Kirjoitukset avainsanalla uni

Viime päivinä olen taas joutunut varomaan, etten kompastuisi omiin silmäpusseihini. Pari päivää sitten ajelin kotiin töistä ja vain hieman kärjistäen nuokuin valoristeyksessä. En ollut varma, kumpaa toivoin enemmän: liikkumisen sallivaa vihreää vai puolen tunnin autotirsat mahdollistavaa jumipunaista.

Risteävää tietä vilisevien ajokkien katkeamatonta virtaa kuin kosken kuohuja tuijottaessani mieleen pulpahti muisto yli kuuden vuoden takaa. Silloin meitä ensimmäisen lapsensa juuri saaneita neuvottiin kerta toisensa jälkeen: nuku silloin kun vauva nukkuu.

Hyväntahtoinen neuvo on viisas. Todellisuudessa tätä neuvoa pitäisi soittaa repeatella vanhemmille, joilla on useampia lapsia.

Syitä on oikeastaan kolme.

Ensinnäkin: mitä useampi lapsi, sitä useampi mahdollisuus yöherätyksiin. Kirjoitin vastikään kuinka keskimmäisen yöfilmivalikoimaan ilmestyi painajaisia (lue postaus täältä). Kuin ihmeen kaupalla tilanne on rauhoittunut. Rauhoittunut tytön osalta. Huonolla huumorintajulla varustettu elämä nimittäin siirsi ongelman viereiseen huoneeseen esikoisen riesaksi.

Toinen asia, jonka olen tajunnut vasta kolmannen lapsen myötä, liittyy aamuihin. Jos ainoa lapsi sattuu nukkumaan pitkään, aikuisetkin voivat nukkua pitkään. Vielä kahden lapsen kanssa sattui silloin tällöin niin onnellisesti, että molemmat nukkuivat pitkään. Näin kävi esimerkiksi, jos edellispäivänä oli ollut ohjelmassa jotain tavallista raskaampaa.

Kolmen lapsen kanssa todennäköisyys kaikkien samanaikaiselle aamu-unisuudelle näyttää olevan suuruusluokaltaan verrattavissa Suomen maailmanmestaruuteen jalkapallossa. Esikoinen ja keskimmäinen toki saattavat nukkua pidempään, jos illalla on vaikkapa tultu myöhään kotiin ja nukkumaanmeno on venynyt. Tällaisessa tilanteessa kuopus kuitenkin nukkuu "päiväunet" vielä paluumatkalla ja onkin aamulla sitten pirteä tuntia normaalia aikaisemmin.

Ja sitten vielä ne kotityöt ja oma-aika! Kotitöiden määrä ja lapsiluku ovat suoraan verrannollisia toisiinsa. Vastaavasti lasten määrä ja vapaa-aika ovat kääntäen verrannollisia toisiinsa. Suomeksi tulkattuna tämä tarkoittaa, että lasten nukahdettua nurkissa kuiskivia kotitöitä on aivan tarpeeksi liikaa ja toisaalta olisi kiva istua hetkeksi alas ja huokaista. Tai lukea. Tai mennä lenkille.

Pitäisi kuitenkin malttaa hipsiä patjalle (kuten tässä postauksessa kirjoitin). Nukkua silloin kun lapsetkin nukkuvat.

Isäkuukausien Facebook, Instagram, Twitter. Tiedät kyllä mitä niiden kanssa voi leikkiä. Jos haluat vain tietää, milloin on tullut uusi postaus, niin blogit.fi on oiva palvelu.

Eskarilaisella on huomenna bileet, joita on odotettu syksystä lähtien. Syy on hyvä - sata päivää eskaria takana. Iltajuhlat oikein. Leivoimme Marianne-keksejä viemisiksi (onnistuu pöytää liisteröimättä, kuten täällä kerron). Lapset olivat enemmän innoissaan kuin isä. Jännä.

Kommentit (4)

Eeva

Kivasti kerrottu ja pohdittu :).  Vaikka onkin ei-niin-iloinen aihe.

Kunpa lapsiperhevanhemmille olisi enemmän mahdollisuuksia joustoihin työelämässä. Lapsista kun ei oikein voi joustaa.

Mutta onneksi kotitöistä voi. Tiettyyn rajaan asti. Polku ulko-ovelta keittiöön ja vessaan pitää olla auki aina, ja puhtaita vaatteita ja astioitakin tarvitaan, niin että onhan siinäkin jo hommaa iltapuhteiksi, isossa perheessä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kyllähän työelämä kuitenkin joustaakin. Ainakin perhevapaiden muodossa. Meillä se on mahdollistanut sen, että jompi kumpi vanhemmista on ollut koko ajan yli kuuden vuoden ajan kotona. Jos molemmat olisimme töissä, niin osittainen hoitovapaa kuulostais järkevältä ratkaisulta. Toki joustoja voisi olla enemmänkin.

Tuo on ihan totta, että kodin vaatimustasossa voi joustaa. Meillä oli ennen lapsia (ja ensimmäisen lapsen aikana) keskimäärin siistimpää.

Dreamer Achiever

Kuulostaa aika hurjalle! En varmaan ikinä selviäisi hengissä kolmen lapsen ja vähäisen unen kanssa. Välillä tuntuu ettei nykyiset 7-8h unetkaan riitä ja se on varmasti todella paljon verrattuna teidän tilanteeseen. Onneksi lapset ei kuitenkaan ole ikuisesti ole pieniä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Lohdullistahan asiassa on se, että siihen ei ketään pudoteta yks-kaks-yllättäen, vaan asiaan ehtii tottua. Ja totta, että lapset ovat pieniä "vain hetken"!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Painajaiset saapuivat hiljattain keskimmäisen yöfilmivalikoimaan. Minulle se on tarkoittanut lisää htyliikuntaa. Perheessämme työnjako on nimittäin edelleen selkeä - vaimo hoitaa vauvaa ja minä isompia. Niinpä itkut ja huudahtelut kolme ja puoli -vuotiaan huoneesta tarjoavat minulle pieniä breikkejä jatkuvaan nukkumiseen.

“Iskä tässä, mikä hätänä?” on vakiokysymykseni keskimmäisen huoneeseen päästyäni. Myös tyttären vastaus on useimmilla kerroilla vakio: “Näen huonoa unta!”

Kaksirepliikkisen kuulumisten vaihdon jälkeen harvoin enempää puhutaan. Rauhoittelen tyttöä hetken ja itkun laantuessa ohjailen päätä hellävaraisesti, mutta päättäväisesti kohti tyynyä.

Joskus lapsi silti kertoo, mihin hän on herännyt. Tavallisimmin ajatukset ovat hiippailleet lopullisen unen ja vakavien onnettomuuksien välisessä maastossa.

Yhtenä yönä kylmäsi itseänikin, kun tyttö sopersi: “Jos sinä ja äiti molemmat kuolette, niin kuka meitä sitten hoitaa?”

Painajaiset taitavat käydä lapsiperheissä melko usein yökylässä. Esikoinen kärsi ei-toivotuista unista vuoden päivät sitten. Silloin pahimmasta kaudesta päästiin yli piirtämällä.

Keskimmäisen kanssa emme halua kokeilla samaa karkotetta, koska pelkojen aihe on niin paljon konkreettisempi.

Joskus lapsen painajaiset ovat aikuisen näkökulmasta silti surkuhupaisia kuin vauvan ensimmäiset tuettomat askeleet. Yhtenä yönä keskimmäisen huoneesta kantautui jälleen desibelejä unenpöpperöisiin korviini.

Konkoilin kohteeseen: “Iskä tässä, mikä hätänä?”

Näen huonoa unta -vastausta seurasi kuitenkin poikkeuksellista muminaa ja iskän poistyöntämistä.

Hetken päästä tyttö kertoi edelleen itkunsekaisella äänellä: “Iskä, siinä unessa... Sinä söit aloittamani enkelikarkin loput!”

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Iltarutiinit ovat kuin sää - ennakoimattomuuksia sisältävä kestopuheenaihe. Jokaisella on myös mielipide. Säässä ja iltatoimissa varsin usein ennustuksen ja toteuman korrelaatio on heikko kuin kerran talvessa luisteluhiihtoa harrastavan kuntoilijan tekniikka.

Välillä paistaa aurinko, usein on tylsän harmaata ja silloin tällöin myrskyää. Kirjoitin edellisen kerran asiasta puolitoista vuotta sitten. Silloin olimme vaimon kanssa säätermein ilmaistuna pyörremyrskyssä. Se riepotteli meitä vanhempia ja esikoistamme.

Tuolloin tilanne korjaantui syksyn myötä. Sen jälkeen parhaat rutiinit on saavutettu silloin, kun keskimmäinen muutti omaan huoneeseensa. Tunnin – puolentoista meditaatiohetki lasten nukahtamista odottaen vaihtui lyhyeen hyvien öiden toivotukseen molemmissa huoneissa. Ja niitä seuranneisiin ”tarkistuspistäytymisiin”.

Uutuuden viehätyksen haalistuttua tuokin nukutustapa alkoi saada “mua janottaa”, “unohdin pissata”, “mikä on elämän tarkoitus” -sävyjä. Samoihin aikoihin isompien lasten nukutus siirtyi käytännössä kokonaan vastuulleni, kun vaimon kädet täyttyivät vauvan vaatimuksista, joihin isä ei voi vastata.

Vierinukutus tarjoaa läheisyyttä

Vuoden päivät olen nukuttanut kaksi vanhinta pötköttelemällä heidän vieressään. Yleensä ensin nuoremman kyljessä ja hänen rauhoituttuaan vanhemman luona.

Väärin nukutettu! parahtaa uniassosiaatioihin perehtynyt tässä kohtaa. Lapsihan tottuu siihen, että nukahtamiseen tarvitaan vanhemman henki ja lämpö.

Saattaa olla, mutta toistaiseksi homma on toiminut hyvin. Vierekkäin jutellaan päivän kuulumiset, sitten nuotinvieritän ja hetken kuluttua nousen pois nukahtaneen tai ainakin rauhoittuneen muksun vierestä. Pyörremyrskystä ei ole niin kauan, ettenkö osaisi olla seesteisistä iltatoimista kiitollinen.

Vierinukutuksessa on sen toimivuuden lisäksi mielestäni yksi suuri plussa. Tenavat saavat siinä kaipaamaansa läheisyyttä, jota työssäkäyvä ei juuri valveillaoloaikana ehdi lapsilleen jakaa. Eikä eskarilainen sitä enää kovin hyvä ole vastaanottamaankaan päivätouhujen lomassa. Silti hän muistaa kiittää makoilusta lähes joka ilta. Parhaimmillaan niin, että isän sydän paukuttaa hetken tuplabassoja: “Ihana, että tulit viereeni. Rakastan teitä kaikkia enemmän kuin maailmassa on tähtiä!”

Sitä paitsi! Oivallisessa lapsen aivojen kehitystä kuvaavassa Pää edellä -kirjassa korostetaan läheisyyden merkitystä useaan otteeseen. Pääsin kysymään kirjailijoilta, mitä he ajattelevat nukutusläheisyydestä. Sain synninpäästön. Kirsi Heikkinen ja Tiina Huttu tuumivat viereen nukuttamisen tarjoavan lapsen kehityksen kannalta aivan yhtä hyvää läheisyyttä kuin muunkin lähekkäin touhuilun.

Mutta edelleen on ajankohtainen kysymys siitä, kuinka itse malttaisi nukkua hieman enemmän?

ps. Tuolle kummien hommaamalle kuvassa näkyvälle yövalolle vahva suositus. Siinä on ajastin, materiaali on mukavaa "hieman" pehmeää muovia ja paristot (3 * LR44) kestävät jokailtaisella käytöllä luokkaa puoli vuotta.

Kommentit (4)

Eeva

Mukavalta kuulostaa nuo teidän iltatouhut.  Mutta. Miksei saisi vieressä nukuttaa?

Minusta on ihan ihmisen meininkiä, että tietenkin vierinukutusta, jos ei vierinukkumista. Eiväthän isi ja äitikään nuku yksin?

Minun 15v. tyttäreni tuli usein iltaisin sänkyyn viereeni, hetkeksi, joskus nukahtikin siihen. Ja ihan tuossa viikko sitten samaisen tyttären, nyt jo 30v, kanssa köllöteltiin vierekkäin aamulla heti heräämisen jälkeen ja saman peiton alla - tosin minun pyynnöstäni ja hän hieman empi, mutta viihtyi kun vähän rapsuttelin :)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että yksin nukkuminen ei ole parasta nukkumista. Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että lapsi oppii nukahtamaan siihen, mihin hänet nukutetaan. Läheisyyteen, lauluun tai vaikkapa unileluun turvaten. Ja tätä oppimaansa lapsi sitten kaipaa, jos ja kun herää yöllä. Eli jos nukahtamisassosiaationa on sängystä löytyvä unilelu, lapsi nukahtaa luultavasti uudelleen lelun löytäessään. Mutta jos on tottunut nukahtamaan aikuisen viereen, ei lapsi saakkaan yöllä uudestaan unen päästä kiinni, kun vieressä ei ole aikuista.

Toistaiseksi yöt näiden kahden osalta eivät juurikaan ole sisältäneet "tuu peittelemään" tms huutoja, joten ainakaan vielä en ole uniassosiaatiosta kovin huolissani. Tuli muotoiltua ehkä vähän raflaava otsikko, vaikka teoaria pohja käsittääkseni noin meneekin. Tai ainakin jokin teoria.

Eeva

Joo, niin, unilelu tai uniriepu, onha niitä tosiaan ollut minullakin käytössä :) ... ja unilaulut ja pään silitykset siihen lisäksi.

Sitten on niitäkin perheitä, joissa nukutaan kaikki samassa sängyssä, perhepetiperheitä ... kiintymyssvanhemmuutta ... .

Olen kyllä itse usein miettinyt, että mistä juontaa se käsitys, että lapsi pitää ihan pienestä asti opettaa yksin nukkumaan, ja käsittääkseni tämä on aika nuori keksintö ihmissuvun pitkässä historiassa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Ihan hyvä kysymys! Minulla ei ole vastausta. Jos tenavia on useampia, niin käytännön seikat puhunevat sen puolesta, että vauva ja muut lapset nukkuvat eri huoneissa. Vauva saattaa olla melko äänekästä ja fyysisesti melko herkkää uniseuraa. Ja vähän myöhemmin varsin "tilaavievä" unikaveri.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Väsymys on perhe-elämän ongelmien hiiva. Se paisuttaa minkä tahansa vastoinkäymisen niin, että vaikeus tuntuu valuvan vanhempien sietokynnyksen yli. Se venyttää pienenkin särön parisuhdetta riepovaksi kunnon halkeamaksi. Unen puutteesta kärsivän korvissa lasten normaali kitinä kuulostaa maailmanlopulta. 

Muistin tämän jälleen eilen. Olin juuri työntänyt kaurapuuron mikron sijaan viereiseen jääkaappiin. Siinä vaiheessa tenavien keskinäinen välienselvittely tuntui suistavan minut huudon tielle. Pitäisi malttaa nukkua.

Väittäisin, että väsymyksen torjunta on lasten perustarpeiden huomioimisen jälkeen vanhempien tärkein tehtävä. Väsymyksen torjunta viittaa tässä yhteydessä kuitenkin vain nukkumiseen, ei kahviin.

Helppoa se ei kuitenkaan ole. Ei ainakaan minulle. Eikä vaimollekaan. Eikä keskusteluiden perusteella läheskään kaikille muillekaan vanhemmille. Oma aika aloittaa viekottelunsa lasten nukahdettua ja tekemättömien kotitöiden kuiske yltyy. Väsyneenä pitäisi kuitenkin muistaa Mimmi-lehmän filosofia keskittyen tehtyihin juttuihin tekemättömien sijaan.

Vaikka olemme vaimon kanssa harjoitelleet kuusi vuotta vanhemmuutta, alitajuntamme ei tunnu ymmärtäneen, että nahkavekkarit eivät tunne aamulla armoa. Eikä niistä löydy torkkua. Silti pään tuuppaaminen tyynyyn venyy liian monena iltana, luulen, että alitajuisesti toivomme maailman kahdeksatta ihmettä tapahtuvaksi seuraavana aamuna. Siis, että lapset nukkuisivat normaalia pidempään.

Lentokoneessakin happimaski laitetaan ensin itselle, sitten vasta lapselle. Jotta voi kantaa vastuuta, pitää kantaa ensiksi vastuuta itsestään. Nukkumisessa tämä vertaus on varsinkin konkreettinen, koska väsyneenä on huono vanhempi. Jopa tapaturma-alttius nousee.

Mutta silti: miten sitä malttaisi mennä aikaisemmin nukkumaan? Miten sinä maltat?

Kommentit (2)

Väsynäsy

Silloin kun tajuaa sen että herätys aamulla on todellakin armoton, oletko nyt nukkunut yöllä tai ei, niin sitten malttaa mennä nukkuun. Ei sitä hauskaa ole, kun se vähänkin omaa aikaa palaa tommoseen tylsään tekemiseen kuin nukkumiseen, mutta pakkohan se on. 
Meidän kohta 5,5kk vanhan pojan kanssa se ei ole mitään itsessäänselvyys että saa yöt läpi nukkua, joten unta otetaan silloin kun sitä saa. Vaikka keskellä päivällä, kotityöt voi hoitaa sit joskus myöhemmin. Ja siltä talo näyttääkin kun on ollut muutama huonosti nukuttu yö peräkkäin. 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, kun kommentoit!

Olet varmasti oikeassa. Kun väsymystä on tarpeeksi, osaa kyllä mennä nukkumaan. Meillä yöt ovat yleensä melko stabiileita, mikä tosin tarkoittaa kahta-kolmea herätystä per aikuinen. Kun illalla ei ala tarpeeksi aikaisin nukkumaan, kerää hiljakseen univelkaa. Ja sinänsä ihan turhaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram