Kirjoitukset avainsanalla kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Lastentarvikkeen kanssa

Internetillä on tarkat silmät ja herkästi kommentoivat sormet. Tämän sain huomata, kun postasin pari kuukautta sitten blogiin Viisi syytä, miksi kantoreppu on isän luottokampe -kirjoituksen.

Kuvassa näkyi osa reppua, jonka kyydissä kuopuksemme tykkäsi olla. Kommentoijat ojensivat minua kertomalla, että kyseessä on rintareppu, ei kantoreppu. Onnekseni internet oli noussut ylös oikealla jalalla ja sain huomautukset varsin rakentavasti esitettyinä.

Myönnän - minulla ei ollut aavistustakaan, että rinta- ja kantoreppu ovat kaksi eri kampetta. Mutta niin ne ovat.

Rinta- ja kantorepulla on yhtä paljon samaa kuin käsilaukulla ja attaseasalkulla. Suurin ero on siinä, että rintareppu ei ole ergonominen kantajalle eikä kannettavalle. Kantoreppu on. Eroista lisää postauksen lopussa.

Lapsen kantaminen tekee hyvää sekä vanhemmalle että lapselle, kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin. Samalla harmittelin, että pukeminen on vaikeaa ja selkä vaikeroi.

Palautteiden sisäistämisen jälkeen tajusin, että syy saattoi olla kantovermeessä. Ei siis ihme, että hikoilin tyytyväisyyttä, kun Lastentarvike tarjosi mahdollisuutta testata oikeaa kantoreppua: Najell Omnia.

Eipä tule selkä enää kipeäksi!

Omnille ja minulle oli kuitenkin käydä kuin klassiselle avioparille. Olimme kasvaa erilleen ennen kuin ehdimme kunnolla yhteen. Omnin käyttöohjekirja ei ole selkein mahdollinen. Jouduin tarttumaan opukseen useampaan otteeseen ennen kuin ymmärsin kokonaisuuden.

Alkuhankaluuksien jälkeen Omni on osoittanut kerta kerralta selvemmin, miksi kantoreppu on hyvä.

Ensinnäkin, se on todella nopea pukea. Valmistajan tavoitteena on ollut tehdä “maailman helppokäyttöisin kantoreppu”. Sen kyllä huomaa. Reppu sujahtaa käyttövalmiiksi kantajansa päälle puolessa minuutissa.

Omnin pukeminen on helppoa: se nykäistään päälle kuin reppu, jonka jälkeen napsautetaan lantiovyö kiinni. Lopuksi kiinnitetään rintaremmi. Kun reppua käyttää etupuolella, vaatii rintaremmin kiinnitys lapaluiden päälle toimivat kyynär- ja olkanivelet.
Omnin pukeminen on helppoa: se nykäistään päälle kuin reppu, jonka jälkeen napsautetaan lantiovyö kiinni. Lopuksi kiinnitetään rintaremmi. Kun reppua käyttää etupuolella, vaatii rintaremmin kiinnitys lapaluiden päälle toimivat kyynär- ja olkanivelet.

Erityisesti arvostan tätä: Omnin käyttäjän selkä ei tule kipeäksi, vaikka 13-kiloinen taapero tutustuu aikuisen näkövinkkeliin pidemmänkin ajan. Kokemukset perustuvat 90-prosenttisesti etupuolella kantamiseen niin, että lapsikin katsoo menosuuntaan.

Olen yrittänyt miettiä, mistä kannettavuuden hyvyys johtuu. Luullakseni suurin syy asialle on, että leveän lantiovyön ansiosta tenavan painosta iso osa lepää hartioiden sijaan kantajan lantiolla. Ilmiö on sama kuin rinkoissa.

Myös lapsi on viihtynyt hyvin. Kun häneltä kysyy: “Tulisitko joksikin aikaa kantoreppuun?” Saa vastaukseksi makoisan hymyn ja maailman tärkeimmän sanan “äää-ä”!

Repun lantiovyössä on kätevä tasku. Sinne mahtuu puhelin, mutta erityisen hyvä taskuun on sujauttaa kämpän avaimet ulkoillessa, jolloin kotiin tullessa ei tarvitse kaivaa nippua repun alta housujen tai takin taskusta.
Repun lantiovyössä on kätevä tasku. Sinne mahtuu puhelin, mutta erityisen hyvä taskuun on sujauttaa kämpän avaimet ulkoillessa, jolloin kotiin tullessa ei tarvitse kaivaa nippua repun alta housujen tai takin taskusta.

Repun yläosan soljet ovat erikoiset. Metalliset lukot eivät avaudu vahingossa, mutta ovat parin totuttelukerran jälkeen helppokäyttöiset.
Repun yläosan soljet ovat erikoiset. Metalliset lukot eivät avaudu vahingossa, mutta ovat parin totuttelukerran jälkeen helppokäyttöiset.

Isommilla kannettavilla (käyttöohjeen mukaan kuudesta kuukaudesta eteenpäin) lapsi istuu vaahtomuovisen lannetuen päällä. Tuki on siis repun sisässä, mutta sen muoto näkyy hyvin tässäkin kuvassa.
Isommilla kannettavilla (käyttöohjeen mukaan kuudesta kuukaudesta eteenpäin) lapsi istuu vaahtomuovisen lannetuen päällä. Tuki on siis repun sisässä, mutta sen muoto näkyy hyvin tässäkin kuvassa.

Kantoreppu vs. rintareppu

  • Rintarepussa lapsen alle tuleva repun osa on kapea. Lapsen paino jakautuu pienelle alueelle, käytännössä pitkälti “haaroväliin” ja lapsen jalat roikkuvat.
  • Kantorepussa lapsen alle tuleva osa on leveä,  “polvitaipeesta polvitaipeeseen”, jolloin jalat eivät roiku ja paino jakautuu isommalle alueelle. Käytännössä muksun polvet ovat ahteria korkeammalla. Kärjistäen voi sanoa, että lapsi istuu, ei roiku.
  • Rintarepussa lapsen selkä on jalkojen roikkumisesta johtuen varsin suorassa. Lapsella, joka ei vielä osaa seisoa, selän pitäisi olla pyöristyneenä, koska se on vähän maailmaa nähneen selän luonnollinen asento. Kantorepussa selkä jää tällaiseen “C-asentoon”.

Lähde ja lisätiedot kantamisesta: www.kantoliinayhdistys.fi

Isäkuukausien kantorepun käyttövinkki: lapsi tykkää olla repussa. Jos kynsien leikkaaminen on muutoin hankalaa, repun tarjoama mukavuus voi auttaa manikyyrin tekemiseen vaadittavan sätkimättömyyden löytämisessä.
Isäkuukausien kantorepun käyttövinkki: lapsi tykkää olla repussa. Jos kynsien leikkaaminen on muutoin hankalaa, repun tarjoama mukavuus voi auttaa manikyyrin tekemiseen vaadittavan sätkimättömyyden löytämisessä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö OP Kausiauto/Pivo Wallet Oy

Perheemme karttaa toisen auton ostamista, vaikka ajoittain tarvitsisimme sellaisen. Syitä välttelylle on kolme.

Ensinnäkin käyttötarve on vain kurjimpien talvikelien aikaan. Oikeastaan voikin sanoa, että tarvitsisimme vuodessa 1,2 autoa. Toisaalta tiedämme myös auton ylläpidon kulut tuskallisen hyvin. Myöskään autoon liittyvät metatyöt eivät kiinnosta.

Näitä taustoja vasten OP Kausiauto kuulostaa täydelliseltä ratkaisulta: uusi auto käyttöön kiinteällä hinnalla juuri niin pitkäksi aikaa kuin on tarvetta. Totuuden nimissä pitää toki lisätä, että minimiaika on kuukausi, menovedet eivät kuulu hintaan ja kiinteä hinta on voimassa 2000 kuukausittaiseen kilometriin saakka.

Pääsimme kokeilemaan Kausiautoa kuukauden verran.

Palvelu on hiottu viimeisen päälle toimivaksi: valitaan auto, täytetään lyhyt lomake, vannotaan että ajokortti on ollut voimassa vuoden ja maksetaan. Sen jälkeen paikallisesta autovuokraamosta soitetaan ja kysytään, että mihin aikaan auto voitaisiin seuraavana päivänä toimittaa. Kaikkeen tähän meni kymmenisen minuuttia.

Seuraavana päivänä auto tosiaan tuotiin kotiin saakka. Luovutuksessa meni alle kymmenen minuuttia. Tässä vaiheessa eteen tuli ainoa kohta, jota voin kritisoida: auton meille tuonut vuokraamon heppu ei tiennyt, kuuluvatko auton pesut sopimukseen ja saako autolla ajaa muut kuin vuokraaja. Tavallisesti vuokra-autolla ei saa.

Vastaukset löytyivät kuitenkin nopeasti Kausiauton chatista. Pesut eivät sisälly hintaan. Kuka vain saa ajaa, mutta vastuu on vuokraajalla.

Chatin jälkeen kurvailimme ajokilla kuukauden, joka oli talven kylmin. Minä ajoin kausiautolla töihin ja vaimo pystyi hoitamaan lapsilogistiikkaa arkisin omalla autollamme. Kuukauden tunnelmat voi kuvitella, kun miettii miltä tuntuu hakea eskarilainen kotiin 1- ja 3-vuotiaan kanssa 25 asteen pakkasessa autolla tai vaihtoehtoisesti pyöräkärryllä.

Auton palautus toimi yhtä sujuvasti kuin varaaminenkin. Lähetin palautusilmoituksen Kausiauton asiakaspalveluun, vastasin kymmenen minuutin päästä vuokraamon hepun puheluun ja sovimme noutoajan seuraavalle päivälle työpäivän jälkeen. Seuraavana päivänä auto lähti, haikeus jäi.

Kausiauton ainoa aataminomenan liikettä aiheuttava seikka löytyy hintalapusta. Halvimmillaan uuden auton penkille voi kivuta kuukaudeksi 569 eurolla. Se on ainakin lapsiperheessä melkoinen nippu euroja.

Täytyy kuitenkin sanoa, että en pidä hintaa suhteettoman kovana niin kauan kuin auton tarve on kuukausi tai kaksi vuodessa (eli se 0,2 autoa nykyisen lisäksi). Kahdessa kuukaudessa auto maksaisi noin 1200 euroa. Sillä ei ylläpidä omaa autoa läheskään ympäri vuoden. Kausiautosta ei myöskään olen minkäänlaista huolta vuokra-ajan ulkopuolella, eikä se kasvata kotitöiden määrää.

Ensi talvena on minun vuoroni kyydittää lasta kouluun kahden pikkusisaruksen tarjotessa rattoisaa matkaseuraa. Jos pakkanen äityy pitkäksi aikaa holotnaksi, on Kausiauton viettelykseen melko helppo suostua.

Kommentit (2)

RvaJ

Ensin mietin, että jopas on hyvä juttu, että tälläisiä löytyy ja olinkin tähän niin kirjoittamassa. Sen jälkeen tuli ahaa elämys ja aloin miettimään, että saahan noita tuollaisia purkkiautoja halvemmallakin. Jos tarkoitus on ajaa vain muutamia kuukausia, etsii käsiinsä juuri katsastetun purkin. Maksaa siitä sen tonnin ja ajaa sillä muutaman kuukauden ja myy pois jolloin saa hieman rahaa takaisinkin ;) Tosin, tuohon reiluun viiteensataan varmasti sisältyy jonkunlainen vakuutuskin, uskoisin? Korvaako se vain vuokraajalle sattuneet vahingot vai koko autossa matkustavan köörin? 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tuohon reiluun viiteensataan sisältyy kaikki muu paitsi polttoaine ja pissapojanneste. Myös kaskovakuutus. Ennakoitavat ja kiinteät kulut siis. 2000 km/kk saakka.

Olen ajanut, aika paljonkin, tuollaisella tonnin-kolmen autolla. Se on halpaa autoilua niin kauan kuin kaikki pelaa. Sitten kun jokin lasahtaa, niin voi olla hyvinkin kallista. Varsinkin, jos omien aikataulujen muuttumiselle joutuu laskemaan arvon.  Perheellisenä ajattelen myös niin, että muutaman tonnin auto on turvattomampi kuin uusi ajopeli.

Asioissa on aina vähintään kaksi puolta, eikä yhtä oikeaa vastausta varmasti tähänkään pohdintaan ole olemassakaan.

Kiitos kommentista ja mukavaa kevään jatkoa, RvaJ!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö Cybexin kanssa

Ihminen on mielipiteissään usein kuin munasolu. Kun yksi pääsee sisälle, muut jäävät kovastakin yrityksestä huolimatta ulkopuolelle.

Kerroin aikaisemmin, kuinka meille valittiin taaperon turvaistuinta varsin insinöörimäisesti. Emme antaneet painoarvoa penkin 360 asteen kääntyvyydelle. Olemmehan pärjänneet kahden lapsen kohdalla ihan hyvin ilmankin. Sen sijaan halusimme ehdottomasti, että lapsi voi matkustaa ensin selkä menosuuntaan ja tarvittaessa myöhemmin toisinpäin.

Keskustelin penkkivaihtoehdoista varsin paljon Facebookissa. Todella moni kertoi, että 360-kääntyvyys on ominaisuus, josta ei luopuisi mistään hinnasta. Päädyimme lopulta ohi valintavuokaaviomme Cybexin uutuuteen – Sirona Q:hun.

Taapero ilmeisesti ajatteli, että uuden penkin myötä pitää aloittaa myös isompien kenkien käyttö.
Taapero ilmeisesti ajatteli, että uuden penkin myötä pitää aloittaa myös isompien kenkien käyttö.

Ja voi veljet, että kiitän nyt sitä, että kerrankin meillä osattiin luopua mielipiteisiin liittyvästä munasolumaisuudesta!

Sirona on nyt pyörinyt piruettiaan Fordin takapenkillä reilut pari viikkoa. Emme luopuisi kääntyvyydestä juuri mistään hinnasta. Sen verran helppoa taapero on penkkiin nostaa, kun penkki avaa sylinsä suoraan oviaukkoa kohti. Helppous korostuu varsinkin silloin, kun taaperolla ei mielestään ole helppoa ja kivaa.

Sirona ja matkustajansa Foordsonin takapenkillä.
Sirona ja matkustajansa Foordsonin takapenkillä.

Aivan aluksi elämä istuimen kanssa ei kuitenkaan ollut helppoa ja kivaa. Asennuksen jälkeen en saanut penkkiä pyörähtämään ovelle päin millään. Epäilin jopa, että meille olisi päätynyt viallinen versio. Lopulta luin käyttöohjeesta, että penkki pitää nostaa täysin pystyyn, jotta se kääntyy. Ja kääntyihän se! Samalla kahvalla säädetään penkin kallistusta. Selkä menosuuntaan matkustettaessa pykäliä on seitsemän. Nenä menosuuntaan viisi.

Varoitustarran merkitystä piti hetki tuumata. Tarra on asennettu niin, että lapsen päälaen yltäessä viivan yli, penkin voi pituuden puolesta kääntää nenä menosuuntaan.
Varoitustarran merkitystä piti hetki tuumata. Tarra on asennettu niin, että lapsen päälaen yltäessä viivan yli, penkin voi pituuden puolesta kääntää nenä menosuuntaan.

Kuten sanottua, 360 asteen kääntyvyys on vakuuttanut meidät. Samoin penkin yleinen laatuvaikutelma: turvavyöt liukuvat hyvin, vyöpehmusteissa on silikoniset liukuesteet ja penkki on todella jämyn oloinen.

Itse kaipaan turvavyön päähän silmukkaa, josta sormet voisi pujottaa vöitä kiristäessä. Vaimo puolestaan moitiskelee turvavöiden solkien toisiinsa "kiinnittymisen" heikkoutta. Hänen kädessään soljet tuppaavat irtoamaan toisistaan ennen kuin soljet saa painettua lukkoon. Tottumiskysymyksiä kumpikin.

Sirona Q:ssa on magneettiset turvavyön pitimet. Niissä on hyvää ja huonoa: vyö on helppo kiinnittää pitimeen, mutta toisaalta se myös irtoaa pitimestään helposti vahingossa.
Sirona Q:ssa on magneettiset turvavyön pitimet. Niissä on hyvää ja huonoa: vyö on helppo kiinnittää pitimeen, mutta toisaalta se myös irtoaa pitimestään helposti vahingossa.

Turvavyöt liukuvat hyvin, mutta niiden päässä ei ole lenkkiä, josta voisi vetää vöitä kiristäessä.
Turvavyöt liukuvat hyvin, mutta niiden päässä ei ole lenkkiä, josta voisi vetää vöitä kiristäessä.

Autosta penkki tarvitsee melko paljon tilaa. Kokeilin jakkaraa Audi A3:n takapenkille kuskin paikan taakse. Mahduin vajaan 180 senttimetrin ruodollani etupenkille nippa nappa siedettävästi.

Audi A3:nkin mahduimme, mutta kuskin paikalla ei ollut mitenkään väljää.
Audi A3:nkin mahduimme, mutta kuskin paikalla ei ollut mitenkään väljää.

Ford S-Maxissa tilaa on pituussuunnassa hyvinkin tarpeeksi, mutta se ei ole yllätys. Sen sijaan yllätys oli, että leveässäkin autossa penkin pyörähdys saa jakkaran selkäosan kulkemaan keskipenkillä istuvaa hipoen.

Jos turvaistuimet olisivat yleisurheilijoita, niin painonsa puolesta Sirona Q olisi kuulantyöntäjä. Vaaka pysähtyy noin 15 kilogramman lukemiin. Se ei kuitenkaan meidän käytössämme ole ongelma, koska jakkaraa siirretään autosta toiseen vain harvoilla mummulointikerroilla.

Isompien tenavien mielestä parasta Sironassa(kin) on ehdottomasti sen laatikko.
Isompien tenavien mielestä parasta Sironassa(kin) on ehdottomasti sen laatikko.

Kokemusten jälkeen vielä nopea vilkaisu Sironan sukupuuhun: Jamesbondmaisesti nimetyn Q:n edeltäjä on Cybex Sirona. Molemmissa tenava voi siis matkustaa taakse- tai eteenpäin katsoen. Ja molemmissa kasvot menosuuntaan käytettäessä muksua suojaa palkki.

Suurin ero on se, että Q on I-Size-standardin mukainen eli käyttäjän sallittu koko kerrotaan pituutena painon sijaan. Uutuudessa on myös jonkin verran aikaisempaa Sironaa pidempi selkäosa, minkä ansiosta lapsi voi matkustaa siinä 105 senttimetrin pituuteen saakka.

Edeltävää Sirona-mallia pidempään palvelevan Q:n niskatuki alimmillaan ja ylimmillään.
Edeltävää Sirona-mallia pidempään palvelevan Q:n niskatuki alimmillaan ja ylimmillään.

Sirona Q on itse asiassa yksi markkinoiden ensimmäisistä I-Size-standardin mukaisista palkki-istuimista. Q:ssa palkin kiinnittämiseen ei kuitenkaan käytetä auton turvavyötä, vaan palkissa itsessään on kiinnitysvyö.

Sirona Q:n palkki kiinnitetään auton turvavöiden sijaan palkin omalla vyöllä.
Sirona Q:n palkki kiinnitetään auton turvavöiden sijaan palkin omalla vyöllä.

Mielenkiintoista on nähdä, kauanko tahtova taaperomme suostuu matkustamaan selkä kohteeseen päin!

Penkissä on sivutörmäyksessä lisäturvaa antava teleskooppinen sivutörmäyssuoja, joka pitää vetää esiin penkistä asennuksen jälkeen. Suoja mahtuu olemaan auki, kun penkin kääntää ovea kohti.
Penkissä on sivutörmäyksessä lisäturvaa antava teleskooppinen sivutörmäyssuoja, joka pitää vetää esiin penkistä asennuksen jälkeen. Suoja mahtuu olemaan auki, kun penkin kääntää ovea kohti.

Kommentit (2)

Vierailija

"Mielenkiintoista on nähdä, kauanko tahtova taaperomme suostuu matkustamaan selkä kohteeseen päin!"
Kysytäänkö asiassa taaperon mielipidettä?!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Ymmärrän ajatuksesi. Kaikissa asioissa ei voi kuunnella taaperon mielipidettä. Sellainen on esimerkiksi se, että voiko alle 76-senttinen matkustaa halutessaan kasvot menosuuntaan. Ei voi, eikä taaperon mielipiteellä näin ollen ole asiassa painoarvoa. Sen sijaan jos vaikkapa 95-senttisen taaperon matkustaminen selkä menosuuntaan menee pelkäksi itkuksi ja kasvot menosuuntaan kääntäminen ratkaisee tilanteen, niin taaperon mielipiteellä on pitkällä automatkalla todellakin väliä. Tämä penkki nimenomaan mahdollistaa molemmin päin matkustamisen, kun 15 kk ja 76 cm on saavutettu.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö Oppi & ilon kanssa.

Millainen on hyvä leikkikalu, peli tai ajanviete? Jos kysyisit minulta, niin vastaukseni punaisessa langassa olisi kolme säiettä: mielikuvitukselle tilaa jättävä, kestävä ja sellainen, että lapset voivat puuhata sen parissa itsekseen aikuisen alkuneuvonnan jälkeen.

Oppi & ilo -brändin pyyhittävät tehtäväkirjat ovat olleet meillä jo kahden innokkaan kynänkäyttäjän armoilla. Ne ovat täyttäneet heittämällä kaksi jälkimmäistä kolmesta kriteeristä.

Kotoamme löytyy pari muutakin Oppi & ilo -tuotetta. Ei siis ihme, että suorastaan hihkuimme, kun pääsimme testaamaan kolmea brändin tämän syksyn uutuustuotetta.

Minä itse osaan vastata – lukutaidotonkin osaa pelata itsenäisesti

Kysymyskorteissa on hauska oivallus. Lapsi voi tarkistaa itse vastauksensa oikeellisuuden. Jokaiseen kysymykseen on nimittäin kolme vastausvaihtoehtoa. Vastaaminen tapahtuu työntämällä sormi oikean vastauksen kohdalla olevasta reiästä. Kortin toisella puolella oikean vastauksen kohdalla bailaa orava. Toisin sanoen: jos lapsen sormi on iloitsevan kurren kohdalla, vastaus meni oikein.

Minä itse osaan vastata -kuution sadan kortin aiheet liittyvät eläimiin, väreihin, muotoihin ja kokoihin. Pelasimme nippua jonkin aikaa 3,5- ja lähes kuusivuotiaan kanssa. Sen jälkeen luistelin vaihtopenkille. Yllätyin melkoisesti, kun nuorempikin osasi päätellä suurimman osan kysymyksistä oikein, vaikkei lukea toki osaakaan!

Piti ihan testata. Kortin kysymys: “Kuka on iloinen?”, kolmevuotiaan veikkaus kysymyksestä: “Mikä näistä on iloisin?”. Kortin kysymys: “Mikä on jäniksen herkku?”, kolmevuotiaan tulkinta: “Mikä on jäniksen ruokaa?”. Kortti: “Minkä värinen on mansikka?”, kolmevuotias: “Mikä on mansikan väri?” Kortti: “Minkä poika laittaa päähänsä pyöräretkelle?”, 3v: “Mikä pitää olla päässä pyöräillessä?”

Kuution ainoaksi miinuspuoleksi osoittautui se, että lapset pelasivat nipun melko nopeasti läpi. Olen kuitenkin varma, että perinteinen temppu eli pelin piilottaminen pariksi viikoksi kiillottaa kerran käytetyn ajanvietteen uutta vastaavaan hohtoon.

Hoksaa! – Touhukas tutkailupeli

Tutkailupelin kaksipuoleinen pelilauta on ovela – vähän kuin pienoispalapeli. Samoin pelimerkit ovat ovelia – hieman kuin tarttuvaa mönjää. Merkki siis tarttuu pelilautaan kiinni. Ja kerää toki lattiaan “teipattuna” itseensä likaa. Ohjeen mukaan merkit voi pestä tällaisen haverin jälkeen vedellä.

Tutkailupelissä laudalta etsitään noppien määräämiä asioita hiekan valuessa tiimalasissa. Helpoimmillaan etsittävä juttu voi olla “punaista”, mutta vaikeimmillaan esimerkiksi “jokin vihreä nelijalkainen eläin”.

Tässäkin Oppi & ilo -tuotteessa materiaalien laatu on tarpeeksi hyvä. Itseäni miellytti se, että ensimmäisen pelikierroksen jälkeen lapset pelasivat usempana päivänä keskenään peliä. Aikuista ei tarvittu kuin tulkitsemaan noppien sanomaa.

Automatkojen pelastus

Korttipakka sisältää 78 pikkutehtävää. Tuotteen nimelle lienee kaksi selitystä. Pieni pakka on ensinnäkin helppo napata autoon tekemiseksi mukaan. Toisaalta tehtävät ovat hengeltään tuttuja vanhemmille, jotka ovat istuneet 80- tai 90-luvulla takapenkillä. Siis aikana, jolloin autosta ei löytynyt elektroniikkaa juuri muualta kuin nuppimankasta.

Pari esimerkkiä.

1)Yksi matkustajista sanoo jonkin sanan ja vieruskaverin on keksittävä uusi sana käyttämällä ensimmäisen sanan viimeistä tavua oman sanansa ensimmäisenä tavuna. Ta-lo, lo-ma, ma-to…

2)Kumpi painaa enemmän: kilo höyheniä vai kilo rautaa?

3)Kukin matkustaja valitsee, mitä kerää katsomalla auton ikkunasta matkan varrella ulos. Yksi voi etsiä lehmiä, toinen hevosia, kolmas punaisia autoja. Se joka saa ensimmäiseksi kymmenen rajan rikki, on voittaja.

Touhukas tutkailupeli on luokiteltu 4-99 -vuotiaille ja Minä itse osaan vastata -kuutio 3-5 vuotiaille. Ne molemmat todistetusti toimivat ilman lukutaitoakin. Sen sijaan Automatkojen pelastuksesta ei irtoa hupia, jos ei osaa lukea. Ei siis ihme, että ikäsuositus on 6-12 vuotta.

Aikuisen avulla nipussa riittää virikettä nuoremmillekin. Meidän 3,5 -vuotiaamme oli liekeissä vanhoista kunnon Mikä kana kasvaa pellossa? -tyyppisistä kysymyksistä. Niitä piti improvisioida matkan aikana lisääkin. Ja hauskaa oli aikuisillakin, sillä leikki-ikäisen vastaus ei todellakaan aina ollut ilmiselvä porkkana.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017