Kirjoitukset avainsanalla mielipide

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Nunan kanssa.

360-astetta kääntyvä turvaistuin, jossa lapsi matkustaa aina selkä menosuuntaan. Ruotsin tiukan Plus-testin läpäissyt ja I-size -standardoitu. Käy 40-105 senttimetriselle lapselle. Ei lainkaan palontorjuntakemikaaleja.

Kuulostaa hyvältä! Miten käytännössä?

Saimme testattavaksemme vastikään Suomen markkinoille tulleen Nuna Norr -turvaistuimen. Istuin on ollut käytössä kuukauden päivät, joten on yhteenvedon aika.

Vauvasarjasta ei kertynyt käyttökokemuksia, koska taapero ei sitä enää tarvitse. Osa näyttää hyvin pitkälle samanlaiselta kuin muidenkin istuimien vauvasarjat.
Vauvasarjasta ei kertynyt käyttökokemuksia, koska taapero ei sitä enää tarvitse. Osa näyttää hyvin pitkälle samanlaiselta kuin muidenkin istuimien vauvasarjat.

Positiivinen ensivaikutelma

Kotiinsaapuvan laatikon kyljessä lukee “The safest way to ride”. Lause kuulostaa suomalaisen korvaan amerikkalaiselta yli-itsevarmuudelta.

Laatikosta paljastuvan istuimen ohjekirjanen perustelee lauseen fiksusti: Selkä menosuuntaan matkustamisen sanotaan olevan viisi kertaa turvallisempaa kuin kasvot menosuuntaan matkustamisen. Koska Norrissa voi matkustaa vain selkä menosuuntaan, on kyseessä turvallisin mahdollinen tapa.

Ohjekirjan lisäksi laatikosta löytyy varsin laadukkaan oloinen turvaistuin ja pienennysosa vastasyntyneelle.

Suurimman hymyn aiheuttaa se, että mukana on vaihtokankaat! Virallisesti toiset kankaat ovat talvea ja toiset kesää varten. Materiaaleissa toki on ero, mutta hymyni syy on se, että istuimeen on kankaat myös silloin kuin pesukone hellii osumaa ottaneita päällisiä.

Kesä- ja talvikankaiden ero näyttää tältä.
Kesä- ja talvikankaiden ero näyttää tältä.

Positiivista on myös se, että turvavöiden kiristysremmin päässä on silmukka, johon mahtuu sormi.

Olohuoneessa Norr ehtii aiheuttaa hymyn lisäksi myös pienen wtf-ilmeen. Tukijalka näyttää niin lyhyeltä, että ehdin tuumata vaimolle: “Ei tule yltämään S-Maxin lattiaan”.

Minulta jäi kuitenkin ensihötäkässä huomaamatta, että teleskooppi jatkuu yhden sijaan kahdessa osassa. Hyvin yltää.

Asennuksessa pitää kurkkia

Kuten muutkin 360-astetta kääntyvät turvaistuimet, myös Nuna Norr on iso ja raskas. En haluaisi siirrellä sitä taajaan autosta toiseen.

En, vaikka istuimen kiinnittäminen on suoraviivaista: isofixit kiinni ja tukijalka alas. Jalassa Nunan insinööreille on tullut pieni ajatusvirhe: tukijalan oikeasta mitasta kertova väri-ikkuna sijaitsee jalan etupuolella. Sen nähdäkseen pitää siis työntää päätä tukijalan ja etupenkin selkänojan väliin. Toimivampi paikka olisi tietenkin sivussa, jolloin ikkuna näkyisi selvästi.

Käyttökokemukset

Olen pyörittänyt auton takapenkillä Norria ennen kolmea muuta 360-kääntyvää turvaistuinta. Niistä Norr kääntyy selkeästi helpoiten paikallaan. Sama jouhevuus jatkuu säädöissä – ne toimivat takeltelematta.

Istuin kääntyy siis 360-astetta, mutta ei lukitu kasvot menosuuntaan -käyttöön. Jäin miettimään, onko kyseessä uhka vai mahdollisuus? Eihän kenellekään vain käy niin, että jättää penkin kasvot menosuuntaan -asentoon? Mahdollisuus ympäripyörivyys on varmasti kaksiovisessa autossa, jossa lapsi pitää asemoida turvapaikkaansa etuoven kautta.

Istuimen pääntuki on vahvasti muotoiltu (katso kuva alla). Muotoilu ja ainakin vanhan mallin Ford S-Maxissa riittävä kallistus (kallistukselle on seitsemän vaihtoehtoa) auttavat pitämään nukkuvan lapsen pään retkahtamatta.

Turvaistuimen auton istuimen selkänojaa vasten tulevassa “kippausestimessä” on reikä keskellä (näkyy tämän postauksen pääkuvassa). Se antaa umpinaiseen verrattuna hieman enemmän tilaa jaloille. Toisaalta ainakin meidän taaperomme kengät tahtovat tarttua reikään niin, ettei lapsi saa liikutettua jalkojaan.

Turvavöiden käytöstä voi antaa sekä positiivista että negatiivista palautetta. Myönteistä on mainitun kiristyssilmukan lisäksi se, että soljille on kiinnityspaikat istuimen laidoilla lapsen lastaamisen ajaksi. Kielteistä sen sijaan se, että soljet pääsevät kiertymään vöissä turhan helposti.

Mikä ihmeen Nuna?

Maailmalla suuri, Suomessa tuntematon. Näin voisi luonnehtia hiljattain Suomen markkinoille saapunutta Nunaa. Maahantuojan mukaan merkki tunnetaan Aasiassa, Pohjois-Amerikassa sekä UK:ssa ja nyt Nuna hakee siis jalansijaa myös EU-markkinoilta.

Suomeen Nuna tulee aluksi muutaman myyjän kautta viidellä tuotteella, maahantuojan mukaan myöhemmin on luvassa lisää valikoimaa. Testissä olleen Norrin lisäksi Suomen markkinoilta löytyy erittäin kevyt Pipa lite LX -turvakaukalo, Leaf-sitteri, Demi Grow -yhdistelmävaunut ja Rebl plus -360 pyörivä turvaistuin, jota saa käyttää selkä tai kasvot menosuuntaan 105 cm saakka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rintaperillisistäni kaksi kolmesta alkaa ymmärtää rahan päälle. Sama kaksikko osaa käyttää kotitöistä keskusteltaessa sujuvasti sellaisia lauseita kuin “Ei nyt!”, “Miksi aina minä?”, “Ei ole minun vuoroni!”

Jos nämä havainnot niputtaisi, olisiko yritysmaailman termejä käyttäen synergiaetuja saatavilla? Pitäisikö kohottaa arkipuhteiden kiinnostavuutta maksamalla niistä?

Ajatus on kiinnostava siksikin, että jokainen lapsen suorittama kotihomma on pois aikuisilta. Teoriassa. Aika monessa puuhassa on toistaiseksi tehokkaampaa tehdä itse kuin paikata muksun jälkiä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Astianpesukoneen tyhjäämisessä saa olla ihan tosissaan, kun apuna on tehokas yksivuotias.

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

Lapsi oppii, ettei raha kasva puissa. Samalla karttuu käsitys työn ja palkkion suhteesta. Rahan arvon ymmärtäminen parantuu. Näin kotitöistä maksamista perustellaan. Joku argumentoi niinkin, että koulussa ja harrastuksissa on lapselle tarpeeksi kuormaa.

Nihkeämmin suhtautuvat muistuttavat, että ei aikuinenkaan saa kotitöistä palkkaa. Ja varoittavat, että jatkuva rahalla palkitseminen voi johtaa vaikeuksiin. Sellaisiin, joissa lapsi vaatii kaikista askareistaan vanhemman kukkaron nyörien hölläämistä.

“Perhe on osakeyhtiö, jossa jokainen tekee osuutensa”, muistan äitini perusteleen lapsuudessani, kun kotityöt eivät maistuneet minulle. Muistan lauseen hyvin. Ilmeisesti maistumattomuutta oli havaittavissa usein. Omena ei siis ole lasteni kommenteissa pudonnut kovin kauaksi puusta. Tässäkään asiassa. Jännä.

Kolmenkymmenen vuoden takainen perhehistoria toistaa itseään toisinkin - meidänkään kodissamme ei makseta kotitöistä. Tärkein perustelu on se, että askareet ovat osa arkea ja lasten on syytä se oppia. Eivät kotityöt herkkuja ole vanhemmistakaan. Silti ne on tehtävä.

Palkitsemisen sijaan yritämme (usein toki epäonnistuen) pitää kotihommiin liittyvän ilmapiirin positiivisena. Lasten kanssa jopa leikinomaisena. Astianpesuvedellä saa lotrata ja tavaroiden järjestelyn voi tehdä leikkimällä trukkia. Ja ennen kaikkea, että kotihommatkin tehdään yhdessä.

En osaa olla huolissani, että kotityöt kuormittaisivat lapsia liikaa. Jos tavaroiden kotipesiin palauttelu, APK:n tyhjentäminen ja satunnainen pölyjen pyyhintä käy liian raskaaksi, on syytä tarkastella sitä muuta kuormitusta ensiksi.

Toistaiseksi vanhempien kukkarot pysyvät siis kotitöihin liittyen kiinni, vaikka eskarilaisen europalkitseminen olikin menestys.

Lisää Isäkuukaudet-luettavaa rahaan liittyen:

* Kuusi syytä, miksi puolisoiden yhteinen tili ei ole hyvä idea

* Kulutamme vettä lähes puolet keskimääräistä vähemmän - rahassa erotus on viikoloppuloman luokkaa

* Kuinka puhua lapsille uhkapeleistä ja havainnollistaa riski ymmärrettävästi

* Kuusi syytä miksi jokaisella kotona lapsia hoitavalla pitäisi olla yhteinen tili puolisonsa kanssa

* Irtisanoimme lasten terveysvakuutukset - säästö 700 euroa

Kommentit (0)

Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö babboe.fi kanssa

Kvartaalin kokemuksella laatikkopyörän nimeäminen kakkosautoksi on kuin kutsuisi kirurgia hoitsuksi. Toki paljupyörä kakkosauton viran pääasiassa hoitaa, mutta oikeasti se on enemmän.

Ostimme Babboe Curve-E -laatikkopyörän lokakuussa pyöräkärryn tilalle. Siinä on kolme rengasta, penkit neljälle muksulle ja hikoilua vähentävä (huom. ei poistava, vaan vähentävä) sähkömoottori. Sanoisin, että päivittäisasioiden hoitaminen sillä on ollut 97-prosenttisesti silkkaa hymyä.

Mieluummin pyörällä kuin autolla – yhtä poikkeusta lukuunottamatta

Aika paljon voi päätellä siitä, että en ole käynyt pyörän hankkimisen jälkeen kertaakaan autolla parin kilometrin päässä marketissa. En yksin, enkä muksujen kanssa. Ja meidän perhekunnassa minä vastaan ruokashoppailuista 95-prosenttisesti. Ja pääsääntöisesti lapsien kanssa.

Pyörää ei tarvitse lämmittää kuten autoa – lähtöaikaa ei siis tarvitse arvailla. Kevyen liikenteen väylillä on vähemmän liikennevaloja kuin autoteillä. Parkkipaikkaa ei tarvitse etsiä. Ostoskärryjen nilkutusta jäisellä pihalla ei tarvitse huokailla, koska pyörällä pääsee käytännössä ovelle. Samasta syystä ei tarvitse puikkelehtia parkkipaikalla autojen seassa tenavien kanssa.

Kauppa ei ole ainoa paikka, johon kuljemme mieluummin paljupyörällä kuin autolla. Itse asiassa alle viiden kilometrin matkat tulee ajettua pyörällä yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Pyörä pääsi jopa Ilta-Sanomiin hiljan perheemme yhtenä “säästövinkkinä”. Ja siinä se todella toimii. Autoilun määrä on vähentynyt.

Laatikossa onkin matkannut paljon muutakin kuin ruokaa ja lapsia. Näyttävin kuljetus lie ollut ison Fatboy-säkkituolin roudaaminen korttelista toiseen.

Se mainittu poikkeus! Juniorimme (7v, 4v ja 2v) eivät ole vielä hokkaritaidoiltaan taalakiekkoilijoita. Vaikka ulkojäällä kuinka liikuttaisiin, yleensä kotiin suunnatessa kylmä on hiipinyt puseroon. Autossa on polttoainekäyttöinen lämmitin. Sen loihtima lämpö heti luistelun päätteeksi ei ole vain luksusta vaan myös suoranaista kiertotautien estohoitoa.

Kolmipyöräisyys toimii

Ennen investointipäätöstä mietimme paljon, että pitäisikö kulkineen olla kaksi- vai kolmirenkainen. Facebookin mainiosta Perhepyöräily-ryhmästä opin, että kolmosille luvataan yleensä jonkin verran isompi maksimikuorma kuin kakkosille. Hyvä juttu! Kun paljuun nostaa kolme tenavaa, kirjastokassin ja ruokaostoksia, rynnätään lähelle Curvelle luvattua sataa kiloa.

Samasta ryhmästä opin, että kolmipyöräinen on raskaampi ajettava kuin kaksipyöräinen. Syyn oivaltaa talvella helposti: kolmipyöräisestä jää lumeen kolme jälkeä, kaksipyöräisestä periaatteessa vain yksi.

Sähköavusteisuus piilottaa raskautta kuitenkin niin, että tällä hetkellä tuntuu hyvältä, että valitsimme kolmipyöräisen. Se pysyy pystyssä kuin syvään hankeen jalat edellä pudotettu taapero.

Kolmonen on myös jotenkin sopivasti leppoisa. Tunnelma johtunee siitä, että pysähtyneenäkin voi pitää ahterin penkissä ja jalat polkimilla. Myös hidas ajaminen suoraan onnistuu hyvin. Se on ihan pätevä perustelu silloin, kun keskimmäinen ajaa mukana omalla pyörällään.

97-prosenttista rakkautta?

Mistä sitten ensimmäisessä kappaleessa mainittu 97 prosentin hymy?

No, kyllä toista autoa edelleen kaipaa satunnaisesti. Joskus olisi kiva lähteä lasten kanssa käymään päivällä jossain kauempana.

Varsinaisesti laskin prosenttiluvun siitä, että pyörä on ollut meillä nyt jota kuinkin sata päivää. Kahtena päivänä siitä on puhjennut rengas ja yhtenä päivänä sähköt eivät toimineet löystyneen kaapeliliitoksen takia. Niinä päivinä en heitellyt lentosuukkoja pyörän suuntaan.

Ps. Epäilen, että joku vetää kasvisproteiininlähteen nenäänsä ajatuksesta, että laatikkopyörä olisi kakkosauto. Monelle perheelle sellainen on ykkösauto ja vielä useammalle perheelle sellainen voisi olla ykkösauto. Me kuitenkin tarvitsemme yhden kotteron, mutta emme missään tapauksessa haluaisi toista.

Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa pyöräillään - tule mukaan!

Kommentit (2)

Annika saaresta
1/2 | 

Kiinnostava juttu! Ja tuli mieleen oman harrastuksen kautta, että löytyisikö sähkö-lämmitteisrstä koirien makuualustasta iloa kylmille luisteluretkille? Vilu-merkkisissä alustoissa on lämmityskaapelit ja mukana tulevalla akulla aludta lämpenee muutamaksi tunniksi. Eihän se nyt lämmintä autoa vastaa, mutta tuntuisi varmasti mukavalta laatikossa. 😊👍

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016
2/2 | 

Hei! Nyt puhutaan tekniikasta, josta minulla ei ole mitään käsitystä. Ja nyt puhutaan systeemistä, joka kieltämättä herätti mielenkiinnon suuresti kirjoittamasi perusteella. Katos suojaa lapsia erittäin hyvin viimalta (ja yllättävän paljon kylmältäkin, koska lapset lämmittävät katosta sisältäpäin). Mutta muulloinkin kuin luistelemassa jalat meinaavat paleltua - ovathan ne liikkumattomina kylmää pohjaa varten. Nyt menee selvittelyyn! Kiitos vinkistä!

Ekaluokkalainen on huudellut minut hereille useampanakin yönä, koska hänen huoneessaan on tuntunut olevan creeppereitä tai teleporttaajia. Pelon poispuhumisessa keskellä yötä on auttanut verraten paljon, että olen tiennyt, mitä creepperit ja teleporttaajat ovat!

Ne ovat vihollisia mainiossa Minecraft-pelissä. Tunnen oliot, koska olen pelannut kyseistä peliä lapsen kanssa. Ja lukenut hänelle peliin liittyviä kirjoja.

En ymmärrä nykyään läheskään kaikkia ekaluokkalaisen käyttämiä sanoja. Pelitermit on onneksi suhteellisen helppo ottaa haltuun pelaamalla itsekin. Niiden tunteminen auttaa myös koululaisen ja tämän kavereiden välisten keskusteluiden hahmottamisessa. Ainakin tällä hetkellä leijonan osa kaveriporukan jutuista kun tuntuu koskevan pelejä.

Vain osallistumalla ymmärtää

Paras syy lasten kanssa pelaamiseen onkin, että se on ainoa tapa ymmärtää maailmoja, joissa lapset viettävät vapaa-aikaansa.

Samalla voi miettiä, onko ympäristö lapselle sopiva. Oikein valistunut vanhempi tutkii pelin tietysti etukäteen. Minun kellossani tunnit eivät ole tähän riittäneet, vaan olemme vaimon kanssa luottaneet ikärajoihin ja pelihetkissä läsnäolemiseen.

Aina peli itsessään ei ole se, minkä sisällöstä vedän palkokasvin nenääni. Lapsen pelaamista jonkin aikaa seuraamalla tai mukana pelaamalla näkee varsin nopeasti myös sen, miten peli tyrkyttää mainoksia, pelin sisäisiä ostoksia tai kolmansien osapuolten ohjelmien latauksia.

Monissa mobiilipeleissä mainoksista pääsee eroon ostamalla pelin maksullisen version. Ikävä kyllä ei aina.

Kun ekaluokkalainen sai ensimmäisen puhelimensa, linjasimme vaimon kanssa, että se ei ole peliväline. Pidimme asiasta kiinni jouluun saakka. Silloin katsoimme, että poika on tarpeeksi kypsä pääasiassa ulkona pelattavaan Pokemon Go:hon ryhtyäkseen. Niinpä joulupukki vastasi lapsen kuukausia kärttämään aiheeseen lahjakortilla:

Asensin Pokemon Go:n hieman vastentahtoisesti itsellenikin. Kannatti kyllä. Opin muutamassa päivässä pelistä sen, mitä tarvitsen asiasta lapsen kanssa jutellakseni.

Lisäksi opin muutakin.

Pokemon Go:ssa pelaamiseen tarvitaan pelin omia palloja. Ne ovat kuin kertakäyttöisiä haaveja: kun peliin ilmestyy Pokemon, sen voi yrittää napata itselleen heittämällä olentoa pallolla. Pallot loppuvat usein kesken. Lisää voi hankkia jossain määrin vaivalloisesti pelistä itsestään tai ostamalla oikealla rahalla.

Pelailin “Poksua” eräänä iltana yksikseni heti joulun jälkeen. Yhtäkkiä eteeni tuli paras siihen mennessä näkemäni Pokemon, mutta minulla ei ollut palloja. Olisi ollut melko houkuttavaa ostaa parilla täppäyksellä lisää palloja ihan oikeaa rahaa käyttäen.

Olin varsin mielissäni, kun pystyin selittämään tilanteen etukäteen lapselle: ei pidä ihmetellä, pettyä tai suuttua, jos hyvä Pokemon tulee esiin, kun palloja on vähän tai ei ollenkaan. Se taitaa kuulua peliin ja ennen kaikkea sen ansaintalogiikkaan.

Vaikkei pelien syvään päähän hyppäisikään, vanhemman kannattaa uida pelialtaassa ainakin käsipohjaa. Edellä kuvattu pelien toiminnan ymmärrys on arvokasta myös silloin, kun lapsi kohtaa ongelman ja ehkä jopa turhautuu siihen. Ei voi auttaa, jos ei ymmärrä ongelmaa.

Peli vanhemman puhelimessa mahdollistaa pelaamisen myös puhelimettomalle pikkusisarukselle

Pokemon Go on avannut silmiäni myös toiselle asialle: nelivuotiaalla ei ole vielä omaa kännykkää, mutta pelaamme hänen kanssaan yhdessä puhelimellani. Näin pienempikin ymmärtää pelistä paljon. Tai paremminkin tarpeeksi.

Tarpeeksi siitä näkökulmasta, että neljävee voi jutella pelistä isoveljensä kanssa. Ja kuten peleillä näyttää olevan tapana, myös Pokemon Go on tullut isoksi osaksi lasten leikkejä. On vallan mukava seurata, kuinka vanhempi lapsi esittää olohuoneen matolla Pokemonia ja pikkusisko yrittää saada hänet kiinni Hama-helmistä askarrellulla Pokemon-pallolla.

Lue myös:

Google family link - lapsen puhelimen paras kaveri, ainakin vanhemman mielestä

Kiukkuaako lapsi tablettipelin jälkeen? Kuusivuotias neuvoi välttämään tilanteen sopimalla jatkon etukäteen

Ruutuaika - miksi se on niin vaikeaa?

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram