Rakas Joulupukki

Olet ollut osa jouluperinteitäni jo yli neljännesvuosisadan ajan. Nyt kuitenkin tuntuu, että on aika nostaa kissa pöydälle ja käyttää vihdoin hieman aikaa siihen, että kirjoitan sinulle erilaisen kirjeen. Olen nimittäin yllättävän usein pettynyt karvaasti toivoessani yksinkertaisia asioita, joten aion tänä vuonna olla tosi tarkka tämän listani kanssa. Tänä vuonna ajattelin, että täydellinen joulu on mahdollinen, jos vaan saan kuvailtua sinulle mahdollisimman tarkkaan mitä toivon.

Ensimmäinen toiveeni koskee jouluaattoa, toivoisin että lapseni nukkuu aattona kunnon päiväunet. Viimeksi jäi lahjojen jaossa riemu kaukaiseksi haaveeksi, kun unet jäivät välistä. Toinen toiveeni on, että jouluruuat valmistuisivat itsestään. Tiedän tiedän, aika paljon vaadittu, mutta riittäisi myös jos joku toinen valmistaisi ne, sama se kuinka ruuat saa alkunsa kunhan saisimme istua valmiiseen pöytään vailla stressiä ja nauttia joulustamme.

Kolmas toiveeni koskee niin ikään puolisoa, toivon hänelle lisää intohimoa pyykinpesuun ja kodinjärjestyksen ylläpitoon. Kyllähän hän osallistuu, mutta sisäinen palo näihin aina niin tärkeisiin töihin puuttuu meiltä kummaltakin - jos siis edes hänelle sen toisit joulumielen eleenä?  Neljäs toiveeni liittyy anoppiini. Minusta tuntuu, että hän kokee joulustressin erityisen voimakkaana ja minuuttiaikataulut saattavat kohottaa jo hänen verenpainettakin. Toivoisin hänelle joulurauhaa, sellaista että hänellekin tulisi joulumieli ja onnistunut joulu, vaikkei meidän lapsemme noudattaisikaan minuuttiaikataulua niillä päiväunillaan.

Viides ja viimeinen toiveeni, muttei todellakaan vähäisin toiveeni on näistä kaikista itsekkäin. Ei sillä, etteikö nämä muut sitä olisi, mutta tämä on eniten. Tahtoisin, että edes joulun pyhinä voisin olla ja hengähtää ilman tätä kirottua raskauspahoinvointia. Jos mitenkään mahdollista, voisit tämän odotusajan ilon pakata mukaasi Korvatunturille ja keksiä sille parempaa käyttöä. Antaa sen vaikka jollekin tuhmemmalle äidille tai jotain. Jos vaan veisit sen mukanasi, voisi sitten minustakin olla yrittämään täydellisen äidin roolia edes jouluna.

PS. Suklaa ja kiltit lapsetkin kelpaa aina!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Huhu täydellisistä äideistä -blogi sai alkunsa kun kaksi naista turhautui niihin iänikuisiin äitimyytteihin. Niihin, jotka aiheuttavat epärealistisia tavoitteita arjelle ja naiseudelle ruuhkavuosien keskellä. Blogin ajatuksena onkin pureutua näihin äitimyytteihin ja osoittaa, että riittävä on täydellinen. Blogissa puidaan äitiyttä ja naiseutta monelta eri kantilta. Kasvatetaan lapsia, yritetään olla parisuhteessa, käydään töissä, kokataan, pukeudutaan, sisustetaan ja hurahdetaan uusiin asioihin. Samalla blogissa pohditaan elämää ja sen suuria kysymyksiä äidin ja erityisesti naisen näkökulmasta.

Blogin takaa löytyy kaksi erilaista äitiä, naista, puolisoa, kumppania, ystävää ja työntekijää. Näitä kahta äitiä yhdistää halu olla se myyttinen taruolento: täydellinen äiti, ainakin omasta mielestään.

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla