Kirjoitukset avainsanalla taapero

“Sä olet tähti. Lainaa mulle loistoasi. Tähti!”

Don Huonojen hitin kertosäe on viime aikojen korvamatoni. Kuopuksen kehityksen kadenssi on nyt sellainen, etten pysy tahdissa mukana. Taaperolle eilisen haaste on tämän päivän itsestäänselvyys. Käy mielessä, että jos saisi itselleen murusen tuosta oppimiskyvystä ja energiasta, ei tarvitsisi kipuilla keski-ikäistymistä. Lainaa mulle loistoasi.

Elämä taaperon kanssa on tällä hetkellä nannaa (huom. ei Nannia).

Vielä kesällä oli toisin.

Seitsemässä isyysvuodessa on ehtinyt kohdata uhmavaiheen jos toisenkin. Silti kuopuksen uhma löi minut polvilleen. Olin täysin samaa mieltä Koti-iskä88:n kanssa: “En muuten ymmärrä miksi uhmaikää kutsutaan tahtoiäksi. Sama kuin kutsuisi mustaa surmaa kesäflunssaksi.

Heinäkuussa tyttö tuntui huutavan, itkevän ja raivoavan tauotta. Suurimmaksi osaksi siksi, että ei saanut tahtoaan läpi. Toiseksi suurimmaksi osaksi siksi, että ei osannut tehdä haluamaansa, vaikka saikin tahtonsa läpi. Ruokailut – yhtä itkua. Nukkumaanmeno – yhtä itkua. Leikit – yhtä itkua.

Ja kaikki – sitä samaa itkua.

Mutta elokuulla tapahtui jotain. Uhma alkoi pyöristyä hämmentävän nopeasti. Elämä muuttui parissa viikossa.

Samalla se alkoi soida päässäni: “Sä olet tähti!

Uhman taipuminen toi paitsi hymyn taloon, myös jo mainitun uskomattoman kehityksen taaperon taitoihin. Alkoi ilmeisesti jäädä rageemiselta energiaa oppimiseen.

Hämmentyneenä olen huomannut keskittymiskyvyn muuttuneen kuukaudessa kirjan kahdesta sivusta kahteen kirjaan. Eikä kirjalta tarvitse enää lopuksi kääntää niskoja nurin.

Elokuun alkupuolella taapero imeskeli tuttia lähes tauotta. Saattoi toki olla niinkin, että vanhemmat asensivat sen ajoittain äänenvaimentimeksi. Nyt sitä tarvitaan enää unilla.

Ja syöminen – sen voi sittenkin hoitaa itsenäisesti ja ilman raivoa!

Opittujen taitojen listaan voisi lisätä vielä hyvällä tolalla olevan pottailun sekä koko ajan enemmän juoksua muistuttavan liikkumisen: korva on käännöksissä yhä lähempänä lattiaa.

Uhmasta osa on siis passitettu vilttiketjuun.

Realistina tajuan, että viltissä kerätään voimia uutta tulemista varten. Siksi nautin nyt, kun lapsen tulilanka on yhä useammassa tapauksessa reilusti yli sekunnin mittainen ja lapsi oppii alati uusia hienoja juttuja.

Ei ihme, että nukuttaessani hyräilen: “Tähti. Sä olet tähti, eikä mikään voi sua pysäyttää!

Isäkuukausien Facebook ja Instagram.

Kommentit (0)

Kaupallinen yhteistyö Lastentarvikkeen kanssa

Internetillä on tarkat silmät ja herkästi kommentoivat sormet. Tämän sain huomata, kun postasin pari kuukautta sitten blogiin Viisi syytä, miksi kantoreppu on isän luottokampe -kirjoituksen.

Kuvassa näkyi osa reppua, jonka kyydissä kuopuksemme tykkäsi olla. Kommentoijat ojensivat minua kertomalla, että kyseessä on rintareppu, ei kantoreppu. Onnekseni internet oli noussut ylös oikealla jalalla ja sain huomautukset varsin rakentavasti esitettyinä.

Myönnän - minulla ei ollut aavistustakaan, että rinta- ja kantoreppu ovat kaksi eri kampetta. Mutta niin ne ovat.

Rinta- ja kantorepulla on yhtä paljon samaa kuin käsilaukulla ja attaseasalkulla. Suurin ero on siinä, että rintareppu ei ole ergonominen kantajalle eikä kannettavalle. Kantoreppu on. Eroista lisää postauksen lopussa.

Lapsen kantaminen tekee hyvää sekä vanhemmalle että lapselle, kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin. Samalla harmittelin, että pukeminen on vaikeaa ja selkä vaikeroi.

Palautteiden sisäistämisen jälkeen tajusin, että syy saattoi olla kantovermeessä. Ei siis ihme, että hikoilin tyytyväisyyttä, kun Lastentarvike tarjosi mahdollisuutta testata oikeaa kantoreppua: Najell Omnia.

Eipä tule selkä enää kipeäksi!

Omnille ja minulle oli kuitenkin käydä kuin klassiselle avioparille. Olimme kasvaa erilleen ennen kuin ehdimme kunnolla yhteen. Omnin käyttöohjekirja ei ole selkein mahdollinen. Jouduin tarttumaan opukseen useampaan otteeseen ennen kuin ymmärsin kokonaisuuden.

Alkuhankaluuksien jälkeen Omni on osoittanut kerta kerralta selvemmin, miksi kantoreppu on hyvä.

Ensinnäkin, se on todella nopea pukea. Valmistajan tavoitteena on ollut tehdä “maailman helppokäyttöisin kantoreppu”. Sen kyllä huomaa. Reppu sujahtaa käyttövalmiiksi kantajansa päälle puolessa minuutissa.

Omnin pukeminen on helppoa: se nykäistään päälle kuin reppu, jonka jälkeen napsautetaan lantiovyö kiinni. Lopuksi kiinnitetään rintaremmi. Kun reppua käyttää etupuolella, vaatii rintaremmin kiinnitys lapaluiden päälle toimivat kyynär- ja olkanivelet.
Omnin pukeminen on helppoa: se nykäistään päälle kuin reppu, jonka jälkeen napsautetaan lantiovyö kiinni. Lopuksi kiinnitetään rintaremmi. Kun reppua käyttää etupuolella, vaatii rintaremmin kiinnitys lapaluiden päälle toimivat kyynär- ja olkanivelet.

Erityisesti arvostan tätä: Omnin käyttäjän selkä ei tule kipeäksi, vaikka 13-kiloinen taapero tutustuu aikuisen näkövinkkeliin pidemmänkin ajan. Kokemukset perustuvat 90-prosenttisesti etupuolella kantamiseen niin, että lapsikin katsoo menosuuntaan.

Olen yrittänyt miettiä, mistä kannettavuuden hyvyys johtuu. Luullakseni suurin syy asialle on, että leveän lantiovyön ansiosta tenavan painosta iso osa lepää hartioiden sijaan kantajan lantiolla. Ilmiö on sama kuin rinkoissa.

Myös lapsi on viihtynyt hyvin. Kun häneltä kysyy: “Tulisitko joksikin aikaa kantoreppuun?” Saa vastaukseksi makoisan hymyn ja maailman tärkeimmän sanan “äää-ä”!

Repun lantiovyössä on kätevä tasku. Sinne mahtuu puhelin, mutta erityisen hyvä taskuun on sujauttaa kämpän avaimet ulkoillessa, jolloin kotiin tullessa ei tarvitse kaivaa nippua repun alta housujen tai takin taskusta.
Repun lantiovyössä on kätevä tasku. Sinne mahtuu puhelin, mutta erityisen hyvä taskuun on sujauttaa kämpän avaimet ulkoillessa, jolloin kotiin tullessa ei tarvitse kaivaa nippua repun alta housujen tai takin taskusta.

Repun yläosan soljet ovat erikoiset. Metalliset lukot eivät avaudu vahingossa, mutta ovat parin totuttelukerran jälkeen helppokäyttöiset.
Repun yläosan soljet ovat erikoiset. Metalliset lukot eivät avaudu vahingossa, mutta ovat parin totuttelukerran jälkeen helppokäyttöiset.

Isommilla kannettavilla (käyttöohjeen mukaan kuudesta kuukaudesta eteenpäin) lapsi istuu vaahtomuovisen lannetuen päällä. Tuki on siis repun sisässä, mutta sen muoto näkyy hyvin tässäkin kuvassa.
Isommilla kannettavilla (käyttöohjeen mukaan kuudesta kuukaudesta eteenpäin) lapsi istuu vaahtomuovisen lannetuen päällä. Tuki on siis repun sisässä, mutta sen muoto näkyy hyvin tässäkin kuvassa.

Kantoreppu vs. rintareppu

  • Rintarepussa lapsen alle tuleva repun osa on kapea. Lapsen paino jakautuu pienelle alueelle, käytännössä pitkälti “haaroväliin” ja lapsen jalat roikkuvat.
  • Kantorepussa lapsen alle tuleva osa on leveä,  “polvitaipeesta polvitaipeeseen”, jolloin jalat eivät roiku ja paino jakautuu isommalle alueelle. Käytännössä muksun polvet ovat ahteria korkeammalla. Kärjistäen voi sanoa, että lapsi istuu, ei roiku.
  • Rintarepussa lapsen selkä on jalkojen roikkumisesta johtuen varsin suorassa. Lapsella, joka ei vielä osaa seisoa, selän pitäisi olla pyöristyneenä, koska se on vähän maailmaa nähneen selän luonnollinen asento. Kantorepussa selkä jää tällaiseen “C-asentoon”.

Lähde ja lisätiedot kantamisesta: www.kantoliinayhdistys.fi

Isäkuukausien kantorepun käyttövinkki: lapsi tykkää olla repussa. Jos kynsien leikkaaminen on muutoin hankalaa, repun tarjoama mukavuus voi auttaa manikyyrin tekemiseen vaadittavan sätkimättömyyden löytämisessä.
Isäkuukausien kantorepun käyttövinkki: lapsi tykkää olla repussa. Jos kynsien leikkaaminen on muutoin hankalaa, repun tarjoama mukavuus voi auttaa manikyyrin tekemiseen vaadittavan sätkimättömyyden löytämisessä.

Kommentit (2)

Isivuosi

Meillä on käytössä deuterin kantorinkka. Todella hyvä, tyttöä kantaa siinä mielellään pitkiäkin matkoja.

Rintareppu oli käytössä tytön ollessa ihan pieni, mutta meistä kantajista kumpikaan ei oikein tykännyt siitä. Niinpä kymmenkuisesta asti tyttö on keikkunut koiralenkeillä rinkassa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Esikoista tuli jonkin verran kannettua Deuterin rinkassa. Kyllähän se on "the kantoväline", mutta vertaaminen kantoreppuun ei tee oikeutta rinkalle, eikä repulle. Kaksi niin erilaista kampetta ja eri käyttöön. Täytyy myöntää, että haaveilen jossain määrin rinkasta jälleen. Kiitos kommentistasi!

Sen pukeminen on hankalaa. Kuin yrittäisi solmia karvalakin naruja yhdellä kädellä. Sitä käyttäessä selkä väsyy ja kipeytyy. Siinä on vain muutama remmi, mutta silti se on yksi lämpimimmistä varusteista. Suomeksi sanottuna sitä käyttäessä tulee aina hiki.

Hankaluudestaan ja hiostavuudestaan huolimatta pienelle lapselle tarkoitettu rintareppu on mahtava kampe! Tässäpä täysi kourallinen perusteluita

1)Kantaminen on kuin sylittelyä, mutta samalla pystyy kohtuullisesti tekemään jotain. Hommaa ja läheisyyttä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mikä on todellakin plussa lyhyiden iltatuntien aikana. Imurointi, ruuanlaitto, kevyt ulkoilu, jopa laskujen maksaminen aateekoolla - kaikki onnistuu lapsen tarkastellessa toimintaa tyytyväisenä repustaan.

2)Kolmen lapsen otoksella yleistän ja väitän, että alle metriset tykkäävät rintareppuilusta. En muista kertaakaan, että napero ei olisi ollut innostunut, kun olen kaivanut rintarepun esiin kaapista. Kädet vispaavat ja hymy yltää korviin.

3)Rintarepussa arkitouhuissa mukana olevalle lapselle tulee juteltua tekemisistään. ”Käydäänpä katsomassa onko posti tullut.” ”Viedäänpä nämä kirjat takaisin hyllyyn.” ”Nyt leikataa tästä kurkusta kuutioita tuohon salaattiin.” Käytännössä siis tulee huomaamattaan nimenneeksi asioita lapselle. Nimeäminen on kuulemma hyvää treeniä ajatellen lapsen matkaa kirjallisuuden Nobel-palkintoa kohti.

4)Rintarepussa vauva tai pieni taapero pääsee mukaan isompien lasten leikkeihin. Olen kyyhöttänyt pöydän alla piilossa pienin repussa. Pihalla on pelattu sählyä. Pallon heittelykin onnistuu. Se saa kuopuksen suorastaan kiljumaan riemusta.

5)Kuten sanottua, läheisyys ja kantaminen nostavat isän kehon lämpötilaa. Kantamisen jälkeen onkin suorastaan välttämätöntä kaataa itselleen lasillinen colajuomaa.

Edit 20. helmikuuta: Postauksessa käytettiin alun perin sanaa kantoreppu. Heti kirjoituksen julkaisemisen jälkeen sain hellävaraista, mutta varsin vahvaa palautetta, että kuvassa on rintareppu. Ja että rintareppu sekä kantoreppu ovat yhtä paljon sama asia kuin vyölaukku ja jääkiekkokassi. Suurin ero on siinä, että rintareppu ei ole ergonominen kantajalle eikä kannettavalle. Kantoreppu on.

Myönnän, ei käynyt mielessäkään, että sanat eivät tarkoittaisi samaa. En osannut terminologiaa. Päivitin siis kirjoituksen käyttämään oikeaa sanaa. Postauksen ajatukset luonnollisesti allekirjotan edelleen, vaikka olemmekin käyttäneet rintareppua, emme kantoreppua.

Selän kipeytyminen olisi saattanut olla kantorepulla vähäisempää. Tekisi mieli kokeilla!

Kommentit (4)

Joopu

Tiedäthän, että rintareppu ja kantoreppu ovat kaksi täysin eri asiaa. Näistä jälkimmäinen on ergonominen sekä kantajalle että lapselle, ja niitä voi yleensä käyttää ainakin 20 kg saakka. Rintareppu taas.. valmistajat suosittelevat, että sellaista käytetään max 20 min kerrallaan. Kertonee jotain niiden käyttömukavuudesta.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Tiedän toki! Opin sen jo muutama kymmennen minuuttia postauksen julkaisemisen jälkeen, kun useampikin äiti asiasta kertoi. Sitä ennen ei asiasta ollut mitään käsitystä.

Eilen asiaa vähän opiskelin ja ymmärsin, että rintarepussa lapsi jää kauemmaksi kantajan vartalosta. Ei ihme, että selkä meinaa kipeytyä. Pääasia varmaan kuitenkin, että sekä kantaja että lapsi on nauttinut reppuilusta? Toivottavasti lapsetkaan eivät ole ihan lopullisesti menneet pilalle, sillä kantaminen on kuitenkin ollut satunnaista.

Opin eilen myös, että kantovermeasia saattaa nostattaa tunteita pintaan. Kiitän sinua siis paitsi kommentista, myös sen asiallisesta sävystä! Mukavaa viikonloppua!

Joopu

Hienoa, että otit asiasta selvää ja opiksesi :) mielestäni oma mielipide pitää pystyä kertomaan asiallisesti ja perustellen, vaikka kuinka olisi eri mieltä toisen kanssa.

Koska te nautitte kantamisesta, suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan taaperoille tarkoitettua kantoreppua. Merkkejä on esim. Tula, Ergo ja Manduca. Uusien hintoja ei kannata säikähtää, käytettyinä löytyy hyvin ja lainaaminen onnistuu myös Oulussa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kieltämättä olen alkanut harkita tuollaiseen tutustumista. Mainitsin asiasta jo vaimollekin! Lainaaminen ei käynyt mielessänikään, mutta aivan loistava juttu, jos sellainen onnistuu. Lainaamisen/vuokraamisen kauttahan sen pääsisi tuonkin asian kokeilemaan.

Ps. Olen aivan samaa mieltä mielipiteen esittämisestä. Ja myös sitä mieltä, että jos kaikki muistaisivat tämän, niin netti olisi kaikille mukavampi hiekkalaatikko.

Välipalahetki. Palastelemani hedelmät sujahtelevat kolmen lapsen suuhun vikkelästi. Osa eksyy isänkin hampaisiin. Ehkä juuri siksi tenaville tuntuu jäävän nälkä, kun kaikki hedelmät on haarukoitu.

Annan eskarilaiselle ja keskimmäiselle banaanit. Reilun vuoden ikäinen kuopus ojentaa välittömästi sormensa ja alkaa puhaltaa ulos I-kirjainta muistuttavaa ääntä. Niin hänellä on tällä hetkellä tapana kertoa tarpeistaan - osoittelemalla ja paria eri vokaalia "huutamalla".

Nostan nokkamukia: "Tämäkö?". I voimistuu ja etusormi siirtyy hieman. Näytän pöydällä lojuvaa lelua: "Aa, haluat leikkiä tällä?" I nousee korkeammaksi ja osoitteleva sormi kurottuu, jos mahdollista, vielä pidemmälle. Nostan haarukkaani: "Tätä haarukkaako haluaisitkin katsoa?"

I muuttuu kirkumiseksi ja tarkka osoitus epätoivoiseksi heilumiseksi. Vasta sitten tajuan, että pöydällä on banaani: "Niin, että sinullekin banaani?"

Vastauksena silmiin asti ulottuva hymy ja hiljaisuus!

Otan banaanista kiinni kuoriakseni sen. Kirkuminen palaa keittiöön. Repäisen sokan kiireesti irti ja annan avatun hedelmän pienen pulleisiin sormiin. Ei kelpaa. Banaani lentää kuin juhannusheila heinäkuun alussa. Lapsi kirkuu. Isä hämmentyy.

 

"Halusi varmaan avata sen itse niin kuin toisetkin lapset. Niin se usein haluaa", minua etevämpi vaimoni sanoittaa illemmalla, kun ihmettelen skenaariota hänelle.

No eipä käynyt mielessäni. Enpä osannut tulkita eleitä. Enpä osannut. Harmittaa. Enemmän kuin ohuesti käy mielessä, että voi kunpa juniori osaisi jo puhua. Edes vähän.

Jään miettimään junioria. Mahtaa se hänelläkin olla käyrä välillä korkealla (minkä kyllä kuuleekin), kun ei saa viestiään läpi vaikka kuinka kirkuu ja osoittelee. Eikä ruokapöytä tietenkään ole ainoa paikka, jossa sanaton viestintä ei riitä kommunikaatioksi.

Kuin pisteeksi I:n päälle (huom. eri I kuin kuopuksen tahtotilassaan huutama I) esikoinenkin sivuaa puhumattomuutta pari päivää myöhemmin. Taapero on tullut jälleen kerran mukaan leikkihin, heikohkolla menestyksellä tosin. Esikoinen kertoo: "Kun ei se vielä osaa selittää, miten haluaisi leikkiä!"

Niinpä niin, kaikkia taitaa vähän harmittaa, ettemme osaa vielä kommunikoida tuoreimman tulokkaan kanssa kovin hyvin. Lohdullista kuitenkin on, että yhteinen sävel tuntuu päivä päivältä selkeämmältä. Ja onhan puhumisen aloituskin hetki hetkeltä lähempänä.

Kommentit (10)

Joopu

Niin tuttua. Meidän yksivuotias poika vaan karjuu tai murisee :D kuka sitä nyt puhumaan viitsisi opetella, paljon hauskempaa on opetella kävelemään ja kiipeilemään.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista! Kirjoitat oivallisesti, että kukas nyt puhetta viitsisi opetella, kun voi tosiaan treenata kävelyä ja varsinkin kiipeilyä. Niin totta! Tsemppiä karjunnan ja murinan tulkintaan teidän perheeseen!

Eeva

Hyvä esimerkki siitä, miten lapset ovat fiksuja jo ennen kuin oppivat selkeästi puhumaan: kuopus tahtoo tehdä niin kuin toisetkin ja tahtoo sitä mitä toisetkin ja yrittää puhuakin niin kuin toisetkin.

Minä niin tykkään lukea näitä teidän perheen juttuja :)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos taas! Kommenttisi piristi iltaa. On mukava kuulla, että tekstejä lukee mielellään. Ja olet niin oikeassa - kuopus nimenomaan TAHTOO. Mielenkiinnolla (lue: kauhunsekaisella pelolla) odotetaan, mitä tuleman pitää jahka tahtoikä alkaa oikein isosti.

Vierailija

Niin tuttua, kun ei aina ymmärrä, mitä toinen haluaa. Meillä tosin jo 2,5v, joka ei vielä puhu. Eleillä toki osaa esittää jo erilailla kuin vuoden vanha, mutta paljon jää ymmärtämättä. Jännityksellä odotetaan alkaako tuo 2,5v vai 10kk puhumaan ensin.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos, että kommentoit! Veikkaanpa, että en osaa samaistua tilanteeseen, jossa 2,5v ei puhuisi... Mutta lapset ovat yksilöitä, tässäkin on kai yritettävä muistaa se. Mukavaa viikonloppua teille!

Vierailija

Ei puhuttu meilläkään vielä tuon ikäisenä, mutta sitten kun sanainen arkku aukesi niin meillä ei ole hiljaista hetkeä nähtykään :D Eli kyllä se puhe vielä teilläkin tulee :)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Uskon! Ja kokemukset ovat samansuuntaisia. Näinhän se lasten kanssa usein menee: ensin toivotaan, että kävelisivät ja puhuisivat, sitten toivotaan, että olisivat edes hetken paikallaan ja hiljaa... Kiitos kommentista ja mukavaa viikonloppua!

Vierailija

Kommenttini oli tarkoitettu henkilölle jolla ei vielä reilu kaksi vuotias puhunut :)

Mutta tuo on niin totta, että ensin me vanhemmat toivotaan oikein kovasti kaikkia taitoja lapselle/lapsille ja sitten voivotellaan, kun se on ihan puhdasta menoa sen jälkeen :D

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017