Se oli yksi elämäni pisimmistä puolituntisista. Potkulautaa ja -pyörää lukuunottamatta kaikki pitkän pakkauslistamme tavarat olivat autossa. Löin takaluukun kiinni ja ajattelin, että puolen tunnin päästä liikkeelle. Vähän venähti. Hieman vajaa kolme tuntia kului ennen kuin Fordimme keula kääntyi Keski-Eurooppaa kohti.

Tien päällä emme enää miettineet, onko hommassa järkeä vai ei. Fiilis oli korkealla, eikä KOP-kysymyksiäkään kuulunut montaa. KOP = Koska Ollaan Perillä.

Ensiksi Kempeleestä Helsinkiin Etelä-Pohjanmaalla torkahtaen. Sitten Stadista Finnlinesin kyydillä Travemündeen. Matka oli onnistunut, vaikka meitä varoiteltiinkin etukäteen, että “sillä laivalla ei ole mitään!”

Alanko ulkoilee -blogisti vastasi laivalta tuuttaamaani Instagram-tarinaan, että kannattaa varautua pimeyteen Saksassa. Hyvä varoitus! Oli oudohkoa ajaa kaksikaistaista moottoritietä, jolla ei ollut minkään valtakunnan valaistusta.

Pienestä Ratzeburgin kaupungista varaamamme AirBnB-kämppä löytyi kuitenkin pimeässäkin. Vastassa oli hosti-isäntä, joka puhui englantia yhtä sujuvasti kuin minä saksaa. Viittomakielelläkin selvisi, mikä on bioroskis.

Lomaa lomasta Ratzeburgissa

Ensimmäinen päivä Ratzeburgissa oli suunniteltu lomaa lomasta -päiväksi. Ei siis suunnitelmia. Matkanjärjestäjille pitää tässä vaiheessa antaa kehut, sillä lapsetkin pääsivät illalla nukkumaan vasta puolen yön maissa. Se on kolme-neljä tuntia totuttua myöhemmin. Univelan kerääminen aloitettiin siis heti vieraalle maaperälle saavuttuamme.

Vapaapäivä tarkoitti visiittiä läheiseen leikkipuistoon, koko perheen päiväunia ja varpaiden liotusta Kuhen-järven vedessä. Ja sen ihmettelyä, kuinka surkeaksi viisivuotiaan käytös taantuu tarpeeksi väsyneenä.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Maisemadäppäys. Kuhen-järvi. Rauha. Loma. #lastenkanssa #ulkonaperillä

A post shared by Isäkuukaudet-blogi (@isakuukaudet) on

Kuhen-järven rannassa Ratzeburgissa on viherkaista kaupungin ja järven välissä. Mukava paikka taaperollekin.
Kuhen-järven rannassa Ratzeburgissa on viherkaista kaupungin ja järven välissä. Mukava paikka taaperollekin.

Vihreä tarra ja jääkärien koulutuspaikat

Toisena päivänä vedimme vaihteenvalitsimen jälleen D-asentoon. Suuntasimme Hohenlockstedtiin, kylään jossa Suomen historiaan olennaisesti vaikuttaneet jääkärit saivat koulutuksensa. Lapsilla virtaa suonissaan jääkäriverta, joten reilun sadan kilometrin siivu tuntui oikeutetulta.

Matkalla teimme mutkan. Hommasimme juhtaamme tarran, joka oikeuttaa ajamaan joidenkin saksalaiskaupunkien ympäristövyöhykkeelle. Vihreän tarran metsästys osoittautui hieman kakkavaipanvaihtoa monimutkaisemmaksi hommaksi. Ajoimme katsastuskonttorille, mutta sillä konttorilla otettiin vastaan ajotutkintoja.

“Tien toisella puolella”, viittoi sakemanni ja me siirryimme etsimään tarraa muualta. Tien toisella puolella oli kuitenkin aika monta koppia, hallia ja terminaalia. Neljännessä tärppäsi. Katsastushallin hieman nuhjuiselta toimistopöydältä löytyi autoomme maailmaa pelastava tarra! Melkein olisi kannattanut tilata tarra kotiin. Se olisi ollut mahdollista, kun vain olisi tajunnut ajoissa.

Itse Hohenlockstedt oli niin kuiva kylä, että siellä ei varmasti menesty yksikään viherkasvi. Siitä huolimatta paikka veti nöyräksi: kova on ollut nuorten miesten panos isänmaan eteen 1900-luvun alussa.

Arvostan suuresti jääkäreiden tekoja. Yksistään se, että homma saatiin pidettyä pitkään salassa - on hurjaa. Uusi metsätoimisto oli peitenimi jääkäritoimistolle.
Arvostan suuresti jääkäreiden tekoja. Yksistään se, että homma saatiin pidettyä pitkään salassa - on hurjaa. Uusi metsätoimisto oli peitenimi jääkäritoimistolle.

Hohenlockstedtista jäi mieleen kylän elämää ja jääkärikoulutusta esittelevä museo. Kun kaarsimme pihaan, museo oli suljettu. Ovessa oli kuitenkin lappu, jossa kehotettiin suomalaisia vieraita soittamaan annettuun numeroon. Vaimo soitti, ja muutaman minuutin päästä pihaan ilmestyi mies venyttämään aukioloaikoja juuri Suomesta saapuneille sopiviksi.

Jääkärimuseo, vanha vesitorni, isoisopapan aikainen tykki ja Suomesta perheen Saksaan kuskannut kottero.
Jääkärimuseo, vanha vesitorni, isoisopapan aikainen tykki ja Suomesta perheen Saksaan kuskannut kottero.

Lapsille täytyy antaa Hohenlockstedt-päivästä erityiskiitokset: he jaksoivat loistavasti, vaikka päivän kaikki anti kiteytyy sanoihin kebab-ranskalaiset ja museotykki, josta esikoinen kysyi: “Tuollaisellako se isoisopappa tykitteli sodassa?”

Hohenlockstedtissä on muistomerkki jääkäreille.
Hohenlockstedtissä on muistomerkki jääkäreille.

Hampuri - pienoismalleja ja vehreyttä

Kolmantena Ratzeburg-päivänä ajoimme Hampuriin. En ole vuoteen ajanut juurikaan muuta kuin Kempeleessä, missä ruuhka tarkoittaa kolmea autoa peräkkäin liikennevaloissa. Hampurissa aluksi hieman jännitti. Sen huomasivat myös lapset, sillä tulin mylväisseeksi ainakin kertaalleen takapenkille painokkaan kehotuksen olla vaiti!

Suurkaupunkipistäytymisen syy oli jo aikaisemmin superlatiivittämäni Miniatur Wunderland. Pienoismallimaailman lisäksi kävimme leikkimässä Planten um Blomen -puistossa, joka veti hienoudessaan vertoja Wunderlandille. Jos olisi ollut aikaa, olisimme suunnanneet satamaristeilylle tai eläintarhaan.

Planten um Blomenin japanilainen puutarha.
Planten um Blomenin japanilainen puutarha.

Planten um Blomenin leikkipuistoa voi suositella kaikille pienistä esiteineihin. "Umpataan", tahtoi taaperokin.
Planten um Blomenin leikkipuistoa voi suositella kaikille pienistä esiteineihin. "Umpataan", tahtoi taaperokin.

Pikapyrähdys Lyypekkiin

Viimeinen Pohjois-Saksan kohteemme oli hansasta ja laulun monista pitkistä kylmistä tunnettu Lyypekki. Meillä ei ollut antaa kaupungille kuin muutama tunti. Fiilis jäi ontoksi, sillä päällimmäisenä mieleen tallentui parkkihallissa automaatista myydyt sateenvarjot ja vaimon nauru, kun katsoin kiireissäni Einbahnstrasse-kylttiä tien nimeksi. Parempi puolisko sitten huomautti, että olisiko tuo kuitenkin yksisuuntainen katu...

Jos autolomamme Keski-Euroopassa kiinnostaa, niin seuraa ihmeessä Isäkuukausien Instagram-tarinoita. Kaikki reissuun liittyvät postaukset pääset puolestaan lukemaan täältä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017