Kirjoitukset avainsanalla esikoinen

Syötävän hyvä kaupungintalo

Oulussa järjestettiin viikonloppuna Lumo-valofestivaali. Yksi tapahtuman taideteoksista oli kaupungintalon valaisu muuttuvilla valokuvioilla.

Valaisu muuttui teemasta toiseen pala kerrallaan. Jossain vaiheessa talo alkoi näyttää piparkakkutalolta. Kaksi vanhinta lastamme sekä kummitenavamme saivat päähänsä syödä piparitalon. Voi sitä riemua, kun he ryntäilivät seinän vieressä “syömään” aina siihen kohtaan, johon syttyi uusi piparkakkutalon palanen.

Lopuksi kaikki valot sammuivat. Tässä vaiheessa tenavat palasivat luokseni ja totesivat: “Saimme syötyä sen kokonaan!”

Varsinainen huipennus putosi kuitenkin keskimmäisen suusta kotona: “Minä nuolaisin taloa oikeasti! Oli hyvää!”

Sekaantuvat Jonnet

Laitoin aamulla eskarilaiselle uudet varsikengät. Vaimo kehotti nimikoimaan popot. Tuhersin tussilla sukunimemme molempiin varsiin.

Vaimo haki pojan eskarista kotiin ja “tarkisti” miten olin nimikoinnin toteuttanut. Harmi, etten nähnyt vaimon ilmettä, kun hän luki kengistä “Jonne”.

Kengät olivat luonnollisesti vaihtuneet eskarissa, mutta veikkaanpa rouvan hetken miettineen, että onkohan tämä nyt niin hyvää huumoria.

Lego öisessä sängyssä

"Iskä", kuului pojan huoneesta keskellä yötä. Konkoilin tutkimaan tilannetta. Poju istui patjallaan ja totesi: "Sängystäni löytyi Lego!" Tämän kerrottuaan nuorimies laittoi pään tyynyyn ja jatkoi uniaan. Kiitos vain, en olisi selvinnyt aamuun ilman tätä tietoa. Toisaalta melko vilpitöntä jakaa asia heti, eikä vasta aamulla.

Syömisellä tauteja vastaan

Juttelimme esikoisen kanssa rokotuksista. Melko yllätyksettömästi nuori herra ilmoitti kehittävänsä seuraavana päivänä uuden rokotteen. Eikä mitään yhden taudin täsmäruutausta, vaan “rokotteen, joka estää kaikki sairaudet.”

Seuraavana aamuna poju katseli keittiön kaappeja ja listasi minulle tarvitsemiaan aineita. Ilmassa haisi rokotteen sijaan riita (tällaisesta on kokemusta). Erimielisyys siitä, että pitäisikin lähteä eskariin maailman pelastavan rokotteen sekoittamisen sijaan. Sain selitettyä, että rokotteen tekeminen on liian vaikeaa, mutta terveellisesti syömällä voi myös ehkäistä sairauksia. Innovoisiko suuri keksijä terveellisen ruuan?

Kotiin tullessa repussa oli ollut lappu. Epäilemättä itse kirjoitettu ja mietitty. Valmistusohje oli selkeä: “Kaikki sekoitetaan ja laitetaan siivilään. Läpi mennyt liemi juodaan. Se estää kaikki sairaudet!”

Tässä vielä pari fiilistelyä Lumosta. Kannatti käydä!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

En ole muistanutkaan, kuinka vahvoja tunteita nolous ja häpeä ovat.

Tämän postauksen piti hehkuttaa esikoisen eskarissaan käsityöstämää hienoa peflettiä. Kävi vain niin, että isä ehti hukata laudeliinan oikeastaan jo ennen ensimmäistä käyttökertaa.

Olen pitkin syksyä kertonut Isäkuukausien Facebookissa, kuinka minulta on unohtunut monenlaista liittyen esikoisen eskariin. Poitsi on esimerkiksi joutunut kävelemään kotiin hajamielisyyteni takia, kun olen kurvannut aamulla eskarin pihasta lapsen pyörä takakontissa.

No, eilen esikoulussa alkoi uimakoulu. Se on hieno homma! Eskarista toivottiin, että vanhemmat kävisivät lapsen kanssa hallilla etukäteen. Ikään kuin tutustelemassa. Ei jäänyt mitenkään viime tinkaan. Kävimme polskimassa toissailtana.

Uimakouluun liittyen tulevaisuuden toivot ovat värkänneet eskarissa vohvelikankaasta itselleen laudeliinat. Poju sai omansa käyttöön erikoisluvalla jo uimakoulun aattona, kun kertoi, että on menossa illalla isän kanssa uimaan.

Peflettiä ihasteltiin kotona ennen uintireissua. Näppärästi oli esikoinen nimensä kirjaillut.

Uimahallilla keskityimme tällä kertaa lotraamista enemmän käyttäytymisen pohdintaan ja omien tavaroiden muistamiseen. Kertasimme puolenkymmentä kertaa, mitä uimakassiin pitää pudottaa hallilta lähtiessa: "Neljä tavaraa - lasit, pyyhe, pefletti ja uikkarit!"

Selvä homma!

Hyvin menneen reissun jälkeen ripustelin kotona kamamme kuivumaan. Olin jo hammaspesulla, kun vaimo kysyi kuivaustelinettä vilkuillen: "Missä pojan pefletti on? Se pitää saada aamuksi kuivaksi!"

Ei voi olla totta! Unohdimme, UNOHDIN, unohdimme, UNOHDIN sekä poitsin itsetekemän että oman peflettini uimahallille.

Aamulla ajoimme hallin kautta eskariin, mutta peflettejä ei löytynyt. Esikoulun parkkipaikalla sanoin pojalle, että minua harmittaa hirveästi. Poju mutisi hiljaisesti: "Niin minuakin."

Voin kertoa, että ihan vasta ei ole nolottanut samassa määrin kuin tätä asiaa eskarin aikuisille selittäessäni. Että pojalla ei nyt ole sitä peflettiä, jonka teitte tätä uimakoulua varten.

Että näin!

Vahingonilo on vanhan kaskun mukaan aidoin ilo. Jos allekirjoitat, niin suosittelenkin lämpimästi lukaisemaan myös postauksen siitä, kuinka yksi jos-sana muuttaa isän huippufiiliksen vähemmän hohdokkaaksi.

ps. Haluatko pysyä kärryillä Isäkuukausien nolouksista ja muista tunteista? Mikäli, niin seuraa blogia Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa tai blogit.fi:ssä.

Kommentit (3)

Eeva

Outs, otan osaa ... :) Surullisen nolo tapaushan tuo sinun juttusi on.  Mutta. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja tämänkin voi kääntää hyvin päin. Ensinnäkin siitä jää jännittävä muisto ja toiseksi sattumus saattaa jopa yhdistää isää ja poikaa, kun tunteistanne yhdessä puhutte. Kolmanneksi, isä voi opetella pefletin tekoa ...

Eeva

Mahtava vaimo todella, jos noin on auttavainen ja ymmärtäväinen.  Kiva kuulla, että olette poikasi kanssa saaneet tukea ja apua tällaisessa ihan oikeasti aika ikävässä kokemuksessa :) .  Nyt kohti uusia seikkailuja ...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eskarilainen haaveilee ajoittain koirasta. Niin myös hetki sitten, kun nukutin häntä tapojeni mukaan viereeni.

“Iskä! Eskarissa puhuivat, että joillakin on sellaisia lainakoiria. Että koira tulee kotiin päiväksi tai viikoksi. Eikö sellainen olisi meillekin hyvä?”

“Mukava idea. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että olen allerginen koirille”, vastasin.

“Mutta sinähän voisit mennä johonkin muualle siksi aikaa, kun koira olisi meillä”, poika jatkoi.

En edelleenkään aina muista, että tuon ikäinen hallitsee ironian kuin Bull Mentula balettitanssin. Mutisin siis harkitsemattomasti vastaukseksi, että “vaihtaisitko tosiaan iskän viikoksi koiraan?”

Hiljaisuus.

Toivottelimme hyvät yöt ja aloin nuotinvierittämään Lentäjän poikaa, kuten jokainen ilta menneen puolen vuoden aikana.

“...Vielä lentäisin korkeammelle kuin muut – vielä isäänikin paremmin.”

Hiljaisuus.

Yhtäkkiä poika kääntyi, otti kaulasta kiinni ja totesi: “Iskä, en minä vaihtaisi sinua koiraan. En viikoksi. En edes päiväksi!”

Itsehän tätä kerjäsin, mutta silti. Luulen, että tämän isänpäivän merkityksellisin lause tuli käytettyä jo perjantai-iltana.

Niin tai näin, Isäkuukaudet toivottaa jo tässä vaiheessa kaikille lämminhenkistä isänpäivää!

ps. Kuvituskuva. Ei liity tapaukseen, vaikka lapsille tärkeästä eläimestä onkin kysymys.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Veräppä. Takaloosteri. Hames. Koria. Alahappäin. Ylähäppäin.

Etelä-Pohjanmaa on kuin Savo. Alkuasukkaiden kieltä on mukava kuulostella. Ainakin, jos murredosettia ei tarvitse avata kuin muutaman kuukauden välein.

Olimme toissa viikonloppuna lakeuksilla ja kielellistä ihmeteltävää riitti jälleen. Tällä kertaa murteen edelle ponnisti kuitenkin esikoisemme. Hän ilmoitti sunnuntaina viisivuotiaan itsevarmuudella: “Nyt minä sitten osaan lukea!”

En voinut olla eri mieltä. Olin juuri auttanut lasta tappamaan aikaa kirjoittamalla kännykkääni lauseita. “Papan auto pitäisi pestä.” “Ossi on musta koira.” “Iskä ajaa vielä tänään kotiin.” Eskarilainen todellakin luki kaiken.

Muu perhe jäi alkuviikoksi etelänlomalle. Minulla oli siis kotona mahdollisuus googlailla, miten lukutaitoa määritellään.

Voiko pojan siis sanoa lukevan?

Ainoan kunnollisen määritelmän lukutaidolle löysin Pisa-tutkimuksen materiaaleista vuodelta 2009. Lukutaito oli tuolloin OECD:n monikansallisen tutkimuksen painopistealueena. Silloin määriteltiin näin: “Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi, tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi.”

Pisa-näkökulmasta lapsemme ei siis osaa lukea. Ei tarvitsekaan. Pisaan osallistuvat mopoautoikäiset.

Poikamme on ollut kirjaimista, sanoista ja teksteistä kiinnostunut noin vuoden ajan. Vanhempina emme ole patistelleet lasta lukemaan. Tietysti olemme vastailleet ja auttaneet lukemisen hahmottamisessa, kun poika on sellaista kysynyt. Ja toki vaimo on istahtanut sohvalle, kun poika on hakenut vanhan aapisen kirjahyllystä ja pyytänyt tutkimaan sitä kanssaan. Taito on itänyt hiljalleen.

Loppusilauksen taisi antaa Ekapeli Alku, jossa lukemisen perusteet on pelillistetty. Jos Ekapeli ei ole tuttu ja lähipiirissä on lukemaan opetteleva, niin suositus plus plus. Toimii melkein millä tahansa laitteella.

Ekapelin vanhemmille-osiossa sivutaan sitä, miten lapsi oppii lukemaan. Lisäksi luetellaan erilaisia lukemisen tasoja. Niistä yksi on, että tavuja yhdistetään sanoiksi liukumalla äänteestä toiseen. Sain vaimolta viestin Etelä-Pohjanmaalta samoihin aikoihin, kun luin tuota vanhemmille-sivua. Viestissä tenava hymyili Miina ja Manu -kirjan kanssa. Saateteksti kertoi, että tässä on ensimmäinen aukeama, jonka luin kokonaan itse.

Tuon perusteella julistan, että esikoisemme osaa lukea. Ta-ta-ta-DAA!

Äänessäni on ylpeyttä ähkyksi saakka! Mutta sen lisäksi tunnepalettiin työntyy pessimismiä. Jos lapsi osaa lukea kouluun mennessään, mitenkähän aika kuluu ekaluokalla?

Onneksi nykyään yhä useampi lapsi oppii lukemaan ennen kouluikää. Ilmiön yleisyyden takia uskon, että opettajat osaavat huomioida tämän ja ruokkia ennen kaikkea lukuintoa. Tätä peräänkuuluttavat asiantuntijatkin.

Lukuinnon ruokkimisessa toivottavasti auttaa sekin, että aiomme lukea tenavalle edelleen mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä kutkuttaa ajatus, että voisi lukea vaikka vuorotellen. Esimerkiksi niin, että aikuinen lukee kaksi virkettä ja lapsi yhden. Idea ainakin kuulostaa mukavalta yhteiseltä tekemiseltä!

ps. Juuri lukemaan oppineelle tuntuu olevan todella niukasti kirjallisuutta tarjolla. Siis kapitaalein ja tavuviivoin kirjoitettuja lyhyitä juonellisia kirjoja. Pääkuvassa näkyvä Kirjatiikeri-sarja on ainoa, jonka olen löytänyt kirjastosta. Olisiko sinulla vinkata muita?

ps2. Ihanasti sopiva -blogissa kasvatusalan rautainen ammattilainen pohtii milloin pitää oppia lukemaan ja kertoo myös, kuinka varhaiskasvatuksessa asiaa tuetaan.

Kommentit (2)

JaanaPaananen

Hei,voisikohan tsekata kirjastosta ekaluokan lukudiplomin kirjalistaa. Ne kirjat on juurikin tarkoitettu juuri lukemaan oppineille.

Ja hienosti koulussa ekalla luokalla huomioidaan jo lukevat ja taitoa vasta opettelevat. Meillä oli esikoinen viime talvena ekalla ja heti syksyllä suomenkielen tunnilla luokka jaettiin kahteen ryhmään: jo lukeviin ja taitoa vasta opetteleviin.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos vinkistä! Joskus tuota listaa on selattu, mutta silloin lukutaito oli vielä vain unelmaa. Mutta nythän sitä pitäisi ehdottomasti tutkailla. Kiitos!

Mukava lukea, että lukutaitoisten huomiointi toimii koulussa hyvin. Tylsistyminen ei tee hyvää koulussa viihtymisen ennusteelle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi. Tämä isäblogi kuulostelee viisihenkisen perheen riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram