Olen nostellut ajatusvaakani kuppeihin viime päivinä virpomisen eri puolia. Asetellut plussia ja miinuksia samalla, kun olemme tenavien kanssa valmistautuneet tulevaan sunnuntaihin risuja hakemalla, niitä koristelemalla, lorua opettelemalla ja Viisi villiä Virtasta -kirjasarjan virpomisesta kertovaa osaa lukemalla.

Kerroin kaksi vuotta sitten, että en aikaisemmin oikein osannut ajatella, että virpomisen voisi nähdä kerjäämisenä. Parin vuoden aikana olen pitänyt asian suhteen vastaanotintani herkemmällä ja huomannut, että kaikki eivät arvosta virpomista. Eivät ainakaan yhtä korkealle kuin minä. Joku suorastaan närkästyy koko perinteestä.

On totta, että virpomispalkkioihin saa upotettua kaksinumeroisen summan rahaa. Karkkeja vastaan saa pikkutrulleilta koristeita, joiden sisustuksellinen arvo ei saane kovin monen silmiä hehkumaan.

Mutta entäpä se toinen puoli: varsin pienet lapset askartelevat itse tai aikuisen kanssa vitsat, keräävät hieman enemmän kuin kaiken rohkeutensa ja virpovat aikuisen saaden palkakseen karkkia.

Ei haittaa, vaikka loru ei mene jännityksessä ihan kohdilleen. Ei haittaa, vaikka trullit muistavat kiittää vasta vanhemman yskähdellessä hieman taaempana. Tärkeintä on ajatus ja hyväntuulisuus.

Mielestäni virpominen tarjoaa juuri sitä, mistä nykyisiä lähiöitä (ja kyliäkin) niin helposti moititaan: pientä yhteisöllisyyttä ja koko kylä kasvattaa -henkeä.

Toki virpominen voi lähestyä kerjäämistäkin. Ex-työkaveri kertoi, kuinka teini-ikään ehtineet olivat ”virponeet” hänet koristelemattomalla oksalla ja ilman minkäänlaisia trullipukeutumisia. Tässä tapauksessa käyttäisin sanaa kerjääminen.

Työkaverini oli kuitenkin antanut pojille lompakostaan viiden sentin kolikot. ”Trullit” olivat tietysti todenneet, että kovin on vähäinen palkka. Virvottu oli tähän jatkanut, että kovin on vähäinen valmistautuminenkin. Koko kylä kasvattaa.

Ehkä parhaiten ymmärrän virpomisesta närkästymisen, jos trullit ovat kiinni ovikellossa kovin aikaisin sunnuntaiaamuna. Lapsiperheissä harvemmin nukutaan. Ymmärrän silti äärimmäisen hyvin, että 9.30 ei ole kaikille “keskellä päivää”.

Olemme vaimon kanssa korostaneet virpomisesta puhuttaessa kahta asiaa. Ensinnäkin, että virpominen on ennen kaikkea mukava tapa toivottaa (puoli)tutuille hyvää pääsiäisen aikaa, ei palkkion perässä kulkemista. Rehellisyyden nimissä pitää toki todeta, että kyllä 7v ja 5v taitavat ensisijaisesti nähdä homman munajahtina.

Toisena, vielä tärkeämpänä, juttuna pidän sitä, että trullit muistavat kysyä ovella luvan virpomiseen. Jos pitää virpomisritsojen vaihtamista karkkiin kerjäämisenä, voi kieltäytyä. Jos harmittaa ortodoksisten pääsiäisperinteiden ja noitajuttujen sekoittuminen, voi kieltäytyä. Jos ei huvita, voi kieltäytyä. Virvonnan kieltäminenkin kasvattaa virpojia osaltaan.

Sitäkin olen nähnyt, että pihatien suulla on lappu: “Tervetuloa virpomaan 14-18!” Olisiko joku yötyöläinen halunnut taata itselleen rauhallisen aamupäivän palmusunnuntaille? Joka tapauksessa toimiva konsti!

Ps. Kaikkein huvittavinta virpomiskeskustelussa on edelleen se, että virpominen nähdään ankeana, mutta syystalvella hehkutetaan amerikkalaista kaupallisuuden huipentumaa – halloweenia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo koti-isän näkökulmasta miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa ja Blogit.fi:stä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017