Kirjoitukset avainsanalla raha

Rintaperillisistäni kaksi kolmesta alkaa ymmärtää rahan päälle. Sama kaksikko osaa käyttää kotitöistä keskusteltaessa sujuvasti sellaisia lauseita kuin “Ei nyt!”, “Miksi aina minä?”, “Ei ole minun vuoroni!”

Jos nämä havainnot niputtaisi, olisiko yritysmaailman termejä käyttäen synergiaetuja saatavilla? Pitäisikö kohottaa arkipuhteiden kiinnostavuutta maksamalla niistä?

Ajatus on kiinnostava siksikin, että jokainen lapsen suorittama kotihomma on pois aikuisilta. Teoriassa. Aika monessa puuhassa on toistaiseksi tehokkaampaa tehdä itse kuin paikata muksun jälkiä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Astianpesukoneen tyhjäämisessä saa olla ihan tosissaan, kun apuna on tehokas yksivuotias.

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

Lapsi oppii, ettei raha kasva puissa. Samalla karttuu käsitys työn ja palkkion suhteesta. Rahan arvon ymmärtäminen parantuu. Näin kotitöistä maksamista perustellaan. Joku argumentoi niinkin, että koulussa ja harrastuksissa on lapselle tarpeeksi kuormaa.

Nihkeämmin suhtautuvat muistuttavat, että ei aikuinenkaan saa kotitöistä palkkaa. Ja varoittavat, että jatkuva rahalla palkitseminen voi johtaa vaikeuksiin. Sellaisiin, joissa lapsi vaatii kaikista askareistaan vanhemman kukkaron nyörien hölläämistä.

“Perhe on osakeyhtiö, jossa jokainen tekee osuutensa”, muistan äitini perusteleen lapsuudessani, kun kotityöt eivät maistuneet minulle. Muistan lauseen hyvin. Ilmeisesti maistumattomuutta oli havaittavissa usein. Omena ei siis ole lasteni kommenteissa pudonnut kovin kauaksi puusta. Tässäkään asiassa. Jännä.

Kolmenkymmenen vuoden takainen perhehistoria toistaa itseään toisinkin - meidänkään kodissamme ei makseta kotitöistä. Tärkein perustelu on se, että askareet ovat osa arkea ja lasten on syytä se oppia. Eivät kotityöt herkkuja ole vanhemmistakaan. Silti ne on tehtävä.

Palkitsemisen sijaan yritämme (usein toki epäonnistuen) pitää kotihommiin liittyvän ilmapiirin positiivisena. Lasten kanssa jopa leikinomaisena. Astianpesuvedellä saa lotrata ja tavaroiden järjestelyn voi tehdä leikkimällä trukkia. Ja ennen kaikkea, että kotihommatkin tehdään yhdessä.

En osaa olla huolissani, että kotityöt kuormittaisivat lapsia liikaa. Jos tavaroiden kotipesiin palauttelu, APK:n tyhjentäminen ja satunnainen pölyjen pyyhintä käy liian raskaaksi, on syytä tarkastella sitä muuta kuormitusta ensiksi.

Toistaiseksi vanhempien kukkarot pysyvät siis kotitöihin liittyen kiinni, vaikka eskarilaisen europalkitseminen olikin menestys.

Lisää Isäkuukaudet-luettavaa rahaan liittyen:

* Kuusi syytä, miksi puolisoiden yhteinen tili ei ole hyvä idea

* Kulutamme vettä lähes puolet keskimääräistä vähemmän - rahassa erotus on viikoloppuloman luokkaa

* Kuinka puhua lapsille uhkapeleistä ja havainnollistaa riski ymmärrettävästi

* Kuusi syytä miksi jokaisella kotona lapsia hoitavalla pitäisi olla yhteinen tili puolisonsa kanssa

* Irtisanoimme lasten terveysvakuutukset - säästö 700 euroa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Perheemme on elänyt yli seitsemän vuotta yhdellä palkalla ja Kelan almuilla. Olemme jakaneet sekä työ- että lastenhoitolegit niin, että toinen vanhemmista on ollut koko ajan kotona. Talous on ollut alati tiukoilla, muttei missään vaiheessa Imodiumilla.

Kokosin kerran yksitoistakohtaisen taloudellisen selviytymispakkauksen kotihoitovuosille. Sen jälkeen on tullut usein mieleen, että toisen vanhemman kotona ollessa ”yhteiset rahat” on merkittävä osa pärjäämistä.

Pelkkää auvoa jokainen euro on yhteinen -ajattelu ei kuitenkaan ole.

1)Asioista ei voi lyödä vetoa!
”Se oli vuosi 2008, kun olimme Venetsiassa!”
”Eipäs, vaan 2009”
”2008!”
”2009!”
”Kaksikymppiä vetoa!”
”Kiinni veti!”

Edellisen kaltainen keskustelu ei ollut tavaton parisuhteessamme ennen lapsia. Nyt ei ole järkeä lyödä vetoa, kun kaikki rovot makaavat pankissa saman peiton alla.

Onneksi asiaa voi kiertää. ”Lyödäänkö vetoa? Häviäjä pesee vessat!”

2)Puolison kuolema on katastrofi! Aina. Mutta jos kaikki rahat ovat yhteisellä tilillä, katastrofilla on vaara syventyä entisestään. On hyvinkin mahdollista ettei tilin rahoja voi käyttää ennen perunkirjoitusta.

3)Mahdolliset palkanlisät paljastuvat armotta myös verkkopankissa piipahtavalle puolisolle. Bonuksia tai ylityökorvauksia ei voi jemmata niihin ”omiin pieniin kivoihin” hankintoihin. Totuuden nimissä pitää tietenkin sanoa, ettei niihin olisi varaakaan, mutta se ei ole tässä pointti.

4)Rahankäytön suurien linjojen on kohdattava. Jos tapamme käyttää rahaa ei olisi varsin samankaltainen, ei yhteinen tili toimisi. Ostokset joutuu miettimään myös puolison näkökulmasta.

5)Oma säästösuunnitelma pitää kuopata. Säästäminenkin pitää tehdä perheenä. Se on varmasti ok, jos possun kyljessä lukee "uusi astianpesukone" tai "kesälomareissu". Mutta "parempi eläke" tai "poikien reissu Balille" ovatkin jo keskustelua vaativia juttuja.

6)Syyllisyyden tunne. Jos valitsin työaikana lounaaksi yhtään linjastomättöä parempaan (lue: kallimpaan) muotoon laitettuja kaloreita, häivähti alitajunnassa kotona tuoksuva jauhelihan, herne-maissi-paprikan ja pastan pyhä kolminaisuus.  

Kuten tekstin alusta voi ymmärtää, meillä yhteiset rahat -malli on koettu toimivaksi (ja kohtaan kaksi varauduttu niin, että kummallakin on jonkinlainen puskuri myös omalla tilillään) ja perherauhaa rakentavaksi. Sen takia listasin jo aikaisemmin kuusi yhteisen tilin plussaa.

Ja jos rahahommelit kiinnostaa, niin tässäpä lisää lukemista Isäkuukausista:

* Irtisanoimme lasten terveysvakuutukset - säästö 700 euroa

* Viisi euroa viikossa eskarilaiselle - menikö palkitseminen överiksi?

* Kuinka puhua lapsille uhkapeleistä ja havainnollistaa riski ymmärrettävästi

* Viisihenkinen perhe rivarinpätkässä - asumismuotomme plussat ja miinukset

* Miten välttää toisen auton ostaminen?

 

Ps. Olet enemmän kuin tervetullut seuraamaan ja keskustelemaan Isäkuukausien someputkiin: Facebook ja Instagram.

Kommentit (4)

Minnea
1/4 | 

Hyviä pointteja! Meillä toimivammaksi on todettu yksi yhteinen tili isommille menoille (kuten lainanlyhennys), johon molemmat siirtävät saman summan rahaa kuukausittain. Tämän lisäksi on sitten ne omat tilit, joissa omat rahat. 

Yhdessäelo on kuitenkin sopuisaa varmasti sen vuoksi, että olemme melko samanlaisia rahankuluttajia ;) Omissa tileissä on kuitenkin juuri se hyvä puoli, ettei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, jos ostaakin astetta kalliimman lounaan :D

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Tuohon malliin meilläkin varmaan palataan, kunhan kumpikin palaa jälleen työelämään.

Ja olipa tilit miten vain, niin itselleni tärkeintä on, että raha-asioista ei tarvitse riidellä.

joopu
2/4 | 

Me ollaan havaittu hyväksi omat käyttötilit ja yhteinen säästötili niin, että molemmilla on käyttöoikeus myös toisen tiliin. Kumpikin pysyy paremmin kärryillä käyttötilin saldosta, kun sieltä tekee ostoksia vain itse, mutta tarvittaessa molemmat voivat esimerkiksi siirtää rahaa tilien välillä. Käyttöoikeuksien hyöty tuli taas esille pari viikkoa sitten, kun mies unohti verkkopankkitunnuksensa eikä saanut uusia joulun pyhien takia.. Pääperiaate kuitenkin on, että rahat ovat yhteisiä ja isommista hankinnoista päätetään yhdessä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tuo verkkopankkitunnusten unohtuminen on kyllä hyvä peruste siihen, että puolisoilla on pääsy toistensa tileille. Meillä ei ole. Pitäisi varmaan lisätä! Kiitos herättelystä!

Joskus kaupunkilomakohde on kuin Suomen edustus Euroviisuissa: etukäteen suitsutetaan, mutta h-hetkellä flopataan. Kyse ei luultavasti ole kohteen huonoudesta. Reilumpaa lie sanoa, että matkailija ja kaupunki eivät resonoi. Näin on omalla kohdallani käynyt esimerkiksi Marseillen kohdalla. Loppukesän Pohjois-Amerikan tourneella Toronto jätti samanlaisen fiiliksen.

Piipahdimme Torontossa vain päivän. En siis ala haukkumaan kaupunkia enempää. Toronton ympäristöstä sen sijaan löytyi kohteita, jotka saivat matkaseurueessamme aikaan positiivista värinää: Niagaran putoukset, Lego discovery centre ja African lion safari.

Parasta Torontossa  - skyline. Sen sijaan kaupungin edustalla olevat saaret olivat miniristeilyltä katsoen suorastaan hämmentävän ränsistyneitä.
Parasta Torontossa - skyline. Sen sijaan kaupungin edustalla olevat saaret olivat miniristeilyltä katsoen suorastaan hämmentävän ränsistyneitä.

Niagaran putoukset – varhainen turisti parkin nappaa

Tärkein syy Toronton alueelle autoilullemme löytyi Kanadan ja Usan rajalta. Niagaran putouksien karisma on jotain, mitä meikäläisen verbaalinen taito ei riitä kuvaamaan. Kun kolmisen miljoonaa litraa vettä sekunnissa putoaa yli viidenkymmenen metrin vapaaseen pudotukseen, tuntee ihminen olonsa pieneksi. Hyvin pieneksi.

Juttelin monen paikalla käyneen kanssa etukäteen. Kaikki tuumivat, että putouksiin kannattaa tutustua nimenomaan Kanadan puolelta. Niin teimme ja kieltämättä Kanadan puoli vaikutti suositummalta sekä ainakin siltä puolen katsoen mielenkiintoisemmalta: putouksista sai hyvän kokonaiskuvan ja lähimmillään putouksen reunasta pääsi muutaman metrin etäisyydelle.

Olimme liikkeellä aamulla, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Kaukoparkit olivat vielä tyhjiä ja saimme ajaa parkkiin aivan isoimman putouksen viereen. Hieman alle 30 dollarin parkkimaksu kattoi koko päivän.

Niagara on tuotteistettu niin kuin kaikki Amerikassa. Alueella olisi ollut kaikkea mahdollista köysiradasta kasinoon ja aivan putouksen juurelle seilaaviin laivoihin. Meille riitti pelkkä veden voiman ihailu putouksen läheltä. Vietimme alueella kolmisen tuntia, joka riitti hyvin.

African lion safari – eläintarha Pohjois-Amerikan tyyliin

Jenkeissä kaikki on mahdollista omassa autossa istuen. Drive-in apteekki, drive-in alko ja drive-in elokuvat. Mikseipä siis drive-in eläintarhakin.

African lion safarilla pääosin flekmaattisia eläimiä pääsi parhaimmillaan ihailemaan muutaman metrin etäisyydeltä. Leijonia, elefantteja, puhveleita, kirahveja... Vaikuttavaa, kieltämättä. Mutta samalla eläinten puolesta jonkinmoista sääliä herättävää.

Lippukojulla (37.95 $ aikuiset, 27.95 $ lapset) myyjä kertoi avoimesti, että apinat saattavat naarmuttaa autoa katolle kiivetessään. Apinaosaston ohittamiseksi oli kuitenkin “oikotie” ja käytimme sitä vuokrapirssillä mielihyvin. Toinen mahdollisuus olisi ollut hypätä firman bussiin ja ihailla eläimiä sieltä.

Miten seepra päivitetään? Vaihdetaan viivakoodit QR-koodiin...
Miten seepra päivitetään? Vaihdetaan viivakoodit QR-koodiin...

Yllättävin juttu African lion safarilla oli kuitenkin se, että alueelta löytyi eräänlainen vesipuisto. Mummu ja pappa joutuivatkin lekottelemaan päivänvarjon alla melkoisen tovin, kun juniori viiletti suihkuissa, putouksissa ja härveleissä t-paita ja alushousut ihoa nuollen. Jep, alushousut. Emme tienneet safarielämyksen kanadalaisittain tarkoittavan myös lotraamista.

Legoland discovery centre Toronto - tekemistä melkein päiväksi

Parikymmentä kilometriä Toronton luoteispuolella sijaitseva Lego discovery centre oli toinen rasti, jossa isovanhemmat saivat lepuuttaa muissa turistikohteissa patinoituneita koipiaan. Kuusivuotias sen sijaan ei juuri paikallaan pysynyt.

Toronton liepeillä olevasta Lego centrestä pitää tietenkin löytyä Niagaran pienoismalli. Huomaa turistilaiva, jollaisen esikuva näkyy postauksen alkupuolella olevassa kuvassa.
Toronton liepeillä olevasta Lego centrestä pitää tietenkin löytyä Niagaran pienoismalli. Huomaa turistilaiva, jollaisen esikuva näkyy postauksen alkupuolella olevassa kuvassa.

Paikka oli mielenkiintoinen, mutta ei todellakaan Legolandin huvipuisto. Ostoskeskuksen yhteyteen pykätyssä keskuksessa sai rakennella sekä testailla, ihailla Legoista rakennettuja pienoismalleja, ajella parilla sisätivolilaitteella ja seikkailla sisäleikkipuistotyyppisessä sokkelossa. Lisäksi 4D-leffateatterissa pyöri muutamia lyhytelokuvia. Neljäs ulottuvuus tarkoitti tuulikonetta ja muutamia pisaroita vettä.

Sisäänpääsy keskukseen olisi ollut ovelta 24 dollaria, mutta edellisenä päivänä netistä ostaen hinta putosi 15.60:een. Sille rahalla sai hyvin vastinetta!

Moi Yoda, terveisiä Suomesta!
Moi Yoda, terveisiä Suomesta!

Lego-keskuksen mielenkiintoisin yksityiskohta oli huomautus, että aikuiset eivät voi vierailla paikassa ilman lapsia.

Ps. Toronto-pettymyksestä huolimatta Kanadasta jäi hyvä kuva. Ihmiset olivat leppoisia ja avuliaita. Liikenne sujuvaa. Kanadan dollarin kurssi euroon nähden teki myös paikkoihin tutustumisesta ja elämisestä suhteellisen edullista. Vaikka Toronton kanssa en enää treffeille haluakaan, Kanadan kanssa tekisi mieli tavata toistekin.

Tämä on varmaan sitä laatuaikaa lapsen kanssa?
Tämä on varmaan sitä laatuaikaa lapsen kanssa?

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa!

Kommentit (2)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tähän varmaan sopii se jostain TV-jutusta elämään jäänyt lause: "Aina ei voi voittaa!" Hyvä reissu oli Kanadankin puolelle, vaikka tosiaan Toronto ei onnistunutkaan näyttämään parastaan. Mukava kuulla, että vinkit menevät talteen.

Tiedän. Olemme etuoikeutettuja. Kaikki on niin hyvin, että allergioistakin perheeseemme on osunut oikeastaan vain ainoa hyödyllinen allergia. Kuulumme siihen sinisen planeetan muutaman prosentin vähemmistöön, jolla kaikki on hyvin.

Siitä huolimatta, tai juuri siksi, kehtaan marista harrastusvalintojen vaikeudesta.

Kun esikoisemme tanssiharrastuksen talvikausi päättyi keväällä, hän ilmoitti jo ennen kevätnäytöstä: “Ensi syksynä en halua tanssia. Haluan pelata jalkapalloa.”

Näytöksen jälkeen aihe onkin sitten kimpoillut puheissa kuin pallot Lotto-koneessa.

Peruskysymys kuuluu tietenkin, että mitä lapsi haluaa harrastaa?

Vastaus puolestaan riippuu ihan päivästä: Tänään puhutaan tanssin jatkamisesta, huomenna jääkiekosta, ylihuomenna tiedekerhosta... Seuraavana päivänä pikkumies ei halua pelata ainakaan jääkiekkoa, koska “en pidä toisten  tuuppimisesta”.

Mitä harrastus antaa?

Vanhempana mietin kuinka todennäköisesti harrastus johtaa rahakkaaseen ammattiin millaista vastapainoa harrastus tarjoaa koululle.

Eskarivuosi lastasi vanhemmuuden kärryyn kaksi oppia. Harrastuksia ei saa ensinnäkään olla liikaa. Niiden pitäisi ladata akkuja, ei suinkaan kuluttaa energiaa.

Toisaalta eskari itsessään oli raskasta. Ykkösluokka on kuulemma vielä raskaampi. Millainen ja kuinka usein toistuva harrastus keventäisi kokonaiskuormaa?

Tästä ajatuksesta on helppo hypätä mietteeseen siitä, että mitä harrastus ylipäätään antaa lapselle? Itse näen lapsen kaverisuhteet yhtenä tärkeimmistä syistä, joiden vuoksi olisin valmis notkumaan jäähallin lehtereillä kolmena iltana viikossa. Pitäisikö kysellä kavereilta, mitä heillä on syksyn harrastussuunnitelmissa?

Kirjoitinko, herra paratkoon, kolmena iltana? Ainakin kahtena. Se kaikki on pois perheen yhteisestä ajasta. Harrastuksen on syytä antaa lapselle paljon, että perheemme on valmis tällaiseen uhraukseen!

Taitoluistelussa ja viulunsoitossa tavoitteellinen harrastaminen aloitetaan viimeistään rakenneultran jälkeen.

Monissa muissakin lajeissa todella aikaisin. Totta kai ajatus kalvaa vanhempaa: jos lapsi ei pääse tarpeeksi aikaisin harrastuksen pariin, osa ovista saattaa jo olla tulevaisuutta ajatellen kiinni.

Mutta mitä sitten? Ne samat ovet sulkeutuvat - tai pysyvät auki - myös siinä tapauksessa, että lapsi harrastaa harrastushyppelyä ja kokeilee vuoden sitä, toisen tätä.

Entäpä sitten eurot? Perheellämme ei ole varaa kartingiin, mutta soittimeen tai jääkiekkoon ehkä. Jatkaisimmeko kuitenkin hyväksi havaitulla linjalla, jossa perheen yhteinen hiihtolenkkikin voidaan katsoa harrastukseksi?

Esikoisen harrastuksia pohtiessa katse kääntyy myös kahteen nuorempaan. Jos vanhempien resurssit vielä esikoisen kohdalla riittäisivätkin vaikkapa jääkiekkoon, niin mikä on tilanne, kun perheessä muutaman vuoden kuluttua on kolme harrastavaa lasta? Mistä eurot ja tunnit sitten irrotetaan?

Ahdistaa!

Ei ihme, että vaimo asiasta keskustellessamme parahti tuskaisesti: “En minä tiedä, soita jollekin muulle!”

Muillakin Vauvan bloggareilla harrastusjutut pyörivät mielessä näin lehtien kellastumista odotellessa:

* Teehetkien koti: Syksyn harrastusrumba lapsiperheessä - mitä ja kenen ehdoilla?

* Terkuin Ninni: Lapsi harrastaa - kuka ja mikä määrää tahdin?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - olet tervetullut seuraamaan perheemme edesottamuksia!

Kommentit (2)

Katta /Arki(paska)ruokaa
1/2 | 

Meillä esikoinen (13v) aloitti luistelukoulussa 2,5 vuotiaana ja on ollut jääkiekkojoukkueessa 5-vuotiaasta lähtien. Into treenata ja pelata on iso. Ennemmin maksan ne sataset hyvästä harrastuksesta ja mies käyttää aikaa valmennukseen, kuin katselemme pojan hengailua paikallisessa kauppakeskuksessa. Sama tytön kohdalla. Jalkapallo tuli lajiksi kaksi vuotta sitten ja nyt vuosia jatkunut voimistelu päättyi futiksen viedessä voiton. Parasta tässä on se, että äitikin sai harrastuksen itselleen jalkapallosta, sekä pelaajana että tytön joukkueenjohtajana. 💪💪💪 Kannattavia sijoituksia siis. -Katta /Arki(paska)ruokaa

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olipa mukava, että jätit kommentin!

Mainitsit monta asiaa, jotka harrastuksissa voivat mennä hyvin. Ja silloin, kun nuo menevät hyvin, niin onhan se kaikille ilo. Ja iso ilo, eikä se käytetty raha ja aika varmasti tunnu huonolta sijoitukselta.

Vertailu kauppakeskushengailuun on tyly, mutta ei epärealistinen. Sen myönnän.

Esikoisenne on harrastanut jo niin pitkään, etten malta olla kysymättä: oletko huomannut, että harrastus olisi jossakin vaiheessa ollut raskaampi kuin jossain toisessa vaiheessa? Vai onko harrastus aina ollut ehdottoman selkeästi vastapainoa kouluhommille tarjoava?

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram