Kirjoitukset avainsanalla kasvatus

Mitä kummius on? Mitä kummilta odotetaan? Miten olla kummi, kun kummilapsi asuu kuudensadan kilometrin päässä?

Olemme vaimon kanssa pommittaneet toisiamme viime aikoina kummiuteen liittyvillä kysymyksillä. Pääsimme nimittäin viidettä kertaa tuohon luottamustehtävään. Erona muihin kummilapsiimme on se, että hän asuu kaukana. Suunnilleen seitsemänsadankuudenkymmenenyhden joko ollaan perillä -kysymyksen päässä.

Seurakunnallisesta vinkkelistä katsoen kummius on kai aika selvä homma. Kummi toimii kastetilaisuudessa todistajana, huolehtii lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa ja rukoilee lapsen puolesta.

Noiden kolmen tehtävän lisäksi mainitaan asia, joka on tällaisen tapakristityn mielestä se kaikkein tärkein: kummi on lapsen aikuinen ystävä.

Kummin ja kummilapsen välisen suhteen rakentamiseen tarvitaan oikeastaan vain yksi rakennustarvike: yhteinen aika. Niin se on pitkälti kaikissa ihmissuhteissa. Aikuinen ystävä ei voi olla, jos ei pysty viettämään lapsen kanssa yhteisiä tuokioita.

Nyt ollaan mielestäni kummiuden kovassa ytimessä. Post-karppauksellisessa yhteiskunnassa konmari on yrittänyt vastata ihmisten tee-näin-ollaksesi-hyvä-ihminen -vaatimukseen. Silti useimmissa ihmisasumuksissa tavaraa on enemmän kuin tarpeeksi.

Parasta mitä nykyään toiselle ihmiselle voi antaa, onkin oma aikansa.

Tämä pätee erityisen hyvin kummiuteen. Liian usein kummius muotoutuu lahja-automaatiksi. Synttärit, joulu, synttärit, joulu, synttärit -rytmin rikkovat vain muutamat erikoishetket kuten koulutielle siunaaminen. Rehellisesti täytyy sanoa, että tunnistan edellisistä lauseista oman toimintani hyvin. Inhottavan hyvin.

Kummiudessakaan välimatka ei ole este, vaan hidaste

Alun kysymysten lisäksi yksi pohtimamme teema on ollut, että miksi meidät haluttiin kummeiksi. Olemme toki kummilapsen vanhempien kanssa erittäin hyviä tuttuja pitkältä aikaväliltä. Suomi-neidon eri kolkissa asuminen tarkoittaa kuitenkin, että tapaamme tuttavaperheen jota kuinkin yhtä usein kuin juhannuksen.

Emme tosin tapaa tällä hetkellä ketään usein. 6v, 4v ja 1v takaavat sen, että vapaa-ajan vietto-ongelmia ei ole. Ei nimittäin ole vapaa-aikaa.

Oman ajan antamisen näkökulmasta yhtälö on hankala. Koen, että kummiksi pyytäminen tällaisessa tilanteessa on osittain osoitus siitä, että halutaan olla jatkossakin tekemisissä. Ja osoitus yhteisten arvojen jakamisesta.

Pikkulapsiaika on useimmissa perheissä kuitenkin lyhyehkö aika. Sen jälkeen liikkuminen ja ihmisten tapaaminen on jälleen helpompaa. Silloin on ensimmäinen ja viimeinen mahdollisuus yrittää muuntautumista lahja-automaatista aikuiseksi ystäväksi.

Toistaiseksi täytyy kuitenkin tyytyä siihen, että näemme uusinta kummilastamme luultavasti kerran vuodessa. Olen yrittänyt tatuoida aivoihini, että näille reissuille täytyy varata aikaa kummilapsen kanssa touhuilemiseen. Se ei ole itsestäänselvyys. Kun näkee vanhoja tuttuja piiiitkästä aikaa, on tarinoitavaa aina enemmän kuin tunteja.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - ovet ovat avoinna, tervetuloa!

Kommentit (4)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Oon tismalleen samaa mieltä! Aika on paras lahja. Tämän ilmoitimme lapsemme kummeille "valinta"-tilanteessa. Sanoimme, ettämateriaalisia lahjoja ei tarvita lainkaan, vaan yhdessä vietetty aika on enemmän kuin tarpeeksi. Hyvä postaus, jälleen!

Faija2017
Liittynyt24.7.2018

Meillä pitkän etäisyyden takia lähetetään lahjoja kummilapselle, ja sitten videochätissä jutellaan välillä, sillä aikaa ei ole tällä hetkellä reissata niin paljon. Mutta sitten kun nähdään niin silloin tietenkin on se paras aika olla vain pienen pojan kaveri! 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Videopuhelut ovat kyllä hyvä idea! Kiitos vinkistä! Harmillisen rajallinen resurssi tuo aika tosiaan tällä hetkellä on.

Esikoinen aloittaa ykkösellä kuukauden päästä (voiko se tosiaan olla niin pian?). Olemme pohtineet vaimon kanssa, että pitäisikö hänelle hommata matkaviestinväline vai ei. Olimme jo päätymässä ei-kannalle, mutta yksi soitto keikautti vaa’an.

Molempia näkemyksiä on kohtuullisen helppo puolustaa.

Hankinnan puolesta puhuu tietenkin se, että kännykkä luo lapselle turvallisuutta. Ainakin näennäisesti. Juniori voi kilauttaa, jos kohtaa jotain, missä tarvitsee apua. Vastaavasti aikuinen voi tavoitella lasta, jos sovittuna kotiintuloaikana pihassa pyörii vain lehtiä tuulessa.

Toinen vahva perustelu hankkimiselle on se, että eskarin ja ykkösen välisenä kesänä olisi hyvää aikaa opetella puhelimen käyttöä.

Syksyllä ekaluokkalaisella on “tuhat ja yksi” uutta asiaa, joten kännykän käytön perusmanööverit olisi hyvä olla jo hallussa.

Nähdäkseni on myös niin, että puhelin kannattaisi saada kaveripiiristä mieluummin etujoukossa kuin vihoviimeisenä. Perustelu kuulostaa varmaan oudolta. Ajattelen, että ensimmäisenä kännykän saavat ehtivät tutustua vehkeeseen ilman kaveriporukan painetta. Jos kaikilla muilla on jo matkapuhelin, satelee uuden puhelimen omistajalle varmasti kavereilta vihjeitä “parhaista peleistä”. Ja sisällöistä, joista isä ei välttämättä kiittele vinkkaajia.

Ja kyllähän luuri opettaisi lapselle omien asioiden hoitamista. Voisi soittaa kaverille (tai kaverin vanhemmalle), että voiko tulla leikkimään.

Yksi peruste hankkimiselle olisi toki myös se, että siinä olisi kello mukana.

Miksi ei?

Useammankin perheen kännykän käytön Via Dolorosan tien ensimetrejä sivusta seuranneena olen tehnyt havaintoja. Ensinnäkin, kun lapsi oppii soittamaan, puheluista ei tule loppua. Kun tenava soittaa kuudennen kerran tunnin sisällä ja asiat ovat luokkaa “Aku Ankka juniorista repesi sivu”, niin vanhempaa saattaa tuskastuttaa.

Samaisiin havaintoihin kuuluvat myös hukassaolevat ja rikkinäiset puhelimet.

Edellä mainitut ovat kuitenkin opeteltavia ja sovittavia asioita. Niihin ei välttämättä vaikuta se, saako lapsi ensiluurinsa ykköselle vai kakkoselle mennessään.

Tärkein argumentti ostoa vastaan oli meillä se, että lapsi ei oikeasti vielä tarvitse puhelinta.

Vanhemmat kätilöivät mielellään kaveritreffejä ja ainakin syksyllä koulumatkat sujuvat isän tai äidin kanssa.

Syksyllä on myös monta muuta huolehdittavaa asiaa. Lapselle olisi astetta kevyempää, jos ei tarvitsisi huolehtia vielä puhelimestakin.

Ja sitten on vielä se raha. Puhelin maksaa 100-200 euroa, käyttö vähintään saman verran vuodessa.

Ekaluokkalaisemme saa puhelimen

Kun plussat ja miinukset kasaa vierekkäin omiksi pinoikseen, nousee plussatorni korkeammaksi. Olimme silti vaimon kanssa mietteliäitä.

Sitten se yksi puhelu ratkaisi tilanteen. Se soitto tuli pojan kaverille, joka oli käymässä meillä. Soittaja oli kaverin äiti. Lapsi yritti vastata, mutta hipaisi ruudulla jotain väärää ja puhelu ei auennut. Aikansa hiljaista luuria kuunneltuaan hän ihmetteli, että miksihän äiti ei puhu mitään.

Ehdotin, että soitapa äidille takaisin. Ei onnistunut, sillä sitä hommaa ei vielä oltu keretty yhdessä opetella.

Tilanteesta on aikaa muutama viikko ja nykyään kyseinen juniori käyttelee puhelintaan jo sujuvasti.

Aika vahva demo siitä, että puhelin kannattaa hommata ennemmin kuin myöhemmin.

Ps. Yhden säännön päätimme apinoida suoraan esikoisen toisen keverin perheeltä. Lapsella on älypuhelin, mutta pelihommat hoidetaan muilla laitteilla. Puhelimessa riittää opeteltavaa ilman pelejäkin.

 

Jos älypuhelimen käyttäminen on jo tuttua, niin surffaapa Isäkuukausien Facebookiin tai Instagramiin. Olet erittäin tervetullut!

Kommentit (8)

Vuoden Äiti

Hyvä teksti. :) Meidän koulupoika sai älypuhelimen aloittaessaan koulun. Pari ensimmäistä olivat sukulaisten vanhoja. Sitten sai ihan uuden. Yhtäkään ei ole rikkonut vaikka herra kuuluu adhd-kategoriaan. Soittaa ja tekstaa ehkä kerran viikossa, yleensä mummolleen. Ja se minkä vuoksi aloin tätä kommenttia kirjoittaa: puhelimessa ei ole nettiä/pelejä. Se on puhtaasti koulupuhelin. Pelilaitteet ovat erikseen. Tämä on ollut todella toimiva ratkaisu myös meillä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Mukava kuulla, että tuo ratkaisu toimii! Siihen tosiaan meilläkin ollaan päätymässä. Ja käytännössä varmaan kierrätyslaitteilla alkaa meidänkin juniorin kännykän käyttö. Mielestäni se on kaikin puolin järkevä ratkaisu. Mukavaa kesää teidän perheelle!

Vierailija

Meillä pohditaan tätä samaa jo toisen lapsen kohdalla. Puhelin hankittiin hänellekin nyt kesälomalla. Esikoisen aikana huomasin että ei niitä kaverisuhteita enää hoideta vanhempien kautta vaan jos kaveri ei saa omasta puhelimesta kiinni, jäät helposti ulos. Pelien ja muidenkin sovellusten suhteen on ratkaistu tilannne siten, että kaikki lataukset ovat salasanan takana eikä lapsi itse sitä tiedä. Jokaisesta pelosta tai muusta appista on siis keskusteltava vanhempien kanssa erikseen. Plussapuoli on myös se, että lapset ovat yhteydessä kummeihinsa ja muihin tärkeisiin aikuisiin aivan eri määriä kuin ennen. Etenkin kummeille lähetellään viestejä ja kuvia lähes päivittäin ja koko perheen tukijoukot ovat nykyään paljon tiiviimmät. Meillä kännyköistä on siis ollut vain ja ainoastaan hyötyä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos! Nyt tuli kaksi sellaista asiaa, joita meillä ei ole osattu ajatella. Vaikka kuulostavat päivänselviltä, kun ne joku kertoo. Onhan se tietenkin niin, että lapset hoitavat tapaamisensa mieluummin itse! Ja helppo on uskoa myös se, että sukulaisiin ja muihin aikuisiin tuttuihin saattaa syntyä aivan erilainen suhde, kun pääsee kertomaan kuulumisia itse ja "hetkessä" ja vaikkapa kuvin. Nämä ajatukset kyllä vahvistavat sen, että hommaamme esikoiselle puhelimen.

Se jäi viestissäsi hieman epäselväksi, että onko toinen lapsenne menossa myös ykköselle nyt vai pohditteko asiaa aikaisemmin vai myöhemmin?

Mukavaa kesää perheellenne!

Vierailija

Ajat muuttuu, neljän ensimmäisen lapsen kohdalla ei tullut kännykkä mieleenkään vielä eskariaikana, koskapa se ei ollut yleistä muutenkaan. Viidennen kohdalla oli päivänselvä, että heti eskarin päätyttyä hankitaan. Se on nimenomaan turva enimmäkseen mulle ;)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Ja jotenkin tuntuu, että näissä digiasioissa ajat muuttuvat vielä tavallistakin nopeammin... Olisipa mielenkiintoista kuulla, minä vuosina lapsesi ovat eskarissa olleet. Vai johtuuko päivänselvyys jostain muusta?

Vierailija

Pohdittiin paljon samoja viime kesänä kun poika aloitti ekan luokan. Emme ostaneet, poika ei sitä itse kysellyt. Jouluna sai mummin vanhan. Koska lapsemme on luokkaa huoleton heppu, oli repussa ja ulkokenkien muistamisessa hänelle jo haastetta. Kaverillani puhelin jäi usein niin, ettei huomannut sen soivan tai piippaavaa. Leikeissä oli ulkona tiellä ja jätti usein kotiin. Onneksi Samanlailla pojilla oli aika lailla samat meiningit. Meillä ei ole ilmennyt puolen vuoden käytön jälkeen kertaakaan puhelu tulvaa😂 on soittanut kun on käsketty esim. Mummulasta. Osaa soittaa ja käyttää mutta usein mieluummin pyöräilee kavereille kysymään seuraa ja sopii ajan jonka kertoo myös kyläpaikassa. Meillä siis toiminut myös tällainen vanhanaikainen vastavirtaan meno 😂 kuvia tykkää ottaa ja tehdä videoita mutta kaikki lataukset menee niin että äidin puhelin vahvistaa/hylkää toistaiseksi latauksen. Mutta lapset ja perheet on erilaisia ja pääasia että kaikille löytyy omatapa✌️

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Paljon kiitoksia rohkaisevasta perinpohjaisesta kommentista! Itse asiassa uskon, että meillä homma voisi mennä pitkälti noin, jos emme laittaisi puhelinta nyt kesällä. Kuten kirjoitin: oikeaa tarvetta ei vielä ole. Mutta opetellaan nyt kuitenkin. Myöhemminkin tosin ehtisi.

Onkohan meidän viisihenkinen pataljoonamme ainoa, jossa nuorempien taistelijoiden ruutuaikaa seuraa taajaan kärttyisyys? Sanan säilä heiluu ja räjähdyksiäkin tapahtuu, vaikka pelaaminen olisi lopetettu rauhanomaisesti.

Eräällä kirjastoreissulla sain kuusivuotiaalta vinkin, kuinka välttää taisteluita.

Kirjastossa tapanamme on, että lapset saavat piipata kirjat. Siis vilauttaa viivakoodit lainausautomaatille. Varsinkin nelivuotias pitää sitä luultavasti kirjastoreissun toiseksi parhaana asiana. Heti hissin käyttämisen jälkeen. Tuolla kyseisellä kirjastokäynnillä poimin itselleni Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan.

Piippausvaiheessa poju kysyi: "Mikä kirja tämä on?"

“Kuinka kasvattaa diginatiivi”, vastasin.

"Mikä se on?" kuului luonteva jatkokysymys.

Yritin selittää, että opas jossa mietitään, kuinka kasvattaa lapsia käyttämään tablettia, telkkaria, internetiä ja puhelinta.

“Mitä siinä esimerkiksi kerrotaan”, kuusivuotias tenttasi.

“No, esimerkiksi sellaista kasvatusta, että ymmärtäisitte itse, paljonko on hyvä määrä tablettia ja miksi tablettia ei voi käyttää koko aikaa. Osaisitko muuten sanoa, miksi tablettia ei voi käyttää koko aikaa?”

“Voi tulla pää tai silmät kipeiksi. Ei ehdi tehdä muuta mukavaa.”

Se onkin hyvä perustelu. Jos tabletti vie liikaa aikaa liikunnalta tai vaikkapa lukemiselta, niin ei hyvä. Mikään homma ei ole hyvä, jos sitä on liikaa.

Olemme yrittäneet opettaa lapsia löytämään itse sopivan lopetuskohdan peleistä tai ohjelmista. Usein sanomme: “kohta lopetetaan, katsopa sopiva kohta”.

Nelivuotias on oppinut taidon aika hyvin. Kuusivuotiaalla on vaikeampaa. Otin asian puheeksi, kun olimme hänen kanssaan teemaan päässeet: “Olemme äitin kanssa huomanneet, että olet aika usein kärttyisä, kun pelaaminen pitää lopettaa. Mistähän se johtuu?”

Hetken mietittyään poika loihi lausumahan: “Äkäisyys johtuu siitä, että me ei tiedetä, mille tabletin jälkeen aletaan. Silloin ei oikein keksi tekemistä.”

“Mutta kun ehdotamme äitin kanssa, että piirretään, lähdetään ulos tai tehdään palapeliä, niin vastaus on aina huudonsekainen eeeei”, kummastelin.

“Mutta se pitäisi sopia etukäteen. Sillä tavalla, että tietäisi jo ennen tabletin ottamista, että mitä tehdään sen jälkeen!” kuusivuotias perusteli.
 
Fiksua!

Lisää digikasvatuksesta:

Isäkuukaudet: Ruutuaika, miksi se on niin vaikeaa?

Jyllannin suomineito: Nuoret tykkäävät tulla meille, sillä täällä ei nalkuteta pelaamisesta – miksi meillä saa pelata?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa!

Kommentit (6)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Mukava kuulla! Ja kuuluuhan tämä toki sarjaan "ei siinä ainakaan mitään menetä", koska jos jatkotekemistä ei mieti etukäteen, sen joutuu miettimään jälkikäteen... Olisipa mukava kuulla myöhemmin, auttoiko poitsin idea perheessänne!

Vierailija

Jotkut nopeatempoiset pelit aktivoivat sympaattista hermostoa ja sekin voi olla syynä ärtyneisyyteen peliä lopeteltaessa. Toki lapsi voi olla ärtynyt monessa muussakin tilanteessa kun mukava tekeminen pitää lopettaa. Omaa poikaa ärsytti eilen kun jalkapallon pelaaminen piti lopettaa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja pohdinnasta! Hyviä huomioita molemmat. Kyllä meilläkin lapsia kiukuttaa muidenkin mukavien hommien lopettaminen, mutta rehellisyyden nimissä ilmiö on yleisempi tablettipelien kanssa kuin muulloin. Liekö syy sitten sympaattisessa hermostossa vai missä.

Isivuosi

Hieno idea! Kyllä lapset vaan on fiksuja. Itse huomasin aikanaan ollessani iltapäiväkerhossa töissä, että pelit lisäsivät levottomuutta.

Tuo ruutuaika on ido ja vaikea aihe nykymaailmassa, onneksi ei vielä tuon taaperon kanssa ajankohtainen. Paljon kuitenkin jo nyt mietityttää, miten tulevaisuudessa asian kanssa toimitaan.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentistasi!

Kyllä lapset ainakin meillä ovat useimmiten fiksumpia kuin isänsä... Digin käyttö on meikäläisen vajaan seitsemän vuoden kasvatusuran hankalin aihe. Siinä on niin paljon positiivista ja sen käyttö on kiinteä osa nykypäivää, mutta samaan aikaan negatiiviset asiat näkyvät myös erittäin selkeästi. Ei auta kuin toivoa, että vanhemman parhaansa tekeminen riittää tässä(kin) asiassa.

Meillä riidellään viikottain lasten digilaitteiden käytöstä. Asetelma toistuu samana: tenavat haluaisivat käyttää tablettia, telkkaria tai tietokonetta enemmän kuin aikuisten mielestä on suotavaa.

Liioittelematta voi sanoa, että digirajoista riidellään meillä enemmän kuin muista asioista yhteensä.

Se on turhauttavaa.

Maailman suurimmalla taksifirmalla (Uber) ei ole autoja. Maailman suurimmalla elokuvien levittäjällä (Netflix) ei ole leffateattereita. Lähes kaksi miljardia ihmistä tavoittava media (Facebook) ei tuota itse sisältöä. Maailman suurin majoituspalvelu (AirBnB) ei omista rakennuksia.

Tällaista aikaa elämme.

Digitalisaatio on arjessamme läsnä kiinteästi kuin vaipparoskiksen haju kylppärissä. Ja meillä helkkari vie riidellään siitä, kuinka kauan treffeillä digilaitteen kanssa voi viipyä!

Digikasvatus on toki paljon muutakin kuin ruutuaika

Olemme puhuneet sisällöistä. Miten on aivan eri asia tapittaa puolivaloin passiivisena Rikua ja pentua kuin pelata älynystyröitä hieroskellen Möllejä tai Ekapeliä. Ja sisältöön liittyen on korostettu, että muha-aivoille saa ja pitää tulla juttelemaan, jos kohtaa jotain outoa.

On poristu ikärajoista. On kerrottu, että netissä(kään) kaikki ihmiset eivät ole kilttejä. Ei ole jätetty nappuloita yksin Youtuben kanssa (jos et tiedä, miksi Youtube on pienelle paholaisesta seuraava, niin Viihdevintiöt kertoo). Jopa ergonomiasta on tullut jauhettua.

Totta vie olemme jutelleet turvaistuinikäisten kanssa siitä, että digitouhut eivät saa syrjäyttää liikuntaa, askarteluita, lukemista sun muita kivoja juttuja. Ja muistaneet nostaa keskusteluun toisesta vaakakupista niitä digilaitteiden hyviä puolia. Niitäkin syitä on avattu, miksi aikuiset tuijottavat ruutuja aika usein.

Eikä kyse ole siitäkään, että isä (tai äiti) käyttäytyisi diktaattorin tavoin ja vaatisi lopettamaan tekemisen juuri, kun Minecraft-linna on harjalle pystytettyä lippua vaille valmis tai Pipsa Possu hyppäämässä elämänsä lätäkköön.

Lähes aina sanomme, että katsokaapa joku sopiva lopetuskohta. Silloin tällöin homma toimii. Mutta, yllätys - yllätys, aika usein penskat tapittavat taustavalaistua niin pitkään kuin vanhempi suinkin antaa.

Tässä on ongelmamme ydin - tuntuu, että kaikki edellä mainittu hyvä peittyy sen alle, että lapset haluaisivat ruutua (aina) enemmän kuin aikuisen mielestä on kohtuullista.

Koko digikasvatus tuntuu aivan liian usein taistelulta. Sodalta, jonka ainoa tavoite on selvittää missä raja kulkee ajan kartalla.  

Pelipäivä tai ruutuaika avuksi?

Pelipäivä voisi olla ratkaisu, johon olisi helppo tukeutua arjessa. Silti emme haluaisi siihen lähteä. Samasta syystä kuin ei karkkipäiväänkään. Ongelmien sumppuaminen siiloon ja siilon oven aukaiseminen kerran viikossa ei poista ongelmaa. Pelipäivä ei mielestämme opeta, että pelit (tai herkut) kuuluvat sopivissa määrin arkeen. Pikemminkin päinvastoin.

Olisi myös helppo vääntää munakello soimaan päivittäin ja sopia, että pärinästä TV-kiinni ja tabletit hyllyyn. Mutta kaiken edellä mainitun perusteella se ranneliike tuntuu varsin väärältä.

Ruutuaika on käsitteenä vanhentunut kuin meikäläisen nuoruus.

Mutta siitä huolimatta, jos asiasta puhutaan sen oikealla nimellä, ruutuajasta meillä nahistellaan.

Turhauttaa ja harmittaa.

Tämä on asia, johon kuulisin erittäin mielelläni muiden vanhempien näkemyksiä ja ratkaisumalleja?

ps. Eskarilainen on kekseliäs. Hän kokee, ettei kotona saa pelata tarpeeksi. Niinpä hän selvittää eskaripäivän aikana, kenellä on illalla peliaikaa tai pelipäivä. Ja sinnehän kuusivuotias tietenkin haluaa illalla kylään. On onneksi vielä niin lutuisen rehellinen, että kertoo vanhemmille, miksi haluaa tänään juuri kaverin X luokse.

Seuraatko jo Isäkuukausien Facebookia tai Instagramia?

Kommentit (14)

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Hihih, mä oon just joku fossiili, joka on jämähtänyt 80-luvulle. En osaa nähdä (tai en halua) digitalisaatiossa juurikaan mitään hyvää. Onhan se kiva omassa käytössä, mutta ei lasten. Olenko kaksinaismoralisti? Kyllä. Mutta en minäkään lapsena istunut känny kädessä ja hyvin olen kasvanut... tosin ei niitä kännyjä silloin ollutkaan... anyway. Olen tiukkis. Meillä katotaan pikku kakkonen ja sen lisäksi saa katsoa vielä yhden ohjelman johonkin aikaa päivästä. Sadeilmalla saa katsoa ehkä pari elokuvaa. Tablettia ei 3v tarvitse. Eli tiukka oon. Teini on sitten erikseen. Se istuu puhelin kädessä 24/7. Sitä en ole onnistunut juurikaan rajoittaa... mutta onneksi on koira ja se tarvii liikuntaa ja teinit on just sitä varten. 😅

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista!

Minä istuin lapsena Commodore 64:n edessä ajoittain todella paljon. Se vaikutti paljon. Esimerkiksi niin, että nykyään ohjelmoin työkseni. Ja niin, että näen digitalisaation todella positiivisena asiana. Ja innostavana. Mutta silti minun on todella vaikea hyväksyä sitä, että Late lampaan edesottamuksien tuijottaminen uhkaa ajaa ulkoilun, lautapelin, Lego-leikkien tai vaikkapa lukemisen yli lapsilla.  Kaksinaismoralisimia ehkä tämäkin.

Sormet suuhun
Liittynyt14.3.2018

Meidän pojat on vasta 2,5 v ja 6 kk, ja nyt jo huolettaa tulevaisuuden tappelut ruutuajasta. Sovimme jo ennen esikoisen syntymää mieheni kanssa, että ei anneta lapsille kännykkää tai padia viihdykkeeksi. Ravintolassa istutaan ja jutellaan sitten mukavia koko perhe, eikä tuijoteta ruutua. No, ravintolassa juostaan ympyrää, mutta ei sentään tuijoteta sitä padia :-D Ollaan vähän erikoisia, mutta meidän taapero tutustui vasta tarhassa ekaa kertaa padiin, siitäkin olin vähän ärsyyntynyt kun pitää noin nuorille jo tuputtaa. Kotona taapero ei edes ole pyytänyt padia tai kännykkää, mutta ei me niitä itsekään räplätä lasten edessä. Voi olla, ettei enää kovin kauaa saada esikoista varjeltua digiärsykkeiltä, mutta yritetään niin kauan kuin pystytään. Ihan hyvin sitä ehtii myöhemminkin jumittamaan ruudun edessä :-)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Mekin ajattelimme pitää lapset irti digivehkeistä mahdollisimman pitkään. Sitten huomasimme kuinka paljon tabi helpottaa pitkiä automatkoja... Ja sillä tiellä ollaan! Onhan noissa tosi paljon hyvää, mutta siinä vaiheessa kun digistely korvaa liikuntaa, lukemista tai yhteistä aikaa niin aikuisen mielestä alkaa olla aika lopettaa. Siinä olet varmasti oikeasti, että noihin laitteisiin ehtii kyllä tottua myöhemminkin.

Jenni\ilopiikki

Voi, ihana pienten rehellisyys<3 Me annamme toukokuussa lapsille synttäreillä lahjaksi tabletin. Tätä ennen meillä on saanut katsoa päivässä max. yhden DVD:n verran piirrettyjä. Tämä on 40-60 min levystä riippuen. Tämä on ollut selkeä sääntö ja esikoinen on sen aika hyvin niellyt. Tabletin ostimme, sillä meistä on hyvä, että lapset voivat käyttää ruutuaikaa monipuolisemmin. Monet kehittävät pelit eivät ainakaan ole huonompi asia kuin Maisan tai Pipsan tuijottaminen. Tablettiin saa asetettua aikarajan, jonka jälkeen se sammuu automaattisesti. Jos lapselle on jäänyt joku kriittisesti kesken, niin sovimme varmasti, että sen saa vielä hoitaa loppuun. Muuten aikakatkaisu tuntuu selkeältä tavalta sopia aika. Katsotaan, miten menee käytännössä😊

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Lähes varaukseton peukku tabletin antamiselle. Mielestäni kehittävän pelin, piirtämisen tai vaikkapa videopuhelun opetteleminen on aivan eri asia kuin passiivinen piirretyn toljottaminen, kuten kirjoititkin. Ja kyllähän niitä digitaitoja tarvitaan. Ei varmasti ole huono asia alkaa puhua vaikkapa erilaisten sisältöjen eroista jo melko pienenkin kanssa. Mutta vanhemmalta se vaatii kokemuksieni mukaan aikaa ja välillä pitkää pinnaa.

Kiitos kommentista ja hyvää synttäriä muksuille jo etukäteen!

Klarakkk

Meillä vajaa 3 ja vajaa 5 vuotiaat saavat katsoa arkisin pikkukakkosen. Viikonloppuisin aamupiirretyt sekä yleensä katsotaan yhdessä joku perhe-elokuva. Eivät ole löytäneet tablettia tai kännykkää eivätkä sitä osaa pyytää joten helpolla päästään kun eivät mangu :)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentistasi!

Meillä mentiin pitkään tuolla samalla mallilla (pl. perhe-elokuva). Jossakin vaiheessa varsinkin vanhinta eli nykyistä eskarilaista, alkoi kiinnostaa enemmän sekä tabletilla värkkääminen että valinnanvapaus katsottavan sisällön suhteen. Ja eihän se ihme ole. Eikä huono. Toisaalta mankuminen liittyy meillä kyllä kaikkiin ruutuihin.

Vierailija

Noh, minä olen kyllä aivan höveli tämän suhteen. Allekirjoitan koko postauksen muuten, mutta meillä ei kauheasti nahistella asiasta. Kaikesta samasta on kyllä keskusteltu(turva-asiat, ikärajat, muutakin tehdään, aikuisten puhelimen käyttö...), mutta kun ilmoitan että nyt loppui pelaaminen tai piirretyt ja jotain muita hommia, saattaa joku kolmesta hetken narista, mutta en oikein reagoi siihen.
Jos joku (kolme vuotias)jolla saattaa satunnaisesti (aina) olla vähän( paljon) tahtoikäkiukkua (-raivoa), aloittaa kiukkuilun,kerron että saa suututtaa mutta asia ei muutu mihinkään. Nyt se dinojuna loppui ja sillä selvä. Aina ovat keksineet muutakin tekemistä.

Mutta takaisin alkuun. Olen siis höveli ruutujen suhteen ja meillä saa pelata/kuunnella äänisatuja/katsella piirrettyjä usein. En halua mitään kalenteriin merkittyjä peliaikoja. 6-&7-vuotiaiden leikkiä myös syventää erilaiset pelien ja elokuvien tapahtumat, tänään mm.keskusteliin iltapalalla pitkään Zane(?)-ninjan kokemasta ulkopuolisuuden tunteesta, joka kohta 6-vuotiaaseen oli todella kolahtanut. "Epävarmakin voi löytää oman sisäisen potentiaalinsa". Sanoi hän. En tiedä olisinko noita käsitteitä osannut edes itse lapselle opettaa. 7vee on oppinut matemaattisia asioita ja avaruudellista hahmotuskykyä selvästi peleistä.
Meille ruudut ovat ehkä vain asia muiden joukossa. En antaisi 8h pelata putkeen jalkapalloa, leikkiä roolivaatteilla, lukea kirjaa, tai pelata Minecraftia, sillä muutaki pitää tehdä. Mutta, noin muuten -sen kun katsovat ja pelaavat.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos ajatuksista! Sait minut pohtimaan, että ollaankohan meillä liian tiukkoja tuon digin kokonaiskulutuksen suhteen. Kuten totesit: asiassa on todella paljon myös hyvää! 

Toisaalta veikkaan, että mikäli aikaa ei rajotettaisi, natiaiset viettäisivät ruutujen kanssa koko valveillaoloajan. Mutta niin se on herkkujenkin kanssa. Jos määrää ei rajoittaisi, tenavat eläisivät sokerilla. Toivon, että tuhannen toiston, keskustelun ja perustelun jälkeen lapset oppivat itse huomaamaan, mikä on sopiva määrä. Se olisi tärkeä taito tulevaisuutta ajatellen.

Vierailija

Meillä ei ole koskaan riidelty ruutuajasta. Lapset 6 ja 7v. Tällainen käytäntö meille on muodostunut: iPadia saa käyttää vain viikonloppuisin. Telkkaria saa katsoa jos ympäri kämppää levitetyt lelut ym. on siivottu. Siinä on se win-win, että lapset joko siivoavat tai keksivät muuta tekemistä. Sairaana saa katsoa telkkaria ilman että tarvii siivota. Joskus toki joustetaan tuosta siivouksesta tilanteen mukaan. Mitään tiettyä aikaa ei ole, kauanko ruutua saa kerralla/päivässä tuijottaa, mutta yleensä sanotaan että kohta olis aika lopettaa, ja sitten hetken päästä että nyt se ruutu pois, kun vanhempien mielestä kiintiö on täynnä.

Uusia haasteita tähän varmasti tuo jatkossa esikoisen puhelin, johon on jo pari peliä asennettu. Sillä saa kotona pelata vain viikonloppuna, mutta olen sanonut että koulussa ja kaverilla saa pelata arkenakin jos muutkin pelaa, kunhan pysyy kohtuudessa. (Koulussa on kuulemma joskus välitunteja jolloin saa pelata.) Ollaan myös puhuttu ruudun liikatuijottamisen vaikutuksista, ja tytöt ovat itsekin huomanneet, että joskus tulee niskajumi tai pahalle tuulelle. Päätavoitehan tässä hommassa olisi, että itse oppisivat säätelemään omaa ruutuaikaansa (aikuistumiseen mennessä) ja tunnistamaan milloin ovat tuijottaneet sitä liikaa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole koskaan riidelty ruutuajasta.

Onnittelut! Teillä on tehty jotain todella oikein asiaan liittyen. Oma näppituntumani nimittäin on, että aivan ainoa näistä asioista nahisteleva perhe ei asu meillä.

Vierailija kirjoitti:
Päätavoitehan tässä hommassa olisi, että itse oppisivat säätelemään omaa ruutuaikaansa (aikuistumiseen mennessä) ja tunnistamaan milloin ovat tuijottaneet sitä liikaa.

Se on juuri näin! Kyseessä on aivan olennainen taito nuoruutta, ja toki aikuisuuttakin, ajatellen. Eikä varmaan tarvitse mennä edes sinne teini-ikään saakka, vaan jo koululaisen olisi hyvä osata ainakin jollakin tasolla miettiä digiannoksensa kokoa.  

Vierailija

Itsehän olen nähnyt tietokoneen ensimmäisen kerran alakouluikäisenä ja kotiin sellainen tuli, kun olin 16-vuotias, mutta minulla on käytännössä paremmat digitaidot kuin laitteiden kanssa kasvaneilla nuorilla. Sisarus ohjelmoi työkseen. Ihan hyvin meidänkin sukupolvemme on kehittynyt ja oppinut asioita, vaikkei ole ollut digihärpäkkeitä joka kodissa. En ihan ymmärrä, miksi ne nyt olisivat välttämättömiä jo varhaislapsuudessa. Ehtii ne taidot oppia myöhemminkin.

Lapsi ei ole vielä tajunnut, että kännykkää voi käyttää muuhunkin kuin lattialle viskomiseen. Yritämme pitää hänet mahdollisimman pitkään viattomana, vaikka tuskin pelaaminen kuitenkaan aivan maailman pahin ongelma on.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos pohdinnasta! Ei ollut digilaitteita minunkaan varhaislapsuudessani, mutta niin vain olen oppinut niitä käyttämään.

Silti tuo vertaus vuosikymmenien taakse ja vetoaminen siihen, että olemmehan mekin oppineet, ei mielestäni ole oikein.

Mietitäänpä tällaista esimerkkiä: Minä pelasin ala-asteikäisenä väkivaltapelejä, joissa ammuttiin toisia. Ero nykypeleihin oli siinä, että ampuja oli ruudulla iso punainen läiskä, viholliset isoja vihreäitä läiskiä ja luodit pienempiä valkoisia ympyröitä. Nykypelien grafiikka ei jätä mitään mielikuvituksen varaan. Sama pätee toki muihinkin "aikuisille tarkoitettuihin sisältöihin".

Lisäksi digidigin tunkeutuminen kaikille elämän osa-alueille tarkoittaa myös sitä, että nykylapsilla on paljon enemmän opeteltavaa kuin aiemmilla sukupolvilla, jotka ovat saaneet kasvaa digiin hiljakseen kiinni. Siinä mielessä opettelemisen aloittaminen "mahdollisimman" aikaisin on ihan järkevää. Kun lapsi aloittaa koulussa, niin vahempien kontrollin mahdollisuus pienenee paljon. Jos lapsella ei siinä vaiheessa ole perustaitoja, niin todennäköisyys ylilyönteihin on aika iso.

En missään tapauksessa pidä "ruutuaikaa" huonona asiana. Varsinkaan jos tabletilla/tietokoneella/puhelimella tekee jotain muuta kuin katsoo passiivisena videota. Mutta sopivasta päiväannoksesta minulla ja lapsilla on välillä melkoinen näkemysero.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017