Kirjoitukset avainsanalla isyys

Mitä kummius on? Mitä kummilta odotetaan? Miten olla kummi, kun kummilapsi asuu kuudensadan kilometrin päässä?

Olemme vaimon kanssa pommittaneet toisiamme viime aikoina kummiuteen liittyvillä kysymyksillä. Pääsimme nimittäin viidettä kertaa tuohon luottamustehtävään. Erona muihin kummilapsiimme on se, että hän asuu kaukana. Suunnilleen seitsemänsadankuudenkymmenenyhden joko ollaan perillä -kysymyksen päässä.

Seurakunnallisesta vinkkelistä katsoen kummius on kai aika selvä homma. Kummi toimii kastetilaisuudessa todistajana, huolehtii lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa ja rukoilee lapsen puolesta.

Noiden kolmen tehtävän lisäksi mainitaan asia, joka on tällaisen tapakristityn mielestä se kaikkein tärkein: kummi on lapsen aikuinen ystävä.

Kummin ja kummilapsen välisen suhteen rakentamiseen tarvitaan oikeastaan vain yksi rakennustarvike: yhteinen aika. Niin se on pitkälti kaikissa ihmissuhteissa. Aikuinen ystävä ei voi olla, jos ei pysty viettämään lapsen kanssa yhteisiä tuokioita.

Nyt ollaan mielestäni kummiuden kovassa ytimessä. Post-karppauksellisessa yhteiskunnassa konmari on yrittänyt vastata ihmisten tee-näin-ollaksesi-hyvä-ihminen -vaatimukseen. Silti useimmissa ihmisasumuksissa tavaraa on enemmän kuin tarpeeksi.

Parasta mitä nykyään toiselle ihmiselle voi antaa, onkin oma aikansa.

Tämä pätee erityisen hyvin kummiuteen. Liian usein kummius muotoutuu lahja-automaatiksi. Synttärit, joulu, synttärit, joulu, synttärit -rytmin rikkovat vain muutamat erikoishetket kuten koulutielle siunaaminen. Rehellisesti täytyy sanoa, että tunnistan edellisistä lauseista oman toimintani hyvin. Inhottavan hyvin.

Kummiudessakaan välimatka ei ole este, vaan hidaste

Alun kysymysten lisäksi yksi pohtimamme teema on ollut, että miksi meidät haluttiin kummeiksi. Olemme toki kummilapsen vanhempien kanssa erittäin hyviä tuttuja pitkältä aikaväliltä. Suomi-neidon eri kolkissa asuminen tarkoittaa kuitenkin, että tapaamme tuttavaperheen jota kuinkin yhtä usein kuin juhannuksen.

Emme tosin tapaa tällä hetkellä ketään usein. 6v, 4v ja 1v takaavat sen, että vapaa-ajan vietto-ongelmia ei ole. Ei nimittäin ole vapaa-aikaa.

Oman ajan antamisen näkökulmasta yhtälö on hankala. Koen, että kummiksi pyytäminen tällaisessa tilanteessa on osittain osoitus siitä, että halutaan olla jatkossakin tekemisissä. Ja osoitus yhteisten arvojen jakamisesta.

Pikkulapsiaika on useimmissa perheissä kuitenkin lyhyehkö aika. Sen jälkeen liikkuminen ja ihmisten tapaaminen on jälleen helpompaa. Silloin on ensimmäinen ja viimeinen mahdollisuus yrittää muuntautumista lahja-automaatista aikuiseksi ystäväksi.

Toistaiseksi täytyy kuitenkin tyytyä siihen, että näemme uusinta kummilastamme luultavasti kerran vuodessa. Olen yrittänyt tatuoida aivoihini, että näille reissuille täytyy varata aikaa kummilapsen kanssa touhuilemiseen. Se ei ole itsestäänselvyys. Kun näkee vanhoja tuttuja piiiitkästä aikaa, on tarinoitavaa aina enemmän kuin tunteja.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - ovet ovat avoinna, tervetuloa!

Kommentit (4)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018

Oon tismalleen samaa mieltä! Aika on paras lahja. Tämän ilmoitimme lapsemme kummeille "valinta"-tilanteessa. Sanoimme, ettämateriaalisia lahjoja ei tarvita lainkaan, vaan yhdessä vietetty aika on enemmän kuin tarpeeksi. Hyvä postaus, jälleen!

Faija2017
Liittynyt24.7.2018

Meillä pitkän etäisyyden takia lähetetään lahjoja kummilapselle, ja sitten videochätissä jutellaan välillä, sillä aikaa ei ole tällä hetkellä reissata niin paljon. Mutta sitten kun nähdään niin silloin tietenkin on se paras aika olla vain pienen pojan kaveri! 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Videopuhelut ovat kyllä hyvä idea! Kiitos vinkistä! Harmillisen rajallinen resurssi tuo aika tosiaan tällä hetkellä on.

Hiljalleen ne ovat pesiytyneet meille. Ensin tuli kyniä ja kumeja. Sitten uusia vaatteita. Tällä viikolla tuolinkarmille ilmestyi reppu. Eilen lapsi esitteli erittäin ylpeänä NY-lippistä. Koululaisen tavaroita.

Esikoisen kouluun varustaminen. Jälleen yksi metataski, jonka vaimo on hoitanut sataprosenttisesti. Minulle on jäänyt aikaa fiilistellä, miltä tuntuu, kun vanhin lapsi lähtee ykköselle.

Ylpeys ja haikeus. Niistä tunteideni letti pääasiassa on palmikoitu.

Ei liene yllätys. Näihin kai saa tottua sitä enemmän, mitä isommiksi lapset kasvavat.

Kirjoitin keväällä, että esikoulun henkilökunnan osaaminen rakensi luottamuksen kivijalkaa koko koulujärjestelmää kohtaan. Niin ajattelen edelleen.

Silti ylpeyden ja haikeuden rinnalla kolmantena suurena tunteena kulkee huoli. Pilvien sävy on tuttu: pääseekö lapseni kestäviin ja tasavertaisiin kaverisuhteisiin? Viihtyykö hän koulussa?

Ja sitten on se kiusaaminen. Jo pelkkä sana nostaa inhottavan tunteen iholle.

Tuohon ihmisyyden epäinhimillisimpiin piirteisiin lukeutuvaan toimintaankin lapseni jossakin muodossa tulee törmäämään. Toivottavasti henkilökunnan ammattitaito ja pojan itsetunto riittävät. On vain pakko luottaa. Helppoa se ei ole!

Olen yrittänyt viime päivinä muistuttaa itselleni, että alakoulu ei ole armeija.

Opinahjosta pääsee joka päivä kotiin kertomaan, miten menee. Opettajia lienee myös keskimäärin helpompi lähestyä kuin kapiaisia.

Eskariin verrattuna ekaluokassa on kuitenkin iso ero. Koulupäivän jälkeen kukaan aikuinen ei lähtökohtaisesti kerro miten päivä on rullannut. Juniorin omia tuntemuksia täytyykin kuulostella, mikäli mahdollista, entistäkin herkemmin.

Elokuun ensimmäisinä päivinä elämä tuntuu vesiputoukselta. Tuntuu, kuin lapsi olisi juuri astumassa vääjäämättömästi jonkin reunan yli.

Elämä ei kuitenkaan ole vesiputous. Ennemminkin elämä on kalatie.

Siinä on monen monta pientä haastetta ja niiden välissä tasaisempaa.

Vaikuttaa, että juniori itse suhtautuu koulun alkuun melko rauhallisesti. Ainakin toistaiseksi. Tuntemuksensa hän summasi näin:

“Kyllä mua vähän jännittää. Eniten uudet luokkakaverit ja ne opettajat. Että saanko niistä kavereita.”

Jälleen aikuisella lienee siis vaikeampaa kuin lapsella. Niinpä yritän pitää kalatien ensi viikolla mielessäni - koulun aloittaminen ei tarkoita Niagaran putoukseen hyppäämistä. Ei lapselle. Ei vanhemmalle.

Ps. Tämän kirjoitettuani havahduin – hyvin ovat fiilikset pitkälti samoja kuin vuosi sitten. Mieleen nouseekin ajatus siitä, että lapsi kyllä oppi eskarissa paljon, mutta oppiko isä vuoden aikana mitään?

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa seuraamaan koulun alkua niihinkin!

Lue myös Meidän Perhe -lehden kokoama mielenkiintoinen lista asioista, jotka ovat yllättäneet ekaluokkalaisten vanhemmat.

Kommentit (0)

Poiminta
  1. Mitä kauemmin jotain on suunniteltu, sitä todennäköisemmin joku on sairaana h-hetkellä.
  2. Mitä enemmän perheessä on lapsia, sitä vähemmän kirjoissa on sivuja.
  3. Lapsi haluaa yöksi viereensä sen pehmolelun, joka on päivän leikeissä laitettu kaikkein epätavallisimpaan paikkaan.
  4. Vauvan puklauksen todennäköisyys on suoraan verrannollinen päällä olevan vaatteen pesemisen vaikeuteen.
  5. Ulko-ovella vaippaan luiskahtavan kakan todennäköisyys puolestaan on suoraan verrannollinen kiireeseen.
  6. Todennäköisyys sille, että lapsi hukkaa kodin avainnipun on korkeimmillaan silloin, kun toinen vanhemmista on avainnippuineen toisessa maassa.
  7. Jos jokin voi kaatua, särkyä tai likaantua. Se myös kaatuu, särkyy tai likaantuu.
  8. Liikkumaan oppineilla lapsilla on vain kahdenlaisia vaatteita: rikkinäisiä ja niitä, jotka eivät vielä ole rikkoutuneet.
  9. Uhmaikä on vain kausi. Se alkaa kolmen ikävuoden tienoilla ja päättyy useimmilla ennen kahdettakymmenettäviidettä syntymäpäivää.
  10. Kun opit, mikä on lapsen lempiruokaa, se ei taatusti ole enää lapsen lempiruokaa.
  11. Lapsi lukitsee itsensä vessaan sitä todennäköisemmin, mitä nuorempi hän on.
  12. Lapsen tarvitsee kuulla sana paska vain kertaalleen oppiakseen sen. Sanan kiitos oppimiseen tarvitaan tuhat toistoa.
  13. Yöllisen pissavahingon todennäköisyys on suurimmillaan petivaatteiden vaihtamista seuravaana yönä.
  14. Se, miten pitkälle lapsi jaksaa pyöräillä tai kävellä, riippuu siitä, milloin sanot “käännytäänpä kotiin päin!”
  15. Juomalasin kaatumisen todennäköisyys on suoraan verrannollinen sekä pöytäliinan hintaan että siihen, kuinka täyteen vanhempi lasin kaataa.

Kommentit (2)

Vuoden Äiti

"Mitä kauemmin jotain on suunniteltu, sitä todennäköisemmin joku on sairaana h-hetkellä."

Voi kyllä. Meidän pitäisi olla just nyt matkalla kohteeseen, mutta eipä olla, koska lapsella nousi kuume täysin yllättäen. 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Voi ei! Tsemppiä! Tuo on kyllä niin harmillinen tilanne.

En osaa lohduttaa muutoin kuin toteamalla, että olette hyviä vanhempia, kun olette prionneet lapsen tarpeen matkan edelle, vaikka tympäisyn määrä on varmasti valtava. Valitettavasti niitäkin tarinoita kuitenkin kuulee, joissa on lähdetty sairastavan naperon kanssa reissuun, koska "eihän tätä voi jättää väliin".

Saat jokaisesta jep-vastauksesta yhden pisteen.

  1. Olen ottanut kaupassa autokärryt, vaikka lapset eivät ole mukana.
  2. Olen sanonut tomerasti “vai niin”, kun taapero selitti jotain, tajuamatta yhtään mitä lapsi selitti.
  3. Olen käynyt tarkistamassa sängyn vieressä, että lapsella on kaikki hyvin, koska hän on nukkunut epätavallisen pitkään ilmoittamatta mitään itsestään.
  4. Olen luetellut kaikkien lasteni nimet (ja ehkä lemmikkienkin) ennen kuin puheeseeni arpoutui sen lapsen nimi, jolle minulla todella oli asiaa.
  5. Olen reagoinut kodin ulkopuolella “äitiiii/iskäää” huutoon, vaikka lapseni eivät olleet mukana.
  6. Olen kuljettanut roskapussia/vaippaa pitkän matkan vaunujen alakorissa.
  7. Olen ladannut kahvinkeittimeen jotain ihan muuta kuin vettä ja kahvia.
  8. Olen kironnut sitä, että jalkapohjista lähtee ääni, kun ne lapsen sängyn viereltä poishiipiessä irtoavat lattiasta.
  9. Olen säikähtänyt perhepedissä hereille luullen, että nyt lapsi putoaa, mutta oikeasti liikkeen onkin aiheuttanut puolisoni jalka.
  10. Olen lämmittänyt kylmentyneen kahvini mikroaaltouunissa.
  11. Olen käyttänyt aikusporukassa hälytysajoneuvosta nimeä piipaa-auto.
  12. Olen nytkyttänyt kaupassa ostoskärryjä.
  13. Olen kehunut aikuiselle, että katsopas kun on iso rekka/roska-auto/kaivinkone.
  14. Olen lässyttänyt vauvakieltä puolisolleni.
  15. Olen vastannut puhelimeen “äiti/isä”, kun soittaja ei ole ollut lapseni.
  16. Olen käyttänyt aikuisten kesken sanaa, joka ei oikeasti tarkoita mitään, mutta joka on tarttunut perhekieleemme, koska lapsi käytti sitä jossain vaiheessa.
  17. Olen huomannut, että minulla on kirjastosta lainassa 25 kirjaa, joista yksikään ei ole aikuisten osastolta.
  18. Olen huomannut olevani paremmin perillä lastenohjelmista kuin muista TV-ohjelmista.
  19. Olen lähettänyt puolisolleni kuvan lapsen ulosteesta.
  20. Olen avannut aamulla television, jotta saisin nukkua hieman pidempään.
  21. Olen puhunut tuttujen kesken vierasta kieltä lasten läsnäollessa, jottei joulupukki/syntymäpäiväyllätys/todellinen mielipide paljastuisi.
  22. Olen etsinyt vauvaa/taaperoa perhepedissä ja säpsähtänyt, että missä ihmeessä hän on, kun lapsi nukkui omassa sängyssään.
  23. Olen matkustanut julkisissa yksin ilman lippua, koska yleensä minulla on rattaat/vaunut mukana ja olen oikeutettu ilmaiseen matkaan.
  24. Olen hamunnut taaperolle tuttia hänen sängystään yöllä pimeässä, vaikka lapsi on ajat sitten lopettanut tutin käytön.
  25. Olen huomannut kodin ulkopuolella, että paidassani on pakastepizzan kokoinen puklutahra.
  26. Olen “siivonnut” ison puklun/pienen pissavahingon yöllä lakanoista levittämällä tahran päälle pyyhkeen.
  27. Olen ihmetellyt (useampaan otteeseen), että miten haisee siltä itseltään, vaikka vaippa on vaihdettu ja vielä tarkistettukin. Ja sitten huomannut, että sitä itseään on aimo annos paidassani.
  28. Olen löytänyt töissä eväideni seasta Duploja tai muita taaperon leluja.
  29. Olen etsinyt kämpän/auton avaimia ja löytänyt ne jostain todella kummallisesta paikasta.
  30. Vaikka olin jo jättänyt lapsen päivähoitoon, niin ajelin työpaikkaa kohti lastenlauluja radiosta kuunnellen.
  31. Olen etsinyt tuttia tuskastumiseen saakka ja huomannut lopulta, että kiinnitin jossakin vaiheessa tuttinarun ja tutin omaan paitaani.
  32. Olen ajanut ajatuksissani töihin ja takapenkiltä on kuulunut risteyksessä: “Etkö sä viekään mua?” TAI olen huomannut työpaikan pihalla, että takapenkillä on vielä muksu mukana.
  33. Olen miettinyt ravintolassa ruokalistaa lukiessa, että jokin ruoka-aine jää varmaan lapsilla syömättä, vaikka olen ollut liikkeellä ilman lapsia.
  34. Olen nähnyt liikenteessä tai ulkona jonkin kiinnostavan koneen ja miettinyt, että lapsi olisi tästä innoissaan.
  35. Olen “selostanut” asioita julkisella paikalla, vaikka taapero ei ollut mukana. Siis tyyliin: “Suolakin taitaa olla loppu. Missähän hyllyssä se suola nyt onkaan. Käydäänpä katsomassa tuolta.”
  36. Olen hyräillyt lastenlauluja töissä itsekseni.

Millainen vanhempi olet?

0-5 pistettä - yksisarvisvanhempi: Olet niin sanottu yksisarvisvanhempi – äiti tai isä, joka ei stressaa mistään, pitää kaikki langat käsissään, eikä ole ikinä väsynyt. Yksisarvinen ja täydellinen vanhempi tosin ovat molemmat mielukuvitushahmoja. Toinen vaihtoehto on, että olet tullut vanhemmaksi aivan hiljattain - onnea!

6-19 pistettä Emmaljunga-vanhempi: Kuulut niin sanottujen Emmaljunga-vanhempien heimoon. Perusvarma, joukkoon sulautuva, suurta keskikastia, kulkee eteenpäin kuin juna raiteillaan. Vanhemmuus määrittää sinua isosti, mutta se ei ole kuitenkaan koko kuva.

20-29 pistettä - täyskäsivanhempi: Onhan vakuutusturvasi kunnossa? Sinulle tuntuu sattuvan ja tapahtuvan. Enemmän kuin Kärsämäellä koko viikon aikana. Asian voi toki nähdä niinkin päin, että olet omistautunut vanhemmuudelle koko sydämestäsi. Tai ehkä pitäisi sanoa, että kaikki kortit kädessäsi liittyvät vanhemmuuteen.

30-36 pistettä - ultrasateenkaarivanhempi: Huh, huh - sinussa loistavat kaikki vanhemmuuden värit. Myös ultravioletti ja infrapuna, siis nekin joita ei edes voi nähdä. Lapset lienevät mukanasi missä ikinä kuljetkin. Nytkin yksi roikkuu kainalokarvoissa, veikkaan.

37-40 pistettä - yliluonnollinen vanhempi: Nyt on syytä mennä nukkumaan heti kun mahdollista. Laskit nimittäin väärin, testin maksimipistemäärä on 36.

Tsekkaa myös kuusi kuvaa, joiden merkitys aukeaa vain vanhemmalle.

Lisää vertaistukea Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa!

Kommentit (4)

Katta /Arki(paska)ruokaa

Totta. Harvinaisen monta juttua on sattunut omallekin kohdalle vuosien saatossa. Edelleen saattaa toistua se, että lähden lapset kyydissä ajamaan koulun sijasta kohti työpaikkaa. Onneksi kuskauspalvelu toimii vain harvoin. Kasin aamuina suksien kanssa. 💪 Tällöinkin takapenkiltä kuuluu sama vieno toteamus: ’Eiks me mennäkään kouluun?’ -Katta /Arki(paska)ruokaa

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Erittäin hyvä kysymys! Kyllä mun mielestä saa. Siinähän tapauksessa omatkin pisteeni saa lähestulkoon kertoa kolmosella...

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017