenkin hetken kuluttua kainaloon väistämään pimeyttä. Yhdessä hetkessä et pysty pidättelemään pettymystäsi, vaan se purkautuu suoranaisena raivona. Seuraavassa hetkessä kykenet kuitenkin nielemään kiukustasi niin ison siivun, että voit hoitaa pakollisen askareen sisälläsi vellovasta myrskystä huolimatta.

Et ole ainoa, jonka sisällä myrsky hetkittäin yltyy. Sinä nostat tunteiden äärilaidat edelleen myös minun mieleeni. Täysin pyytetön rakkauteni kääntyy kymmenessä sekunnissa pohjattomaksi epävarmuudeksi. En todellakaan aina tiedä, miten päin kanssasi pitäisi edetä. Niin kuin vaikka hetkissä, joissa uhoat yksivuotiaalle siskollesi nyrkit pystyssä. Tunnen sinusta  säännöllisesti ylitsevuotaavaa ylpeyttä, mutta myös vihaa hipovaa ärtymystä. Haet rajojasi ja paikkaasi. Opetat minulle rajojani. Paikkaanikin.

Itseluottamus. Voi hyvänen aika! Sitä sinulla riittää – ei ole myrskyä, jonka nostaman aallon harjalla et usko pystyväsi surffaamaan. Kun kävit ensimmäisen kerran kaverisi kanssa Poke-kävelyllä, julistit eteisessä sisälletullessasi olevasi maailman paras Pokemonin pelaaja. Ronaldon harhautat milloin vain ottamalla pallon jalkojesi väliin ja potkaisemalla ovelasti juuri oikealla hetkellä. Maailmassasi on paljon varkaita ja murtomiehiä, mutta heidän kannattaa varoa sinua. Kuten itse sanot: “Annan niille jokaiselle naamaan!”

Innostumisesi määrä ei kalpene itseluottamuksesi määrälle. Kun luokkatoverisi kertoi koulussa tehneensä itselleen lukunurkkauksen, sisustit kaksi päivää nurkkausta itsellesi. Innostuminen ja keskittymiskykysi takaavat, että saatat istua tiimatolkulla rakentelemassa Legoja, lukemassa taloesitteitä tai laatimassa omaa lautapeliäsi.

Pidät monista asioista, mutta yksi on ylitse muiden. Luulen, että ilman rajoituksiamme et tekisi mitään muuta kuin pelaisit Minecraftia. Toki muutkin pelit viehättävät. Fortnitessä ja Grannyssa lienee kielletyn hedelmän suloisen karvasta makuakin. Puhut niistä paljon, vaikka et niitä pelaakaan. Kaverit ovat koko ajan tärkeämpiä ja tärkeämpiä (pidimme ensimmäistä kertaa kaverisynttäritkin, ne olivat ikimuistoiset), mutta myös aikuisen seura on sinulle edelleen hunajaa.

Isoveljenä olet juuri sitä, mitä isoveli kai yleensä on. Välillä maailman ihanin, kuten todetessasi taaperolle: “Anteeksi, en ole tänään ehtinyt leikkiä kanssasi, mutta lukisinko sinulle iltasadun?” Välillä taas maailman ärsyttävin, kun taannut nimittelemään, vähättelemään ja kiroilemaan. Se on arvokasta, että tosipaikan tullen olet aina ollut siskojesi puolella.

Fysiikkasi on tasolla, josta voisin olla jo monin paikoin kateellinen. Roikut rekkitangossa pienen ikuisuuden. Istahdat tuosta vain lähes spagaattiin. Juoksuun lähtiessäsi pääset täyteen vauhtiin jota kuinkin ensimmäisestä askeleesta. Tasapainosi riittää seisomaan selässäni, kun nousen mahaltaan kyykkyyn. Näkösi, maku- ja hajuaistisi ovat niin tarkkoja, että en ihmettelisi, vaikka hyödyntäisit jotain niistä joskus työssäsi.

Vastikään olet alkanut kävellä koulusta kotiin. Sinulla on tarpeeksi malttia itsenäiseen liikkumiseen. Toisaalta alat ymmärtää oman taitotasosi suhteessa vaatimuksiin. Omatoimisesta koulumatkasta puhuttiin jo aikaisemmin, mutta vedit itse suitsista ja totesit: “Taidan olla siihen vielä liian pieni.”

Niin - koulu. Tuntuuhan se vieläkin uskomattomalta, että saattelin syksyllä sinut ensimmäistä kertaa kouluun. Varsinkin lukutaitosi on kehittynyt mahtipontisesti. Monessa mielessä etsit kuitenkin vielä paikkaasi yhteisössä. Omien sanojesi mukaan: “Välitunnilla kuljin pihalla ja tarkkailin, mitä muut tekevät.”

Opettajaltasi olen kuullut, että olet koulussa reipas, hyväntuulinen, ohjeita noudattava ja taitava. Se tuntuu hirmuisen hyvältä. Ei vähiten siksi, että edesottamuksesi kotona eivät ole olleet raskaan koulusyksyn aikana läheskään aina suoraan käytöksen kultaisesta kirjasta. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että syyslukukausi on ollut niin raskas, että olemme tyytyväisiä ettei kalenterissasi ole koulun lisäksi mitään säännöllistä. Ei edes harrastuksia. Totesit itse muutama viikko sitten: "on hyvä, että saan levätä iltaisin."

Miltä sama poika näytti isän silmin kuusivuotiaana? Entäs viisivuotiaana?

Isäkuukausien Facebook ja Instagram.

Kommentit (4)

7vuotiaaan äiti

Tää on just kun meidän pian 7vuotiaasta kirjoitettu❣️niin iso, mutta samaanaikaan niin pieni.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Mukava kuulla! Itselleni tosiaan vasta viimeisen vuoden aikana kunnolla konkretisoitunut, mitä tarkoittaa, että lapsi on yhtäaikaa iso ja pieni. Sööttiähän se on.

Marjamummi

Ihan kuin pieni ja suuri 8-vuotias pojanpoikani, koko maailman viisaus ja taito, osaaminen ja epävarmuus yhdessä pienessä pojassa 😍

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olipa hienosti sanottu: "koko maailman viisaus ja taito, osaaminen ja epävarmuus yhdessä pienessä pojassa." Se on juuri näin!

Monessa asiassa ensimmäinen kerta tallentuu mieleen pysyvästi, tahtoipa tai ei. Yleensä tähän liittyy vielä se, että hieman vanhemmat tutut ovat puhuneet asiasta jo vuosia aiemmin. Isotellen, kärjistäen ja päivitellen. Ehkä vähän pelotellenkin.

Kaverisynttäreiden järjestäminen on juuri tällainen asia! Tällä viikolla pääsimme vaimoni kanssa kokemaan kaverisynttäreiden vetovastuun ensimmäistä kertaa. Maineensa veroinen juttu!

Näinkö tämä menee -fiilis nousi pintaan heti ensimmäisen vieraan saavuttua.

Olin reivannut pienen kämppämme eteiseen tilaa kantamalla ulkovaatteet isoon myttyyn vaatehuoneeseen. Kun ensimmäinen vieras oli riisunut toppansa, juhlakalu käveli hänen kanssaan vaatehuoneen ovelle ja esitteli: “Katsopa miten paha siivo täällä on. Iskä on kantanut tänne piiloon vaikka mitä!”

Kun kaikki kuusi vierasta olivat saapuneet, alkoi pieni uho siitä, kuka on tullut “kovimmin” juhliin. Yksi kertoi kävelleensä yksin - pimeässä. Toinen juosseensa pimeässä. Voitolle tuntui jäävän pyörällä saapunut kaveri. Potin kahmi kuitenkin perheemme neljä vee, jonka repliikin jälkeen kukaan ei isotellut kulkemisillaan: “Minäpä en ole tullut millään!”

Pian tämän jälkeen energia- ja äänitaso kämpässä alkoi nousta sellaiseksi, että ymmärrän hyvin isompien poikien klassiset kertomukset kaverisynttäreiden anatomiasta. Luulin, että sen kovempaa ei hulina kaverisynttäreillä voi olla. Väärässä olin.

Minecraft-kakkua ja multablockeja

Vaimo oli ahkeroinut tarjoilut synttärisankarin fanittaman Minecraftin mukaisiksi. Postauksen kuvista pääset tunnelmaan. Herkkupöydän ympärillä käydyistä keskusteluista on pakko nostaa pari repliikkiä talteen.

“Minäpä uskallan syödä multablockin!”

“Apua, kultaharkot loppuu!”

“Minä craftaan näistä tikuista ja kullasta kultahakun!”

Teema tuntui siis uppoavan vieraisiin kuin kumisaappaat loskaan lähikuukausina. Kaikkea ei vaimokaan ollut osannut ajatella, mutta onneksi pojat auttoivat. Punainen mehu ei tietenkään ollut mehua, vaan tulenkestämisen taikajuomaa, kuten yksi vieras hehkutti!

Vanhempana oli ihan mukava huomata, että kyllä ne toistenkin kasvattamat lapset avoimien karkkilaarien äärellä keskittyvät olennaiseen. Siis lappamaan mahdollisimman paljon herkkuja lyhyessä ajassa naamariin.

Vakavastikin juteltiin

Mehujen jälkeen pojan huoneessa alkoi kaikua koomikon lanseeraama parodialaulu: "Timppa saunoo, se saunoo ja saunoo. Venäläinen on kuollut löylyyn!"

Joku katkaisi kuitenkin huumorinselän heittämällä vakavan kysymyksen: “Tiesittekö, että se venäläinen oikeasti kuoli?”

Seurasi synttäreiden hiljaisin hetki. Kolme sekuntia kuulin ilmanvaihdon äänen!

"Joo. Ja se suomalainen Timppa paloi tosi pahasti. Se joutui sairaalaan."

Kuitti. Keskustelu vaihtui Legoihin. Energia- ja äänitaso alkoi nousta uudelleen. Pian ohitettiin taso, jota olin ennen mehuhetkeä luullut maksimiksi. Kuinka väärässä olinkaan ollut. Sokerilla on ihmeellinen vaikutus.

Uhon myötä ulos

Vauhdin lisääntymisen myötä myös uhon määrä alkoi lisääntyä. Yksi kaveri kertoi olleensa kolmesti ratikassa. Toinen oli ollut neljästi. Kolmas ainakin viidesti. Joku kuittasi homman yksinkertaisesti: "Olen ollut ratikassa ainakin miljoona kertaa."

Kun kämpässä alkoi hippa moottorisahamurhaajateemalla (kyllä, luit oikein. Ja ei, leikki EI ollut vanhempien etukäteen suunnittelema ohjelmanumero), siirryimme ulos aarteen etsinnän pariin. Kun tenavat pyörivät vihjeideni perässä pitkin pihaa kuin keskikokoinen trombi, ehdin jo summata synttäreitä mielessäni:

Oikeastaan aika hauskaa seurattavaa pieninä annoksina.

Facebookissa ja Instagramissa hämmästellään myös sokerin vaikutusta ja muita perhe-elämän ihmeitä.

Melko harmoninen "lahjapöytä".
Melko harmoninen "lahjapöytä".

Kommentit (2)

äiti84

Harvemmin nauran blogipostauksille yksin ääneen, mutta tämä oli vaan niin hauska! Ja kaikki kuulosti niin tutulta, terveisin 7- ja 5-vuotiaiden "mine"-pelaajien äiti. Ps. Ja tuo uho!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Et usko, kuinka mukava on lukea tuollainen kommentti! Kiitos! Joo, niinhän se menee, että mitä tahansa on ainakin miljoona, kun vain hetki keskustellaan.

Ekaluokkalainen on rättiväsynyt. Se heijastuu jo muutenkin väsyneeseen perheeseen. Viikonloppu ei tällä hetkellä tunnu riittävän viikosta toipumiseen. Ei siis ihme, että sana syysloma kuulostaa juuri nyt seireenien laululta.

Esikoulu oli esikoisellemme raskasta. Ilmiö on jatkunut ekaluokalla. Häly, aikaiset heräämiset, jatkuvat sosiaaliset tilanteet ja paljon uutta - vaativa kvartetti aikuisellekin. Ei ihme, että väsyttää.

Harmillisesti väsymys on näkynyt viime viikkoina kotona käytöksenä, joka on johtanut takahampaideni ennenaikaiseen eroosioon. Huomion hakeminen kiroilemalla, nimittelemällä ja suorastaan räyhäämällä on pistänyt puremaan hammasta.

Eikä huono käytös ole ollut väsymyksen ainoa oire. Poitsin oma-aloitteisuus kaikkeen tekemiseen on ollut tasolla, johon olen törmännyt aiemmin vain Neuvostoliiton suurkolhooseista lukiessani. Mikään ei ole koulupäivän jälkeen kiinnostanut, ellei vanhemmista jompi kumpi ole ollut mukana.

Naskalin kunniaksi on sanottava, että hän on huomannut väsymyksensä myös itse. Hän on halunnut pitää kaverittomia päiviä todeten, että “olen väsynyt, haluan olla vain kotona.”

Viikonloppuna ehätettiin paistamaan suoleen tungettua lihaa ja tikkupullia. Tätä lisää sitten syyslomalla!
Viikonloppuna ehätettiin paistamaan suoleen tungettua lihaa ja tikkupullia. Tätä lisää sitten syyslomalla!

Käyttäytymisen suitsiminen ja ykkösluokkalaisen ohjelmatoimistona oleminen on tietenkin vienyt aikaa. Ja se aika on ensisijaisesti pois siitä, miksi ylipäätään olen kotona, yksiveen ja neljäveen kanssa olemisesta.

Enkä todellakaan voi väittää, ettei kirosanaräp ja nimittelyjazz olisi kiristänyt koti-isän hermojani. Sekin näkyy myös pikkusiskoille. He väsyvät välillisesti isoveljen väsymykseen. Ymmärrän heitä.

Koti-isyyteen liittyen pitää tehdä myös tunnustus. Olin ohuesti unohtanut, kuinka kuormittavaa jatkuva valmiustilassa oleminen ja kokoaikainen kaiken keskeytyminen on 24/7-muodossa tarjoiltuna. Välillä todellakin tekisi mieli puuskahtaa: “Kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja - please hold!

Ja edelleenkin on niin, etten malta mennä tarpeeksi aikaisin nukkumaan.

Olen kuullut useammastakin suusta (ja esimerkiksi tästä Kivakupla-blogistin postauksesta), että kouluissa sekä opet että oppilaat ovat syyslomaa ennen loppu, kaput, finito. Kun edellekirjoitetut jutut punoo yhteen, voi vain todeta, että kyllä toivotetaan syysloma sydämellisesti tervetulleeksi myös kotona!

Isäkuukausien väsynyttä läppää voi seurata Facebookissa, Instagramissa ja blogit.fi-palvelussa.

Kommentit (2)

Vierailija

Meillä eskarilaisen/koululaisen arkiväsymykseen auttaa syliaika. Vaikka on jo niin iso ettei usein pyydä päästä syliin niin sylissä tai kainalossa oleskelu vaikka lukemista kuunnellen yleensä muuttaa itkevän kiukkupussin normaaliksi.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Joo, eiväthän tuon ikäiset enää syliin jatkuvasti halua. Mukava kuulla, että rauha löytyy tuolla tavalla. Meillä junnu ei missään tapauksessa halua, että kosketaan mitenkään, jos riehu on päällä. Tilanteen taivuttua tulee kylläkin sitten usein sylittelemään.

“Sä olet tähti. Lainaa mulle loistoasi. Tähti!”

Don Huonojen hitin kertosäe on viime aikojen korvamatoni. Kuopuksen kehityksen kadenssi on nyt sellainen, etten pysy tahdissa mukana. Taaperolle eilisen haaste on tämän päivän itsestäänselvyys. Käy mielessä, että jos saisi itselleen murusen tuosta oppimiskyvystä ja energiasta, ei tarvitsisi kipuilla keski-ikäistymistä. Lainaa mulle loistoasi.

Elämä taaperon kanssa on tällä hetkellä nannaa (huom. ei Nannia).

Vielä kesällä oli toisin.

Seitsemässä isyysvuodessa on ehtinyt kohdata uhmavaiheen jos toisenkin. Silti kuopuksen uhma löi minut polvilleen. Olin täysin samaa mieltä Koti-iskä88:n kanssa: “En muuten ymmärrä miksi uhmaikää kutsutaan tahtoiäksi. Sama kuin kutsuisi mustaa surmaa kesäflunssaksi.

Heinäkuussa tyttö tuntui huutavan, itkevän ja raivoavan tauotta. Suurimmaksi osaksi siksi, että ei saanut tahtoaan läpi. Toiseksi suurimmaksi osaksi siksi, että ei osannut tehdä haluamaansa, vaikka saikin tahtonsa läpi. Ruokailut – yhtä itkua. Nukkumaanmeno – yhtä itkua. Leikit – yhtä itkua.

Ja kaikki – sitä samaa itkua.

Mutta elokuulla tapahtui jotain. Uhma alkoi pyöristyä hämmentävän nopeasti. Elämä muuttui parissa viikossa.

Samalla se alkoi soida päässäni: “Sä olet tähti!

Uhman taipuminen toi paitsi hymyn taloon, myös jo mainitun uskomattoman kehityksen taaperon taitoihin. Alkoi ilmeisesti jäädä rageemiselta energiaa oppimiseen.

Hämmentyneenä olen huomannut keskittymiskyvyn muuttuneen kuukaudessa kirjan kahdesta sivusta kahteen kirjaan. Eikä kirjalta tarvitse enää lopuksi kääntää niskoja nurin.

Elokuun alkupuolella taapero imeskeli tuttia lähes tauotta. Saattoi toki olla niinkin, että vanhemmat asensivat sen ajoittain äänenvaimentimeksi. Nyt sitä tarvitaan enää unilla.

Ja syöminen – sen voi sittenkin hoitaa itsenäisesti ja ilman raivoa!

Opittujen taitojen listaan voisi lisätä vielä hyvällä tolalla olevan pottailun sekä koko ajan enemmän juoksua muistuttavan liikkumisen: korva on käännöksissä yhä lähempänä lattiaa.

Uhmasta osa on siis passitettu vilttiketjuun.

Realistina tajuan, että viltissä kerätään voimia uutta tulemista varten. Siksi nautin nyt, kun lapsen tulilanka on yhä useammassa tapauksessa reilusti yli sekunnin mittainen ja lapsi oppii alati uusia hienoja juttuja.

Ei ihme, että nukuttaessani hyräilen: “Tähti. Sä olet tähti, eikä mikään voi sua pysäyttää!

Isäkuukausien Facebook ja Instagram.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017