Kirjoitukset avainsanalla mielipide

Joskus kaupunkilomakohde on kuin Suomen edustus Euroviisuissa: etukäteen suitsutetaan, mutta h-hetkellä flopataan. Kyse ei luultavasti ole kohteen huonoudesta. Reilumpaa lie sanoa, että matkailija ja kaupunki eivät resonoi. Näin on omalla kohdallani käynyt esimerkiksi Marseillen kohdalla. Loppukesän Pohjois-Amerikan tourneella Toronto jätti samanlaisen fiiliksen.

Piipahdimme Torontossa vain päivän. En siis ala haukkumaan kaupunkia enempää. Toronton ympäristöstä sen sijaan löytyi kohteita, jotka saivat matkaseurueessamme aikaan positiivista värinää: Niagaran putoukset, Lego discovery centre ja African lion safari.

Parasta Torontossa  - skyline. Sen sijaan kaupungin edustalla olevat saaret olivat miniristeilyltä katsoen suorastaan hämmentävän ränsistyneitä.
Parasta Torontossa - skyline. Sen sijaan kaupungin edustalla olevat saaret olivat miniristeilyltä katsoen suorastaan hämmentävän ränsistyneitä.

Niagaran putoukset – varhainen turisti parkin nappaa

Tärkein syy Toronton alueelle autoilullemme löytyi Kanadan ja Usan rajalta. Niagaran putouksien karisma on jotain, mitä meikäläisen verbaalinen taito ei riitä kuvaamaan. Kun kolmisen miljoonaa litraa vettä sekunnissa putoaa yli viidenkymmenen metrin vapaaseen pudotukseen, tuntee ihminen olonsa pieneksi. Hyvin pieneksi.

Juttelin monen paikalla käyneen kanssa etukäteen. Kaikki tuumivat, että putouksiin kannattaa tutustua nimenomaan Kanadan puolelta. Niin teimme ja kieltämättä Kanadan puoli vaikutti suositummalta sekä ainakin siltä puolen katsoen mielenkiintoisemmalta: putouksista sai hyvän kokonaiskuvan ja lähimmillään putouksen reunasta pääsi muutaman metrin etäisyydelle.

Olimme liikkeellä aamulla, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Kaukoparkit olivat vielä tyhjiä ja saimme ajaa parkkiin aivan isoimman putouksen viereen. Hieman alle 30 dollarin parkkimaksu kattoi koko päivän.

Niagara on tuotteistettu niin kuin kaikki Amerikassa. Alueella olisi ollut kaikkea mahdollista köysiradasta kasinoon ja aivan putouksen juurelle seilaaviin laivoihin. Meille riitti pelkkä veden voiman ihailu putouksen läheltä. Vietimme alueella kolmisen tuntia, joka riitti hyvin.

African lion safari – eläintarha Pohjois-Amerikan tyyliin

Jenkeissä kaikki on mahdollista omassa autossa istuen. Drive-in apteekki, drive-in alko ja drive-in elokuvat. Mikseipä siis drive-in eläintarhakin.

African lion safarilla pääosin flekmaattisia eläimiä pääsi parhaimmillaan ihailemaan muutaman metrin etäisyydeltä. Leijonia, elefantteja, puhveleita, kirahveja... Vaikuttavaa, kieltämättä. Mutta samalla eläinten puolesta jonkinmoista sääliä herättävää.

Lippukojulla (37.95 $ aikuiset, 27.95 $ lapset) myyjä kertoi avoimesti, että apinat saattavat naarmuttaa autoa katolle kiivetessään. Apinaosaston ohittamiseksi oli kuitenkin “oikotie” ja käytimme sitä vuokrapirssillä mielihyvin. Toinen mahdollisuus olisi ollut hypätä firman bussiin ja ihailla eläimiä sieltä.

Miten seepra päivitetään? Vaihdetaan viivakoodit QR-koodiin...
Miten seepra päivitetään? Vaihdetaan viivakoodit QR-koodiin...

Yllättävin juttu African lion safarilla oli kuitenkin se, että alueelta löytyi eräänlainen vesipuisto. Mummu ja pappa joutuivatkin lekottelemaan päivänvarjon alla melkoisen tovin, kun juniori viiletti suihkuissa, putouksissa ja härveleissä t-paita ja alushousut ihoa nuollen. Jep, alushousut. Emme tienneet safarielämyksen kanadalaisittain tarkoittavan myös lotraamista.

Legoland discovery centre Toronto - tekemistä melkein päiväksi

Parikymmentä kilometriä Toronton luoteispuolella sijaitseva Lego discovery centre oli toinen rasti, jossa isovanhemmat saivat lepuuttaa muissa turistikohteissa patinoituneita koipiaan. Kuusivuotias sen sijaan ei juuri paikallaan pysynyt.

Toronton liepeillä olevasta Lego centrestä pitää tietenkin löytyä Niagaran pienoismalli. Huomaa turistilaiva, jollaisen esikuva näkyy postauksen alkupuolella olevassa kuvassa.
Toronton liepeillä olevasta Lego centrestä pitää tietenkin löytyä Niagaran pienoismalli. Huomaa turistilaiva, jollaisen esikuva näkyy postauksen alkupuolella olevassa kuvassa.

Paikka oli mielenkiintoinen, mutta ei todellakaan Legolandin huvipuisto. Ostoskeskuksen yhteyteen pykätyssä keskuksessa sai rakennella sekä testailla, ihailla Legoista rakennettuja pienoismalleja, ajella parilla sisätivolilaitteella ja seikkailla sisäleikkipuistotyyppisessä sokkelossa. Lisäksi 4D-leffateatterissa pyöri muutamia lyhytelokuvia. Neljäs ulottuvuus tarkoitti tuulikonetta ja muutamia pisaroita vettä.

Sisäänpääsy keskukseen olisi ollut ovelta 24 dollaria, mutta edellisenä päivänä netistä ostaen hinta putosi 15.60:een. Sille rahalla sai hyvin vastinetta!

Moi Yoda, terveisiä Suomesta!
Moi Yoda, terveisiä Suomesta!

Lego-keskuksen mielenkiintoisin yksityiskohta oli huomautus, että aikuiset eivät voi vierailla paikassa ilman lapsia.

Ps. Toronto-pettymyksestä huolimatta Kanadasta jäi hyvä kuva. Ihmiset olivat leppoisia ja avuliaita. Liikenne sujuvaa. Kanadan dollarin kurssi euroon nähden teki myös paikkoihin tutustumisesta ja elämisestä suhteellisen edullista. Vaikka Toronton kanssa en enää treffeille haluakaan, Kanadan kanssa tekisi mieli tavata toistekin.

Tämä on varmaan sitä laatuaikaa lapsen kanssa?
Tämä on varmaan sitä laatuaikaa lapsen kanssa?

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa!

Kommentit (2)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tähän varmaan sopii se jostain TV-jutusta elämään jäänyt lause: "Aina ei voi voittaa!" Hyvä reissu oli Kanadankin puolelle, vaikka tosiaan Toronto ei onnistunutkaan näyttämään parastaan. Mukava kuulla, että vinkit menevät talteen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaikki syyt jättää valot pois (lapsen) polkupyörästä ovat tekosyitä. Tai no, on yksi hyväksyttävä: lapsi polkee vain päivällä, ei iltahämärissä tai pimeässä.

Laki on asiassa yksiselitteinen. Samaa sanoo järki: pienitehoinenkin valo lisää olennaisesti kanssaliikkujien mahdollisuutta pyöräilijän havaitsemiseen.

Meillä suositaan karkkipussin verran maksavia “kuminauhavalaisimia”. Ohjaustangon ympärille kietaistavat valot ajavat asiansa tarpeeksi hyvin ja ovat ehdottomasti helpoin tapa hommata valot pyörään.

Kietaistavien lamppujen kiinnittämiseen ja irrottamiseen menee pari sekuntia. Työkaluja ei tarvita ja lamppu sopii varmasti pyörään kuin pyörään. Helppoa.

Toisaalta “kuminauhavalot” ovat niin halpoja, ettei niitä ole tarvetta irrottaa: kukaan ei jaksa varastaa kolmen euron valoja. Ja jos jaksaa, uudet saa kauppareissulla jälleen muutamalla lantilla.

Usean talven kokemuksella voi sanoa, että paristotkin kestävät tuollaisissa lampuissa yllättävän pitkään.

Valot voi toki hoitaa pyörään monella tapaa. Halvat kuminauhavalot eivät ole absoluuttisesti paras ratkaisu, mutta lapselle helpoin ja huolettomin. Ja käytännössä niistäkin lähtee valoa tarpeeksi, jotta lapsi huomataan liikenteessä paremmin.

Jos haluaa panostaa muutaman kympin, saa mobiililaitteista tutulla USB-laturilla ladattavan valon eteen ja taakse. Niitäkin on kietaisuperiaatteella kiinnitettäviä.

Ps. Jos lapsi pyöräilee oikeasti pimeässä, tarvitaan totta kai jämerämpiä ratkaisuita. Viiden euron valoilla ei näe pimeässä, mutta kanssakulkijat näkevät niiden ansiosta pyöräilijän paljon paremmin kuin ilman lamppua polkevan.

Joko olet pyöräillyt Isäkuukausien Facebookin ja Instagramin luo?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Takaani kuuluu iloinen laulu. Tulkitsen sen tykkäämiseksi. Duurittelija on nelivuotias tyttöni, joka istuu peräpyörän satulassa ja polkee vimmatusti. Tunnen tuuppaukset oman pyöräni jakkarassa.

Maisemat vaihtuvat parinkymmenen kilometrin tuntinopeudella. Hymyilyttää. 

Olemme iloisia yhteisestä liikkumisesta, sillä peristelyyn tuli tauko oman pyöräni päivittymisen myötä. Onneksi peräpyörän sovittaminen 27.5+ -kokoisen maasturin taakse ei vaatinut investointipäätöksiä (toisin kuin peräkärryn).

Miltä peräpyörän kanssa ajaminen tuntuu?

Mielenkiintoisin havainto on edelleen, kuinka paljon perillisen liike tuntuu aluksi omassa kropassa huojuntana. Ja kuinka rauhattomuus vähenee muutaman sadan metrin jälkeen olennaisesti.

Myös luonnonlait pätevät edelleen. Painavan yhdistelmän pysäyttämiseksi vetopyörän vauhdinsurmaajien eli jarrujen pitää olla kunnossa.

On myös jännä tuntea tuuppaus omassa fillarissaan, kun juniori oikein innostuu polkemisesta. Ja edelleen kanssaliikkujien suusta kuulee ällistyttävän usein kommentteja yhdistelmäajoneuvostamme.

Kattavammin kokemuksia peräpyörän kanssa ajamisesta voi lukea pari vuotta sitten kirjoittamastani postauksesta.

Mistä löytyisi uusi peräpyörä?

Nälkä näyttää kasvavan syödessä. Yllätys. Päädyin nimittäin kiikaroimaan nettiä uuden peräpyörän hankinta mielessäni.

Vanha (sanavalinta on tietoisesti “vanha”, ei “nykyinen”) peris on Trekin kuusivaihteinen Mountain train. Yllätyksekseni Trek ei kuitenkaan tuo vaihteellista peräpyörää nykyään Eurooppaan. Ja haluan, että mahdollisessa nuoremman sukupolven edustajassa on vaihteet.

Muutamien muidenkin merkkien verkkokuolauskuvastoa tuli selattua, mutta kovin jäivät tulokset hinteliksi. Vielä en kuitenkaan ole heittänyt googlauskirvestä kaivoon.

Ps. Isäkuukausien Facebook ja Instagram, niissäkin pyöräillään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ekaluokkalaisemme osallistui hiljattain pari kertaa maastopyöräilykouluun. Osallistui, vaikka käymme yhdessäkin pyöräilemässä maastossa.

Ja kiitos kysymästä, kyllä kannatti!

Ensinnäkin poitsi tykkäsi porukassa ajamisesta, vaikka “letka pysähtyikin koko ajan, kun jonkun piti taluttaa”. Toisen koulukerran summaus kertoo kuitenkin kaiken olennaisen: "Olipas ihana ilta!"

Pyöräilyinnostus sai tapahtumista myös selvästi hiivaa. Ja kolmanneksi ajattelen, että lapselle teki hyvää nähdä kuutisenkymmentä muutakin lasta samassa puuhassa, jota hän harrastaa yleensä kahdestaan isän kanssa.

Minun täytyy myöntää, että on näköjään avartavaa seurata välillä jonkun muunkin kuin isän renkaan jälkiä.

Tuon kirjoittaminen ei ole hirveän helppoa, sillä suhtauduin pyöräilykouluajatukseen hieman penseästi. Luultavasti siksi, että nautin itse metsässä pyöräilemisestä yksin tai hyvin pienessä porukassa.

Oululaisen naispyöräilyseuran Team donna agilen ja Special bike -pyöräliikkeen järjestämään kouluun tutustuminen tarjosi juniorille mukavaa tekemistä ja isälle vakavia pohdiskelun paikkoja.

Olen jo aikaisemmin pureskellut perheemme suhdetta harrastuksiin muun muassa kyselemällä, ovatko vain ohjatut harrastukset oikeita harrastuksia. Lisäksi totesin talvella, että harrastuksissakin liika on liikaa.

Pari viikkoa sitten itseni (ja vaimon) kanssa käyty debatti syksyn harrastusvalinnoista oli pyöräilykoulua seuratessani tiukasti tajunnassani. Sain uuden näkökulman. Juuri tuon postauksen alussa esittämäni - vaikka juttua voisi harrastaa omalla porukalla, saattaa toisten aikuisten vetämä “treeni” olla enemmän lapsen mieleen.

Lisäksi heräsin pohtimaan sitä valtavaa sitoutumisen määrää, johon harrastusten vetäjät kalenterinsa venyttävät. Maastopyöräilykoulun vetäjätkin olivat niitä kuuluisia ruuhkavuosia suorittavia lapsiperheiden äitejä. Mistä he löytävät kipinän ja ajan harrastusryhmän vetämiseen? Osallistuipa lapsemme ohjattuun toimintaan tai ei, niin on itsestään selvää, että harrastusten vetäjät tekevät hatun kypärän noston arvoista työtä lasten ja lajin hyväksi.

Ps. Koulu kokoontui kesän aikana toki useammasti kuin kahdesti. Lapsemme pääsi mukaan kokeilemaan kahdeksi viimeiseksi kerraksi “peruutuspaikan” turvin. Koulun rehtorin mukaan toiminta jatkuu kesällä 2019.

Lisää Isäkuukausien pyöräilyaiheista luettavaa:

Seitsemän syytä, miksi lapsen pyörässä pitää olla käsijarrut

Look mom - ei apurattaita! (sis. oodin potkupyörälle)

Tärkeimmät säännöt pyöräilemään oppineelle

Pyöräkärry ja uusi pyörä ne yhteen sopii - vai sopiiko sittenkään?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram toivottavat sinut tervetulleiksi seuraamaan pyöräilyä ja muita sattumuksia sisältävää arkeamme! Blogia voi seurata myös blogit.fi-palvelussa.

Kommentit (2)

Vierailija

Kiva kun olitte mukana. Kaikista parasta oli nähdä lasten kehittyminen jokaisella kerralla. Jos saisi itselle edes promillen tuosta energiamäärästä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Jep, promille energiasta ja oppimiskyvystä niin tässähän ei tuntisikaan itseään keski-ikäistyväksi :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017