Kirjoitukset avainsanalla mielipide

Beatles-Legot

Maailmassa on muutamia totuuksia, joita ei pidä ehdollistaa. Kuten se, että vesi koostuu hapesta ja vedystä. Tai se, että sateenkaari muodostuu valon taittuessa vesipisaroista. Tai se, että Legot ovat aina hyvä lahja.

Legoja on nykyään (liian) monenlaisia. Jos haluaa yllättää sekä leikki-ikäisen että tämän vanhemmat, kannatta lahjapaperiin kiepauttaa Legon Beatles-sarja Yellow submarine. Nimensä mukaisesti noin viidestä ja puolesta sadasta osasta muodostuu keltainen sukellusvene. On päheä! Mukana on myös minifiguurit Beatlesin jäsenistä. Nämä saattavat vielä joskus olla keräilyharvinaisuuksia.

Puinen parkkitalo

Oletko nähnyt kuvan, jossa lapsi istuu ison muovileikkikalukasan päällä? Kasa on melkoinen Mt. Everest. Se kuvaa paljonko lapsuudessa keskimäärin saadaan muovisia leikkikaluja. Kuva on pysäyttävä, varsinkin jos on kuullut joskus mikromuovista. Ylenpalttisen muovin käytön välttäminen lie perusteltua.

Saksalainen Hape tekee leikkikaluja puusta. Laatu on kohdallaan. Merkin parkkihallinkin materiaali on siis joskus humissut metsässä. Ja kaiken hyvän lisäksi nelikerroksinen halli on todella tyylikäs muovisiin tutiseviin viritelmiin verrattuna.

Elämys

Hapea ostamalla voi välttää muovia. Elämyksiä ostamalla voi välttää kaikkea materiaa. Aika nuorikin ymmärtää aineettoman lahjan päälle. Ainakin, jos lahja on vaikkapa pääsylippu sisäleikkipuistoon (Isäkuukausien arvio HopLopista ja myös Leo's leikkimaasta). Kävin alkusyksystä viisivuotiaan kanssa jääkiekkopelissä. Kokemuksen perusteella uskallan suositella leikki-ikäisen lahjaksi myös urheilu- tai kulttuuritapahtuman pilettiä. Väitän myös, että antaja saa tällaisesta lahjasta paljon itsekin, jos menee mukaan lahjan "lunastukseen". Leikki-ikäinen on mukavaa seuraa!

Potkupyörä

Potkupyörä on yksi parhaista jutuista, mitä lapsille on keksitty äitiyspakkauksen ja vaippojen jälkeen. Hehkutin sitä muun muassa kesällä, kun keskimmäinen oppi noin vain pyöräilemään. Jo alle 90-senttinen pätkä pääsee kokemaan pyöräilyn vapautta ja samalla oppii fillaritaidot kuin huomaamatta. Potkupyöräily onnistuu talvellakin ja suvaitsevat vanhemmat antavat vähänkään isommassa kodissa ajoluvan myös sisällä.

Vesiliukoiset värikynät

Vahaliidut tai puuvärit, jotka ovatkin ikään kuin vesivärit. Ensin piirretään kynillä ja sitten tasoitetaan taikka sekoitetaan värejä märällä siveltimellä. Näissä on pientä magiikkaa! Sotkua Paperin ulkoista taidetta ei synny samaa määrää kuin varsinaisilla vesiväreillä.

Ps. Huonojen värikynien ostaminen pitäisi kriminalisoida. Lapsen käytössä kynä putoaa ihan varmasti jossakin vaiheessa. Huonossa kynässä väri pirstoutuu tässä vaiheessa kuoren sisässä tuusan nuuskaksi. Harmittaa lasta ja harmittaa aikuista. Huonoista väreistä jää myös paperiin niin vähän väriä, että on turha syyttää lasta, jos Picasso-hommat eivät kiinnosta.

Reuhurinne tai Kirjatiikeri

"Lukeminen kannattaa aina", toisteli Jörn Donner telkkarissa minun lapsuudessani. Ei ollut väärässä. Juuri lukemaan oppineelle suosittelin jo aiemmin Kirjatiikeri-sarjaa. Se on yksi harvoista kapitaalein kirjoitetuista ja tavutetuista juonellisista kirjasarjoista. Lukutaidossa hieman kynnysmattoa pidemmälle päässeelle hyviä vaihtoehtoja löytyy Reuhurinteen Lue itse -merkityistä kirjoista. Niissä pisimmät sanat on tavutettu.

Omat sakset

Ainakin kahden lapsen otannalla omat sakset ovat 2-4 -vuotiaalle melkoinen ylpeyden aihe. Leikkaaminenkin alkaa sujua, kun lapsen ei tarvitse yrittää venyttää sormiaan aikuisten saksille. Plussana se, että pienillä saksilla lapsen on paitsi helpompi leikata, myös jossain määrin vaikeampi tehdä isoja vahinkoja.

Paperisia valokuvia tai kuvakirja

Valokuvia on kaikkialla. Kiitos digikameroiden ja älylaitteiden. Paradoksaalista sinänsä, mutta paperisia valokuvia näkee yhä harvemmin. Valokuva on kuitenkin printattuna aivan erilainen kokemus kuin digitaalisena. Kokoa leikki-ikäiselle nippu vuoden parhaista hetkistä paperilla tai valokuvakirjana. Mielestäni mahti-idea on myös sukulaisten ja muiden tärkeiden ihmisten kuvien tulostaminen. Varsinkin pienten kanssa tällaisten kuvien plärääminen on mukavaa. Isommille voi tehdä kysymyksiä: "Etsipä näistä henkilöistä iskän sisko?"

Tähti-yövalo

Mörköjä sängyn alla ja mustia hahmoja oven pielessä? Yövalo auttaa! Kehuin aikaisemmin tähden muotoista yövaloa, joka valaisee parilla pikkuparistolla kauan. Ei siis sähköjohtoja, eikä sähköiskun vaaraa. Valossa on myös viidentoista minuutin ajastin. Käy täten myös esimerkiksi peliajan rajoittamiseen: "Peli kiinni, kun lamppu sammuu!"

Suksipaketti, luistimet, liukuri, lumipotkulauta tai iso Plaston aura-auto

Mikään ulkoiluun ja liikuntaan kannustava lahja tuskin tarvitsee erityisesti perusteluita. Suksissa ja luistimissa tarvitaan tietysti tarkkuutta koon valinnassa. Kasvuvara ei näissäkään lisää lapsen kiinnostusta kamojen käyttämiseen. Mitä Plaston aura-auto tekee listalla, mietit ehkä? Ainakin meillä sen perässä on juostu pihalla käytäviä auraten yllättävän paljon. Kun keulaan sitoo narun, kerholainen vetää reppunsa itse kerhoon, eikä kävelykään tunnu ikävältä.

Mitä sinä ostaisit lahjaksi lapselle? Jätä vinkkisi kommenttiosioon tai jatka keskustelua Isäkuukausien Facebookissa, Twitterissä tai Instassa.

Kommentit (3)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu huonoista kokemuksista, kun lapsia ja ravintolaruokailua on yritetty mahduttaa samaan lauseeseen. Eikä varmaan täysin syyttä.

Siksi en malta olla kertomatta, kuinka mahtavastikin asiat voivat mennä.

Kävimme hiljattain koko perheellä kauppakeskuksen ketjuravintolassa, jonka ohi kuljemme ainakin kerran viikossa. Isommat tenavat mankuvat aika usein ohimarssiin liittyen, että meidän pitäisi käydä kyseisessä ruokalassa. Mankumisen syy ei tosin ole miljöö, eikä ruoka, vaan kauppakeskuksen käytävään houkuttelevasti näkyvä leikkipaikka.

Eskarilainen sai päättää kohteemme muutamasta vaihtoehdosta, koska hänen syntymäpäivänsä on tässä syystalvella. Ravintolaksi valikoitui siis tuo helposti kauppakeskuksessa maijaileva paikka.

Kun pääsimme pöytään, tarjoilija antoi lapsille omat listansa. Junioreiden ruokalista oli kahdella tapaa maininnan arvoinen. Siinä oli ihan samanhenkisiä ruokia kuin aikuistenkin listassa, eikä vain nauravia nakkeja ja muusia. Lisäksi menun taustalla oli pikkutehtäviä, joiden ratkomista varten tarjoilija kiikutti pöytään penaalillisen tusseja.

Kun keskityimme päivän vaikeimpaan valintaan, vauva repi taidokkaasti yhden menun nurkasta useampia paloja irti. Menu oli toki yksisivuinen paperi, mutta silti. Kun tarjoilija saapui ottamaan valintojamme vastaan, hän kuittasi tuhoutuneen ruokalistan huumorilla: “Jahas, nuorimmainen söi jo alkupalat!”

Ja arvaapa mitä tarjoilija teki, kun lipsautin, että olimme juhlistamassa eskarilaisen syntymäpäivää? Hokkus-pokkus, jostain löytyi lasten keittokirja, jonka tarjoilija signeerasi ja antoi lahjaksi esikoiselle. Poju reagoi eleeseen kuin bussikuski tippiin. Meni hämilleen, kiitti vienosti ja totesi hetkeä myöhemmin: “En osannut arvata, että täältä voi saada tällaisen!”

Tässä vaiheessa isommat muksut saivat luvan mennä testaamaan sitä kaihon karavaanista monet kerrat vilkuiltua leikkipaikkaa. Ja olihan siellä useammanlaista tekemistä.

Tuli ruoka. Ja ruoka katosi. Sitten katosivat muksut jälleen leikkinurkkaan. Ja melkein samalla ilmestyi pöytäämme jälleen tarjoilija. Torppasimme jälkiruokaehdotuksen, jonka jälkeen tilanteen tasalla ollut tyyppi kysyi: “Toisinko saman tien laskun?”

Mitä, eikö tarvitsekaan odottaa puolta tuntia, että pääsee vinguttamaan, niin kuin valitettavan monessa ravintolassa? Vaimon kanssa puoli tuntia laskua odottaen on joskus jopa kiva, mutta kolmen alle kouluikäisen kanssa viihdyttävää kuin hammaslääkärikäynti.

Kiitos Rosso Kempele, well done!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuulitko humahduksen? Se syntyi, kun vaimoni ja minun yhteisessä takissa kääntyi vuoripuoli säätä vasten. Takinkääntö liittyy siihen, kun irtisanoimme kahden nuoremman lapsemme terveysvakuutukset kuukauden päivät sitten. Asiasta virisi hyvä keskustelu. Esiin nousi monta argumenttia, joita emme olleet osanneet päissämme pyöritellä.

Olemme rupatelleet asiasta kuukauden aikana vaimon kanssa monet kerrat.  Erityisesti on mietityttänyt nuorimman lapsen tilanne. Hän on vielä niin pieni, ettei osaa kertoa tuntemuksistaan. Itku on jota kuinkin ainoa kommunikointimenetelmä, jos ei ole hyvä olla. Niinpä muutimme mielemme nuorimman lapsen osalta. Otimme hänelle pari päivää sitten terveysvakuutuksen uudelleen. Aivan tyylipuhdas takinkääntö siis. Ja ei, meistä kumpikaan ei suunnittele politiikkaan suuntautumista, vaikka kyvykkyyttä näköjään olisikin.

Asiaan ei liity draamaa, mutta ajattelin kirjoittaa päätöksen "julkiseksi", kun julkisesti kerroin vakuutusten irtisanomisestakin. Onneksemme kolmosemme on ollut terve koko kymmenen kuukauden elämänsä. Niinpä vakuutukseen ei tullut rajauksia esimerkiksi korvatulehduksiin liittyen. Se helpotti päätöstä. Ja kieltämättä sekin, että vakuutus löytyi hyvällä punaisella lapulla varustettuna, jolloin maksettavaa jäi vain noin 130 euroa.

Joka tapauksessa toivomme, että vakuutus on turha! Samalla olemme iloisia, että ihminen voi muuttaa mieltään - aivan kuin syksyinen lehti väriään.

Kommentit (2)

Eeva

Takinkääntö on myös viisautta. Mielipidettään on viisasta muuttaa, jos viisastuu. Pelko lasten puolesta on vanhemmilla niin iso, että sitä tekee kaikkensa, jottei lapsi joutuisi kärsimään.

Silti minua harmittaa, jos Suomen sairaanhoito- ja terveyspalvelut ovat siinä jamassa, että lapsille tarvitaan julkisen sairausvakuutuksen lisäksi muita vakuutuksia. Miten käy lapsille, joilla ei yksityistä vakuutusta ole? Entä saako lasten vakuutuksella turvaa myös siihen, jos lapsi joutuu elämään sairaana tai vammaisena lopun elämäänsä?

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Meillä ei välttämättä tarvittaisi, kuten irtisanomisien yhteydessä kirjoittelin. Täällä julkinen toimii kokemustemme mukaan hyvin. Otanta on onneksi pieni. Mutta tilanne ei toki ole joka paikassa sama ja se on valitettavaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olenko se vain minä, jota syyskuun puolivälissä alkava jouluhössötys ärsyttää? Jouluvalot naapurustossa - check, joululahjavinkit netissä - check, työtoverin joulunviettosuunnitelmat - check, glögiä ja kynttilöitä henkivät kuvat somessa - check, joulujuomat marketissa - check...

Haloo - nyt on syyskuu!

Ihan vain kertauksen vuoksi: syyskuun jälkeen tulee lokakuu, sitten marraskuu ja lopuksi joulukuu. Joulu on siellä joulukuun loppupuolella. Vaan eipä sillä tarkalla ajankohdalla taida olla väliä nyt hössötyksen aloittaville. Ei kai juhla tunnu miltään, jos sitä viettää 25 % vuodesta?

Jouluun on siis aikaa vain aavistuksen pyöristäen neljännesvuosi, mutta se ei näytä estävän joulun aloittamista. Minulla menee tunteisiin, kuten tarkkaavainen lukija on saattanut hienoisesti havaita tästä tekstistä.

Miksi käytän aikaani aiheesta kirjoittamiseen? Syitä on kolme. En ensinnäkään jaksaisi sitä, että lapset alkavat meuhkata lahjatoiveistaan ja jouluodotuksistaan jo nyt. Syyskuun ja joulun väliin mahtuu paljon kivoja juttuja, joiden varpaille liian aikaisin alkava joulutouhotus astuu.

Toisekseen joulu on minulle tärkeä juhla. En haluaisi, että sen merkitys annetaan inflaation nakerrettavaksi nostamalla joulun ulkoiset merkit esiin ennen kuin lehdet ehtivät pudota puista. Kolmas syy on joulustressi, jota niin moni adventtiaikana valittaa. Onko ihme, että kahden päivän juhlasta tulee stressi, jos siihen ladataan odotuksia kolme kuukautta? Aika on jota kuinkin yhtä pitkä kuin ylioppilaskirjoituksista lakkiaisiin!

Hetkeen tarttumisesta puhutaan paljon. Kokemuksieni mukaan myös moni joululla syyskuussa fiilistelevä kuuluu tähän carpe diem -haihattelukuntaan. Mitä jos ihailtaisiin nyt ruskaa? Mitä jos nauttisimme pimeistä illoista vaikkapa pimeäpiilosta leikkien? Mitä jos keskittyisimme vielä pari kuukautta arkeen?

Siltä varalta, että olen ihan väärässä ja juhlapäiviä kuuluu hehkuttaa niin etukenossa, että nokka viistää maata: haluan toivottaa hyvää ja vinkeää juhannusta sinulle lukijani! Muistetaan olla varovaisia juhannussaunasta uimaan hypätessä. Ja niin - kauppojen liukuovet jumittuvat aattona heti puolen päivän jälkeen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi. Tämä isäblogi kuulostelee viisihenkisen perheen riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram