Kirjoitukset avainsanalla Liikunta

Ekaluokkalaisemme osallistui hiljattain pari kertaa maastopyöräilykouluun. Osallistui, vaikka käymme yhdessäkin pyöräilemässä maastossa.

Ja kiitos kysymästä, kyllä kannatti!

Ensinnäkin poitsi tykkäsi porukassa ajamisesta, vaikka “letka pysähtyikin koko ajan, kun jonkun piti taluttaa”. Toisen koulukerran summaus kertoo kuitenkin kaiken olennaisen: "Olipas ihana ilta!"

Pyöräilyinnostus sai tapahtumista myös selvästi hiivaa. Ja kolmanneksi ajattelen, että lapselle teki hyvää nähdä kuutisenkymmentä muutakin lasta samassa puuhassa, jota hän harrastaa yleensä kahdestaan isän kanssa.

Minun täytyy myöntää, että on näköjään avartavaa seurata välillä jonkun muunkin kuin isän renkaan jälkiä.

Tuon kirjoittaminen ei ole hirveän helppoa, sillä suhtauduin pyöräilykouluajatukseen hieman penseästi. Luultavasti siksi, että nautin itse metsässä pyöräilemisestä yksin tai hyvin pienessä porukassa.

Oululaisen naispyöräilyseuran Team donna agilen ja Special bike -pyöräliikkeen järjestämään kouluun tutustuminen tarjosi juniorille mukavaa tekemistä ja isälle vakavia pohdiskelun paikkoja.

Olen jo aikaisemmin pureskellut perheemme suhdetta harrastuksiin muun muassa kyselemällä, ovatko vain ohjatut harrastukset oikeita harrastuksia. Lisäksi totesin talvella, että harrastuksissakin liika on liikaa.

Pari viikkoa sitten itseni (ja vaimon) kanssa käyty debatti syksyn harrastusvalinnoista oli pyöräilykoulua seuratessani tiukasti tajunnassani. Sain uuden näkökulman. Juuri tuon postauksen alussa esittämäni - vaikka juttua voisi harrastaa omalla porukalla, saattaa toisten aikuisten vetämä “treeni” olla enemmän lapsen mieleen.

Lisäksi heräsin pohtimaan sitä valtavaa sitoutumisen määrää, johon harrastusten vetäjät kalenterinsa venyttävät. Maastopyöräilykoulun vetäjätkin olivat niitä kuuluisia ruuhkavuosia suorittavia lapsiperheiden äitejä. Mistä he löytävät kipinän ja ajan harrastusryhmän vetämiseen? Osallistuipa lapsemme ohjattuun toimintaan tai ei, niin on itsestään selvää, että harrastusten vetäjät tekevät hatun kypärän noston arvoista työtä lasten ja lajin hyväksi.

Ps. Koulu kokoontui kesän aikana toki useammasti kuin kahdesti. Lapsemme pääsi mukaan kokeilemaan kahdeksi viimeiseksi kerraksi “peruutuspaikan” turvin. Koulun rehtorin mukaan toiminta jatkuu kesällä 2019.

Lisää Isäkuukausien pyöräilyaiheista luettavaa:

Seitsemän syytä, miksi lapsen pyörässä pitää olla käsijarrut

Look mom - ei apurattaita! (sis. oodin potkupyörälle)

Tärkeimmät säännöt pyöräilemään oppineelle

Pyöräkärry ja uusi pyörä ne yhteen sopii - vai sopiiko sittenkään?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram toivottavat sinut tervetulleiksi seuraamaan pyöräilyä ja muita sattumuksia sisältävää arkeamme! Blogia voi seurata myös blogit.fi-palvelussa.

Kommentit (2)

Vierailija

Kiva kun olitte mukana. Kaikista parasta oli nähdä lasten kehittyminen jokaisella kerralla. Jos saisi itselle edes promillen tuosta energiamäärästä.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Jep, promille energiasta ja oppimiskyvystä niin tässähän ei tuntisikaan itseään keski-ikäistyväksi :)

Kaupallinen yhteistyö Trekin kanssa

“Eikö tuossa lapsen pyörässä ole ollenkaan jalkajarruja”, kauhisteli eräs vanhempi rouva taannoin poikamme pyörän nähdessään.

Poju oli hetkeä aikaisemmin lähestynyt pyörätelinettä molemmat jalat sivuilla valmiina pysähtymistä varten. Varsinaisen pysähtymisen hän hoiti kuusivuotiaalle ominaisesti lukkojarrutuksella.

“Ei onneksi ole”, vastasin. Ikävä kyllä tilannetta päivitellyt nainen ei tarttunut pieneen provooni. En päässyt keskustelemaan käsijarrujen hyvyydestä. Teen sen siis blogissa.

  1. Jarruttaminen ei vaadi jalkojen pitämistä polkimilla. Tämä on siis tilanne, joka kiinnitti rouvankin huomion. Kun jarruttaminen tapahtuu käsillä, jalat voi laskea valmiiksi polkimilta pysähtymistä varten. Ja silti käsillä voi jarruttaa ns. loppuun saakka.
  2. Jos ketju putoaa rattailta, pyörä ei muutu jarruttomaksi. Ketjun putoaminen ei ole harvinaista. Jalkajarrullinen pyörä muuttuu kuitenkin tällaisessa tilanteessa jarruttomaksi. Vauhdista ja maan kaltevuudesta riippuu kuinka kauhealta kuskista kyytiläiseksi muuttuneesta polkijasta tuntuu.
  3. Jalkajarrullinen takanapa on raskas. Erityisesti lasten pyörissä keveys on tärkeää, koska pyörä on raskas suhteessa kuljettajaan. Käsijarrut ovat jalkajarruja kevyemmät.
  4. Käsillä on helpompi jarruttaa kuin jaloilla. Jalkajarrutus on usein mallia takarengas lukkoon, koska jarrutusvoiman säätäminen on tenavalle vaikeaa. Käsien motoriikka on parempi ja siten jarruvoiman säätely on helpompaa. Asia on tärkeä varsinkin jarruttamista ja pyöräilyä opetellessa. Hieman myöhemmin lukkojarrutus saattaa toki olla kuljettajan mielestä “siistiä”.
  5. Esikoisemme oppi lähtemään pyörällä liikkeelle hyvin, vaikka kulkineessa oli jalkajarru. Keskimmäinen lapsemme ei oppinut asiaa yhdeksässä kuukaudessa. Vaikka hän pyöräili jo hyvin, varsin moni liikkeellelähtö kirjaimellisesti tökkäsi, koska hän polkaisi vahingossa kampia taakse päin. Vaihdoimme käsijarrulliseen pyörään, jossa tätä ongelmaa ei ole. Kammet voi lisäksi kääntää aina helposti oikeaan asentoon lähtöpotkua ajatellen.
  6. Jalkajarru on tehokas vain, kun kammet ovat vaakatasossa. Jalat pitää siis saada sopivaan asentoon ennen jarrutusta. Siihen kuluu myös aikaa, jonka aikana pyörä kiitää kohti jarrutuksen syytä.
  7. Renkaan vaihtaminen on helpompaa käsijarrulliseen pyörään. Voin tunnustaa, että vihaan jalkajarrullisen pyörän renkaan kiinnittämistä – se ei mene koskaan ensimmäisellä kerralla suoraan. Tai jos menee, niin ketjun kireys ei ole oikea.

Lisäys 16.8.2018: Facebookin mainiossa Perhepyöräily-ryhmässä hoksautettiin tämän postauksen linkityksen kommenteissa, että on vielä kaksi syytä. Ensinnäkin polkimet voi pyöräyttää esteen kohdalla niin, että poljin mahtuu menemään esteen yli. Toiseksi sisäkurvin puoleisen polkimen voi pyöräyttää ylös tiukassa käännöksessä, jottei poljin osu maahan ja kuski muutu geologiksi. Hyviä havaintoja, jotka allekirjoitan täysin!

Listauksen perään on toki kirjoitettava, että käsijarruja on monenlaisia. On hyviä, on huonoja.

Laadukkaat lapsen pyörän käsijarrut on suunniteltu ja tehty niin, että lapsi yltää kahvoille hyvin ja jarrut ovat tarpeeksi tehokkaat myös lapsen voimilla käytettäessä.

Tämän postauksen kuvissa esiintyy Trekin tämän kauden lastenpyöräuutuus – Trek Roscoe. Käsijarruihin liittyvät seikat pätevät kuitenkin, tietysti, kaikkiin lasten pyöriin.

Trek Roscoe - lasten plussakokoinen maastopyörä

Roscoe on mielenkiintoinen keskenkasvuisten maastopyörä. Mielenkiintoinen erityisesti siksi, että sen rengaskoko on niin sanottu puoliläski. Tai pullukka, kuten perheessämme sanotaan.

Plussakokoinen rengas ei ole yhtä leveä kuin läskipyörissä, mutta leveämpi kuin perinteisissä maastopyörissä. 2.8 tuumaa tarkasti sanoen. Leveyden ansiosta rengas kantaa hietikossa ja kosteissa paikoissa hyvin. Lisäksi iso ilmatilavuus antaa joustoa juurakoihin tai kivikoihin. Ja toki myös katukivetyksen ylityksiin.

Esikoisella on ollut Roscoe kesäkuun lopusta saakka, jolloin sellainen muutti Oulun Pyörä-Suvalalta meille. Maastossa olen hämmästellyt kerta toisensa jälkeen, kuinka vaikeista paikoista kuusivuotias pyörällä pääsee. Tästä myöhemmin juttua lisää!

Roscoesta on saatavilla 20- ja 24-tuumainen versio.

Vieläkö luetuttaa? Tässäpä muutamia Isäkuukausien muita pyöräilyaiheisia postauksia:

* Tärkeimmät säännöt pyöräilemään oppineelle

* Kokemuksia peräpyörästä - pyöräkärryäkin parempi

* Look mom - ei apurattaita! (sis. oodin potkupyörälle)

* Croozailua eli polkupyörän peräkärryn plussat ja miinukset

* Kuinka välttää toisen auton ostaminen?

ps. Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa pyöräily on vahvasti läsnä, ainakin kuvissa. Tervetuloa seuraamaan!

Kommentit (2)

Vuoden Äiti

Meidän lapsen pyörässä on molemmat: käsi- ja jalkajarru. Tulee myös olemaan niin pitkään kun minä asiaan voin vaikuttaa. Olen itse jyrkässä alamäessä jarruttanut käsijarruilla. Ensin katkesi vaijeri toisesta käsijarrusta, sitten toisesta. Eikä jalkajarrua ollut. Siinä vaiheessa ei hirveästi naurattanut. 

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Saatan olla väärässä, mutta kuulostaa huoltamattomalta pyörältä. Huoltamattomana mikä tahansa verme on huono. Jalkajarrullisessa ketjun tippuminen on aika yleinen ongelma. Väärän säädön tai huollon puutteen syy silti sekin. Harmillinen ja varmasti pelottava tilanne tuo kertomasi varmasti!

Ala-asteen pihalla oli muutama kiikku ja maan jälleenrakentamisen peruna jääkiekkokaukalo, jonka laidoista meni tikkuja ihon alle. Lisäksi viihtymisen takasi liukumäki, kiipeilyteline ja valtava kuralätäkkö. Siis silloin kun minä olin ala-asteella.

Toista se on tässäkin asiassa nykyään. Opinahjon pihamaalla saattaa seisoa esimerkiksi elektroninen kiipeilyteline. Sellainen mahtava kiipeilyteline.

Tanskalaisen leikkipuistohärveleiden valmistajan Kompanin katalogista löytyy Icon-sarja. Se tuo perinteisiin kiipeilytelineisiin elektroniset pelit!

Yksinkertaisesti kyse on siitä, että siellä täällä telineessä on valolla varustettuja painonappeja. Pelistä riippumatta isossa kuvassa leikkijät kisaavat siitä, kuka ehtii ensimmäisenä painamaan nappia, jonka ympärillä vilkkuu valo. Ja voi veljet, että on hauskaa!

Oulussa Icon on ainakin Pöllökankaan koulun pihalla Kuovitiellä. Teline on selkeästi tarkoitettu koululaisille. 3,5-vuotias ei juuri pystynyt kiipeämään mihinkään, mutta juoksi kyllä valojen perässä maan kamaralla. Eskarilaisellekin kilpakiipeily oli turhan hankalaa. Testireissulla mukana ollut aikuispopulaatio auttoi ylimpien valojen kanssa silminnähden mielellään.

ps. Myös Hupisaaret on loistava kohde Oulussa, mikäli tarkoitus on leikkipuistoilla.

Kommentit (0)

1. lasku

Kotikylän hiihtokeskuksen ainoa rinne ei ole koskaan näyttänyt näin jyrkältä. Olen katsonut etukäteen pari videota ja lukenut netistä siitä, kuinka opettaa lasta laskettelemaan. Jopa Mr. Sinisten sankojen Taikanapin sanomasta on juteltu kotona. Lähtiessä kaikki vaikuttikin aika selvältä: "Auraat - siis suksien kärjet yhteen. Sitten kosketat kädellä polven ulkosyrjälle ja paketti kääntyy."

Tuulen tuivertaessa tekomäen huipulla teoria ja käytäntö tuntuvat kohtaavan kuin nelivuotiaan ja vanhemman näkemykset päiväunista. Miten ihmeessä ohjaan lapsen rinteeseen niin, ettei painovoima vedä häntä syöksyllä alas saakka. Olen päättänyt etukäteen, että en ota lasta jalkojeni väliin harjoittelemaan. Jos oma sukseni haukkaa siinä tilanteessa ja rojahdan poitsin päälle, niin pienet luut ja nivelet ovat liian ison painon alla.

Huudan tuuleen: "Yritäpä päästä vinosti tuonne rinteen toiseen laitaan." Samalla työnnän sauvat pojan eteen kuvitellen, että saan hidastettua niillä tarvittaessa vauhtia. Kuin ihmeen kaupalla juniori liukuu muutaman metrin ja pysähtyy. Keskustelemme hetken siitä, kuinka kantteja pitää painaa rinteeseen polvia rinteen puolelle painaen, jos haluaa pysyä paikallaan. Hetkeä myöhemmin hoksaan selittää mikä on kantti.

Käännän pojan rinteen reunassa ja pyydän laskemaan jälleen vinosti alas. Pyllähdyksiä, pääasiassa pojan suorittamina. Isän täydellistä tiedottomuutta siitä, miten pitäisi edetä. 20 minuuttia myöhemmin olemme rinteen alapäässä. "Luulin tätä helpommaksi", huokaisen mielessäni. Tunnustan pojallekin, että en oikein tiedä, miten pitäisi edetä.

Hissin ala-asema on metrin korkuisen nyppylän päällä. Harjoitellaan tamppaamista. Harjoitellaan haarakäyntiä. Harjoitellaan sauvalla lapsen vetämistä. Viimein pääsemme uudelleen hissiin: menen hissiuralle odottamaan kapulaa ja ystävällinen hissimies nostaa poitsin eteeni.

2. lasku

Toinen "siivu" on nopeasti kerrottu. Poju tekee pari haparoivaa käännöstä. Yksi horjahdus johtaa siihen, että sukset ovatkin rinteen suuntaisesti. Sitten mennään. "Pylly maahan. PYLLY MAAHAN!" Huutoni on täysin turha. Poika levittää käsiään ja syöksyy alaspäin.

Omien suksieni kärjet ovat luonnollisesti tässä vaiheessa ylärinteeseen. Onneksi rinne on tyhjä. Kääntyessäni ehdin vilkaista, että rinteen alapäässä on turvaverkko. Jäljellä oleva rinne vähenee uhkaavasti, kun kyyristelen muna-asennossa yrittäen ottaa pojan kiinni. Hieman ennen rinteen kääntymistä tasaiseksi saavutan pojan, työnnän sauvat hänen eteensä ja aloitan jonkinmoisen jarrutuksen. Pysähdymme metri ennen turva-aitaa.

"Nyt ei mennyt kovin hyvin", tuumaan. "Siistiä. Meni lujaa", vastaa poika. Juttelemme hetken siitä, miksi syöksylasku on kielletty. Ja miksi se on kielletty varsinkin, jos ei osaa kääntyä. Muistutan myös aikaisemmin keskustellusta, että takaa tulevalla on väistämisvastuu. Kysyn, miksi poika ei pysäyttänyt vauhtia kaatumalla. "En oikein osannut." Taisimme säikähtää kumpikin.

3. lasku

Taistelemme itsemme alas. Yhden kerran kaadumme samaan kasaan. Kumpaakin naurattaa. Poju toteaa: "Luulin tätä helpommaksi!" Oho! Melkoinen lause kaikkeen kykenevän viisivuotiaan suusta.

4.- noin 10. lasku

Homma alkaa sujua, kun hoksaan asettua pojan alapuolelle sopivaan kohtaan pujottelukepiksi: "Laske tänne, käänny takanani ja laske alapuoleltani rinteen toista laitaa kohti. Pysähdy käännöksen jälkeen!" Muuten menee jo yllättävän hyvin, mutta poju pyllähtää jokaisen vauhdin hidastuksen päätteeksi. Välillä suksi haukkaa käännöksessä ja juniori menee mukkelismakkelis. Muutaman kerran kerään sukset rinteestä. Kerran kerään pojan rinteen laidan turvaverkosta. Hän liukui sinne oikein nätisti.

Eräällä laskulla poika kaatuu niin, että kasvot kyntävät hieman rinnettä. Pari kyyneltä ja pyyntö: "Lähdetään kotiin!". Myötäilen, voidaan lähteä. Pari sekuntia myöhemmin poju pyyhkii silmänsä: "Ei, mennään kuitenkin uudelleen!" Käy - olet oppinut jo paljon.

Toiseksi viimeinen lasku:

Olemme sopineet, että tämän laskun jälkeen kotiin. Pojun päässä napsahtaa ja käännökset alkavat onnistua selvästi paremmin kuin aikaisemmin. Ehkä syy on sekin, että en vaadi ehdotonta pysähtymistä joka käännöksen väliin. Hommassa on orastavan flow:n tuoksu. Alhaalla sovimme, että extra-lasku vielä, kun meni niin hienosti! "Kerro tuolle sedällekin, että menemme vielä kerran, kun meni niin hyvin", poika pyytää viitaten hissipoikaan.

Viimeinen lasku:

Kolmasosa rinteen alusta mutka + pysähdys -taktiikalla. Kaksi kolmasosaa pojun orastavalla flowlla. Poika pysyy horjumatta pystyssä ja tekee nopeasti käännöstä käännöksen perään auraamalla. Vauhti on isän silmään vähän turhan kova, mutta tasamaalle rakennettu rinne loppuu ennen kuin ehdin huolestua.

Autossa poju kysyy, että milloin tullaan uudelleen. "Jospa tälle talvelle vielä", vastaan. Mielessä häivähtää, että kolmevuotiaan kanssakin voisi koittaa. Siihen mennessä pitää kuitenkin ostaa lasketteluvaljaat. Ehdottomasti.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram