Kirjoitukset avainsanalla kuopus

“Sä olet tähti. Lainaa mulle loistoasi. Tähti!”

Don Huonojen hitin kertosäe on viime aikojen korvamatoni. Kuopuksen kehityksen kadenssi on nyt sellainen, etten pysy tahdissa mukana. Taaperolle eilisen haaste on tämän päivän itsestäänselvyys. Käy mielessä, että jos saisi itselleen murusen tuosta oppimiskyvystä ja energiasta, ei tarvitsisi kipuilla keski-ikäistymistä. Lainaa mulle loistoasi.

Elämä taaperon kanssa on tällä hetkellä nannaa (huom. ei Nannia).

Vielä kesällä oli toisin.

Seitsemässä isyysvuodessa on ehtinyt kohdata uhmavaiheen jos toisenkin. Silti kuopuksen uhma löi minut polvilleen. Olin täysin samaa mieltä Koti-iskä88:n kanssa: “En muuten ymmärrä miksi uhmaikää kutsutaan tahtoiäksi. Sama kuin kutsuisi mustaa surmaa kesäflunssaksi.

Heinäkuussa tyttö tuntui huutavan, itkevän ja raivoavan tauotta. Suurimmaksi osaksi siksi, että ei saanut tahtoaan läpi. Toiseksi suurimmaksi osaksi siksi, että ei osannut tehdä haluamaansa, vaikka saikin tahtonsa läpi. Ruokailut – yhtä itkua. Nukkumaanmeno – yhtä itkua. Leikit – yhtä itkua.

Ja kaikki – sitä samaa itkua.

Mutta elokuulla tapahtui jotain. Uhma alkoi pyöristyä hämmentävän nopeasti. Elämä muuttui parissa viikossa.

Samalla se alkoi soida päässäni: “Sä olet tähti!

Uhman taipuminen toi paitsi hymyn taloon, myös jo mainitun uskomattoman kehityksen taaperon taitoihin. Alkoi ilmeisesti jäädä rageemiselta energiaa oppimiseen.

Hämmentyneenä olen huomannut keskittymiskyvyn muuttuneen kuukaudessa kirjan kahdesta sivusta kahteen kirjaan. Eikä kirjalta tarvitse enää lopuksi kääntää niskoja nurin.

Elokuun alkupuolella taapero imeskeli tuttia lähes tauotta. Saattoi toki olla niinkin, että vanhemmat asensivat sen ajoittain äänenvaimentimeksi. Nyt sitä tarvitaan enää unilla.

Ja syöminen – sen voi sittenkin hoitaa itsenäisesti ja ilman raivoa!

Opittujen taitojen listaan voisi lisätä vielä hyvällä tolalla olevan pottailun sekä koko ajan enemmän juoksua muistuttavan liikkumisen: korva on käännöksissä yhä lähempänä lattiaa.

Uhmasta osa on siis passitettu vilttiketjuun.

Realistina tajuan, että viltissä kerätään voimia uutta tulemista varten. Siksi nautin nyt, kun lapsen tulilanka on yhä useammassa tapauksessa reilusti yli sekunnin mittainen ja lapsi oppii alati uusia hienoja juttuja.

Ei ihme, että nukuttaessani hyräilen: “Tähti. Sä olet tähti, eikä mikään voi sua pysäyttää!

Isäkuukausien Facebook ja Instagram.

Kommentit (0)

Puolitoistavuotias juoksee pienen kotimme pisimmässä käytävässä niin kauas minusta kuin suinkin pystyy. Tai juoksee ja juoksee - ehkä pitäisi sanoa, että horjuu nopein ja varmoin askelin.

Istun lattialla ja ihailen tyttöä. Tuollainen aivan omien liikkumistaitojen ylärajoilla tapahtuva “juokseminen” on luultavasti maailman toiseksi sympaattisin tapa liikkua. Jep, sympaattisimpia ovat ne ensimmäiset kunnon askeleet.

Vaikka olen ollut päivät kotona kesäkuun alusta saakka, en kyllästy ihailemaan vaappuvaa menoa: mikä usko itseensä, mikä tahto eteenpäin, mikä kehittymisen tahti!

Poispäin juokseminen on kuitenkin vain hienon leikin pieni osa. Käytävän päässä taapero kääntyy ja katsoo leikkisän anovasti minuun. Sanoja ei ole, mutta viesti tulee selväksi: “Vielä kerran iskä - jookos?”

Niinpä levitän käteni lähes kahdettakymmenettä kertaa ja tyttö ryntää vielä äskeistäkin vaappumista vauhdikkaammin, horjuvammin ja varmemmin suuntaani. Viimeisen puoli metriä hän syöksyy halaukseen. Kiepsahdan istualtani selälleni ja nostan muksun “lentokoneeseen” suorien käsien päähän.

Tyttö nauraa kihertää. Elämä on tässä. Elämä on ihanaa!

Yksivuotiaan kanssa on mahtavaa olla kotona. Hänen viihdyttämisekseen ei tarvitse osata tanssia Macarenaa Gangnam stylen musiikilla. Yksivuotiaalle riittää syli ja reipas yhdessäolo.

Ja se yksivuotiaan ilo. Se on aitoa! Aikuinen ei sellaiseen aitouteen pääse herkimmilläänkään.

Aitouden alkulähteillä

Aitoudesta puheenollen: kun yksivee suhauttaa pottaan, Elon Musk ja Donald Trump voivat tulla opettelemaan miltä näytetään, kun ollaan tyytyväistä omiin tekemisiin. Kun yksivee pudottaa vahingossa juomalasin, hän muistelee tilannetta neljä päivää tapahtumapaikalla pantomimisoiden ja näyttää aina pahoittelevalta. Jäden saadessaan yksivuotias nauraa ääneen tyytyväisyyttään.

Jos lapsen kehityksen seuraaminen yleisesti on vähintäänkin mielenkiintoista, niin yksivuotiaan taitojen kasvun havainnointi se vasta mahtavaa onkin.

Jossain määrin sanoja ja suomea rakastavana yksiä suurimpia ilon aiheitani ovat tenavan kielelliset harppaukset. Aina siinä kolmiloikassa ei pysy perässä, vaikka olen samassa hiekkalaatikossa 24/7.

Esimerkki: olimme puistossa kaveriperheen kanssa. Yksivee tökki minua ja viittiloi puistohärvelin suuntaan, kun kertasimme kaverin maastopyöräkisan tuntemuksia. En varmaan uskonut itsekään, että tenava ymmärtäisi, kun sivulauseen väliin kiilattuna totesin hänelle: “Meneppä edeltä, tulen pian perässä.”

Lopun arvaatkin: muksu lähti vaappumaan kohti viittomiensa kohdetta. Taisin mainita kaverillekin, että ohhoh, sehän ymmärsi vaikken edes muuttanut ääntäni!

Hienoa on myös huomata ymmärtävänsä yksivuotiaan kommunikaatiota, vaikka siinä kieltämättä vielä vahva salaus onkin päällä. Sydäntä lämmittää, kun hiffaan, että aaaaoooo on kysely hukassaolevan harson perään.

Nukutukset ja lohdutukset ovat klassikkoesimerkkejä vanhemmuuden pienistä sykähdyttävistä hetkistä. Ei niitä voi yksivuotiaan kohdallakaan ohittaa: kun pienen ihmisen ison itkun saa rauhoiteltua tai lapsen nukahtamaan, tuntee olevansa ainakin yhdelle ihmiselle maailman tärkein.

 

Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa lisää hyviä ja huonoja hetkiä vanhemmuudesta.

Kommentit (4)

Isivuosi

Meillä 2v tytön kanssa yksi suosikkileikkejä on edelleen tuo juoksu lentokoneeseen. Toinen suosikki on salilla opittu painiminen;isiä kaadetaan kädestä ja jalasta ja milloin mistäkin.
Muutenkin kaikki nujuaminen yhdessä on tytön mieleen.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, että jätit kommentin! Lentsikasta tykkäävät myös 6v ja 4v, mutta tuo yksi- (ja varmasti myös kaksi-) vuotiaan kyltymättömyys siihen on ihan omaa luokkaansa. Nujuaminenhan on ihan parasta! Läheisyyttä, liikuntaa, leikkiä! Muistaakseni jopa kuningas Sinkkonen on kehottanut nujuamaan enemmän lasten kanssa.

"The summer is crazy", lauloi Alexia auton poppivehkeissä ysärin ehtoopuolella.

Kuinka oikeassa italialainen olikaan jo tuolloin. Hänen nimittäin täytyi tarkoittaa sitä hulluutta, johon vanhempi joutuu yrittäessään saada taaperon päiväunille hellepäivänä. Siis esimerkiksi tänään.

Tässäpä päivällinen turhautumiseni Instagram-storyn kuvien kautta kerrottuna.

Turha varmaan mainita, että luovuttaja oli isä.

Näistä kuvista huolimatta täytyy sanoa, että pidän sinusta - kesä 2018!

Kommentit (8)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, että jätit vertaistukea! Sisälle nukahti nyt tänään meidänkin neiti. Jotenkin ei tuollaisen eilisen härdellin uusintanäytös kiinnostanut vanhempia ollenkaan...

Mauja

Apua mitkä syvälle alitajunnan romukoppaan sullotut traumat tämä herätti, heti alkoi syke nousta ja hiki valua 😂 viime kesä oli just tota, hiekkatietä eestaas kun toinen veivaa parhaat muuvinsa. Voi onneksi se on jo ohi, siirryttiin sisäpäikkäreihin samana kesänä. Tsempit sinne!

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos tsempistä! Ja sen muistutuksesta, että tämäkin on loppujen lopuksi lyhyt vaihe. Siitä tosin taitaa pitää Suomen kesän pituuskin huolen. Sisäpäikyt otettiin täälläkin tänään. Meni paljon helpommin.

Vierailija

Tulee ihan mieleen esikoisen eka kesä, kun talven neiti oli tottunut päikkäreihin tukevasti topattuna tiiviissä paketissa viileässä ulkoilmassa ja kun tulikin kesä ja helle... Ei ollut ihan helppoa saada lasta nukahtamaan.

Reilut viisi vuotta sitten esikoisemme oli jäämässä ensimmäistä kertaa yökylään mummulaan. Siis ilman vanhempiaan. Edellisiltana kirjoitin äidilleni lapsen päiväohjelman aaneloselle. Kellonaikoihin sidottujen juttujen lisäksi lisäsin “muutamia vinkkejä”. Muistan vieläkin, miten teksti pieneni ja pieneni paperin alalaitaa kohti – kaikki huomiot eivät tahtoneet millään mahtua yhdelle paperille.

Paperissa oli mainittu muun muassa D-vitamiinit, erilaiset pukemisvaihtoehdot ja puuron keitto-ohje. Taisinpa listata nukutuslaulutkin, joista poika silloin tykkäsi. Ja tietenkin muistutus xylitol-pastillin (yksi!) ottamisesta jokaisen ruokailun kohdalla.

Kävimme paperin äitini kanssa läpi huolella. En usko, että keskiverto aikuinen pääsee samaan intensiteettiin muutoin kuin löytämällä roskakatoksesta naapurinsa verotiedot. Luultavasti pidin tentinkin aiheesta: “Moneltako pitää olla lounas? Saako antaa karkkia?”

Kun sitten olimme vaimon kanssa reissussa ja taapero sulostutti isovanhempia, emme turhaan stressanneet. Päästimme kellon jopa varttitunnin yli normaalin nukahtamisajan ennen kuin laitoimme tekstiviestikyselyn, että miten nukutus meni.

Kolmannen kohdalla vähän rennommin

Kuopuksemme oli ensimmäistä kertaa molemmista vanhemmistaan erossa viikonloppuna, kun koko kolmen lapsen katraamme tarjosi reilun vuorokauden ajan desibelejä mummin ja papan korville.

Kun olimme lähdössä mummilasta reissuun, ei tullut mieleen kirjoittaa päivärytmiä paperille. Emme jättäneet edes kirjallisia ohjeita lasten pukemisesta. Oikeastaan ainoa asia, josta puhuttiin, oli uusien turvaistuinten “käyttöopastus”.

Yli vuorokauden reissulta taisi lähteä kaksi puolihuolimatonta kuulumisten kyselyä isovanhempien suuntaan: “Ilmeisesti kaikki ok?”

Isovanhempien säännöt ja kodin säännöt

Ensimmäisen lapsen kohdalla olimme rutiininatsituksen ohella ravintonihilistejä. Isovanhemmille tuskin jäi epäselväksi nukkumaanmenoaika tai se, että taaperolle ei anneta sokeria.

Enää noistakaan ei jaksa enempäänsä nillittää. Nykyään ajattelen varsin pitkälle, että niin kauan kuin lasten oleskeluympäristö pysyy turvallisena, niin saavat puolestani valvoa pidempään tai saada normaalia enemmän makeaa.

Viikonlopun reissulla jäin miettimään, että johtuuko asenteen lepsuminen vain väsymisestä. Itse asiassa ei. Olen nimittäin huomannut, että yökyläilystä toipuminen ottaa lapsilla ihan yhtä kauan, onpa kylässä löysemmät säännöt kuin kotona tai ei. Lisäksi olen oivaltanut, että esimerkiksi liian sokerin aiheuttama energiapiikki kohdistuu heihin, jotka makeaa lapsille antavat. Ei niinkään muualla oleviin vanhempiin. Sitä saa, mitä tilaa.

ps. itseni ja vanhempieni puolustukseksi on alun A4-esimerkin valossa sanottava, että esikoinen oli kyseisten isovanhempien ensimmäinen hoidettava taapero 25 vuoteen. Käytännöt olivat ehkä hieman ehtineet unohtua ja muuttua. Mutta hyvin meni.

Nämä kaksi aikaisempaa postausta saattaisivat olla kiinnostavia:

Ensimmäinen vs. kolmas vauvavuosi

Mitkä asiat kolmas lapsi on muuttanut?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tule mukaan!

Kommentit (10)

Satua vai totta
Liittynyt30.5.2018

Ihanan REHELLISTÄ 😂😂 Isäni tuli katsomaan kuopusta ”ihan vaan puoltuntia, käyn nopsaa jälkitarkastuksessa, nukkuu koko ajan” JEPS! Arvaappa nukkuko, oli kakka-kiukku-nälkä episoidi ollut valmis kun lähdin. Eipä ollut Ukko vauvoja hoidellut 32 vuoteen mutta kotona odotti puhdas, kylläinen poika 😁 ja Ukko oli vaan tossa vähän tehtiin juttuja. Muistan aina sen päivän... ja meidän isä ei ole mikään lastentarhan setä vaan vankeinhoitoalalta. Naurattaa vieläkin se välitön asenne 😁

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja mahtavasta muistosta! Aivan uskomaton Ukko. Aivan uskomaton! Tuon sukupolven edustajista löytyy ilman tiheää seulaa miehiä, jotka eivät ole koskaan vaihtaneet lapselle vaippaa, eivätkä vaihda.

*

Joo-o. Ensimmäisen lapsenlapsen kanssa olivat vanhemmat aika tarkkoja. Mutta. Meillä sovittiin jo odotusaikana, että kotona on kotisäännöt ja mummolassa mummolasäännöt (jotka taitavat olla nykyisin osin tiukemmat kuin kotona,hahhaa). Mitä nyt ukki tarjoilee makeita herkkuja, jos ei mummo ehdi väliin. Aina ei ole ehjänä laumaa palautettu, mutta hengissä kuitenkin 😄

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja hyvästä näkökulmasta! Tosiaan itsekin _nykyään_ sitä mieltä, että kahdet eri säännöt on ihan ok. Tuo tosin tuntuu uskomattomalta, että mummolassa olisi tiukemmat kuin kotona. Ei siis ihme, että luin ensin kommenttisi alitajuisesti näin: "Mitä nyt ukki tarjoilee makeita herkkuja, jos mummo ei ehdi."

Vierailija

Kolme peräjälkeen syntynyttä poikaa ja yhteissokerihumala -sitä ei riitä sanat kuvaamaan :DD

Sormet suuhun
Liittynyt14.3.2018

Kuulostaa kovin tutulta tuo esikoisen hoito-ohjemanuaali :-D Jätimme esikoisen ensimmäistä kertaa hoitoon elokuvan ajaksi kun hän oli jo melkein vuoden. Mutta todennäköisesti olemme kuopuksen kanssa yhtä toivottoman tiukkoja, sillä emme ole päästäneet häntä vielä eded 7 kk iässä hoitoon isovanhemmille tuntia pidemmäksi ajaksi. 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Esikoisen hoito-ohjemanuaali! Mahtava termi, tästä irtosi illan hymyt. Kiitos! Kyllähän se kieltämättä melkoinen käyttöohje oli. Olisikin pitänyt soittaa reissun päältä ja kysyä, että olettehan muistaneet lukea sen pienellä präntätyn sivulta kolme...

Rohkeasti vain muksuja hoitoon. Se on kaikkien etu!

kattikoo

Esikoinen lähti ekalle yökyläilylleen vanhemmilleni 10 kk:n iässä. Pikkuveli oli syntymässä muutaman kuukauden kuluttua ja ajattelin, että lapsen on hyvä "harjoitella" (ja äidin ehkä vielä enemmän) erossaoloa vanhemmistaan ennen kuin lähtö laitokselle tulee. Lapsen mukaan lähti myös molemmin puolin täyteen kirjoitettu A5-arkki ohjeineen ja aikatauluineen.
Kuopuksen samaiset isovanhemmat "riistivät" yökylään melko tarkkaan 1-vuotiaana. Lapsi kun ei ollut kovin hyvin nukkuvaa sorttia toisin kuin esikoinen, lasten isä teki vuorotyötä eikä siksi pystynyt olemaan apuna niin paljon kuin olisi halunnut ja äiti alkoi olla jaksamisensa rajoilla vedettyään vuoden keskimäärin 5 tunnin katkonaisilla yöunilla. Kuopuksen mukaan ei lähtenyt ohjevihkosta, mutta kuopuksen haki kotiin uudesti syntymään verrattavissa olevan kokemuksen omannut äiti nukuttuaan lähes 9 tuntia - putkeen!
Sen jälkeen lapsia on kyllä huoletta annettu isovanhemmille yökylään ensin isovanhempien ja nyttemmin myös lasten itsensä toiveesta. Ihanaa on, että sukupolvet voivat ja haluavat viettää aikaa yhdessä (ilman tätä kaiken kieltävää keskimmäistä sukupolvea...).

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, että jaoit mahtavan kokemuksen siitä, kuinka lasten mummulointi antoi melkeinpä uuden elämän äidille. Ymmärrän täysin, vaikka en vauvan takia olekaan koskaan säännöllisesti joutunut heräämään muutaman tunnin välein.

Isovanhemmilla kyläily on kyllä niitä perhe-elämän win-win-win-tilanteita! Kuten kirjoitat sukupolvet saavat viettää aikaa yhdessä ja kyllähän ne vanhempien ajatuksetkin sillä aikaa vähän tuulettuvat ja jaksaa taas olla paremmin hyvä äiti tai isä.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017