Kirjoitukset avainsanalla esikoinen

Esikoinen aloittaa ykkösellä kuukauden päästä (voiko se tosiaan olla niin pian?). Olemme pohtineet vaimon kanssa, että pitäisikö hänelle hommata matkaviestinväline vai ei. Olimme jo päätymässä ei-kannalle, mutta yksi soitto keikautti vaa’an.

Molempia näkemyksiä on kohtuullisen helppo puolustaa.

Hankinnan puolesta puhuu tietenkin se, että kännykkä luo lapselle turvallisuutta. Ainakin näennäisesti. Juniori voi kilauttaa, jos kohtaa jotain, missä tarvitsee apua. Vastaavasti aikuinen voi tavoitella lasta, jos sovittuna kotiintuloaikana pihassa pyörii vain lehtiä tuulessa.

Toinen vahva perustelu hankkimiselle on se, että eskarin ja ykkösen välisenä kesänä olisi hyvää aikaa opetella puhelimen käyttöä.

Syksyllä ekaluokkalaisella on “tuhat ja yksi” uutta asiaa, joten kännykän käytön perusmanööverit olisi hyvä olla jo hallussa.

Nähdäkseni on myös niin, että puhelin kannattaisi saada kaveripiiristä mieluummin etujoukossa kuin vihoviimeisenä. Perustelu kuulostaa varmaan oudolta. Ajattelen, että ensimmäisenä kännykän saavat ehtivät tutustua vehkeeseen ilman kaveriporukan painetta. Jos kaikilla muilla on jo matkapuhelin, satelee uuden puhelimen omistajalle varmasti kavereilta vihjeitä “parhaista peleistä”. Ja sisällöistä, joista isä ei välttämättä kiittele vinkkaajia.

Ja kyllähän luuri opettaisi lapselle omien asioiden hoitamista. Voisi soittaa kaverille (tai kaverin vanhemmalle), että voiko tulla leikkimään.

Yksi peruste hankkimiselle olisi toki myös se, että siinä olisi kello mukana.

Miksi ei?

Useammankin perheen kännykän käytön Via Dolorosan tien ensimetrejä sivusta seuranneena olen tehnyt havaintoja. Ensinnäkin, kun lapsi oppii soittamaan, puheluista ei tule loppua. Kun tenava soittaa kuudennen kerran tunnin sisällä ja asiat ovat luokkaa “Aku Ankka juniorista repesi sivu”, niin vanhempaa saattaa tuskastuttaa.

Samaisiin havaintoihin kuuluvat myös hukassaolevat ja rikkinäiset puhelimet.

Edellä mainitut ovat kuitenkin opeteltavia ja sovittavia asioita. Niihin ei välttämättä vaikuta se, saako lapsi ensiluurinsa ykköselle vai kakkoselle mennessään.

Tärkein argumentti ostoa vastaan oli meillä se, että lapsi ei oikeasti vielä tarvitse puhelinta.

Vanhemmat kätilöivät mielellään kaveritreffejä ja ainakin syksyllä koulumatkat sujuvat isän tai äidin kanssa.

Syksyllä on myös monta muuta huolehdittavaa asiaa. Lapselle olisi astetta kevyempää, jos ei tarvitsisi huolehtia vielä puhelimestakin.

Ja sitten on vielä se raha. Puhelin maksaa 100-200 euroa, käyttö vähintään saman verran vuodessa.

Ekaluokkalaisemme saa puhelimen

Kun plussat ja miinukset kasaa vierekkäin omiksi pinoikseen, nousee plussatorni korkeammaksi. Olimme silti vaimon kanssa mietteliäitä.

Sitten se yksi puhelu ratkaisi tilanteen. Se soitto tuli pojan kaverille, joka oli käymässä meillä. Soittaja oli kaverin äiti. Lapsi yritti vastata, mutta hipaisi ruudulla jotain väärää ja puhelu ei auennut. Aikansa hiljaista luuria kuunneltuaan hän ihmetteli, että miksihän äiti ei puhu mitään.

Ehdotin, että soitapa äidille takaisin. Ei onnistunut, sillä sitä hommaa ei vielä oltu keretty yhdessä opetella.

Tilanteesta on aikaa muutama viikko ja nykyään kyseinen juniori käyttelee puhelintaan jo sujuvasti.

Aika vahva demo siitä, että puhelin kannattaa hommata ennemmin kuin myöhemmin.

Ps. Yhden säännön päätimme apinoida suoraan esikoisen toisen keverin perheeltä. Lapsella on älypuhelin, mutta pelihommat hoidetaan muilla laitteilla. Puhelimessa riittää opeteltavaa ilman pelejäkin.

 

Jos älypuhelimen käyttäminen on jo tuttua, niin surffaapa Isäkuukausien Facebookiin tai Instagramiin. Olet erittäin tervetullut!

Kommentit (8)

Vuoden Äiti

Hyvä teksti. :) Meidän koulupoika sai älypuhelimen aloittaessaan koulun. Pari ensimmäistä olivat sukulaisten vanhoja. Sitten sai ihan uuden. Yhtäkään ei ole rikkonut vaikka herra kuuluu adhd-kategoriaan. Soittaa ja tekstaa ehkä kerran viikossa, yleensä mummolleen. Ja se minkä vuoksi aloin tätä kommenttia kirjoittaa: puhelimessa ei ole nettiä/pelejä. Se on puhtaasti koulupuhelin. Pelilaitteet ovat erikseen. Tämä on ollut todella toimiva ratkaisu myös meillä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Mukava kuulla, että tuo ratkaisu toimii! Siihen tosiaan meilläkin ollaan päätymässä. Ja käytännössä varmaan kierrätyslaitteilla alkaa meidänkin juniorin kännykän käyttö. Mielestäni se on kaikin puolin järkevä ratkaisu. Mukavaa kesää teidän perheelle!

Vierailija

Meillä pohditaan tätä samaa jo toisen lapsen kohdalla. Puhelin hankittiin hänellekin nyt kesälomalla. Esikoisen aikana huomasin että ei niitä kaverisuhteita enää hoideta vanhempien kautta vaan jos kaveri ei saa omasta puhelimesta kiinni, jäät helposti ulos. Pelien ja muidenkin sovellusten suhteen on ratkaistu tilannne siten, että kaikki lataukset ovat salasanan takana eikä lapsi itse sitä tiedä. Jokaisesta pelosta tai muusta appista on siis keskusteltava vanhempien kanssa erikseen. Plussapuoli on myös se, että lapset ovat yhteydessä kummeihinsa ja muihin tärkeisiin aikuisiin aivan eri määriä kuin ennen. Etenkin kummeille lähetellään viestejä ja kuvia lähes päivittäin ja koko perheen tukijoukot ovat nykyään paljon tiiviimmät. Meillä kännyköistä on siis ollut vain ja ainoastaan hyötyä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos! Nyt tuli kaksi sellaista asiaa, joita meillä ei ole osattu ajatella. Vaikka kuulostavat päivänselviltä, kun ne joku kertoo. Onhan se tietenkin niin, että lapset hoitavat tapaamisensa mieluummin itse! Ja helppo on uskoa myös se, että sukulaisiin ja muihin aikuisiin tuttuihin saattaa syntyä aivan erilainen suhde, kun pääsee kertomaan kuulumisia itse ja "hetkessä" ja vaikkapa kuvin. Nämä ajatukset kyllä vahvistavat sen, että hommaamme esikoiselle puhelimen.

Se jäi viestissäsi hieman epäselväksi, että onko toinen lapsenne menossa myös ykköselle nyt vai pohditteko asiaa aikaisemmin vai myöhemmin?

Mukavaa kesää perheellenne!

Vierailija

Ajat muuttuu, neljän ensimmäisen lapsen kohdalla ei tullut kännykkä mieleenkään vielä eskariaikana, koskapa se ei ollut yleistä muutenkaan. Viidennen kohdalla oli päivänselvä, että heti eskarin päätyttyä hankitaan. Se on nimenomaan turva enimmäkseen mulle ;)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Ja jotenkin tuntuu, että näissä digiasioissa ajat muuttuvat vielä tavallistakin nopeammin... Olisipa mielenkiintoista kuulla, minä vuosina lapsesi ovat eskarissa olleet. Vai johtuuko päivänselvyys jostain muusta?

Vierailija

Pohdittiin paljon samoja viime kesänä kun poika aloitti ekan luokan. Emme ostaneet, poika ei sitä itse kysellyt. Jouluna sai mummin vanhan. Koska lapsemme on luokkaa huoleton heppu, oli repussa ja ulkokenkien muistamisessa hänelle jo haastetta. Kaverillani puhelin jäi usein niin, ettei huomannut sen soivan tai piippaavaa. Leikeissä oli ulkona tiellä ja jätti usein kotiin. Onneksi Samanlailla pojilla oli aika lailla samat meiningit. Meillä ei ole ilmennyt puolen vuoden käytön jälkeen kertaakaan puhelu tulvaa😂 on soittanut kun on käsketty esim. Mummulasta. Osaa soittaa ja käyttää mutta usein mieluummin pyöräilee kavereille kysymään seuraa ja sopii ajan jonka kertoo myös kyläpaikassa. Meillä siis toiminut myös tällainen vanhanaikainen vastavirtaan meno 😂 kuvia tykkää ottaa ja tehdä videoita mutta kaikki lataukset menee niin että äidin puhelin vahvistaa/hylkää toistaiseksi latauksen. Mutta lapset ja perheet on erilaisia ja pääasia että kaikille löytyy omatapa✌️

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Paljon kiitoksia rohkaisevasta perinpohjaisesta kommentista! Itse asiassa uskon, että meillä homma voisi mennä pitkälti noin, jos emme laittaisi puhelinta nyt kesällä. Kuten kirjoitin: oikeaa tarvetta ei vielä ole. Mutta opetellaan nyt kuitenkin. Myöhemminkin tosin ehtisi.

Esikoisemme aloittaa syksyllä ykkösellä. Meille vanhemmille on kerrottu useampaan otteeseen, mitä lapsen kannattaa opetella kesän aikana. Vaatimukset eivät ole järkälemäisiä: oma nimi pitäisi osata kirjoittaa, vähän malttia olla, omista tavaroista suurinpiirtein huolehtia...

Onneksi myös siitä on puhuttu, mitä vanhemman kannattaa opetella suvivirren ja syksyn ensimmäisen aamunavauksen välisenä aikana. Pitäisi esimerkiksi opetella voittamaan lautapeleissä, sillä lapset joutuvat viimeistään koulussa kasvokkain pettymysten kanssa.

Mitä lapsen pitäisi opetella kesän aikana -kysymys on epäolennainen verratuna kysymykseen, mitä vanhemman pitäisi opetella. Eskarin perusteella poju kyllä oppii ja pärjää. Isän on vaikeampi pysyä muutoksen vauhdissa.

Kesälomalla, palkalla ja jäätelöannoksella on se yhteinen puoli, että loppu tulee aina liian aikaisin.

Vaikka koulujen alkamiseen tuntuu vielä olevan aikaa, nyt on yhdestoista hetki tarkastella omaa suhdettaan tulevaan koululaiseen. Vielä ehtii jotain harjoitella. Ehkä.

Kaikkein eniten minun on opeteltava luottamusta. Opeteltava luottamaan siihen, että lapsi pitää huolen itsestään, vaikka en olekaan kaikissa tilanteissa airbagina. Opeteltava luottamaan, että lapsi pärjää. Opeteltava luottamaan, että lapsi kertoo, jos kohtaa tilanteita joissa olisi tarvittu aikuista.

Esimerkiksi käy liikenne. Monet tulevista luokkakavereista kulkevat jo nyt itsenäisesti pitkiäkin matkoja autojen seassa. Osa jopa polkupyörillä. Vaimon kanssa emme uskalla päästää esikoista vielä yksin edes lähimpänä asuvan kaverin luokse. Kävellenkään.

Jossain vaiheessa on vain pakko luottaa, että lapsi muistaa katsoa ennen kuin syöksyy.

Toinen isältä treeniä vaativa asia on ekaluokkalaisen kasvavan itsenäisyyden hyväksyminen ja tukeminen. Tämän voi toki nähdä luottamusteemaisen harjoitusohjelman yhtenä osana.

Emme ole vielä päästäneet junioria lähileikkikenttää kauemmaksi kavereiden kanssa. Kotona hän on ollut yksin pisimmillään kymmenisen minuuttia. Silloinkin käytännössä hypnotisoituna (lue: tablettiin nauliintuneena).

Kesän aikana tulevan koululaisen reviiriä pitää hiljalleen laajentaa. Se on luottamuksen opettelemisen ohella toinen tärkeä kesäkotitehtävä minulle.

Kolmas, joskin kahta edellistä paljon helpompi, kesäläksy isälle on lapsen kaverisuhteiden pönkittäminen. Nyt, kun lomabudjetista on höylätty pari viikkoa, on käynyt karmean selväksi, että kesällä kavereiden kanssa pitää olla “aina, kun mahdollista”.

Suurin osa perheistä ei vietä koko kesää omalla tontilla. Kun reissuaikataulut menevät pahimmoilleen ristiin, on vaarana, ettei kavereita näe kuusivuotiaan näkökulmasta ilmaistuna ikuisuuksiin.

Siksi päivät jolloin kaverit ovat saman postinumeron alueella, pitää hyödyntää täysimääräisesti. Ainakin meillä tämä selvittely on toistaiseksi aikuisten hommaa.

Kiinnostavassa Satua vai totta -blogissa pohditaan samoja asioita ja viskataan lisäksi hyvin konkreettisia vihjeitä kesäharjoitteluun: Näin helpotat tulevan ekaluokkalaisen kouluun lähtöä jo kesällä.

Ekaluokkalaisen kuten koko perheen sattumuksia voi seurata myös Facebookissa tai Instagramissa. Tervetuloa!

Kommentit (2)

Satua vai totta
Liittynyt30.5.2018

Kyllä tosiaan huomaa kuinka paljon lapsi kaipaa kavereita eskarista. Onneksi muutaman on ihan lähinurkilla ja pääsee kaverille itse leikkimään, kunhan ainataulut sopii. Kesä on pitkä aika jos ei ole omia kamuja seurana ❤️

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kyllä, samat huomiot! Meilläkin kaikki tärkeimmät kaverit löytyvät läheltä, mutta välissä on harmittavasti pari pimeää risteystä... Jospa loppukesästä jo pystyisi päästämään yksin harjoittelemaan niitäkin.

Reilut viisi vuotta sitten esikoisemme oli jäämässä ensimmäistä kertaa yökylään mummulaan. Siis ilman vanhempiaan. Edellisiltana kirjoitin äidilleni lapsen päiväohjelman aaneloselle. Kellonaikoihin sidottujen juttujen lisäksi lisäsin “muutamia vinkkejä”. Muistan vieläkin, miten teksti pieneni ja pieneni paperin alalaitaa kohti – kaikki huomiot eivät tahtoneet millään mahtua yhdelle paperille.

Paperissa oli mainittu muun muassa D-vitamiinit, erilaiset pukemisvaihtoehdot ja puuron keitto-ohje. Taisinpa listata nukutuslaulutkin, joista poika silloin tykkäsi. Ja tietenkin muistutus xylitol-pastillin (yksi!) ottamisesta jokaisen ruokailun kohdalla.

Kävimme paperin äitini kanssa läpi huolella. En usko, että keskiverto aikuinen pääsee samaan intensiteettiin muutoin kuin löytämällä roskakatoksesta naapurinsa verotiedot. Luultavasti pidin tentinkin aiheesta: “Moneltako pitää olla lounas? Saako antaa karkkia?”

Kun sitten olimme vaimon kanssa reissussa ja taapero sulostutti isovanhempia, emme turhaan stressanneet. Päästimme kellon jopa varttitunnin yli normaalin nukahtamisajan ennen kuin laitoimme tekstiviestikyselyn, että miten nukutus meni.

Kolmannen kohdalla vähän rennommin

Kuopuksemme oli ensimmäistä kertaa molemmista vanhemmistaan erossa viikonloppuna, kun koko kolmen lapsen katraamme tarjosi reilun vuorokauden ajan desibelejä mummin ja papan korville.

Kun olimme lähdössä mummilasta reissuun, ei tullut mieleen kirjoittaa päivärytmiä paperille. Emme jättäneet edes kirjallisia ohjeita lasten pukemisesta. Oikeastaan ainoa asia, josta puhuttiin, oli uusien turvaistuinten “käyttöopastus”.

Yli vuorokauden reissulta taisi lähteä kaksi puolihuolimatonta kuulumisten kyselyä isovanhempien suuntaan: “Ilmeisesti kaikki ok?”

Isovanhempien säännöt ja kodin säännöt

Ensimmäisen lapsen kohdalla olimme rutiininatsituksen ohella ravintonihilistejä. Isovanhemmille tuskin jäi epäselväksi nukkumaanmenoaika tai se, että taaperolle ei anneta sokeria.

Enää noistakaan ei jaksa enempäänsä nillittää. Nykyään ajattelen varsin pitkälle, että niin kauan kuin lasten oleskeluympäristö pysyy turvallisena, niin saavat puolestani valvoa pidempään tai saada normaalia enemmän makeaa.

Viikonlopun reissulla jäin miettimään, että johtuuko asenteen lepsuminen vain väsymisestä. Itse asiassa ei. Olen nimittäin huomannut, että yökyläilystä toipuminen ottaa lapsilla ihan yhtä kauan, onpa kylässä löysemmät säännöt kuin kotona tai ei. Lisäksi olen oivaltanut, että esimerkiksi liian sokerin aiheuttama energiapiikki kohdistuu heihin, jotka makeaa lapsille antavat. Ei niinkään muualla oleviin vanhempiin. Sitä saa, mitä tilaa.

ps. itseni ja vanhempieni puolustukseksi on alun A4-esimerkin valossa sanottava, että esikoinen oli kyseisten isovanhempien ensimmäinen hoidettava taapero 25 vuoteen. Käytännöt olivat ehkä hieman ehtineet unohtua ja muuttua. Mutta hyvin meni.

Nämä kaksi aikaisempaa postausta saattaisivat olla kiinnostavia:

Ensimmäinen vs. kolmas vauvavuosi

Mitkä asiat kolmas lapsi on muuttanut?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tule mukaan!

Kommentit (10)

Satua vai totta
Liittynyt30.5.2018

Ihanan REHELLISTÄ 😂😂 Isäni tuli katsomaan kuopusta ”ihan vaan puoltuntia, käyn nopsaa jälkitarkastuksessa, nukkuu koko ajan” JEPS! Arvaappa nukkuko, oli kakka-kiukku-nälkä episoidi ollut valmis kun lähdin. Eipä ollut Ukko vauvoja hoidellut 32 vuoteen mutta kotona odotti puhdas, kylläinen poika 😁 ja Ukko oli vaan tossa vähän tehtiin juttuja. Muistan aina sen päivän... ja meidän isä ei ole mikään lastentarhan setä vaan vankeinhoitoalalta. Naurattaa vieläkin se välitön asenne 😁

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja mahtavasta muistosta! Aivan uskomaton Ukko. Aivan uskomaton! Tuon sukupolven edustajista löytyy ilman tiheää seulaa miehiä, jotka eivät ole koskaan vaihtaneet lapselle vaippaa, eivätkä vaihda.

*

Joo-o. Ensimmäisen lapsenlapsen kanssa olivat vanhemmat aika tarkkoja. Mutta. Meillä sovittiin jo odotusaikana, että kotona on kotisäännöt ja mummolassa mummolasäännöt (jotka taitavat olla nykyisin osin tiukemmat kuin kotona,hahhaa). Mitä nyt ukki tarjoilee makeita herkkuja, jos ei mummo ehdi väliin. Aina ei ole ehjänä laumaa palautettu, mutta hengissä kuitenkin 😄

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja hyvästä näkökulmasta! Tosiaan itsekin _nykyään_ sitä mieltä, että kahdet eri säännöt on ihan ok. Tuo tosin tuntuu uskomattomalta, että mummolassa olisi tiukemmat kuin kotona. Ei siis ihme, että luin ensin kommenttisi alitajuisesti näin: "Mitä nyt ukki tarjoilee makeita herkkuja, jos mummo ei ehdi."

Vierailija

Kolme peräjälkeen syntynyttä poikaa ja yhteissokerihumala -sitä ei riitä sanat kuvaamaan :DD

Sormet suuhun
Liittynyt14.3.2018

Kuulostaa kovin tutulta tuo esikoisen hoito-ohjemanuaali :-D Jätimme esikoisen ensimmäistä kertaa hoitoon elokuvan ajaksi kun hän oli jo melkein vuoden. Mutta todennäköisesti olemme kuopuksen kanssa yhtä toivottoman tiukkoja, sillä emme ole päästäneet häntä vielä eded 7 kk iässä hoitoon isovanhemmille tuntia pidemmäksi ajaksi. 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Esikoisen hoito-ohjemanuaali! Mahtava termi, tästä irtosi illan hymyt. Kiitos! Kyllähän se kieltämättä melkoinen käyttöohje oli. Olisikin pitänyt soittaa reissun päältä ja kysyä, että olettehan muistaneet lukea sen pienellä präntätyn sivulta kolme...

Rohkeasti vain muksuja hoitoon. Se on kaikkien etu!

kattikoo

Esikoinen lähti ekalle yökyläilylleen vanhemmilleni 10 kk:n iässä. Pikkuveli oli syntymässä muutaman kuukauden kuluttua ja ajattelin, että lapsen on hyvä "harjoitella" (ja äidin ehkä vielä enemmän) erossaoloa vanhemmistaan ennen kuin lähtö laitokselle tulee. Lapsen mukaan lähti myös molemmin puolin täyteen kirjoitettu A5-arkki ohjeineen ja aikatauluineen.
Kuopuksen samaiset isovanhemmat "riistivät" yökylään melko tarkkaan 1-vuotiaana. Lapsi kun ei ollut kovin hyvin nukkuvaa sorttia toisin kuin esikoinen, lasten isä teki vuorotyötä eikä siksi pystynyt olemaan apuna niin paljon kuin olisi halunnut ja äiti alkoi olla jaksamisensa rajoilla vedettyään vuoden keskimäärin 5 tunnin katkonaisilla yöunilla. Kuopuksen mukaan ei lähtenyt ohjevihkosta, mutta kuopuksen haki kotiin uudesti syntymään verrattavissa olevan kokemuksen omannut äiti nukuttuaan lähes 9 tuntia - putkeen!
Sen jälkeen lapsia on kyllä huoletta annettu isovanhemmille yökylään ensin isovanhempien ja nyttemmin myös lasten itsensä toiveesta. Ihanaa on, että sukupolvet voivat ja haluavat viettää aikaa yhdessä (ilman tätä kaiken kieltävää keskimmäistä sukupolvea...).

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, että jaoit mahtavan kokemuksen siitä, kuinka lasten mummulointi antoi melkeinpä uuden elämän äidille. Ymmärrän täysin, vaikka en vauvan takia olekaan koskaan säännöllisesti joutunut heräämään muutaman tunnin välein.

Isovanhemmilla kyläily on kyllä niitä perhe-elämän win-win-win-tilanteita! Kuten kirjoitat sukupolvet saavat viettää aikaa yhdessä ja kyllähän ne vanhempien ajatuksetkin sillä aikaa vähän tuulettuvat ja jaksaa taas olla paremmin hyvä äiti tai isä.

Tämä on nolo juttu. Se on kuitenkin pyörinyt eskarivuoden aikana niin monesti mielessä, että kerrottakoon nyt blogissakin.

Lahdessa mittelöitiin vuonna 2001 voimia MM-hiihdoissa. Päätimme kahden kaverini kanssa lähteä haistelemaan kisatunnelmaa. Matkan taitoimme omalla kaverin isän autolla, vaikka Lahteen oli silloiselta kotipaikkakunnalta 400 kilometriä.

Laskeuduimme Suomen Chicagoon hieman turhan myöhään. Meillä oli hirmuinen nuorten miesten kiire kisapaikalle. Niinpä kurvasimme ensimmäiselle etäparkkipaikalle, jonka löysimme. Parkkeerasimme auton ja hyppäsimme pysäköintipaikan ja stadionin väliä suhanneen bussin jousille.

Päivä oli mahtava, vaikka suomalaisuutiset eivät hyviä olleetkaan. Imimme kisatunnelmaa itseemme koko rahalla ja otimme kotiinlähdön puheeksi vasta, kun palkintojenjakoja varten sytytetyt soihdut alkoivat sammahdella Lahden keskustassa.

Siinä vaiheessa joku meistä kolmesta pohti legendaarisesti: “Tuliko kukaan ajatelleeksi mille parkkipaikalle jätimme auton?”

Kolme epäuskoista parikymppistä tuijoitti toisiaan Lahden keskustassa. Kaikilla oli ollut niin kiire bussiin, että parkkipaikasta ei ollut kellään mitään käryä.

Innostusta, kavereita, väkivaltaa ja luottamusta koulujärjestelmää kohtaan

Lahden muisto on pulpahdellut mieleeni esikoisen eskarivuoden aikana siksi, että samaa innostumista on ollut havaittavissa lähes joka päivä pojan käytöksessä. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – hän on ollut lähdössä talvella eskariin ilman päällysvaatteita. Kun huomautin kuistilla menossa olleelle juniorille, että laitas takkia ja lakkia päälle, hän itsekin totesi: “Olin niin kovasti jo menossa, etten muistanut!”

Esikouluvuodesta onkin jäänyt myönteisistä asioista mieleen se, että lapsi on nauttinut eskarista. Se on iso juttu. Ensimmäiset kaksitoista päivää olivat pojat mielestä maailman parhaita päiviä. Viihtymistäkin merkityksellisempää on kuitenkin, että poika on oppinut kaveritaitoja ja saanut kavereita. Jopa niin paljon, että yksi eskarilaisen käytetyimmistä lauseista on nykyään “mä haluan kaverin”.

Etukäteen pelkäsin, että kotihoidosta opintielle astunut juniori olisi alistunut kaikenmaailman kulkutaudeille ja kausivitsauksille. Kuin ihmeen kaupalla hänen ei tarvinnut olla päivääkään saikulla (yhtä ylensyönnin aiheuttamaa pahaaoloa ei lasketa). Tästä olen kiitollinen.

Kiitollinen olen myös esikoululle. Henkilökunnan vaihtuvuus ei ole ollut läheskään sitä jääkiekosta tuttua tahtia, mitä etukäteen pelkäsin.

Ammattilaiset ovat myös suhtautuneet erittäin asiallisesti niihin muutamaan selvitystä vaatineeseen asiaan, joihin olemme vanhempina lapsen kertoman perusteella kysyneet lisänäkemystä. Opettajien ja ohjaajien osaaminen on osaltaan rakentanut luottamuksen kivijalkaa koko koulujärjestelmää kohtaan.

Listasin ennen eskarin alkua kokemiani tunteita. Niistä yksi oli viisivuotiaasta tuntemani suuri ylpeys. Rehellisesti täytyy sanoa, että lukema ylpeysmittarissa ei ole vuoden aikana ainakaan pienentynyt. Miten näppärä ja osaava kuusivuotias voikaan olla!

Yhtä ei käy kuitenkaan kiistäminen - kesäloma tulee tarpeeseen! Kirjoitin jo aikaisemmin, että esikoulu on ollut raskasta sekä juniorille että koko perheelle. Muutkin tuon kirjoituksen opit pitävät edelleen kutinsa.

Eskarin kevätjuhla oli tänään. Pieni roska meinasi mennä silmäkulmaan, kun poju sai elämänsä ensimmäisen koulutodistuksen, ruusun, kortin ja tikkarin.

Huomenna vielä kolme tuntia ja harasoo koulu syksyyn saakka. Nyt on siis ihan hyvä aika kysyä, että mikä menneessä vuodessa kaihertaa eniten?

Täytyy myöntää, että en ole päässyt vieläkään sinuiksi leikkeihin pesiytyneen väkivallan kanssa. Mitä eskarilla on havaintoja tehnyt, niin ilmiö on sen verran yleinen, etten ole enää yhtä järkyttynyt kuin syksyllä. Mutta ärsyttää, puistattaa ja vaivaannuttaa silti.

Kaiken kaikkiaan mukavaa muisteltavaa

Palataanpa vielä Lahteen - miten auto lopulta löytyi?

Tuijottelimme aikamme toisiamme ja hyppäsimme taksiin. Taksikuski vilkaisi hieman ihmeissään, kun pyysimme: "Aja kisojen kaukoparkkeja järjestyksessä läpi!”

Sieltä yhden parkkipaikan syrjäisestä nurkasta se tuttu sininen Peugeot aika pian yksinäisenä löytyikin.

Lahden tapausta on suorastaan mukava muistella melkein 20 vuotta jälkikäteen. Eskaria sen sijaan on pääsääntöisesti mukava muistella jo nyt. Parin vuoden päästä pystynee jo nauramaan sillekin, että repun mukaanottamisesta piti huomauttaa joinakin aamuina ainakin kymmenen kertaa. 

Pst. Isäkuukausien Facebook, saa tykätä!

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017