Kirjoitukset avainsanalla Juhlat

Lahjat, ruuat, pukki, kuusi, siivoamiset, kortit, koristelut, haudoillakäynnit, valot… Joulu on varmasti hyvä verenpainelääkkeiden myynninedistäjä. Meillä suurin vääntö, kiharaisimmat keskustelut ja pahin stressikin liittyvät siihen, missä joulun viettäisimme.

En ole juurikaan jouluihminen. Kuten en juhannus-, vappu-, uusivuosi- tai ruotsalaisuudenpäivä-ihminenkään. Hengitän joulua toki lasten kautta syvemmin kuin muita juhlia, mutta henkilökohtaisesti joulu edustaa minulle hieman kärjistäen vain pidempää (toki aina tervetullutta) vapaajaksoa.

Viettäisin jouluni mieluiten mökillä Lapissa tai jossain lämpimässä. Jossain, missä ei tarvitsisi “tehdä joulua”. Jossain, jossa saisi oikeasti vain rauhoittua.

Vaimo puolestaan tulee suvusta, jossa joulua valmistellaan ja vietetään pieteetillä, jollaisesta minulla ei ollut käsitystä ennen kuin ensimmäisen kerran olin osana sitä. En voinut esimerkiksi kuvitellakaan, että jouluperinteisiin voi kuulua jopa tiettyyn aikaan päivästä vuodesta toiseen toistuvat repliikit.

Ei siis liene ihme, että joulun lomamatkaa ei toistaiseksi ole varattu.

Meillä, meille vai teille?

Vaikka joulu auringossa on poissa laskuista, jää jäljelle kolme vaihtoehtoa. Vetäistäkö suklaalla tilkityt kinkkuöverit kotona vai jomman kumman lapsuudenkodissa?

Kotijoulun puolesta on helppo argumentoida. Saa viettää juuri sen näköistä kaamoksen kaatajaista, Jeesuksen syntymäpäivää tai punanuttujuhlaa kuin perhe haluaa.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

Toisaalta jopa minun on mahdotonta väittää, etteikö jouluun kuuluisi läheisimpien sukulaisten tapaaminen. Jos viettää joulun kotona, niin nähdäänkö sukulaisia sitten ennen joulua vai joulun jälkeen? Ja venytetään juhlakausi näin puoleentoista viikkoon? Kuulostaa kevyeltä kuin aatonaaton ruokaostokset perhemarketissa.

Jos suuntaa sukulaisten nurkkiin jouluksi, ei tarvitse värkätä kotona ihan niin paljon joulua. Voi vaikkapa jättää hajulukon kiillottamatta kylppärin alakaapissa tai lattialistojen ristipääruuvien päistä pölyt pyyhkimättä.

Ei se kyläilykään suunnitelmana mikään kevyt ole. Useamman päivän jatkuva sosiaalisuus on tervetullutta ja mukavaa. Aika harva sitä silti kehtaa väittää kevyeksi. Samaa voi sanoa omien ja sukulaislasten muodostaman ikiliikkujan desibeleistä.

Olemme myös pyrkineet käymään samalla reissulla sekä vaimon että minun lapsuudenmaisemissa. Tyypillisesti olemme ajaneet paikasta toiseen joulupäivänä. Siinä on kieltämättä joulufiilis huipussaan, kun pakkaa räntäsateessa kolmen lapsen kamppeita ja joululahjoja auton takakonttiin miettien, että jotakin ihan varmasti jää väärään osoitteeseen.

Voisikohan kuitenkin vielä vähän vilkuilla äkkilähtöjä?

Isäkuukausien Facebook ja Instagram! Molemmissa mukava arvonta tällä hetkellä menossa!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

 

Kommentit (2)

Melkein neljäsataa grammaa suklaata. 24 pientä kirjaa tai läpeensä muovista minifiguuria. 500 Lego-palikkaa…

Joulukalenterit ovat paisuneet viime vuosina tahdilla, jolle pärjää vain Suomen valtion velka. Hyvän maun raja on ylitetty ajat sitten. Järkevyydestä puhumattakaan.

Syitä kalenterinärästykselleni on monia. Eniten poltetta aiheuttaa se, että mielestäni kalenterin pitäisi olla “aamukampa”, jolla lasketaan öitä vuoden odotetuimpaan päivään? Isoimmista nykyisistä kalentereista tulee lahjoja määrä, josta moni 90-luvun alun joulupukki olisi kateellinen. Onko ihme, jos lapsi päivittelee aattona pakettien vähyyttä, jos hän on saanut koko joulukuun ajan pienen paketin päivittäin?

Mahahapot tahtovat nousta ruokatorveen myös, kun ajattelen kalentereiden ekologisuutta. Aika monen luukun takaa paljastuu (muovi)esine, jonka todellinen käyttöikä jäänee lähemmäs tulitikun kuin tupakan paloaikaa.

Rahaakin kalentereihin saa upotettua niin, että summa näyttelee merkittävää osaa keskivertoperheen joulubudjetista. Kyllä, kolmekymmentäeuroa joulukalenterista on minusta aivan hirvittävän paljon liikaa.

Mitä minä juuri kuulin - tylsä?

Lapsillamme on esinekalenterit. Kahdelle isommalle ostimme hyvästä tarjouksesta Legoa, nuorimmainen sai oman palikkakalenterinsa syntymäpäivälahjaksi.

Ja nyt tullaan syyhyn, miksi ylipäätään tämän postauksen väsäsin. Vaikka 7v ja 4v pitävät paljon Legoista, olen huomannut, ettei kumpikaan hihku luukkuja avatessaan. Yhtenä aamuna kuulin jopa sanan tylsä liitettynä päivän yllätykseen!

Tavarakalentereiden lisäksi perillisillämme on tädiltä saadut kuvakalenterit. Yllättäen niiden luukuista avautuneita kuvia on esitelty isälle ainakin yhtä paljon kuin kalentereista kaivettuja esineitäkin.

Selkeästi kovimmassa käytössä meillä ovat Ipanaisen “Ihanien yhteisten juttujen joulukalenteri” ja Pikku-Kakkosen sovellus, johon ilmestyy uutta tekemistä joka aamu jouluun saakka.

Olen melko vakuuttunut, että vuoden päästä kuvakalenteri ja noiden “aineettomien” kalentereiden tyyliset aamukammat riittävät hyvin adventin ajankulun seuraamiseen.

Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa ei ole joulukalenteria.

Kommentit (0)

Kummilapsen äiti teki sen! Sen, mitä mieleni on tehnyt jo monen juhlan alla. Hän loi ennen synttäreitä WhatsApp-ryhmän juhlakalun läheisistä ja tuuttasi ryhmään viestin: “Poika ei muusta puhukaan kuin isosta Minecraft-Lego-sarjasta, voisitteko harkita kimppalahjaa?”

Viestin luettuamme heitimme vaimon kanssa ylävitoset – lahja-asia ratkesi minuutissa. Lisäksi saatoimme olla varmoja, että herra kuusvee saisi meiltä ilokihinää aiheuttavan paketin. Meiltä ja muilta.

Kehuin edistyksellistä äitiä juhlissa kaikkia palvelevasta ideasta. Hieman yllätyin hänen kommentistaan: “Mietin pitkään, että kehdataanko, mutta päätin sitten, että kehdataanhan me!”

Syntymäpäivien viipottava juhlaväki keskeytti juttumme. En päässyt kysymään, mikä häntä asiassa hävetti. Jälkikäteen pohdin, että jonkin sortin nolous se minuakin on estänyt menneinä jouluina ja synttäreinä kimppalahjasta puhumasta.

Aikuiset saavat yhdessä hankittuja lahjoja, mikseivät lapset?

Aikuisten juhlissa yhteislahjat ovat melkein yhtä yleisiä kuin liian pienet puvut miehillä. Mistä häpeä ja nolous kumpuavat, kun samaa ajatusta ajattelee sovellettavaksi lasten lahjoihin?

Ehkä kyseessä on se, että yhteislahjassa osa antamisen ilosta häviää. Lapsen kohdalla aito reaktio on usein näkemisenarvoinen.

Tulee myös mieleen, että kuinka hyvin muksu ymmärtää yhteislahjan? Hahmottaako lapsi, että iso lahja on muiltakin kuin antajalta, jos kaikki osalliset eivät ole paikalla lahjomishetkellä?

Mutta, eikö aikuisen kuitenkin pitäisi jättää tällaiset ajatukset omaan arvoonsa ja keskittyä kokemaan hyvää fiilistä siitä, että lapsi saa mieluisan lahjan?

Ettei kaiken takana kuitenkin olisi raha? Aikuistenkin kimppalahjat ovat kauniista ideastaan huolimatta närkästyssampo. Mietitäänpä vaikka häälahjaa: Maksaako sinkku yhtä paljon kuin pariskunta? Osallistuuko nelilapsinen perhe samalla summalla kuin yksilapsinen perhe?

Pitäisikö lapsen kimppalahjaan käyttää tasajakoa vai jokainen oman kukkaronsa mukaan -periaatetta? Ja jos tasan, niin tasan perheittäin vain henkilöittäin? Maksaako läheinen enemmän kuin ei-niin-läheinen? Aaargh!

Pyysimme yhteislahjaa esikoisellemme

Seitsenvuotiaamme haluaa kummilapsemme tavoin mittavan määrän tanskalaista laatumuovia. Itse asiassa kolme eri Lego-sarjaa, jos tarkkoja ollaan. Päädyimme pyytämään sukulaisilta ja kummeilta hänelle yhteislahjaa.

Edellä esitetyt vastauksettomat kysymykset ratkaisimme kahdella muistutuksella. Korostimme, että muutkin lahjat ovat ok. Lisäksi pyysimme yhteislahjan korvamerkittynä rahana. Ekaluokkalainen näkee, paljonko kukakin tuo ja voi lopulta itse päättää mihin sarjaan törsää.

Miten sitten ohitimme vaimon kanssa hävetyksen ja nolotuksen?

Rationaalisesti asioihin suhtautuville ratkaisu oli lopulta helppo: lapsi saa toivomaansa ja lahjan antajat pääsevät halutessaan helpolla. Yhteislahjan pyytäminen on myös pieni rakkaudenosoitus lapselle – tahdomme, että saat toivomasi lahjan!

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa keskustelemaan!

Kommentit (0)

Monessa asiassa ensimmäinen kerta tallentuu mieleen pysyvästi, tahtoipa tai ei. Yleensä tähän liittyy vielä se, että hieman vanhemmat tutut ovat puhuneet asiasta jo vuosia aiemmin. Isotellen, kärjistäen ja päivitellen. Ehkä vähän pelotellenkin.

Kaverisynttäreiden järjestäminen on juuri tällainen asia! Tällä viikolla pääsimme vaimoni kanssa kokemaan kaverisynttäreiden vetovastuun ensimmäistä kertaa. Maineensa veroinen juttu!

Näinkö tämä menee -fiilis nousi pintaan heti ensimmäisen vieraan saavuttua.

Olin reivannut pienen kämppämme eteiseen tilaa kantamalla ulkovaatteet isoon myttyyn vaatehuoneeseen. Kun ensimmäinen vieras oli riisunut toppansa, juhlakalu käveli hänen kanssaan vaatehuoneen ovelle ja esitteli: “Katsopa miten paha siivo täällä on. Iskä on kantanut tänne piiloon vaikka mitä!”

Kun kaikki kuusi vierasta olivat saapuneet, alkoi pieni uho siitä, kuka on tullut “kovimmin” juhliin. Yksi kertoi kävelleensä yksin - pimeässä. Toinen juosseensa pimeässä. Voitolle tuntui jäävän pyörällä saapunut kaveri. Potin kahmi kuitenkin perheemme neljä vee, jonka repliikin jälkeen kukaan ei isotellut kulkemisillaan: “Minäpä en ole tullut millään!”

Pian tämän jälkeen energia- ja äänitaso kämpässä alkoi nousta sellaiseksi, että ymmärrän hyvin isompien poikien klassiset kertomukset kaverisynttäreiden anatomiasta. Luulin, että sen kovempaa ei hulina kaverisynttäreillä voi olla. Väärässä olin.

Minecraft-kakkua ja multablockeja

Vaimo oli ahkeroinut tarjoilut synttärisankarin fanittaman Minecraftin mukaisiksi. Postauksen kuvista pääset tunnelmaan. Herkkupöydän ympärillä käydyistä keskusteluista on pakko nostaa pari repliikkiä talteen.

“Minäpä uskallan syödä multablockin!”

“Apua, kultaharkot loppuu!”

“Minä craftaan näistä tikuista ja kullasta kultahakun!”

Teema tuntui siis uppoavan vieraisiin kuin kumisaappaat loskaan lähikuukausina. Kaikkea ei vaimokaan ollut osannut ajatella, mutta onneksi pojat auttoivat. Punainen mehu ei tietenkään ollut mehua, vaan tulenkestämisen taikajuomaa, kuten yksi vieras hehkutti!

Vanhempana oli ihan mukava huomata, että kyllä ne toistenkin kasvattamat lapset avoimien karkkilaarien äärellä keskittyvät olennaiseen. Siis lappamaan mahdollisimman paljon herkkuja lyhyessä ajassa naamariin.

Vakavastikin juteltiin

Mehujen jälkeen pojan huoneessa alkoi kaikua koomikon lanseeraama parodialaulu: "Timppa saunoo, se saunoo ja saunoo. Venäläinen on kuollut löylyyn!"

Joku katkaisi kuitenkin huumorinselän heittämällä vakavan kysymyksen: “Tiesittekö, että se venäläinen oikeasti kuoli?”

Seurasi synttäreiden hiljaisin hetki. Kolme sekuntia kuulin ilmanvaihdon äänen!

"Joo. Ja se suomalainen Timppa paloi tosi pahasti. Se joutui sairaalaan."

Kuitti. Keskustelu vaihtui Legoihin. Energia- ja äänitaso alkoi nousta uudelleen. Pian ohitettiin taso, jota olin ennen mehuhetkeä luullut maksimiksi. Kuinka väärässä olinkaan ollut. Sokerilla on ihmeellinen vaikutus.

Uhon myötä ulos

Vauhdin lisääntymisen myötä myös uhon määrä alkoi lisääntyä. Yksi kaveri kertoi olleensa kolmesti ratikassa. Toinen oli ollut neljästi. Kolmas ainakin viidesti. Joku kuittasi homman yksinkertaisesti: "Olen ollut ratikassa ainakin miljoona kertaa."

Kun kämpässä alkoi hippa moottorisahamurhaajateemalla (kyllä, luit oikein. Ja ei, leikki EI ollut vanhempien etukäteen suunnittelema ohjelmanumero), siirryimme ulos aarteen etsinnän pariin. Kun tenavat pyörivät vihjeideni perässä pitkin pihaa kuin keskikokoinen trombi, ehdin jo summata synttäreitä mielessäni:

Oikeastaan aika hauskaa seurattavaa pieninä annoksina.

Facebookissa ja Instagramissa hämmästellään myös sokerin vaikutusta ja muita perhe-elämän ihmeitä.

Melko harmoninen "lahjapöytä".
Melko harmoninen "lahjapöytä".

Kommentit (2)

äiti84

Harvemmin nauran blogipostauksille yksin ääneen, mutta tämä oli vaan niin hauska! Ja kaikki kuulosti niin tutulta, terveisin 7- ja 5-vuotiaiden "mine"-pelaajien äiti. Ps. Ja tuo uho!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Et usko, kuinka mukava on lukea tuollainen kommentti! Kiitos! Joo, niinhän se menee, että mitä tahansa on ainakin miljoona, kun vain hetki keskustellaan.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram