Kirjoitukset avainsanalla kuopus

Meillä uskotaan joulupukkiin. Lujasti.

Lahjahommiin liittyen pukki on tilini joulunjälkeisen saldon perusteella satuolento. Tutista vieroittaminen sen sijaan yhteistyössä pukin kanssa on toimivaa kuin lakkahillo leipäjuuston päällä.

Esikoinen työnsi aikanaan reilun kahden vuoden iässä tuttinsa pukille. Vastineeksi hän sai paketin, josta löytyi pehmojänis ja pikkumiehen elämän ensimmäinen oma Herra Hakkaraisen xylitol-pastillirasia.

Keskimmäinen diilasi pukin kanssa 2v 7kk -iässä. Silloin ei ollut joulu, vaan vierailimme Joulupukin kammarissa napapiirillä. Paketista riivitty Legon asuntovaunusetti muistuttaa tyttöä edelleen rohkeudesta Rovaniemellä.

Nuorimmainen oli aikalailla kaksi, kun punanuttu kolisutteli tupaan muutama viikko sitten. Tytölle oli puhuttu pari kuukautta, että joulupukilla olisi spesiaalilahja hänelle tuttia vastaan. Syksyn ja alkutalven aikana käyttö oli myös supistettu pelkkiin nukahtamishetkiin.

Pari minuuttia ennen h-hetkeä juniori työnsi kummatkin tuttinsa suuhunsa. Pukin painettua puuta tyttö meni totisena vieraan puheille ja tumppasi tutit pukin kinttaaseen!

Kuopus protestoi tutin puuttumista tasan yhtä paljon kuin isommat sisarukset aikanaan: yhden illan.

Tutista luopuminen aiheuttanee aina jonkinlaista kaipuuitkua. Jouluaattoilta ei ehkä ole sille ideaalein ajankohta, mutta meideän mielestämme hinta onnistuneesta vieroituksesta on ollut pieni.

“Kaksi tuttia – kaksi lahjaa”

Kuopuksen kanssa joulupukkidiili oli jossain määrin surkuhupaisa. Hän oli jo hyväksynyt tutti pukille, lahja minulle -ajatuksen. Mutta sitten koko lapsikatraamme lähti joulun alla isovanhempien mukaan mummilaan. Ja minä pannahinen unohdin pakata tutin mukaan! Joutuivat ostamaan matkalta uuden.

Kotiin tullessa tytöllä olikin sitten kaksi tuttia. Jossain vaiheessa lapsi oivalsi viestittää, että hän antaa yhden tutin ja saa lahjan. Ja toinen tutti jää hänelle! Jotenkin ei yllätä tämän lapsen kohdalla. Ei auttanut kuin upgradeta sopimus pukin puolesta – kaksi tuttia, kaksi lahjaa.

Siitä eteenpäin tyttö kertoikin monelle tulevasta: “Kaksi tuttia – kaksi lahjaa!”

Aattona tytsy sai sitten Legon Disney-sarjan “Huurteinen leikkikenttä” ja lisäksi oman mukin.

Tarkkaavainen lukija saattaa tässä kohtaa hykerrellä: esikoiselle xylitol-pastilleja, kuopukselle kaksi kovaa pakettia. No, tämän huomasivat tenavatkin nostaa keskusteluun jossain vaiheessa. Vanhimman lapsen lahja on silti ollut äärimmäisen riittoista – taloudessamme ei sen jälkeen ole montaa Hakkaraisetonta päivää nähty.

Kommentit (0)

Olet kolmas lapsemme. Silti minun on vaikea ymmärtää, kuinka nopeasti loikit juuri nyt taitojen polulla eteenpäin.

Vielä pari viikkoa sitten kiinnitimme huomiota jokaiseen kahden sanan lauseeseesi. Enää kolmenkaan sanan kokonaisuus ei aiheuta vanhempien ilotulitusta, sillä ensimmäiset nelisanaisetkin on jo kuultu. Puheestasi voi bongata myös useita sijamuotoja.

Suloisinta kielessäsi ovat sanat “vau” ja “lappi”. Ensiksi mainittua käytät, kun ihastelet jotain. “Lappi” on isosiskosi. Hänen nimessään on hankala konsonanttiyhdistelmä, jota et vielä hallitse. Niinpä kutsut häntä sanalla “lapsi”. Isosisko ei tästä aina tykkää. Ymmärrän häntä.

Kirjoitin kesällä, kuinka mahtavaa kanssasi on olla ja hehkutin juoksusi sympaattisuutta. Vastikään opit hyppäämään tasajalkaa. Se on ainakin yhtä sympaattista kuin varhaiset juoksuaskeleet aikanaan. Liikkumiseen liittyy myös taitosi potkia ja heittää palloa.

Jos sinusta kertovasta tekstistä jättäisi pois timantin kovan oman tahtosi, se olisi kuin kirjoittaisi vanhemmuudesta mainitsematta riittämättömyyden tunnetta.

Vaikka uhmasi onkin pyöristynyt, tuntuu minusta päivittäin, että olet laumamme kellokas. Liiankin usein seuraamme tahtoasi vain välttääksemme valtavan pettymysitkusi. Sisarukset myötäävät tahtoasi enemmän, mikäli kyse ei ole heidän omista tavaroistaan.

Kun tuntee tahtosi, on veikeä seurata, kuinka ilmaiset, että aiot tehdä jotain. “Kuka tulee iskälle kaveriksi?” kysyn. Lyöt nyrkillä rintaasi ja huudahdat: “Mää!” Vielä kuukausi sitten käytit sanaa “Mua!”

Tahtosi on vahva, mutta niin ovat muutkin tunteesi. Tunnet tuhannella, kaiken. Välillä se on rasittavaa.

Erotat käsitteet yksi, kaksi ja kolme. Osaat soveltaa niitä saadaksesi tahtosi lävitse. Kun pyydään sinua lopettamaan Legoilun ja lähtemään pissalle, nostat etu- ja keskisormen ylös ja sanot “kakki”. Kun sanon, että ei enää yhtään palasta, vaan heti pissalle, teet kompromissiehdotuksen etusormeasi näyttäen: “Ykki!”

Tykkäät Kaaposta (toivot sen tunnusbiisiä poikkeuksetta nukutuslauluksi), värittämisestä, pikku-Legoista, saksista, koirien bongaamisesta (hihkaiset “haukku” aina karvaturrin nähdessäsi), lukemisesta (kunhan vain saat valita kirjan), piimästä, tomaateista, oliiveista ja juustoista.

Et pidä salaatista, autossa matkustamisesta, yö- tai päiväunille (nukut joka päivä iltapäivällä tunnin - pari) nukahtamisesta tai liian korkeista kauluksista.

Suosikkileikkisi on ruuanlaitto. Touhuilet sekä yksin että siskosi kanssa leikkikeittiövälineiden parissa pitkiä hetkiä. Myös veljesi leikkii sinun leikkejäsi, jotta voi sen jälkeen vaatia sinut omaan Ninjago-leikkiinsä! Myös nuket ovat sinulle tärkeitä. Palapelitkin kiinnostavat paljon, mutta nupittomiin tarvitset toki vanhempien apua.

Pukemiset ja peseytymiset sujuvat kanssasi pääsääntöisesti hyvin. Suhautat pönttöön, mikäli vain vanhemmat muistavat viedä sinut posliinille. Tässä yhteydessä voisi myös mainita, että sisarustesi tapaan olet ollut niin terve, että en voi asiasta kyllin kiittää.

Nukut aamuisin pitkään. Puoli ysi on normaali heräämisaikasi. Sen jälkeenkin haluat vielä pötkötellä - arkisin siskosi ja minun kanssa, viikonloppuisin ainoa oikea kumppani on äitisi. Onneksi yleensä ei ole kiire minnekään – nuo ovat elämän timanttihetkiä.

Ainoa säännöllinen kiireemme on torstaisin, kun yritämme ehtiä 9.30 alkavaan perhekerhoon. Aikataulu, jolle nauroin vielä pari vuotta sitten: “Miten puoli kymmenen voi olla lapsiperheessä aikaisin?”

Rakastan hersyvää ja tarttuvaa nauruasi sekä orastavaa huumorintajuasi. Osaat jo hupsia. Kun kysyn, missä suu, saatat näyttää korvaa ja nauraa päälle. Suupieliä pestessä “Tarzan-äänet” ovat vakiovitsi, jolle nauramme kumpikin kerta toisensa jälkeen.

Vuosi sitten kirjoitin samasta lapsesta näin.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa!

Kommentit (0)

Seurakuntamme ojentaa kerran viikossa ison auttavan käden kotona lapsia hoitaville. Käsi on ilmaisen lastenhoitopalvelun muotoinen. Kooltaan kaksi ja puoli tuntia.

Vein neljä- ja yksivuotiaat tyttömme hoitoon lokakuun alussa. Se oli iso hetki - jännitin ainakin puolella vatsalla, kuinka yksivuotias pärjäisi vieraiden lastenohjaajien kanssa. Kun isosisko kiersi sormensa pikkusiskon käden ympärille ja huikkasi heippa, olin aika luottavainen. Neljävuotiaalle sekä mesta että henkilökunta olivat tuttuja.

Jep, oikein arvasit - isän huoli oli taas turhaa. Perillisillä oli mennyt hoidossa hyvin. Itse asiassa niin hyvin, että he ovat maininneet toistuvasti haluavansa sinne uudestaan. Tai oikeastaan neljävee on maininnut ja yksivee on lyönyt heti perään rintaansa. Se tarkoittaa “minä myös”.

Lastenhoitopalvelu on nimetty “leikkisästi” lapsiparkiksi.

Minulla on ollut viime aikoina hieman tinkatyö iltatöissäni. Ei nyt pelikaani turbiinissa, mutta jonkinlaista turbulenssia kuitenkin. Niinpä ajattelin viedä tytöt parkkiin ja napata aamupäivään kaksi tuntia tehokasta työaikaa.

Lasten kommentit - jälleen parasta

Esittelin ideaani parina edellisenä päivänä tenaville ja he olivat kovasti innoissaan. Neljävee yritti jopa houkutella ekaluokkalaista (joka tietenkin on koulussa samaan aikaan) mukaan. Koululaisen vastaus oli melkoisen sarkastinen: “Minä en lähde muualle kuin Jurassic Parkiin. Tai Super-Parkiin!”

Aivan kepein ajatuksin nelivuotias ei kuitenkaan hoitoon lähtenyt. Kun edellispäivänä “sovimme” asian, hän esitti huolestuneena kysymyksen: “Iskä, jos me menemme parkkiin, niin onko sinulla mitään tekemistä vai odotatko koko ajan, että kohtako me tulemme takaisin?”

En tosiaan odottanut kelloa vilkuillen. Työt edistyivät yllättävänkin hyvin.

Parkin ovesta juoksi kädet levällään yksivuotias, jonka hymyn leveys kilpaili käsien leveyden kanssa. Nelivuotias ei ollut yhtään alakuloisempi. Hyvä katko 24/7-yhdessäoloon niin lapsille kuin isällekin.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - molemmissa Black Friday -tarjouksena muutamia seuraajien paikkoja vielä jäljellä!

Kommentit (0)

“Sä olet tähti. Lainaa mulle loistoasi. Tähti!”

Don Huonojen hitin kertosäe on viime aikojen korvamatoni. Kuopuksen kehityksen kadenssi on nyt sellainen, etten pysy tahdissa mukana. Taaperolle eilisen haaste on tämän päivän itsestäänselvyys. Käy mielessä, että jos saisi itselleen murusen tuosta oppimiskyvystä ja energiasta, ei tarvitsisi kipuilla keski-ikäistymistä. Lainaa mulle loistoasi.

Elämä taaperon kanssa on tällä hetkellä nannaa (huom. ei Nannia).

Vielä kesällä oli toisin.

Seitsemässä isyysvuodessa on ehtinyt kohdata uhmavaiheen jos toisenkin. Silti kuopuksen uhma löi minut polvilleen. Olin täysin samaa mieltä Koti-iskä88:n kanssa: “En muuten ymmärrä miksi uhmaikää kutsutaan tahtoiäksi. Sama kuin kutsuisi mustaa surmaa kesäflunssaksi.

Heinäkuussa tyttö tuntui huutavan, itkevän ja raivoavan tauotta. Suurimmaksi osaksi siksi, että ei saanut tahtoaan läpi. Toiseksi suurimmaksi osaksi siksi, että ei osannut tehdä haluamaansa, vaikka saikin tahtonsa läpi. Ruokailut – yhtä itkua. Nukkumaanmeno – yhtä itkua. Leikit – yhtä itkua.

Ja kaikki – sitä samaa itkua.

Mutta elokuulla tapahtui jotain. Uhma alkoi pyöristyä hämmentävän nopeasti. Elämä muuttui parissa viikossa.

Samalla se alkoi soida päässäni: “Sä olet tähti!

Uhman taipuminen toi paitsi hymyn taloon, myös jo mainitun uskomattoman kehityksen taaperon taitoihin. Alkoi ilmeisesti jäädä rageemiselta energiaa oppimiseen.

Hämmentyneenä olen huomannut keskittymiskyvyn muuttuneen kuukaudessa kirjan kahdesta sivusta kahteen kirjaan. Eikä kirjalta tarvitse enää lopuksi kääntää niskoja nurin.

Elokuun alkupuolella taapero imeskeli tuttia lähes tauotta. Saattoi toki olla niinkin, että vanhemmat asensivat sen ajoittain äänenvaimentimeksi. Nyt sitä tarvitaan enää unilla.

Ja syöminen – sen voi sittenkin hoitaa itsenäisesti ja ilman raivoa!

Opittujen taitojen listaan voisi lisätä vielä hyvällä tolalla olevan pottailun sekä koko ajan enemmän juoksua muistuttavan liikkumisen: korva on käännöksissä yhä lähempänä lattiaa.

Uhmasta osa on siis passitettu vilttiketjuun.

Realistina tajuan, että viltissä kerätään voimia uutta tulemista varten. Siksi nautin nyt, kun lapsen tulilanka on yhä useammassa tapauksessa reilusti yli sekunnin mittainen ja lapsi oppii alati uusia hienoja juttuja.

Ei ihme, että nukuttaessani hyräilen: “Tähti. Sä olet tähti, eikä mikään voi sua pysäyttää!

Isäkuukausien Facebook ja Instagram.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram