Kirjoitukset avainsanalla kuulumiset

Eräänä päivänä hän päätti, että haluaa rakentaa perheelleen oman talon. Ei, hän ei ollut 21-vuotias alfauros. Hän oli kuusivuotias eskarilainen. Ei ollut uusi asia, että hän halusi rakentaa jotain suurta.

Jälleen keskusteltiin, että nyt on muutamaa kertaluokkaa turhan suuri hanke lapselle. Ei auttanut, mutta ei onneksi äitynyt väestönsuojelusireenin kateelliseksi saavaksi ulvonnaksikaan.

“Auta mua! Miten talo suunnitellaan”, juniori pyysi. Piirsin paperille pohjapiirustuksen melkein yhdeksästäkymmenestä neliöstämme, joissa viisihenkinen perheemme elää. Sen jälkeen eskarilainen alkoi arkkitehdiksi.

Kohta hän tuli esittelemään suunnitelmaansa. En voinut muuta kuin hämmästellä: Ylä- ja alakerta olivat pitkälti samanmuotoiset. Lisäksi suunnitelmassa oli hengästyttävä määrä yksityiskohtia. Tsekkaa vaikka kuva ja selitys postauksen lopusta.

Tulin intoa lietsoessani maininneeksi, että omakotipytingin rakentaminen on keskivertoihmisen suurin investointi. Pitää olla paljon rahaa. Eskarilainen aikoi tietenkin säästää. Mutta hän halusi myös töihin.

“Mistä työstä saa paljon rahaa”, poika kysyi. Viskasin esimerkiksi lääkärin ja lakimiehen ammatit. Poju aikoi hakeutua heti lääkäriksi. Sisko päätti samalla hetkellä, että hänestäkin tulee lääkäri.

“Tulen samaan työpaikkaan, niin voimme juoda kahvitauolla yhdessä kaakaota”, sisko pohti silmät innostuksesta kiiltäen.

Pojun talonrakennushaaveisiin kaakaohetket eivät kuitenkaan mahtuneet: “Minä en pidä taukoja, vaan teen koko ajan töitä, että pääsen mahdollisimman pian rakentamaan taloa!”

 

Yläkerta:

  1. Portaat (huom. Samassa kohdassa kuin alhaalla).
  2. Paloportaat seinän ulkopuolella.
  3. Parveke.
  4. Työhuoneen työpöytä. Sisempi suorakaide on hiirimatto.
  5. Keskimmäisen huone, jossa sänky + lelulaatikko (tulee sängyn alta niin kuin keskimmäisen huoneessa tulee). Lisäksi ullakko.
  6. Eskarilaisen huone ja pelikonsoli.
  7. Sänky, jossa peitto ja tyyny.
  8. Kuopuksen huone.
  9. Vaatehuone, jossa naulakot.

Alakerta:

  1. Olohuone, jossa takka, sohva, sohvapöytä ja paikka pelikonsolin pelilevyille.
  2. Kylpyhuone, jossa ikkuna, josta näkee läpi vai nuolen osoittamaan suuntaan: “Kylppäristä näkee onko äiti imettämässä, mutta makkarista ei näe alastomia ihmisiä kylppärissä.”
  3. Saunassa ikkuna ulos.
  4. Pyykinpesukone, käsienpesuallas ja pönttö.
  5. Äitin ja isän makkari (isän huomio: tuntuukohan se parisänky oikeasti noin paljon isommalta juniorista kuin tässä kuvassa, kun vertaa vanhempien sänkyä lasten sänkyihin).
  6. Eteinen, jossa naulakot.
  7. Keittiö. Salamalla merkitty astianpesukone sekä jää- ja pakastinkaappi.

ps. Poju oli niin innoissaan pohjapiirroksista ja havainnekuvista, että tilasimme hänelle talofirman kateuskuvaston selailtavaksi. Kuvaston tutkailusta siis pääkuva.

Juniori piirsi myös"ulkotyökoneet", joita aikoi tarvita: kaivuri, kuorma-auto, katujyrä, kurottaja, betoniauto ja pumppuauto.
Juniori piirsi myös"ulkotyökoneet", joita aikoi tarvita: kaivuri, kuorma-auto, katujyrä, kurottaja, betoniauto ja pumppuauto.

Yritin "ehkä hieman" hillitä vauhtia, jolla suunnitelmista oltiin siirtymässä käytännön toteutukseen ja laitoin poitsin miettimään myös, miten sähköt toimivat. Alakerran hän jaksoi hahmotella, mutta yläkerran suunnitelma puuttuu vielä. Kuulemani mukaan tällaiset puutteet tosin ovat varsin yleisiä raksatyömailla.
Yritin "ehkä hieman" hillitä vauhtia, jolla suunnitelmista oltiin siirtymässä käytännön toteutukseen ja laitoin poitsin miettimään myös, miten sähköt toimivat. Alakerran hän jaksoi hahmotella, mutta yläkerran suunnitelma puuttuu vielä. Kuulemani mukaan tällaiset puutteet tosin ovat varsin yleisiä raksatyömailla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pari kuukautta vuoden päättymisen jälkeen alan ymmärtää, miksi perheemme kolmas vauvavuosi tuntui raskaalta. Paradoksaaliseksi asian tekee, että sama vuosi oli myös yksi elämäni onnellisimmista vuosista. Vuoden aikana tapahtui hirvittävästi hyvää, mutta silti koko vuotta sävytti jonkinlainen väsymys. Aivan liian usein tuntui, että eniten tympäisi kaikki.

Vaikka elämä lapsiperheessä on aina tunteiden vuoristorataa, kolmas vauvavuosi pääsi yllättämään. Se kärjisti kaikki tunteet äärimmilleen ja nopeutti siirtymistä ääripäästä toiseen. Himalajalta Mariaanien hautaan kahdessa sekunnissa. Mutta myös takaisin.

Oikeastaan kyse ei liene vauvavuodesta vaan siitä, että kolmen pienen lapsen kanssa elämä on sataprosenttista. Läsnä on oltava täydellisesti ja koko ajan. Tarkkaavaisuuden ei voi antaa herpaantua hetkeksikään. Koko ajan pitää katsoa, ettei kukaan loukkaa itseään. Alati pitää vahtia, ettei kenelläkään tapahdu ylilyöntejä.

Myös lasten tunteita on enemmän kuin kahden lapsen perheessä. Ja niin iloissa kuin suruissa peilinä, tyynynä, nyrkkeilysäkkinä ja kainalona toimii tietenkin vanhempi.

Jatkuva tarkkanaoleminen on raskasta, eikä tilannetta ainakaan helpota, että kaikki keskeytyy koko ajan. Aina ja koko ajan.

Eilinen ei enää kuulu vauvavuoteen, mutta tilanne voisi olla vuoden takaa: Vaimo onki kanakiusausta pois uunista. Juuri, kun kuuma höyry vyöryi kasvoille, keskimmäinen pinnisti itsensä vieressä asanaan, jota kai vaa'aksi kutsutaan. "Kato äiti, kato äiti, kato äiti! Vaakataso!"

Fyysiseen väsymykseen vaikutti toki myös se, että kolmannen lapsen myötä kämppämme desibelit ovat kasvaneet liian isoiksi. Lisäksi yöhiippailua oli vuoden aikana ennätyksellisen paljon. Samaan aikaan ne pari rauhallista tuntia lasten simahtamisen ja oman tuupertumisen välissä tuntuivat henkisen palautumisen kannalta niin tärkeiltä, että nukkumaan ei aina malttanut mennä järkevään aikaan.

Eikä kaikki väsymys ole fyysistä. En varsinaisesti heitellyt kolmoissalkoveita, kun huomasin kerta toisensa perään, että kodissamme on kaksi yksikköä: minä ja isommat tenavat sekä vaimo ja vauva. On melko ynseä tunne, kun miettii, että mehän ollaan vaimon kanssa tässä kuin kämppiksiä.

Tätäkään asiaa ei helpottanut se, että meillä on hyvät tukiverkot, mutta verkon silmäkoko on 130-250 kilometriä.

Oma lukunsa on se, että liikunta jäi vuoden aikana vähälle, kun oli niin raskasta. Vai olikohan niin raskasta juuri siksi, että liikunta jäi vähälle?

Tarkkaavainen lukija huomaa, että käytän edellä imperfektiä. Syystä. Äidin ja vauvan symbioosi on alkanut löyhentyä ja perheemme jako kahteen sitä kautta purkautua. Yöt ovat tällä hetkellä varsin hyviä. Arki rullaa juuri nyt rutiinien muodostaman kivijalan päälle rakennettuna vakaasti.

Valoa kohti mennään siis muutoinkin kuin kalenterissa!

Ja vuoteen todella on mahtunut hienoja hetkiä. Sen huomaa onneksi täällä julkisessa lokikirjassakin juttuja taaksepäin skrollaillessa.

Isäkuukaudet väsyy myös Facebookissa, nuutuu Instagramissa ja tympääntyy Twitterissä. Voit tykätä noista, mutta tiedosta, että se piristää Isäkuukausien isää.

Kommentit (8)

Vierailija

Hymyilin! Onneksi kaikki on väliaikaista, tai toisaalta se on myös harmillista. Meillä on perheessä ”vain” kaksi pientä, mutta silti välillä tuntuu että hajoan. Ainakin pää. Mutta taas toisaalta kun ajattelen että tää aika menee niin älyttömän nopeasti, että aivan se ja sama jos meidän sängyssä nukkuu neljä tyyppiä ja suihkussa kävin yksin viimeksi jouluyönä. Sillä kohta nää kaverit ei tuu kainaloon kun bensarahasta. 😅

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olet enemmän kuin oikeassa, että pian he pyytävät bensarahaa. Ja muuta rahaa. Työkaveri puhuu silloin tällöin lapsiin liittyen seitsemän vuoden ajastimesta, joka nollataan, kun perheeseen saapuu uusi lapsi. Ajastimen raksutettua seitsemään vuoteen on kuulemma jälleen omaa aikaa, kun lapset alkavat olla yhä enemmän kavereidensa kanssa. Tuo ajatus kiinnostaa ja pelottaa yhtä aikaa!

Maria/ Nyt heti

Voin vain kuvitella, kuinka rankka vauvavuosi on, kun on kaksi lasta jo ennestään. Meillä oli rankka vauvavuosi, vaikka tyttö on esikoisemme. Etenkin ensimmäiset 6 kuukautta olivat ihan hirveitä, samalla kun olivat elämämme onnellisimpia. Toivottavasti teillä nukutaan jatkossa hyvin ja unohdetaan yölliset hiippailut. :)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Sehän se paradoksaalista onkin, että samalla on rankkaa, mutta onnellista :) Yöhiippailuiden vähenemistä todella toivotaan!

Marika / Teehetkienkoti

Mietin itse just tänään koko perheen sairastaessa, että kylläpä pikkulapsiaika onnistuu viemään ihmisestä mehut. Vähän kuin huomaamatta.

Vauva-aika on vielä intensiivisempää, kun pieni ihminen omine tarpeineen on eri tavalla huolehdittava. Ja se parisuhde, sille kun löytäis aina arjen pyörityksessä paikkansa.

Onneksi kuvaat imperfektissä. Matka jatkuu kohti kevättä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tuo on muutes totta. Tai ainakin olen saman havainnut, että mehujen häviäminen hiipii puseroon vähän kuin huomaamatta. Sairastelu on tietenkin vielä asia erikseen. Toivottavasti pääsette pian pois sairastuvalta!

Minna M

Nyökyttelin täällä postausta lukiessani. Koin kolmannen lapsemme vauvavuoden rankkana. Rankempana kuin neljännen. Parisuhdekin oli kovilla kolmosen huutaessa, sairastellessa ja valvoessa. Kaikesta onneksi selvittiin yhdessä.
Mukavaa viikonloppua ja hyviä yöunia!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja uudesta näkökulmasta, siis vertauksesta neljänteen! Avainsana taitaa olla yhdessä. Mukavaa viikonloppua teillekin koko perheelle! Ja toki katkottomia öitä myös.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Välipalahetki. Palastelemani hedelmät sujahtelevat kolmen lapsen suuhun vikkelästi. Osa eksyy isänkin hampaisiin. Ehkä juuri siksi tenaville tuntuu jäävän nälkä, kun kaikki hedelmät on haarukoitu.

Annan eskarilaiselle ja keskimmäiselle banaanit. Reilun vuoden ikäinen kuopus ojentaa välittömästi sormensa ja alkaa puhaltaa ulos I-kirjainta muistuttavaa ääntä. Niin hänellä on tällä hetkellä tapana kertoa tarpeistaan - osoittelemalla ja paria eri vokaalia "huutamalla".

Nostan nokkamukia: "Tämäkö?". I voimistuu ja etusormi siirtyy hieman. Näytän pöydällä lojuvaa lelua: "Aa, haluat leikkiä tällä?" I nousee korkeammaksi ja osoitteleva sormi kurottuu, jos mahdollista, vielä pidemmälle. Nostan haarukkaani: "Tätä haarukkaako haluaisitkin katsoa?"

I muuttuu kirkumiseksi ja tarkka osoitus epätoivoiseksi heilumiseksi. Vasta sitten tajuan, että pöydällä on banaani: "Niin, että sinullekin banaani?"

Vastauksena silmiin asti ulottuva hymy ja hiljaisuus!

Otan banaanista kiinni kuoriakseni sen. Kirkuminen palaa keittiöön. Repäisen sokan kiireesti irti ja annan avatun hedelmän pienen pulleisiin sormiin. Ei kelpaa. Banaani lentää kuin juhannusheila heinäkuun alussa. Lapsi kirkuu. Isä hämmentyy.

 

"Halusi varmaan avata sen itse niin kuin toisetkin lapset. Niin se usein haluaa", minua etevämpi vaimoni sanoittaa illemmalla, kun ihmettelen skenaariota hänelle.

No eipä käynyt mielessäni. Enpä osannut tulkita eleitä. Enpä osannut. Harmittaa. Enemmän kuin ohuesti käy mielessä, että voi kunpa juniori osaisi jo puhua. Edes vähän.

Jään miettimään junioria. Mahtaa se hänelläkin olla käyrä välillä korkealla (minkä kyllä kuuleekin), kun ei saa viestiään läpi vaikka kuinka kirkuu ja osoittelee. Eikä ruokapöytä tietenkään ole ainoa paikka, jossa sanaton viestintä ei riitä kommunikaatioksi.

Kuin pisteeksi I:n päälle (huom. eri I kuin kuopuksen tahtotilassaan huutama I) esikoinenkin sivuaa puhumattomuutta pari päivää myöhemmin. Taapero on tullut jälleen kerran mukaan leikkihin, heikohkolla menestyksellä tosin. Esikoinen kertoo: "Kun ei se vielä osaa selittää, miten haluaisi leikkiä!"

Niinpä niin, kaikkia taitaa vähän harmittaa, ettemme osaa vielä kommunikoida tuoreimman tulokkaan kanssa kovin hyvin. Lohdullista kuitenkin on, että yhteinen sävel tuntuu päivä päivältä selkeämmältä. Ja onhan puhumisen aloituskin hetki hetkeltä lähempänä.

Kommentit (10)

Joopu

Niin tuttua. Meidän yksivuotias poika vaan karjuu tai murisee :D kuka sitä nyt puhumaan viitsisi opetella, paljon hauskempaa on opetella kävelemään ja kiipeilemään.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Kirjoitat oivallisesti, että kukas nyt puhetta viitsisi opetella, kun voi tosiaan treenata kävelyä ja varsinkin kiipeilyä. Niin totta! Tsemppiä karjunnan ja murinan tulkintaan teidän perheeseen!

Eeva

Hyvä esimerkki siitä, miten lapset ovat fiksuja jo ennen kuin oppivat selkeästi puhumaan: kuopus tahtoo tehdä niin kuin toisetkin ja tahtoo sitä mitä toisetkin ja yrittää puhuakin niin kuin toisetkin.

Minä niin tykkään lukea näitä teidän perheen juttuja :)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos taas! Kommenttisi piristi iltaa. On mukava kuulla, että tekstejä lukee mielellään. Ja olet niin oikeassa - kuopus nimenomaan TAHTOO. Mielenkiinnolla (lue: kauhunsekaisella pelolla) odotetaan, mitä tuleman pitää jahka tahtoikä alkaa oikein isosti.

Vierailija

Niin tuttua, kun ei aina ymmärrä, mitä toinen haluaa. Meillä tosin jo 2,5v, joka ei vielä puhu. Eleillä toki osaa esittää jo erilailla kuin vuoden vanha, mutta paljon jää ymmärtämättä. Jännityksellä odotetaan alkaako tuo 2,5v vai 10kk puhumaan ensin.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, että kommentoit! Veikkaanpa, että en osaa samaistua tilanteeseen, jossa 2,5v ei puhuisi... Mutta lapset ovat yksilöitä, tässäkin on kai yritettävä muistaa se. Mukavaa viikonloppua teille!

Vierailija

Ei puhuttu meilläkään vielä tuon ikäisenä, mutta sitten kun sanainen arkku aukesi niin meillä ei ole hiljaista hetkeä nähtykään :D Eli kyllä se puhe vielä teilläkin tulee :)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Uskon! Ja kokemukset ovat samansuuntaisia. Näinhän se lasten kanssa usein menee: ensin toivotaan, että kävelisivät ja puhuisivat, sitten toivotaan, että olisivat edes hetken paikallaan ja hiljaa... Kiitos kommentista ja mukavaa viikonloppua!

Vierailija

Kommenttini oli tarkoitettu henkilölle jolla ei vielä reilu kaksi vuotias puhunut :)

Mutta tuo on niin totta, että ensin me vanhemmat toivotaan oikein kovasti kaikkia taitoja lapselle/lapsille ja sitten voivotellaan, kun se on ihan puhdasta menoa sen jälkeen :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime päivinä olen taas joutunut varomaan, etten kompastuisi omiin silmäpusseihini. Pari päivää sitten ajelin kotiin töistä ja vain hieman kärjistäen nuokuin valoristeyksessä. En ollut varma, kumpaa toivoin enemmän: liikkumisen sallivaa vihreää vai puolen tunnin autotirsat mahdollistavaa jumipunaista.

Risteävää tietä vilisevien ajokkien katkeamatonta virtaa kuin kosken kuohuja tuijottaessani mieleen pulpahti muisto yli kuuden vuoden takaa. Silloin meitä ensimmäisen lapsensa juuri saaneita neuvottiin kerta toisensa jälkeen: nuku silloin kun vauva nukkuu.

Hyväntahtoinen neuvo on viisas. Todellisuudessa tätä neuvoa pitäisi soittaa repeatella vanhemmille, joilla on useampia lapsia.

Syitä on oikeastaan kolme.

Ensinnäkin: mitä useampi lapsi, sitä useampi mahdollisuus yöherätyksiin. Kirjoitin vastikään kuinka keskimmäisen yöfilmivalikoimaan ilmestyi painajaisia (lue postaus täältä). Kuin ihmeen kaupalla tilanne on rauhoittunut. Rauhoittunut tytön osalta. Huonolla huumorintajulla varustettu elämä nimittäin siirsi ongelman viereiseen huoneeseen esikoisen riesaksi.

Toinen asia, jonka olen tajunnut vasta kolmannen lapsen myötä, liittyy aamuihin. Jos ainoa lapsi sattuu nukkumaan pitkään, aikuisetkin voivat nukkua pitkään. Vielä kahden lapsen kanssa sattui silloin tällöin niin onnellisesti, että molemmat nukkuivat pitkään. Näin kävi esimerkiksi, jos edellispäivänä oli ollut ohjelmassa jotain tavallista raskaampaa.

Kolmen lapsen kanssa todennäköisyys kaikkien samanaikaiselle aamu-unisuudelle näyttää olevan suuruusluokaltaan verrattavissa Suomen maailmanmestaruuteen jalkapallossa. Esikoinen ja keskimmäinen toki saattavat nukkua pidempään, jos illalla on vaikkapa tultu myöhään kotiin ja nukkumaanmeno on venynyt. Tällaisessa tilanteessa kuopus kuitenkin nukkuu "päiväunet" vielä paluumatkalla ja onkin aamulla sitten pirteä tuntia normaalia aikaisemmin.

Ja sitten vielä ne kotityöt ja oma-aika! Kotitöiden määrä ja lapsiluku ovat suoraan verrannollisia toisiinsa. Vastaavasti lasten määrä ja vapaa-aika ovat kääntäen verrannollisia toisiinsa. Suomeksi tulkattuna tämä tarkoittaa, että lasten nukahdettua nurkissa kuiskivia kotitöitä on aivan tarpeeksi liikaa ja toisaalta olisi kiva istua hetkeksi alas ja huokaista. Tai lukea. Tai mennä lenkille.

Pitäisi kuitenkin malttaa hipsiä patjalle (kuten tässä postauksessa kirjoitin). Nukkua silloin kun lapsetkin nukkuvat.

Isäkuukausien Facebook, Instagram, Twitter. Tiedät kyllä mitä niiden kanssa voi leikkiä. Jos haluat vain tietää, milloin on tullut uusi postaus, niin blogit.fi on oiva palvelu.

Eskarilaisella on huomenna bileet, joita on odotettu syksystä lähtien. Syy on hyvä - sata päivää eskaria takana. Iltajuhlat oikein. Leivoimme Marianne-keksejä viemisiksi (onnistuu pöytää liisteröimättä, kuten täällä kerron). Lapset olivat enemmän innoissaan kuin isä. Jännä.

Kommentit (4)

Eeva

Kivasti kerrottu ja pohdittu :).  Vaikka onkin ei-niin-iloinen aihe.

Kunpa lapsiperhevanhemmille olisi enemmän mahdollisuuksia joustoihin työelämässä. Lapsista kun ei oikein voi joustaa.

Mutta onneksi kotitöistä voi. Tiettyyn rajaan asti. Polku ulko-ovelta keittiöön ja vessaan pitää olla auki aina, ja puhtaita vaatteita ja astioitakin tarvitaan, niin että onhan siinäkin jo hommaa iltapuhteiksi, isossa perheessä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kyllähän työelämä kuitenkin joustaakin. Ainakin perhevapaiden muodossa. Meillä se on mahdollistanut sen, että jompi kumpi vanhemmista on ollut koko ajan yli kuuden vuoden ajan kotona. Jos molemmat olisimme töissä, niin osittainen hoitovapaa kuulostais järkevältä ratkaisulta. Toki joustoja voisi olla enemmänkin.

Tuo on ihan totta, että kodin vaatimustasossa voi joustaa. Meillä oli ennen lapsia (ja ensimmäisen lapsen aikana) keskimäärin siistimpää.

Dreamer Achiever

Kuulostaa aika hurjalle! En varmaan ikinä selviäisi hengissä kolmen lapsen ja vähäisen unen kanssa. Välillä tuntuu ettei nykyiset 7-8h unetkaan riitä ja se on varmasti todella paljon verrattuna teidän tilanteeseen. Onneksi lapset ei kuitenkaan ole ikuisesti ole pieniä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Lohdullistahan asiassa on se, että siihen ei ketään pudoteta yks-kaks-yllättäen, vaan asiaan ehtii tottua. Ja totta, että lapset ovat pieniä "vain hetken"!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram