Kirjoitukset avainsanalla isyys

Vuosi sitten kirjoitin, että alan kanssasi ymmärtää ensimmäistä kertaa, mitä tarkoittaa että lapsi on yhtä aikaa iso ja pieni. Nyt tiedän sen jo varsin hyvin.

“Kaapo! Ei voisi vähempää kiinnostaa!” huudahdat uhoten iltavillissä, mutta hakeudut kuitenkin hetken kuluttua kainaloon väistämään pimeyttä. Yhdessä hetkessä et pysty pidättelemään pettymystäsi, vaan se purkautuu suoranaisena raivona. Seuraavassa hetkessä kykenet kuitenkin nielemään kiukustasi niin ison siivun, että voit hoitaa pakollisen askareen sisälläsi vellovasta myrskystä huolimatta.

Et ole ainoa, jonka sisällä myrsky hetkittäin yltyy. Sinä nostat tunteiden äärilaidat edelleen myös minun mieleeni. Täysin pyytetön rakkauteni kääntyy kymmenessä sekunnissa pohjattomaksi epävarmuudeksi. En todellakaan aina tiedä, miten päin kanssasi pitäisi edetä. Niin kuin vaikka hetkissä, joissa uhoat yksivuotiaalle siskollesi nyrkit pystyssä. Tunnen sinusta  säännöllisesti ylitsevuotaavaa ylpeyttä, mutta myös vihaa hipovaa ärtymystä. Haet rajojasi ja paikkaasi. Opetat minulle rajojani. Paikkaanikin.

Itseluottamus. Voi hyvänen aika! Sitä sinulla riittää – ei ole myrskyä, jonka nostaman aallon harjalla et usko pystyväsi surffaamaan. Kun kävit ensimmäisen kerran kaverisi kanssa Poke-kävelyllä, julistit eteisessä sisälletullessasi olevasi maailman paras Pokemonin pelaaja. Ronaldon harhautat milloin vain ottamalla pallon jalkojesi väliin ja potkaisemalla ovelasti juuri oikealla hetkellä. Maailmassasi on paljon varkaita ja murtomiehiä, mutta heidän kannattaa varoa sinua. Kuten itse sanot: “Annan niille jokaiselle naamaan!”

Innostumisesi määrä ei kalpene itseluottamuksesi määrälle. Kun luokkatoverisi kertoi koulussa tehneensä itselleen lukunurkkauksen, sisustit kaksi päivää nurkkausta itsellesi. Innostuminen ja keskittymiskykysi takaavat, että saatat istua tiimatolkulla rakentelemassa Legoja, lukemassa taloesitteitä tai laatimassa omaa lautapeliäsi.

Pidät monista asioista, mutta yksi on ylitse muiden. Luulen, että ilman rajoituksiamme et tekisi mitään muuta kuin pelaisit Minecraftia. Toki muutkin pelit viehättävät. Fortnitessä ja Grannyssa lienee kielletyn hedelmän suloisen karvasta makuakin. Puhut niistä paljon, vaikka et niitä pelaakaan. Kaverit ovat koko ajan tärkeämpiä ja tärkeämpiä (pidimme ensimmäistä kertaa kaverisynttäritkin, ne olivat ikimuistoiset), mutta myös aikuisen seura on sinulle edelleen hunajaa.

Isoveljenä olet juuri sitä, mitä isoveli kai yleensä on. Välillä maailman ihanin, kuten todetessasi taaperolle: “Anteeksi, en ole tänään ehtinyt leikkiä kanssasi, mutta lukisinko sinulle iltasadun?” Välillä taas maailman ärsyttävin, kun taannut nimittelemään, vähättelemään ja kiroilemaan. Se on arvokasta, että tosipaikan tullen olet aina ollut siskojesi puolella.

Fysiikkasi on tasolla, josta voisin olla jo monin paikoin kateellinen. Roikut rekkitangossa pienen ikuisuuden. Istahdat tuosta vain lähes spagaattiin. Juoksuun lähtiessäsi pääset täyteen vauhtiin jota kuinkin ensimmäisestä askeleesta. Tasapainosi riittää seisomaan selässäni, kun nousen mahaltaan kyykkyyn. Näkösi, maku- ja hajuaistisi ovat niin tarkkoja, että en ihmettelisi, vaikka hyödyntäisit jotain niistä joskus työssäsi.

Vastikään olet alkanut kävellä koulusta kotiin. Sinulla on tarpeeksi malttia itsenäiseen liikkumiseen. Toisaalta alat ymmärtää oman taitotasosi suhteessa vaatimuksiin. Omatoimisesta koulumatkasta puhuttiin jo aikaisemmin, mutta vedit itse suitsista ja totesit: “Taidan olla siihen vielä liian pieni.”

Niin - koulu. Tuntuuhan se vieläkin uskomattomalta, että saattelin syksyllä sinut ensimmäistä kertaa kouluun. Varsinkin lukutaitosi on kehittynyt mahtipontisesti. Monessa mielessä etsit kuitenkin vielä paikkaasi yhteisössä. Omien sanojesi mukaan: “Välitunnilla kuljin pihalla ja tarkkailin, mitä muut tekevät.”

Opettajaltasi olen kuullut, että olet koulussa reipas, hyväntuulinen, ohjeita noudattava ja taitava. Se tuntuu hirmuisen hyvältä. Ei vähiten siksi, että edesottamuksesi kotona eivät ole olleet raskaan koulusyksyn aikana läheskään aina suoraan käytöksen kultaisesta kirjasta. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että syyslukukausi on ollut niin raskas, että olemme tyytyväisiä ettei kalenterissasi ole koulun lisäksi mitään säännöllistä. Ei edes harrastuksia. Totesit itse muutama viikko sitten: "on hyvä, että saan levätä iltaisin."

Miltä sama poika näytti isän silmin kuusivuotiaana? Entäs viisivuotiaana?

Isäkuukausien Facebook ja Instagram.

Kommentit (4)

7vuotiaaan äiti

Tää on just kun meidän pian 7vuotiaasta kirjoitettu❣️niin iso, mutta samaanaikaan niin pieni.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Mukava kuulla! Itselleni tosiaan vasta viimeisen vuoden aikana kunnolla konkretisoitunut, mitä tarkoittaa, että lapsi on yhtäaikaa iso ja pieni. Sööttiähän se on.

Marjamummi

Ihan kuin pieni ja suuri 8-vuotias pojanpoikani, koko maailman viisaus ja taito, osaaminen ja epävarmuus yhdessä pienessä pojassa 😍

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olipa hienosti sanottu: "koko maailman viisaus ja taito, osaaminen ja epävarmuus yhdessä pienessä pojassa." Se on juuri näin!

Monessa asiassa ensimmäinen kerta tallentuu mieleen pysyvästi, tahtoipa tai ei. Yleensä tähän liittyy vielä se, että hieman vanhemmat tutut ovat puhuneet asiasta jo vuosia aiemmin. Isotellen, kärjistäen ja päivitellen. Ehkä vähän pelotellenkin.

Kaverisynttäreiden järjestäminen on juuri tällainen asia! Tällä viikolla pääsimme vaimoni kanssa kokemaan kaverisynttäreiden vetovastuun ensimmäistä kertaa. Maineensa veroinen juttu!

Näinkö tämä menee -fiilis nousi pintaan heti ensimmäisen vieraan saavuttua.

Olin reivannut pienen kämppämme eteiseen tilaa kantamalla ulkovaatteet isoon myttyyn vaatehuoneeseen. Kun ensimmäinen vieras oli riisunut toppansa, juhlakalu käveli hänen kanssaan vaatehuoneen ovelle ja esitteli: “Katsopa miten paha siivo täällä on. Iskä on kantanut tänne piiloon vaikka mitä!”

Kun kaikki kuusi vierasta olivat saapuneet, alkoi pieni uho siitä, kuka on tullut “kovimmin” juhliin. Yksi kertoi kävelleensä yksin - pimeässä. Toinen juosseensa pimeässä. Voitolle tuntui jäävän pyörällä saapunut kaveri. Potin kahmi kuitenkin perheemme neljä vee, jonka repliikin jälkeen kukaan ei isotellut kulkemisillaan: “Minäpä en ole tullut millään!”

Pian tämän jälkeen energia- ja äänitaso kämpässä alkoi nousta sellaiseksi, että ymmärrän hyvin isompien poikien klassiset kertomukset kaverisynttäreiden anatomiasta. Luulin, että sen kovempaa ei hulina kaverisynttäreillä voi olla. Väärässä olin.

Minecraft-kakkua ja multablockeja

Vaimo oli ahkeroinut tarjoilut synttärisankarin fanittaman Minecraftin mukaisiksi. Postauksen kuvista pääset tunnelmaan. Herkkupöydän ympärillä käydyistä keskusteluista on pakko nostaa pari repliikkiä talteen.

“Minäpä uskallan syödä multablockin!”

“Apua, kultaharkot loppuu!”

“Minä craftaan näistä tikuista ja kullasta kultahakun!”

Teema tuntui siis uppoavan vieraisiin kuin kumisaappaat loskaan lähikuukausina. Kaikkea ei vaimokaan ollut osannut ajatella, mutta onneksi pojat auttoivat. Punainen mehu ei tietenkään ollut mehua, vaan tulenkestämisen taikajuomaa, kuten yksi vieras hehkutti!

Vanhempana oli ihan mukava huomata, että kyllä ne toistenkin kasvattamat lapset avoimien karkkilaarien äärellä keskittyvät olennaiseen. Siis lappamaan mahdollisimman paljon herkkuja lyhyessä ajassa naamariin.

Vakavastikin juteltiin

Mehujen jälkeen pojan huoneessa alkoi kaikua koomikon lanseeraama parodialaulu: "Timppa saunoo, se saunoo ja saunoo. Venäläinen on kuollut löylyyn!"

Joku katkaisi kuitenkin huumorinselän heittämällä vakavan kysymyksen: “Tiesittekö, että se venäläinen oikeasti kuoli?”

Seurasi synttäreiden hiljaisin hetki. Kolme sekuntia kuulin ilmanvaihdon äänen!

"Joo. Ja se suomalainen Timppa paloi tosi pahasti. Se joutui sairaalaan."

Kuitti. Keskustelu vaihtui Legoihin. Energia- ja äänitaso alkoi nousta uudelleen. Pian ohitettiin taso, jota olin ennen mehuhetkeä luullut maksimiksi. Kuinka väärässä olinkaan ollut. Sokerilla on ihmeellinen vaikutus.

Uhon myötä ulos

Vauhdin lisääntymisen myötä myös uhon määrä alkoi lisääntyä. Yksi kaveri kertoi olleensa kolmesti ratikassa. Toinen oli ollut neljästi. Kolmas ainakin viidesti. Joku kuittasi homman yksinkertaisesti: "Olen ollut ratikassa ainakin miljoona kertaa."

Kun kämpässä alkoi hippa moottorisahamurhaajateemalla (kyllä, luit oikein. Ja ei, leikki EI ollut vanhempien etukäteen suunnittelema ohjelmanumero), siirryimme ulos aarteen etsinnän pariin. Kun tenavat pyörivät vihjeideni perässä pitkin pihaa kuin keskikokoinen trombi, ehdin jo summata synttäreitä mielessäni:

Oikeastaan aika hauskaa seurattavaa pieninä annoksina.

Facebookissa ja Instagramissa hämmästellään myös sokerin vaikutusta ja muita perhe-elämän ihmeitä.

Melko harmoninen "lahjapöytä".
Melko harmoninen "lahjapöytä".

Kommentit (2)

äiti84

Harvemmin nauran blogipostauksille yksin ääneen, mutta tämä oli vaan niin hauska! Ja kaikki kuulosti niin tutulta, terveisin 7- ja 5-vuotiaiden "mine"-pelaajien äiti. Ps. Ja tuo uho!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Et usko, kuinka mukava on lukea tuollainen kommentti! Kiitos! Joo, niinhän se menee, että mitä tahansa on ainakin miljoona, kun vain hetki keskustellaan.

Poiminta

Aikuisten toisilleen ostamat lahjat ovat ajan, rahan ja aivokapasiteetin haaskaamista. Varsinkin, jos puhutaan tavaralahjoista. Aikuinen ostaa mitä tarvitsee ja mitä haluaa. Ei siihen tarvitse toisen aikuisen luuloja tai intuitiota. Liian usein aikuisten toisilleen ostamien tavaralahjojen kohtalona on odottaa päivää, jolloin lahjasta kehtaa hankkiutua eroon.

Näin pohdin isänpäivän iltana kaksi vuotta sitten. Ja niin se vain on edelleen. Alleviivataan vielä: hyvä isänpäivä rakentuu aivan muun kuin ostetun tavaralahjan ympärille. Alati kaupallistuvassa yhteiskunnassa lahjan ostamisesta toki muistutetaan yhtenään.

Sitä paitsi! Eivätkö partakone, kaulaliina tai kauluspaita ole enemmänkin lahjoja miehelle kuin juuri isälle? Niissä ei ole edes aromina mitään isyyteen viittaavaa.

Tilaa lasten aitoudelle ja yhdessäololle

Parasta isänpäivässä ovat lasten innostus, aitous ja yhdessäolo. Niihin ei tarvita eurooppalaista yhteisvaluuttaa. Itse tehty kortti ja vaikkapa Hama-helmistä lahjaksi rakennettu hymynaama välittävät aitoutta ja innostusta paremmin kuin mikään kassakoneen kilinää kaikuva paketti.

En valinnut Hama-helmilahjaa esimerkiksi sattumalta. Neljävee on näprännyt sellaista jo reilua viikkoa ennen isänpäivää suurella pieteetillä ja pienellä salamyhkäisyydellä. Hän on kysellyt isän lempivärit ja vannottanut, että keittiössä ei sovi katsoa mitä hän pöydän ääressä värkkää. Ja sitten kuitenkin pyytänyt silittämään sen yllätyksen. Mikään ostettu ei tällaisiin hetkiin siroteltuja fiiliksiä korvaa.

Sunnuntaiaamuna tuo helminaama, koulussa ja kerhossa tehdyt kortit sekä perheen yhdessä laulama paljon onnea vaan sisältävät lämpöä ja tunteita kuin mustikat antioksidantteja.

Neljä materiaalitonta lahjavinkkiä isänpäivään

Minun on tietenkin helppo amputoida isänpäivän ohjelmasta ostolahjat pois, koska olen ensi sunnuntaina ottavana osapuolena. Entäs, jos ja kun kuitenkin jotain tekisi mieli antaa? Tässä neljä (lähes) materiaalitonta vinkkiä isän hellimiseen.

Parhaalta tuntuisi jokin koko perheen yhteinen tekeminen valmiiksi speksattuna ja hierottuna: nuotiolle makkaraa paistamaan, kirjastolle nukketeatteria katsomaan, lintutornille pyöräilemällä tai vaikkapa koko perheen elokuva… Näissä ideana siis se, että isä saisi lahjaksi “vapaudu valmisteluista ja jälkihoidoista” -kortin.

Hieman samaa kaikua on ajatuksessa, että koko perhe tekee yhdessä juhlaruuan. Lahjana se, että isän ei tarvitse vaivata päätään mitä tänään syötäisiin -kysymyksillä, eikä raaka-ainehankinnoilla.  

Perhevalokuvan ottaminen itse ei maksa mitään, mutta olisi niin ikään mukavaa yhteistä hommaa. Lapsista on varmasti perheessä kuin perheessä paljon kuvia. Koko pesueesta yhteisiä otoksia ei löydykään läheskään samassa mittakaavassa, koska toinen vanhemmista on yleensä kameran takana.

Etukäteen voisi miettiä kuvauspaikan ja kuvattavien vaatteet. Ja erityisesti sen, kuinka kamera saadaan aseteltua niin, että kaikki pääsevät yhteisotokseen!

Jos oikein haluaa revitellä, voi yrittää replikoida jotain vanhaa kivaa kuvaa. Miltä kuulostaisi kenties vuosia sitten otettu ensimmäinen perhekuva uudelleen isänpäivänä 2018 otettuna? Siis samassa paikassa, mahdollisuuksien mukaan samoissa vaatteissa ja samoja ilmeitä yrittäen!

Päivät pääksytysten kotona lasten kanssa olevana en voi myöskään kieltää, etteikö siivu omaa aikaa olisi mieluinen lahja. Lenkki tai muu harrastustuokio ilman kotoa poissaolemisen aiheuttamaa syyllisyyden tunnetta kuulostaa lapsiperheen lahjakuvaston hittituotteelta.

Meidän perheessämme isänpäivä oli lahjojen osalta kahta viikkoa etuajassa, kun pääsin koko viikonlopuksi vanhojen kavereiden kanssa “polttareihin” Etelä-Suomeen ja Tallinnaan. Ruuhkavuosien olemusta kuvaa hyvin se, että “polttarit” saatiin järjestettyä vasta muutama kuukausi häiden jälkeen. Viron merimuseo teki vaikutuksen. Siellä pitää käydä joskus tenavienkin kanssa.
Meidän perheessämme isänpäivä oli lahjojen osalta kahta viikkoa etuajassa, kun pääsin koko viikonlopuksi vanhojen kavereiden kanssa “polttareihin” Etelä-Suomeen ja Tallinnaan. Ruuhkavuosien olemusta kuvaa hyvin se, että “polttarit” saatiin järjestettyä vasta muutama kuukausi häiden jälkeen. Viron merimuseo teki vaikutuksen. Siellä pitää käydä joskus tenavienkin kanssa.

Isäkuukaudet Facebookissa ja Instagramissa!

Kommentit (0)

Poiminta

“Piip! Onneksi olkoon – saavutit päivän tavoitteesi”, Polarin sykemittarin aktiivisuusmittaus ilmoittaa, kun kiskon taaperolle kurahaalaria päälle. Kello on paria tuntia vaille Pikku Kakkonen.

“Bäää-ää”, ilmoittaa puolestaan taapero, kun peukalo ei tule kunnolla haalarin hihan lävitse. Jaa, tämä itkukohan se oli päivän tavoite, hymähdän itsekseni.

Haalari päälle, puuvillaa kaulaan ja päähän. Bootsit jalkaan. Itselle sama setti ilman haalaria, ja eikun koko orkesteri toista kertaa tälle päivää ulos. Roskien vienti ja pikainen tarkistus onko posti sattunut liikkumaan kyseisenä päivänä. Jalkapalloa, hiekkaleikkikalujen kantamista, hippaa. Taaperon heittelyä ilmaan. Lisää jalkapalloa.

Tuntia myöhemmin kaikilla on punaiset posket ja minulla hiki. Päivällinen, vähän leikkiä, iltatouhut, nukutukset ja vähän taloudenpitoa.

Iltayöstä käsiä pakottaa mukavasti. Niissä tuntuu taaperolle heittelemällä osoitettu välittäminen. Muutenkin olotilasta huomaa, että päivään on sisältynyt melkoinen määrä "piiloliikuntaa". Uni tulee nopeammin kuin taaperolla kakka vaippaan ulkovaatteiden pukemisen jälkeen.

Aktiivisuusranneke vahvistaa tuntemukset

Koti-isä on kuin elektroni atomissa – jatkuvassa liikkeessä ja ratakin pysyy useimmiten samana.

Kaivelin ajatusteni tueksi faktaa Polar Flow -palvelusta. Vertasin toukokuun ja syyskuun päivittäisiä aktiivisuusmääriä. Ensin mainittu oli toistaiseksi viiimeinen täysi kuukauteni kaasujousen päällä. Syyskuu puolestaan ensimmäinen kokonainen, kun vaimo ei ollut arkipäivisin kotona. Jätin pois päivät, jolloin olin käynyt lenkillä. Liikuntapäiviä oli sattumoisin kahdeksan molempina kuukausina.

Toukokuussa saavutin Polarin päivittäisestä aktiivisuustavoitteesta keskimäärin 82 prosenttia. Syyskuussa sama lukema oli 110 prosenttia. “Jännästi” myös tunnin paikallaan jäkkimisestä putoilevia epäaktiivisuusleimoja löytyi syyskuulta aika paljon vähemmän kuin keväältä.

Eroa kuin yöllä ja päivällä. Vasemmalla tyypillisen toukokuisen arkipäivän aktiivisuuteni, oikealla syyskuun normipäivä. Mitä tummempi sininen, sitä aktiivisempaa liikettä.
Eroa kuin yöllä ja päivällä. Vasemmalla tyypillisen toukokuisen arkipäivän aktiivisuuteni, oikealla syyskuun normipäivä. Mitä tummempi sininen, sitä aktiivisempaa liikettä.

Tunnustin pari viikkoa sitten, että olin palkannauttijana ehtinyt jossain määrin unohtaa, kuinka kuormittavaa koti-isyys ajoittain on henkisesti.

Ja niinpä vain olin unohtanut fyysisen kuormituksen määränkin. Siitä en kuitenkaan marise – paljon mieluummin jatkuvaa liikettä kuin kahdeksan tuntia istumista pelkkiä sorminiveliä käyttäen.

Koti-isyyden parhaisiin puoliin kuuluu, että ulos pääsee lähestyvästä kaamoksesta huolimatta päivänvalolla. Tänäänkin oli kuulas ja komea päivä. Näissä hetkissä sitä "piiloliikuntaa" kertyy.
Koti-isyyden parhaisiin puoliin kuuluu, että ulos pääsee lähestyvästä kaamoksesta huolimatta päivänvalolla. Tänäänkin oli kuulas ja komea päivä. Näissä hetkissä sitä "piiloliikuntaa" kertyy.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram, tykkäätkö jo?

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram