Kirjoitukset avainsanalla esikoinen

Tänään on torstai. Silti huutotuuletin hetki sitten ääneti - TGIF!

Thank God, I'm Free! Olen vapaa. Vapaa lasten harrastusten aiheuttamasta iltastressistä, josta perheemme sai makuannoksen menneiden kolmen viikon aikana.

Annoksen resepti oli yksinkertainen: Eskarilainen osallistui laskettelukouluun. Tunti tasokasta opetusta ti, ke ja to kolmen viikon ajan. Maistui hyvältä. Poika tykkäsi ja oppi tarttui. Laskutaito otti valtavan harppauksen.

Makeudestaan huolimatta makuannoksessa oli kuitenkin havaittavissa katkeraa sivumakua. Töistä kotiutumisen jälkeen ehdittiin juuri sapuskoida, kun jo piti alkaa hoputtaa eskarilaista pukemaan. Harrastuksen jälkeen kotona odotti jälleen kiire, koska mäessä meni myöhään tavalliseen iltatoimiaikaan suhteutettuna.


Hetkinen! Ajauduimme siis harrastuksen myötä juuri samaan tilanteeseen, jonka välttämisestä aamuisin olen viime aikoina palkinnut poikaa euroilla. Eikä vain yhdesti, vaan kahdesti illassa.

Keskimmäinen onneksi lähti monena iltana mukaan. Vietimme hänen kanssaan laatuaikaa esikoisen opetellessa auraamista ja keilojen kiertämistä. Kuopustamme en nähnyt harrastuspäivinä kuin päivällispöydässä. Tästä en tykkää. Eikä tykkää kuopuskaan.

Miltä harrastaminen kolme kertaa viikossa näytti esikoista havainnoiden? Kyllähän hän tykkäsi! Mutta kyllä hän myös väsyi.

Olen aiemmin kirjoittanut, että eskari on ollut hänelle raskasta. Syiksi arvelen muun muassa vaatimusta aikataulussa olemisesta, jatkuvaa sosiaalisuutta ja ohjatun oppimisen mukanaan tuomaa velvollisuuden tunnetta. Melko surkuhupaisaa, että ihan näistä samoista syistä myös harrastus aiheutti väsymystä!

Kolme harrastusiltaa viikossa torpedoi melko tehokkaasti myös ajatukset kavereiden näkemisestä viikolla.

Johtopäätös, sanoisi Knikke Knatterton tässä kohtaa: niin mahtavaa kuin lapsen innostus ja oppiminen ovatkin, noin tiheään toistuva harrastus on kuusivuotiaalle liikaa. Se ei palauta, vaan rasittaa lisää. Harrastusten määrän järkevänä pitäminen on vanhemman tehtävä. Se on tärkeää niin harrastavan lapsen kuin koko perheen näkökulmasta.

Ps. Hieman yllätyin, kun kysyin eilen illalla pojalta, että miltä harrastusmeno kolmena iltana viikossa on hänestä tuntunut: "Raskaalta, haluaisin olla enemmän kotona!" Voi tosin olla, että rinteessä paukkunut parinkymmenen asteen pakkanen oli vaikuttanut mielipiteeseen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Alaluokkalaisen viikkoraha on sama kuin käytävä luokka. Ekaluokkalaisella euro. Viidesluokkalaisella vitonen.

Olen kuullut edelläkuvatusta “perusohjeesta” usein. Toistaiseksi meillä ei ole mietitty koko viikkorahasysteemin järkevyyttä. Linjaus tuli mieleeni, kun eskarilainen alkoi “tienata” vitosen viikossa.

Miten niin “tienata”?

Lähdemme aamuisin eskarilaisen kanssa kahdestaan kotoa. Muu perhe jää aamutoimille. Alkuvuodesta minun ja eskarilaisen aamuihin meinasi pesiytyä kiukkua ja tiuskimista. Poju unohtui tekemään aina jotain ei-lähtöä-edistävää. Tai siltä minusta tuntui.

Samoihin aikoihin poika alkoi kinuta isoa Lego-sarjaa. Käytimme mahdollisuutta paikalliseen sopimiseen ja löimme kättä päälle: joka aamu, kun junnu on valmis ennen minua, hän saa euron.

Aamuja on nyt takana yli kolmekymmentä. Euro on jäänyt minulle vain kahtena aamuna.

Miten kävi, kun euroja luokka-asteen mukaisesti -ohje luikerteli mieleeni diilin tekemisen jälkeen? Onko lapsen palkitseminen rahalla väärin?

Jo asiasta sopiessamme minua hirvitti. Arvasin, että motivointi toimii ja eskarilainen tulee kuittaamaan palkkionsa lähes päivittäin. Vitosen viikossa. Ja minusta viisi euroa viikossa kuusivuotiaalle ei ole paljon, vaan valtavasti.

Kun sitten muistin tuon ohjeen, minua alkoi hävettää. Esikoisemme puheliaisuuden tietäen arvasin myös, että asiasta tulee puhetta eskarissa ja tuttujen kanssa ennemmin kuin myöhemmin.

Poju ei päässytkään yllättämään, kun hän kymmenen onnistuneen aamun jälkeen retosteli minulle: “Kerroinpa eskarissa, että minulla on jo kymmenen euroa aamuhommista!”

Onko viitonen viikossa liikaa? Onko minulla syytä häpeään?

Summa on toki turhan iso. Euro per aamu -tahdillakin pojalta menee kuitenkin melkein koko kevätlukukukausi haluamansa Lego-paketin tienaamiseen. Ja pitää huomata: olisin saattanut ostaa paketin hänelle jossain vaiheessa joka tapauksessa! Tätä taustaa vasten minulla ei ole syytä häpeään. Eikä vaimokaan ole tällä kertaa irvistellyt kasvatusmetodiani.

Tarrataulu Eurotaulu on myös niin iso, että uskon sen tuoman toimintamallin jäävän pysyväksi. Toistoja on tarpeeksi. Yhtä pitkään harjoitukseen en pystyisi kuusivuotiasta motivoimaan tarroja ja uimareissu -tyyppisellä palkitsemisella.

Euroista on lisäksi auennut monta hyvää rahakeskustelua. Eskarilainen ymmärtää jo euron, kymmenen euron ja jopa seitsemänkymmenen euron päälle. Hänen maailmassaan ne konkretisoituvat lakeripatukaksi, sisäleikkipuistoiluksi ja isoksi Lego-paketiksi.

Odotankin jo tilannetta, jolloin tavoite eli 70 euroa on saavutettu. Raskiiko poju ostaa tienesteillään sen ison paketin vai haluaako hän kenties pienemmän paketin ja sisäleikkipuiston rannekkeen? Aion myös kertoa säästämisen ihanuudesta!

Lopuksi heikko argumentti, joka on kuitenkin nostettava esiin. Tiedän, etten ole “huonon” palkitsemisen kanssa yksin. Kauniiden kasvatusperiaatteiden loiste ei yllä kaikkiin arjen varjoihin, vaan lapsille luvataan rahaa, tavaraa ja jopa herkkuja.

Itse asiassa en koe euro per aamu -sopimuksesta enää huonoa omaatuntoa. Minusta siitä on kehkeytynyt junioria kasvattava ratkaisu. Osin vahingossa, mutta lasketaanhan tuurimaalit urheilussakin!

Lue myös bloggaajakollegan rohkea postaus: Lahjon lastani rahalla, jotta huono omatuntoni hiljenisi

ps. Seuraatko jo Isäkuukausien Facebookia, Instagramia tai Twitteriä?

Kommentit (2)

Eeva

Minä en tuota konstia käyttäisi, mutta ei kai tuo ihan kauhean väärinkään ole. Teillähän on projekti. Pitemmän päälle ei ehkä toimi, jos kaiken aikaa pitää alkaa lapsille käytöksestä maksaa. Oletko ajatellut, miten sinä olisit itse lapsena suhtautunut tällaiseen kannustamiseen? Tai maksettiinko sinulle siitä, mitä oli kuitenkin pakko perheen yhteistyön nimissä tehdä?

Tuosta lasten rahankäytöstä muuten luin juuri eräästä asiantuntijan kirjasta, kuinka hän neuvoi, että paitsi säästämään, lapsia voi opettaa myös antamaan säästöistään pienen murusen vähäosaisille, siis hyväntekeväisyyteen. Se oli minusta paras lasten kasvatusvinkki pitkään aikaan. Itse en ole tullut noin fiksuiksi lapsiani opettaneeksi.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Hienoa pohdintaa! Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että vaarana on ajautuminen maksamaan normaalista perhearkeen liittyvästä käyttäytymisestä.  Tai siis liittyyhän tuokin, mutta yleisemmin ajateltuna. Avainsana lienee tuo projekti. Hommalla on alku ja hommalla on loppu. Sen jälkeen eurot jääköön. Viikkorahasysteemistä varmaan aikanaan puhutaan, mutta se on eri juttu. 

En pysty miettimään, miten itse olisin tuon ikäisenä asiaan suhtautunut, mutta sen tiedän, että raha oli paljon etäisempi asia kuin omien lasteni elämässä. Tekisi mieleni väittää, että se on 80-luku vs. 2010-luku asia, ainakin osittain. Kaikki on nykyään kaupallisempaa ja raha enemmän julkisesti asioissa läsnä. Se on hyvä ja se on huono.

Tuo omistaan vähempiosaiselle antaminen on kyllä kaunis ja hyvä ajatus, joka täytyy pistää korvan taakse. Samalla voinee hieman avata Suomen verotusmallia...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eräänä päivänä hän päätti, että haluaa rakentaa perheelleen oman talon. Ei, hän ei ollut 21-vuotias alfauros. Hän oli kuusivuotias eskarilainen. Ei ollut uusi asia, että hän halusi rakentaa jotain suurta.

Jälleen keskusteltiin, että nyt on muutamaa kertaluokkaa turhan suuri hanke lapselle. Ei auttanut, mutta ei onneksi äitynyt väestönsuojelusireenin kateelliseksi saavaksi ulvonnaksikaan.

“Auta mua! Miten talo suunnitellaan”, juniori pyysi. Piirsin paperille pohjapiirustuksen melkein yhdeksästäkymmenestä neliöstämme, joissa viisihenkinen perheemme elää. Sen jälkeen eskarilainen alkoi arkkitehdiksi.

Kohta hän tuli esittelemään suunnitelmaansa. En voinut muuta kuin hämmästellä: Ylä- ja alakerta olivat pitkälti samanmuotoiset. Lisäksi suunnitelmassa oli hengästyttävä määrä yksityiskohtia. Tsekkaa vaikka kuva ja selitys postauksen lopusta.

Tulin intoa lietsoessani maininneeksi, että omakotipytingin rakentaminen on keskivertoihmisen suurin investointi. Pitää olla paljon rahaa. Eskarilainen aikoi tietenkin säästää. Mutta hän halusi myös töihin.

“Mistä työstä saa paljon rahaa”, poika kysyi. Viskasin esimerkiksi lääkärin ja lakimiehen ammatit. Poju aikoi hakeutua heti lääkäriksi. Sisko päätti samalla hetkellä, että hänestäkin tulee lääkäri.

“Tulen samaan työpaikkaan, niin voimme juoda kahvitauolla yhdessä kaakaota”, sisko pohti silmät innostuksesta kiiltäen.

Pojun talonrakennushaaveisiin kaakaohetket eivät kuitenkaan mahtuneet: “Minä en pidä taukoja, vaan teen koko ajan töitä, että pääsen mahdollisimman pian rakentamaan taloa!”

 

Yläkerta:

  1. Portaat (huom. Samassa kohdassa kuin alhaalla).
  2. Paloportaat seinän ulkopuolella.
  3. Parveke.
  4. Työhuoneen työpöytä. Sisempi suorakaide on hiirimatto.
  5. Keskimmäisen huone, jossa sänky + lelulaatikko (tulee sängyn alta niin kuin keskimmäisen huoneessa tulee). Lisäksi ullakko.
  6. Eskarilaisen huone ja pelikonsoli.
  7. Sänky, jossa peitto ja tyyny.
  8. Kuopuksen huone.
  9. Vaatehuone, jossa naulakot.

Alakerta:

  1. Olohuone, jossa takka, sohva, sohvapöytä ja paikka pelikonsolin pelilevyille.
  2. Kylpyhuone, jossa ikkuna, josta näkee läpi vai nuolen osoittamaan suuntaan: “Kylppäristä näkee onko äiti imettämässä, mutta makkarista ei näe alastomia ihmisiä kylppärissä.”
  3. Saunassa ikkuna ulos.
  4. Pyykinpesukone, käsienpesuallas ja pönttö.
  5. Äitin ja isän makkari (isän huomio: tuntuukohan se parisänky oikeasti noin paljon isommalta juniorista kuin tässä kuvassa, kun vertaa vanhempien sänkyä lasten sänkyihin).
  6. Eteinen, jossa naulakot.
  7. Keittiö. Salamalla merkitty astianpesukone sekä jää- ja pakastinkaappi.

ps. Poju oli niin innoissaan pohjapiirroksista ja havainnekuvista, että tilasimme hänelle talofirman kateuskuvaston selailtavaksi. Kuvaston tutkailusta siis pääkuva.

Juniori piirsi myös"ulkotyökoneet", joita aikoi tarvita: kaivuri, kuorma-auto, katujyrä, kurottaja, betoniauto ja pumppuauto.
Juniori piirsi myös"ulkotyökoneet", joita aikoi tarvita: kaivuri, kuorma-auto, katujyrä, kurottaja, betoniauto ja pumppuauto.

Yritin "ehkä hieman" hillitä vauhtia, jolla suunnitelmista oltiin siirtymässä käytännön toteutukseen ja laitoin poitsin miettimään myös, miten sähköt toimivat. Alakerran hän jaksoi hahmotella, mutta yläkerran suunnitelma puuttuu vielä. Kuulemani mukaan tällaiset puutteet tosin ovat varsin yleisiä raksatyömailla.
Yritin "ehkä hieman" hillitä vauhtia, jolla suunnitelmista oltiin siirtymässä käytännön toteutukseen ja laitoin poitsin miettimään myös, miten sähköt toimivat. Alakerran hän jaksoi hahmotella, mutta yläkerran suunnitelma puuttuu vielä. Kuulemani mukaan tällaiset puutteet tosin ovat varsin yleisiä raksatyömailla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

1) Eskarissa oppii paljon tärkeää

“No se, että olen saanut monta uutta kaveria”, poju vastaa, kun kysyn mikä on jäänyt päällimmäisenä mieleen esikoulusta.

Itse vastaisin kysymykseeni samoin – kaikki sosiaalinen rohkeus ja osaaminen ovat parantuneet huimasti. Kotihoidossa olleelle nuo asiat ovat tärkeintä mahdollista oppia. Ne ovat kivijalka tuleville oppivelvollisuusvuosille.

2) Eskarissa ei opi juuri mitään

Siis mitä tulee “kouluaineisiin”. Alkusyksystä minua vaivasi se, että eskarissa ei opeteltu kirjaimia tai harjoiteltu laskemista. Kielikylpyjäkään ei ollut.

Nyt tämän myöntäminen nolottaa. Kuvittelin, että eskari on kuin oman lapsuuteni ykkönen. Ei ole. Ei pidäkään olla. Eskarin antia ei mitata luku-, kirjoitus- tai laskutaidolla.

3) Muksunetti on kuin mummon tekohampaat vauvan suussa

Eskarin toiminnasta saa kivasti tietoa Muksunetin kautta. On kuvia, päiväohjelmaa ja jopa blogi! Mutta Muksunetin käyttäminen on hirveää. Kuin yrittäisi saada hampaattoman vauvan jauhamaan itse ruokansa antamalla tälle mummovainaalta jääneet tekohampaat. Ykkösluokalla siirrytään Wilmaan., josta olen kuullut paljon pahaa. Silti odotan Muksunetin jälkeen Wilmaa kiihkeästi!

4) Luokkakaverit aiheuttavat paineita jo eskarissa

Esikoululainen haluaa tänään futiskortteja, huomenna pelikonsolin ja ylihuomenna Ninjago-Legoja. Loppuviikosta Ninjago on out kuin karppaus aikuisilla ja “kaikilla” onkin Star Wars -minifiguureita. Siinäpä pohdit, että mitä ostetaan ja mitä ei.

“Kaikkea ei voi saada”, on ontto perustelu, kun lapsi heittää vasta-argumentiksi, että ei pääse leikkiin mukaan väärillä leluilla. En halua miettiä, mikä tässä asiassa on tilanne muutaman vuoden kuluttua.

5) Asenteellisuus oppisisältöjä kohtaan alkaa itää jo eskarissa

Joku osaa pelit. Toinen lukee. Kolmas hiihtää. Neljäs on hyvä jalkapallossa. Luonnollista. Sen sijaan suorastaan luonnottomalta tuntuu, että näiden erojen perusteella jo eskarissa alkaa syntyä lapsille asenteellisuutta opittavia asioita kohtaan: En osaa piirtää, enkä halua oppiakaan! Toiset hiihtävät paljon paremmin, hiihtäminen on tyhmää!

6) Eskari on lapselle raskasta ja vaatii palautumista

Esikoulu on ollut selkeästi kuormittavaa. Viikonloput ja lomat ovat tulleet tarpeeseen. Niitä ennen juniori on ollut väsynyt ja jossain määrin kärttyisä. Keskittymiskyky on ollut selvästi alkuviikkoa matalammalla. Joululomasta oli kulunut kaksi kolmasosaa, ennen kuin väsymys väistyi.

Tässäkin eskari on varmasti korkeanpaikanleiri koulua varten.

7) Eskarissa on hyvä olla

Listaamme usein iltaisin päivän TOP 3 -tapahtumat. Poju mainitsee eskarin lähes poikkeuksetta. Kiinnostavuus näkyy aamuissakin. Niitä on takana yli sata, mutta vain muutamana kämpässämme on kärsitty stressireaktioista.

8) Jako tyttöihin ja poikiin on raju

Esikoulun ensi metreillä poika puhui tytöistä ja leikki heidän kanssaan. Nyt ollaan siis takakaarteessa, eikä tuollainen tulisi kuuloonkaan. Ei, vaikka olemme yrittäneet kannustaa junioria tutustumaan myös tyttöihin. Välillä jotkin leikit selvästi kiinnostaisivat eskarissa, mutta niihin ei voi mennä mukaan, koska “ne ovat lällyjä tyttöjen juttuja!”. Karua!

9) Toistaiseksi olemme pärjänneet yhdellä autolla

Emme halua toista autoa. Toistaiseksi tavoitteessa on onnistuttu. Suurimmat tekijät ovat, että poju pääsi eskaria edeltävään aamuhoitoon. Voin dropata hänet työpaikalleen ennen kuin ajan omaan tarhaani. Toinen iso syy on perheen sitkeys. Vaimo on hakenut poitsin kahden nuoremman lapsen kanssa säällä kuin säällä. Ja kaikilla keleillä eskarilainen on myös pyöräillyt kotimatkan. Sekin on timanttista harjoittelua tulevaa varten!

 

Muutama muu esikouluvuotta käsittelevä Isäkuukausien kirjoitus:

* Isän tuntemukset ennen eskaria.

* Ensimmäisen päivän jälkeen puhututti ketsuppi, bileet, lepo ja vaatteet.

* Kaksitoista ensimmäistä päivää olivat maailman parhaita päiviä.

* Esikoulun suurin negatiivinen asia on edelleen, se että väkivalta tuli leikkeihin.

* Eskarilainen oppi lukemaan - vai oppiko?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram