Tänään on torstai. Silti huutotuuletin hetki sitten ääneti - TGIF!

Thank God, I'm Free! Olen vapaa. Vapaa lasten harrastusten aiheuttamasta iltastressistä, josta perheemme sai makuannoksen menneiden kolmen viikon aikana.

Annoksen resepti oli yksinkertainen: Eskarilainen osallistui laskettelukouluun. Tunti tasokasta opetusta ti, ke ja to kolmen viikon ajan. Maistui hyvältä. Poika tykkäsi ja oppi tarttui. Laskutaito otti valtavan harppauksen.

Makeudestaan huolimatta makuannoksessa oli kuitenkin havaittavissa katkeraa sivumakua. Töistä kotiutumisen jälkeen ehdittiin juuri sapuskoida, kun jo piti alkaa hoputtaa eskarilaista pukemaan. Harrastuksen jälkeen kotona odotti jälleen kiire, koska mäessä meni myöhään tavalliseen iltatoimiaikaan suhteutettuna.


Hetkinen! Ajauduimme siis harrastuksen myötä juuri samaan tilanteeseen, jonka välttämisestä aamuisin olen viime aikoina palkinnut poikaa euroilla. Eikä vain yhdesti, vaan kahdesti illassa.

Keskimmäinen onneksi lähti monena iltana mukaan. Vietimme hänen kanssaan laatuaikaa esikoisen opetellessa auraamista ja keilojen kiertämistä. Kuopustamme en nähnyt harrastuspäivinä kuin päivällispöydässä. Tästä en tykkää. Eikä tykkää kuopuskaan.

Miltä harrastaminen kolme kertaa viikossa näytti esikoista havainnoiden? Kyllähän hän tykkäsi! Mutta kyllä hän myös väsyi.

Olen aiemmin kirjoittanut, että eskari on ollut hänelle raskasta. Syiksi arvelen muun muassa vaatimusta aikataulussa olemisesta, jatkuvaa sosiaalisuutta ja ohjatun oppimisen mukanaan tuomaa velvollisuuden tunnetta. Melko surkuhupaisaa, että ihan näistä samoista syistä myös harrastus aiheutti väsymystä!

Kolme harrastusiltaa viikossa torpedoi melko tehokkaasti myös ajatukset kavereiden näkemisestä viikolla.

Johtopäätös, sanoisi Knikke Knatterton tässä kohtaa: niin mahtavaa kuin lapsen innostus ja oppiminen ovatkin, noin tiheään toistuva harrastus on kuusivuotiaalle liikaa. Se ei palauta, vaan rasittaa lisää. Harrastusten määrän järkevänä pitäminen on vanhemman tehtävä. Se on tärkeää niin harrastavan lapsen kuin koko perheen näkökulmasta.

Ps. Hieman yllätyin, kun kysyin eilen illalla pojalta, että miltä harrastusmeno kolmena iltana viikossa on hänestä tuntunut: "Raskaalta, haluaisin olla enemmän kotona!" Voi tosin olla, että rinteessä paukkunut parinkymmenen asteen pakkanen oli vaikuttanut mielipiteeseen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram