Kirjoitukset avainsanalla liikunta

Ala-asteen pihalla oli muutama kiikku ja maan jälleenrakentamisen peruna jääkiekkokaukalo, jonka laidoista meni tikkuja ihon alle. Lisäksi viihtymisen takasi liukumäki, kiipeilyteline ja valtava kuralätäkkö. Siis silloin kun minä olin ala-asteella.

Toista se on tässäkin asiassa nykyään. Opinahjon pihamaalla saattaa seisoa esimerkiksi elektroninen kiipeilyteline. Sellainen mahtava kiipeilyteline.

Tanskalaisen leikkipuistohärveleiden valmistajan Kompanin katalogista löytyy Icon-sarja. Se tuo perinteisiin kiipeilytelineisiin elektroniset pelit!

Yksinkertaisesti kyse on siitä, että siellä täällä telineessä on valolla varustettuja painonappeja. Pelistä riippumatta isossa kuvassa leikkijät kisaavat siitä, kuka ehtii ensimmäisenä painamaan nappia, jonka ympärillä vilkkuu valo. Ja voi veljet, että on hauskaa!

Oulussa Icon on ainakin Pöllökankaan koulun pihalla Kuovitiellä. Teline on selkeästi tarkoitettu koululaisille. 3,5-vuotias ei juuri pystynyt kiipeämään mihinkään, mutta juoksi kyllä valojen perässä maan kamaralla. Eskarilaisellekin kilpakiipeily oli turhan hankalaa. Testireissulla mukana ollut aikuispopulaatio auttoi ylimpien valojen kanssa silminnähden mielellään.

ps. Myös Hupisaaret on loistava kohde Oulussa, mikäli tarkoitus on leikkipuistoilla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

1. lasku

Kotikylän hiihtokeskuksen ainoa rinne ei ole koskaan näyttänyt näin jyrkältä. Olen katsonut etukäteen pari videota ja lukenut netistä siitä, kuinka opettaa lasta laskettelemaan. Jopa Mr. Sinisten sankojen Taikanapin sanomasta on juteltu kotona. Lähtiessä kaikki vaikuttikin aika selvältä: "Auraat - siis suksien kärjet yhteen. Sitten kosketat kädellä polven ulkosyrjälle ja paketti kääntyy."

Tuulen tuivertaessa tekomäen huipulla teoria ja käytäntö tuntuvat kohtaavan kuin nelivuotiaan ja vanhemman näkemykset päiväunista. Miten ihmeessä ohjaan lapsen rinteeseen niin, ettei painovoima vedä häntä syöksyllä alas saakka. Olen päättänyt etukäteen, että en ota lasta jalkojeni väliin harjoittelemaan. Jos oma sukseni haukkaa siinä tilanteessa ja rojahdan poitsin päälle, niin pienet luut ja nivelet ovat liian ison painon alla.

Huudan tuuleen: "Yritäpä päästä vinosti tuonne rinteen toiseen laitaan." Samalla työnnän sauvat pojan eteen kuvitellen, että saan hidastettua niillä tarvittaessa vauhtia. Kuin ihmeen kaupalla juniori liukuu muutaman metrin ja pysähtyy. Keskustelemme hetken siitä, kuinka kantteja pitää painaa rinteeseen polvia rinteen puolelle painaen, jos haluaa pysyä paikallaan. Hetkeä myöhemmin hoksaan selittää mikä on kantti.

Käännän pojan rinteen reunassa ja pyydän laskemaan jälleen vinosti alas. Pyllähdyksiä, pääasiassa pojan suorittamina. Isän täydellistä tiedottomuutta siitä, miten pitäisi edetä. 20 minuuttia myöhemmin olemme rinteen alapäässä. "Luulin tätä helpommaksi", huokaisen mielessäni. Tunnustan pojallekin, että en oikein tiedä, miten pitäisi edetä.

Hissin ala-asema on metrin korkuisen nyppylän päällä. Harjoitellaan tamppaamista. Harjoitellaan haarakäyntiä. Harjoitellaan sauvalla lapsen vetämistä. Viimein pääsemme uudelleen hissiin: menen hissiuralle odottamaan kapulaa ja ystävällinen hissimies nostaa poitsin eteeni.

2. lasku

Toinen "siivu" on nopeasti kerrottu. Poju tekee pari haparoivaa käännöstä. Yksi horjahdus johtaa siihen, että sukset ovatkin rinteen suuntaisesti. Sitten mennään. "Pylly maahan. PYLLY MAAHAN!" Huutoni on täysin turha. Poika levittää käsiään ja syöksyy alaspäin.

Omien suksieni kärjet ovat luonnollisesti tässä vaiheessa ylärinteeseen. Onneksi rinne on tyhjä. Kääntyessäni ehdin vilkaista, että rinteen alapäässä on turvaverkko. Jäljellä oleva rinne vähenee uhkaavasti, kun kyyristelen muna-asennossa yrittäen ottaa pojan kiinni. Hieman ennen rinteen kääntymistä tasaiseksi saavutan pojan, työnnän sauvat hänen eteensä ja aloitan jonkinmoisen jarrutuksen. Pysähdymme metri ennen turva-aitaa.

"Nyt ei mennyt kovin hyvin", tuumaan. "Siistiä. Meni lujaa", vastaa poika. Juttelemme hetken siitä, miksi syöksylasku on kielletty. Ja miksi se on kielletty varsinkin, jos ei osaa kääntyä. Muistutan myös aikaisemmin keskustellusta, että takaa tulevalla on väistämisvastuu. Kysyn, miksi poika ei pysäyttänyt vauhtia kaatumalla. "En oikein osannut." Taisimme säikähtää kumpikin.

3. lasku

Taistelemme itsemme alas. Yhden kerran kaadumme samaan kasaan. Kumpaakin naurattaa. Poju toteaa: "Luulin tätä helpommaksi!" Oho! Melkoinen lause kaikkeen kykenevän viisivuotiaan suusta.

4.- noin 10. lasku

Homma alkaa sujua, kun hoksaan asettua pojan alapuolelle sopivaan kohtaan pujottelukepiksi: "Laske tänne, käänny takanani ja laske alapuoleltani rinteen toista laitaa kohti. Pysähdy käännöksen jälkeen!" Muuten menee jo yllättävän hyvin, mutta poju pyllähtää jokaisen vauhdin hidastuksen päätteeksi. Välillä suksi haukkaa käännöksessä ja juniori menee mukkelismakkelis. Muutaman kerran kerään sukset rinteestä. Kerran kerään pojan rinteen laidan turvaverkosta. Hän liukui sinne oikein nätisti.

Eräällä laskulla poika kaatuu niin, että kasvot kyntävät hieman rinnettä. Pari kyyneltä ja pyyntö: "Lähdetään kotiin!". Myötäilen, voidaan lähteä. Pari sekuntia myöhemmin poju pyyhkii silmänsä: "Ei, mennään kuitenkin uudelleen!" Käy - olet oppinut jo paljon.

Toiseksi viimeinen lasku:

Olemme sopineet, että tämän laskun jälkeen kotiin. Pojun päässä napsahtaa ja käännökset alkavat onnistua selvästi paremmin kuin aikaisemmin. Ehkä syy on sekin, että en vaadi ehdotonta pysähtymistä joka käännöksen väliin. Hommassa on orastavan flow:n tuoksu. Alhaalla sovimme, että extra-lasku vielä, kun meni niin hienosti! "Kerro tuolle sedällekin, että menemme vielä kerran, kun meni niin hyvin", poika pyytää viitaten hissipoikaan.

Viimeinen lasku:

Kolmasosa rinteen alusta mutka + pysähdys -taktiikalla. Kaksi kolmasosaa pojun orastavalla flowlla. Poika pysyy horjumatta pystyssä ja tekee nopeasti käännöstä käännöksen perään auraamalla. Vauhti on isän silmään vähän turhan kova, mutta tasamaalle rakennettu rinne loppuu ennen kuin ehdin huolestua.

Autossa poju kysyy, että milloin tullaan uudelleen. "Jospa tälle talvelle vielä", vastaan. Mielessä häivähtää, että kolmevuotiaan kanssakin voisi koittaa. Siihen mennessä pitää kuitenkin ostaa lasketteluvaljaat. Ehdottomasti.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jos joku seurasi edesottamuksiamme viikonloppuna läheisen koulun ulkojäällä, hän saattoi olla ymmällään: miksi tuo kulahtaneen punaisiin toppahousuihin puketunut mies tuulettaa ja halailee tuota poikaa, joka luistelee vaappuen ja vasenta jalkaa oikeaa enemmän käyttäen?

Jos edellisen kappaleen joku olisi seuraillut touhuamme kauemmin, hän olisi saattanut huomata. Melkeinpä kuulla. Kuulla sen napsahduksen, joka seniorijuniorin päässä tapahtui. Parin minuutin aikana poju hoksasi, kuinka luistin päästetään liukuun ja kuinka hokkarilla polkaistaan vauhtia.

Useampikin tuttava on sanonut, että luistelun peruspotkun oppiminen on kuin pyöräily – kun kaikki natsaa, se on vain naps ja kops ja homma lähtee toimimaan. En silti uskonut, että se napsahdus on nopea kuin kolmevuotiaan kyllästyminen kaupassa suustaan kiinni jääviin vanhempiin. Tuuletimme siis ilosta: pojun luistimilla kävely muuttui luisteluksi.

Tarina alkoi viime talvena: kävimme jäällä puolenkymmentä kertaa. Alkuun oppiminen oli nopeaa (aivan samaa kaavaa on noudattanut tytön luistelutaidon kehitys tänä talvena): ensimmäisellä kerralla poitsi hoksasi, miten noustaan ylös omatoimisesti. Toisella kerralla löytyi tasapaino luistimilla kävelyyn. Sen jälkeen kehitys kuitenkin polki, vai pitäisikö sanoa lipsui, lähestulkoon paikallaan eiliseen saakka. Pahimmillaan nassikka kyynelehti, että haluaa kaunoluistimet – hän kun tajusi, että tytöt viilettivät vinhaa vauhtia jäällä samalta näyttävällä potkulla, jolla poika itse suttasi paikallaan.

Viime talvi oli enemmän höntsyilyä, mutta kuluvan kaamoksen niin ikään puoleenkymmeneen luistelukertaan olen yrittänyt etsiä ideoita netistä sekä (puoli)tutuilta luistelun ja jääkiekon parissa viihtyviltä tyypeiltä. Tässäpä kootut vinkit viisi- ja wanna be kolme -vuotiaan kautta peilattuna:

1)Tuki. Maitokori, taaperokärry, vanha koulutuoli, pieni jääkiekkomaali tai varta vasten luistelutueksi tehty kaari, you name it. Ei ole auttanut meillä. Tuen käyttö on sitä paitsi kyseenalaista. Lapsi oppii tasapainon sijaan eteenpäin nojaamista.

2)Maila. Lisää huomattavasti molempien motivaatiota, mutta opettaa mielestäni jossain määrin ykköskohdassa mainittua nojaamista.

3)”Pylly alas, katso kauas, potkaise sivulle.” Ei juuri apua ennen napsahduksen tapahtumista, mutta heti sen jälkeen peffan alas laskeminen auttoi potkussa.

4)Ankkakävely. Maalla kasvaneet tuntevat myös nimellä traktorinjälkikävely. Eli kävellään tai juostaan jäällä, mutta avataan jalkateriä. Meillä parhaaksi havaittu vinkki! Voi sanoa, että tämä oli ratkaiseva askel pojalla suttaamisesta luisteluun. Ankka-fiilistelyä voi lisätä nostamalla kädet sivuille siiviksi – auttaa tasapainoilussa.

5)Lapsen tukeminen. Yhdestä kädestä ja tarvittaessa saman puolen kainalosta hyvä. Kahdesta kädestä paha. Jos pitää molemmista käsistä, niin tenava totta vie ulkoistaa tasapainosta huolehtimisen aikuiselle kuin Suomi-firma it-tukensa ulkomaille.

6)Viihtyminen. Koska luistelu, kuten niin moni muukin taito, vaatii toistojen jälkeen lisää toistoja ja sitten toistoja, niin on tärkeää, että jäällä viihdytään. Tähän meillä on ollut yksi juttu ylitse muiden: edellä parjaamani taaperokärry. Välillä luistelua, sitten taaperokärryyn istumaan ja vanhemman työntämänä sivuluisussa ja takaperin pitkin kenttää. Aiheuttaa hihkuntaa!

7)Terävyys. Tylsät luistimet ovat, no, tylsät.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ok, onhan lumi syystalvella mukava juttu. Mutta loska se vasta hauskaa onkin! Ainakin jos kysyy 2- ja 5-vuotiaalta. Kyseisten asiantuntijoiden käyttäytymistä tänään aamupäivällä tarkkailleena kokosin listan, mitä kaikkea mellevää sulava lumi mahdollistaakaan.

  • Voi hyppiä lätäköissä.
  • Syyskesällä metsään tehty käpylehmänavetta löytyy jälleen. Voi todeta, että “tämä vaatii kunnostusta.”
  • Voi juosta lätäköissä.
  • Metsästä löytyy jälleen keppejä.
  • Kepeillä on mukava piirtää loskaan.
  • Voi kontata lätäköissä.
  • Kevyen liikenteen väylän varresta löytyy nähtävyyksiä: “Tuu nyt isi katsomaan kuinka iso koiran kakka!”
  • Lätäköissä voi uittaa keppejä.
  • Voi mennä lits-läts lätäköissä.
  • Kun valkoista lunta kasaa asvaltille ja hyppii päällä, niin se muuttuu "vesilumeksi". Taikatemppu!
  • Voi olla lätäkössä vesisotaa potkimalla vettä sisaruksen päälle.
  • Metsästä löytyy jälleen kuoppia, joihin voi hyppiä. Ja heittää niitä keppejä!
  • Jos ei muuta keksi, niin voi hyppiä lätäköissä.

Nobelin rauhanpalkinto kuuluisi kumin keksijälle. Ulkoilu olisi varmasti ollut pelkkää taistelua ilman kumisaappaita, kumipukua ja vettä pitäviä hanskoja.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi. Tämä isäblogi kuulostelee viisihenkisen perheen riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram