Kirjoitukset avainsanalla Juhlat

Olen nostellut ajatusvaakani kuppeihin viime päivinä virpomisen eri puolia. Asetellut plussia ja miinuksia samalla, kun olemme tenavien kanssa valmistautuneet tulevaan sunnuntaihin risuja hakemalla, niitä koristelemalla, lorua opettelemalla ja Viisi villiä Virtasta -kirjasarjan virpomisesta kertovaa osaa lukemalla.

Kerroin kaksi vuotta sitten, että en aikaisemmin oikein osannut ajatella, että virpomisen voisi nähdä kerjäämisenä. Parin vuoden aikana olen pitänyt asian suhteen vastaanotintani herkemmällä ja huomannut, että kaikki eivät arvosta virpomista. Eivät ainakaan yhtä korkealle kuin minä. Joku suorastaan närkästyy koko perinteestä.

On totta, että virpomispalkkioihin saa upotettua kaksinumeroisen summan rahaa. Karkkeja vastaan saa pikkutrulleilta koristeita, joiden sisustuksellinen arvo ei saane kovin monen silmiä hehkumaan.

Mutta entäpä se toinen puoli: varsin pienet lapset askartelevat itse tai aikuisen kanssa vitsat, keräävät hieman enemmän kuin kaiken rohkeutensa ja virpovat aikuisen saaden palkakseen karkkia.

Ei haittaa, vaikka loru ei mene jännityksessä ihan kohdilleen. Ei haittaa, vaikka trullit muistavat kiittää vasta vanhemman yskähdellessä hieman taaempana. Tärkeintä on ajatus ja hyväntuulisuus.

Mielestäni virpominen tarjoaa juuri sitä, mistä nykyisiä lähiöitä (ja kyliäkin) niin helposti moititaan: pientä yhteisöllisyyttä ja koko kylä kasvattaa -henkeä.

Toki virpominen voi lähestyä kerjäämistäkin. Ex-työkaveri kertoi, kuinka teini-ikään ehtineet olivat ”virponeet” hänet koristelemattomalla oksalla ja ilman minkäänlaisia trullipukeutumisia. Tässä tapauksessa käyttäisin sanaa kerjääminen.

Työkaverini oli kuitenkin antanut pojille lompakostaan viiden sentin kolikot. ”Trullit” olivat tietysti todenneet, että kovin on vähäinen palkka. Virvottu oli tähän jatkanut, että kovin on vähäinen valmistautuminenkin. Koko kylä kasvattaa.

Ehkä parhaiten ymmärrän virpomisesta närkästymisen, jos trullit ovat kiinni ovikellossa kovin aikaisin sunnuntaiaamuna. Lapsiperheissä harvemmin nukutaan. Ymmärrän silti äärimmäisen hyvin, että 9.30 ei ole kaikille “keskellä päivää”.

Olemme vaimon kanssa korostaneet virpomisesta puhuttaessa kahta asiaa. Ensinnäkin, että virpominen on ennen kaikkea mukava tapa toivottaa (puoli)tutuille hyvää pääsiäisen aikaa, ei palkkion perässä kulkemista. Rehellisyyden nimissä pitää toki todeta, että kyllä 7v ja 5v taitavat ensisijaisesti nähdä homman munajahtina.

Toisena, vielä tärkeämpänä, juttuna pidän sitä, että trullit muistavat kysyä ovella luvan virpomiseen. Jos pitää virpomisritsojen vaihtamista karkkiin kerjäämisenä, voi kieltäytyä. Jos harmittaa ortodoksisten pääsiäisperinteiden ja noitajuttujen sekoittuminen, voi kieltäytyä. Jos ei huvita, voi kieltäytyä. Virvonnan kieltäminenkin kasvattaa virpojia osaltaan.

Sitäkin olen nähnyt, että pihatien suulla on lappu: “Tervetuloa virpomaan 14-18!” Olisiko joku yötyöläinen halunnut taata itselleen rauhallisen aamupäivän palmusunnuntaille? Joka tapauksessa toimiva konsti!

Ps. Kaikkein huvittavinta virpomiskeskustelussa on edelleen se, että virpominen nähdään ankeana, mutta syystalvella hehkutetaan amerikkalaista kaupallisuuden huipentumaa – halloweenia!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Koti-isän palkanmaksaja on Kela. Olen odottanut sieltä kutsua firman pikkujouluihin. Ei ole kuulunut. Päätimme järjestää itse ja omakustanteisesti. Niinhän se menee monessa työpaikassa nykyään.

Omakustanteisuudesta huolimatta pikkujoulumme olivat parhaat, joissa olen moneen vuoteen ollut! Saattoi johtua siitä, että minulla oli järjestelytoimikunnassa diktaattorin asema. Tai siitä, että en ole moneen vuoteen käynyt muissa pikkujouluissa.

Vaimo ja poika lähtivät aamulla menoihinsa. Neljä- ja kaksiveelle oli aamuksi varattu aika luottokampaajalta. Pistinkin heti aamupuuron jälkeen peliin kaiken syksyn aikana letittämisestä oppimani ja sain molempien hiuksista suurimman osan palmikoitua.

Instassa Isäkuukausia seuraavat eivät ole voineet välttyä syksyn aikana harjoitellaan letitystä -tarinoilta. Vaan pysyivätpä palmikot kasassa juhlapaikalle saakka!
Instassa Isäkuukausia seuraavat eivät ole voineet välttyä syksyn aikana harjoitellaan letitystä -tarinoilta. Vaan pysyivätpä palmikot kasassa juhlapaikalle saakka!

Itsekin panostin. Vaihdoin puhtaan paidan, laitoin dödöä ja pesin silmälasit. Ei näitä arjessa kaikkia samana aamuna ehdi tai tule tehdyksi. Juhlamieltä alkoi olla ilmassa.

Pikkujouluihin olennaisesti liittyvä drama queen -roolikin löysi ottajansa. Kaksivee pahoitti suuresti mielensä siitä, että neljävee oli häntä nopeampi pukemaan ulkovaatteet.

Ehdottelin tytöille, että menisimme mittarilla. Neljävee halusi kuitenkin ehdottomasti ajaa itse. Niinpä hän sitten ajoi omalla fillarillaan. Kaksivee nautti limusiinitasoisista tiloista paljussa, jonka mittariin kertyi tasan kaksi kilometriä saapuessamme juhlapaikkaan.

Neljävee ajoi omalla pyörällään, kaksivee ja minä menimme mittarilla. Kaksi kilometriä.
Neljävee ajoi omalla pyörällään, kaksivee ja minä menimme mittarilla. Kaksi kilometriä.

Pikkujouluteemana meillä oli tänä(kin) vuonna kiinalaisen ravintolan buffetlounas. Hienoa oli huomata, että molemmat lapset söivät hyvällä ruokahalulla hieman vieraampiakin “pikkujouluruokia”. Siitä en ollut yllättynyt, että syntipallerot, siis friteeratut kananpalat maistuivat kummallekin parhaiten.

Buffet meni minulla ja 4-vuotiaalla överiksi. Vanhat suomalaiset sananlaskut pitävät paikkaansa. Tässä tapauksessa “parempi överit, kuin vajarit”.

Tunnelma oli pikkujouluinen, kun neljävee päästi pöydästä nostessamme valtavan vichy-röyhtäisyn. Drama queen oli hetkeä aiemmin halunnut palavasti (ja äänekkäästi) maistaa samaa juomaa, mutta pulautti kaiken ulos. No, kerrankos sitä pikkujouluissa juomat rinnuksilla.

Pikkujouluihin liittyy olennaisesti kielletyn hedelmän maku. Päätimme panostaa siihen! Juhlapaikka oli meille hieman arkinen – käymme samassa kauppakeskuksessa pari kertaa viikossa. Nyt teimme kuitenkin pari sellaista juttua, joihin en anna lapsille lisenssiä normireissuilla.

Ensinnäkin ajoimme karusellilla. Tai no, tytöt ajoivat. Ja sitten ostimme irtokarkkia. Se ei mennyt pahasti överiksi. Kahdeksallakymmenellä sentillä irtosi makeiset kolmelle. Yksi jäi vielä velipojalle annettavaksi.

Olisihan tuossa kyllä ollut kolmaskin paikka...
Olisihan tuossa kyllä ollut kolmaskin paikka...

Kotiin ajeltuamme oli todella mukava mennä nukkumaan. Tarkoitan, että avustin nuorimman unille. Itse torkahdin vain ihan lyhyesti. Kuten aina pikkujoulujen jälkeen.

 

Tämän tositapahtumiin perustuvan, mutta kieli poskessa kirjoitetun postauksen myötä Isäkuukaudet toivottaa hyvää ja rauhallista joulua! Facebookissa ja Instagramissa hupsu pöhinä sen sijaan jatkunee joulun aikanakin.

Kommentit (0)

Lahjat, ruuat, pukki, kuusi, siivoamiset, kortit, koristelut, haudoillakäynnit, valot… Joulu on varmasti hyvä verenpainelääkkeiden myynninedistäjä. Meillä suurin vääntö, kiharaisimmat keskustelut ja pahin stressikin liittyvät siihen, missä joulun viettäisimme.

En ole juurikaan jouluihminen. Kuten en juhannus-, vappu-, uusivuosi- tai ruotsalaisuudenpäivä-ihminenkään. Hengitän joulua toki lasten kautta syvemmin kuin muita juhlia, mutta henkilökohtaisesti joulu edustaa minulle hieman kärjistäen vain pidempää (toki aina tervetullutta) vapaajaksoa.

Viettäisin jouluni mieluiten mökillä Lapissa tai jossain lämpimässä. Jossain, missä ei tarvitsisi “tehdä joulua”. Jossain, jossa saisi oikeasti vain rauhoittua.

Vaimo puolestaan tulee suvusta, jossa joulua valmistellaan ja vietetään pieteetillä, jollaisesta minulla ei ollut käsitystä ennen kuin ensimmäisen kerran olin osana sitä. En voinut esimerkiksi kuvitellakaan, että jouluperinteisiin voi kuulua jopa tiettyyn aikaan päivästä vuodesta toiseen toistuvat repliikit.

Ei siis liene ihme, että joulun lomamatkaa ei toistaiseksi ole varattu.

Meillä, meille vai teille?

Vaikka joulu auringossa on poissa laskuista, jää jäljelle kolme vaihtoehtoa. Vetäistäkö suklaalla tilkityt kinkkuöverit kotona vai jomman kumman lapsuudenkodissa?

Kotijoulun puolesta on helppo argumentoida. Saa viettää juuri sen näköistä kaamoksen kaatajaista, Jeesuksen syntymäpäivää tai punanuttujuhlaa kuin perhe haluaa.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

Toisaalta jopa minun on mahdotonta väittää, etteikö jouluun kuuluisi läheisimpien sukulaisten tapaaminen. Jos viettää joulun kotona, niin nähdäänkö sukulaisia sitten ennen joulua vai joulun jälkeen? Ja venytetään juhlakausi näin puoleentoista viikkoon? Kuulostaa kevyeltä kuin aatonaaton ruokaostokset perhemarketissa.

Jos suuntaa sukulaisten nurkkiin jouluksi, ei tarvitse värkätä kotona ihan niin paljon joulua. Voi vaikkapa jättää hajulukon kiillottamatta kylppärin alakaapissa tai lattialistojen ristipääruuvien päistä pölyt pyyhkimättä.

Ei se kyläilykään suunnitelmana mikään kevyt ole. Useamman päivän jatkuva sosiaalisuus on tervetullutta ja mukavaa. Aika harva sitä silti kehtaa väittää kevyeksi. Samaa voi sanoa omien ja sukulaislasten muodostaman ikiliikkujan desibeleistä.

Olemme myös pyrkineet käymään samalla reissulla sekä vaimon että minun lapsuudenmaisemissa. Tyypillisesti olemme ajaneet paikasta toiseen joulupäivänä. Siinä on kieltämättä joulufiilis huipussaan, kun pakkaa räntäsateessa kolmen lapsen kamppeita ja joululahjoja auton takakonttiin miettien, että jotakin ihan varmasti jää väärään osoitteeseen.

Voisikohan kuitenkin vielä vähän vilkuilla äkkilähtöjä?

Isäkuukausien Facebook ja Instagram! Molemmissa mukava arvonta tällä hetkellä menossa!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

 

Kommentit (2)

Melkein neljäsataa grammaa suklaata. 24 pientä kirjaa tai läpeensä muovista minifiguuria. 500 Lego-palikkaa…

Joulukalenterit ovat paisuneet viime vuosina tahdilla, jolle pärjää vain Suomen valtion velka. Hyvän maun raja on ylitetty ajat sitten. Järkevyydestä puhumattakaan.

Syitä kalenterinärästykselleni on monia. Eniten poltetta aiheuttaa se, että mielestäni kalenterin pitäisi olla “aamukampa”, jolla lasketaan öitä vuoden odotetuimpaan päivään? Isoimmista nykyisistä kalentereista tulee lahjoja määrä, josta moni 90-luvun alun joulupukki olisi kateellinen. Onko ihme, jos lapsi päivittelee aattona pakettien vähyyttä, jos hän on saanut koko joulukuun ajan pienen paketin päivittäin?

Mahahapot tahtovat nousta ruokatorveen myös, kun ajattelen kalentereiden ekologisuutta. Aika monen luukun takaa paljastuu (muovi)esine, jonka todellinen käyttöikä jäänee lähemmäs tulitikun kuin tupakan paloaikaa.

Rahaakin kalentereihin saa upotettua niin, että summa näyttelee merkittävää osaa keskivertoperheen joulubudjetista. Kyllä, kolmekymmentäeuroa joulukalenterista on minusta aivan hirvittävän paljon liikaa.

Mitä minä juuri kuulin - tylsä?

Lapsillamme on esinekalenterit. Kahdelle isommalle ostimme hyvästä tarjouksesta Legoa, nuorimmainen sai oman palikkakalenterinsa syntymäpäivälahjaksi.

Ja nyt tullaan syyhyn, miksi ylipäätään tämän postauksen väsäsin. Vaikka 7v ja 4v pitävät paljon Legoista, olen huomannut, ettei kumpikaan hihku luukkuja avatessaan. Yhtenä aamuna kuulin jopa sanan tylsä liitettynä päivän yllätykseen!

Tavarakalentereiden lisäksi perillisillämme on tädiltä saadut kuvakalenterit. Yllättäen niiden luukuista avautuneita kuvia on esitelty isälle ainakin yhtä paljon kuin kalentereista kaivettuja esineitäkin.

Selkeästi kovimmassa käytössä meillä ovat Ipanaisen “Ihanien yhteisten juttujen joulukalenteri” ja Pikku-Kakkosen sovellus, johon ilmestyy uutta tekemistä joka aamu jouluun saakka.

Olen melko vakuuttunut, että vuoden päästä kuvakalenteri ja noiden “aineettomien” kalentereiden tyyliset aamukammat riittävät hyvin adventin ajankulun seuraamiseen.

Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa ei ole joulukalenteria.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2019
2018
2017