Kirjoitukset avainsanalla lahjat

Numeropalapelimatto

Parhaat ideat ovat yksinkertaisia, sanotaan. Lasten numeromatossa (näitä löytyy kaupoista myös kirjainversioina) väite totta vie pitää paikkansa! Miten paljon iloa noin kymmenestä hyppelyn kestävästä ja pehmeästä palapelin palasta voikaan olla. Perinteisen ruutuhyppelymeiningin lisäksi tälläisella on opeteltu meillä esimerkiksi numeroita, laskutoimituksia (hyppää yksi plus viiteen) ja värejä.

Merirosvovuoristorata by Lego

Jep. Minun lie yhtä helppo kirjoittaa tällainen vinkkilista ilman Lego-sarjaa kuin Petri Nygårdin esiintyä ilman voimasanoja. Vaikeus tulee tietenkin siitä, että miten mansikkalaatikosta valitaan makein marja mukaan. Legot ovat (liiankin) usein ajoneuvoja tai rakennuksia. Tähän kuvastoon syyskesällä ilmestynyt merirosvovuoristorata tuo kivaa vaihtelua. Ja kuten kaikista Creator-sarjan Legoista, tämäkin sarja sisältää ohjeet kolmeen eri rakennelmaan.

Kuva: Lego
Kuva: Lego

Otsa- tai taskulamppu

Lahja, jolla on hittitakuu ellei lapsen laatikosta löydy ennestään seitsemää! Ja kummakos tuo maassa, jossa talvi on pitkä ja sisältää kesän. Lapsemme ovat ihan juuri 2, tukevasti 4 ja nippa nappa 7 -vuotiaat. Heistä jokainen on ylpeä omasta otsalampustaan. Ja heistä jokainen innostuu mistä tahansa tutusta leikistä, jos leikkiä ennen väännetään sälekaihtimet kiinni ja otetaan taskulamput valaisemaan.

“Syötävä” muovailuvaha

Pienet(kin) lapset diggaavat havaintojeni mukaan muovailuvahoilla värkkäämisestä. Isän huomiokyvystä puolet kuluu pitämään värit erillään ja puolet siihen, ettei vahaa syötäisi. Ailefo on keksinyt oivallisen markkinaraon kehittämällä muovailuvahan, joka sisältää vain elintarvikkeiksi luokiteltuja aineita. Vahaa voi siis periaatteessa vaikka syödä. Ei kuitenkaan kuulemma ole kovinkaan gurmee.

Muovailuvahan voi toki tehdä myös itse. Olisiko mukava antaa elämyksen ja tavaran yhdistävä Tehdään yhdessä muovailuvahaa -lahjakortti?

Kuva: Ailefo
Kuva: Ailefo

Potku- tai polkupyörä

Suomen talvi soveltuu pyöräilyyn kuin kaneli pottumuusin päälle. Vanhempi sanoo herkästi, että “ei niin voi tehdä”, mutta lapsi vastaa “annapa niin näytän, kyllä voi!” Niin tai näin, potkupyörä on nerokas tapa opetella pyöräilyyn vaadittava tasapaino. Hyvä lastenpyörä kannustaa puolestaan jo suunnittelullaan naperoa mukavan liikkumisen pariin ja laajentamaan omin voimin saavutettavaa maailmaansa. Talvellakin. Potkuttelu luonnistuu myös sisällä.

Leikkiruokailuvälineet

Muovi on nostettu viime vuosina ihmiskunnan vihollisten TOP10-listalle, eikä varmasti syyttä. Itsekin karsastan muovisia leluja melkoisesti. Silti on myönnettävä, että Plaston muovisella ruokailuvälinesetillä on leikitty kodissamme enemmän kuin ikinä olisin osannut kuvitella. Yksivee on lisäksi opetellut sillä viime aikoina värejä. Leikki saa uusia kierroksia myös sillä, kun mukaan haetaan luvalla tai luvatta pari oikeaa kapustaa tai kauhaa.

Värityskuvarulla ja kunnolliset värit

Värityskirja on so last season. Värityskuvarullat ovat 2010-lukua. Hyvän tuotteen näistä tekee se, että rullasta voi leikata sopivan kokoisen “tehtävän” lapsen taidot huomioiden. Osaava ja sinnikäs värittää tietenkin laajan ja näyttävän kokonaisuuden. Parhaissa on lisäksi takana tarra – kuva pysyy pöydällä taaperonkin vauhdissa ja lopuksi taiteen voi liimata helposti seinään ihailtavaksi.

Puuväreissä parin euron lisäsijoitus lienee järkevimmillään. Laadukkaat värit eivät maksa paljon enempää kuin halvatkaan, mutta pesevät huonot joka suhteessa. Hyvistä kynistä irtoaa hyvin väriä, väri ei katkea vaikka kynä putoaa lattialle, kynän muoto on kynäotetta tukeva ja materiaali tikkuuntumatonta ja myrkytöntä jos/kun kynä kuitenkin eksyy suuhun.

Lukemista

Jotenkin haluaisin uskoa, ettei lukemiseen kannustavien lahjojen hyvyyttä tarvitse erikseen perustella. Siksipä tässä vain muutama vinkki.

Lukemaan opettelevalle tai vasta sivistyksen suurimman nurkkakiven oppineelle hyviä lahjoja ovat Kirjatiikeri-sarjan edustajat. Ne on kirjoitettu tavuviivoin ja kapitaalein. Reuhurinne-sarjan Lue itse -merkityissä kirjoissa vaikeimmat sanat on tavutettu. Tästä pienen pykälän haastavampaa luettavaa löytyy Lukupalat-sarjasta. Aku Ankka juniori tarjoaa varsin matalan rampin sarjakuvan maailmaan. Lehdissä on myös tehtäviä.

Aika valokuvaamoon

Elämys on aina hyvä lahja. Jo yllättävän pienelle. Varsinkin, jos lahjan mukana saa lupauksen tärkeän aikuisen ajasta. HopLop, Leo’s leikkimaa, leffa tai vaikkapa lasten teatteri... Melkeinpä uskallan takuun antaa, että muksu viihtyy.

Ajassaelävä aikuinen antaa lapselle lahjakortin valokuvaamoon. Hän tietää, että kuvia on perheissä enemmän kuin koskaan, mutta hyviä ja ennen kaikkea vedostettuja kuvia vähemmän kuin koskaan.

 

Vuosi sitten laatimani kymmenen vinkin listan löydät täältä. Jos jokin lahja tuntuu kalliilta, suosittelen ehdottomasti kimppalahjan antamista!

 

Mitä lisäisit? Mitä poistaisit? Anna hyvien ideoiden kiertää ja kommentoi alle, Facebookissa tai Instagramissa!

Kommentit (0)

Kummilapsen äiti teki sen! Sen, mitä mieleni on tehnyt jo monen juhlan alla. Hän loi ennen synttäreitä WhatsApp-ryhmän juhlakalun läheisistä ja tuuttasi ryhmään viestin: “Poika ei muusta puhukaan kuin isosta Minecraft-Lego-sarjasta, voisitteko harkita kimppalahjaa?”

Viestin luettuamme heitimme vaimon kanssa ylävitoset – lahja-asia ratkesi minuutissa. Lisäksi saatoimme olla varmoja, että herra kuusvee saisi meiltä ilokihinää aiheuttavan paketin. Meiltä ja muilta.

Kehuin edistyksellistä äitiä juhlissa kaikkia palvelevasta ideasta. Hieman yllätyin hänen kommentistaan: “Mietin pitkään, että kehdataanko, mutta päätin sitten, että kehdataanhan me!”

Syntymäpäivien viipottava juhlaväki keskeytti juttumme. En päässyt kysymään, mikä häntä asiassa hävetti. Jälkikäteen pohdin, että jonkin sortin nolous se minuakin on estänyt menneinä jouluina ja synttäreinä kimppalahjasta puhumasta.

Aikuiset saavat yhdessä hankittuja lahjoja, mikseivät lapset?

Aikuisten juhlissa yhteislahjat ovat melkein yhtä yleisiä kuin liian pienet puvut miehillä. Mistä häpeä ja nolous kumpuavat, kun samaa ajatusta ajattelee sovellettavaksi lasten lahjoihin?

Ehkä kyseessä on se, että yhteislahjassa osa antamisen ilosta häviää. Lapsen kohdalla aito reaktio on usein näkemisenarvoinen.

Tulee myös mieleen, että kuinka hyvin muksu ymmärtää yhteislahjan? Hahmottaako lapsi, että iso lahja on muiltakin kuin antajalta, jos kaikki osalliset eivät ole paikalla lahjomishetkellä?

Mutta, eikö aikuisen kuitenkin pitäisi jättää tällaiset ajatukset omaan arvoonsa ja keskittyä kokemaan hyvää fiilistä siitä, että lapsi saa mieluisan lahjan?

Ettei kaiken takana kuitenkin olisi raha? Aikuistenkin kimppalahjat ovat kauniista ideastaan huolimatta närkästyssampo. Mietitäänpä vaikka häälahjaa: Maksaako sinkku yhtä paljon kuin pariskunta? Osallistuuko nelilapsinen perhe samalla summalla kuin yksilapsinen perhe?

Pitäisikö lapsen kimppalahjaan käyttää tasajakoa vai jokainen oman kukkaronsa mukaan -periaatetta? Ja jos tasan, niin tasan perheittäin vain henkilöittäin? Maksaako läheinen enemmän kuin ei-niin-läheinen? Aaargh!

Pyysimme yhteislahjaa esikoisellemme

Seitsenvuotiaamme haluaa kummilapsemme tavoin mittavan määrän tanskalaista laatumuovia. Itse asiassa kolme eri Lego-sarjaa, jos tarkkoja ollaan. Päädyimme pyytämään sukulaisilta ja kummeilta hänelle yhteislahjaa.

Edellä esitetyt vastauksettomat kysymykset ratkaisimme kahdella muistutuksella. Korostimme, että muutkin lahjat ovat ok. Lisäksi pyysimme yhteislahjan korvamerkittynä rahana. Ekaluokkalainen näkee, paljonko kukakin tuo ja voi lopulta itse päättää mihin sarjaan törsää.

Miten sitten ohitimme vaimon kanssa hävetyksen ja nolotuksen?

Rationaalisesti asioihin suhtautuville ratkaisu oli lopulta helppo: lapsi saa toivomaansa ja lahjan antajat pääsevät halutessaan helpolla. Yhteislahjan pyytäminen on myös pieni rakkaudenosoitus lapselle – tahdomme, että saat toivomasi lahjan!

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa keskustelemaan!

Kommentit (0)

Poiminta

Aikuisten toisilleen ostamat lahjat ovat ajan, rahan ja aivokapasiteetin haaskaamista. Varsinkin, jos puhutaan tavaralahjoista. Aikuinen ostaa mitä tarvitsee ja mitä haluaa. Ei siihen tarvitse toisen aikuisen luuloja tai intuitiota. Liian usein aikuisten toisilleen ostamien tavaralahjojen kohtalona on odottaa päivää, jolloin lahjasta kehtaa hankkiutua eroon.

Näin pohdin isänpäivän iltana kaksi vuotta sitten. Ja niin se vain on edelleen. Alleviivataan vielä: hyvä isänpäivä rakentuu aivan muun kuin ostetun tavaralahjan ympärille. Alati kaupallistuvassa yhteiskunnassa lahjan ostamisesta toki muistutetaan yhtenään.

Sitä paitsi! Eivätkö partakone, kaulaliina tai kauluspaita ole enemmänkin lahjoja miehelle kuin juuri isälle? Niissä ei ole edes aromina mitään isyyteen viittaavaa.

Tilaa lasten aitoudelle ja yhdessäololle

Parasta isänpäivässä ovat lasten innostus, aitous ja yhdessäolo. Niihin ei tarvita eurooppalaista yhteisvaluuttaa. Itse tehty kortti ja vaikkapa Hama-helmistä lahjaksi rakennettu hymynaama välittävät aitoutta ja innostusta paremmin kuin mikään kassakoneen kilinää kaikuva paketti.

En valinnut Hama-helmilahjaa esimerkiksi sattumalta. Neljävee on näprännyt sellaista jo reilua viikkoa ennen isänpäivää suurella pieteetillä ja pienellä salamyhkäisyydellä. Hän on kysellyt isän lempivärit ja vannottanut, että keittiössä ei sovi katsoa mitä hän pöydän ääressä värkkää. Ja sitten kuitenkin pyytänyt silittämään sen yllätyksen. Mikään ostettu ei tällaisiin hetkiin siroteltuja fiiliksiä korvaa.

Sunnuntaiaamuna tuo helminaama, koulussa ja kerhossa tehdyt kortit sekä perheen yhdessä laulama paljon onnea vaan sisältävät lämpöä ja tunteita kuin mustikat antioksidantteja.

Neljä materiaalitonta lahjavinkkiä isänpäivään

Minun on tietenkin helppo amputoida isänpäivän ohjelmasta ostolahjat pois, koska olen ensi sunnuntaina ottavana osapuolena. Entäs, jos ja kun kuitenkin jotain tekisi mieli antaa? Tässä neljä (lähes) materiaalitonta vinkkiä isän hellimiseen.

Parhaalta tuntuisi jokin koko perheen yhteinen tekeminen valmiiksi speksattuna ja hierottuna: nuotiolle makkaraa paistamaan, kirjastolle nukketeatteria katsomaan, lintutornille pyöräilemällä tai vaikkapa koko perheen elokuva… Näissä ideana siis se, että isä saisi lahjaksi “vapaudu valmisteluista ja jälkihoidoista” -kortin.

Hieman samaa kaikua on ajatuksessa, että koko perhe tekee yhdessä juhlaruuan. Lahjana se, että isän ei tarvitse vaivata päätään mitä tänään syötäisiin -kysymyksillä, eikä raaka-ainehankinnoilla.  

Perhevalokuvan ottaminen itse ei maksa mitään, mutta olisi niin ikään mukavaa yhteistä hommaa. Lapsista on varmasti perheessä kuin perheessä paljon kuvia. Koko pesueesta yhteisiä otoksia ei löydykään läheskään samassa mittakaavassa, koska toinen vanhemmista on yleensä kameran takana.

Etukäteen voisi miettiä kuvauspaikan ja kuvattavien vaatteet. Ja erityisesti sen, kuinka kamera saadaan aseteltua niin, että kaikki pääsevät yhteisotokseen!

Jos oikein haluaa revitellä, voi yrittää replikoida jotain vanhaa kivaa kuvaa. Miltä kuulostaisi kenties vuosia sitten otettu ensimmäinen perhekuva uudelleen isänpäivänä 2018 otettuna? Siis samassa paikassa, mahdollisuuksien mukaan samoissa vaatteissa ja samoja ilmeitä yrittäen!

Päivät pääksytysten kotona lasten kanssa olevana en voi myöskään kieltää, etteikö siivu omaa aikaa olisi mieluinen lahja. Lenkki tai muu harrastustuokio ilman kotoa poissaolemisen aiheuttamaa syyllisyyden tunnetta kuulostaa lapsiperheen lahjakuvaston hittituotteelta.

Meidän perheessämme isänpäivä oli lahjojen osalta kahta viikkoa etuajassa, kun pääsin koko viikonlopuksi vanhojen kavereiden kanssa “polttareihin” Etelä-Suomeen ja Tallinnaan. Ruuhkavuosien olemusta kuvaa hyvin se, että “polttarit” saatiin järjestettyä vasta muutama kuukausi häiden jälkeen. Viron merimuseo teki vaikutuksen. Siellä pitää käydä joskus tenavienkin kanssa.
Meidän perheessämme isänpäivä oli lahjojen osalta kahta viikkoa etuajassa, kun pääsin koko viikonlopuksi vanhojen kavereiden kanssa “polttareihin” Etelä-Suomeen ja Tallinnaan. Ruuhkavuosien olemusta kuvaa hyvin se, että “polttarit” saatiin järjestettyä vasta muutama kuukausi häiden jälkeen. Viron merimuseo teki vaikutuksen. Siellä pitää käydä joskus tenavienkin kanssa.

Isäkuukaudet Facebookissa ja Instagramissa!

Kommentit (0)

Lapset tekivät ensimmäiset äitienpäivälahjat jo viikkoja sitten ja eilistä toukokuun toista sunnuntaita edeltävä viikko sisälsi paljon normaalia enemmän supatusta.

Tenavamme ovat vielä sen verran pieniä, että heidän sipinäsalaisuutensa ovat kovin hellyttäviä. Nelivuotias kyseli äidiltään, että miten äiti kirjoitetaan ja tuli sen jälkeen supattamaan korvaani, että äidille ei missään nimessä saa kertoa, että hän kirjoittaa äitienpäiväkorttia!

Ei siis ihme, että eilen aamulla kihistiin jännityksestä. H-hetki oli vihdoin käsillä.

Kun värkkäsin aamupalaa, lapset tarkistivat sataan kertaan, että kaikki kortit olivat tallessa. Laskujeni mukaan niitä oli viisi. Yhteen korttiin esikoinen oli kuvannut itsensä ja äitinsä tanssimaan. Keskimmäinen naljaili puurolla, että ei äidillä ole tuollainen pystytukka. Esikoisen mukaan on, jos äiti tanssii tarpeeksi lujaa!

Myös lahjoja oli tänä vuonna aika paljon. Hama-helmet olivat parhaiten edustettuina, niistä oli värkätty pari lahjaa. Eskarissa olivat askarrelleet geolaudan: ensin oli katkaistu laudasta pätkä, sitten hiottu, maalattu OIKEILLA maaleilla ja lopuksi hakattu nauloja joihin voi kiinnittää kuminauhan erilaisten geometristen muotojen havainnollistamiseksi.

Keskimmäinen paketoi omat lahjansa nätisti yöharsoonsa edellisenä iltana ja ilmoitti juhlavasti, että voi nukkua yhden yön ilman harsoa, koska harsolla on niin tärkeä väliaikainen tehtävä.

Kuopus ojensi aamulla itsetehdyn kauniin karmean lahjamme, joka näkyy kuvassa jugurttikakun takana.

Aamulla kaksi vanhempaa lasta hoksasivat myös, että Paljon onnea vaan pitää säestää. Esikoinen haki ukulelen, päräytti sitä pari kertaa ja totesi, että "harjoittelin Paljon onnea vaan valmiiksi". Keskimmäinen laittoi puolestaan melodicasta demobiisin soimaan, kun olimme saaneet laulettua onnittelulaulun sängyn laidalla.

Päivän täydensivät varsin vauhdikkaat videopuhelut mummuille.

Useampaan otteeseen päivän aikana mietin, että ovathan nämä kultaisia hetkiä, kun kaikki tenavat ovat vielä pieniä, aitoja ja avoimia! Kovin veikkaan äitienpäivärutiinien olevan erinäköisiä viiden vuoden kuluttua.

Keskimmäisen kerhossa väsätyssä omassa kortissaan kukkivat kukat.
Keskimmäisen kerhossa väsätyssä omassa kortissaan kukkivat kukat.

Kommentit (0)

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2018
2017

Instagram