Joulukirkko osana jouluperinteitä on varmasti monelle meistä tuttu. Itse aikuisiällä vierastin joulukirkkoa muutaman vuoden, lähinnä koska kirkko paikkana nostatti paljon kipeitä muistoja mm. työpaikkakiusaamisesta. Lapsen saamisen myötä jouluyön hartaus on kuitenkin ollut minulle se paikka, johon kaiken aaton hälinän ja vilinän jälkeen olen halunnut mennä. Tilat ovat usein kauniit, ihmiset rauhallisia ja kauniit laulut soivat. Usein myös lähimmäisen rakkaus on tärkeä osa jouluyön puhetta ja jotenkin saa muistamaan, ettei joulussa ollut kyse niistä lahjoista tai ruuista, vaan yhdessäolosta.

Odotusaikana ajattelin paljon lastani ja uskontoa, kerronko Jumalasta vai evoluutioteoriasta ja käymmekö kirkossa. Vielä 3-vuotiaani ei ole häiden tai kastetilaisuuksien lisäksi kirkossa käynyt, enkä joulunakaan ajatellut tehdä tähän poikkeusta. Lasten Raamattuakin olemme lukeneet, niin kuin mitä tahansa muuta satukirjaa. En koe, että lapsen vieminen kirkkoon olisi mitenkään väärin, mutta jotenkin ajatus siitä, että meillä on mieheni kanssa ihan oma joulurituaali, tuntuu ihanalta. Ihan oma paikka, johon rauhoittua aaton jälkeen kaksin nauttimaan kauniista miljööstä ja koskettavista lauluista ja tuntea se yhteys, joka jo silloin teinivuosina oli. Jouluyö ja ehdoton rakkaus, jotenkin se vain toimii.

Lisäksi mietin paljon vieläkin sitä, että onko oikein kasvattaa lapsi uskontoon? Enhän minä kasvata lasta politiikan suhteenkaan oman vakaumuksen mukaan vaan ajattelin opettaa hänet etsimään tietoa, jäsentämään itselle tärkeitä asioita ja selvittämään, kuka hänen omaa kantaansa politiikassa parhaiten edustaa. Minun kristinuskoni ei ole keltään pois eikä toisaalta kenenkään ateismi tai muu usko ole minulta pois. Minä uskon Jumalaan, joka rakastaa ihmisiä – kaikenlaisia ihmisiä. Tavallaan olisi hirmu lohdullista opettaa lapselle sama usko, mutta ei sitä minullekaan opetettu. Opin sen itse, löysin sen itse ja pidän siitä kiinni, koska se on minun juttuni. Vaikka joulu pohjautuu kristinuskoon ja vaikka se joulukirkko itselleni tärkeä osa jouluperinteitä onkin, onko sen oltava sitä myös lapsille?

Vanhemmat tekevät paljon päätöksiä lastensa puolesta, päätämme vaatteista, kodista, koulusta, päiväkodista, nimestä ja ihan kasvatuslinjauksistakin. Onko meillä kuitenkaan oikeutta päättää, mikä on lapselle oikea usko tai tuoda sitä omaa uskonnollisuutta lapsen perinteisiin? Ja jos on, niin minkä verran, miten se rajataan?

Itse olen päätynyt siihen, että olen kastanut lapseni, mutta haluan kuitenkin opettaa lapselleni kaikista uskonnoista. Haluan, että hän saa päättää itse uskontonsa ja perustaa päätöksensä tietoon ja kokemuksiin. Haluan, että uskonnosta huolimatta hänen arvoihinsa kuuluu lähimmäisen rakkaus, muiden kunnioitus ja halu tehdä hyvää ja vaikuttaa. En raahaa pientä lasta joulukirkkoon, en opeta iltarukouksia tai opeta uskomaan Raamattuun, sillä usko joka ei lähde itsestä vaan pelosta tai pakosta, ei ole uskoa. En usko sellaisen antavan lapselleni sitä turvaa, lohtua ja arvopohjaa, jonka olen itse uskostani ammentanut.

Siispä meillä, joulukirkko on vanhempien välinen hetki jouluyönä. Se muistuttaa meitä siitä, kuinka kaikki tämä alkoi ja kuinka pitkälle on tultu. Se saa huomaamaan, että vuosien jälkeen ollaankin lähempänä toisiamme, kuin aikaisemmin.

Kiinnostaisi kuitenkin kuulla, mihin teillä on päädytty? Näkyykö uskonto kotona tai kasvatuksessa? Näkyykö se joulussa?

Kommentit (2)

Lurre

Meillä usko näkyy kotona :) Itse en koe iltarukousta peloksi tai pakoksi, vaan että se on pikemminkin mukava iltahetki, jossa saa taivaan isälle kertoa päivän asiat :) Lapsia meillä puolestaan ei ole kastettu, saavat sitten isona mennä uskovien kasteelle, jos niin haluavat. Ja toki meillä puhutaan siitäkin, että kaikki eivät usko, se on jokaisen oma valinta. Ketäänhän ei voi pakottaa uskomaan. Ajattelen, että se mitä kotona opetetaan, se on vaihtoehto, jonka vanhemmat tarjoavat. Lapsi tarttuu siihen, tai sitten ei. Oli asia sitten usko, mielipide, vegaanius, ne kaikki vaikuttavat jollain tapaa. Toki sitä itse toivoisi, että voisi mallintaa lapselle uskovan elämää niin, että lapsikin haluaisi siihen kasvaa. Mutta ne päätökset, ne on tosiaan niitä, joihin ei voi vaikuttaa.

Itse en pienenä tykännyt joulukirkosta yhtään, ja onneksi sinne ei ollutkaan pakko mennä lapsuudessa. Näin aikuisena joulukirkko tuntuu hyvältä :p Jouluna muutoin kyllä puhutaan Jeesuksen syntymästä, luetaan lastenkirjoja aiheesta, ja kuunnellaan tiptappia ja heinillä härkien -sulassa sovussa :) 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huhu täydellisistä äideistä -blogi sai alkunsa kun kaksi naista turhautui niihin iänikuisiin äitimyytteihin. Niihin, jotka aiheuttavat epärealistisia tavoitteita arjelle ja naiseudelle ruuhkavuosien keskellä. Blogin ajatuksena onkin pureutua näihin äitimyytteihin ja osoittaa, että riittävä on täydellinen. Blogissa puidaan äitiyttä ja naiseutta monelta eri kantilta. Kasvatetaan lapsia, yritetään olla parisuhteessa, käydään töissä, kokataan, pukeudutaan, sisustetaan ja hurahdetaan uusiin asioihin. Samalla blogissa pohditaan elämää ja sen suuria kysymyksiä äidin ja erityisesti naisen näkökulmasta.

Blogin takaa löytyy kaksi erilaista äitiä, naista, puolisoa, kumppania, ystävää ja työntekijää. Näitä kahta äitiä yhdistää halu olla se myyttinen taruolento: täydellinen äiti, ainakin omasta mielestään.

Hae blogista