Kirjoitukset avainsanalla taapero

Olet kolmas lapsemme. Silti minun on vaikea ymmärtää, kuinka nopeasti loikit juuri nyt taitojen polulla eteenpäin.

Vielä pari viikkoa sitten kiinnitimme huomiota jokaiseen kahden sanan lauseeseesi. Enää kolmenkaan sanan kokonaisuus ei aiheuta vanhempien ilotulitusta, sillä ensimmäiset nelisanaisetkin on jo kuultu. Puheestasi voi bongata myös useita sijamuotoja.

Suloisinta kielessäsi ovat sanat “vau” ja “lappi”. Ensiksi mainittua käytät, kun ihastelet jotain. “Lappi” on isosiskosi. Hänen nimessään on hankala konsonanttiyhdistelmä, jota et vielä hallitse. Niinpä kutsut häntä sanalla “lapsi”. Isosisko ei tästä aina tykkää. Ymmärrän häntä.

Kirjoitin kesällä, kuinka mahtavaa kanssasi on olla ja hehkutin juoksusi sympaattisuutta. Vastikään opit hyppäämään tasajalkaa. Se on ainakin yhtä sympaattista kuin varhaiset juoksuaskeleet aikanaan. Liikkumiseen liittyy myös taitosi potkia ja heittää palloa.

Jos sinusta kertovasta tekstistä jättäisi pois timantin kovan oman tahtosi, se olisi kuin kirjoittaisi vanhemmuudesta mainitsematta riittämättömyyden tunnetta.

Vaikka uhmasi onkin pyöristynyt, tuntuu minusta päivittäin, että olet laumamme kellokas. Liiankin usein seuraamme tahtoasi vain välttääksemme valtavan pettymysitkusi. Sisarukset myötäävät tahtoasi enemmän, mikäli kyse ei ole heidän omista tavaroistaan.

Kun tuntee tahtosi, on veikeä seurata, kuinka ilmaiset, että aiot tehdä jotain. “Kuka tulee iskälle kaveriksi?” kysyn. Lyöt nyrkillä rintaasi ja huudahdat: “Mää!” Vielä kuukausi sitten käytit sanaa “Mua!”

Tahtosi on vahva, mutta niin ovat muutkin tunteesi. Tunnet tuhannella, kaiken. Välillä se on rasittavaa.

Erotat käsitteet yksi, kaksi ja kolme. Osaat soveltaa niitä saadaksesi tahtosi lävitse. Kun pyydään sinua lopettamaan Legoilun ja lähtemään pissalle, nostat etu- ja keskisormen ylös ja sanot “kakki”. Kun sanon, että ei enää yhtään palasta, vaan heti pissalle, teet kompromissiehdotuksen etusormeasi näyttäen: “Ykki!”

Tykkäät Kaaposta (toivot sen tunnusbiisiä poikkeuksetta nukutuslauluksi), värittämisestä, pikku-Legoista, saksista, koirien bongaamisesta (hihkaiset “haukku” aina karvaturrin nähdessäsi), lukemisesta (kunhan vain saat valita kirjan), piimästä, tomaateista, oliiveista ja juustoista.

Et pidä salaatista, autossa matkustamisesta, yö- tai päiväunille (nukut joka päivä iltapäivällä tunnin - pari) nukahtamisesta tai liian korkeista kauluksista.

Suosikkileikkisi on ruuanlaitto. Touhuilet sekä yksin että siskosi kanssa leikkikeittiövälineiden parissa pitkiä hetkiä. Myös veljesi leikkii sinun leikkejäsi, jotta voi sen jälkeen vaatia sinut omaan Ninjago-leikkiinsä! Myös nuket ovat sinulle tärkeitä. Palapelitkin kiinnostavat paljon, mutta nupittomiin tarvitset toki vanhempien apua.

Pukemiset ja peseytymiset sujuvat kanssasi pääsääntöisesti hyvin. Suhautat pönttöön, mikäli vain vanhemmat muistavat viedä sinut posliinille. Tässä yhteydessä voisi myös mainita, että sisarustesi tapaan olet ollut niin terve, että en voi asiasta kyllin kiittää.

Nukut aamuisin pitkään. Puoli ysi on normaali heräämisaikasi. Sen jälkeenkin haluat vielä pötkötellä - arkisin siskosi ja minun kanssa, viikonloppuisin ainoa oikea kumppani on äitisi. Onneksi yleensä ei ole kiire minnekään – nuo ovat elämän timanttihetkiä.

Ainoa säännöllinen kiireemme on torstaisin, kun yritämme ehtiä 9.30 alkavaan perhekerhoon. Aikataulu, jolle nauroin vielä pari vuotta sitten: “Miten puoli kymmenen voi olla lapsiperheessä aikaisin?”

Rakastan hersyvää ja tarttuvaa nauruasi sekä orastavaa huumorintajuasi. Osaat jo hupsia. Kun kysyn, missä suu, saatat näyttää korvaa ja nauraa päälle. Suupieliä pestessä “Tarzan-äänet” ovat vakiovitsi, jolle nauramme kumpikin kerta toisensa jälkeen.

Vuosi sitten kirjoitin samasta lapsesta näin.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

  1. Kaikki lelut mukaan -vaihe: Kahden tai kolmen unilelun sijaan lapsi haluaa sänkyynsä kaksi- tai kolmekymmentä unilelua. Vanhemman käsityskyvyn ulkopuolella on se, että lapsi todellakin huomaa, jos yksi puuttuu.
  2. Olepas tarkkana -vaihe: jos erehdyt laulamaan nukutuslaulussa yhdenkin sanan väärin, taapero pomppaa sängyssään ylös, nostaa nyrkin uhmakkaasti ilmaan ja huutaa “Ei. Ei noin!”
  3. Kaikki ulos sängystä -vaihe: Ensin unilelut. Sitten tyyny. Hetken päästä peitto. Lopuksi patja tai ainakin aluslakana.
  4. Minulla on tarpeita -vaihe: Vaiheeseen kuuluvat olennaisena lauseet “Jano!”, “Pissattaa!”, “Kuuma!”
  5. Maailman synty -vaihe: Tämä hieman taaperoikää myöhemmin esiintyvä vaihe rakentuu kysymyksien varaan. Esitetyt kysymykset ovat sitä vaikeampia, mitä enemmän kello on. “Miten maapallo on syntynyt?”, “Mikä on solu?”, “Mistä avaruus alkaa?”
  6. Jotain putosi -vaihe: Unilelu, tyyny tai tutti. Mikä tahansa voi pudota sängystä, vaikka siinä olisi kolmekymmentä senttimetriä korkeat pinnasuojukset. Tosi asiassa esineet eivät putoakaan vaan luultavasti teleporttaavat laitojen lävitse. Älä mainitse teleporttaamista lapselle, sillä seurauksena voi olla siirtyminen maailman synty -vaiheeseen.
  7. Hyvät yöt unohtuivat -vaihe: Lapsi kokee unohtaneensa sanoa hyvää yötä äidille, isälle tai sisaruksille. Vähintäänkin hyvää yötä on jäänyt toivottamatta parille pehmolelulle.
  8. Karkaaminen on hauskaa -vaihe: Iltasuukon jälkeen lapsi lähtee juoksemaan sängystään ja hihittää juostessaan. Vanhemman kannattaa huomioida, kuinka spontaanisti lapsi pystyy hahmottamaan pisimmän mahdollisen pakoreitin asunnossa ennen umpikujaan ajautumistaan.
  9. Huomatkaa taitoni -vaihe: Nukahtamisen kynnyksellä lapsi alkaa laulaa, puhua tai jumpata. Hän ei suinkaan yritä estää unentuloa vaan haluaa esitellä vanhemmille jonkin taitonsa ns. päivän kunnon.
  10. Minua pelottaa -vaihe: Pimeä, tuleva yö, sängyn alla varmasti oleva örkki, oven päällä kuivuva pyyhe, you name it… Tai oikeammin your kid names it.
  11. Nukun väärin päin -vaihe: Pääpää tuonne päin, eikun tänne päin, mutta kuitenkin tuonne päin.
  12. Ja viimeisenä klassikkojen klassikko: en saa unta -vaihe: muiden vaiheiden jälkeen tämä saattaa tuntua rehelliseltä luovutukselta. Vanhemman ei kuitenkaan kannata vielä huokaista helpotuksesta, sillä vaihe vaihtuu erittäin helposti esimerkiksi minua pelottaa -vaiheeksi.

On hyvä tiedostaa, että vaiheet esiintyvät usein limittäin, päällekkäin ja sikin sokin. Yksi on kuitenkin varmaa: vaiheita on tässä esitettyä enemmän ja ne palaavat muuttolintujen lailla oltuaan hetken aikaa pois. Vaiheet voi havaita myös lapsen yöhuhuilussa, josta puolisollasi ei välttämättä ole mitään käsitystä.

Isäkuukausien Facebook ja Instagram

Kommentit (0)

“Sä olet tähti. Lainaa mulle loistoasi. Tähti!”

Don Huonojen hitin kertosäe on viime aikojen korvamatoni. Kuopuksen kehityksen kadenssi on nyt sellainen, etten pysy tahdissa mukana. Taaperolle eilisen haaste on tämän päivän itsestäänselvyys. Käy mielessä, että jos saisi itselleen murusen tuosta oppimiskyvystä ja energiasta, ei tarvitsisi kipuilla keski-ikäistymistä. Lainaa mulle loistoasi.

Elämä taaperon kanssa on tällä hetkellä nannaa (huom. ei Nannia).

Vielä kesällä oli toisin.

Seitsemässä isyysvuodessa on ehtinyt kohdata uhmavaiheen jos toisenkin. Silti kuopuksen uhma löi minut polvilleen. Olin täysin samaa mieltä Koti-iskä88:n kanssa: “En muuten ymmärrä miksi uhmaikää kutsutaan tahtoiäksi. Sama kuin kutsuisi mustaa surmaa kesäflunssaksi.

Heinäkuussa tyttö tuntui huutavan, itkevän ja raivoavan tauotta. Suurimmaksi osaksi siksi, että ei saanut tahtoaan läpi. Toiseksi suurimmaksi osaksi siksi, että ei osannut tehdä haluamaansa, vaikka saikin tahtonsa läpi. Ruokailut – yhtä itkua. Nukkumaanmeno – yhtä itkua. Leikit – yhtä itkua.

Ja kaikki – sitä samaa itkua.

Mutta elokuulla tapahtui jotain. Uhma alkoi pyöristyä hämmentävän nopeasti. Elämä muuttui parissa viikossa.

Samalla se alkoi soida päässäni: “Sä olet tähti!

Uhman taipuminen toi paitsi hymyn taloon, myös jo mainitun uskomattoman kehityksen taaperon taitoihin. Alkoi ilmeisesti jäädä rageemiselta energiaa oppimiseen.

Hämmentyneenä olen huomannut keskittymiskyvyn muuttuneen kuukaudessa kirjan kahdesta sivusta kahteen kirjaan. Eikä kirjalta tarvitse enää lopuksi kääntää niskoja nurin.

Elokuun alkupuolella taapero imeskeli tuttia lähes tauotta. Saattoi toki olla niinkin, että vanhemmat asensivat sen ajoittain äänenvaimentimeksi. Nyt sitä tarvitaan enää unilla.

Ja syöminen – sen voi sittenkin hoitaa itsenäisesti ja ilman raivoa!

Opittujen taitojen listaan voisi lisätä vielä hyvällä tolalla olevan pottailun sekä koko ajan enemmän juoksua muistuttavan liikkumisen: korva on käännöksissä yhä lähempänä lattiaa.

Uhmasta osa on siis passitettu vilttiketjuun.

Realistina tajuan, että viltissä kerätään voimia uutta tulemista varten. Siksi nautin nyt, kun lapsen tulilanka on yhä useammassa tapauksessa reilusti yli sekunnin mittainen ja lapsi oppii alati uusia hienoja juttuja.

Ei ihme, että nukuttaessani hyräilen: “Tähti. Sä olet tähti, eikä mikään voi sua pysäyttää!

Isäkuukausien Facebook ja Instagram.

Kommentit (0)

Kaupallinen yhteistyö Lastentarvikkeen kanssa

Internetillä on tarkat silmät ja herkästi kommentoivat sormet. Tämän sain huomata, kun postasin pari kuukautta sitten blogiin Viisi syytä, miksi kantoreppu on isän luottokampe -kirjoituksen.

Kuvassa näkyi osa reppua, jonka kyydissä kuopuksemme tykkäsi olla. Kommentoijat ojensivat minua kertomalla, että kyseessä on rintareppu, ei kantoreppu. Onnekseni internet oli noussut ylös oikealla jalalla ja sain huomautukset varsin rakentavasti esitettyinä.

Myönnän - minulla ei ollut aavistustakaan, että rinta- ja kantoreppu ovat kaksi eri kampetta. Mutta niin ne ovat.

Rinta- ja kantorepulla on yhtä paljon samaa kuin käsilaukulla ja attaseasalkulla. Suurin ero on siinä, että rintareppu ei ole ergonominen kantajalle eikä kannettavalle. Kantoreppu on. Eroista lisää postauksen lopussa.

Lapsen kantaminen tekee hyvää sekä vanhemmalle että lapselle, kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin. Samalla harmittelin, että pukeminen on vaikeaa ja selkä vaikeroi.

Palautteiden sisäistämisen jälkeen tajusin, että syy saattoi olla kantovermeessä. Ei siis ihme, että hikoilin tyytyväisyyttä, kun Lastentarvike tarjosi mahdollisuutta testata oikeaa kantoreppua: Najell Omnia.

Eipä tule selkä enää kipeäksi!

Omnille ja minulle oli kuitenkin käydä kuin klassiselle avioparille. Olimme kasvaa erilleen ennen kuin ehdimme kunnolla yhteen. Omnin käyttöohjekirja ei ole selkein mahdollinen. Jouduin tarttumaan opukseen useampaan otteeseen ennen kuin ymmärsin kokonaisuuden.

Alkuhankaluuksien jälkeen Omni on osoittanut kerta kerralta selvemmin, miksi kantoreppu on hyvä.

Ensinnäkin, se on todella nopea pukea. Valmistajan tavoitteena on ollut tehdä “maailman helppokäyttöisin kantoreppu”. Sen kyllä huomaa. Reppu sujahtaa käyttövalmiiksi kantajansa päälle puolessa minuutissa.

Omnin pukeminen on helppoa: se nykäistään päälle kuin reppu, jonka jälkeen napsautetaan lantiovyö kiinni. Lopuksi kiinnitetään rintaremmi. Kun reppua käyttää etupuolella, vaatii rintaremmin kiinnitys lapaluiden päälle toimivat kyynär- ja olkanivelet.
Omnin pukeminen on helppoa: se nykäistään päälle kuin reppu, jonka jälkeen napsautetaan lantiovyö kiinni. Lopuksi kiinnitetään rintaremmi. Kun reppua käyttää etupuolella, vaatii rintaremmin kiinnitys lapaluiden päälle toimivat kyynär- ja olkanivelet.

Erityisesti arvostan tätä: Omnin käyttäjän selkä ei tule kipeäksi, vaikka 13-kiloinen taapero tutustuu aikuisen näkövinkkeliin pidemmänkin ajan. Kokemukset perustuvat 90-prosenttisesti etupuolella kantamiseen niin, että lapsikin katsoo menosuuntaan.

Olen yrittänyt miettiä, mistä kannettavuuden hyvyys johtuu. Luullakseni suurin syy asialle on, että leveän lantiovyön ansiosta tenavan painosta iso osa lepää hartioiden sijaan kantajan lantiolla. Ilmiö on sama kuin rinkoissa.

Myös lapsi on viihtynyt hyvin. Kun häneltä kysyy: “Tulisitko joksikin aikaa kantoreppuun?” Saa vastaukseksi makoisan hymyn ja maailman tärkeimmän sanan “äää-ä”!

Repun lantiovyössä on kätevä tasku. Sinne mahtuu puhelin, mutta erityisen hyvä taskuun on sujauttaa kämpän avaimet ulkoillessa, jolloin kotiin tullessa ei tarvitse kaivaa nippua repun alta housujen tai takin taskusta.
Repun lantiovyössä on kätevä tasku. Sinne mahtuu puhelin, mutta erityisen hyvä taskuun on sujauttaa kämpän avaimet ulkoillessa, jolloin kotiin tullessa ei tarvitse kaivaa nippua repun alta housujen tai takin taskusta.

Repun yläosan soljet ovat erikoiset. Metalliset lukot eivät avaudu vahingossa, mutta ovat parin totuttelukerran jälkeen helppokäyttöiset.
Repun yläosan soljet ovat erikoiset. Metalliset lukot eivät avaudu vahingossa, mutta ovat parin totuttelukerran jälkeen helppokäyttöiset.

Isommilla kannettavilla (käyttöohjeen mukaan kuudesta kuukaudesta eteenpäin) lapsi istuu vaahtomuovisen lannetuen päällä. Tuki on siis repun sisässä, mutta sen muoto näkyy hyvin tässäkin kuvassa.
Isommilla kannettavilla (käyttöohjeen mukaan kuudesta kuukaudesta eteenpäin) lapsi istuu vaahtomuovisen lannetuen päällä. Tuki on siis repun sisässä, mutta sen muoto näkyy hyvin tässäkin kuvassa.

Kantoreppu vs. rintareppu

  • Rintarepussa lapsen alle tuleva repun osa on kapea. Lapsen paino jakautuu pienelle alueelle, käytännössä pitkälti “haaroväliin” ja lapsen jalat roikkuvat.
  • Kantorepussa lapsen alle tuleva osa on leveä,  “polvitaipeesta polvitaipeeseen”, jolloin jalat eivät roiku ja paino jakautuu isommalle alueelle. Käytännössä muksun polvet ovat ahteria korkeammalla. Kärjistäen voi sanoa, että lapsi istuu, ei roiku.
  • Rintarepussa lapsen selkä on jalkojen roikkumisesta johtuen varsin suorassa. Lapsella, joka ei vielä osaa seisoa, selän pitäisi olla pyöristyneenä, koska se on vähän maailmaa nähneen selän luonnollinen asento. Kantorepussa selkä jää tällaiseen “C-asentoon”.

Lähde ja lisätiedot kantamisesta: www.kantoliinayhdistys.fi

Isäkuukausien kantorepun käyttövinkki: lapsi tykkää olla repussa. Jos kynsien leikkaaminen on muutoin hankalaa, repun tarjoama mukavuus voi auttaa manikyyrin tekemiseen vaadittavan sätkimättömyyden löytämisessä.
Isäkuukausien kantorepun käyttövinkki: lapsi tykkää olla repussa. Jos kynsien leikkaaminen on muutoin hankalaa, repun tarjoama mukavuus voi auttaa manikyyrin tekemiseen vaadittavan sätkimättömyyden löytämisessä.

Kommentit (2)

Isivuosi
1/2 | 

Meillä on käytössä deuterin kantorinkka. Todella hyvä, tyttöä kantaa siinä mielellään pitkiäkin matkoja.

Rintareppu oli käytössä tytön ollessa ihan pieni, mutta meistä kantajista kumpikaan ei oikein tykännyt siitä. Niinpä kymmenkuisesta asti tyttö on keikkunut koiralenkeillä rinkassa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Esikoista tuli jonkin verran kannettua Deuterin rinkassa. Kyllähän se on "the kantoväline", mutta vertaaminen kantoreppuun ei tee oikeutta rinkalle, eikä repulle. Kaksi niin erilaista kampetta ja eri käyttöön. Täytyy myöntää, että haaveilen jossain määrin rinkasta jälleen. Kiitos kommentistasi!

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram