Kirjoitukset avainsanalla raha

Joskus kaupunkilomakohde on kuin Suomen edustus Euroviisuissa: etukäteen suitsutetaan, mutta h-hetkellä flopataan. Kyse ei luultavasti ole kohteen huonoudesta. Reilumpaa lie sanoa, että matkailija ja kaupunki eivät resonoi. Näin on omalla kohdallani käynyt esimerkiksi Marseillen kohdalla. Loppukesän Pohjois-Amerikan tourneella Toronto jätti samanlaisen fiiliksen.

Piipahdimme Torontossa vain päivän. En siis ala haukkumaan kaupunkia enempää. Toronton ympäristöstä sen sijaan löytyi kohteita, jotka saivat matkaseurueessamme aikaan positiivista värinää: Niagaran putoukset, Lego discovery centre ja African lion safari.

Parasta Torontossa  - skyline. Sen sijaan kaupungin edustalla olevat saaret olivat miniristeilyltä katsoen suorastaan hämmentävän ränsistyneitä.
Parasta Torontossa - skyline. Sen sijaan kaupungin edustalla olevat saaret olivat miniristeilyltä katsoen suorastaan hämmentävän ränsistyneitä.

Niagaran putoukset – varhainen turisti parkin nappaa

Tärkein syy Toronton alueelle autoilullemme löytyi Kanadan ja Usan rajalta. Niagaran putouksien karisma on jotain, mitä meikäläisen verbaalinen taito ei riitä kuvaamaan. Kun kolmisen miljoonaa litraa vettä sekunnissa putoaa yli viidenkymmenen metrin vapaaseen pudotukseen, tuntee ihminen olonsa pieneksi. Hyvin pieneksi.

Juttelin monen paikalla käyneen kanssa etukäteen. Kaikki tuumivat, että putouksiin kannattaa tutustua nimenomaan Kanadan puolelta. Niin teimme ja kieltämättä Kanadan puoli vaikutti suositummalta sekä ainakin siltä puolen katsoen mielenkiintoisemmalta: putouksista sai hyvän kokonaiskuvan ja lähimmillään putouksen reunasta pääsi muutaman metrin etäisyydelle.

Olimme liikkeellä aamulla, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Kaukoparkit olivat vielä tyhjiä ja saimme ajaa parkkiin aivan isoimman putouksen viereen. Hieman alle 30 dollarin parkkimaksu kattoi koko päivän.

Niagara on tuotteistettu niin kuin kaikki Amerikassa. Alueella olisi ollut kaikkea mahdollista köysiradasta kasinoon ja aivan putouksen juurelle seilaaviin laivoihin. Meille riitti pelkkä veden voiman ihailu putouksen läheltä. Vietimme alueella kolmisen tuntia, joka riitti hyvin.

African lion safari – eläintarha Pohjois-Amerikan tyyliin

Jenkeissä kaikki on mahdollista omassa autossa istuen. Drive-in apteekki, drive-in alko ja drive-in elokuvat. Mikseipä siis drive-in eläintarhakin.

African lion safarilla pääosin flekmaattisia eläimiä pääsi parhaimmillaan ihailemaan muutaman metrin etäisyydeltä. Leijonia, elefantteja, puhveleita, kirahveja... Vaikuttavaa, kieltämättä. Mutta samalla eläinten puolesta jonkinmoista sääliä herättävää.

Lippukojulla (37.95 $ aikuiset, 27.95 $ lapset) myyjä kertoi avoimesti, että apinat saattavat naarmuttaa autoa katolle kiivetessään. Apinaosaston ohittamiseksi oli kuitenkin “oikotie” ja käytimme sitä vuokrapirssillä mielihyvin. Toinen mahdollisuus olisi ollut hypätä firman bussiin ja ihailla eläimiä sieltä.

Miten seepra päivitetään? Vaihdetaan viivakoodit QR-koodiin...
Miten seepra päivitetään? Vaihdetaan viivakoodit QR-koodiin...

Yllättävin juttu African lion safarilla oli kuitenkin se, että alueelta löytyi eräänlainen vesipuisto. Mummu ja pappa joutuivatkin lekottelemaan päivänvarjon alla melkoisen tovin, kun juniori viiletti suihkuissa, putouksissa ja härveleissä t-paita ja alushousut ihoa nuollen. Jep, alushousut. Emme tienneet safarielämyksen kanadalaisittain tarkoittavan myös lotraamista.

Legoland discovery centre Toronto - tekemistä melkein päiväksi

Parikymmentä kilometriä Toronton luoteispuolella sijaitseva Lego discovery centre oli toinen rasti, jossa isovanhemmat saivat lepuuttaa muissa turistikohteissa patinoituneita koipiaan. Kuusivuotias sen sijaan ei juuri paikallaan pysynyt.

Toronton liepeillä olevasta Lego centrestä pitää tietenkin löytyä Niagaran pienoismalli. Huomaa turistilaiva, jollaisen esikuva näkyy postauksen alkupuolella olevassa kuvassa.
Toronton liepeillä olevasta Lego centrestä pitää tietenkin löytyä Niagaran pienoismalli. Huomaa turistilaiva, jollaisen esikuva näkyy postauksen alkupuolella olevassa kuvassa.

Paikka oli mielenkiintoinen, mutta ei todellakaan Legolandin huvipuisto. Ostoskeskuksen yhteyteen pykätyssä keskuksessa sai rakennella sekä testailla, ihailla Legoista rakennettuja pienoismalleja, ajella parilla sisätivolilaitteella ja seikkailla sisäleikkipuistotyyppisessä sokkelossa. Lisäksi 4D-leffateatterissa pyöri muutamia lyhytelokuvia. Neljäs ulottuvuus tarkoitti tuulikonetta ja muutamia pisaroita vettä.

Sisäänpääsy keskukseen olisi ollut ovelta 24 dollaria, mutta edellisenä päivänä netistä ostaen hinta putosi 15.60:een. Sille rahalla sai hyvin vastinetta!

Moi Yoda, terveisiä Suomesta!
Moi Yoda, terveisiä Suomesta!

Lego-keskuksen mielenkiintoisin yksityiskohta oli huomautus, että aikuiset eivät voi vierailla paikassa ilman lapsia.

Ps. Toronto-pettymyksestä huolimatta Kanadasta jäi hyvä kuva. Ihmiset olivat leppoisia ja avuliaita. Liikenne sujuvaa. Kanadan dollarin kurssi euroon nähden teki myös paikkoihin tutustumisesta ja elämisestä suhteellisen edullista. Vaikka Toronton kanssa en enää treffeille haluakaan, Kanadan kanssa tekisi mieli tavata toistekin.

Tämä on varmaan sitä laatuaikaa lapsen kanssa?
Tämä on varmaan sitä laatuaikaa lapsen kanssa?

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa!

Kommentit (2)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tähän varmaan sopii se jostain TV-jutusta elämään jäänyt lause: "Aina ei voi voittaa!" Hyvä reissu oli Kanadankin puolelle, vaikka tosiaan Toronto ei onnistunutkaan näyttämään parastaan. Mukava kuulla, että vinkit menevät talteen.

Tiedän. Olemme etuoikeutettuja. Kaikki on niin hyvin, että allergioistakin perheeseemme on osunut oikeastaan vain ainoa hyödyllinen allergia. Kuulumme siihen sinisen planeetan muutaman prosentin vähemmistöön, jolla kaikki on hyvin.

Siitä huolimatta, tai juuri siksi, kehtaan marista harrastusvalintojen vaikeudesta.

Kun esikoisemme tanssiharrastuksen talvikausi päättyi keväällä, hän ilmoitti jo ennen kevätnäytöstä: “Ensi syksynä en halua tanssia. Haluan pelata jalkapalloa.”

Näytöksen jälkeen aihe onkin sitten kimpoillut puheissa kuin pallot Lotto-koneessa.

Peruskysymys kuuluu tietenkin, että mitä lapsi haluaa harrastaa?

Vastaus puolestaan riippuu ihan päivästä: Tänään puhutaan tanssin jatkamisesta, huomenna jääkiekosta, ylihuomenna tiedekerhosta... Seuraavana päivänä pikkumies ei halua pelata ainakaan jääkiekkoa, koska “en pidä toisten  tuuppimisesta”.

Mitä harrastus antaa?

Vanhempana mietin kuinka todennäköisesti harrastus johtaa rahakkaaseen ammattiin millaista vastapainoa harrastus tarjoaa koululle.

Eskarivuosi lastasi vanhemmuuden kärryyn kaksi oppia. Harrastuksia ei saa ensinnäkään olla liikaa. Niiden pitäisi ladata akkuja, ei suinkaan kuluttaa energiaa.

Toisaalta eskari itsessään oli raskasta. Ykkösluokka on kuulemma vielä raskaampi. Millainen ja kuinka usein toistuva harrastus keventäisi kokonaiskuormaa?

Tästä ajatuksesta on helppo hypätä mietteeseen siitä, että mitä harrastus ylipäätään antaa lapselle? Itse näen lapsen kaverisuhteet yhtenä tärkeimmistä syistä, joiden vuoksi olisin valmis notkumaan jäähallin lehtereillä kolmena iltana viikossa. Pitäisikö kysellä kavereilta, mitä heillä on syksyn harrastussuunnitelmissa?

Kirjoitinko, herra paratkoon, kolmena iltana? Ainakin kahtena. Se kaikki on pois perheen yhteisestä ajasta. Harrastuksen on syytä antaa lapselle paljon, että perheemme on valmis tällaiseen uhraukseen!

Taitoluistelussa ja viulunsoitossa tavoitteellinen harrastaminen aloitetaan viimeistään rakenneultran jälkeen.

Monissa muissakin lajeissa todella aikaisin. Totta kai ajatus kalvaa vanhempaa: jos lapsi ei pääse tarpeeksi aikaisin harrastuksen pariin, osa ovista saattaa jo olla tulevaisuutta ajatellen kiinni.

Mutta mitä sitten? Ne samat ovet sulkeutuvat - tai pysyvät auki - myös siinä tapauksessa, että lapsi harrastaa harrastushyppelyä ja kokeilee vuoden sitä, toisen tätä.

Entäpä sitten eurot? Perheellämme ei ole varaa kartingiin, mutta soittimeen tai jääkiekkoon ehkä. Jatkaisimmeko kuitenkin hyväksi havaitulla linjalla, jossa perheen yhteinen hiihtolenkkikin voidaan katsoa harrastukseksi?

Esikoisen harrastuksia pohtiessa katse kääntyy myös kahteen nuorempaan. Jos vanhempien resurssit vielä esikoisen kohdalla riittäisivätkin vaikkapa jääkiekkoon, niin mikä on tilanne, kun perheessä muutaman vuoden kuluttua on kolme harrastavaa lasta? Mistä eurot ja tunnit sitten irrotetaan?

Ahdistaa!

Ei ihme, että vaimo asiasta keskustellessamme parahti tuskaisesti: “En minä tiedä, soita jollekin muulle!”

Muillakin Vauvan bloggareilla harrastusjutut pyörivät mielessä näin lehtien kellastumista odotellessa:

* Teehetkien koti: Syksyn harrastusrumba lapsiperheessä - mitä ja kenen ehdoilla?

* Terkuin Ninni: Lapsi harrastaa - kuka ja mikä määrää tahdin?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - olet tervetullut seuraamaan perheemme edesottamuksia!

Kommentit (2)

Katta /Arki(paska)ruokaa

Meillä esikoinen (13v) aloitti luistelukoulussa 2,5 vuotiaana ja on ollut jääkiekkojoukkueessa 5-vuotiaasta lähtien. Into treenata ja pelata on iso. Ennemmin maksan ne sataset hyvästä harrastuksesta ja mies käyttää aikaa valmennukseen, kuin katselemme pojan hengailua paikallisessa kauppakeskuksessa. Sama tytön kohdalla. Jalkapallo tuli lajiksi kaksi vuotta sitten ja nyt vuosia jatkunut voimistelu päättyi futiksen viedessä voiton. Parasta tässä on se, että äitikin sai harrastuksen itselleen jalkapallosta, sekä pelaajana että tytön joukkueenjohtajana. 💪💪💪 Kannattavia sijoituksia siis. -Katta /Arki(paska)ruokaa

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olipa mukava, että jätit kommentin!

Mainitsit monta asiaa, jotka harrastuksissa voivat mennä hyvin. Ja silloin, kun nuo menevät hyvin, niin onhan se kaikille ilo. Ja iso ilo, eikä se käytetty raha ja aika varmasti tunnu huonolta sijoitukselta.

Vertailu kauppakeskushengailuun on tyly, mutta ei epärealistinen. Sen myönnän.

Esikoisenne on harrastanut jo niin pitkään, etten malta olla kysymättä: oletko huomannut, että harrastus olisi jossakin vaiheessa ollut raskaampi kuin jossain toisessa vaiheessa? Vai onko harrastus aina ollut ehdottoman selkeästi vastapainoa kouluhommille tarjoava?

Kaksi viikkoa Itämeren Rivieralla (tai suomalaisemmin sanottuna turkulaisten Tallinnassa). Vanhemmat, 6v, 4v ja 1v. Majoitus ytimen ytimessä. Paljon nähtävää ja koettavaa.

Olen aikaisemmissa Gdańsk-postauksissa (Pienten lasten kanssa Gdańskissa ja Kaksitoista vinkkiä Gdańskiin) kehunut paikkaa paljon. Myös sen edullisen hintatason vuoksi. Mutta millaisen summan tuollainen alussa kuvattu kokonaisuus aiheutti kuitin viimeiselle riville?

Ennen hintoihin menemistä pitää korostaa, että emme juosseet maksullisesta nähtävyydestä toiseen. Otimme rennosti – hengailimme puistoissa ja välillä jopa kämpillä. Hintalappu olisi siis isompi, jos olisimme kiertäneet ahnaasti maksullisia turistikohteita.

Lennot Oulu-Helsinki-Gdańsk

Varasimme paikat lentävään putkeen varsin hyvissä ajoin - viisi kuukautta ennen reissua. Finnairin tarjous kuljetti meidät Oulusta Helsingin kautta Gdańskiin ja takaisin 675 eurolla. Lipputyyppi oli mallia tarjous eli ruumaan meneviä laukkuja ei sisältynyt hintaan. Pärjäsimme yhdellä ruumalaukulla, joka maksoi extraa 20 euroa suuntaansa.

Vaippoja käyttävämme on vielä niin pieni, että matkusti sylipaikalla. Se on halpa paikka. Ja hikinen.

Majoitus ytimessä

Asuimme jopa meikäläisen voimiin suhteutettuna kiven heiton päässä Kultaisesta portista. Aivan kaupungin paraatipaikoilla siis. 54 neliömetrin tilava kaksio niin ikään tammikuussa varattuna maksoi 1144 euroa, minkä päälle tuli vielä 60 zlotin eli 14 euron siivousmaksu.

Punkkasimme kaksiossa 14 yötä, joten siivousmaksun huomioiden hintaa tuli yötä kohden noin 83 euroa.

Liikkumiset Suomessa ja Puolassa

Ajoimme kotimaassa lentokentälle ja vastaavasti takaisin kotiin taksilla. Kyydit keltaisen kyltin alla maksoivat 28 ja 31 euroa.

Gdańskissa siirryimme kentältä kämpälle taksilla, joka maksoi 21 euroa. Takaisin lentokentälle suhasimme aivan Kultaisen portin vierestä lähteneellä bussilla. Se maksoi koko perheeltä noin 3 euroa.

Muutoin liikuimme paikallisjunalla, ratikalla ja linja-autolla yhteensä 15 matkaa. Ne maksoivat yhteensä 51 euroa.

Malborkiin valtavaa linnaa ihmettelemään suhasimme niin ikään junalla. Meno-paluu junassa kustansi koko perheelle kaksi kymppiä. Valitsimme kylläkin hitaamman (vajaa 40 minuuttia) ja nuhjuisemman junan. Nopeampi olisi ollut jonkin verran kalliimpi.

Nähtävyydet

Eläintarhan perhelippu 19 euroa. Sopotissa valitsimme kiireessä varmasti kaupungin kalleimman aurinkovarjopaikan ja maksoimme itsemme kipeäksi, 23 euroa. Marian kirkon torniin johtavien 408 askelman käytöstä minä maksoin 10 zlotia ja poika 5. Euroina isä-poika -kiipeäminen maksoi siis vajaat neljä yksikköä.

Risteily Gdańskista Sopotiin 28 euroa. Hinta yhteen suuntaan, sillä vietimme päivän Sopotissa ja palasimme takaisin junalla. Vaimo ja 4v kävivät maailmanpyörässä, 11 euroa.

Lapset pääsivät Malborkin linnaan ilmaiseksi, mutta aikuinen pariskunta pulitti sisäänpääsystä 18 euroa.

Loopy’s world -sisäleikkipuisto oli aikuisille ja taaperolle ilmainen. Puistossa oli eri taksa viikonlopulle ja muille päiville. Kahden lapsen päivärannekkeet viikonloppuna maksoivat 21 euroa.

Loppusumma ei päätä huimaa

Lentoihin kului siis kaikkiaan 715 euroa, majoitukseen 1158 euroa, kulkemisiin Suomessa & Puolassa 154 euroa ja nähtävyyksiin 124 euroa.

Onko yhteissumma 2151 euroa sitten paljon vai vähän? Minusta se on viiden hengen kahden viikon lomasta varsin vähän.

Ps. Ai, että syömiset ja juomiset puuttuu? No, niin tekee, mutta kun kotimaassakin pitää syödä ja juoda, niin on mielestäni väärin listata kaloreita reissukuluihin.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram. Tervetuloa!

Kommentit (0)

Perheemme on elänyt yli kuusi ja puoli vuotta yhdellä palkalla ja Kelan tukieuroilla. Olemme jakaneet sekä työ- että lastenhoitolegit niin, että toinen vanhemmista on ollut koko ajan kotona. Talous on ollut alati tiukoilla, muttei missään vaiheessa ihan Imodiumilla.

Vuosi sitten kokosin yksitoistakohtaisen taloudellisen selviytymispakkauksen kotihoitovuosille. Sen jälkeen on tullut usein mieleen, että toisen vanhemman kotonaollessa ”yhteiset rahat” -ajatus on merkittävä osa pärjäämistä.

Tässäpä kuusi perustelua:

1)Impulssiostokset joutuu perustelemaan paitsi itselleen, myös samaa tiliä käyttävälle puolisolle. E-rit-täin usein tämä poistaa tarpeen heräteostosten tekemiseen.

2)Yhteinen tili on laiskan (lue: mukavuudenhaluisen) valinta. Jollakin toiminee esimerkiksi menojen jakaminen tulojen suhteessa tai eurojen siirteleminen aikuisen tililtä toiselle. Joku tykkää jopa siitä, että saa lyödä tulot ja menot taulukkolaskimeen. Mutta tykkääväthän jotkut kansantanssistakin.

Meillä on tällä hetkellä elämässä muuttujia jopa enemmän kuin lappilaisessa digiboksin ostamisessa. Iltoihin ei siis varsinaisesti kaivata Excel-sulkeisia. Ei edes keskustelua siitä, kuka maksoikaan ulkohaalarin edelliskerralla. Eikä riitoja rahasta.

3)Yhteinen tili helpottaa kotona olevan suhtautumista työssäkäyvän ylitöihin. Ylityöthän ovat tavallaan extrahommaa myös lapsia kotona hoitavalle. Erona on vain se, että kotihoidontuki ei työtunteja katso. Puolison ylityöilmoitus saattaa helposti aiheuttaa naapuriin saakka kuuluvan hiljaisen huokauksen. Kun ylityökorvaus aikanaan napsahtaa yhteiselle tilille, saa myös kotia pystyssä pitänyt siitä siivunsa.

4)Perheen kaikkien sisääntulevien eurojen asettaminen samaan kakkuun tuntuu ainoalta reilulta ja tasa-arvoiselta ratkaisulta. Jos toinen kasvattaa lapsia kotona palkatta ja toinen tekee ansiotyötä, niin olisi melko outoa jättää kotona oleva rahatta.

Hippo keulii!
Hippo keulii!

5)Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu nollasaldo vain puolikas nollasaldo. Nolla on toki jaettunakin nolla, mutta kyllä arki helpottuu, kun kumpikin aikuinen tietää perheen taloudellisen tilanteen. Suomeksi sanottuna jakaa tuskan siitä, kun pakollisten menojen jälkeen tilille ei pahimmillaan jää kuin muutama euro.

6)Jaetut rahat helpottavat myös hankinnoista haaveista puhumista. Ei synny tilannetta, jossa toinen ehdottaa vaikkapa pitkää viikonloppua kivassa kaupungissa ja toinen torppaa keskustelun toteamalla: ”Ai, millä rahalla?” Jos haavetta varten käynnistetään extremehypersäästökampanja, molempien on helpompi sitoutua, kun tulot ja menot ovat tiedossa.

Myös bloggaajakaverit ovat pohtineet aihetta, check it out:

(K)Akkavalta - Perheessämme jokainen pennonen on yhteinen

Villi viisikko - Mun, sun ja meidän rahat

Ps. Tule seuraamaan Isäkuukausia myös Facebookiin, Instagramiin tai blogit.fi:hin. Siihen ei tarvita kenenkään rahaa.

Edit 14.5.2018: Aito Säästöpankki nosti Twitterissä esiin erittäin hyvän huomion yhteiseen tiliin liittyen. Isäkuukaudet kiittää mitä nöyrimmin ja on täysin samaa mieltä!

 

Kommentit (2)

Vierailija

Meillä on molemmilla omat tilit sekä yhteinen taloudenhoitotili. Miehen tilille menee hänen palkkansa sekä vuotuiset osinkotulot ja minun tililleni minun osa-aikainen palkkani sekä vuotuiset osinkotuloni. Osakkeet olemme saaneet lapsuudenkodistamme sillä molempien vanhemmat olivat säästäneet pienet osakesalkut, molemmat olemme lisäksi jatkaneet osakesäästämistä ja omistusasuntojemme maksamista heti kun menimme työelämään, lisäksi minulle tuli pieni perintö isovanhemmilta koska olivat testamentanneet varansa niin ettei kukaan joudu maksamaan perintöveroja ja sijoitin sitten senkin osakkeisiin. Lapsilisät menevät taloudenhoitotilille ja sinne siirrämme myös lähes kaikki osinkomme eli mies siirtää kaikki omansa ja minä siltä osin kuin ylittävät osa-aikaisen työntekoni menetykset. Lisäksi olimme laittaneet tilisäästöjämme n. 20000 euroa taloudenhoitotilille ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Toimii meillä erinomaisesti. Molemmilla on taloudenhoitotilin käyttöoikeus ja sieltä maksamme mm. lasten kaikki kulut, yhtiövastikkeen, veden, sähkön, lämmön ja vakuutukset. Omilta tileiltämme maksamme omat vaatekulumme, parturit, kosmetologit, kosmetiikan, harrastuksemme ja mies isompipalkkaisena ja autoa pääasiassa käyttävänä maksaa omalta tililtään autokulumme eli kuukausittaisen huoltoleasingmaksun. Taloudenhoitotililtä laitamme kuukausittain molemmille lapsille indeksirahastoon 50 euroa, jonka saavat sitten osakkeina mukaansa kun muuttavat kotoa. Tarkoitus on myöskin että me vanhemmat ja molemmat isovanhemmat pystyisivät laittamaan lapsille osakkeisiin yhteensä muutaman kymppitonnin lahjoituksena ennen heidän kotoamuuttoaan, jotta pärjäisivät sitten opiskeluajan osingoilla, osa-aikaisella työnteolla ja mahdollisilla opintotuilla. Samoin vanhempainvapaat ovat huomattavasti helpommat kun on osinkotuloja.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos perusteellisesta kuvauksesta! Arvostan suuresti tällaisia ratkaisuita, joissa pitkäjänteinen säästäminen on taloudessa ikään kuin prioriteetti numero yksi pakollisten menojen jälkeen. Tai ainakin sellainen kuva tekstistäsi jää.

Minusta aivan liian moni tekee niin, että ensin maksetaan pakolliset, sitten ostetaan "kaikkea kivaa" ja lopuksi säästetään, jos jotain on jäljellä. Usein ei ole. "Säästäisin minä, mutta kaikki menee, mitä tulee." Varsinkin lapsille säästämisessä säästämisen täytyy olla prioriteeteissa tärkeämmässä asemassa kuin pakollisiin kuluihin kuulumattomat ostokset.

Mukavaa kevättä perheellenne!

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram