Kirjoitukset avainsanalla esikoinen

Miten Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kaupunki ja kolmen eri sukupolven matkaseurue sopivat yhteen? Tätä pääsimme laboroimaan, kun matkustimme Jenkkeihin ja Kanadaan kuusivuotiaan poikani sekä vanhempieni kanssa.

Vastaus mahtuu pariin lauseeseen: yllättävän hyvin, sillä Chicago on miljoonakaupungiksi kompakti. Paljon on saavutettavissa tuollaisellakin orkesterilla kävellen. Isoin mutta on O’Haren kansainvälinen lentokenttä. Käsite “pitkä jono” saa siellä helposti uuden merkityksen. Kuten toki varmaan kaikilla Jenkkilän kansainvälisillä lentokentillä.

Lentokentältä löytyi kolikkopuhelin, jota ihmettelimme tovin kuusivuotiaan kanssa. Yritimme soittaa kotiin, mutta langanpäät eivät yhdistyneet.
Lentokentältä löytyi kolikkopuhelin, jota ihmettelimme tovin kuusivuotiaan kanssa. Yritimme soittaa kotiin, mutta langanpäät eivät yhdistyneet.

 

Chicago on kai "big city", mutta sateisena aamuna kadut olivat ennen kahdeksaa suorastaan autioita!
Chicago on kai "big city", mutta sateisena aamuna kadut olivat ennen kahdeksaa suorastaan autioita!

Millä matkustaa Chicagoon?

Millainen on lapsiperheen unelmalomakohde -postauksessa listasin, että suorat ja kohtuuhintaiset lennot ovat tenavien kanssa matkustaessa must. Chicago on siitä mukava Pohjois-Amerikan kohde, että sinne pääsee osan vuodesta Finnairilla Seutulasta ilman välilaskuja.

Varasimme lennot kolme kuukautta ennen h-hetkeä. Oulu-Chicago-Oulu maksoi kuusivuotiaalta 777 ja aikuisilta 928 euroa. Osimoilleen samoilla euroilla olisi voinut lentää muutamalla muullakin yhtiöllä, mutta välilaskuin.

Mitä tehdä Chicagossa lapsen ja eläkeläisten kanssa?

Vietimme kaupungissa vain muutaman päivän, mutta pari vinkkiä uskallan silti antaa.

Millennium park on Wikipedian mukaan Chicagon käydyin turistikohde. Eikä syyttä. Jos riittää Chicagon korkeassa arkkitehtuurissa ihmeteltävää sykkivillä kaduilla, niin on sitä tässä puistossakin.

"The bean" - Millennium parkin luultavasti kuuluisin veistos. Mahtava ja kysymyksiä herättävä. Tärkein kysymys kuuluu tietenkin: "Kuinka tuo on tehty?"
"The bean" - Millennium parkin luultavasti kuuluisin veistos. Mahtava ja kysymyksiä herättävä. Tärkein kysymys kuuluu tietenkin: "Kuinka tuo on tehty?"

Ihan tavallinen ei ole Millennium parkin esiintymispaikkakaan - Jay Pritzker Pavilion.
Ihan tavallinen ei ole Millennium parkin esiintymispaikkakaan - Jay Pritzker Pavilion.

Museum of science and industry (aikuiset alkaen 21.95 $, lapset 12.95 $) on suuruudessaan suorastaan suuruuden hullu. Museon sisältä löytyy tutkittavaksi niin käytöstä poistettuja lentokoneita (mm. Boeing 727), höyryjuna kuin saksalaisilta toisessa maailman sodassa kaapattu sukellusvenekin! Pienempää hilppaa on näidenkin lisäksi niin, että sekä 6v, 38v että 60+v koluaisivat varmaan vieläkin museota ellei se olisi mennyt kiinni.

Museon ainoa huono puoli on, että sinne ei jaksa kävellä keskustasta. Bussilla onneksi pääsee vaihtamatta.

Tämä kuva summaa hyvin Museum of Science and Industryn - yhteen nurkkaan mahtuu lentokoneita ja valtava kaupungin pienoismalli.
Tämä kuva summaa hyvin Museum of Science and Industryn - yhteen nurkkaan mahtuu lentokoneita ja valtava kaupungin pienoismalli.

Joulukuun 17. päivä 1903 Wrightin veljekset pääsivät historiankirjoihin lentämällä tällaisella!
Joulukuun 17. päivä 1903 Wrightin veljekset pääsivät historiankirjoihin lentämällä tällaisella!

John Deereja (mitäs muita) lähdössä maailmalle museon pienoismallimaailmassa.
John Deereja (mitäs muita) lähdössä maailmalle museon pienoismallimaailmassa.
Museossa oli mahdollista tutustua myös lelujen valmistukseen käytettävään mekaniikkaan ja automaatioon.
Museossa oli mahdollista tutustua myös lelujen valmistukseen käytettävään mekaniikkaan ja automaatioon.

Kävimme myös Shedd Aquariumissa (aikuiset 39.95 $ ja lapset 29.95 $). Se oli hieno ja monipuolinen, muttei kalliiden lippujensa takia hinta/laatu-tasapainossa lähelläkään tieteen ja teollisuuden museota.

Hieman jäi myös mietittymään, kuinka eettistä on esimerkiksi uittaa rauskuja altaassa, jossa ihmiset saavat kosketella niitä. Tai pitää maitovalaita pienissä altaissa temppuiluvuoroaan odottamassa.

 

No, entäs ne korkeat rakennukset? Niistähän Chicago kai parhaiten tunnetaan 20-30-lukujen gangsterimeiningin ohella. Pääseekö kaupunkia ihastelemaan ylhäältä? Pääseepä tietenkin. Kohteena maailma -blogissa on kerrottu kattavasti kaupungin näköalatasanteista.

Minulla on ollut aikaisemmin mahdollisuus käydä kahden pilvenpiirtäjän “huipulla” (Willis tower ja 360 Chicago). Olimme suunnitelleet, että olisimme käyneet tälläkin reissulla ihailemassa “loputtomiin jatkuvaa” kaupunkia lintuperspektiivistä.

Alkuillasta Willis towerin jono oli kuitenkin 2,5 illan Pikku Kakkosta! Vaihdoimme näköalat Giardanoksen juustolla täytettyyn pizzaan. Sekin on kuulemma hyvin chicagolaista. Maistuvaa ainakin.

Majoitus Chicagossa, vuokra-auto ja autotehdasvierailu

Asuimme aivan ydinkeskustassa, parin sadan metrin päässä Millenium parkin “pavulta”. Kahden makuuhuoneen tilava, mutta nuhjuinen huoneisto maksoi kolmelta yöltä 650 euroa.

Kuten sanottua, vietimme Chicagossa vain kaksi kokonaista päivää. Sen jälkeen hyppäsimme vuokravankkuriin ja ajoimme hulppeita amerikkalaisia teitä Toronton liepeille. Auton vuokraamisesta ja Toronton alueesta luvassa lähiaikoina omat postauksensa lapsiperheen näkökulmasta!

Ps. Vierailu autotehtaalla tuntuu olevan monella bucket listilla. Lapsen kanssa matkustaessa ongelmana ainakin jenkeissä tuntui olevan, että monelle tehdaskierrokselle oli 12 vuoden ikäraja. Aivan Fordin synnyinpaikoilla, Dearbornissa Detroitin kupeessa, on kuitenkin mahdollisuus tutustua autotehtaaseen pienenkin lapsen kanssa. Hienosti toteutetulla kierroksella ei saanut ottaa valokuvia, joten aiheesta ei ole luvassa omaa postaustaan. Jos kuitenkin kiinnostaa, niin Googlea kannattaa kutitella sananelikolla “Ford Rouge factory tour”.

The Henry Ford -museo oli hieman saman henkinen kuin Chicahon Museum of Science and Insdustry, mutta yllätyksettömästi enemmän moottoreihin ja liikkumiseen painottunut.
The Henry Ford -museo oli hieman saman henkinen kuin Chicahon Museum of Science and Insdustry, mutta yllätyksettömästi enemmän moottoreihin ja liikkumiseen painottunut.

Jos ostaa Fordin, saa kuulemma taivaspaikan. Toisesta saa ilmaisen mielentilatutkimuksen. Mitähän siitä saa, että matkustaa 6000 km toiselle mantereelle tutustumaan Fordin tehtaaseen? Kivoja muistoja ainakin.
Jos ostaa Fordin, saa kuulemma taivaspaikan. Toisesta saa ilmaisen mielentilatutkimuksen. Mitähän siitä saa, että matkustaa 6000 km toiselle mantereelle tutustumaan Fordin tehtaaseen? Kivoja muistoja ainakin.

The Henry Ford -museossa oli muutamia toiminnallisia "rasteja". Tässä pääsi kokeilemaan millä teholla jaksaa pyörittää veiviä. Teho oli havainnollistettu hehkulampuilla.
The Henry Ford -museossa oli muutamia toiminnallisia "rasteja". Tässä pääsi kokeilemaan millä teholla jaksaa pyörittää veiviä. Teho oli havainnollistettu hehkulampuilla.

The Henry Ford -museon parhaaseen antiin kuuluivat myös lukuisat vanhat miljööt ja mainokset.
The Henry Ford -museon parhaaseen antiin kuuluivat myös lukuisat vanhat miljööt ja mainokset.


Isäkuukausien aiempia matkailuaiheisia postauksia

* Gdansk-trilogia (Pienten lasten kanssa Gdanskissa, Kaksitoista vinkkiä Gdanskiin lapsiperheelle ja Paljonko maksoi kahden viikon perhelomamme Gdanskissa).

* Mitkä huoneet lapsiperheen kannattaa pakata lomalle mukaan?

* Pitäisi siinä vähän kaulaa näkyä eli passi kolmen kuukauden ikäiselle

* Mitä tapahtuu, kun lapset vievät kylpylöitä karttavat vanhempansa kylpylään?

* Rento Helsingin loma isän kanssa

* Vauvan kanssa keväisessä Amsterdamissa - onko se niin lapsiystävällinen kuin sanotaan?

 

Kommentit (0)

Pelasimme tunnin jalkapalloa auringossa. Kaikkien kasvoilla välkkyi hiki, mutta vielä enemmän ilo. Lapset hyödynsivät jälkiruuaksi varhaisten esi-isiensä geeniperintöä pihan kiipeilytelineissä. Tunnelma oli niin sunnuntai kuin tunnelma voi olla.

Lähdimme kotiin päin. Ehdimme vain sata metriä, kun ekaluokkalainen joutui pysähtymään edellä pyöräilevän pikkusiskonsa takia. Mitään sanomatta hän irrotti otteensa ohjaustangosta ja nosti irvistäen keskisormen molemmista käsistä kohti siskon selkää.

WTF on kulunut ilmaus, mutta juuri siltä minusta tuntui eleen nähtyäni. Epätodelliselta. Jotenkin pettyneeltäkin.

Lapseni ensimmäinen kansainvälinen käsimerkki. Mihin raukea kiireettömyys ja yhteisen liikunnan pintaan pulpauttama me-henki katosi? Miten yhtäkkiä näytät siskollesi keskisormea lapsen kasvosi irveeseen venyttäen? Mitä ihmettä?

Hillitsin itseni kohtuullisesti. Yritin selittää, että keskisormen näyttäminen ei kuulu hyviin tapoihin.

Käänsimme jälleen kompassin kotiin. Hetken aikaa mielessä räksyttivät ne kaikkein epäolennaisimmat kysymykset: “Mistä poju on tuon oppinut? Keneltä? Missä tilanteessa?”

Onneksi seurana olivat vaimon ja lasten lisäksi esikoisen kummi avokkinsa kanssa. Ei ehtinyt liikaa pyöritellä täysin turhia kysymyksiä.

Kotiovella se tapahtui uudelleen

Muutaman sekuntin yritin pohtia, mikä olisi sopiva seuraamus keskisormen heiluttelusta. Lähinnä tuli mieleen, että joku isompi vetäisee pientä isottelijaa tauluun.

Taannuin siis uhkauksiin: “Keskisormen näyttäminen on niin huono tapa, että jokaisesta näkemästäni kerrasta tulee tabletiton päivä.”

Ilta meni kuitenkin mukavasti ja ehdin unohtaa koko keskisormen. Ennen aikuisten nukkumaanmenoa vaimo räjäytti pankin: “Kuulitko mitä juniori hoki minulle kylppärissä?”

En ollut kuullut. Onneksi. Raamatusta tutun paholaisen nimeä oli toistellut ja odottanut reaktiota. Vaimon itsehillintä oli riittänyt ja reaktio jäänyt sopivan laimeaksi.

Että kiitos vain elämä. Ja koulu. Ja elämänkoulu. Leuka rintaan ja kohti uusia kitkettäviä tapoja.

Ps. Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa ei kiroilla. Sinne uskaltaa surffata vaikka lasten kanssa.

 

Kuva: www.pixabay.com

Kommentit (0)

Ekaluokkalaisemme osallistui hiljattain pari kertaa maastopyöräilykouluun. Osallistui, vaikka käymme yhdessäkin pyöräilemässä maastossa.

Ja kiitos kysymästä, kyllä kannatti!

Ensinnäkin poitsi tykkäsi porukassa ajamisesta, vaikka “letka pysähtyikin koko ajan, kun jonkun piti taluttaa”. Toisen koulukerran summaus kertoo kuitenkin kaiken olennaisen: "Olipas ihana ilta!"

Pyöräilyinnostus sai tapahtumista myös selvästi hiivaa. Ja kolmanneksi ajattelen, että lapselle teki hyvää nähdä kuutisenkymmentä muutakin lasta samassa puuhassa, jota hän harrastaa yleensä kahdestaan isän kanssa.

Minun täytyy myöntää, että on näköjään avartavaa seurata välillä jonkun muunkin kuin isän renkaan jälkiä.

Tuon kirjoittaminen ei ole hirveän helppoa, sillä suhtauduin pyöräilykouluajatukseen hieman penseästi. Luultavasti siksi, että nautin itse metsässä pyöräilemisestä yksin tai hyvin pienessä porukassa.

Oululaisen naispyöräilyseuran Team donna agilen ja Special bike -pyöräliikkeen järjestämään kouluun tutustuminen tarjosi juniorille mukavaa tekemistä ja isälle vakavia pohdiskelun paikkoja.

Olen jo aikaisemmin pureskellut perheemme suhdetta harrastuksiin muun muassa kyselemällä, ovatko vain ohjatut harrastukset oikeita harrastuksia. Lisäksi totesin talvella, että harrastuksissakin liika on liikaa.

Pari viikkoa sitten itseni (ja vaimon) kanssa käyty debatti syksyn harrastusvalinnoista oli pyöräilykoulua seuratessani tiukasti tajunnassani. Sain uuden näkökulman. Juuri tuon postauksen alussa esittämäni - vaikka juttua voisi harrastaa omalla porukalla, saattaa toisten aikuisten vetämä “treeni” olla enemmän lapsen mieleen.

Lisäksi heräsin pohtimaan sitä valtavaa sitoutumisen määrää, johon harrastusten vetäjät kalenterinsa venyttävät. Maastopyöräilykoulun vetäjätkin olivat niitä kuuluisia ruuhkavuosia suorittavia lapsiperheiden äitejä. Mistä he löytävät kipinän ja ajan harrastusryhmän vetämiseen? Osallistuipa lapsemme ohjattuun toimintaan tai ei, niin on itsestään selvää, että harrastusten vetäjät tekevät hatun kypärän noston arvoista työtä lasten ja lajin hyväksi.

Ps. Koulu kokoontui kesän aikana toki useammasti kuin kahdesti. Lapsemme pääsi mukaan kokeilemaan kahdeksi viimeiseksi kerraksi “peruutuspaikan” turvin. Koulun rehtorin mukaan toiminta jatkuu kesällä 2019.

Lisää Isäkuukausien pyöräilyaiheista luettavaa:

Seitsemän syytä, miksi lapsen pyörässä pitää olla käsijarrut

Look mom - ei apurattaita! (sis. oodin potkupyörälle)

Tärkeimmät säännöt pyöräilemään oppineelle

Pyöräkärry ja uusi pyörä ne yhteen sopii - vai sopiiko sittenkään?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram toivottavat sinut tervetulleiksi seuraamaan pyöräilyä ja muita sattumuksia sisältävää arkeamme! Blogia voi seurata myös blogit.fi-palvelussa.

Kommentit (2)

Vierailija

Kiva kun olitte mukana. Kaikista parasta oli nähdä lasten kehittyminen jokaisella kerralla. Jos saisi itselle edes promillen tuosta energiamäärästä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Jep, promille energiasta ja oppimiskyvystä niin tässähän ei tuntisikaan itseään keski-ikäistyväksi :)

Kaupallinen yhteistyö Trekin kanssa

“Eikö tuossa lapsen pyörässä ole ollenkaan jalkajarruja”, kauhisteli eräs vanhempi rouva taannoin poikamme pyörän nähdessään.

Poju oli hetkeä aikaisemmin lähestynyt pyörätelinettä molemmat jalat sivuilla valmiina pysähtymistä varten. Varsinaisen pysähtymisen hän hoiti kuusivuotiaalle ominaisesti lukkojarrutuksella.

“Ei onneksi ole”, vastasin. Ikävä kyllä tilannetta päivitellyt nainen ei tarttunut pieneen provooni. En päässyt keskustelemaan käsijarrujen hyvyydestä. Teen sen siis blogissa.

  1. Jarruttaminen ei vaadi jalkojen pitämistä polkimilla. Tämä on siis tilanne, joka kiinnitti rouvankin huomion. Kun jarruttaminen tapahtuu käsillä, jalat voi laskea valmiiksi polkimilta pysähtymistä varten. Ja silti käsillä voi jarruttaa ns. loppuun saakka.
  2. Jos ketju putoaa rattailta, pyörä ei muutu jarruttomaksi. Ketjun putoaminen ei ole harvinaista. Jalkajarrullinen pyörä muuttuu kuitenkin tällaisessa tilanteessa jarruttomaksi. Vauhdista ja maan kaltevuudesta riippuu kuinka kauhealta kuskista kyytiläiseksi muuttuneesta polkijasta tuntuu.
  3. Jalkajarrullinen takanapa on raskas. Erityisesti lasten pyörissä keveys on tärkeää, koska pyörä on raskas suhteessa kuljettajaan. Käsijarrut ovat jalkajarruja kevyemmät.
  4. Käsillä on helpompi jarruttaa kuin jaloilla. Jalkajarrutus on usein mallia takarengas lukkoon, koska jarrutusvoiman säätäminen on tenavalle vaikeaa. Käsien motoriikka on parempi ja siten jarruvoiman säätely on helpompaa. Asia on tärkeä varsinkin jarruttamista ja pyöräilyä opetellessa. Hieman myöhemmin lukkojarrutus saattaa toki olla kuljettajan mielestä “siistiä”.
  5. Esikoisemme oppi lähtemään pyörällä liikkeelle hyvin, vaikka kulkineessa oli jalkajarru. Keskimmäinen lapsemme ei oppinut asiaa yhdeksässä kuukaudessa. Vaikka hän pyöräili jo hyvin, varsin moni liikkeellelähtö kirjaimellisesti tökkäsi, koska hän polkaisi vahingossa kampia taakse päin. Vaihdoimme käsijarrulliseen pyörään, jossa tätä ongelmaa ei ole. Kammet voi lisäksi kääntää aina helposti oikeaan asentoon lähtöpotkua ajatellen.
  6. Jalkajarru on tehokas vain, kun kammet ovat vaakatasossa. Jalat pitää siis saada sopivaan asentoon ennen jarrutusta. Siihen kuluu myös aikaa, jonka aikana pyörä kiitää kohti jarrutuksen syytä.
  7. Renkaan vaihtaminen on helpompaa käsijarrulliseen pyörään. Voin tunnustaa, että vihaan jalkajarrullisen pyörän renkaan kiinnittämistä – se ei mene koskaan ensimmäisellä kerralla suoraan. Tai jos menee, niin ketjun kireys ei ole oikea.

Lisäys 16.8.2018: Facebookin mainiossa Perhepyöräily-ryhmässä hoksautettiin tämän postauksen linkityksen kommenteissa, että on vielä kaksi syytä. Ensinnäkin polkimet voi pyöräyttää esteen kohdalla niin, että poljin mahtuu menemään esteen yli. Toiseksi sisäkurvin puoleisen polkimen voi pyöräyttää ylös tiukassa käännöksessä, jottei poljin osu maahan ja kuski muutu geologiksi. Hyviä havaintoja, jotka allekirjoitan täysin!

Listauksen perään on toki kirjoitettava, että käsijarruja on monenlaisia. On hyviä, on huonoja.

Laadukkaat lapsen pyörän käsijarrut on suunniteltu ja tehty niin, että lapsi yltää kahvoille hyvin ja jarrut ovat tarpeeksi tehokkaat myös lapsen voimilla käytettäessä.

Tämän postauksen kuvissa esiintyy Trekin tämän kauden lastenpyöräuutuus – Trek Roscoe. Käsijarruihin liittyvät seikat pätevät kuitenkin, tietysti, kaikkiin lasten pyöriin.

Trek Roscoe - lasten plussakokoinen maastopyörä

Roscoe on mielenkiintoinen keskenkasvuisten maastopyörä. Mielenkiintoinen erityisesti siksi, että sen rengaskoko on niin sanottu puoliläski. Tai pullukka, kuten perheessämme sanotaan.

Plussakokoinen rengas ei ole yhtä leveä kuin läskipyörissä, mutta leveämpi kuin perinteisissä maastopyörissä. 2.8 tuumaa tarkasti sanoen. Leveyden ansiosta rengas kantaa hietikossa ja kosteissa paikoissa hyvin. Lisäksi iso ilmatilavuus antaa joustoa juurakoihin tai kivikoihin. Ja toki myös katukivetyksen ylityksiin.

Esikoisella on ollut Roscoe kesäkuun lopusta saakka, jolloin sellainen muutti Oulun Pyörä-Suvalalta meille. Maastossa olen hämmästellyt kerta toisensa jälkeen, kuinka vaikeista paikoista kuusivuotias pyörällä pääsee. Tästä myöhemmin juttua lisää!

Roscoesta on saatavilla 20- ja 24-tuumainen versio.

Vieläkö luetuttaa? Tässäpä muutamia Isäkuukausien muita pyöräilyaiheisia postauksia:

* Tärkeimmät säännöt pyöräilemään oppineelle

* Kokemuksia peräpyörästä - pyöräkärryäkin parempi

* Look mom - ei apurattaita! (sis. oodin potkupyörälle)

* Croozailua eli polkupyörän peräkärryn plussat ja miinukset

* Kuinka välttää toisen auton ostaminen?

ps. Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa pyöräily on vahvasti läsnä, ainakin kuvissa. Tervetuloa seuraamaan!

Kommentit (2)

Vuoden Äiti

Meidän lapsen pyörässä on molemmat: käsi- ja jalkajarru. Tulee myös olemaan niin pitkään kun minä asiaan voin vaikuttaa. Olen itse jyrkässä alamäessä jarruttanut käsijarruilla. Ensin katkesi vaijeri toisesta käsijarrusta, sitten toisesta. Eikä jalkajarrua ollut. Siinä vaiheessa ei hirveästi naurattanut. 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Saatan olla väärässä, mutta kuulostaa huoltamattomalta pyörältä. Huoltamattomana mikä tahansa verme on huono. Jalkajarrullisessa ketjun tippuminen on aika yleinen ongelma. Väärän säädön tai huollon puutteen syy silti sekin. Harmillinen ja varmasti pelottava tilanne tuo kertomasi varmasti!

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017